Haluan lopulta sanoa että meillä monilla on ongelmia

Minä, minä, minä, minä poloinen, voi voi minä reppana.
Onko ikinä tullut mieleesi mennä auttamaan tai toimimaan kenenkään muun hyväksi? Ts. antamaan itsestäsi apua tarvitsevalle? Sen sijaan että tuijotat omaa "rumaa" napaasi?

Luoja on luonut sinut juuri oikeanlaiseksi - sinä näet, kuulet, haistat, pystyt liikkumaan, osaat jotain ( ainakin käyttää tietokonetta jonkin verran!). Osaatko olla kiitollinen kaikista noista lahjoista?! Osaatko alkaa ajattelemaan muita ihmisiä joilla ei kaikki ole niin hyvin kuin sinulla ja mennä avuksi ja tueksi?

Sinulla on niin paljon annettavaa toiselle!

Kuka tuosta hyötyy? Sinä itse olisit suurin voittaja!!!!!!!!!!!

Anonyymi kirjoitti:

Minä, minä, minä, minä poloinen, voi voi minä reppana.
Onko ikinä tullut mieleesi mennä auttamaan tai toimimaan kenenkään muun hyväksi? Ts. antamaan itsestäsi apua tarvitsevalle? Sen sijaan että tuijotat omaa "rumaa" napaasi?

Luoja on luonut sinut juuri oikeanlaiseksi - sinä näet, kuulet, haistat, pystyt liikkumaan, osaat jotain ( ainakin käyttää tietokonetta jonkin verran!). Osaatko olla kiitollinen kaikista noista lahjoista?! Osaatko alkaa ajattelemaan muita ihmisiä joilla ei kaikki ole niin hyvin kuin sinulla ja mennä avuksi ja tueksi?

Sinulla on niin paljon annettavaa toiselle!

Kuka tuosta hyötyy? Sinä itse olisit suurin voittaja!!!!!!!!!!!

Lue lisää

Olen ollut liiankin auttavainen ja saanut siinäkin takkiiini, olen siinä mielessä luonnevikainen, ett huolehdin muiden pärjäämisestä vaikka välillä olisi ollut hyvä pitää huolta myös itsestänikin, polttanut itseäni liikaa muiden auttamisella. Kuvittelin tyhmyyttäni omaishoitajana toimiessani, ett kyllä kaupungin palveluohjauspuolelta saa apua tarvittaessa ja mua kuunnellaan... justjoo, piti omin avuin jaksaa ja pärjätä, ei ollut pelkoa, ett olisi apua tarjottu mulle tai mun vanhemmille, meni luotto, silloin jopa pitkäaikainen ystävä lopetti yhteydenpidon ja ystävyyden, sanoi vaan viimeisessä puhelussa, ett koeta pärjätä. Useammat sukulaisetkin ottivat etäisyyttä, kai joillekin oli vaikea suhtautua siihen, ett joku on sairastunut vakavasti kuolemaan johtavaan sairauteen, tuolloin olisi ollut mukavaa, ett joku olisi käynyt, tullut kylään tervehtimään vanhempiani. Itse pidin yhteyttä sukulaiseen, jolla läheinen samoihin aikoihin sairastui syöpään, olin huolissani hänen jaksamisestaan ja pärjäämisestä, hän oli muuten ainoa, joka huolehti miten mä pärjään vanhempien hoitotyössä ja jutteli mun kans puhelimessa, olen siitä hänelle yhä vieläkin kiitollinen. En mä koe tarpeelliseksi mainostaa, ett tuen hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa, en mikään iso lahjoittaja ole, monet pitäis hölmönä, kun pistän vähistä varoistani muille apua, melko vähäiseksi koen tuon mun avustustyön. Olen kiitollinen monestakin asiasta, surullinen siitä ettei vieläkään kaikilla maailman lapsilla ole asiat hyvin, on sotia, nälänhätää, lapset eivät saa olla lapsia vaan joutuvat huolehtimaan perheensä elättämisestä, heillä ei ole turvallista lapsuutta jne... Itsellä oli onni, ett oli huolehtivainen äiti, vaikka oli köyhyyttä, hän vähistä rahoista laittoi lapsillensa muutamia leluja, teki vaatteita ja ilman häntä ei olisi edes ollut kunnollista kotia missä asua. Ei mikään ole itsestään selvyys tässä maailmassa, ei elämä ole liian helppoa kenellekään, ei pelkkää iloa ja auringonpaistetta. Välillä olen vaan väsynyt kaikkeen, siks kirjoitin tuon aiemman purkaukseni, sorry siitä. Mä vaan olen ihminen, välillä menen syvissä vesissä, kai se on suvun puolelta tullut ominaisuus, jolle ei voi mitään, pitää yrittää tsempata itseään jaksamaan, en mä viitsi rasittaa ketään höpinöillä masennuksestani, monella muullakin on masennusta, en mä ainoa ole, mitä sitten vaikka ei ole ystäviä, ei mulla penskanakaan ystäviä ollut, kaikkeen tottuu, kun on pakko. Itse olen tottunut pärjäämään yksinäni, ei mun ongelmat, eikä jututkaan ketään kiinnostaa, enkä koe oikeaksi rasittaa muita, olen oppinut pitämään suuni kiinni toisten seurassa, enempi kuuntelen muita kuin olen itse äänessä,mä en vaan ole kiinnostava henkilö muiden silmissä. Tulen aina olemaan se hölmö, joka jeesaa muita, vaikka tuleekin melkein aina takkiin, se on mun luonteenvika, jolle en voi mitään, mitä sitten vaikka jotkut on käyttänyt mun kiltteyttä hyväksi, mutt toista kertaa en kuitenkaan rupea sellasta ihmistä jeesaamaan, se on hyödytöntä ja kuka hullu toista kertaa turpiinsa ottaa, ei kukaan. En tuossa touhussa ole voittaja ollut, enempi vaan pettynyt ihmisiin, mutt kun en ole normaali, niin silti taas joku päivä jeesaan ja tsemppaan muita...ehkä se onkin mun tarkoitus tässä elämässä🤔, olla kannustamassa muita pärjäämään paremmin kuin itse olen pärjännyt.