Mitä jos se ei riitä

Sitten sinkku osioon.
Tämä varatuille.

Mitä ihmettä. Millaisella ihmisellä on tällaisia ajatuksia?

Sitten on nämä puhelimet myös välissä. Yhteiskunnan sosiaalisetrakenteet eivät suosi rakastuneita vaan deittailijoita ja sellaisia ikuisia etsijöitä. Ihmiset ovat antaneet liikaa elämästään tietokoneiden haltuun. Vaikeaksi tästä poispääsemisen tekee se että näitä tarvitaan kaikkeen ja pitäisi olla enemmän niitä jotka haluavat vapautua riippuvuudesta näihin laitteisiin.

Tämähän on ihan totta. Molemminpuolinen kiinnostus ei riitä. Tarvitaan toimintaa.

Milloin ajattelit pulla poika ottaa yhteyttä?

Ymmärrän näkemyksesi. Itsekin olen ollut passiivinen ja arka koko elämäni, ja siksi myös yksin. Mutta ajattelen niin, että jos tunne jossain vaiheessa on niin vahva, että ei pysty olla toimimatta, oli lopputulos mikä tahansa, niin sen päätöksen myötä löytyy myös se rohkeus. Ajatus siitä, että tuota ihmistä en kerta kaikkiaan halua päästää lipeämään käsistä ennen kuin olen tehnyt tunteeni hänelle selväksi. Kävi miten kävi.

Jos käy hyvin, sitten edetään sen itsessä olevan arkuuden kanssa askel kerrallaan ja katsotaan kuinka pitkälle se kantaa. Jos se ihminen on sinulle sopivanlainen, hän etenee kanssasi tahtiin, joka on teille molemmille mahdollinen ja johon molemmat kykenevät. Jos taas käy huonosti, niin sitten palataan vain siihen tuttuun yksinäisyyteen tai yksin oloon ja ollaan kuin kotona sen kanssa, kuten ennenkin. Mutta tulipahan yritettyä, eikä tarvitse elää loppuelämäänsä katuen jotain, jota ei tehnyt.