TIK TOKIN arvellaan olleen merkittävä tekijä siinä että eteenkin nuoret valkoiset miehet ja mustat nuoret naiset avioituvat keskenään. 10 vuodessa muutos jossa aiemman 10%:n sijasta jo 24% mustista naisista avioituu etupäässä valkoisten miesten kanssa. Toinen tutkimus esittää esittää osuuden olevan jo 28% mustista naisista. TIK TOK rohkaisee nuoria murskaamaan joutavanpäiväistä roturajat.
TIK TOK sen teki: Usassa hurjaa kasvua mustien naisten ja valkoisten miesten seka-avioliitoissa
Anonyymi-ap
55121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Hyvä asia, et näinkin päin, muutoinhan on paljon enemmän sitä, et mustalla on valkoinen nainen.
Tik tok = Kiinalaisten kommunistien länsimaiden mädätysprojekti
Persu kihisee kiukusta. :-)
Juureton Coudenhove-Kalergi oli aasialaisen ja eurooppalaisen sekoitus, mutta kannatti muiden ihmisten sekoittumista ilman rajoitusta.
Sitähän meille yritetään tyrkyttää, jotta kansallisvaltiomme lakkaa olemasta.
Oikein sen kuulee tänne asti.
Mikään valtio ei lakkaa eikä ole lakannut missään.
Ilahduttavaa kehitystä. 👍❤️
Näin on.
Rotu oppia ei siis enää kannateta, kuin Texasin osavaltioissa?🚔🚔
Teksasissa myös mustat naiset ja valkoiset miehet parittelevat keskenään huomattavasti enemmän kuin vielä 20 v sitten.
Minäkin haluaisin paritella mustan naisen kanssa.
Joo, mutta ehkäisystä tulee huolehtia! 😣
Minä myös,semmosen oikein persevän kanssa.Ja paljaalla!
Siellä onkin juntteja paljon.
Minulla on musta mies. 30 vuotta tuli täyteen. Poika on koripalloilija. Tyttö sairaanhoitaja
Heh heh. Pariutuivat jo 80-luvlla, kun minä siellä asuin. Maailman turhin keskustelu!
Tuo linja alkaa olla jo terveempi kuin se vastakkainen, jota on nähty oksetukseeen asti.
Ehkä kohta kaikki erot häviää, ja maailmassa on vain yhdennäköisiä ihmisiä.
Jihuu, heitä on helppo hallita, robotismi jyrää.
Addamsin perhe
Kuvaa tulevaa
Friikkiyhteiskuntaa
Transhumanismi etenee
Onhan se sentään luonnollista. Mies ja nainen avioparina.
Sitäpaitsi etova sana tuo "paritella", tulee koirat mieleen, mutta koirien touhuahan näyttää olevan koko maailma täynnä
Nämä pojat eivät muuhun pysty. Vanha sanonta: kaikki koirat osaavat paritella, mutta naisen pitäminen vaatii miestä.:)
Onko tutkittu suomalaisrotuisten miesten ja aasialaisnaisten rotujenvälistä parittelukäyttäytymistä?
Sinähän tulee esiin sellainen suomalaismiesrotuun liittyvä ongelma, eli että monien suomalaisrotuisten miesten täytyy lähteä toiselle puolelle maapalloa hakemaan naista koska suomalaisrotuisen miehen tuntevat lähempänä asuvat naiset eivät halua suomalaisrotuisen miehen kanssa paritella.
Se on outoa, mutta joku asiahan tuon selittää.
Kansakunnan mädättäminen on tehokkaampaa jos sen naispuoliset yksilöt vaihdetaan heikompaan ainekseen. Biologinen fakta.
Eivätkä suomalaiset listan huipulla Aasiassakaan ole. Tytöt haluavat ensinnäkin varakkaan miehen ja mieluummin USA:an, Britanniaan, Ranskaan tai Saksaan.
Voi olla että seuraava vaihe on valkoisten naisten paniikki. Afrikkalaisnaiset jyräävät valtavalla lukumääräylivoimallaan valkoiset miehet itselleen. Eikä valkoisen miehen missään tapauksessa pidä jäädä parivalinnassa vain valkoisten naisten varaan. Verkot on heitettävä isommille ulapoille.
Elikkä tämä suomalaisrotuisten puutteessaeläminen koskee molempia sukupuolia?
En kuluta aikaa miettimään pitäisikö valkoisten naisten seurustella vain valkoisten miesten kanssa. Tämä asia ei ole muiden päätettävissä.
Näin on. Miljardöörit ja kuuluisuudet Usassa ja aateliset Euroopassa suosivat mustia naisia.
Takaan, että ei tule paniikkia.:D:D Miehiä on maailma täynnä. Myös fiksuja miehiä.
Mustat naiset ovat kurvikkaampia kuin valkoiset - vau!
Sanokaa minun sanoneen että kansainväliset valkoiset feministinaiset aloittavat kohta valtavan propagandakampanjan jotta nämä mustien naisten ja valkoisten miesten lisääntyneet kanssakäymiset saadaan mustamaalattua.
On jo alkanut.
EVVK. Naikaa vaikka vinkuintialaisia.:D
TIK TOK muuttaa maailmaa. Vieläpä ihan hyvään suuntaan.
Kun TIK TOK:ssa nuoret näkevät onnellisina toisiaan jalivia pareja rohkaisee se heitä lähtemään mukaan. Kipinä on syttynyt.
todellisuudessa valkoinen nainen ja mustamies on oikea yhdistelmä. valkoinen nainen saa sitä mitä valkoinen mies ei pysty ikinä antamaan.
karibian reissulla annoin vaimoni ravintolaillan päätteeksi tummalle nuorelle miehelle "jatkoille" , siinä vaiheessa kun vaimoni laski sen housut alas ja puoljäykkä käärme tuli esiin niin melkein tulin.
sitten kun vaimoni aukaisi jalat hänelle ja se työntyi puoliksi sisään niin vaimo rupesi huutamaan nautinnosta. se mies oli koko yön vaimoni kanssa!
valkoinen mies ei siihen pysty ikinä!
Tutkimusten mukaan valkoisen isän ja mustan naiset jälkeläiset pärjäävät paremmin elämässä kuin valkoisen naisen ja mustan miehen lapset.
Tuo nyt ei ole mikään ihme. Vrt Euroopan ja Afrikan taloudellinen kehittyminen. Afrikassa suurin ongelma on miehet, eivät niinkään naiset.
Suloisia pariskuntia halailevat ja suukottelevat. Ei ihme että yhä useampi Usan valkoinen poika haluaa mustan tyttöystävän. Mielenkiintoista nähdä ovat valkoiset tytöt pian paniikissa.
Koulukaveri avioitui afrikkalaisnaisen kanssa 2015. Heillä kaksi lasta ja hyvin heillä näyttää yhä menevän.
Miksei menisi. Luonteestahan se on kiinni.
Jos olisin musta nainen, saattaisin tilastojen perusteella päätyä siihen, että tavoittelen vaaleaa miestä itselleni. Mustat miehet kun jättävät tilastollisesti useammin naisensa lapsen kanssa yksin.
Koska olen vaalea mies, voisi musta nainen sopia puolisoksi paremmin kuin vaalea, koska vaaleissa nuorissa naisissa on paljon niitä, joiden mieli on pilattu.
Usassa 79% mustista naisista on yksinhuoltajia. Jamaikalla 85%. Tämä surkea tilanne on saanut yhä useamman mustan naisen miettimään tulevaisuutta jossa puoliso olisikin valkoinen, aasialainen tai vaalea latino. Mustat miehet näyttävät olevan vastuunpakoilijoita.
Totta.
Ei ole tuollaisia tilastoja.
Se on erittäin hyvä asia.
TIK TOK:ssa paljastuu millaisia juntteja suomalaismiehet näissä jutuissa ovat. Yleensäkin missä tahansa englanninkielisessä Suomi-klipeissä Suomi kuvataan ankeana paikkana asua ja elää ja suomalaiset ikävystyttävä tuppisuina. Varmaan miellyttävä tieto tärinäpersuille?
Euroopassa nämä mustien naisten ja valkoisten miesten avioliitot ja parisuhteet ovat normaalimpi juttu. Usassa siitä tehdään numero. Sikäläistä typeryyttä kuvaava esimerkki on keskustelu kieltääkö Raamattu mustan ja valkoisen välisen avioliiton. Uskomatonta Raamatun väärinkäyttöä.
Heh heh. Voin kertoa 15 vuoden kokemuksella USA:sta, että ei tehdä numeroa. Näitä kommentteja lukiessa ei ihmetytä, että miehet ja naiset eivät tässä maassa kohtaa.
Perustuu siihen että "et ole yksin, meitä on muitakin".
Aivan sama, vaikka valkoinen karvaton apina ahdistuu toisten parisuhteista.
Käykääpä tutustumassa maailman tuoreimpiin väestötilastoihin. Vuodessa väestö kasvoin 67 miljoonaa ja siitä Afrikan osuus on nyt yli puolet - 35 miljoonaa. 2050-luvulla Afrikan osuus väestönkasvusta lienee jo 80-90%.
Mitä se sulle kuuluu? Ai niin ... olet rasisti.
Euroopassa lisääntyneet nämä pariskunnat 1000%:lla 20 vuodessa.