Mistä enää tietää, onko tämä sittenkään se oikea joukko?

Niin paljon on ollut uskon kieltäjiä viime aikoina. Alkuun ensimmäisten ystävien uskon kieltäminen jopa vahvisti minun uskoani. Ajattelin, että tästä aarteesta kannattaa todella pitää kiinni. Osa uskonsa menettäneistä oli samaa mieltä, että pidä sinä vain tuo usko.
Sitten toinen vanhemmista kielsi ja se oli shokki. Oma uskonikin joutui koetteille. Viimeinen niitti taisi olla, kun toinenkin vanhemmista kielsi lopulta uskon ja hän oli sitä mieltä, ettei tällaista kahlitsevaa uskoa kannata pitää. Samaan aikaan monet uskon kieltäneet kehottavat muitakin jättämään uskon. Kun luopumusta on näin paljon ja tuntuu, että väkeä lähtee maailmaan täysin sattumanvaraisesti, herääkin kysymys, voiko tämä joukko sittenkään olla oikea usko. Eihän nyt oikean uskon pitäisi hajota näin korttitalon lailla?
Muutamat onnelliset ovat todenneet, ettei he ole lähipiirissään havainneet luopumista. He ovat onnellisia, sillä pahat aallot eivät ole yltäneet heidän läheisyyteen. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin hekin kohtaavat samaa. Enhän minäkään uskonut joutuvani myrskyn silmään, kun ensimmäisiä luopumisen aaltoja alettiin kokemaan jo vuonna 2010. Tuolloin luulin, että ne on jotku katkerat tms. jotka näin toimivat. Nyt, kun itseltäni ympäriltä on parhaat ystävät ja jopa vanhemmatkin päätyneet kieltämään uskon, ei minullakaan enää helppoa ole. Voin sanoa, ettei seuroihin lähteminen todellakaan ole niin helppoa, kuin ennen. Koronarajoitusten jälkeen muutenkin tuntuu, että siellä seurasalissa istuu ihan eri ihmiset ja heitä on paljon vähemmän. En löydä enää paikkaani sieltä.
1981751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 198

Vanhimmat

Osa lampaista on aitauksessa he ovat valittu luku, joka esim. Jehovan todistajilla on maximissaan 40000. Ehkä sama luku pätee muihinkin? Aitaus on seurakunta.

Mutta on myös niitä jotka Jeesus on hakenut aitauksesta päästääkseen heidät vapaasti laitumille. Sitä en tiedä kuinka uskosta muka voisi kokonaan luopua. Uskosta uskoon on todennäköisempi.

Kerrot paljon omista tuntemuksista, mutta lestadiolaiset ovat kuninkaan vaunujen edessä juoksevia palvelijoita, jotka keskittyy lainaamaan raamatun jakeita ja ylistämään kuningasta.

Miksi ette te tee samoin? Onko mahdollista että ette kelpaa valitun 40000 joukkoon?

Autuas se joka tutkii Herran lakia päivin ja öin. Hän kantaa hedelmää ajallaan. Jopa muslimit rukoilee viisi kertaa päivässä jne. Oletteko te niin intoa täynnä että jaksatte tehdä samoin?

Kalojen aikakausi, jolloin totuuden Henki valitsi on tullut loppuun. Alkaa uusi aikakausi, Vesimiehen aika, jossa Maailman Henki on vallitseva. Maailma iloitsee ja nauraa, mutta teillä on ahdistus. Ehkä jopa 2000 seuraavaa vuotta?.....

Vatikaanin II konsiili kehotti kokeilemaan kaikkia uskontoja ja seurakuntia. Kun kävin Israelissa 1996 paikalliset kehotti minua tekemään samoin.
Kävinkin 2002 Vapaakirkossa ja 2003 Jehovan todistajissa. En kuitenkaan päässyt Valittuun lukuun kun oli liikaa nainen mielessä eikä Herra.

Nykyisin tutkin islamia ja Hare Krishnaa. Islamin sunna eli rakkaudelliset käytöstavat ovat tiukat ja seulovat nekin. Krishnoille vegetarismi on vaatimus ja muutakin Ehkä.

Taidan jäädä lopullisesti laitumelle vaikka Israelissa kehottivat perustaan kuudennen seurakunnan. Laiskasti olen sitäkin yrittänyt.
Jeesus on ihana Herra! Hän voi pitää kymmeniä ovia auki tai sulkea ne kaikki. Koko maailma on täynnä Herran tuntemusta ja kaiken lihan ylle vuodatetaan Henki.

Äänestä
  • Sikolätissä on hyvä ja turvallinen olla. VL-lauma= silkolättiläiset

    Äänestä

  • Hieman jäi korrelaatio Kirjaan vähäiseksi?
    Missä luulet seurakunnan rajan 40,000 hlöä. Määrää ei Raamattu kerro, mutta kertoo nain Israelin kansan pelastuksen; Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
    Vahvistus Jes 59,20.
    UT kertoo myös Ilmestyksessä sen, että 1/3 pelastuu kuitenkin Jeesuksessa.
    Ilm. 9:15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta.
    Näihin kolmeen vitsaukseen -- tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta -- kuoli kolmannes ihmiskuntaa.

    Tuon kun ajatuksella lukee, 1/3 ei koe kuolemaa, vaan siirtyy Uuteen Jerusalemiin.

    Sitten se Ilmestyksen 3 luvun 144 tuhatta ei ole Jehovan todistajia, vaan Israelin sukuja.
    Ilm. 5:5

    Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
    Ilm. 7:5
    Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:6
    Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:7
    Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:8
    Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.

    Jospa auttaa?

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Hieman jäi korrelaatio Kirjaan vähäiseksi?

    Jospa auttaisi.
    Room. 9:27
    Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. [Jes. 10:22,23]

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mitäs siinä, Näin Ishaia sanoo.
    Kaikki muu, paitsi Uusi Jerusalem tuhoutuu.

    Roomalaiskirje 11 siinä otetaan vanha ennustus esiin profeetoista missä ennustettiin Jeesuksen tulevan ja NIINHÄN JEESUS TULI 2000 Vuotta sitten jo Siionin vuorelle SIIONIN VUORELLA PELASTAJA RISTIIN NAULITTIIN 2000 VUOTTA SITTEN. SE ON SIINÄ RISTILLÄ. KUTEN JEESUS SANOI TEHKÄÄ PARANNUS POIS PAHUUDESTA.

    Jesajan kirjassa ennustettiin edeltä Jeesuksen tulevan Siionin vuorelle kuten hän tuli.Se tapahtui jo 2000 vuotta sitten. Ikävää teille.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Mitäs siinä, Näin Ishaia sanoo.
    Kaikki muu, paitsi Uusi Jerusalem tuhoutuu.

    Ikävä kertoo mutta maallinen tuhoutuu se on Sodoman.

    Entäs koko Israelin pelastus?

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Hieman jäi korrelaatio Kirjaan vähäiseksi?
    Missä luulet seurakunnan rajan 40,000 hlöä. Määrää ei Raamattu kerro, mutta kertoo nain Israelin kansan pelastuksen; Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
    Vahvistus Jes 59,20.
    UT kertoo myös Ilmestyksessä sen, että 1/3 pelastuu kuitenkin Jeesuksessa.
    Ilm. 9:15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta.
    Näihin kolmeen vitsaukseen -- tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta -- kuoli kolmannes ihmiskuntaa.

    Tuon kun ajatuksella lukee, 1/3 ei koe kuolemaa, vaan siirtyy Uuteen Jerusalemiin.

    Sitten se Ilmestyksen 3 luvun 144 tuhatta ei ole Jehovan todistajia, vaan Israelin sukuja.
    Ilm. 5:5

    Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
    Ilm. 7:5
    Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:6
    Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:7
    Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:8
    Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.

    Jospa auttaa?

    Jos jehovat ei edes tiedä että harmageddon on Israelissa ei ne tiedä muutakaan sitten.

    Äänestä

  • Niin jehovat ei tiedä missä harmageddon on mutta kastaa teini ikäiset puhdistuskasteilla yhteisaltaalla ja heillä on suhteita eroja kuin muillakin. Älkää vainotko tupakan polttajia pitää olla heille omat tilat missä POLTELLA. Huumepiiput on vaarallisia ei tupakka.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Hieman jäi korrelaatio Kirjaan vähäiseksi?
    Missä luulet seurakunnan rajan 40,000 hlöä. Määrää ei Raamattu kerro, mutta kertoo nain Israelin kansan pelastuksen; Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
    Vahvistus Jes 59,20.
    UT kertoo myös Ilmestyksessä sen, että 1/3 pelastuu kuitenkin Jeesuksessa.
    Ilm. 9:15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta.
    Näihin kolmeen vitsaukseen -- tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta -- kuoli kolmannes ihmiskuntaa.

    Tuon kun ajatuksella lukee, 1/3 ei koe kuolemaa, vaan siirtyy Uuteen Jerusalemiin.

    Sitten se Ilmestyksen 3 luvun 144 tuhatta ei ole Jehovan todistajia, vaan Israelin sukuja.
    Ilm. 5:5

    Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
    Ilm. 7:5
    Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:6
    Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:7
    Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:8
    Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.

    Jospa auttaa?

    NO SINETIT AUKESI JO MISSÄ HARHOISSA TE ELÄTTE.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    NO SINETIT AUKESI JO MISSÄ HARHOISSA TE ELÄTTE.

    Esirippu repesi taivas aukesi sinetit murrettu. Kaikki Jeesuksen uskoiset katselee Jeesusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Entäs koko Israelin pelastus?

    Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä
    Siinä Israel (sis. myös Juudan).

    Mutta muualta, Uudestisyntyneet, Jeesuksen seuraajat. Joh. 3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

    Siinä ne on. Muu maailma on asumiseen kelvotonta.
    Lue Ilm 21;1-6.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jos jehovat ei edes tiedä että harmageddon on Israelissa ei ne tiedä muutakaan sitten.

    Tiedätkö Sinä mikä on Harmakeddon? Kerro.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Roomalaiskirje 11 siinä otetaan vanha ennustus esiin profeetoista missä ennustettiin Jeesuksen tulevan ja NIINHÄN JEESUS TULI 2000 Vuotta sitten jo Siionin vuorelle SIIONIN VUORELLA PELASTAJA RISTIIN NAULITTIIN 2000 VUOTTA SITTEN. SE ON SIINÄ RISTILLÄ. KUTEN JEESUS SANOI TEHKÄÄ PARANNUS POIS PAHUUDESTA.

    Kylla

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Hieman jäi korrelaatio Kirjaan vähäiseksi?
    Missä luulet seurakunnan rajan 40,000 hlöä. Määrää ei Raamattu kerro, mutta kertoo nain Israelin kansan pelastuksen; Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
    Vahvistus Jes 59,20.
    UT kertoo myös Ilmestyksessä sen, että 1/3 pelastuu kuitenkin Jeesuksessa.
    Ilm. 9:15 Niin päästettiin irti nämä neljä enkeliä, jotka olivat valmiina tätä tuntia, päivää, kuukautta ja vuotta varten: niiden oli määrä surmata kolmannes ihmiskunnasta.
    Näihin kolmeen vitsaukseen -- tuleen, savuun ja rikin katkuun, jotka suitsivat hevosten suusta -- kuoli kolmannes ihmiskuntaa.

    Tuon kun ajatuksella lukee, 1/3 ei koe kuolemaa, vaan siirtyy Uuteen Jerusalemiin.

    Sitten se Ilmestyksen 3 luvun 144 tuhatta ei ole Jehovan todistajia, vaan Israelin sukuja.
    Ilm. 5:5

    Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
    Ilm. 7:5
    Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:6
    Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:7
    Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
    Ilm. 7:8
    Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.

    Jospa auttaa?

    Jeesus siis voitti noi kaikki. Ne jotka Jeesus on kutsunut pelastuu jos tekee pahaa Jeesukseen kastetuille on saava ei kruunua vaan myllynkiven terveiset hoitokokouksien pahoille.

    Pelasta tuli Siionin vuorella ristiin NAULITTIIN. Kun Jeesus palaa Siionin vuorella alkuaineet kuumuudesta sulaa. The end.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jospa auttaisi.
    Room. 9:27
    Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. [Jes. 10:22,23]

    Koska eivät totuutta Jeesusta rakastaneet vaan kielsivät.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ikävä kertoo mutta maallinen tuhoutuu se on Sodoman.

    Ilmestyskirja luku 11 kohta Sodoman alue lopun ajassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Entäs koko Israelin pelastus?

    Nimellä uusi Jerusalem tai Israel on nimitetty niitä Jeesuksen lunastamia vanhan liiton lain kirouksesta vapautettuja kutsuttuja eikä maallisen vaan taivaallisen.Maallinen ja lihallinen tuhoutuu aina.Kivet kourassa muita heittävät Mooseksen Jeesus totesi syyllisiksi samoihin synteihin mistä muita syyttävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Niin jehovat ei tiedä missä harmageddon on mutta kastaa teini ikäiset puhdistuskasteilla yhteisaltaalla ja heillä on suhteita eroja kuin muillakin. Älkää vainotko tupakan polttajia pitää olla heille omat tilat missä POLTELLA. Huumepiiput on vaarallisia ei tupakka.

    Ketään ei saa syrjiä vainota jonkun tavan takia kuten tupakan viinin tai urheilun tai tanssin musiikin ne on liikuntaharrastuksia.Taide myös ei kuvia palvota niitä tehdään luovuuden tai tarinan kuvittamisen takia.Ei myös ulkonäön pukeutumisen takia.Pahat teot on raiskaus väkivalta murhat riisto väärennös...ilkeys ....

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Esirippu repesi taivas aukesi sinetit murrettu. Kaikki Jeesuksen uskoiset katselee Jeesusta.

    Kaikki lunastetut näkee katsoo Jeesusta suoraan.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä
    Siinä Israel (sis. myös Juudan).

    Mutta muualta, Uudestisyntyneet, Jeesuksen seuraajat. Joh. 3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

    Siinä ne on. Muu maailma on asumiseen kelvotonta.
    Lue Ilm 21;1-6.

    Room.10:4.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Esirippu repesi taivas aukesi sinetit murrettu. Kaikki Jeesuksen uskoiset katselee Jeesusta.

    Esirippu repesi sinetit murrettu.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Tiedätkö Sinä mikä on Harmakeddon? Kerro.

    Sotajoukkojen Laakso Israel valtion alueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Jeesus siis voitti noi kaikki. Ne jotka Jeesus on kutsunut pelastuu jos tekee pahaa Jeesukseen kastetuille on saava ei kruunua vaan myllynkiven terveiset hoitokokouksien pahoille.

    Hoitokokouksissa ovat tehneet pahaa Jeesuksen omille. Myllynkivi

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Koska eivät totuutta Jeesusta rakastaneet vaan kielsivät.

    Roomalaiskirje kyllä selittää miksi EPÄUSKONSA tähden.judet. on epäuskossa.Ja room.10:4 Kristus on lain loppu. Pelastukseksi. Sitä joko yrittää pelastaa itse itseään tai antaa Jeesuksen pelastaa itsensä. Ja nyt on kyseessä ihmiseksi tullut Jumala eikä mikään vanha kirjain.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Room. 11:26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: -- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä
    Siinä Israel (sis. myös Juudan).

    Mutta muualta, Uudestisyntyneet, Jeesuksen seuraajat. Joh. 3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."

    Siinä ne on. Muu maailma on asumiseen kelvotonta.
    Lue Ilm 21;1-6.

    Epäuskon synti.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jospa auttaisi.
    Room. 9:27
    Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. [Jes. 10:22,23]

    Paulus siteerasi jesajaa suhteessa judeihin eli ennustuksiin mitä JESAJA ESAIAS ENNUSTI JEESUKSEN RISTISTÄ KIRJOITUKSET KÄVI TOTEEN MM LUKU 53. Jeesuksessa ennustukset kävi toteen. Siksi Paulus yrittää käännyttää Jeesukselle judeja Jesajan kautta todistaa että kirjoitukset tuli todeksi. Mutta Jeesuksesta tuli siionille loukkauskivi ja epäusko langetti heidät. Ja kerran vielä Raamatun tapahtumat menee eteenpäin.Ja room.kirje 10 kohta 4 For Christ IS The end of The law For righteousness to everyone WHO believes.Vanhasta taikinasta on päästävä eroon opettaa Paulus joka kääntyi kristityksi mikä tarkoittaa vapautta.1 korinttolaisille kirje 5 ja myös roomalaisille kirjeessä kristityille hän toteaa että ei ole mitään erotusta juutalaisella eikä kreikkalaisella sama herra molemmilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jospa auttaisi.
    Room. 9:27
    Mutta Israelista Jesaja huudahtaa: -- Vaikka Israelin kansa olisi lukuisa kuin merenrannan hiekka, siitä pelastuu vain rippeet. [Jes. 10:22,23]

    Sitten taas kun Jeesus tuli juutalaiset ruoski kaikkia jotka uskoo Jeesuksen olevan luvattu Messias. Ja pauluksen tie vei myös kokonaan uuteen liittoon lopulta vaikka hänelle se oli vaikeinta olihan ollut rabbi.Juutalaiset ruoskitti paulusta moneen kertaan Jeesuksen tähden joten jatketaan lukemista vaan nykyaikaan asti ....Paavali tosiaan kärsi myös vankilassa juutalaisten takia.Nythän on kyse siitä että kaikki on tehnyt syntejä mistä syyttää muita.....

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Tiedätkö Sinä mikä on Harmakeddon? Kerro.

    SOTAJOUKKOJEN LAAKSO ARABIASSA ISRAELISSA. Sitä käydään kibbutsilla eikä tunneta edes karttaa missä ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Jeesus siis voitti noi kaikki. Ne jotka Jeesus on kutsunut pelastuu jos tekee pahaa Jeesukseen kastetuille on saava ei kruunua vaan myllynkiven terveiset hoitokokouksien pahoille.

    Jumala kutusuu, eli vetää Poikaansa.
    Joh. 6:44 Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

    Mutta ihmisen ratkaisu on kuitenkin järjellinen kaipauksessa Jeesuksen seuraajaksi.
    Päätös on ihmisen, jota Wellut ei tunnusta??? Siitähän seuraa pelastus ilman SRK;ta, ja saa Rauhan elämäänsä, jota lahkot eivät tuo, siellä on vain synnin pelottelua pääsääntöisesti, ja lupa usko (mutta ei kerrota mihin) sekä synnit anteeksi.

    Nehän tulee anteeksi jo upotuksessa; Ap. t. 2:38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
    Asia koskee myös Hengellä täyttymistä?

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Room.10:4.

    Mitä ajat takaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00138 kirjoitti:

    Sotajoukkojen Laakso Israel valtion alueella.

    Juuri näin, se oli Vuorten kolmelta kantilta piirittämä Laakso, ja sen ajan sodat käytiin usein sellaisissa paikoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Epäuskon synti.

    Mistä löydät 618 Jumalan asettamasta Laista "epäuskon synti"?
    Se on niitä pakanoiden omia jäsenistön kiristys ja kiusaus mantroja.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    SOTAJOUKKOJEN LAAKSO ARABIASSA ISRAELISSA. Sitä käydään kibbutsilla eikä tunneta edes karttaa missä ollaan.

    Ei ole Arabiassa, vaan katso edellistä vastustani.
    Israel ei ole arabiaa varsinaisesti.

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Mistä löydät 618 Jumalan asettamasta Laista "epäuskon synti"?
    Se on niitä pakanoiden omia jäsenistön kiristys ja kiusaus mantroja.

    Hebr 3:18 Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. 19Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Hebr 3:18 Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. 19Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

    Jäi vaivaaman se vastus, - mikä synti oli Jumalan Laissa "epäusko"?
    Se ei ollut synti, vaan tottelemattomuus, ja kenelle, se näkyyn lukee.

    Ehkä alkuteksti avaa enemmän; 18 Ja joista hän vannoi, etteivät he ole astuva sisään hänen lepoonsa – niistä, jotka eivät uskoneet.

    Äänestä

Lahkot ja joukot saavat aikaiseksi erään epäjumalanpalvelumuodon.

Äänestä
  • JÄRKEÄ VAILLA KUVITELLA ITSESTÄÄN SUURIA. JA LUKEA 2000 VUOTTA VANHOJA KIRJOITUKSIA KUIN SE OLISI NYT TÄNÄÄN TÄSSÄ PAAVALI TOSSA SAARNAA KENELLE KENELLE KOITTAKAA NYT EDES LUKEA KENESTÄ SE PUHUU MIHIN AIKAAN. MISSÄ. KUKA. KUKA EI KAI SE NYT SINUSTA PUHU SIINÄ EIKÖ KYSEESSÄ OLE SEN AJAN IHMISET.

    Äänestä

Jaa että sulla sentään joskus on ollut helppoa olla uskovainen.
Mulla ei ollut koskaan helppoa olla uskovainen.Välillä kyllä tuntunut siltä että onko mulla edes ollut niinsanottua lapsuuden uskoakaan.

Äänestä
  • Ei se helppoa ennenkään ollut, sillä monissa tilanteissa uskon tunnustaminen ei ollut helppoa. Olen saanut myös paljon pilkkaa osakseni elämäni aikana. Silti oli halu pysyä uskovaisena. Saattoystävien tuki oli tärkeää. Nyt nämä parhaat saattoystäväni ovat jättäneet uskon. Tyhjä olo. Kun ennenkin oli ajoittain vaikeaa, nyt se vasta vaikeaa onkin. Kuinka kestän pilkan, jota tulee nyt myös näiltä entisiltä uskovaisilta?

    Äänestä

  • Mihin uskot? Oletko muslimi?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei se helppoa ennenkään ollut, sillä monissa tilanteissa uskon tunnustaminen ei ollut helppoa. Olen saanut myös paljon pilkkaa osakseni elämäni aikana. Silti oli halu pysyä uskovaisena. Saattoystävien tuki oli tärkeää. Nyt nämä parhaat saattoystäväni ovat jättäneet uskon. Tyhjä olo. Kun ennenkin oli ajoittain vaikeaa, nyt se vasta vaikeaa onkin. Kuinka kestän pilkan, jota tulee nyt myös näiltä entisiltä uskovaisilta?

    "Kuinka kestän pilkan, jota tulee nyt myös näiltä entisiltä uskovaisilta?"

    Mitä väliä heidän puheillaan, jos eivät pysty syvällisesti perustelemaan niitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    KRISTITTY EI SAA VAINOTA KRISTITTYJÄ EI KIROTA EI TUOMITA EI MITÄÄN.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Kuinka kestän pilkan, jota tulee nyt myös näiltä entisiltä uskovaisilta?"

    Mitä väliä heidän puheillaan, jos eivät pysty syvällisesti perustelemaan niitä.

    Siinä se onkin tehtävä että Lesta voi tuomita ilman perusteita ihan vain sillä perusteella että ovat isossa ryhmässä päättäneet olla jotain mieltä !

    Olin aikanaan vahvasti puolustamassa heitä ja heidän aatettaan kunnes muutamassa vuodessa ymmärsin kaiken olevan vain tunnepitoista ja vahvaa yhteenkuvaisuuden suurta kermaa joilla on omat käsitykset asioista eivätkä tosiaan perustu Raamattuun !

    Sellainen pieni esimerkki on miten ovela kansa on kyseessä että omataan sellaisia sanamuotoja joita käytetään rikollispiireissä niin perheenäiti viljelee tälläisiä mustamaalatakseen sukulaisiaan !

    Toivon kaikille jotka ovat päässeet irti ikeestä että puhukaa ihmisille kuinka lahkossa on eri ihmisille omat säännöt !Minun Jumalani ei puhu pahaa selän takana ,ei keksi juoruja ,ei tee viranomaisilmoituksia keksityistä asioista yms !

    Hyviä asioita on yhteisöllisyys mutta siihen se jääpi koska muu on kyttäämistä mitä toinen uskova tekee jotta toinen pääsee kertomaan sitä muunneltua totuutta eteenpäin saadakseen arvostusta eli ihan samaa tekee aikuinen lesta kuin lapsi lesta ja tavoitteena vain saada huomiota !

    Jos olisi ruumillinen kuritus heillä niin se toimisi paremmin kuin tulimeri höpinät jotka vasta sairaita esimerkkejä on lapselle ja aiheuttaa suurta henkistä painetta !

    Todella olette hukassa uskontonne kanssa nykypäivänä !

    T . Sipoossa silloin ja tsilloin

    Äänestä

Ero lahkolaisliikkeestä ei ole mikään uskosta luopuminen. Pikemminkin päin vastoin. Lahkoon kuuluvat kuvittelevat olevansa ainoita oikeita uskovia. Mutta hehän ensisijaisesti uskovat puljuunsa, eivät Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä

1Äänestä

Olen pahoillani.
Silloin kun on usko johonkin, jolla ei ole fokusta, se on kun lasten leikkikenttä, mitä Jeesus ei tue.
Hänhän sanoo tuollaisille puoli Teokraateille, - menkää pois, en tunne teitä.

Kun puhutaan, että ole uskomassa, ja kysytään lähimmäiseltä samaa, niin mistä on kysymys?
Pelkkää sana helinää, sillä usko Jeesukseen tulee vain niin esille, että; Room. 10:10 Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen.

Se on mm toteamus tavatessa, kuten Jeesus sanoi aina; -Luuk. 10:5 Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tälle kodille.'

Teillä se on Jumalan Terve??? Vaikka pelastus on vain Jeesuksessa.

Nyt on tehtävä järjestössänne parannus, jonka johtoon tulee palkata todellinen Kristitty.
Aletaan pitää Raamattutunteja, ja käydä hyvähenkisiä keskusteluja kahden kesken, sekä tunnustaa asia, että on menty valitettavasti harhaan.

On tehtävä koko SRK;ta koskeva parannus, ja se ei toimi teidän omilla voimilla, ja näin jää pelastuksen mahdollisuudesta ulos, se ei ole kristillistä linjaa, vaan se, että muutetaan "uskominen koskemaan Jeesusta" ja se ei teiltä onnistu, eikä porukka edes uskokaan sitä, on palkattava tähän prosessiin Jeesuksen, maltillinen ihminen ja yhdessä etsiä oikea tie, joka on yksin Jeesus, niin löytyy myös Jumala.

Mikä sen sai aikaan? Hoitokokoukset, jossa ajettiin itsemurhiin ja masennukseen n.10% seurakunnasta? Siksi Jeesus sanoo tuomiolla; - Matt. 7:23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

Selitykset eivät auta mitään; Luuk 13;24 "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.
25 Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
26 Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.

Tie Jumalan luokse uupuu ilman Jeesusta; Joh. 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Tästä teillä ei saarnata mitään.

Mitä jäi jäljelle, Jeesuksen roolin otti maallikot, jotka menivät yli Jeesuksen, ja siksi teiltä uupuu Jeesuksen siunaus. Jumala siunaa vain omaisuuskansaansa Israelia.

Ei missään tapauksessa saa ajaa SRK;ta ellei muutosta "uskomiseen tule pian".

Ellei SRK sitä mahdollista, tehdään yhdessä Pyhä seurakunta, jota johtaa Jumala.

1Äänestä
  • Jeesuksen kehoitus itse itsensä pyhittäneelle.
    Matt. 6:33
    Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jeesuksen kehoitus itse itsensä pyhittäneelle.

    Kerrotko kontekstin?

    Äänestä

  • Vankkaa asiaa Pinnalta!

    Äänestä

  • pinnasänky kirjoitti:

    Kerrotko kontekstin?

    Onko kaksi voi huutoa tapahtunut kohdallasi.
    Järkyttävin mitä ihmisen kohdalle voi tapahtua on kaksi voi huutoa.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Vankkaa asiaa Pinnalta!

    Vain säälin sinua, kun olet tietämättäsi joutunut orjaksi.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Vankkaa asiaa Pinnalta!

    En anna arvoa demonipesän kommenteille. Ne ku lähtee itestä vihtahoususta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vain säälin sinua, kun olet tietämättäsi joutunut orjaksi.

    Ei, kun olen vapaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko kaksi voi huutoa tapahtunut kohdallasi.
    Järkyttävin mitä ihmisen kohdalle voi tapahtua on kaksi voi huutoa.

    No VOI VOI VOI JA VIELÄ KERRAN VOI HELVETTI PÄÄTTÖMÄT KANAT.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vain säälin sinua, kun olet tietämättäsi joutunut orjaksi.

    Egyptin orjat inisee mutta ukrainalaisten mukana on tullut judeja muslimeja salaameja. Tietysti te viette rahaa salameille mutta kristityt on vailla ruokaa rahaa.

    Äänestä

  • LUUKAS 13 KOHTA 25 ON SITTEN JUUTALAISILLE ETTÄ OTA NYT LUJASTI KIINNI NITRO PURKISTA.

    Äänestä

  • KETKÄ SÖI JA JPI JEESUKSEN KANSSA KENEN KADUILLA JEESUS KÄVELI KETKÄ KIELSI SILLOIN RISTIN NAULITUN KETKÄ PILKKAA KETKÄ KIELTÄÄ YLÖSNOUSEMUKSEN SINUSTAKO TÄMÄ KOHTA ON VAI NIISTÄ JOTKA JEESUKSEN KANSSA SÖI SILLOIN KUN HÄN OLI IHMISENÄ te olette petoja väärien oppien ne kanssa. ✡️✡️✡️✡️✡️✡️✡️✡️😈😈😈😈😈

    Äänestä

  • Kenen kaduilla hei SINUNKO KADULLA JEESUS IHMISENÄ KÄVELI 2000 VUOTTA SITTEN. TEILLÄ ON PÄÄSSÄ KUSTA OIKEESTI.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jeesuksen kehoitus itse itsensä pyhittäneelle.
    Matt. 6:33
    Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.

    MATTEUS 24

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Vain säälin sinua, kun olet tietämättäsi joutunut orjaksi.

    HAGAR ORJUUS JERUSALEM SODOMAN.

    Äänestä

  • Luukas kertoo juutalaisista siinä.

    Äänestä

  • JEESUS PUHUU JUDEISTA ✡️

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    No VOI VOI VOI JA VIELÄ KERRAN VOI HELVETTI PÄÄTTÖMÄT KANAT.

    Huomioi se, että "voi" on kirosana, jota Jeesus käytti, mm tuomitessaan seurakuntia, sekä muutakin.
    Ilm. 8:13 Silloin näin kotkan, joka lensi korkealla taivaan laella ja huusi kovalla äänellä: "Voi! Voi! Voi niitä, jotka asuvat maan päällä! Vielä tulevat torvet soimaan, vielä puhaltaa torveensa kolme enkeliä."

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Egyptin orjat inisee mutta ukrainalaisten mukana on tullut judeja muslimeja salaameja. Tietysti te viette rahaa salameille mutta kristityt on vailla ruokaa rahaa.

    Tarkoitatko lestadiolaista Saalemia?

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    LUUKAS 13 KOHTA 25 ON SITTEN JUUTALAISILLE ETTÄ OTA NYT LUJASTI KIINNI NITRO PURKISTA.

    Kerroppa konteksti? Mikä sinua häiritsee siinä?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Luukas kertoo juutalaisista siinä.

    Missä kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    JEESUS PUHUU JUDEISTA ✡️

    Missä Hän niin kertoo, ja vielä Juudeasta?

    Äänestä

Kyllä teitä on eksytetty hirveästi reppanat !!!! Lestoilla on niin paljon vihaa toisia kohtaan että se käy työpaikoilla kun raukka toisten päälle.

Äänestä
  • Olet huomannut olennaisen asian, velluilla on tosi paljon kaunaa toisiansa kohtaan. Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Olet huomannut olennaisen asian, velluilla on tosi paljon kaunaa toisiansa kohtaan. Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita.

    "Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita."

    Kukaan ei kyennyt neuvomaan ettei sairaisiin hoitamisiin olisi misään tapauksessa saanut osallistua. Vielä tälläkin hetkellä on puhujina henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet hirvittävän käytöksensä seurauksia/jälkiä. Eli he elävät väärässä opissa. Tällaisen ei missään tapauksessa tulisi olla puhuja. Sen salliminen kertoo todella paljon yhteisön opista. Taas kuin silmäilin seurailnoituksia sain havaita, että vääräoppinen puhuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Koko yhteisö on viallinen . Jos olet kristitty, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä pois tuosta vl-pahuuden Babylonista!

    "Vielä tälläkin hetkellä on puhujina henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet hirvittävän käytöksensä seurauksia/jälkiä. Eli he elävät väärässä opissa. Tällaisen ei missään tapauksessa tulisi olla puhuja."

    Mistä tietää, että puhuja on uskovainen? Selvittämättömät hoitokokousvääryydet ovat yksi suusimmista syistä siihen, että väki lähtee. Se ei tarkoita uskon kieltämistä. Kukaan rehellinen ei hyväksy hoitokokousten väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Tämä kuvaa vl-puhuvaisia!

    1.Timoteuksen kirje:
    4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
    4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

    Just hellari vapari PASTOREITA on eronneita on thai puolisoa on lestoilla omat syntinsä. Jehovat etsii myyntimielessä harmageddonia mikä on Israelissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita."

    Kukaan ei kyennyt neuvomaan ettei sairaisiin hoitamisiin olisi misään tapauksessa saanut osallistua. Vielä tälläkin hetkellä on puhujina henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet hirvittävän käytöksensä seurauksia/jälkiä. Eli he elävät väärässä opissa. Tällaisen ei missään tapauksessa tulisi olla puhuja. Sen salliminen kertoo todella paljon yhteisön opista. Taas kuin silmäilin seurailnoituksia sain havaita, että vääräoppinen puhuu.

    Hellarit on kuin helvetin esiaste ilkeydessä. Vie sulta koiran käskee hoitaa heidän koiraa tai ottaa sulta vaatteita tai vie verhot.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Koko yhteisö on viallinen . Jos olet kristitty, sinulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä pois tuosta vl-pahuuden Babylonista!

    Ja sinäkin perkele eksyttäjä. RAAMATUN BABYLON MIHIN JUDET VIETIIN ON MESOPOTANIASSA ARABIASSA OIKEEN KARTALLA

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    "Vielä tälläkin hetkellä on puhujina henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet hirvittävän käytöksensä seurauksia/jälkiä. Eli he elävät väärässä opissa. Tällaisen ei missään tapauksessa tulisi olla puhuja."

    Mistä tietää, että puhuja on uskovainen? Selvittämättömät hoitokokousvääryydet ovat yksi suusimmista syistä siihen, että väki lähtee. Se ei tarkoita uskon kieltämistä. Kukaan rehellinen ei hyväksy hoitokokousten väkivaltaa.

    Ne ei pyydä anteeksi tekemiään vääryyksiä kristityille koska ylpeys on synti ja paatuu. Myllynkivi .

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Tämä kuvaa vl-puhuvaisia!

    1.Timoteuksen kirje:
    4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
    4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

    VALHEPUHUJAT näyttää myyntijeesusta.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Olet huomannut olennaisen asian, velluilla on tosi paljon kaunaa toisiansa kohtaan. Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita.

    Ne saatanan synnyttää Jeesukselle maallisi lihallisia lapsia kuin hellarit. Jeesus puhui hengellisistä evankelimin kuulleista eikä että sun pitää ruveta synnyttään. Jumalauta kun pilkkaavat evankeliumia näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Siksi hoitokokoukset tarjosiat hyvän väylän kurmoottaa vihan kohteita."

    Kukaan ei kyennyt neuvomaan ettei sairaisiin hoitamisiin olisi misään tapauksessa saanut osallistua. Vielä tälläkin hetkellä on puhujina henkilöitä, jotka eivät ole korjanneet hirvittävän käytöksensä seurauksia/jälkiä. Eli he elävät väärässä opissa. Tällaisen ei missään tapauksessa tulisi olla puhuja. Sen salliminen kertoo todella paljon yhteisön opista. Taas kuin silmäilin seurailnoituksia sain havaita, että vääräoppinen puhuu.

    Hellarit hoitaa näitä hoitokokouksessa kirottu ja sitten synagoga tyyliin.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Tämä kuvaa vl-puhuvaisia!

    1.Timoteuksen kirje:
    4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
    4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

    Hellareita vapareista siellä on tosi sairaita jehovissa. Varastamista myös.

    Äänestä

Tsekkaa yön aikana kertyneet whatup-videot.

Äänestä

Aloittajalta kysyisin, että luopuivat uskosta mihin?

Jos jollekin vl-taikauskosta luopuneella on päässyt muodostumaan usko Jeesukseen,-ohi vl-eksytyksen, niin tuskin kukaan heistä on luopunut uskosta Jeesukseen!

Aloittajan kirjoituksesta käy hyvin ilmi se, että usko ymmärretään ja koetaan taikana. Valitettavasti kirous päällänne ilmenee juuri siten!

Äänestä
  • Hourulan ukko jakaa kirouksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hourulan ukko jakaa kirouksiaan.

    Ja halusit sen kertoa minullekin? Missä sen niminen paikkakunta on josta terveisiä aina lähetät?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Ja halusit sen kertoa minullekin? Missä sen niminen paikkakunta on josta terveisiä aina lähetät?

    Demonipesä yrittää olla vitsikäs.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Demonipesä yrittää olla vitsikäs.

    Minusta hän onkin. Itse ainakin naureskelen noita multinikin juttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Multinikin? No kiitos kuitenkin kehuista!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Minusta hän onkin. Itse ainakin naureskelen noita multinikin juttuja.

    En saanut vastausta mihin he uskovat.

    Äänestä

  • KUN LUETAAN RAAMATUSTA OMIN PÄIN KUVITELMIA ETTÄ NYT ON KYSE JUURI HEISTÄ TÄNÄÄN. LESTOJEN PÄIVÅN PARHAAT nilkkaketju on huorahtava terveisin lestateini. Lukekaa niiden Suomi24 sivut. Kynsilakka on syntiä RYTMIMUSIIKISTA saatanalle....

    Äänestä

Jokin syyhän ihmisillä on lähteä pois. Itse lähdin aikaa sitten. Sen jälkeen olen seurannut sivusta "uskovaisten kilvoittelua" , vanhoillislestadiolaisten, mutta myös esim hellarien. Olen tullut siihen päätelmään, että noihin tuollaisiin yhteisöihin on kirjailtu jonkinlainen pahuus kaiken kermakuorrutuksen alle piiloon. Jos olet vähääkään jostain asiasta eri mieltä, saat aika ilkeän kohtelun. Yhteisöjen johtajat sanelevat, miten uskotaan oikein. Kyse on vallasta. Pois lähteneet usein ovat huomanneet tämän, että ei tällainen ihmisen tulkitsema yhteisöusko ole omaa. Ja niinkuin paljon on puhuttu erehtymättömästä seurakunnasta, ja miten erehtyväinen ja vajavainen se onkaan.

Pois lähteminen pelottaa, sekä uskomismielessä, että ihan käytännössä. On selvää, jos jotain on opetettu ja toistettu aivan lapsesta saakka, siitä luopuminen pelottaa, vaikka tietää sen vääräksi. Monet ystävät jäävät myös pois. Ja tokihan on paljon hyviä ja lämpimiä kokemuksia, josta joutuu luopumaan.

Silti, kaiken kipuilun jälkeen uskalsin aikoinaan tehdä ratkaisuni, sillä harkitsin, että elämäni tässä (tai missään muussakaan) liikkeessä olisi vain toisten vallan alla olemista. Uskostahan ei kuitenkaan tarvitse luopua, jos siltä tuntuu. Päin vastoin, liikkeiden ulkopuolella se on aitoa ja omaa. Pois lähteminen oli ja on ollut ehdottomasti elämäni paras ratkaisu. Voimia ja onnea sinulle, millaisen ratkaisun itse teetkään!

1Äänestä
  • Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!

    Huonoa huumoria!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!

    Nähty on huijariseurakunnat. Jokainen mielestään ainoastaan oikeassa. Kuitenkin kaikki pohjimmiltaan samanlaisia umpimielisiä, itsekeskeisiä, rakkaudettomia, omasta mielestään toisia parempia, vaikka ensin muuta näyttävät. Raamattua osataan kyllä lukea, mutta ei ymmärretä perussanomaa, vaan tulkitaan sitä " oman seurakunnan" opetuksen mukaiseksi. Siitähän nämä kaikki happamat väittelytkin syntyvät.

    Äänestä

  • #######Jokin syyhän ihmisillä on lähteä pois#####

    Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta Kerrotko mihin uskot, kun et kertonut mistä uskosta ei tarvitse luopua.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    #######Jokin syyhän ihmisillä on lähteä pois#####

    Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta Kerrotko mihin uskot, kun et kertonut mistä uskosta ei tarvitse luopua.

    Ihmettelen mitä sinä sillä tiedolla teet. Mutta tiedän kyllä vastauksen, väitelläksesi ja solvataksesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ihmettelen mitä sinä sillä tiedolla teet. Mutta tiedän kyllä vastauksen, väitelläksesi ja solvataksesi.

    Olipahan taas perätön syytön tuokin. Jos sanoo itsellään olevan uskon ja ei pysty sanomaan uskonsa kohdetta, niin silloin hänelle usko on taika ja hän uskoo taikaan. Jos erkanet vl-taikauskosta, siirtyen toiseen taikauskoon, silloin ei ole kysymys kristillisestä uskosta!

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Olipahan taas perätön syytön tuokin. Jos sanoo itsellään olevan uskon ja ei pysty sanomaan uskonsa kohdetta, niin silloin hänelle usko on taika ja hän uskoo taikaan. Jos erkanet vl-taikauskosta, siirtyen toiseen taikauskoon, silloin ei ole kysymys kristillisestä uskosta!

    Siinä oikein hyvä esimerkki, miten joku toinen määrittelee, miten sinun pitää uskoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!

    Mää löysin kristuksen. Panin sen pakettiin ja toimitin ongelmajätelaitokselle.
    Se on tosi vaarallinen se kristus. Tappaa kotona ja puutarhassa

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Siinä oikein hyvä esimerkki, miten joku toinen määrittelee, miten sinun pitää uskoa.

    Käsityskyky ei näytä olevan sinunkaan parhaita avujasi.

    Tyyli on vapaa, saat uskoa vaikka päälläsi seisten tai suu auki. Eli miten uskot on oma asiasi.

    Minä kysyn MIHIN USKOT?

    Vellu uskoo uskonsa ja kristitty Jeesukseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Nähty on huijariseurakunnat. Jokainen mielestään ainoastaan oikeassa. Kuitenkin kaikki pohjimmiltaan samanlaisia umpimielisiä, itsekeskeisiä, rakkaudettomia, omasta mielestään toisia parempia, vaikka ensin muuta näyttävät. Raamattua osataan kyllä lukea, mutta ei ymmärretä perussanomaa, vaan tulkitaan sitä " oman seurakunnan" opetuksen mukaiseksi. Siitähän nämä kaikki happamat väittelytkin syntyvät.

    Hellareissa liikkuu huumeet kuulkaa.

    Äänestä

  • Ateistina on myös mielenkiintoista seurata kuinka eri uskonnot kilvoittelevat. Ja kun menee lähemmäksi seuraamaan niin näkee uskontojen kilpailevan itsensä kanssa kuten esimerkkinä vl ja helluntailaisuus. Ja kun kurkkaa vielä syvemmälle niin jokaisella yksilöllä on jopa ihan eri käsitys uskonnostaan.

    Itselläni oli aikoinaan vaikeus Jumalan uskon kanssa kun oli lapsesta asti toistettu, mutta se ei ollut loogista. Kunnes lopulta myönsin itselleni, ettei valehtelu siitä edistä omaa hyvinvointia. Se oli helpotus jota en ole katunut.

    Jokainen kulkekoon elämänsä omalla tavallaan. Jos usko Jumalaan tuo mielenrauhaa, niin hyvä niin. Jos haluaa kuulua johonkin uskonnolliseen ryhmään ja se tuo hyvää mieltä niin siitä vain.

    Äänestä

Kummallista tuo uskon kieltäminen. Luulisi, että kristinuskon ohjeiden mukaan kannattaa elää jokatapauksessa,

Äänestä
  • Hoh hoh: "Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!"???

    Lahkot johtavat ihmisiä harhaan tuollaisilla väitteillä ja sitovat sanaa tuntemattomat jäsenensä oman valtansa alle.
    Kristus ei ole sidottu mihinkään seurakuntaan, vaan Raamattua osoittaa:
    Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan." Luuk 11
    Jeesus itse sanoi:
    Luuk 17
    "Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
    eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hoh hoh: "Jos haluat löytää Kristuksen, etsi ensin seurakunta!"???

    Ei aivan noinkaan!

    Hebr. 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

    Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
    Room. 13:11 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.
    1Kor. 10:11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
    Kol. 3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

    "....Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä"."

    Raamattu 1992:

    Luuk. 17:21:
    "Eikä voida sanoa: "Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." [Toinen tulkinta: sisäisesti teissä.]

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Ei aivan noinkaan!

    Hebr. 10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

    Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
    Room. 13:11 Ja tehkää tämä, koska tunnette tämän ajan, että jo on hetki teidän unesta nousta; sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme.
    1Kor. 10:11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.
    Kol. 3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

    Niin sitten SIINÄ OLLAAN ENSIN ITALIAN HEBREAN KIELISTEN KRISTITYKSI KÄÄNTYNEIDEN PARISSA JA SITTEN SIIRRYTÄÄN JO ROOMAN KRISTITTYJEN JOUKKOON TÄSTÄ SIIRRYTÄÄN SUJUVASTI KORINTTOLAISTEN LUOKSE SIITÄ KOLOSSAAN ITALIAT KREIKAT SIINÄ OHIMENNEN JA AJALTA 2000 VUOTTA SITTEN PAAVALIKIN VIELÄ ELOSSA. HUH. PÄIVITYS NYKYAIKAAN.

    Äänestä

Eihän tähän pakmentolaiseen tarinaan kukaan usko joka lukee Raamatun tänä päivänä. Usko jos haluat, mutta se on vain valheen isän siemen, jonka itsekin ymmärrät, jos uskallat lukea Raamatun alusta loppuun.

Äänestä
  • Höpö

    Äänestä

  • Totta! Onhan se kummallista, miten joillekin noi vanhat tarut ovat elämän täyttymys. Eikä siinä mitään, jos joku noihin hiljaa itsekseen uskoo, mutta että on yhdistyksiä yms, missä raha liikkuu ja valtaa käytetään ja opeista väitellään. Ei ole ihminen kovin valmis ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Totta! Onhan se kummallista, miten joillekin noi vanhat tarut ovat elämän täyttymys. Eikä siinä mitään, jos joku noihin hiljaa itsekseen uskoo, mutta että on yhdistyksiä yms, missä raha liikkuu ja valtaa käytetään ja opeista väitellään. Ei ole ihminen kovin valmis ei.

    Uskonnot/ lahkot ovat vallankäytön välineitä. Ei mitään muuta.
    VL-lahko ei tee asian suhteen poikkeusta.

    jumalaa ei ole. Piste.
    jeesus-niminen aviottomana syntynyt poikalapsi on tod. näk. ollut olemassa, mutta siittäjänä on ollut ihan tavallinen naistaan pettänyt mies.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Minullakin on aika hyvä mielikuvitus, mutta noihin satuihin en kyllä lähde mukaan. Pitää olla aika herkkäuskoinen, jos uskoo ihmetekoihin ja muihin yliluonnollisiin asioihin. Mutta heitäpä löytyy ja johtajat käyttävät heitä hyväkseen. Hokevat kuinka tässä joukossa on hyvä olla ja vain tällä uskolla pelastuu. Aivan kaatteettomia puheita. Sepä on ikävää. Mutta kaikki samanlaisia. Miettikää vaikka itse rauhassa tätä.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Höpö

    Miten nää jaksat aina vain riukua vuodesta toiseen? Ihime demonipesä!

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Miten nää jaksat aina vain riukua vuodesta toiseen? Ihime demonipesä!

    Minä en riu`u,-en riudu enkä räydy!

    Ekkö nää ymmärrä että minä tuon teille rakkauvven ja tottuuven sanomaa? Ookko nää ihan pölijä vai tekkeyvykkö nää?

    Äänestä

Miten tietää toisen uskosta? Usko on henkilökohtainen asia, vaikka onkin näitä ns.hengellisiä koteja, mihin samaistutaan ja monesti kasvetaan sisään. T. ex-sufilaine muslimi eiku vayraina-buddhisti.

Äänestä
  • Jos "toinen" sanoo uskovansa vaikkapa Jeesukseen, tiedän silloin mihin hän uskoo.

    Vellusta tiedän, että hän uskoo uskoonsa, uskoon joka ei tiedä mihin uskoo ☺

    Äänestä

Kuten ennenkin, pitää vain uskoa se olevan niin. Loppujen lopuksi kukaan ei voi tietää, näemme kuoleman jälkeen sitten mikä oli totta, jos näemme.

Äänestä
  • Jeesuksen syntymä betlehemissä on se juttu ja ristiin NAULITTIIN Jerusalemin Siionin vuorella. Juutalaiseen tapaan. Tää on totta. Mutta pysytään täällä nykyajassa nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Jeesuksen syntymä betlehemissä on se juttu ja ristiin NAULITTIIN Jerusalemin Siionin vuorella. Juutalaiseen tapaan. Tää on totta. Mutta pysytään täällä nykyajassa nyt.

    jeesus syntyi golgatan sikolätin keskimmäiseseen porsimiskarsinaan. Sit jeesus kasvoi isoksi ja se vietiin paikalliselle teurastamolle teuraaksi.
    Teurastuksen jälkeen jeesuksesta veisteltiin pekonia ja potkaa.

    Äänestä

  • Silloin se on myöhäistä!

    Äänestä

MIKÄ HELVETIN TAUTI OPPI ON USKON KIELTÄMINEN OLLAAN TAAS LUETTU 2000 VUOTTA VANHAA KOHTAA OMIN PÄIN.

Äänestä

Jos luopuu uskosta mutta ei ole Jeesuksen valittu niin ei siinä menetä mitään.

Äänestä
  • Olipa ahdistava video.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Olipa ahdistava video.

    Voi ehkä vähän olla,Mutta ei lähellekkään ahdistavin video mihin olen törmännyt.

    Äänestä

Voi kuulkaa:
Ihan kauhee juttu. Yks mun rakas ystävä menetti uskonsa.
Puhuttelin ja nuhtelin häntä ja sanoin ettei hän saisi koskaan enää joululahjoja tai pääsisi poron vetämän reen kyytiin, jos ei ala taas uskomaan joulupukkiin.
Joulutontut näkee kyllä ihan kaiken. Jos tekee pahojaan tai ajattelee vääriä ajatuksia, tontut kertoo siitä Joulupukille.
Niin että pysykää joulupukkiuskovaisina, ni sit pääsette semmoseen paikkaan, missä on ikuinen joulu ja siellä saa sikapaljon lahjoja.

Äänestä
  • Elä rienaa! Tuo ei oo yhtään hauskaa 😔

    Äänestä

"Mistä enää tietää, onko tämä sittenkään se oikea joukko?"

Miten voi yleensä puhua "oikeasta joukosta", koska joukkoon ja myös seuroissa kävijöihin mahtuu monella eri tavalla eläjää. On feikkejä ja vähemmän feikkejä, mutta kaikki kunnioitus niille, jotka elävät yhteisön arvojen mukaisesti.

Äänestä
  • Nykyään tuntuu, että näitä feikkejä on yhä enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Nykyään tuntuu, että näitä feikkejä on yhä enemmän.

    Jokainen vellu on tekopyhä feikki, sori vaan!
    En tätä loukatakseni sano, mutta vl-uskomus on sellainen että se ajaa väkisinkin tekopyhyytwen. Ja sielunvihollinen kiittää!

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Jokainen vellu on tekopyhä feikki, sori vaan!
    En tätä loukatakseni sano, mutta vl-uskomus on sellainen että se ajaa väkisinkin tekopyhyytwen. Ja sielunvihollinen kiittää!

    Tekopyhyys on synti joka on kakkia ihmisiä lähellä. Mutta meillä on avoin lähde kaikkia syntiä ja saastaisuutta vastaan. Kannattaa nekin synnit vilkuttamalla upottaa armon mereen. (Muuta upotusta Raamattu ei tunne 😀)

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Tekopyhyys on synti joka on kakkia ihmisiä lähellä. Mutta meillä on avoin lähde kaikkia syntiä ja saastaisuutta vastaan. Kannattaa nekin synnit vilkuttamalla upottaa armon mereen. (Muuta upotusta Raamattu ei tunne 😀)

    Tunnetko sitten Raamattua?
    Taidat olla jo vl-lahkon ulkopuolella.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Tunnetko sitten Raamattua?
    Taidat olla jo vl-lahkon ulkopuolella.

    Että tunnenko Raamattua?

    Tässä muutama kohta asiaan liittyen

    Room 7:19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

    Hebr 12 : 1 ... pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee,

    Jes 33:33:24 Ja ei yhdenkään asuvaisen pidä sanoman: minä olen heikko; että kansalla, joka siellä asuu, pitää oleman syntein päästö

    Sak 13:13:1 Sillä ajalla on avoin lähde Davidin huoneelle ja Jerusalemin asuvaisille oleva syntiä ja saastaisuutta vastaan

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Luet kuin Piru-, tai vellu Raamattua!

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Luet kuin Piru-, tai vellu Raamattua!

    Tässä uusi käännös

    Jes 33:24 eikä yksikään kaupungin asukas sano: »Minä olen sairas.»
    Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.

    Tämä sopinee paremmin sun ajatteluun. Nyt odotetaan Pinnan alkukieli- analyysia

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Luet kuin Piru-, tai vellu Raamattua!

    Jes 12:3 Te saatte riemuiten ammentaa vettä
    pelastuksen lähteistä.

    Joh 4: 14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.

    Sak 13:13:1 Sillä ajalla on avoin lähde Davidin huoneelle ja Jerusalemin asuvaisille oleva syntiä ja saastaisuutta vastaan

    Ilm 22:16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.

    17. Ja Henki ja morsian sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
    Siinä Jesaja, Sakaria, Kristus lihassa ja Kristus taivaasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Tässä uusi käännös

    Jes 33:24 eikä yksikään kaupungin asukas sano: »Minä olen sairas.»
    Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi.

    Tämä sopinee paremmin sun ajatteluun. Nyt odotetaan Pinnan alkukieli- analyysia

    Mikä merkitys sana rististä on sinulle?

    Kerro miten Jesaja sai syntinsä anteeksi?

    Huomaathan että me kristityt elämme Uuden liiton aikaa,-toisin kuin te vellut jotka -ainakin osa vapaaehtoisesti ,olette palanneet lain alle-.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Jes 12:3 Te saatte riemuiten ammentaa vettä
    pelastuksen lähteistä.

    Joh 4: 14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.

    Sak 13:13:1 Sillä ajalla on avoin lähde Davidin huoneelle ja Jerusalemin asuvaisille oleva syntiä ja saastaisuutta vastaan

    Ilm 22:16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti.

    17. Ja Henki ja morsian sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
    Siinä Jesaja, Sakaria, Kristus lihassa ja Kristus taivaasta.

    Et vahingossakaan puhu tärkeimmästä, että vain usko Jeesukseen pelastaa!

    Et tietenkään, koska sielunvihollinen ei salli sitä sinulle ja kirouksen alaisena et sitä edes ymmärrä. Minä en sinua kiroa!

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Et vahingossakaan puhu tärkeimmästä, että vain usko Jeesukseen pelastaa!

    Et tietenkään, koska sielunvihollinen ei salli sitä sinulle ja kirouksen alaisena et sitä edes ymmärrä. Minä en sinua kiroa!

    "Usko Jeesukseen" ei ole kovin täsmällinen ilmaisu. Demonitkin "uskovat" sanoo Raamattu.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Valehtelu ei tuota sinulle vaikeuksia.

    Jaak. 2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Kysymys on kahdesta täysin eri asiasta. Usko Jumalan olemassaoloon on totenapitävää uskoa, jonka riivaajat ja vellutkin tunnustavat, mutta se usko ei pelasta ketään.

    Usko Jeesukseen on se, josta uuden liiton aikana saadaan lahjavanhurskaus ja ikuinen elämä. Tätä ei vellut ymmärrä!

    Ymmärtää!
    Ei kaikki jotka sanoo Herra......

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    "Usko Jeesukseen" ei ole kovin täsmällinen ilmaisu. Demonitkin "uskovat" sanoo Raamattu.

    Jätit kokonaan vastaamatta kahteen kysymykseen. Ymmärrän kyllä miksi risti vieroksuttaa vellua!

    1.Korinttolaiskirje:
    1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Jätit kokonaan vastaamatta kahteen kysymykseen. Ymmärrän kyllä miksi risti vieroksuttaa vellua!

    1.Korinttolaiskirje:
    1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima

    Saalemi pelastuu? Päivän vitsi.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Saalemi pelastuu? Päivän vitsi.

    Tiedän että olet pahansuopa, kten kaikki vellut, mutta miten estät pelastumiseni?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Tiedän että olet pahansuopa, kten kaikki vellut, mutta miten estät pelastumiseni?

    Tiedän, että olet tyhmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Tiedän, että olet tyhmä.

    Kyllä tyhmä tyhmän tuntee ☺
    Perustetaanko kerho? ❤

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Valehtelu ei tuota sinulle vaikeuksia.

    Jaak. 2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    Kysymys on kahdesta täysin eri asiasta. Usko Jumalan olemassaoloon on totenapitävää uskoa, jonka riivaajat ja vellutkin tunnustavat, mutta se usko ei pelasta ketään.

    Usko Jeesukseen on se, josta uuden liiton aikana saadaan lahjavanhurskaus ja ikuinen elämä. Tätä ei vellut ymmärrä!

    Eksyt koska et tunne kirjoituksia.

    27. Ja kun hän oli noussut maihin, tuli häntä vastaan kaupungista mies, jossa oli riivaajia; ja hän ei ollut pitkään aikaan pukenut vaatteita ylleen eikä asunut huoneessa, vaan haudoissa.

    28. Kun hän näki Jeesuksen, parkaisi hän ja lankesi maahan hänen eteensä ja huusi suurella äänellä: Mitä sinulla on minun kanssani tekemistä, Jeesus, Jumalan, Korkeimman, Poika? Minä rukoilen sinua: älä minua vaivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Imeisesti kerroit itsestäsi?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Imeisesti kerroit itsestäsi?

    😂 Tuo on Luuk 8
    Kyllä pitää olla pokkaa tulla Laestadiolaipalstalle eikä edes tunne evankeliumikirjoja 😉

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    😂 Tuo on Luuk 8
    Kyllä pitää olla pokkaa tulla Laestadiolaipalstalle eikä edes tunne evankeliumikirjoja 😉

    Naurakaa, ettei vitsinkertoja nolostu 😬

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Naurakaa, ettei vitsinkertoja nolostu 😬

    Demoneilla hauskaa.

    Äänestä

Kyllä elämä " uskon kieltämisen" jälkeen on ollut hyvää ja vapauden tuntu suurta. Se ei kuitenkaan ole mitenkään tarkoittanut sitä, mistä puhujat varoittavat, eli irstaudesta, riettaudesta, rappeudesta tai muusta sellaisesta. Elämäni on ollut hyvää ja seesteistä, mutta todellakin vapaata. Myös minä koin seuroissakäynnin raskaana, sillä ne ovat hyvin alakuloisia tapahtumia, vaikka sitten sanotaankin uskomisen ihanuudesta. Ja mikään uskonliike ei ole oikea, vaan ne ovat kaikki omaa oppiaan rummuttavia joukkioita.

Äänestä
  • Kyllä vanhoillislestadiolaisten joukko on elävä seurakunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kyllä vanhoillislestadiolaisten joukko on elävä seurakunta.

    Kyllä, se elää koko ajan.

    Äänestä

Aatamista Kristukseksi käy ihmisen tie jälleensyntymisten kautta.

Äänestä

Elämme selkeästi uuden hajaannuksen alkua. Olin hiljattain sukuloimassa pohjoisessa ja huomasin, kuinka tulehtunut siellä oli ihmisten välinen vuorovaikutus. En tiedä, se vaikutti vain tosi jännitteiseltä ja Rauhanyhdistykselläkin oli huomattavasti vähemmän porukkaa ja yleinen ilmapiiri jotenkin jäykempää, kuin aiemmin. Kuulin, kuinka osa ihan kauhisteli kristillisyydemme julkaisupuolen linjaa liian avaramieliseksi ja Päivämiehen jopa syleilevän maailmaa äänitetuotannosta puhumattakaan. Kaikki puhujat eivät jakaneet yhteistä rakkautta jne. Tästä johtuen osa porukasta tuntui käyvän vain tiettyjen puhujien puheita kuuntelemassa. Paljon oli myös ollut ihan selvää luopumistakin, eli monet olivat jättäneet uskon kokonaan. Toisaalta ihmekö tuo, jos ilmapiiri on niin kireä, ettei sellaisessa voi oikein olla ja hengittää.
Kertokaapa te pohjoisen ihmiset, oletteko huomanneet siionissanne muutosta aiempaan? Itelle käynti pohjoisessa oli eräänlainen shokki, jos näin voisi sanoa.

Äänestä
  • Eikö etelässä ole havaittavissa samanlaista kehitystä?

    Äänestä

  • Ihmiskunta on jo ollut siirtymässä Vesimiehen aikaan ennen herätyskristillisyyden tuloa.

    "Vesimiehen aikakauden ja “uuden ajan” saapuminen on näin ollen tähtitieteellinen tosiasia. Uuden testamentin sanonta “maailmanloppu” viittaakin juuri tähän aikakauden päättymiseen ja uuden aikakauden alkamiseen eikä mihinkään viimeiseen tuomioon tms.."

    http://uusiaika.com/fi/tag/vesimiehen-aika/

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Eikö etelässä ole havaittavissa samanlaista kehitystä?

    Ei, tai ainakaan en ole huomannut. Täällä toki väki vaihtuu ja uusia tulee koko ajan. Osa jättää uskon ja se näkyy lähinnä siinä, että väkeä vain käy vähemmän. Opillisista asioista ei ainakaan näkyvästi riidellä. Joskin eipä noista uskon asioista hirveänä puhuta. Olisiko niin, että porukka täällä etelämpänä on maallistuneempaa, tai tapauskovaisempia… En osaa sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Näytä minulle "Ne uudet, joita tulee koko ajan"
    Onko taas serhateja höynäytetty mukaan?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Näytä minulle "Ne uudet, joita tulee koko ajan"
    Onko taas serhateja höynäytetty mukaan?

    Muuttoliikenne kyseessä. Oletan.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Näytä minulle "Ne uudet, joita tulee koko ajan"
    Onko taas serhateja höynäytetty mukaan?

    Uusia asukkaita siis. Pohjosesta muuttaa vanhoillislestadiolaisia etelään, eli ovat uusia etelässä. Siis uusia asukkaita tai jäseniä. ei uusia uskovaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Uusia asukkaita siis. Pohjosesta muuttaa vanhoillislestadiolaisia etelään, eli ovat uusia etelässä. Siis uusia asukkaita tai jäseniä. ei uusia uskovaisia.

    Ymmärsin kyllä, mutta ei uusia tule kuin kymmenen prosenttia lähtijöistä.

    Äänestä

> Mistä enää tietää, onko tämä sittenkään se oikea joukko?

Niinpä, oikea joukko on Jeesuksen opetuslapset. Kannattaa olla yksi heistä. :)

Äänestä
  • Vl:n harhaopetus on se että taivaaseen mennään joukkona. Näin Raamattu ei opeta.
    Jokaisen on yksilöinä tehtävä henkilökohtainen ratkaisu ja vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa.
    Varmaan joitakin vl-läsiäkin on taivaassa, mutta ei sen tähden, että kuuluvat johonkin seurakuntaan, vaan siksi, että ovat ottaneet todesta Jeesuksen sanat. Taivaassa ei ole mitään seurakuntarajoja.

    1Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Vl:n harhaopetus on se että taivaaseen mennään joukkona. Näin Raamattu ei opeta.

    "Jokaisen on yksilöinä tehtävä henkilökohtainen ratkaisu ja vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa."
    Valitettavasti pelkällä uskolla ei pelastu.
    Jaakobin kirje.
    2:17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
    2:18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
    2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat.

    2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Taitaa mennä saivartelun puolelle tuo kommentti.
    Kyllä Raamattu vakuuttaa:
    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, samoin kuin sinun perhekuntasi." Ap 16

    Mutta jos ihminen uskoo Jeesukseen, niin hänellä on myös tekoja joita Jumala vaikuttaa: "Hän vaikuttaa teissä tahtomista ja tekemistä"

    Halusin vain korostaa sitä, että johonkin seurakuntaan kuuluminen ei pelasta ketään.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Vl:n harhaopetus on se että taivaaseen mennään joukkona. Näin Raamattu ei opeta.
    Jokaisen on yksilöinä tehtävä henkilökohtainen ratkaisu ja vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa.
    Varmaan joitakin vl-läsiäkin on taivaassa, mutta ei sen tähden, että kuuluvat johonkin seurakuntaan, vaan siksi, että ovat ottaneet todesta Jeesuksen sanat. Taivaassa ei ole mitään seurakuntarajoja.

    Olen vl ja kyllä meidän opetus on, että jokaisen tulee pitää itsestään huoli, ettei kadota uskoansa, ei mikään ryhmä tai suku sitä turvaa. Seurakuntaan kuuluu monenlaisia, sekä "tyhmiä että viisaita neitsyitä". Taivaassa on Pyhän Hengen rajat, ei maallisen seurakunnan. Minä uskon, että ainakin tämän seurakunnan keskeltä löytyy Pyhä Henki ja opetus on Raamatun mukaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Onko SRK:n opetus muuttunut?
    Aikaisemmin siellä opetettiin, että "tämä on ainoa oikea Jumalan valtakunta maan päällä"?

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Olen vl ja kyllä meidän opetus on, että jokaisen tulee pitää itsestään huoli, ettei kadota uskoansa, ei mikään ryhmä tai suku sitä turvaa. Seurakuntaan kuuluu monenlaisia, sekä "tyhmiä että viisaita neitsyitä". Taivaassa on Pyhän Hengen rajat, ei maallisen seurakunnan. Minä uskon, että ainakin tämän seurakunnan keskeltä löytyy Pyhä Henki ja opetus on Raamatun mukaista.

    Raamatuissa sanotaan ettei saa itsetyydyttää, katsoa TV:tä, juoda olutta/ viiniä, laulaa kirkkokouorossa, äänestää sos.demuja yms. yms.
    Sit raamatuissa kielletään myös meikkaus, tanssiminen ja korvakorujen käyttö.
    VL-usko on ainoa joka noudattaa näitä raamatussa annettuja kieltoja. Siks VL- usko on ainoa oikea usko!
    Ni kerta!

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Noudattamalla näitä kieltoja, kerran kostumme perille kunnian taivaaseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Noudattamalla näitä kieltoja, kerran kostumme perille kunnian taivaaseen.

    Ennen kostuttiin, nyttemmin saavutaan. Olemme kovaa kyytiä luopumassa kaanaankielestä ja esi-isien wanhasta suomesta.

    Äänestä

Ehkäpä se uskon kieltäminen on uskon mieltämistä. Erilaisia "seurakuntia" ja niiden oppeja kun tarkastelee, keskittyvät ne itsensä ylentämiseen ja toisten alentamiseen. Kaikki ne ovatkin pääasiassa ihmisten joukkojen hallitsemiseen keskittyviä. Raamatusta löytyy kyllä sääntöjä ja opetuksia vaikka mihin, varsinkin kun niitä tulkitsee omaksi edukseen. Siksi sitä riittää kinastelua aiheesta. Oikeat uskovaiset, sellaiset joilla on oma henkilökohtainen usko, eivät anna seurakuntaoppien määräillä, miten pitää uskoa. Pelkkä usko riittää.

Äänestä
  • Kylla

    Äänestä

Erittäin vahvana on ajatus, että usko on sama kuin elämäntapasääntöjen noudattaminen. Tämä on lahkomainen, ylhäältä johdettu toimintatapa.

Ei siinä omaa tuntoa tarvitse, kun omatunto on elämäntapaohjeet, armoneuvot.

Äänestä

Johanneksen Evankeliumi:
6:28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
6:29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.

Äänestä

ilm.
11. Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi.

Äänestä

Katos kun se talostelu käy niin rankasti henkisesti rasittavaksi, niin ainoa tapa päästä henkisestä rasitus kuormasta on tietenkin jättää menemättä sinne seuroihin, kun eihän siellä ole koskaan mitään uutta sanomaa, vain ne samat litaniat kuulet joka kerta.

Äänestä

On oikee joukko. Itekki ravvaan peräsuoli pitkänä rakkaan RY:mme eri tilaisuuksissa.

Äänestä

Jos Jumala on antanut uskonlahjan, ei siitä voi luopua. Se lahja on aarre, eikä se muistuta lahkoutuneiden aloittamaa uskoa.

Lue Raamatusta Evankeliumeja ja pyydä Jumalaa kirkastamaan Sanansa, eli tahtonsa sinulle.

Ei sinun tarvitse kuulua mihinkään joukkoon, sillä Jumala on kaikkialla läsnä.
Taidat olla jo sen ikäinenkin, että et ole enää ihmisten johdattelun tarpeessa, etkä tavitse ihmisten voimaa ja tukea uskoaksesi.

Jumala johdattaa uskonystäviä sinne missä on Hänen antamansa lahja, joka ei edes muistuta ihmisten alkamaa uskoa.

t. Lähettiläs

Äänestä
  • Mutta Jumalan sanassa on muutama vihje, jonka avulla voi tunnistaa sen, mikä on oikea joukko:
    "Joh 13
    "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus".

    Eikös lestadiolaiset ole hajonneet jo kahteenkymmeneen erimieliseen joukkoon."

    2Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Mutta Jumalan sanassa on muutama vihje, jonka avulla voi tunnistaa sen, mikä on oikea joukko:
    "Joh 13
    "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus".

    Eikös lestadiolaiset ole hajonneet jo kahteenkymmeneen erimieliseen joukkoon."

    Kaikkiaan hajaannuksia on jo toistasataa.
    Ei hoitokauhukokouksetkaan mitään keskinäisen rakkauden osoituksia olleet!

    Äänestä

  • Matt 5 :3 Autuaita ovat hengessään köyhät,
    sillä heidän on taivasten valtakunta. 4 Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.

    Luuk 19:Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. 20Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. 21Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili.

    Ilm 3:17 Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Kaikkiaan hajaannuksia on jo toistasataa.
    Ei hoitokauhukokouksetkaan mitään keskinäisen rakkauden osoituksia olleet!

    Hoitokokoukset olivat yksiselitteisesti paikkakuntien kateellisten laiskojen lahjattomien ym. organisoimia. Hoitajat huomasivat, että uskonnon varjolla voi saada itselleen mainetta häpäisemällä kadehtimansa henkilö täysin keksityin syin. Puhutteluiden syytä ei sanottu niin että voitiin Kristuksen kirkkolain nojalla kutsua koolle aina vain isompi ja isompi porukkaa pilkkaamaan. Hoitovääryyksiä ei ole selvitetty, mutta niitä ei ole unohdettu. Esimerkkien julkitulo on vain ajan kysymys, mikäli väärintekijät eivät sitä ennen ryhdy korjaamaan jälkiään - kuten oikein olisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00126 kirjoitti:

    Hoitokokoukset traumatisoivat vl-liikkeen, vieläkin ihmiset ovat pelokkaita.

    Menee aivan samalla kaavalla kuin koulukiusaaminen. Koulukiusaamisessa enemmistö seuraa passiivisena välinpiämämättömyyden takia ,mutta kauhukokouksissa kollektiivinen pelko esti ketään puuttumasta räikeimpiinkiinkään kiusaamistapauksiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Hoitokokoukset traumatisoivat vl-liikkeen, vieläkin ihmiset ovat pelokkaita.

    Hautamäki kutsui sitä siunaukseksi, -joka näkyy yhä vl-liikkeessä.
    Niin, onhan pelokkaita helpompi hallita!

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Menee aivan samalla kaavalla kuin koulukiusaaminen. Koulukiusaamisessa enemmistö seuraa passiivisena välinpiämämättömyyden takia ,mutta kauhukokouksissa kollektiivinen pelko esti ketään puuttumasta räikeimpiinkiinkään kiusaamistapauksiin!

    Hoitovääryydet tullaan käsittelemään vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Hoitovääryydet tullaan käsittelemään vielä.

    Vaatinee sen sata vuotta, niin kuin sisällissodankin traumojen käsittely.
    On päivän selvää, miksi hoitovääryyksiä ei voi tutkia hoitojäärien vielä eläessä. Siinä tulisi tungosta pelkääjien osastolle.

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Vaatinee sen sata vuotta, niin kuin sisällissodankin traumojen käsittely.
    On päivän selvää, miksi hoitovääryyksiä ei voi tutkia hoitojäärien vielä eläessä. Siinä tulisi tungosta pelkääjien osastolle.

    Kuuntelin Oulun rauhanyhdistykseltä 25.2. 2023 klo 18 alustuksen aiheesta "Saattomiesten merkitys" ja 26.2.2023 klo 12 puheenvuoron aiheesta "Toinen toistemme tukena".

    Molemmat aiheet puhuttelivat ja olivat kokonaisuutena hyvin mielenkiintoisia. Kyselyyn/ihmisten kokemuksiin perustuvasta alustuksesta "Saattomiesten merkitys" jäi erityisesti mieleen erään vastaajan esittämä mielipide: "Saattomiehen tulee olla uskovainen".

    Alustuksen pohjalta mietin tarkkaan tietämiäni hoitotilaisuuksia. Vahvistui käsitys siitä, että tuolloin saattomiehinä/hoitajina toimineet täysin asioista tietämättömän seläntakana perättömiä juoruja levittäneet ja hoitotilateita jollakin keksityllä syyllä tehtailleet eivät olleet uskovaisia. He eivät ole myöskään korjanneet jälkiään tähän päivään mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Turha odottaa että sieltä katumusta löytyisi. Ymmärrän teidän kiusattujen tuskan, joka vaatisi hyvitystä.

    Äänestä

Nyt on seulonta käynnissä ja puhdistus.
Muuta ei ole nimeä kuin Jeesus Kristus.
Nyt myös on aika jolloin ihmiset luopuvat uskosta eli Jeesus hylätään ja voi niitä jotka ovat saaneet maistaa Pyhyyttä ,mutta hylkäävät Hänet.
Se on se karmeaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin paljon on ollut uskon kieltäjiä viime aikoina. Alkuun ensimmäisten ystävien uskon kieltäminen jopa vahvisti minun uskoani. Ajattelin, että tästä aarteesta kannattaa todella pitää kiinni. Osa uskonsa menettäneistä oli samaa mieltä, että pidä sinä vain tuo usko.
Sitten toinen vanhemmista kielsi ja se oli shokki. Oma uskonikin joutui koetteille. Viimeinen niitti taisi olla, kun toinenkin vanhemmista kielsi lopulta uskon ja hän oli sitä mieltä, ettei tällaista kahlitsevaa uskoa kannata pitää. Samaan aikaan monet uskon kieltäneet kehottavat muitakin jättämään uskon. Kun luopumusta on näin paljon ja tuntuu, että väkeä lähtee maailmaan täysin sattumanvaraisesti, herääkin kysymys, voiko tämä joukko sittenkään olla oikea usko. Eihän nyt oikean uskon pitäisi hajota näin korttitalon lailla?
Muutamat onnelliset ovat todenneet, ettei he ole lähipiirissään havainneet luopumista. He ovat onnellisia, sillä pahat aallot eivät ole yltäneet heidän läheisyyteen. Jotenkin tuntuu kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin hekin kohtaavat samaa. Enhän minäkään uskonut joutuvani myrskyn silmään, kun ensimmäisiä luopumisen aaltoja alettiin kokemaan jo vuonna 2010. Tuolloin luulin, että ne on jotku katkerat tms. jotka näin toimivat. Nyt, kun itseltäni ympäriltä on parhaat ystävät ja jopa vanhemmatkin päätyneet kieltämään uskon, ei minullakaan enää helppoa ole. Voin sanoa, ettei seuroihin lähteminen todellakaan ole niin helppoa, kuin ennen. Koronarajoitusten jälkeen muutenkin tuntuu, että siellä seurasalissa istuu ihan eri ihmiset ja heitä on paljon vähemmän. En löydä enää paikkaani sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu