Suomen itsenäistyttyä vuosien 1918 - 1944 välillä demareita äänestivät tehdastyöläiset, muut palkolliset ja osittain myös maaseudun Tampereen eteläpuolella asuneet torpparit ja pienviljelijät. Äänestäjäkunta tuli perintönä Venäjän vallan ajalta. Tilanne muuttui sotien jälkeen, kun kommunistinen puolue sallittiin Suomessa. Se nostikin heti kannatuksensa suureksi. SDP oli saanut vahvan kilpailijan vasemmalle laidalleen. Mutta koko vasemmiston kannatus oli korkeaa. Vähitellen demarien kannatus kasvoi ja SKDL:n väheni. Vasemmiston äänestäjäkunnan rakenne pysyi samanlaisena. Se pohjautui vahvasti luokkayhteiskuntaan ja ihmisten luokkatietoisuuteen. Työväestö äänesti työväenpuolueita. Tällä reseptillä mentiin 1980-luvulle asti.
Sitten koulutus, markkinavoimat, elintason nousu ja globalisaatio alkoivat vähitellen repiä luokkayhteiskunnan rakenteita. Osa työväestön perillisistä koki koulutuksen myötä sosioekonomisen nousun. Osa työväestöstä onnistui joukkovoimallaan neuvottelemaan itselleen hyvän palkan ja muut edut. Samalla alkoi toimihenkilöiden ja asiantuntijoiden kysynnän nousu työmarkkinoilla. Näiden tuloksena syntyi keskiluokka, joka ei enää kaikkinensa ollut sitoutunut äänestämään vasemmistoa.
NL:n hajoaminen räjäytti sitten viimeisen pommin. Kommunismi kuoli siihen paikkaan, ihan suorilta jaloilta sydäriin. Demarit olivat tehneet viisaasti hajuraon kommunismiin ja selvisi muutoksesta täydessä ruumiin ja sielun voimissa. Se sai rinnalleen SKDL:n raunioista kasatun Vasemmistoliiton. Oli syntynyt myös Vihreä liitto. Se oli sosiaaliberalistinen puolue, joka nieli riveihinsä työväenluokan kouluttautuneita jälkeläisiä ja idealisteja. Se tarkoitti vaaraa demareille. Sosioekonomisen aseman nousu, mihin demarien politiikka oli onnistuneesti johtanut alkoi syödä paradoksaalisesti lapsiaan. Vihreämmälle oksalle päässeet eivät palkinneetkaan asemansa noususta demareita, vaan äänestivät röyhkeästi jopa Kokoomusta. Ilkeäähän se varmasti teki, kun puolueen ponnistelut paremman elintason saamiseksi palkittiin tällä tavoin. Vasemmistoa elättää kurjuus, ei menestyminen. MOT.
Työväestön asemaa oli vakiinnuttanut suhteellisen pysyvät työsuhteet. Vain suhdanteet saattoivat toisinaan päästää vähän väkeä ylimääräiselle "lomalle". Mutta työttömyys oli ennen 90-luvun lamaa aika vähäistä. Globalisaatio kuitenkin lopetti vakauden ja toi tilalle prekariaatin, epävarmuudessa elävät paskaduunit, osa-aikatyön, epätyypilliset työsuhteet ja pysyvien työsuhteiden tilalle pysyvän epävarmuuden. Viimeisimpiä keksintöjä on ollut "itsenäinen" mikroyrittäminen, millä työsuhteen sivukulut voi siirtää työntekijän itsensä maksettaviksi. Tällä tavoin työväenluokka osin hajosi, osin pirstaloitui.
Yksi ryhmä on ollut tässä hullunmyllyssä demarien pelastusrengas. Se on vanhentuminen. Ikää tulee lisää ja syntypäivillä on paljon puhallettavia kynttilöitä. Eläkeläiset osaavat kiittää demareita. He nauttivat sen ansiosta ihan kohtuullista eläketurvaa. Demareissakin on tajuttu tämä ja he muistavat aina puhua sekä palkansaajista että eläkeläisistä.
Mutta vuosien mittaan elintason noustessa demareistakin on tullut keskituloisten puolue. Vasurit hoitavat työttömät ja prekariaatin. Vihreät nielee entisten nuorten eli työväestön koulutettua jälkikasvua, varsinkin naisia. Tämä on se peruskuvio. Demareita äänestävien koulutustaso on keskimääräistä matalampi. Siis ihan toisin kuin puolueen kultaisella 70-luvulla. Maan älymystöä tuli silloin paljon demarien piiristä. Mutta ketkä äänestävät demareita sitten, kun boomerien aika on ohi. En näe kovin valoisaa tulevaisuutta nykyiseltä pohjalta. Suomessa demareilla on vielä muurina maaseudun vihamielisyys demareita kohtaan. Tampereen pohjoispuolella äänet ovat tiukassa. Ruotsissa tilanne on toinen.
Mikä on se porukka, joka pitkässä juoksussa äänestää demareita? Kun demografiset tekijät eivät ole puolesta, niin kannattaisiko miettiä kurssin muutosta ennen kuin on liian myöhäistä. Jos yhteiskunta alkaa polarisoitua kuten muuallakin on alkanut tapahtua, se ruokkii enemmän radikaaleja liikkeitä kuin keskiryhmiä, mihin demarit laskisin kuuluvaksi.
Demarien itsetutkiskelun avuksi
67
178
Vastaukset
- Anonyymi
Kaipaan vahvaa vasemmistoa, vähävaraisten, työtätekevien ja raskautettujen ( sairaiden, vammaisten, vanhusten) puolestapuhujia ihan yhteiskunnan sivistyksen vuoksi. Tämä tarvitsee toimivaa ja tehokasta yhteiskuntajärjestelmää, jossa työikäiset eivät venkoile vaan pyrkivät täyttämään edellisisltä sukupolvilta saamansa saappaat!
Me voidaan arvioida yhteiskunnan sivistyksen tasoa siitä ,miten osaamme huolehtia heikoimmistamme.'
Se, jos meillä ei ole varaa muuta kuin vahvojen henkiinjäämiseen ja kaiken varallisuuden kumuloitumiseen ennestään rikkaille, on arvovalinta.
Olemmeko valmiit?- Anonyymi
Olisko sillai, että arvottomat voisivat ihan itse jonossa mennä niihin kaasukammioihin?
- Anonyymi
Tuohon pitää puuttua:"... puolueen kultaisella 70-luvulla. Maan älymystöä tuli silloin paljon demarien piiristä."
Demarien piiristä ei ole tullut älymystöä koskaan. Tuolloin 70-luvulla tuli kyllä itse itseään älymystönä pitäneitä demareiden piiristä. Ilmeisesti itsekin kuulutt noihin tee se itse intellektuekleihin, joilla mielikuvat hallitsevat ja faktat... niin niitä voidaan keksiä jos ne eivät vastaa mielikuvia.
Toinen iso harha joka kirjoituksessasi on, on keksimäsi maaseudun viha demareita kohtaan. Ei maaseudulla demareita vihata, jos jotakuta vihataan niin se on vihreät ja Kokoomus. Pääsääntöisesti maaseudulla ollaan suvaitsevaisia muita kohtaan, toisin kuin kaupungeissa, josta ilmeisesti peilaat tuota vihateemaasi. Kun itse vihaa jotain niin kuvitelee muidenkin vihaavan toisiaan. Persut ovat toki vieneet maaseudullakin demareitten kannatusta perusduunareitten keskuudessa, mutta edelleen Keskusta ja SDP jakavat ison osan maaseudun äänestäjien kannatuspotista.- Anonyymi
Sosiaalidemokratia on Sanna Marinin pääministeri aikana muuttunut demonisoinniksi. Demonisoinnilla tarkoitetaan yleiskielessä jonkun kuvaamista pahaksi, haukkumista, tuomitsemista, jopa tuhoamista. Siihen SDP ja nimen omaan Sanna Marin on viime aikoina todella panostanut. Kun televisiossakin ääntä korotetaan ja toinen puolue tuomitaan pahaksi ilmoittamalla etukäteen, kenen kanssa ei missään tapauksessa mennä hallitukseen, niin demokratia sellaisten ihmisten ajatuksista on kaukana. Sen vuoksi nuoremmat sukupolvet vierastavat puoluetta, joka kannattaa sosialismin perinnettä ja väittää olevansa pienituloisten ja palkansaajien puolue. Tosiasiassa kaikki näkevät, että SDP ei aja pienituloisten ja eläkeläisten etuja ja siksi suuri osa entisistä demareista on siirtynyt ps:n kannattajiksi. Samoin nuoret äänestäjät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Totta, muiden demonisointi on noussut SDP:n ykkösteemaksi Marinin kaudella.
Inho Kokoomusta kohtaan on syvää, ja Marinin henkilöön kohdistuvat tölväisyt esim Petteri Orpoa kohtaan ovat säälittävää katsottavaa.
Tietysti persukammo on kova myös. Taitaa nyt jo voittaa tuon kokoomusvihan. Demonisointi on näkyvissä hyvin selvästi
Demareissa on myös joukko keskustavihaajia, vaikka Marin itse on hallituskumppaninsa kohtuullisen kevyellä vittuilulla ohittanutkin. Kaupunkien valkokaulusdemareissa, joilla ei ole hajuakaan maaseudun asioista, on kova tahto yhdistää maaseutu kepuun ja syytä kaikki paska jonka vaan keksivät näiden päälle - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokratia on Sanna Marinin pääministeri aikana muuttunut demonisoinniksi. Demonisoinnilla tarkoitetaan yleiskielessä jonkun kuvaamista pahaksi, haukkumista, tuomitsemista, jopa tuhoamista. Siihen SDP ja nimen omaan Sanna Marin on viime aikoina todella panostanut. Kun televisiossakin ääntä korotetaan ja toinen puolue tuomitaan pahaksi ilmoittamalla etukäteen, kenen kanssa ei missään tapauksessa mennä hallitukseen, niin demokratia sellaisten ihmisten ajatuksista on kaukana. Sen vuoksi nuoremmat sukupolvet vierastavat puoluetta, joka kannattaa sosialismin perinnettä ja väittää olevansa pienituloisten ja palkansaajien puolue. Tosiasiassa kaikki näkevät, että SDP ei aja pienituloisten ja eläkeläisten etuja ja siksi suuri osa entisistä demareista on siirtynyt ps:n kannattajiksi. Samoin nuoret äänestäjät.
Pienituloisten tai eläkeläisten etua ei aja kukaan ei yksikään puolue!
Kukaan ei edes halua tietää mitään pienituloisista tai eläkeläisistä, muuten kuin sen mitä he maksavat yhteiskunnalle ja mistä voidaan heidän kohdallaan "säästää"?
Eläkeläisiä on iso joukko ja heidän saamiensa eläkkeiden määrä kiertää kotimarkkinoilla viimeistä senttiä myöten silti kenelläkään ei ole pienintäkään huolta siitä mitä sen rahan poistuminen markkinoilta merkitsee tuottavuudelle ja kansantaloudelle, Nyt höpötetään hoitaja pulasta, mutta huomenna se on hoidettavien pula.
Elämän kokemusta ei voi siirtää se tulee vain elämällä siitä polarisoituminen ja ääriliikkeet johtuvat. Joka sukupolvi tekee omat virheensä ja keksii pyörän uudelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, muiden demonisointi on noussut SDP:n ykkösteemaksi Marinin kaudella.
Inho Kokoomusta kohtaan on syvää, ja Marinin henkilöön kohdistuvat tölväisyt esim Petteri Orpoa kohtaan ovat säälittävää katsottavaa.
Tietysti persukammo on kova myös. Taitaa nyt jo voittaa tuon kokoomusvihan. Demonisointi on näkyvissä hyvin selvästi
Demareissa on myös joukko keskustavihaajia, vaikka Marin itse on hallituskumppaninsa kohtuullisen kevyellä vittuilulla ohittanutkin. Kaupunkien valkokaulusdemareissa, joilla ei ole hajuakaan maaseudun asioista, on kova tahto yhdistää maaseutu kepuun ja syytä kaikki paska jonka vaan keksivät näiden päälleTäälläkö ei mollata, demonisoida SDP:tä tai vasemmistoa?
Täysiaikaista hommaa näkyy olevan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokratia on Sanna Marinin pääministeri aikana muuttunut demonisoinniksi. Demonisoinnilla tarkoitetaan yleiskielessä jonkun kuvaamista pahaksi, haukkumista, tuomitsemista, jopa tuhoamista. Siihen SDP ja nimen omaan Sanna Marin on viime aikoina todella panostanut. Kun televisiossakin ääntä korotetaan ja toinen puolue tuomitaan pahaksi ilmoittamalla etukäteen, kenen kanssa ei missään tapauksessa mennä hallitukseen, niin demokratia sellaisten ihmisten ajatuksista on kaukana. Sen vuoksi nuoremmat sukupolvet vierastavat puoluetta, joka kannattaa sosialismin perinnettä ja väittää olevansa pienituloisten ja palkansaajien puolue. Tosiasiassa kaikki näkevät, että SDP ei aja pienituloisten ja eläkeläisten etuja ja siksi suuri osa entisistä demareista on siirtynyt ps:n kannattajiksi. Samoin nuoret äänestäjät.
Niin, vanha kunnon yhteistyö-SDP, Tannerin ja asevelisosialistien myötä vahvan yleisen hyväksynnän ja kunnioituksen saanut puolue on Rinteen-Marinin myötä muuttunut räyhädemareiksi.
Jutta Urpilainen edusti vielä kunnioitettavaa perinteistä yhteistyöhön pohjaavaa demariperimää, mutta Rinteen myötä kaikki muuttui, ja Marin on esikuvansa Tarja Halosen lailla totaalisen yhteistyökyvytön. Älymystöä sitoutui paljon vasemmistoon ja demareihin 1960-luvulta lähtien. Tämä johtui vahvasta vasemmistolaisesta opiskelijaliikkeestä, joista sitten rekrytoitui yliopistojen tuleva sukupolvi vanhan ja konservatiivisen tilalle. Etkö muista, että joitain yliopistoja ja niiden tiedekuntia pidettiin hyvin punaisina. Nytkö ne ei sitten sitä olleetkaan. Ei Kauppakorkeakoulu tietenkään lukeutunut siihen joukkoon.
Eduskuntaan asti nousi kaksi keskeistä yhteiskuntatieteilijää ja historioitsijaa, nimittäin Pekka Kuusi ja L.A Puntila, molemmat sosiaalidemokraatteina. Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka on alansa klassikko. Erityisesti yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden alueella vaikutti paljon vasemmistolaisia tiedemiehiä ja -naisia. Näin oli myös oikeustieteen alalla, minkä tunnen parhaiten. Myös taloustieteen puolella oli vasemmistolaista ajattelua. SDP:n sosiaalipoliittisella uudistuspolitiikalla oli vahva akateeminen tutkimustausta.
Tasa-arvoon ja demokratiaan liittyvät asiat olivat in ja menneen maailman arvot alkoivat olla out. Yliopistomaailma oli erittäin politisoitunutta. Oli myös lukiolaisajan teiniliikettä. Kaikki ne tähtäsivät myös ruohonjuuritason demokratiaan.
Mutta tämä silloinen radikaali vasemmistolaisuus sai arvomaailman osalta tukea myös liberaalisti ajattelevalta oikeistolta. Tämä kehitys johti mm. siihen, mistä nyt vähän väliä oikeiston piiristä valitetaan. Meillä on siis sen seurauksena mm. vain vasemmistolaisia perustuslakiasiantuntijoita. Onko tämäkin mennyt sinulta ohi suun.
Itse näen vasemmistolaisen älymystön synnylle yhden lisäsyyn. Se ehkä ollut pelkästään ideologista paloa. Tärkeänä syy saattaa olla se, että maan poliittinen tilanne ei houkutellut älymystön edustajia esim. Kokoomuksen riveihin tai fanittajiksi. Se taas oli Kekkosen syytä. Kokoomustie huipulle oli padottuna. Oikeistolaisesti ajatteleva älymystö virtasi talouselämän palvelukseen. Virkauralla jäsenkirjalla oli väliä, sanottiin sitten mitä muuta tahansa. SDP:n ja Kepun jäsenkirjat olivat siinä kovaa valuuttaa. Heillä oli tosiasiallinen poliittinen valta. Ja valtaa vetää puoleensa kuten hunaja mesikämmentä.
Sinä voit tietysti olla toista mieltä siinä ettet pidä vasemmistolaisesti ajattelevia yliopistoihmisiä älykköinä. Tosiasiassa heitä oli kuitenkin paljon. Yliopistoura nyt kuitenkin oli paljolti sellainen, missä puolueen jäsenkirja ei ollut määräävä. Piti olla vertaisarvioituja tutkimuksia eli näyttöä myös osaamisesta.Kyllähän demarius on ollut jonkinmoinen kirosana pohjoisen Suomen koko alueella mutta erityisesti maaseudulla. Näin ei ole välttämättä eteläisessä Suomessa. Paikoin kommunisteja on kannatettu enemmän pohjoisessa kuin demareita. Näille on historialliset syynsä, mitkä juontavat sisällissotaamme. Ruotsissa tällaista estettä ja kurimusta ei ole.
Demarien kammoksuminen on ollut pitkäaikaista ja pitkäkestoista. Se syntyi jo paljon ennen kuin Vihreistä oli kuultu mitään. Siinä oli varmaan myös kaupunkien ja maaseudun vastakkain asettelua. Tehdasteollisuus ja maanviljely tuottivat täysin toisistaan poikkeavan miljöön ja ajatusmaailman. Kepuhan levitti vielä 1980-luvun alussa mitä villeimpiä huhuja demareista. Kirkoissa käyminen tultaisiin kieltämään, jos Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi. Tarja Halonen oli kehottanut Suomea liittymään Neuvostoliittoon, kaupungeissa asui risupartaradikaaleja jne. Tällaistahän on edelleen Kepun palstalla. Siellä on muutama, jotka muistelvat jatkuvasti O.V Kuusista ja liittävät hänet nykyajan demarien esikuvaksi isä Aurinkoisen rinnalle.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Älymystöä sitoutui paljon vasemmistoon ja demareihin 1960-luvulta lähtien. Tämä johtui vahvasta vasemmistolaisesta opiskelijaliikkeestä, joista sitten rekrytoitui yliopistojen tuleva sukupolvi vanhan ja konservatiivisen tilalle. Etkö muista, että joitain yliopistoja ja niiden tiedekuntia pidettiin hyvin punaisina. Nytkö ne ei sitten sitä olleetkaan. Ei Kauppakorkeakoulu tietenkään lukeutunut siihen joukkoon.
Eduskuntaan asti nousi kaksi keskeistä yhteiskuntatieteilijää ja historioitsijaa, nimittäin Pekka Kuusi ja L.A Puntila, molemmat sosiaalidemokraatteina. Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka on alansa klassikko. Erityisesti yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden alueella vaikutti paljon vasemmistolaisia tiedemiehiä ja -naisia. Näin oli myös oikeustieteen alalla, minkä tunnen parhaiten. Myös taloustieteen puolella oli vasemmistolaista ajattelua. SDP:n sosiaalipoliittisella uudistuspolitiikalla oli vahva akateeminen tutkimustausta.
Tasa-arvoon ja demokratiaan liittyvät asiat olivat in ja menneen maailman arvot alkoivat olla out. Yliopistomaailma oli erittäin politisoitunutta. Oli myös lukiolaisajan teiniliikettä. Kaikki ne tähtäsivät myös ruohonjuuritason demokratiaan.
Mutta tämä silloinen radikaali vasemmistolaisuus sai arvomaailman osalta tukea myös liberaalisti ajattelevalta oikeistolta. Tämä kehitys johti mm. siihen, mistä nyt vähän väliä oikeiston piiristä valitetaan. Meillä on siis sen seurauksena mm. vain vasemmistolaisia perustuslakiasiantuntijoita. Onko tämäkin mennyt sinulta ohi suun.
Itse näen vasemmistolaisen älymystön synnylle yhden lisäsyyn. Se ehkä ollut pelkästään ideologista paloa. Tärkeänä syy saattaa olla se, että maan poliittinen tilanne ei houkutellut älymystön edustajia esim. Kokoomuksen riveihin tai fanittajiksi. Se taas oli Kekkosen syytä. Kokoomustie huipulle oli padottuna. Oikeistolaisesti ajatteleva älymystö virtasi talouselämän palvelukseen. Virkauralla jäsenkirjalla oli väliä, sanottiin sitten mitä muuta tahansa. SDP:n ja Kepun jäsenkirjat olivat siinä kovaa valuuttaa. Heillä oli tosiasiallinen poliittinen valta. Ja valtaa vetää puoleensa kuten hunaja mesikämmentä.
Sinä voit tietysti olla toista mieltä siinä ettet pidä vasemmistolaisesti ajattelevia yliopistoihmisiä älykköinä. Tosiasiassa heitä oli kuitenkin paljon. Yliopistoura nyt kuitenkin oli paljolti sellainen, missä puolueen jäsenkirja ei ollut määräävä. Piti olla vertaisarvioituja tutkimuksia eli näyttöä myös osaamisesta.Pitkän sepustuksesi lopuksi osut asian ytimeen, vasemmistolaisesti ajattelevat yliopisto- eikä muukaan ihmiset eivät ole älykköjä.
Se, että vasemmistolaisia on ollut yliedustettuna niin yliopistoissa kuin muissakin valtion viroissa on juuri osoitus siitä. Kuin ei muutakaan niin sitten joku virka jossa saa loisia. - Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllähän demarius on ollut jonkinmoinen kirosana pohjoisen Suomen koko alueella mutta erityisesti maaseudulla. Näin ei ole välttämättä eteläisessä Suomessa. Paikoin kommunisteja on kannatettu enemmän pohjoisessa kuin demareita. Näille on historialliset syynsä, mitkä juontavat sisällissotaamme. Ruotsissa tällaista estettä ja kurimusta ei ole.
Demarien kammoksuminen on ollut pitkäaikaista ja pitkäkestoista. Se syntyi jo paljon ennen kuin Vihreistä oli kuultu mitään. Siinä oli varmaan myös kaupunkien ja maaseudun vastakkain asettelua. Tehdasteollisuus ja maanviljely tuottivat täysin toisistaan poikkeavan miljöön ja ajatusmaailman. Kepuhan levitti vielä 1980-luvun alussa mitä villeimpiä huhuja demareista. Kirkoissa käyminen tultaisiin kieltämään, jos Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi. Tarja Halonen oli kehottanut Suomea liittymään Neuvostoliittoon, kaupungeissa asui risupartaradikaaleja jne. Tällaistahän on edelleen Kepun palstalla. Siellä on muutama, jotka muistelvat jatkuvasti O.V Kuusista ja liittävät hänet nykyajan demarien esikuvaksi isä Aurinkoisen rinnalle.Demarius ei ole ollut kirosana missään maaseudulla, tuo on aivan sinun omassa päässäsi syntynyt harha.
SDP ja Kepu, vanha kunnon punamulta, oli se kaksikko joka myös maaseudulle jakoi rahaa ja etuuksia vuosikymmenet. Ja edelleenkin, aina kun demarit on hallituksessa, maaseudulle suuntautuvat rahavirrat kasvavat. Nyt esimerkiksi hallituksen toimesta aikaansaatujen sote alueiden kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, muiden demonisointi on noussut SDP:n ykkösteemaksi Marinin kaudella.
Inho Kokoomusta kohtaan on syvää, ja Marinin henkilöön kohdistuvat tölväisyt esim Petteri Orpoa kohtaan ovat säälittävää katsottavaa.
Tietysti persukammo on kova myös. Taitaa nyt jo voittaa tuon kokoomusvihan. Demonisointi on näkyvissä hyvin selvästi
Demareissa on myös joukko keskustavihaajia, vaikka Marin itse on hallituskumppaninsa kohtuullisen kevyellä vittuilulla ohittanutkin. Kaupunkien valkokaulusdemareissa, joilla ei ole hajuakaan maaseudun asioista, on kova tahto yhdistää maaseutu kepuun ja syytä kaikki paska jonka vaan keksivät näiden päälleSanna hakee vaalimenestystä nyt haukkumalla kaikki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkö ei mollata, demonisoida SDP:tä tai vasemmistoa?
Täysiaikaista hommaa näkyy olevan.Kyll. Demonisoidaan Marinin ja lähipiirinsä toimia ja ssihen on aihetta. Marin pelaa sikaa. Ansaitsee niskaansa raskaan panettelun, koska on sen itse aloittanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, muiden demonisointi on noussut SDP:n ykkösteemaksi Marinin kaudella.
Inho Kokoomusta kohtaan on syvää, ja Marinin henkilöön kohdistuvat tölväisyt esim Petteri Orpoa kohtaan ovat säälittävää katsottavaa.
Tietysti persukammo on kova myös. Taitaa nyt jo voittaa tuon kokoomusvihan. Demonisointi on näkyvissä hyvin selvästi
Demareissa on myös joukko keskustavihaajia, vaikka Marin itse on hallituskumppaninsa kohtuullisen kevyellä vittuilulla ohittanutkin. Kaupunkien valkokaulusdemareissa, joilla ei ole hajuakaan maaseudun asioista, on kova tahto yhdistää maaseutu kepuun ja syytä kaikki paska jonka vaan keksivät näiden päälleOikeistolla vasemmiston demonisointi taas on ollut ykkösteemana aina.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllähän demarius on ollut jonkinmoinen kirosana pohjoisen Suomen koko alueella mutta erityisesti maaseudulla. Näin ei ole välttämättä eteläisessä Suomessa. Paikoin kommunisteja on kannatettu enemmän pohjoisessa kuin demareita. Näille on historialliset syynsä, mitkä juontavat sisällissotaamme. Ruotsissa tällaista estettä ja kurimusta ei ole.
Demarien kammoksuminen on ollut pitkäaikaista ja pitkäkestoista. Se syntyi jo paljon ennen kuin Vihreistä oli kuultu mitään. Siinä oli varmaan myös kaupunkien ja maaseudun vastakkain asettelua. Tehdasteollisuus ja maanviljely tuottivat täysin toisistaan poikkeavan miljöön ja ajatusmaailman. Kepuhan levitti vielä 1980-luvun alussa mitä villeimpiä huhuja demareista. Kirkoissa käyminen tultaisiin kieltämään, jos Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi. Tarja Halonen oli kehottanut Suomea liittymään Neuvostoliittoon, kaupungeissa asui risupartaradikaaleja jne. Tällaistahän on edelleen Kepun palstalla. Siellä on muutama, jotka muistelvat jatkuvasti O.V Kuusista ja liittävät hänet nykyajan demarien esikuvaksi isä Aurinkoisen rinnalle.Mielenkiintoista tässä on se, että Pohjois-Suomessa sisällissotaa ei edes juuri käyty. Vasta sodan päätyttyä siellä oli itärajan takaa tuettuja kahinoita.
Muistan hyvin 1970-luvun maaseutu-kaupunki-vastakkainasettelun, joka ihmisten välillä oli usein täysin olematon, sukulaisia kun oltiin ja kaupunkilaisserkut mielellään kävivät maalla tai tulivat kesäksi mökeilleen. Pikkutytöt olivat haltioissaan eläimistä ja vanhemmat halusivat seivästää heiniä kuten nuoruudessaan asuessaan itse maalla tekivät.
Poliittisesti sen sijaan vastakkainasettelu oli ajoittain kovaakin, ja punamultahallitusten sisällä kipinöi niin, että välillä ne hajosivatkin. Suurin kiistan kohde taisi olla maatalouden vientituet, ja muutenkin tuottajahinnat.
Vastakkainasettelun juuret olivat käsittääkseni syvällä historiassa. Kun SDP syntyi, suurin osa suomalaisista asui maaseudulla, jossa koneet, sikäli kuin niitä oli, olivat vielä hevosvetoisia. Puolueen syntyessä oli vielä torpparilaitoskin voimissaan. Työ tehtiin pääosin ihmisvoimin, kaikenlainen työ: oli pyykkäreitä, suutareita, nuohoojia, verkonkutojia, kylvettäjiä, hierojia, kuppareita. Pientilalliset, jollaisia torppareistakin tuli vapauduttuaan, joutuivat hankkimaan lisätienestiä vieraan töissä, eikä sitä työtä omalla pienellä, jo aikansa kuluksikin, kun ei työtä omalla pienellä pläntillä niin paljon ollut.
Omistavan ja työtätekevän luokan vastakkainasettelu oli siis silloin jokapäiväistä maaseudullakin ja suuri ellei suurin osa SDP:n jäsenistä ja kannattajista oli maaseudun työväestöä tai pienomistajia. Vaikuttaa sille omien muistikuvieni mukaan, en tiedä onko se totta laajemmin, että pientilalliset olivat useammin äärivasemmistoa kun taas selkeästi työväkeen kuuluneet demareita. Ehkä siinä oli kyse siitä, että äärivasemmiston ohjelmaan kai kuului aika pitkään jonkinlainen maareformi, eli omistuksen tasaisempi jako, kun taas demarit keskittyivät parantamaan työssäkäyvän asemaa, jota kyllä sitäkin myös äärivasemmisto lupasi parantaa ja usein tekikin sillä saralla yhteistyötä demarien kanssa, vaikka muuten kilpailu kannattajista olikin kovaa ja joskus kieroakin peliä.
Kun maaseutu koneellistui, voi- ja kananmunavuoret alkoivat kaatua niskaan, alkoi työväki muuttaa kaupunkeihin ja heidän perässään kääpip- ja pientilalliset, he viimeistään silloin, kun peltoja alettiin panna pakettiin. Poliitinen vastakkaisenasettelu katosi maaseudun arjesta, paitsi niiden äärivasemmiston pienomistajien kanssa, joita vielä 1970-luvulla oli ainakin meidän kylillä. Demareita oli muutama harva, mutta kirkonkylässä sitten jo paljon enemmän. Moni isommankin talon poika tai tytär alkoi kannattamaan demareita kun meni palkkatyöhön, sinne kirkonkylään tai kaupunkiin.
Se 1970-luvun maaseutu, jonka itse muistan, oli paikka, jossa vanhaa vastakkainasettelua oli joskus vaikea ymmärtää. Elintasoero alkoi rakentua toisin päin kuin aiemmin. Keskikokoisenkin omistavan luokan raha oli kiinni koneissa ja kiinteistöissä, kulutukseen jäi usein vähemmän kuin jo kirkonkylässä esim kunnalla, kauppaliikkeellä tai pankilla töissä olleella duunarilla, valkokaulustyöläisestä puhumattakaan. Se ehkä ruokki uutta vastakkainasettelua nyt toisesta suunnasta. Kaupunkiserkut ajaa hurauttivat pihaan upouudella autolla, kun talon isäntä kulki matkansa traktorilla tai mopedilla.
Tilat tekivät työnsä koneillaan pääosin oman väen voimin, jonkin verran talkootyötä vielä oli, sekin monesti tilojen kesken. Kyllä kuitenkin silloin vielä heinää seivästettiin ja perunoita noukittiin suuremmin joukoin, vuosikymmenen alussa. Mutta mitään suurta kausityöläisten joukkoa ei ollut, muutamia työllään elättäviä oli, heillä saattoi olla joku osa-aikatyö, jonka lisäksi kiersivät aputyövoimana. Naapurissa oli pari pientä tilaa, joille isäni kävi koneilla tekemässä työt ja he kävivät sitten talkoissa tai muuten tekemässä päivän tai pari töitä meillä isän kaverina. Pienasujien elämä ei ollut leveää, joten isä yleensä vaihtoi työtä työhön, jolloin veroja ei tarvinnut maksaa välistä.
Itseni yllätti suuresti se, kuinka vanha vastakkainasettelu, joka 1980-luvulla jo näytti katoavan historian hämärään, paradoksaalisesti juuri samalla, kun punamulta korvautui sinipunalla, repesi niin valtavaksi taas Lippisen kaudella, riehuen kiivaana 2000-luvun alussakin. Mistä siinä oikein oli kysymys? Lipponen itse tietysti oli nuorisopoliitikko 1970-luvulla ja hän vaikutti suorastaan vihanneen Keskustapuoluetta, sen sijaan äärivasemmisto kelpasi hänen hallituksiinsa paremmin kuin hyvin, vaikka ristiriitaa mm EU-kysymyksessä siihenkin suuntaan hänellä oli.
Kisa varsinkin ulkopolitiikan hallinnasta oli kiivas SDP ja Keskustan välillä jo Kekkosen ajan lopulla. Lipponen oli sen ajan lapsia. Siitäkö juonsi juurensa, että hänen aikanaan kaikki mahdollsiet vanhat kaunat kaivettiin esille? Kokoomus kelpasi kumppaniksi, jopa hieman AY-liikeen kustannuksellakin... mistä siinä oikein oli kysymys? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarius ei ole ollut kirosana missään maaseudulla, tuo on aivan sinun omassa päässäsi syntynyt harha.
SDP ja Kepu, vanha kunnon punamulta, oli se kaksikko joka myös maaseudulle jakoi rahaa ja etuuksia vuosikymmenet. Ja edelleenkin, aina kun demarit on hallituksessa, maaseudulle suuntautuvat rahavirrat kasvavat. Nyt esimerkiksi hallituksen toimesta aikaansaatujen sote alueiden kautta.Kyllä monet Keskustassa olivat hyvin tyytyväisiä siihen, että hyvinvointipalveluja saatiin maaseudullekin.
Mutta kyllä silti myös vastakkainasettelua oli, ja se jotenkin nousi taas uudelleen pintaan 1990-luvulla, jolloin moni luuli sen olleen jo ohi lopullisesti.
Se liittyy henkilöihin Lipponen, Halonen, ehkä myös Tuomioja. Liittyneekö siihenkin, että uskonnollinen Pohjanmaa ei pitänyt SETA-Halosesta ja tunne oli sitten molemminpuolinen. Pohjanmaa on poliittisen aktiivisuutensa takia yliedustettuna Keskustassa ja ehkä jossain määrin Kokoomuksessakin. 1990-luvun retoriikassa ja vastakkainasettelussa oli paljon sellaista, jota en mitenkään tunnistanut enkä liittänyt oman kotiseutuni maaseutuun enkä sen suhteeseen kaupunkeihin. Äitini, joka kuului maaseutunaisiin ja jossain välissä oli aktiivinen keskustalainenkin, vaikkakaan ei kovin innokas sellainen, kannatti aivan estoitta Halosta presidentiksi. Näin, vaikka äitini oli myös jonkin verran uskonnollinen, vaikka ei tuonutkaan sitä julkisesti esille. Hänelle kun uskonto oli yksityisasia ja aina sanoi, ettei politiikkaa ja uskontoa pidä sekoittaa toisiinsa. Isäni taas äänesti Ahtisaarta presidentiksi, kun ei pitänyt Väyrysestä pätkääkään. Vaikka omistavaa luokkaa oltiin, eikä ihan pienimmästä päästä, niin he olivat aika usein tyytymättömiä Keskustan politiikkaan.
Yksi syy oli varmasti siinä, että he olivat eläneet nuoruutensa sota-aikana ja sen ajan kansallista yhtenäisyyttä ja kaikista huolen pitämistä korostanut propaganda oli paljon lähempänä maltillisen vasemmiston sanomaa kuin 1980-luvun oikeistolaisuutta, edes keskustalaisuutta, joka taas alkoi huokua Pohjanmaan suohaudoista huokuvaa kylmää sisällisodan aikaista vastakkainasettelua ja sen hiilikasoista nousevaa noitavainojen kitkerää katkua, ennustaen persujen ja nykyisen kokoomuksen nousua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanna hakee vaalimenestystä nyt haukkumalla kaikki.
Mitähän Sanna nyt on haukkunut? Venäjästä totesi sen olevan aggressiivinen ja se on sitä. Perussuomalaisista totesi heidän parissaan olevan edelleen liikaa rasismia, ja kyllä sitä siellä vielä on, vaikka sitä yritetään lakaista maton alle, kun pyritään hallitukseen.
Poliitikoksi Marin haukkuu yhtään ketään harvinaisen vähän. Marinia taas on haukuttu enemmän kuin ehkä ketään toista vastaavassa asemassa ollutta poliitikkoa. Kekkonen varmaankin sai aikoinaan samanlaista ryöpytystä, mutta se tuli enemmän ansiosta. Anonyymi kirjoitti:
Pitkän sepustuksesi lopuksi osut asian ytimeen, vasemmistolaisesti ajattelevat yliopisto- eikä muukaan ihmiset eivät ole älykköjä.
Se, että vasemmistolaisia on ollut yliedustettuna niin yliopistoissa kuin muissakin valtion viroissa on juuri osoitus siitä. Kuin ei muutakaan niin sitten joku virka jossa saa loisia.Sinulla on niin mahdoton logiikka, että tuohon ei voi muuta kommentoida. Eli jos esim. naisia on yliopistoviroissa enemmän, sekin oli osoitus naisten tyhmyydestä.
Anonyymi kirjoitti:
Demarius ei ole ollut kirosana missään maaseudulla, tuo on aivan sinun omassa päässäsi syntynyt harha.
SDP ja Kepu, vanha kunnon punamulta, oli se kaksikko joka myös maaseudulle jakoi rahaa ja etuuksia vuosikymmenet. Ja edelleenkin, aina kun demarit on hallituksessa, maaseudulle suuntautuvat rahavirrat kasvavat. Nyt esimerkiksi hallituksen toimesta aikaansaatujen sote alueiden kautta.Punamulta oli eri asia kuin demarit. Punamulta oli maaseudulla suosittu Kepun takia, ei demarien. Maaseudulla kelpasivat muutkin vaihtoehdot, missä Kepu on mukana kuten Sipilän hallitus. Sen sijaan sinipuna on kirosana. Demarit pyrkivät julkisen talouden avulla kehittämään yhteiskunta. Koulutus ja terveydenhoito nielevät paljon varoja. Vastineeksi Kepu sai sitten rahaa maatalouteen ja siltarumpuihin.
Anonyymi kirjoitti:
Sanna hakee vaalimenestystä nyt haukkumalla kaikki.
Ei hän ole tainnut juurikaan moittia hallituskumppaneina olevia vihreitä, vasureita eikä RKP:tä.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Punamulta oli eri asia kuin demarit. Punamulta oli maaseudulla suosittu Kepun takia, ei demarien. Maaseudulla kelpasivat muutkin vaihtoehdot, missä Kepu on mukana kuten Sipilän hallitus. Sen sijaan sinipuna on kirosana. Demarit pyrkivät julkisen talouden avulla kehittämään yhteiskunta. Koulutus ja terveydenhoito nielevät paljon varoja. Vastineeksi Kepu sai sitten rahaa maatalouteen ja siltarumpuihin.
Mitähän on tuo tyhmä höpinä jostain siltarummuista? Tarkoitatko tosiaan, että maasedun ihmisten pitäisi asua kurjuudessa ja sitä syvemmässä kurjuudessa, mitä vähemmän ja mitä vanhempia he ovat?
Sinipuna oli todella omituinen rakkausavioliitto vasemmistodemarien ja kokoomuksen välillä, jossa maaseutuviha tuntuu olevan se suurin yhdistävä tekijä. Kasvukeskuspolitiikka, jota myös Vapaavuoren puheet olivat, on kuin yksi yhteen Stalinin ajan bolseviikkien pakkokollektivisoinnista, jonka tarkoituksena oli kaupungistumisen ja teollistumisen kiihdyttäminen. Me tiedämme, miten hyvin bolseviikit onnistuivat pakkokeinoineen. Kun katsoo Suomen taloudellista tilannetta, niin kovin paljon paremmin eivät ole onnistuneet maaseudun ja kaupungin ristiriitaa lietsoneet sinipunapirutkaan. Eriarvoisuus on toki lisääntynyt tuntuvasti, eikä vain maaseudun ja kaupunkien välillä, vaan kaupunkien sisällä myös. Bolseviikit jakoivat muuttoaaltojen aiheuttaman kurjuuden sentään tasaisesti kurjistaen kaikkia, sinipunat ovat antaneet kaupunkien segregoitua niin persualueisiin kuin maahanmuuttajalähiöihinkin.
Siloin kun samaan soppaan laiteaan vähemmän maltillista vasemmistoa ja kokoomus terästettynä vihreillä, syntyy sellaista lusikoitavaa, että koko Suomi on kuralla vuosikymmeniä. Siinä kun kaikki kuvittelevat olevansa edistyksellisiä ja maaseudun p*rkeleellisten kulakkien olevan se suurin s*atana maan päällä.
Kun Ukrainan sota syttyi, eipä ole Vapaavuorikaan turpaansa aukonut siltarummuista eikä maamme onneksi mistään muustakaan. Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista tässä on se, että Pohjois-Suomessa sisällissotaa ei edes juuri käyty. Vasta sodan päätyttyä siellä oli itärajan takaa tuettuja kahinoita.
Muistan hyvin 1970-luvun maaseutu-kaupunki-vastakkainasettelun, joka ihmisten välillä oli usein täysin olematon, sukulaisia kun oltiin ja kaupunkilaisserkut mielellään kävivät maalla tai tulivat kesäksi mökeilleen. Pikkutytöt olivat haltioissaan eläimistä ja vanhemmat halusivat seivästää heiniä kuten nuoruudessaan asuessaan itse maalla tekivät.
Poliittisesti sen sijaan vastakkainasettelu oli ajoittain kovaakin, ja punamultahallitusten sisällä kipinöi niin, että välillä ne hajosivatkin. Suurin kiistan kohde taisi olla maatalouden vientituet, ja muutenkin tuottajahinnat.
Vastakkainasettelun juuret olivat käsittääkseni syvällä historiassa. Kun SDP syntyi, suurin osa suomalaisista asui maaseudulla, jossa koneet, sikäli kuin niitä oli, olivat vielä hevosvetoisia. Puolueen syntyessä oli vielä torpparilaitoskin voimissaan. Työ tehtiin pääosin ihmisvoimin, kaikenlainen työ: oli pyykkäreitä, suutareita, nuohoojia, verkonkutojia, kylvettäjiä, hierojia, kuppareita. Pientilalliset, jollaisia torppareistakin tuli vapauduttuaan, joutuivat hankkimaan lisätienestiä vieraan töissä, eikä sitä työtä omalla pienellä, jo aikansa kuluksikin, kun ei työtä omalla pienellä pläntillä niin paljon ollut.
Omistavan ja työtätekevän luokan vastakkainasettelu oli siis silloin jokapäiväistä maaseudullakin ja suuri ellei suurin osa SDP:n jäsenistä ja kannattajista oli maaseudun työväestöä tai pienomistajia. Vaikuttaa sille omien muistikuvieni mukaan, en tiedä onko se totta laajemmin, että pientilalliset olivat useammin äärivasemmistoa kun taas selkeästi työväkeen kuuluneet demareita. Ehkä siinä oli kyse siitä, että äärivasemmiston ohjelmaan kai kuului aika pitkään jonkinlainen maareformi, eli omistuksen tasaisempi jako, kun taas demarit keskittyivät parantamaan työssäkäyvän asemaa, jota kyllä sitäkin myös äärivasemmisto lupasi parantaa ja usein tekikin sillä saralla yhteistyötä demarien kanssa, vaikka muuten kilpailu kannattajista olikin kovaa ja joskus kieroakin peliä.
Kun maaseutu koneellistui, voi- ja kananmunavuoret alkoivat kaatua niskaan, alkoi työväki muuttaa kaupunkeihin ja heidän perässään kääpip- ja pientilalliset, he viimeistään silloin, kun peltoja alettiin panna pakettiin. Poliitinen vastakkaisenasettelu katosi maaseudun arjesta, paitsi niiden äärivasemmiston pienomistajien kanssa, joita vielä 1970-luvulla oli ainakin meidän kylillä. Demareita oli muutama harva, mutta kirkonkylässä sitten jo paljon enemmän. Moni isommankin talon poika tai tytär alkoi kannattamaan demareita kun meni palkkatyöhön, sinne kirkonkylään tai kaupunkiin.
Se 1970-luvun maaseutu, jonka itse muistan, oli paikka, jossa vanhaa vastakkainasettelua oli joskus vaikea ymmärtää. Elintasoero alkoi rakentua toisin päin kuin aiemmin. Keskikokoisenkin omistavan luokan raha oli kiinni koneissa ja kiinteistöissä, kulutukseen jäi usein vähemmän kuin jo kirkonkylässä esim kunnalla, kauppaliikkeellä tai pankilla töissä olleella duunarilla, valkokaulustyöläisestä puhumattakaan. Se ehkä ruokki uutta vastakkainasettelua nyt toisesta suunnasta. Kaupunkiserkut ajaa hurauttivat pihaan upouudella autolla, kun talon isäntä kulki matkansa traktorilla tai mopedilla.
Tilat tekivät työnsä koneillaan pääosin oman väen voimin, jonkin verran talkootyötä vielä oli, sekin monesti tilojen kesken. Kyllä kuitenkin silloin vielä heinää seivästettiin ja perunoita noukittiin suuremmin joukoin, vuosikymmenen alussa. Mutta mitään suurta kausityöläisten joukkoa ei ollut, muutamia työllään elättäviä oli, heillä saattoi olla joku osa-aikatyö, jonka lisäksi kiersivät aputyövoimana. Naapurissa oli pari pientä tilaa, joille isäni kävi koneilla tekemässä työt ja he kävivät sitten talkoissa tai muuten tekemässä päivän tai pari töitä meillä isän kaverina. Pienasujien elämä ei ollut leveää, joten isä yleensä vaihtoi työtä työhön, jolloin veroja ei tarvinnut maksaa välistä.
Itseni yllätti suuresti se, kuinka vanha vastakkainasettelu, joka 1980-luvulla jo näytti katoavan historian hämärään, paradoksaalisesti juuri samalla, kun punamulta korvautui sinipunalla, repesi niin valtavaksi taas Lippisen kaudella, riehuen kiivaana 2000-luvun alussakin. Mistä siinä oikein oli kysymys? Lipponen itse tietysti oli nuorisopoliitikko 1970-luvulla ja hän vaikutti suorastaan vihanneen Keskustapuoluetta, sen sijaan äärivasemmisto kelpasi hänen hallituksiinsa paremmin kuin hyvin, vaikka ristiriitaa mm EU-kysymyksessä siihenkin suuntaan hänellä oli.
Kisa varsinkin ulkopolitiikan hallinnasta oli kiivas SDP ja Keskustan välillä jo Kekkosen ajan lopulla. Lipponen oli sen ajan lapsia. Siitäkö juonsi juurensa, että hänen aikanaan kaikki mahdollsiet vanhat kaunat kaivettiin esille? Kokoomus kelpasi kumppaniksi, jopa hieman AY-liikeen kustannuksellakin... mistä siinä oikein oli kysymys?Pari kommenttia kirjoitukseesi. Toinen sisällissodan perinnöstä ja toinen Lipposen pääministerikaudesta.
Sisällissotaa ei käyty Pohjois-Suomessa. Se johtui siitä, että siellä ei vielä ollut syntynyt teollisuutta ja torpparit olivat suurelta osin ns. sukulaistorppareita. Omista sukulaisista pidettiin huolta eikä vastakkainasettelua syntynyt. Eteläisessä kartano-Suomessa asia oli toisin. Pohjanmaalta väkeä osallistui kuitenkin sotaan. Professori Heikki Ylikangas on Finlandia-palkitussa kirjassaan Tie Tampereelle osoittanut, että Pohjanmaalla asuvia ihmisiä erehdytettiin sodan luonteesta, jotta heitä saataisiin rekrytoitua armeijaan. Sitä pidettiin vapaussotana venäläisiä vastaan. Olikin suuri yllätys, kun vastustajat puhuivat suomea eikä venäjää. Tilanne oli siis alun alkaenkin täysin erilainen yhtenäisessä Pohjois-Suomessa kuin ristiriitojen repimässä etelässä.
Lipposen aikana esiin noussut kapunki-maaseutu -vastakkainasettelu ei mielestäni ollut se perusjuttu vaan sivujuonne SDP:n ja Kepun keskinäisestä vihoittelusta. Tämä juonsi juurensa koko ajan jo 70-luvulta perittyyn Kepu-SDP -kisaan. Erityisesti Väyrynen oli henkilönä demareille punainen vaate. Väyrynenhän oli poliittinen juonittelija. Hän oli riidoissa sekä Sorsan että presidentti Koiviston kanssa. Varsinkin Väyrysen ennen vaaleja junailema hallitus ilman presidentin myötävaikutusta (kassakaappisopimus) oli niitä viimeisiä pisaroita. Sen vastatoimena Suomeen syntyi presidentin johdolla Holkerin sinipunahallitus. Holkeri oli presidentin luottomies toisin kuin Kokoomuksen pj. Ilkka Suominen, joka oli Väyrysen kanssa sopimusta tekemässä. Jostain syystä tämä sotajalalla oleminen periytyi Lipponen - Aho -akselille. Siinä saattoi olla syynsä myös lama-ajan politiikalla. Myöhemmin sitten vielä Jäätteenmäki töppäsi ja alkoi käydä vaalitaistoa Lipposta vastaan ulkopolitiikalla ja vilpillisin keinoin. Jäätteenmäki oli kylläkin varsinaisesta asiasta ihan oikeassa, mutta se on sitten eri story. Kaiken kinastelun alkusyy oli kuitenkin Paavo Väyrysen jatkuva juonittelu ja demarien suutattaminen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, muiden demonisointi on noussut SDP:n ykkösteemaksi Marinin kaudella.
Inho Kokoomusta kohtaan on syvää, ja Marinin henkilöön kohdistuvat tölväisyt esim Petteri Orpoa kohtaan ovat säälittävää katsottavaa.
Tietysti persukammo on kova myös. Taitaa nyt jo voittaa tuon kokoomusvihan. Demonisointi on näkyvissä hyvin selvästi
Demareissa on myös joukko keskustavihaajia, vaikka Marin itse on hallituskumppaninsa kohtuullisen kevyellä vittuilulla ohittanutkin. Kaupunkien valkokaulusdemareissa, joilla ei ole hajuakaan maaseudun asioista, on kova tahto yhdistää maaseutu kepuun ja syytä kaikki paska jonka vaan keksivät näiden päälleKoskeehan se kun totuuden sanoo!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, vanha kunnon yhteistyö-SDP, Tannerin ja asevelisosialistien myötä vahvan yleisen hyväksynnän ja kunnioituksen saanut puolue on Rinteen-Marinin myötä muuttunut räyhädemareiksi.
Jutta Urpilainen edusti vielä kunnioitettavaa perinteistä yhteistyöhön pohjaavaa demariperimää, mutta Rinteen myötä kaikki muuttui, ja Marin on esikuvansa Tarja Halosen lailla totaalisen yhteistyökyvytön.Yhteistyö kyvytönkö ? Tarja Halonenko ? Mietis vähän kenen presidentin valtakaudella ei syttynyt sotaa ja kenen sitten taas syttyi! Olikohan kyseessä yhteistyö kyvyttömyys, vai kyky ymmärtää asioita ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkän sepustuksesi lopuksi osut asian ytimeen, vasemmistolaisesti ajattelevat yliopisto- eikä muukaan ihmiset eivät ole älykköjä.
Se, että vasemmistolaisia on ollut yliedustettuna niin yliopistoissa kuin muissakin valtion viroissa on juuri osoitus siitä. Kuin ei muutakaan niin sitten joku virka jossa saa loisia.Loisittiinhan sitä, eikos se älykkyys pesinyt Suomessa vielä vuosituhannen vaihteessa, mutta sitten astui esiin taas kokoomus ja lopun me jo tunnemekin tulevan. Älykkäät eivät kirjoittele täällä, älykkäänä itseään pitävät sensijaan kirjoittelevat toinen toistaan kummallisempia sepustuksia, kun historia on meiltä salattu ja tulevasta emme tiedä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarius ei ole ollut kirosana missään maaseudulla, tuo on aivan sinun omassa päässäsi syntynyt harha.
SDP ja Kepu, vanha kunnon punamulta, oli se kaksikko joka myös maaseudulle jakoi rahaa ja etuuksia vuosikymmenet. Ja edelleenkin, aina kun demarit on hallituksessa, maaseudulle suuntautuvat rahavirrat kasvavat. Nyt esimerkiksi hallituksen toimesta aikaansaatujen sote alueiden kautta.Olettaisin aloittajan tarkoittavan aikaa 1918;ta, jolloin demareitakin lahdattiin valkoisten toimesta surutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitähän on tuo tyhmä höpinä jostain siltarummuista? Tarkoitatko tosiaan, että maasedun ihmisten pitäisi asua kurjuudessa ja sitä syvemmässä kurjuudessa, mitä vähemmän ja mitä vanhempia he ovat?
Sinipuna oli todella omituinen rakkausavioliitto vasemmistodemarien ja kokoomuksen välillä, jossa maaseutuviha tuntuu olevan se suurin yhdistävä tekijä. Kasvukeskuspolitiikka, jota myös Vapaavuoren puheet olivat, on kuin yksi yhteen Stalinin ajan bolseviikkien pakkokollektivisoinnista, jonka tarkoituksena oli kaupungistumisen ja teollistumisen kiihdyttäminen. Me tiedämme, miten hyvin bolseviikit onnistuivat pakkokeinoineen. Kun katsoo Suomen taloudellista tilannetta, niin kovin paljon paremmin eivät ole onnistuneet maaseudun ja kaupungin ristiriitaa lietsoneet sinipunapirutkaan. Eriarvoisuus on toki lisääntynyt tuntuvasti, eikä vain maaseudun ja kaupunkien välillä, vaan kaupunkien sisällä myös. Bolseviikit jakoivat muuttoaaltojen aiheuttaman kurjuuden sentään tasaisesti kurjistaen kaikkia, sinipunat ovat antaneet kaupunkien segregoitua niin persualueisiin kuin maahanmuuttajalähiöihinkin.
Siloin kun samaan soppaan laiteaan vähemmän maltillista vasemmistoa ja kokoomus terästettynä vihreillä, syntyy sellaista lusikoitavaa, että koko Suomi on kuralla vuosikymmeniä. Siinä kun kaikki kuvittelevat olevansa edistyksellisiä ja maaseudun p*rkeleellisten kulakkien olevan se suurin s*atana maan päällä.
Kun Ukrainan sota syttyi, eipä ole Vapaavuorikaan turpaansa aukonut siltarummuista eikä maamme onneksi mistään muustakaan.Kateudestahan ne koirat haukkuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteistyö kyvytönkö ? Tarja Halonenko ? Mietis vähän kenen presidentin valtakaudella ei syttynyt sotaa ja kenen sitten taas syttyi! Olikohan kyseessä yhteistyö kyvyttömyys, vai kyky ymmärtää asioita ?
Tarja haukkui kaikki joiden luuli olen eri mieltä. Tiuski ja oli yhteityökyvytön.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Pari kommenttia kirjoitukseesi. Toinen sisällissodan perinnöstä ja toinen Lipposen pääministerikaudesta.
Sisällissotaa ei käyty Pohjois-Suomessa. Se johtui siitä, että siellä ei vielä ollut syntynyt teollisuutta ja torpparit olivat suurelta osin ns. sukulaistorppareita. Omista sukulaisista pidettiin huolta eikä vastakkainasettelua syntynyt. Eteläisessä kartano-Suomessa asia oli toisin. Pohjanmaalta väkeä osallistui kuitenkin sotaan. Professori Heikki Ylikangas on Finlandia-palkitussa kirjassaan Tie Tampereelle osoittanut, että Pohjanmaalla asuvia ihmisiä erehdytettiin sodan luonteesta, jotta heitä saataisiin rekrytoitua armeijaan. Sitä pidettiin vapaussotana venäläisiä vastaan. Olikin suuri yllätys, kun vastustajat puhuivat suomea eikä venäjää. Tilanne oli siis alun alkaenkin täysin erilainen yhtenäisessä Pohjois-Suomessa kuin ristiriitojen repimässä etelässä.
Lipposen aikana esiin noussut kapunki-maaseutu -vastakkainasettelu ei mielestäni ollut se perusjuttu vaan sivujuonne SDP:n ja Kepun keskinäisestä vihoittelusta. Tämä juonsi juurensa koko ajan jo 70-luvulta perittyyn Kepu-SDP -kisaan. Erityisesti Väyrynen oli henkilönä demareille punainen vaate. Väyrynenhän oli poliittinen juonittelija. Hän oli riidoissa sekä Sorsan että presidentti Koiviston kanssa. Varsinkin Väyrysen ennen vaaleja junailema hallitus ilman presidentin myötävaikutusta (kassakaappisopimus) oli niitä viimeisiä pisaroita. Sen vastatoimena Suomeen syntyi presidentin johdolla Holkerin sinipunahallitus. Holkeri oli presidentin luottomies toisin kuin Kokoomuksen pj. Ilkka Suominen, joka oli Väyrysen kanssa sopimusta tekemässä. Jostain syystä tämä sotajalalla oleminen periytyi Lipponen - Aho -akselille. Siinä saattoi olla syynsä myös lama-ajan politiikalla. Myöhemmin sitten vielä Jäätteenmäki töppäsi ja alkoi käydä vaalitaistoa Lipposta vastaan ulkopolitiikalla ja vilpillisin keinoin. Jäätteenmäki oli kylläkin varsinaisesta asiasta ihan oikeassa, mutta se on sitten eri story. Kaiken kinastelun alkusyy oli kuitenkin Paavo Väyrysen jatkuva juonittelu ja demarien suutattaminen."Pohjanmaalla asuvia ihmisiä erehdytettiin sodan luonteesta, jotta heitä saataisiin rekrytoitua armeijaan"
Ylikangas käyttää lähteenään yhtä henkilöä, joka on on näin väittänyt. Ei kovin tieteellistä. Todellisuudessa asia oli niin, että Pohjanmaalla ryhdyttiin riisumaan siellä olleita venäläisiä joukkoja aseista, ja suojeluskuntalaiset pitivät selvänä, ettei punaiset sentään niin tyhmiä ole, että ryhtyisivät aseelliseen kapinaan. Suojeluskunnissa ymmärrettiin kuinka siinä sodassa kävisi. Ja niinhän siinä kävi.
- Anonyymi
Tämänpäivän demarit on pahin syöpäpesäke Suomelle. Se on nyt vaan kylmää faktaa.
- Anonyymi
Sosiaalidemokraattinen puolue on tosiasiassa sosialistinen demonisointipuolue, SDP.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sosiaalidemokraattinen puolue on tosiasiassa sosialistinen demonisointipuolue, SDP.
Osaatko puhua ihmisten kieltä, vai onko tuo apukouluryssä ainoa, mitä osaat?
- Anonyymi
Kannattaisiko elää vuotta 2023 ja asennoitua sen mukaan maailmantilanteeseen?
- Anonyymi
Nimenomaan pitää elää vuotta 2023 ja tunnustaa tosiasiat. Talousasiantuntijat, pankit, valtiovarainministeriö ja Euroopan Unioni varoittelivat koko Marinin hallituksenajan Suomen velkaantumisesta. Varoitukset menivät kuuroille korville. Hallitus luotti, että korkotaso pysyy alhaalla, jopa negatiivisena, ja että "lainoja ei tarvitse maksaa takaisin". Nyt olemme tilanteessa, että Suomen korkomenot lähentelevät kahta miljardia vuodessa ja valtio joutuu ottamaan lisälainaa kymmenen miljardia vuosittain kahden seuraavan hallituskauden aikana, mikäli ei ryhdytä raskaaseen leikkaus- ja sopeutustoimintaan. Se tietää meille kaikille uhrauksia hyvinvoinnistamme. Paljonko mahtaa olla valtion velka vuonna 2030, jos marinilainen politiikka saa jatkua? Ei puhettakaan, että seuraavan hallituksen aikana korjattaisi vanhustenhuollon puutteet, hoitajavaje, soterahoitus ja muut pieleen menneet sotetoimet. Marinin hallitukselle on ollut tärkeämpää sateenkaari-ja transihmisten avustaminen kuin vanhusten, lasten ja sairaiden hoito. Vihrä siirtymä, ainakin liikenteen sähköistäminen ja turpeen sekä hakkeen polton vähentäminen pitäisi lykätä ainakin kymmenellä vuodella, vaikka se onkin tärkeä asia. Marinin hallitus on ajanut Suomen talouden siihen tilaan, että vihrän siirtymän toteutus ennen vuotta 2050 tuskin on mahdollista. Nyt kun vaalit ovat edessä, viimein tunnustetaan Suomen velkaantuminen mutta vieläkään sdp ei ole tunnustanut hallituksen toiminnan virheellisyyttä. Suuri toivomus, että sdp ole seuraavissa hallituksissa.

Hyvä kirjoitus ja osui nappiin.

Osaatko kertoa, ketkä päättivät hiilivoimalareservin purkamisesta?
Voin antaa vihjeen, sitä hallitusta ei johtanut Sanna Marin eikä siinä istunut yhtään demari, vasemmistolaista eikä vihreää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kirjoitus ja osui nappiin.
Hevon roskaa suoraan kokoomuksen puoluetoimistosta. Kirjoittaja ei itse edes ymmärrä, mitä kirjoittaa.
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan pitää elää vuotta 2023 ja tunnustaa tosiasiat. Talousasiantuntijat, pankit, valtiovarainministeriö ja Euroopan Unioni varoittelivat koko Marinin hallituksenajan Suomen velkaantumisesta. Varoitukset menivät kuuroille korville. Hallitus luotti, että korkotaso pysyy alhaalla, jopa negatiivisena, ja että "lainoja ei tarvitse maksaa takaisin". Nyt olemme tilanteessa, että Suomen korkomenot lähentelevät kahta miljardia vuodessa ja valtio joutuu ottamaan lisälainaa kymmenen miljardia vuosittain kahden seuraavan hallituskauden aikana, mikäli ei ryhdytä raskaaseen leikkaus- ja sopeutustoimintaan. Se tietää meille kaikille uhrauksia hyvinvoinnistamme. Paljonko mahtaa olla valtion velka vuonna 2030, jos marinilainen politiikka saa jatkua? Ei puhettakaan, että seuraavan hallituksen aikana korjattaisi vanhustenhuollon puutteet, hoitajavaje, soterahoitus ja muut pieleen menneet sotetoimet. Marinin hallitukselle on ollut tärkeämpää sateenkaari-ja transihmisten avustaminen kuin vanhusten, lasten ja sairaiden hoito. Vihrä siirtymä, ainakin liikenteen sähköistäminen ja turpeen sekä hakkeen polton vähentäminen pitäisi lykätä ainakin kymmenellä vuodella, vaikka se onkin tärkeä asia. Marinin hallitus on ajanut Suomen talouden siihen tilaan, että vihrän siirtymän toteutus ennen vuotta 2050 tuskin on mahdollista. Nyt kun vaalit ovat edessä, viimein tunnustetaan Suomen velkaantuminen mutta vieläkään sdp ei ole tunnustanut hallituksen toiminnan virheellisyyttä. Suuri toivomus, että sdp ole seuraavissa hallituksissa.
Valtionvarainministeri Saarikko osoitti upeasti eräässä vaaliväittelyssä kohta kohdalta noiden 40 miljardin sisällön. Hän kertoi, että oppositio tuki näistä miljardimenoista kaikkea muuta paitsi noin miljardin maksaneita hankkeita (muistaakseni toisen asteen koulutus ja jotain muuta). Siis valtaosasta oli oppositio samaa mieltä. Toki siinä on sitten myös tarpeettomia lisämenoja kuten ylimääräinen lapsilisä. Viime tipassa mukaan tulleesta 500 miljoonan tuesta maataloudellekin oppositio taisi olla samaa mieltä.
Paljonko hallitukselta on mennyt rahaa sateenkaari- ja transihmisten avustamiseen. Minusta tuntuu, ettei mitään. Kyse on vain tasa-arvoistavasta lainsäädännöstä, mikä ei aiheuta lisäkuluja veronmaksajille. Vanhusten, lasten ja sairaiden hoitoa varten on saatu aikaan soteuudistus, joka ei edellisiltä hallituksilta monen vuoden aikana onnistunut. Ja sinä tulet tänne kertomaan, että siihen ei ole panostettu mitään. No huh huh, probagandallakin sentään joku raja.
Vihreää siirtymää ei kannata lykätä. Sehän päinvastoin näyttää olevan taloudellisesti onnistunut toimenpide. Tuulivoima toimii jo hyvin kannattavasti ilman lisätukia (jo vuodesta 2019 lähtien). Suomeen syntyy lähivuosina niin paljon energiantuotantoa, että olemme paitsi omavaraisia, energiaa olisi myös vientiin. Vienti ei ole järkevää, vaan energia on viisaampaa jalostaa vetyteknologian avulla parempikatteisiksi tuotteiksi.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan pitää elää vuotta 2023 ja tunnustaa tosiasiat. Talousasiantuntijat, pankit, valtiovarainministeriö ja Euroopan Unioni varoittelivat koko Marinin hallituksenajan Suomen velkaantumisesta. Varoitukset menivät kuuroille korville. Hallitus luotti, että korkotaso pysyy alhaalla, jopa negatiivisena, ja että "lainoja ei tarvitse maksaa takaisin". Nyt olemme tilanteessa, että Suomen korkomenot lähentelevät kahta miljardia vuodessa ja valtio joutuu ottamaan lisälainaa kymmenen miljardia vuosittain kahden seuraavan hallituskauden aikana, mikäli ei ryhdytä raskaaseen leikkaus- ja sopeutustoimintaan. Se tietää meille kaikille uhrauksia hyvinvoinnistamme. Paljonko mahtaa olla valtion velka vuonna 2030, jos marinilainen politiikka saa jatkua? Ei puhettakaan, että seuraavan hallituksen aikana korjattaisi vanhustenhuollon puutteet, hoitajavaje, soterahoitus ja muut pieleen menneet sotetoimet. Marinin hallitukselle on ollut tärkeämpää sateenkaari-ja transihmisten avustaminen kuin vanhusten, lasten ja sairaiden hoito. Vihrä siirtymä, ainakin liikenteen sähköistäminen ja turpeen sekä hakkeen polton vähentäminen pitäisi lykätä ainakin kymmenellä vuodella, vaikka se onkin tärkeä asia. Marinin hallitus on ajanut Suomen talouden siihen tilaan, että vihrän siirtymän toteutus ennen vuotta 2050 tuskin on mahdollista. Nyt kun vaalit ovat edessä, viimein tunnustetaan Suomen velkaantuminen mutta vieläkään sdp ei ole tunnustanut hallituksen toiminnan virheellisyyttä. Suuri toivomus, että sdp ole seuraavissa hallituksissa.
Näin on. Velanotoksi minä kyllä luen vanhojen lainojen lyhentämiseen otetut uudet lainat. Ongelmaksi muodostuvat uusien lainojen tuntuvasti korkeammat korot. Näin ollen uusia lainoja on todennäköisesti otettava enemmän kuin sinä kerrot.
Marin hallituksineen on ollut ylimielinen, huonokuuloinen ja huono näköinen. Asiantuntijoitten ja jopa virkavastuulla toimivan Valtiovarainministeriön varoitukset hallitus ohitti harkitusti ja osin ihan vastaväittein.
Siinä syy miksi minulta ei löydy pätkänkään vertaa arvostusta tai sympatioita Marinille. Hän on minulle kuin tyhjää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan pitää elää vuotta 2023 ja tunnustaa tosiasiat. Talousasiantuntijat, pankit, valtiovarainministeriö ja Euroopan Unioni varoittelivat koko Marinin hallituksenajan Suomen velkaantumisesta. Varoitukset menivät kuuroille korville. Hallitus luotti, että korkotaso pysyy alhaalla, jopa negatiivisena, ja että "lainoja ei tarvitse maksaa takaisin". Nyt olemme tilanteessa, että Suomen korkomenot lähentelevät kahta miljardia vuodessa ja valtio joutuu ottamaan lisälainaa kymmenen miljardia vuosittain kahden seuraavan hallituskauden aikana, mikäli ei ryhdytä raskaaseen leikkaus- ja sopeutustoimintaan. Se tietää meille kaikille uhrauksia hyvinvoinnistamme. Paljonko mahtaa olla valtion velka vuonna 2030, jos marinilainen politiikka saa jatkua? Ei puhettakaan, että seuraavan hallituksen aikana korjattaisi vanhustenhuollon puutteet, hoitajavaje, soterahoitus ja muut pieleen menneet sotetoimet. Marinin hallitukselle on ollut tärkeämpää sateenkaari-ja transihmisten avustaminen kuin vanhusten, lasten ja sairaiden hoito. Vihrä siirtymä, ainakin liikenteen sähköistäminen ja turpeen sekä hakkeen polton vähentäminen pitäisi lykätä ainakin kymmenellä vuodella, vaikka se onkin tärkeä asia. Marinin hallitus on ajanut Suomen talouden siihen tilaan, että vihrän siirtymän toteutus ennen vuotta 2050 tuskin on mahdollista. Nyt kun vaalit ovat edessä, viimein tunnustetaan Suomen velkaantuminen mutta vieläkään sdp ei ole tunnustanut hallituksen toiminnan virheellisyyttä. Suuri toivomus, että sdp ole seuraavissa hallituksissa.
"Nimenomaan pitää elää vuotta 2023 ja tunnustaa tosiasiat. Talousasiantuntijat, pankit, valtiovarainministeriö ja Euroopan Unioni varoittelivat koko Marinin hallituksenajan Suomen velkaantumisesta. Varoitukset menivät kuuroille korville. "
Elätköhän sinä nyt vuotta 2023:me ?
Ja mitä viime aikoina on kuultu, niin ne on pelkkää vaalitaistoa pääministeriä kohtaan, valhetta ja panettelua onnistujaa kohtaan.
- Anonyymi
SDP on demarikommareita täynä oleva puolue.
- Anonyymi
Kiitos avaajalle. Erinomaisen hyvä pieneen tilaan kiteytetty historia-analyysi.
Tilanne on todellakin se, että nuoria kannattajia SDP ei onnistu houkuttelemaan. Marinin ihailijoiksi kyllä. Mutta sillä ei ole kestävyyttä, jota puolue tarvitsisi. Näyttää siltä, että varsin laajasti puolueen piirissä kieltäydytään ymmärtämästä Marinin pelaamista, jossa puolue on nahkapuseron kanssa yhdessä väline henkilökohtaisten ura- ja valtatavoitteitten saavuttamiseen. SDP puolueena on tekemässä historiallista virhettä. Se sulkee portit maailmaan ja maailmasta, viettää bileitä omassa tunkkaisessa sisäpiirissä, sallimatta minkäänlaista kilpailua puoluejohdon asemasta. Kauniiksi uskottua kuningatarta ei saa tuulenvärekään uhata. SDP saa tällä menolla paskasen lopun. Minä boomerina tiedän vuosikymmenien oppimisella sen. Marinin asema julkkiksena voi mädäntyä yhtenä yönä, kun lähin ystäväpiiri väsyy, piruuntuu, lähtee ja avautuu julkisuudelle. Osaavat toimittajat hoitavat lopun.- Anonyymi
Totta. Marinin tulisi ymmärtää, että sellaista paskaa ei ole, mistä voitaisiin punoa köyttä.
Marin on jo monille epäonnistumisen kuva. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Marinin tulisi ymmärtää, että sellaista paskaa ei ole, mistä voitaisiin punoa köyttä.
Marin on jo monille epäonnistumisen kuva.Missähän ovat ne kokoomuslaiset valtiomiehet ja -naiset? Eduskunnasta ei löydy yhtäkään talouspolitiikan osaajaa kokoomuksen riveistä. Ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on kokoomuslaisille täysin tuntematon alue.
1950-luvulla vaikutti J.K. Paasikivi, joka olikin ainoa kokoomuslainen osaaja. - Anonyymi
Sitähän te venäjänmieliset odotatte, että saisitte taas mieleisenne vieteriselkärankaisen Marinin tilalle.
Välillä intonne on niin kova, että retoriikkakin on suoraan Venäjältä. Juutalaishöpinöitä myöten. Anonyymi kirjoitti:
Missähän ovat ne kokoomuslaiset valtiomiehet ja -naiset? Eduskunnasta ei löydy yhtäkään talouspolitiikan osaajaa kokoomuksen riveistä. Ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka on kokoomuslaisille täysin tuntematon alue.
1950-luvulla vaikutti J.K. Paasikivi, joka olikin ainoa kokoomuslainen osaaja.Kyllä kokkareillakin on osaajansa. Talouspolitiikassa Elina Valtonen vaikuttaa varsin pätevältä. Jyri Häkämies on lunastanut kannuksensa elinkeinoelämän puolella. Ulkopolitiikassa Ilkka Kanerva oli osaava eikä Alex Stubbkaan sillä osa-alueella ihan kädetön ole ollut. Kokoomuksen europarlamentaarikotkin ovat parhaasta päästä. He ottavat EU-politiikan tosissaan ja perehtyvät asioihin. Samaa ei voi sanoa esim. persujen EU-poliitikoista. Persuilla nyt ei ole oikein osaamista millään politiikan lohkolla. Suunsoitossa ovat heidän suurimmat meriittinsä.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kokkareillakin on osaajansa. Talouspolitiikassa Elina Valtonen vaikuttaa varsin pätevältä. Jyri Häkämies on lunastanut kannuksensa elinkeinoelämän puolella. Ulkopolitiikassa Ilkka Kanerva oli osaava eikä Alex Stubbkaan sillä osa-alueella ihan kädetön ole ollut. Kokoomuksen europarlamentaarikotkin ovat parhaasta päästä. He ottavat EU-politiikan tosissaan ja perehtyvät asioihin. Samaa ei voi sanoa esim. persujen EU-poliitikoista. Persuilla nyt ei ole oikein osaamista millään politiikan lohkolla. Suunsoitossa ovat heidän suurimmat meriittinsä.
Ei ole SDP:lläkään osaajia EU-parlamentissa eikä myöskään Suomen eduskunnassa muutamaa lukuun ottamatta. Antti Lidman, Antti Häkkänen ja Sauli Niinistö ovat mielestäni realistisia poliitikkoja.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kokkareillakin on osaajansa. Talouspolitiikassa Elina Valtonen vaikuttaa varsin pätevältä. Jyri Häkämies on lunastanut kannuksensa elinkeinoelämän puolella. Ulkopolitiikassa Ilkka Kanerva oli osaava eikä Alex Stubbkaan sillä osa-alueella ihan kädetön ole ollut. Kokoomuksen europarlamentaarikotkin ovat parhaasta päästä. He ottavat EU-politiikan tosissaan ja perehtyvät asioihin. Samaa ei voi sanoa esim. persujen EU-poliitikoista. Persuilla nyt ei ole oikein osaamista millään politiikan lohkolla. Suunsoitossa ovat heidän suurimmat meriittinsä.
Ethän väheksy persujen kansanedustaja Puiston talousosaamista. On kaverilla näyttöä osaamisesta.
Osaamista ja asiallista käytöstä on hyvä osata arvostaa yli puoluerajojen. - Anonyymi
"Minä boomerina tiedän" Tiedätkä mitä sana boomer tatkoittaa, tiedätkö mitä Ok Boomer tarkoittaa. Minä epäilen, että et tiedä, tai olen siitä ihan varmakin,
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kokkareillakin on osaajansa. Talouspolitiikassa Elina Valtonen vaikuttaa varsin pätevältä. Jyri Häkämies on lunastanut kannuksensa elinkeinoelämän puolella. Ulkopolitiikassa Ilkka Kanerva oli osaava eikä Alex Stubbkaan sillä osa-alueella ihan kädetön ole ollut. Kokoomuksen europarlamentaarikotkin ovat parhaasta päästä. He ottavat EU-politiikan tosissaan ja perehtyvät asioihin. Samaa ei voi sanoa esim. persujen EU-poliitikoista. Persuilla nyt ei ole oikein osaamista millään politiikan lohkolla. Suunsoitossa ovat heidän suurimmat meriittinsä.
Jaa lepomäki, älä naurata!
Anonyymi kirjoitti:
Ethän väheksy persujen kansanedustaja Puiston talousosaamista. On kaverilla näyttöä osaamisesta.
Osaamista ja asiallista käytöstä on hyvä osata arvostaa yli puoluerajojen.En väheksy Puiston osaamista. Enemmän vaikuttaa, että persut sitä itse väheksyvät. Purrahan valittiin selvin luvuin puolueensa puheenjohtajaksi, vaikka ehdolla oli myös Puisto.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Kyllä kokkareillakin on osaajansa. Talouspolitiikassa Elina Valtonen vaikuttaa varsin pätevältä. Jyri Häkämies on lunastanut kannuksensa elinkeinoelämän puolella. Ulkopolitiikassa Ilkka Kanerva oli osaava eikä Alex Stubbkaan sillä osa-alueella ihan kädetön ole ollut. Kokoomuksen europarlamentaarikotkin ovat parhaasta päästä. He ottavat EU-politiikan tosissaan ja perehtyvät asioihin. Samaa ei voi sanoa esim. persujen EU-poliitikoista. Persuilla nyt ei ole oikein osaamista millään politiikan lohkolla. Suunsoitossa ovat heidän suurimmat meriittinsä.
Häkämies tosiaan möi Siilinjärven kaivoksen ja nyt maksamme omista lannoitteistamme norjalaisille. Epäilemättä Häkämies on samaa tasoa talousosaamisessa kuin Valtosen hupakko.
Nimenomaan taloudessa kokoomus on puolue, joka on kautta aikojen tyrinyt eniten ja jättänyt jälkeensä vain savuavia raunioita. Ja samaa toistuu tietenkin nytkin Orpon johdolla, vaikka Ukrainan sota päättyisikin ja jälleenrakentamisen nousukausi koittaisi, mitä jakokokoomus odottaa ammentaakseen sieltä rahoittajilleen.
Mikä siinä kokoomuksessa sinua niin viehättää? Lipposen vanhemmat olivat kokkareita, onko sinullakin?
- Anonyymi
Hesarille sunnuntai lehteen tästä vinkki. Voisi tehdä demareitten historiasti pitkän jutun?
- Anonyymi
Demareiden itsetutkistelu voisi alkaa siitä, miksi rauhanliikkeen perusperiaatteet on puolueessa hukattu. Sanna Marin on Suomen sotakiihkoisimpia poliitikkoja Jussi Halla-ahon ohella. Marin on ankkuroitunut Puolan ja Baltian maiden äärimmäisyysajattelijouden joukkoon. Se johtuu tietysti ulkopoliittisesta osaamattomuudesta ja kokemattomuudesta, mutta se on vaarallista koko Suomelle.
SDP on Marinin johdolla kaikonnut kauas Paasion, Sorsan, Koiviston, Tuomiojan ja Taipaleen pariskunnan korostamasta pyrkimyksestä rauhaan ja sodan välttämiseen. Marinin ”rautaa rajalle”- ajattelu on kaukana perinteisestä sosialidemokratiasta. Aikooko Marin loikata kokoomukseen?- Anonyymi
Ei Marinia oteta Kokoomukseen. Ei mikään muukaan puolue hyväksy häntä loikkarina.
Ymmärrän, että se harmittaa demareita, mutta koettakaa kestää ja pitää ongelman, jonka tyhmällä maasutuksella olette itse tehneet. Olen tästä toista mieltä. En usko, että rauhanliikkeen asia olisi demareissa hukassa. Se on nyt vaan jonkun aikaa jäähyllä sattuneesta syystä.
Kyllä Suomessa suuri enemmistö kaikkien puolueiden poliitikoista sekä kansalaisista pyrkii rauhaan ja sodan välttämiseen. Nyt on vaan niin, että sitä ei kyetty ponnisteluista huolimatta välttämään. Rauhanliikkeen voima ei ole vielä edennyt Venäjälle saakka. Tässä tilanteessa ei voida saavuttaa rauhaa kuin voittamalla sota. Rauhanvoimat ovat Venäjästä länteen. Rauhalle tulee taas mahdollisuus, kun sodan voimat ensin torjutaan. Toisessa maailmansodassakin kävi niin. Sodan raunioille alkoi syntyä rauhanliikkeitä. Otettiin opiksi. Maailma ei ole vielä valmis. Taas joudutaan ottamaan opiksi.
En usko, että mainitsemasi demarit olisivat sitä mieltä, että maata on puolustettava, kun vastassa on Venäjän tapainen aggressiivinen ja täysin häikäilemätön hyökkääjä. Ei hitlerinkään kanssa mikään rauhanomainen tapa johtanut tuloksiin. Vasta sitten, kun Saksa oppi virheistään, sen kanssa on voitu elää rauhassa. putin on hitleriin verrattava sotahullu. Häntä eivät rauhanliikkeet valitettavasti pysäytä. Hän näkee sellaisen heikkoutena saa vain uutta verenhimoista virtaa suoniinsa.
Marin ja Baltian maiden ajattelu ei ole mitään äärimmäisyysajattelua. Se on yksinkertaisesti vain maanpuolustusajattelua ilman mitään sellaista nationalistista kiihkoa, mitä nyt Venäjällä näemme. Lännessä nähdään, että putin ei tyydy vain yhteen voittoon. Hänen koko politiikkansa perustuu äärimmäisen epäinhimilliseen sodankäyntiin, mitä Venäjän/NL:n koko historia on täynnä jo ennen putinia. Nyt he ovat kirjoittamassa historiaa uusiksi ja tekemässä stalinista suurta isänmaallista sankaria. Siinä on kyse paluusta pahuuden juurille.
Venäläinen oppositiokin tuntuu näkevän asiat samalla tavalla. Venäjän on hävittävä tämä sota, jotta Venäjä voisi vapautua putinin riesasta ja uudistua normaaliksi valtioksi.- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Olen tästä toista mieltä. En usko, että rauhanliikkeen asia olisi demareissa hukassa. Se on nyt vaan jonkun aikaa jäähyllä sattuneesta syystä.
Kyllä Suomessa suuri enemmistö kaikkien puolueiden poliitikoista sekä kansalaisista pyrkii rauhaan ja sodan välttämiseen. Nyt on vaan niin, että sitä ei kyetty ponnisteluista huolimatta välttämään. Rauhanliikkeen voima ei ole vielä edennyt Venäjälle saakka. Tässä tilanteessa ei voida saavuttaa rauhaa kuin voittamalla sota. Rauhanvoimat ovat Venäjästä länteen. Rauhalle tulee taas mahdollisuus, kun sodan voimat ensin torjutaan. Toisessa maailmansodassakin kävi niin. Sodan raunioille alkoi syntyä rauhanliikkeitä. Otettiin opiksi. Maailma ei ole vielä valmis. Taas joudutaan ottamaan opiksi.
En usko, että mainitsemasi demarit olisivat sitä mieltä, että maata on puolustettava, kun vastassa on Venäjän tapainen aggressiivinen ja täysin häikäilemätön hyökkääjä. Ei hitlerinkään kanssa mikään rauhanomainen tapa johtanut tuloksiin. Vasta sitten, kun Saksa oppi virheistään, sen kanssa on voitu elää rauhassa. putin on hitleriin verrattava sotahullu. Häntä eivät rauhanliikkeet valitettavasti pysäytä. Hän näkee sellaisen heikkoutena saa vain uutta verenhimoista virtaa suoniinsa.
Marin ja Baltian maiden ajattelu ei ole mitään äärimmäisyysajattelua. Se on yksinkertaisesti vain maanpuolustusajattelua ilman mitään sellaista nationalistista kiihkoa, mitä nyt Venäjällä näemme. Lännessä nähdään, että putin ei tyydy vain yhteen voittoon. Hänen koko politiikkansa perustuu äärimmäisen epäinhimilliseen sodankäyntiin, mitä Venäjän/NL:n koko historia on täynnä jo ennen putinia. Nyt he ovat kirjoittamassa historiaa uusiksi ja tekemässä stalinista suurta isänmaallista sankaria. Siinä on kyse paluusta pahuuden juurille.
Venäläinen oppositiokin tuntuu näkevän asiat samalla tavalla. Venäjän on hävittävä tämä sota, jotta Venäjä voisi vapautua putinin riesasta ja uudistua normaaliksi valtioksi.Rauha ei synny ilman rauhanneuvotteluja. Niitä kuitenkaan Marin ei halua edistää. Sotimalla ei rauhaa synny. Sota vain voi laajentua. Ihmisten henki on arvokas ja jokainen rauhan sekunti säästää ihmisiä kuolemalta. SDP ei Marinin johdossa ole osa rauhan- vaan sodanliikettä. Vanha Suomen ulkopoliittinen linja oli presidentti Kekkosen sanoin:” Olemme rauhan puolella sotaa vastaan.” Tästä SDP on livennyt.
- Anonyymi
Marin on tuonut tannerilaisen selkärangan takaisin SDP:een.
Ei Marinia pidä päästääkään muihin puolueisiin. SDP tarvitsee lisää Marineja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin on tuonut tannerilaisen selkärangan takaisin SDP:een.
Ei Marinia pidä päästääkään muihin puolueisiin. SDP tarvitsee lisää Marineja.Ei sotakiihko ja analyysikyvyn puute ole selkärankaisuutta. Marinin käytös osoittaa harkitsemattomuutta ja ehkä jollakin tavalla seteliselkärankaisuutta, oman egon ja edun pönkittämistä.
Anonyymi kirjoitti:
Rauha ei synny ilman rauhanneuvotteluja. Niitä kuitenkaan Marin ei halua edistää. Sotimalla ei rauhaa synny. Sota vain voi laajentua. Ihmisten henki on arvokas ja jokainen rauhan sekunti säästää ihmisiä kuolemalta. SDP ei Marinin johdossa ole osa rauhan- vaan sodanliikettä. Vanha Suomen ulkopoliittinen linja oli presidentti Kekkosen sanoin:” Olemme rauhan puolella sotaa vastaan.” Tästä SDP on livennyt.
Haluaa tietysti edistää. Marinhan on kertonut koko maailmalle, että sota loppuu, kun Venäjä vetäytyy oman rajansa taakse. Mitä Marinin pitäisi muuta sitten sanoa. Sitäkö, että on ok., kun Venäjä valloittaa sotimalla maata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sotakiihko ja analyysikyvyn puute ole selkärankaisuutta. Marinin käytös osoittaa harkitsemattomuutta ja ehkä jollakin tavalla seteliselkärankaisuutta, oman egon ja edun pönkittämistä.
Mikään sanomasi ei sovi Mariniin yhtään.
Haiset kaalisopalle niin että nenäänsä saa pidellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään sanomasi ei sovi Mariniin yhtään.
Haiset kaalisopalle niin että nenäänsä saa pidellä.Kommenttisi vastaa sivistyksesi tasoa.
- Anonyymi
Kommunismiko kuollut ? Ei suinkaan se elää kokoomuksessa syvällä, sillä he huomasivat, että kommunismi oli se ainut aate, joka pitää kaikki henkissa, siksi kokoomuslaiset usein sanookin tehdään yhdessä, mutta siihen se kokoomuslaisen kommunismi sitten loppuu, kun aletaan soppaa jakaan.
Veikkaisin demokratian vielä kerran nostavan päätään, ennen lopullista tuhoa. - Anonyymi
Demarit on hanurista.
- Anonyymi
Joo, lukeneet lääkärit ja kunnan virkamiehet, sosiaalipomot y.m naamioituivat demareiksi saadakseen työläisiltä kannatuksen ja poliittiset vakanssit.
- Anonyymi
Sanna Marinhan tämän suunnan muutoksen jo teki, ettekö oo huomannu ?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11850Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45542Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501