Muistutus: Persut kyykyttivät köyhää hallitustaipaleellaan

Persut kyykyttivät köyhää ja rikastuttivat rikkaita lainarahalla hallitustaipaleellaan Sipilän persukokoomushallituksessa 2015-2017. Siirryttyään oppositioon vuonna 2017 heillä olisi ollut mahdollisuus vastustaa tätä aloittamaansa köyhää kyykyttävää ja rikkaita rikastuttavaa politiikkaa, mutta hepä eivät sitä tehneet vaan oppositiostakin käsin tukivat sitä. Että tämä vaan muistutuksena kaikille.
139225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 139

Vanhimmat

Näyttää ottavan tämä fakta koville ainakin joillekin persuille.

Äänestä
  • Persu, kenen joukoissa seisot? No EK:n. On taas aika painaa duunarit maihin, kuten 1918.

    Äänestä

  • Ottaa. Kaiken kääntävät sinisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Persu, kenen joukoissa seisot? No EK:n. On taas aika painaa duunarit maihin, kuten 1918.

    Sielläpä kokoomuksen kanssa sovussa.

    Äänestä

  • Ei Saarikko kyykkyyn pääse!!

    Äänestä

Kiitos. Kyllä tämä on hyvässä muistissa.

Äänestä
  • Tuo porukka otti nimekseen siniset ja veivät Soinin johdolla virallisen vallan omalla oikeutuksellaan Perus Suomalaiselta puolueelta ,joka jäi oppositioon rankapuolueena. Nykyien porukka on sinällään aivan eri porukka kuin nuo jotka ns. myivät poliittisesta paikasta itsensä vallan himoissaan Kokoomuksen ja Keskustan kyytipojiksi ja ohjailtavaksi. Petetyt jatkoivat politiikkaa vankalla linjallaan ja tausta peiliin katsottuna menestyksekkäästi ,todistellen, että linjat pitävät ja seisovat sanojensa takana, jonka ovat pitkällä tähtäimellä näyttäneet pitävän. Ei pidä syyllistää kakkia ,ei varsinkaan toimien uhreja niiden tekijöiden synneistä.

    Äänestä

  • Huom. Soini ei ollut persu

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuo porukka otti nimekseen siniset ja veivät Soinin johdolla virallisen vallan omalla oikeutuksellaan Perus Suomalaiselta puolueelta ,joka jäi oppositioon rankapuolueena. Nykyien porukka on sinällään aivan eri porukka kuin nuo jotka ns. myivät poliittisesta paikasta itsensä vallan himoissaan Kokoomuksen ja Keskustan kyytipojiksi ja ohjailtavaksi. Petetyt jatkoivat politiikkaa vankalla linjallaan ja tausta peiliin katsottuna menestyksekkäästi ,todistellen, että linjat pitävät ja seisovat sanojensa takana, jonka ovat pitkällä tähtäimellä näyttäneet pitävän. Ei pidä syyllistää kakkia ,ei varsinkaan toimien uhreja niiden tekijöiden synneistä.

    Ihan samoja persuja siellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Huom. Soini ei ollut persu

    Soini oli Audimies.

    Älä sotke Sinisiä tähän asiaan.

    Silloin kun Sipilän hallituksen köyhät kyykkyyn hallitusohjelma laadittiin ja hyväksyttiin, olivat asialla niin halla-aholaiset kuin soinilaisetkin persut.

    Mistään Sinisistä ei tuossa vaiheessa ollut vielä mitään tietoa. Siniset ilmestyivä kartalle vasta pari vuotta myöhemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Huom. Soini ei ollut persu

    Mutta Sipilän 'pientä ihmistä' kurmoottavaa hallitusohjelmaa laatimassa ollut Halla-aho on.

    Äänestä

Pitkälti toistakymmentä nykyistä persukansanedustajaa, ml. Eduskunnan varapuhemies, ryhmän pj ja ulkoasiain valiokunnan pj, sekä kaksi nykyistä persumeppiä painoivat mukisematta jaa-nappia, kun perskeko sääti köyhienkyykytyslakeja. Eikä sovi myöskään unohtaa sellaisia omituisuuksia, kuten vaikkapa taksilakiuudistus.

Äänestä
  • YLEN pitäisi näyttää aiheesta vaikkapa MOT, jotta kaikki äänestäjät näkisivät totuuden persuista. Nuoret eivät tuollaisista tiedä, vaan huutavat suomea takaisin muun lauman mukana.

    Äänestä

  • Siksi ne persut hajosi kun kannattajat sai Soinin perseilystä tarpeekseen mutta...Halla aholaiset toistaa kohta saman sillä erolla etteivät sitä tee, jos eivät saa haluamaansa lehmäkaupoissa siinä missä Soinille riitti vallan mainiosti hillotolppa mikä oli ainoa asia mihin pyrki "politiikallaan". Kunhan vain Halla persut ymmärtäisi olla ottamatta opetusministeriön salkkua koska silloin käy kylmät koska aktiivimalli kolmosta pukkaa siitä kepu&kokoomus pitää huolen voin luvata 100%:n varmuudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siksi ne persut hajosi kun kannattajat sai Soinin perseilystä tarpeekseen mutta...Halla aholaiset toistaa kohta saman sillä erolla etteivät sitä tee, jos eivät saa haluamaansa lehmäkaupoissa siinä missä Soinille riitti vallan mainiosti hillotolppa mikä oli ainoa asia mihin pyrki "politiikallaan". Kunhan vain Halla persut ymmärtäisi olla ottamatta opetusministeriön salkkua koska silloin käy kylmät koska aktiivimalli kolmosta pukkaa siitä kepu&kokoomus pitää huolen voin luvata 100%:n varmuudella.

    tarkoitin siis työministerin salkkua akti3n takia..

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    YLEN pitäisi näyttää aiheesta vaikkapa MOT, jotta kaikki äänestäjät näkisivät totuuden persuista. Nuoret eivät tuollaisista tiedä, vaan huutavat suomea takaisin muun lauman mukana.

    Onko siis ihme, jos persuissa on vaadittu Yleä jopa lakkautettavaksi? Jo vuosia ovat halunneet leikata Ylen rahoituksen heikentääkseen kyseisen median toimintaedellytyksiä.

    Äänestä

  • Näin juuri. Mutta kyllä persuäänestäjät luulee että muilla on muisti pettänyt

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    YLEN pitäisi näyttää aiheesta vaikkapa MOT, jotta kaikki äänestäjät näkisivät totuuden persuista. Nuoret eivät tuollaisista tiedä, vaan huutavat suomea takaisin muun lauman mukana.

    Kyllä minä uskon että nuoret netissä vastaisivat ihan läpällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Onko siis ihme, jos persuissa on vaadittu Yleä jopa lakkautettavaksi? Jo vuosia ovat halunneet leikata Ylen rahoituksen heikentääkseen kyseisen median toimintaedellytyksiä.

    Näinpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    tarkoitin siis työministerin salkkua akti3n takia..

    Byrokratiaa on karsittava. Persuille tuplaministeriys, työ-ja oikeusministerin salkut niin kuin viimeksikin, jos jostain vain löytyy tarpeeksi riski laborantti kantamaan niitä.

    Viimeksi ei löytynyt. Rupesi kramppaamaan kesken juoksun.

    1Äänestä

Tiedetään tiedetään että demareiden kupolit on leviämispisteessä, naurettavia pellejä.

Äänestä
  • Ja PS haluaa kurjistaa kaikkien työläisten elämää!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja PS haluaa kurjistaa kaikkien työläisten elämää!

    Taidat olla sosiaali pummi🦍🦍

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja PS haluaa kurjistaa kaikkien työläisten elämää!

    Huom. Sipi ei ollut persu

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja PS haluaa kurjistaa kaikkien työläisten elämää!

    Meinaat siis, että jatkaisi nykyisen tyttö-viisikko hallituksen linjoilla? Kyllä nykyinen hallitus hakee vertaistaan ja yhtä surkeaa Suomessa ei ole onneksi aiemmin ollut, eikä onneksi (toivottavasti) koskaan enää tulekaan.

    Äänestä

  • Leviä sinä vain luuseri.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Huom. Sipi ei ollut persu

    Sipilä oli persujen Persu!!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Taidat olla sosiaali pummi🦍🦍

    Miksi sosiaalipummi puhuisi työläisten elämän kurjistamisesta?

    Luulisi hänen olevan huolissaan omasta elämästään ja omista tuistaan ja niille tulevista indeksijarruista.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Miksi sosiaalipummi puhuisi työläisten elämän kurjistamisesta?

    Luulisi hänen olevan huolissaan omasta elämästään ja omista tuistaan ja niille tulevista indeksijarruista.

    Ainoastaan persu kirjoitaa someen jotain noin hölmöä.Se taas johtuu persujen vajavaisesta ymmärryksen puutteesta.

    Äänestä

Mikä on sinun mielestäsi "köyhä", ja miten sellaisia on kyykyrerry?

Äänestä
  • Niinpä. Ei vasemmistovetoisessa maassamme ole enää köyhiä. Mutta vaara piilee että kohta on, jos oikeisto päästetään valtaan leikkaamaan perusturvasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä. Ei vasemmistovetoisessa maassamme ole enää köyhiä. Mutta vaara piilee että kohta on, jos oikeisto päästetään valtaan leikkaamaan perusturvasta.

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä. Ei vasemmistovetoisessa maassamme ole enää köyhiä. Mutta vaara piilee että kohta on, jos oikeisto päästetään valtaan leikkaamaan perusturvasta.

    Ei se että vaaditaan vastikeellisuutta etuuksista, ole mitään kyykyttämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Nykyhallitus on kyykyttänyt kaikkia suomalaisia duunareita. Köyhyysloukkuun on pudonnut satojatuhansia työssäkäyviäkin suomalaisia. Siinä saavutus mihinkä ei yksikään hallitus ole aikaisemmin pystynyt. Lisäksi vihreä siirtymä on maksanut kymmeniä miljardeja ja kaikki pois suomalaisten lompakoista.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Noin se hallitus Suomessa toimii, jos et sattunut tietämään. Nyt kun kurkkaat, mikä puolue oli tuolloin "hallitusvastuussa" näet, mihin puolueeseen viestisi kannattaa persujen sijaan kohdistaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Noin se hallitus Suomessa toimii, jos et sattunut tietämään. Nyt kun kurkkaat, mikä puolue oli tuolloin "hallitusvastuussa" näet, mihin puolueeseen viestisi kannattaa persujen sijaan kohdistaa.

    Oli Sipilän hallitus, toukokuu 2016. Sinisiä ei vielä ollut.
    Sipilän hallitus leikkasi vielä vähän eläkkeistä 2018.
    Osa persuista oli jo ihan sinisiä, mutta persujen äänestyslistalta eduskuntaan persuina valittuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    mitä vtun merkitystä sillä oli äänestäjien korvatessa heidän Halla aholla koska ne Soinin prseen nuolijat petti äänestäjänsä??

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nykyhallitus on kyykyttänyt kaikkia suomalaisia duunareita. Köyhyysloukkuun on pudonnut satojatuhansia työssäkäyviäkin suomalaisia. Siinä saavutus mihinkä ei yksikään hallitus ole aikaisemmin pystynyt. Lisäksi vihreä siirtymä on maksanut kymmeniä miljardeja ja kaikki pois suomalaisten lompakoista.

    Perustelepas tuota asiaa, miten hallitus on mielestäsi ollut osallinen kustannushaasteisiin? Muuten menee pölhöpopulismin piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    mitä vtun merkitystä sillä oli äänestäjien korvatessa heidän Halla aholla koska ne Soinin prseen nuolijat petti äänestäjänsä??

    Persukiemurtelua.

    Kun vihervasemmisto oli edellisen kerran hallituksessa, silloin kokoomuksen kanssa, Suomen lapsilta ja vanhuksilta leikattiin. Leikkasivat myös Suomen puolustusmenoista 10 prosenttia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Soini ja Sipi väänsi kädet selän taakse

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä. Ei vasemmistovetoisessa maassamme ole enää köyhiä. Mutta vaara piilee että kohta on, jos oikeisto päästetään valtaan leikkaamaan perusturvasta.

    Mitä sie höpäjät, ei ole köyhiä!!!! Niitä on nyt enemmän kuin koskaan, jopa työssäkäyviä on sossuluukulla, kun ei enää suomessa palkoillaan pärjää. Hyvinvointisuomi on vain muisto enää.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Kerrotko minä vuonna Perussuomalaiset on ollut pääministeripuolue eli "vastuussa" hallituksen linjauksista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    mitä vtun merkitystä sillä oli äänestäjien korvatessa heidän Halla aholla koska ne Soinin prseen nuolijat petti äänestäjänsä??

    Ihan niinkuin SDP teki tässä hallituksessa. Eivät lunastaneet vaalilupauksiaan...

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Perustelepas tuota asiaa, miten hallitus on mielestäsi ollut osallinen kustannushaasteisiin? Muuten menee pölhöpopulismin piikkiin.

    Vaikkapa ns. Vihreä siirtymä ja korkea energian hinta, maksoivat suomalaisille miljardeja ja maksaa yhä. Hallituksen energiapolitiikka epäonnistui täysin lähtien turpeen tuotannon alasajosta ja toimivien voimaloiden purkamisesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Niinpä. Ei vasemmistovetoisessa maassamme ole enää köyhiä. Mutta vaara piilee että kohta on, jos oikeisto päästetään valtaan leikkaamaan perusturvasta.

    No taatusti sitten on.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Näin juuri

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Nykyhallitus on kyykyttänyt kaikkia suomalaisia duunareita. Köyhyysloukkuun on pudonnut satojatuhansia työssäkäyviäkin suomalaisia. Siinä saavutus mihinkä ei yksikään hallitus ole aikaisemmin pystynyt. Lisäksi vihreä siirtymä on maksanut kymmeniä miljardeja ja kaikki pois suomalaisten lompakoista.

    Ei ole multa kukaan ottanut lompakosta tämän hallituksen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kerrotko minä vuonna Perussuomalaiset on ollut pääministeripuolue eli "vastuussa" hallituksen linjauksista.

    Kyllä ne on muutkin puolueet vastuussa kuin PM puolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ihan niinkuin SDP teki tässä hallituksessa. Eivät lunastaneet vaalilupauksiaan...

    Kyllä. Reilu satanen tuli jos sitä jauhat.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Vihervasemmisto oli hallituksessa 2011 ja siellä leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mikä hallitus on viimeksi leikannut eläkkeitä ?? Kyllä, perskeko hallitus.
    Persut hyväksyivät kaiken mukisematta mitä pomo keksi esittää.

    Ei, ei, ei me vaan siniset.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kun vihervasemmisto oli edellisen kerran hallituksessa, silloin kokoomuksen kanssa, Suomen lapsilta ja vanhuksilta leikattiin. Leikkasivat myös Suomen puolustusmenoista 10 prosenttia.

    Kerropa sekin, mitä puolustusmenoille on tapahtunut, kun vihervasemmisto on ollut viimeiset neljä vuotta hallituksessa ilman Kokoomusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kerrotko minä vuonna Perussuomalaiset on ollut pääministeripuolue eli "vastuussa" hallituksen linjauksista.

    Niinpä. Persut olivat Sipilän hallituksessa täysin tahdottomina joojoo-miehinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Oli Sipilän hallitus, toukokuu 2016. Sinisiä ei vielä ollut.
    Sipilän hallitus leikkasi vielä vähän eläkkeistä 2018.
    Osa persuista oli jo ihan sinisiä, mutta persujen äänestyslistalta eduskuntaan persuina valittuja.

    Eli hallituksessa olivat Sipilän johtamat Persut, ei muita puolueita?

    Täytyy kyllä tunnustaa, että Perussuomalaiset ovat olleet ehdottomasti Suomen paras ja aikaansaavin puolue... olivat hallituksessa vajaan kaksi vuotta ja saivat aikaiseksi vaikka mitä, jopa Marininkin hallitus selitti, että syy täytyy olla persuissa 2016

    Äänestä

Nykyhallitus teki satojatuhansia köyhiä lisää. Toki myös paljon tosi rikkaita, eli tuloero kasvoivat räjähdysmäisesti, melkein yhtä nopeasti kuin valtionvelka.

Äänestä
  • Marinin hallitus aloitti 2019, sai perskeko hallitukselta 838 000 köyhäksi laskettavaa henkilöä.
    Sekä 100 miljardia euroa velkaa.

    Vuonna 2021 köyhiä oli 773 000 henkilöä

    Äänestä

  • Eikö yhtään nolota valehtelu ?? Ei, täysin tuntematon asia persulle....

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Marinin hallitus aloitti 2019, sai perskeko hallitukselta 838 000 köyhäksi laskettavaa henkilöä.
    Sekä 100 miljardia euroa velkaa.

    Vuonna 2021 köyhiä oli 773 000 henkilöä

    velkarahalla huulipuna on kaikkea pyörittänyt ja kun seuraava hallitus koostumuksesta riippumatta joutuu maksamaan huulipunan tekemät vekselit köyhien määrä ei jää alle millin ja aiheuttaja sille on huulipuna ei hallitus joka pakon edessä joutuu leikkaamaan edelleen kiitos huulipunan. Niin että mitä vttua sinä jauhat 18-22h/365vrk vuodessa politiikasta mistä sinä et tajua hevon v*ttua?

    2Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kuka kaipaa KIKY-kiimaista pälvikaljuhallitusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuka kaipaa KIKY-kiimaista pälvikaljuhallitusta?

    Suomen talous.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Eikö yhtään nolota valehtelu ?? Ei, täysin tuntematon asia persulle....

    Valehtelu on tosiaankin täysin tuntematon käsite persulle . . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Marinin hallitus aloitti 2019, sai perskeko hallitukselta 838 000 köyhäksi laskettavaa henkilöä.
    Sekä 100 miljardia euroa velkaa.

    Vuonna 2021 köyhiä oli 773 000 henkilöä

    Taitaa olla tuo erotus sama, kuin hallituksen "hyvin onnistuneen" korona politiikan seurauksena kuolleet suomalaiset?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Marinin hallitus aloitti 2019, sai perskeko hallitukselta 838 000 köyhäksi laskettavaa henkilöä.
    Sekä 100 miljardia euroa velkaa.

    Vuonna 2021 köyhiä oli 773 000 henkilöä

    "Parannus" johtuu siitä, että hallitus on muuttanut laskentatapaa. Niinhän se toki on "hoitanut" monta muutakin asiaa, rajoja tai laskentatapaa muuttamalla

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    velkarahalla huulipuna on kaikkea pyörittänyt ja kun seuraava hallitus koostumuksesta riippumatta joutuu maksamaan huulipunan tekemät vekselit köyhien määrä ei jää alle millin ja aiheuttaja sille on huulipuna ei hallitus joka pakon edessä joutuu leikkaamaan edelleen kiitos huulipunan. Niin että mitä vttua sinä jauhat 18-22h/365vrk vuodessa politiikasta mistä sinä et tajua hevon v*ttua?

    Katokato kun otti aivoon. Älä nyt halkea vaikka tyhmä oletkin
    Paloiko käämit.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuka kaipaa KIKY-kiimaista pälvikaljuhallitusta?

    Ei kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Valehtelu on tosiaankin täysin tuntematon käsite persulle . . . .

    Valehtelu on enemmän kuin suotavaa silloin kun tehdään persupropagandaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    "Parannus" johtuu siitä, että hallitus on muuttanut laskentatapaa. Niinhän se toki on "hoitanut" monta muutakin asiaa, rajoja tai laskentatapaa muuttamalla

    Miten hallitus muutti laskentatapaa?

    Äänestä

Köyhä oot niin katkera

Äänestä
  • Miksi PS haluaa kurjistaa suomalaisia köyhiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Miksi PS haluaa kurjistaa suomalaisia köyhiä?

    Haluaako persut kurjistaa suomalaisia köyhyä ? Miten ?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Miksi PS haluaa kurjistaa suomalaisia köyhiä?

    Siksi kun nuo köyhät aikoinaan äänestivät nykyhallituksen valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Haluaako persut kurjistaa suomalaisia köyhyä ? Miten ?

    Alentamalla veroja rikkailta ,pienentämällä as tukia ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Haluaako persut kurjistaa suomalaisia köyhyä ? Miten ?

    Persut tulevat kurjistamaan köyhiä juuri niin kuin Kokoomus käskee kurjistaa.

    Äänestä

Ps potkii äänestäjiään munille vaalien jälkeen.

Äänestä
  • Mistä tiedät ?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Mistä tiedät ?

    Kokemuksesta!

    Äänestä

Vaarana on vain ylinäyttely myyränhommissa vai mitä.

Äänestä
  • Venäjämieliset ID-ryhmäläiset persut tekevät tosiaan Suomessa yhä myyräntyötään.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Venäjämieliset ID-ryhmäläiset persut tekevät tosiaan Suomessa yhä myyräntyötään.

    Putinin ohjauksessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Venäjämieliset ID-ryhmäläiset persut tekevät tosiaan Suomessa yhä myyräntyötään.

    Niin tekee. Ne on kuin Trumpin metsäläiset juntit.

    Äänestä

Demareiden satuihin ei usko enää kukaan, ette edes itse.

Äänestä

Jos vihervasemmisto/keskusta hallitus saa jatkaa, otamme uutta velkaa 60 miljardia entisen velan päälle, tavoitteena pitkä säästölinja valtion talouteen.

Äänestä
  • No persut sitten ottaa pienituloisten edut pois. Onko se parempi joille ei ole tullut kultalusikka suuhun.

    Äänestä

Siinä meni monelta koti alta, kun perskekohallitus organisoin. Tuloerot kasvoivat enemmän kuin koskaan.
Hyi hyi persut ja soo soo.

Äänestä
  • Eipä taida olla mitään verrattuna tämän hallituksen aikaansaannoksiin...

    Äänestä

  • Niinhän ne tekisi tulevaisuudessakin. Onneksi lakien kaatamiseen menee pari hallituskautta ja jotkut ei kaadu sittenkään. Esim kansainväliset lait ja sopimukset.

    Äänestä

Toivottavasti ihmiset muistaa ja äänestää SDP:tä. Ainut puolue joka tekee tavalliselle jotain.

Äänestä
  • Aivan. Duunarien tosiaan kannattaa äänestää VAS- tai SDP-puolueen ehdokasta.

    Äänestä

  • En edes osaa kuvitella, kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, jos vielä näiden "näyttöjen" jälkeen haluaa saman menon jatkuvan. Suomi on syvällä suossa, kiitos viisikon.

    Äänestä

  • Kyllä.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    En edes osaa kuvitella, kuinka tyhmä pitää ihmisen olla, jos vielä näiden "näyttöjen" jälkeen haluaa saman menon jatkuvan. Suomi on syvällä suossa, kiitos viisikon.

    Etkö ymmärrä että siellä suossa on muutkin maat. Ja kas kummaa ilman meidän viisikkoa. Ja korjaus,otapa laskukone onko meillä hallituksessa 5 ministeriä ,vai enemmän.

    Äänestä

Kuolematon logiikka kyykyttää iilo muskin kätyreitä.

”Jos sähköautoille tulee latauspaikkoja, niin taloyhtiön pitää tarjota tankkausmahdollisuus myös polttomoottoriautoille.”

”Ei bensaa ja dieseliäkään taloyhtiössä kenellekään jaeta, miksi sitten sähköä?”

”Tankatkoot sähköautoilijat muualla kuten muutkin. Ei meidän pihaan sähköautojen latauslaitteita.”

Äänestä
  • Aivan. Persut haluavat taas kyykyttää köyhimpiä KIKY-2 leikkauksillaan!

    Äänestä

Seuraavankin hallituksen on kyykytettävä suurinta veronmaksaja ryhmää, eli keskituloisia. Pitkältikin tämän hallituksen tuhlailun vuoksi, entistäkin enemmän. Myös pienituloidet saavat osansa.
Pieni- ja keskituloisiin veronmaksajiin kohdistuvat toimet ovat pakollisia, koska siinä saadaan juustohöylälläkin verotuloja aikaan. Myös leikkauslista tulee olemaan katkeralle sosialistille karua luettavaa - toivottavasti.

Olisiko sinulla jokin muu vaihtoehto talouden tasapainottamiseksi, velkaantumisen katkaisemiseksi muutamassa hallityuskaudessa.

Äänestä
  • Köyhimpien toimeentulon kurjistaminen KIKY-2 leikkauksilla ei Suomea pelasta, vaan seuraavan hallituksen on laadittava lait, joilla saadaan veroja kiertävät suurituloiset maksamaan veronsa Suomeen. Myös Suomelle vahingolliset yritystuet on lopetettava välittömästi. Kumpaankaan noihin ei oikeistohallitukset pysty eikä halua, joten siihen tarvitaan Vasemmistohallitusta!

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Köyhimpien toimeentulon kurjistaminen KIKY-2 leikkauksilla ei Suomea pelasta, vaan seuraavan hallituksen on laadittava lait, joilla saadaan veroja kiertävät suurituloiset maksamaan veronsa Suomeen. Myös Suomelle vahingolliset yritystuet on lopetettava välittömästi. Kumpaankaan noihin ei oikeistohallitukset pysty eikä halua, joten siihen tarvitaan Vasemmistohallitusta!

    Näin.

    Äänestä

Niinhän ne perkele kyykytti huolella työntekijöitä.

Äänestä

Pahin yhtälö, persuukset ja kokkaraiset samassa hallituksessa.

Äänestä
  • Väärin, kyllä nykyhallitus on Suomen loppu.

    Äänestä

  • Hirvittävä. Ja siihen vielä hihhulit raamatuineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Väärin, kyllä nykyhallitus on Suomen loppu.

    Ei lopu Suomi.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat niin yhteiskuntavastaista ja vastuutonta populistista porukkaa, etten ikinä voisi äänestää tuollaista ehdokasta eduskuntaan eriarvoistamaan ja kyykyttämään Suomen kansalaisia.

Äänestä
  • Enkä minä. Enkä muitakaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Enkä minä. Enkä muitakaan ihmisiä.

    Parasta antaa ääni Aku Ankalle tai Kalevi Sorsalle!!

    Äänestä

Suomi tarvitsee edistysmielisiä Suomen kansainvälisyyden ja maamme ajan tarpeen mukaisen uudistumisen parhaaksi toimivia poliitikkoja.
Ei siis yhtään Suomen kansainvälisyyttä vastaan ja Suomen etujen vastaisesti toimivaa vanhoillista jarrua.

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit.

    Äänestä

Sipilän järkyttävä kansalaisia kyykyttävä hallitus on vielä selvästi muistissa.
EI ENÄÄ KOSKAAN ÄÄRIMMÄISEN OIKEISTOLAISTA HALLITUSTA!

Äänestä
  • Ei ikinä.

    Äänestä

Kaikki työelämässä 2015-2019 olleet muistavat kuinka PS-KOK-Kepu-hallitus leikkasi työläisten, työttömien, opiskelijoiden, eläkeläisten etuja ja toimeentuloa!

Ei siis anneta KIKY-2 kiimaisille oikeistopuolueille PS-KOK-KD uutta valtakautta!

Äänestä
  • J määrärahoja koulutuksesta ,varmuusvarastosta ,keksi apteekkimaksun ,paikallinen, epäonnisen taksilain ym.

    Äänestä

Miksi oikeistopuolue ajaisi köyhien asiaa, nyt valoja päälle!

Äänestä
  • Mutta osalta on jo valot sammuneet.

    Äänestä

Aivan. Ei tullut välikysymylsiä ,vaikka 4 vuotta on tarttuneet lillukanvarsiin

Äänestä
  • Juuri näin. Ja kun muut puhui koronasta ,persut hoki maahanmuutto ,maahanmuutto .Mikään muu ei saanut niitä joka viikkoisia välikysymyksiä muuttumaan.

    Äänestä

  • PS:n hallitusaikana tuotettuja varmasti nuokin. Taidat olla ihan ylpeä PS:n toiminnasta?

    Äänestä

Ei lie köyhän etu että maahan haalitaan lisää köyhiä jok kolkasta maailmaa ketä tänne vaan kykenee ...... siksi persut , ainoa suomalaisen etua puolustava puolue.

Äänestä
  • No oliko se köyhän etu v. 2015-2017, jolloin PS oli hallituksessa? Silloinhan tänne haalittiin yli 100 000 mamua elätettäväksemme.

    Äänestä

PS ja KOK ovat KIKY-2 puolueita.

Äänestä
  • Hyvä kun huomasit: PS ja KOK ovat KIKY-2 puolueita.

    Äänestä

  • KIKY-2 puolueet haluavat kyykyttää taas työläsisiä, työttömiä ja köyhiä.

    Äänestä

Työläinen! Kiinnostaako palkattomat työpäivät ja lomien lyhennykset? Jos vastaat KYLLÄ, niin äänestä PS tai KOK puoluetta.

Äänestä

376 Markus Kuotesaho

Äänestä
  • Persupojujen salainen unelma...

    Äänestä

Persuista ei ole hallitusvastuuseen. Kun on populistipuolue niin sen lainalaisuudet eivät sovi hallitukseen. Silloinhan pitäisi ottaa vastuuta ja tehdä ikäviä päätöksiä. Kannattajat kaikkoavat. Valtionvelka asiaa ajaa Kokoomus. Persujen puheet ovat taas epämääräisiä ja linjattomia.

Äänestä
  • Persuilla ei ollut vaaliohjelmaa. Tämän ansiosta he pystyivät lupaamaan yhdelle juuta ja toiselle samaan asiaan eitä. Hallituksessa ei voi olla samaan aikaan kahta eri mieltä. Siksi persut tuskin menevöt hallitukseen. Ovat enemmän sellaisia puskista huutelijoita

    Äänestä

Ovat ilmoittaneet jo hallitusvastuuseen pyrkivänsä.

Äänestä
  • Jos tarkoitat että PS pyrkii, se ei ole PS:n käsissä. Paitsi ehkä, jos onnistuvat nuolemaan RKP:n persettä niin paljon että RKP pyörtäisi sanansa ''...RKP ei lähde hallitukseen joka toteuttaa perussuolalaista politiikkaa...''

    Och samma på svenska.....

    Äänestä

  • ''Paitsi että lähtee kokoomuksen olessa se, joka ajaa persupolitiikkaa vaikka persut joutuisi hallitukseen.''

    Ei tähän eläin pysty:)))))))))))))))))

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    ''Paitsi että lähtee kokoomuksen olessa se, joka ajaa persupolitiikkaa vaikka persut joutuisi hallitukseen.''

    Ei tähän eläin pysty:)))))))))))))))))

    Kohta soittaa sinimusta ruoska köyhien selkää. Sellaista armottomuutta vähävaraisia kohtaan ei ole suomen historiassa vielä koskaan ennen nähty.

    Äänestä

Ettet nyt kirjoita tyttö-hallituksesta 2019-2023? Kuulostaa ainakin ihan samalta, paitsi, että velkaa on otettu paljon enemmän, eikä kukaan siirtynyt oppositioon, vaikka olisi pitänyt.

Äänestä
  • Jos koronapandemia olisi jäänyt persujen hoidettavaksi, ruumiiden määrä olisi katastrofaalinen.

    Äänestä

Äärioikeistohallituksen leikkaukset tulevat kurjistamaan taas kaikkien muiden, paitsi rikkaimpien toimeentuloa ... Kuten tapahtui edellisen oikeistohallituksenkin aikana ...

Äänestä
  • Kukapa persu ei tuota muistaisi ... mutta hillitön rasismi estää järjen käytön ...

    Äänestä

  • Tekee niin nannaa, kun saa kohta taas tehdä ilman palkkaa KIKY työpäiviä. Onhan tässä jo muutenkin käyty ruoka-apujonossa ... vaikka työssäkin (pienipalkkaisessa) käydään .. .

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Tekee niin nannaa, kun saa kohta taas tehdä ilman palkkaa KIKY työpäiviä. Onhan tässä jo muutenkin käyty ruoka-apujonossa ... vaikka työssäkin (pienipalkkaisessa) käydään .. .

    Mitäs sitä pjärven trollille muuta? Joka aamuisella kierroksella jonka yhteydessä hypit palstalta toiselle pyydyksiäsi kokemassa ja jos ei ole saalis uinut trollin pyydyksiin nostat avauksiasi ylös vastaamalla itse itsellesi minkä jälkeen jäät puskiin kyttäämään saatko vastauksia. Sensuuri kehiin kun käry käy (luotsi trollaa).

    Äänestä

Milloin rajat menee kiinni ? Hetikö kun hallitus on muodostettu ?

Äänestä

Työttömien kurjistus tuottaa taas 100 000 uutta työpaikkaa! Äärioikeistolaisten fiktiivinen ajatusmalli toistaa vaan jatkuvasti itseään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Persut kyykyttivät köyhää ja rikastuttivat rikkaita lainarahalla hallitustaipaleellaan Sipilän persukokoomushallituksessa 2015-2017. Siirryttyään oppositioon vuonna 2017 heillä olisi ollut mahdollisuus vastustaa tätä aloittamaansa köyhää kyykyttävää ja rikkaita rikastuttavaa politiikkaa, mutta hepä eivät sitä tehneet vaan oppositiostakin käsin tukivat sitä. Että tämä vaan muistutuksena kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu