Olen outo ja yksinäinen.
Minulla ei ole koskaan ollut seurustelukumppania, mutta en haluaisikaan. En voisi kuvitella asuvani kenenkään kanssa yhdessä.
Kavereita on muutama, ihan hyviäkin, joiden kanssa voi nauraa ja pitää hauskaa, kertoa joitakin murheita. On mukavaa, kun kaverit käyvät luonani, mutta jos he alkavat viipymään, tulen ahdistuneeksi. Tekisi mieli sanoa, että "voitteko jo lähteä?" mutta eihän niin voi sanoa.
Uusia kavereita en saa helposti. Koulussa en tutustu kehenkään. Tai tutustun minä, tarkkailemalla, mutta kukaan ei tutustu minuun. Joskus kun koulutoverirykelmä nauraa jotain omaa juttua, minä istun syrjässä ja huomaan nauravani itsekin, ihan kuin kuuluisin porukkaan, vaikka en enää ulkopuolisempi voisi olla. Tuollaisissa tilanteissa tuntuu harmilliselta olla näin vetäytyvä. Olen kuitenkin ihan hauska ja mukava ihminen johon ihmiset ehkä haluaisivat tutustua, jos antaisin luvan.
Jotenkin tuntuu, että jos alan kaveriksi, niin sitten en saa enää omaa tilaa ollenkaan, pitää koko ajan olla niin läsnä ja sosiaalinen. Haluan välillä vetäytyä ja olla tosi kaukana tästä maailmasta. Koulussa on tuskaisaa, jos joku istuu luokassa viereeni. Minä tahdon omaa tilaa kaikilta osin.
En itse kärsi mitenkään suunnattomasti erakkoudestani, sillä se on ihan omaa tilaustani, mutta lähinnä huolestuttaa muiden ihmisten suhtautuminen siihen. Minun pitäisi jo tämän ikäisenä seurustella, riekkua viikonloput baareissa tai ainakin olla muutoin ulospäinsuuntautunut.
Muuten on ihan friikki ja siltä osin minä olen friikki, vaikka en olekaan.
Olen ihan tavallinen ihminen.
Minulla ei ole koskaan ollut seurustelukumppania, mutta en haluaisikaan. En voisi kuvitella asuvani kenenkään kanssa yhdessä.
Kavereita on muutama, ihan hyviäkin, joiden kanssa voi nauraa ja pitää hauskaa, kertoa joitakin murheita. On mukavaa, kun kaverit käyvät luonani, mutta jos he alkavat viipymään, tulen ahdistuneeksi. Tekisi mieli sanoa, että "voitteko jo lähteä?" mutta eihän niin voi sanoa.
Uusia kavereita en saa helposti. Koulussa en tutustu kehenkään. Tai tutustun minä, tarkkailemalla, mutta kukaan ei tutustu minuun. Joskus kun koulutoverirykelmä nauraa jotain omaa juttua, minä istun syrjässä ja huomaan nauravani itsekin, ihan kuin kuuluisin porukkaan, vaikka en enää ulkopuolisempi voisi olla. Tuollaisissa tilanteissa tuntuu harmilliselta olla näin vetäytyvä. Olen kuitenkin ihan hauska ja mukava ihminen johon ihmiset ehkä haluaisivat tutustua, jos antaisin luvan.
Jotenkin tuntuu, että jos alan kaveriksi, niin sitten en saa enää omaa tilaa ollenkaan, pitää koko ajan olla niin läsnä ja sosiaalinen. Haluan välillä vetäytyä ja olla tosi kaukana tästä maailmasta. Koulussa on tuskaisaa, jos joku istuu luokassa viereeni. Minä tahdon omaa tilaa kaikilta osin.
En itse kärsi mitenkään suunnattomasti erakkoudestani, sillä se on ihan omaa tilaustani, mutta lähinnä huolestuttaa muiden ihmisten suhtautuminen siihen. Minun pitäisi jo tämän ikäisenä seurustella, riekkua viikonloput baareissa tai ainakin olla muutoin ulospäinsuuntautunut.
Muuten on ihan friikki ja siltä osin minä olen friikki, vaikka en olekaan.
Olen ihan tavallinen ihminen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Omat "oireeni" ovat täsmälleen samanlaiset. Välillä on tosi painostava olo kun pitäisi olla niin seurallinen ja mielistellä ja vitsailla kaikille. Ei sitä kestä. Viihdyn hienosti yksinkin mutta muiden mielipiteet saavat minut miettimään olenko sittenkään onnellinen. Pitäisi sitten varmaan olla kaikkialla äänessä ja työntyä joka paikkaan jauhamaan shittiä ihan vaan sen vuoksi että se on "normaalia"...
Mullakin on kavereita muutama ja viihdyn niiden kanssa silloin kun heitä tapaan. Voin keskustella niiden kanssa sellaisista asioista jotka oikeasti ovat mielenkiintoisia ja sitten voi kavereiden kesken sanoa suoraan jos joku asia ei kiinnosta tai pännii. Muiden kanssa en jaksa ehkä sen vuoksi jutellakaan kun he yrittävät vain kohteliaisuuttaan kehitellä jotain ympäripyöreitä puheenaiheita ja vältellä mitään missä voi tulla mielipide-eroja. Sitten kun en ole kiinnostunut puheenaiheesta niin varmaan muut sen huomaa ja lähtee lipettiin.
Onneksi ne vähäisetkin kaverit ymmärtävät jo minua ja antavat olla rauhassa silloin kun haluan ja puhuvat suoraan silloin kun on asiaa. Ehkä se on oikeaa kunnioitusta toista kohtaan, ei se ainakaan minua haittaa. Sellainen rooleihin verhoutuminen, mielipiteiden salaaminen ja ihmeelliset asenteet ja odotukset pilaavat ihmisen täysin. On mielenkiintoisempaa olla oma itsensä ja reagoida aidosti, vaikkei sellainen näytä nykyisin kovassa huudossa olevankaan...
Et ole ainoa laatuaan maailmassa.
Kyllä meitä löytyy muitakin täältä ihmismassan seasta.
Perustetaanko erakkorinki ;)
Mullakin on aika paljon samoja vaikutteita etten osaisi asua kenenkään kanssa varmaan samassa taloudessa koska kaipaan niin paljon sitä omaa aikaa ja rauhaa...
Ja kavereitakin kyllä löytyy joita nään ehkä jopa joka viikko mutta liikaa näkeminen pistää ahdistukset liikkeelle.
Mulle sosiaalisuudentarven on kuin joku dieettikuuri eli vähän silloin tällöin riittää. Tosin ne sosiaaliset taidot laihtuvatkin sen seurauksena.
Ja aika harvan ihmisen seurassa pystyn olemaan oma itseni enkä esitä jotain toista henkilöä.
Sen takia juuri seurassa oleminen on vaikeaa koska sitä väsyy nopeasti siihen roolin vetämiseen. Jos yritän olla oma itseni niin silloin iskee häpeän ja ahdistuksen tunne joka pakottaa mut lähtemään tilanteesta pois.
Muuten pidän kyllä itseäni ihan normaalina ihmisenä ja aika fiksuna semmoisena lukuunottamatta tätä pientä seikkaa joka pistää välillä elämänhalun koetukselle
outolintu. inhoan tungoksia, en juuri viihdy ostoksilla, en halua kyläillä, en sukuloida. On ihanaa olla töitten jälkeen kotona, touhuta omia joutavia juttujaan. Sillointällöin soittelen sukulaisille, en heitä juuri tapaa, ei kauheesti kiinnosta.
Oma napa tärkein. Juuri minä itse.
On meitä tämmöisiäkin.
Älä ihmeessä huolestu. Oma itse on tärkeää. Ja oma havainnointi.
Itse tykkään erakoitua väkijoukossa. Mitä enemmän ihmisiä, joita ei tunne, sen mukavampaa. Hälinä on kivaa. Eikä se estä toisten ihmisten huomioimista. En itsekään pidä siitä, että pitää olla sosiaalinen silloin kun muut määrittelevät sen mitä sosiaalisuus on. Ja mielellään ihmiset kanssani juttelevat.
Huolestu sitten, jos huomaat, ettet tunne empatiaa.
Lämmintä löytöretkeä omaan itseen, se ei ole muilta pois.
T