Turkki ei hyväksy nato jäseneksi suvakkivaltiota. Näinhän se on. Edellisten sukupolvienn

Anonyymi-ap

virheet ja lyhyt näköiset onnen tavoitetlut tulevat aina seuraavien maksettaviksi.

Suvakit eivät halua nähdä totuutta. He kuvittelevat, että rajan takaa tulevat pakolaiset ovat yhtä suvaitsevaisia ja heillä on sama tietämys ja uskomukset kuin heilläkin.

On täysin järjetön ajatus että niin olisi, jos jokuhenkilö on kasvanut täysin eri kulttuurissa. Olen itse asunut varsin monessa valtiossa ja ei minusta niissä asuneena ikinä olisi tullut ruotsalaisat, ei kreikkalaista , ei esjanjalaista, ei norjalaista , ei venäläistä, ei korealaista, ei edes ukrainalaista jne.

Briitti minusta voisi tulla, mutta ei saksalaista, ei ransakalaista, ei edes italialaista vaikka ovat hienoja kansakuntia. Joten miten jotkut suvakit voivat ylipäätään kuvitella, että jostakin pakolaisesta voisi tulla suomalainen kun häntää paapoo tarpeeksi? Eikö vihervasemmistokokoomuksen julistus mamujen eriomaisuudesta ole uuskolonianismin ja uususkonsaarnavien ristiretki pahimmillaan? Tuputetaan omaa ismiä pakolla ja lahjonnalla kuin se vapauttaisi pakolaisen jostakin. Mistä se vapauttaa muusta kuin julistajan omasta päin vi'tua mneestä elämästä. Syytä siihen etsitään mullata kuin itsestä itsestään.

4

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aloittaja on kusipää ja idiootti. Kuvittelee asuneensa Suomen lisäksi muissakin valtioissa. No mikäs siinä, eihän kukaan kiellä kuvittelemasta.
      Monenkos lukijan luulet sun juttujas uskovan?

    • Anonyymi

      Tässä samassa rivitalossa asuu perhe, jonka isä on maahanmuuttajan jälkeläinen. Hänen vanhempansa muuttivat Suomeen joskus 70-luvulla. Perustivat yrityksen ja elävät suomalaisittain, vaikkakin muualta tulleina. He saivat Suomen kansalaisuuden, maksavat veronsa Suomeen ja ovat pääasiassa kuten suomalaiset. Puheessa on edelleen vieras aksentti, mutta sehän ei olemikään ongelma.
      Kyllä tuo naapurin mies on ihka aito suomalainen, taustastaan huolimatta. Hän on käynyt suomalaisen peruskoulun, armeijan, yliopiston ja puhuu niin täydellistä suomea, ettei paremmasta väliä.
      Sinulla voi olla oma käsityksesi ihmisistä, mutta epäilen tunnetko yhtään maahnamuuttajaa.
      Aloituksestasi voi päätellä, että sinä koet tällaiset ihmiset ongelmaksi. Se ongelma voi olla ihan todellinenkin, mutta se ei ole yleinen, vaan ainoastaan sinun ja kaltaistesi päänsisäinen. En tiedä onko siihen olemassa hoitoa.

    • Anonyymi

      Eihän sitä tarvitse uskottomien uskoa, mutta kun totuuttakaan ei voi kieltää. Kerropa joku valtio tai maa, jonka kansalainen haluaisit olla? itse en halua olla kenenkään muun maan kansalainen kuin oman isänmaani. En todellakaan halua esittää olevani ruotsalainen "rapujuhlineen”, joita minulle yritettiin tuputtaa useampi vuosi väittein niiden olevan oikein aito ruotsisia juhlia. Minulle en eivät vaan tuntunet omina. Miksi juhlia, laulaa joku snobi laulu ja sitten ryypätä. Mihin se tapa perustuu, miksi ei voinut ottaa snapsit saman tien ja syödä rapuja ihan normaalisti?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      143
      5167
    2. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      86
      4468
    3. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4240
    4. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3963
    5. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3749
    6. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3643
    7. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3605
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      55
      3353
    9. Kokoomus kannatti aiemmin rahoitusmarkkinaveroa - kanta nyt muuttunut

      Kokoomuksen linjanmuutos rahoitusmarkkinaveron suhteen on herättänyt kysymyksiä. Vielä aiemmin puolue antoi ymmärtää kan
      Maailman menoa
      1
      2373
    10. Anna palautetta kaivatullesi.

      Sana on vapaa!
      Ikävä
      186
      2212
    Aihe