Matolaatikko Windowsin viimeiset vuodet

Anonyymi-ap

Issue. Windows asentaa vanhoja näytön ajureita automaattisen päivyksen mukana. Tämä on jo kolmas kerta kun matolaatikko asentaa vanhan ajurin uudemman päälle, nyt kolme vuotta vanhan ja kolme numero pienemmän.

Kyse on sen tason perustavan laatuisesta sotkusta, että voimme olettaa että koko windowsia ei ole parin vuoden kuluttua. Kun 3 < 1 ei käyttöjärjestelmä voi enää toimia.

Kun koko yhteiskunta pyörii näiden matolaatikoiden varassa, tulemme parin vuoden kuluttua tilanteeseen jossa koko yhteiskunta pysähtyy.

Huoltovarmuuden kannalta Suomen pitäisi alkaa rakentamaan omaa käyttöjärjestelmää. Mutta koska se ei tule onnistumaan, voimme palata ajassa 30 vuotta taaksepäin ja hoitaa asiamme perinteiseen manuaaliseen tapaan niin tietojen käsittelyssä kuin muussa taloudellisessa toiminnassa.

Jos joku vielä laskee jotain IT-teknologian varaan, olisi aika herätä ja alkaa suuntautumaan muille elämän aloille.

81

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On se melkoinen WormBox.

      • Anonyymi

        Tämä ilmaisu oli jo 1980 luvulla ja edeleen ajankohtainen synonyymi windowsille.


      • Anonyymi

        Heh heh...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Mato loota!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Hah hah.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Hulluvapusella! Homoilu veressä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        BSOD:ista Windows 10:lle. Valitettavasti pelissä ollut bugi esti pelin pelaamisen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        W11 on kamala ongelma usb-laitteiden kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah.

        Heh heh...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Hah hah!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Hih hih......


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Huomattu. Siksi vaihdoin ( ͡° ͜ʖ ͡°) Ubuntuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BSOD:ista Windows 10:lle. Valitettavasti pelissä ollut bugi esti pelin pelaamisen.

        Myrkytetyt ”Windows-päivitykset” – hakkerointi tehdään uskomattoman ovelasti.


      • Anonyymi

        Miten se madotetaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Se on miljoonat huomanneet!


      • Anonyymi

        Poistin moisen WormBoxin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Vaihda toimivaan. 💗 UBUNTU 🇫🇮


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Sininen ruutu ja suruhymiön kanssa otsikon terveiset. Ei korjaudu itsekseen, eikä edes asennuslevyn avulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Heh!! Microsoftin flopannut Windows lentää lopullisesti nyt romukoppaan!


      • Anonyymi

        ⛔ Microsoft 💩

        Nyt ollaan asiassa!


      • Anonyymi

        Se haitake lähti bittien kadotukseen.


      • Anonyymi

        Varo Windows-käyttäjiä!
        Internetissä on uusi haittaohjelmien tekemiskierros, joka on jo saastuttanut tuhansia tietokoneita ympäri maailmaa, ja todennäköisimmin virustorjuntaohjelmasi ei pystyisi tunnistamaan sitä.
        Miksi? Tämä johtuu siitä, että ensinnäkin se on edistyksellinen tiedostotön haittaohjelma ja toiseksi se hyödyntää vain laillisia sisäänrakennettuja järjestelmän apuohjelmia ja kolmansien osapuolien työkaluja laajentaakseen sen toiminnallisuutta ja vaarantaa tietokoneiden sen sijaan, että käyttäisi mitään haitallista koodia.
        Omien laillisten työkalujen tuominen tekniikka on tehokasta, ja sitä on harvoin havaittu luonnossa, mikä auttaa hyökkääjiä sulautumaan haitallisiin toimintoihinsa säännölliseen verkon toimintaan tai järjestelmänvalvontatehtäviin jättäen vähemmän jalanjälkiä.
        Microsoftin ja Cisco Talosin verkkoturvallisuustutkijoiden itsenäisesti löytämät haittaohjelmat - nimeltään " Nodersok " ja " Divergent " - levitetään pääasiassa haitallisten verkkomainosten kautta ja tartuttavat käyttäjiä ajamalla lataus-hyökkäyksen avulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mato loota!

        Peruϟϟuomalaiset idiotismia.
        ------------------------------------>


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        W11 on kamala ongelma usb-laitteiden kanssa.

        Kun nyt vaan ei mitään sattus. Kun nyt vaan ei mitään sattus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah!!

        Suomessa:

        GhOst – Backdoor.Win32.Ghost on Windows-alustaan kohdistuva takaovi. Haittaohjelma on suunniteltu antamaan vilpilliselle käyttäjälle tartunnan saaneen tietokoneen etähallinta. Esiintyvyys 1,35 %.

        Formbook – Windows-järjestelmien haittaohjelma, joka kerää uhrien tietoja monin eri tavoin. Esiintyvyys 0,90 %.

        Lokibot – Tietovaras, josta on versiot sekä Windows-käyttöjärjestelmille. Esiintyvyys 0,90 %.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Windows, Huomisen bugit jo tänään

        W10 aiheuttamat ultratoimimattomuudet voivat aiheuttaa myös tämän kaltaisia ongelmia ihmisille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Sellainen se winlaatikko on!


      • Anonyymi

        Pursuaa matoja!


      • Anonyymi

        Ja matoja katsellen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Poistin Windowsin, niin kyllä minä niin tein
        Olisi vaan pitänyt tehdä se jo vuosia sitten.

        Minttiin! Vaihtu!


      • Anonyymi

        Kovatehoisellakin windowskoneella on pelaajien mielestä pelikokemus umpisurkea.
        ---------------------------------------------------


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Kollivapunen joutaa museoon!

        Se on totta! K-o-l-l-i-m-a-a-t-t-o-r-i-. Joo nassikkavaihapapparainen 80 + Winkurahihhuli!


      • Anonyymi

        Windows on aika surkea tuote!

        No mieti, Yli 100 miljoonaa saastunutta windowsia viimevuonna.. ei hyvää päivää!


      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä!
        Windows1O_Reikämiehet.


      • Anonyymi

        TAHMAAVA W11
        Windowsilla pelikokemus voi olla kovankin luokan koneella umpisurkea. 👹


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ilmaisu oli jo 1980 luvulla ja edeleen ajankohtainen synonyymi windowsille.

        Windowsin käyttämästä käynnistyslataajasta löytyi vakava haavoittuvuus. !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomattu. Siksi vaihdoin ( ͡° ͜ʖ ͡°) Ubuntuun.

        Ubuntu on loistava!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BSOD:ista Windows 10:lle. Valitettavasti pelissä ollut bugi esti pelin pelaamisen.

        Haitakkeet kairaa windoosiin aina sisään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Päivittelin W11 ja Bios pahahti halki! Myös TMP siru korruptoitu! 🚬


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh!! Microsoftin flopannut Windows lentää lopullisesti nyt romukoppaan!

        Windows Defender voi olla syypää pahaan virusongelmaan.


      • Anonyymi

        Ja windows saastuu aina!
        Siinä miettimistä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BSOD:ista Windows 10:lle. Valitettavasti pelissä ollut bugi esti pelin pelaamisen.

        Mistä siinä on kysymys, kun papparainen Ieikkii päivästä toiseen windows 10:llä?
        Valehdelllen että se toimisi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah hah.

        Linux käyttökokemus on fantastinen.

        Samaa ei voi sanoa windoosista, joka on kakaroiden kyhäämä kurttaus. windoosin käytettävyys on vähemmän kuin nolla, se on miinus ääretön !

        ꧁꧂


      • Anonyymi

        25% winkuista on saastuneita pahasti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sininen ruutu ja suruhymiön kanssa otsikon terveiset. Ei korjaudu itsekseen, eikä edes asennuslevyn avulla.

        Windows halkoo pioksia!
        Windowskoneeni turahtelee.
        Windowsin heikko koodi on tietoturvaongelma!
        Siellä missä windows, on aina myös ongelma!
        """""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Hah. hah.. Mieti. mindre intelligent "kollivaapunen"


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Se ei ole uutta!


      • Anonyymi

        Onko usb-diltosi saastunut


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se madotetaan?

        W11 päästi savumerkit ja Taasko Sinol-kansan kutsuhuuto kajahtaa Intialaisissa wiidakoissa! Sinol-ajat ovat palanneet! Bongipiiput savuavat jälleen peräkammarissa.
        :(


      • Anonyymi

        Ohjeet miten madotan wintoosin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Poisto on asiaa ja Älkää ostako Windows 11 koneita!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hulluvapusella! Homoilu veressä!

        SEN OLEMME HUOMANNEET!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh...

        Huh huh!


      • Anonyymi

        Päivitykset hidastaa Windowsia aina.
        Windows on iso, raskas, eikä siini silti ole mitään perusohjelmia mukana.

        Windows on PLÖSÖ! on se Kamala.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BSOD:ista Windows 10:lle. Valitettavasti pelissä ollut bugi esti pelin pelaamisen.

        Maailmanlaajuisen haavoittuvuus tilaston kärjessä on windows ylhäisessä yksinäisyydessään!

        Windowsilla vuotaminen on taattua kauraa!

        POISTOON!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Windows-päivitykset ovat viime aikoina kunnostautuneet toden teolla tietokoneiden jumittamisen suhteen. Valitettavasti jakelussa on taas yksi ”jumipäivitys”.

        Miten madotan tänäpäivänä Windowsin? Laitetaanko litku niskaan? Vai subbo takamukseen?

        T. Tri.Windows.Persläpi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pursuaa matoja!

        Kairaako nsa-mato windooosikoneeseesi!


    • Anonyymi

      Windows on nykyään kamalaa TUSKAA!

      • Anonyymi

        OTA SE SORMI PERSEESTÄ NIIN HELPOTTAA.


      • Anonyymi

        Chromebook ei ole tuskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OTA SE SORMI PERSEESTÄ NIIN HELPOTTAA.

        Se on saimaanpapparaisen tapoja! Taas perseilemässä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on saimaanpapparaisen tapoja! Taas perseilemässä!

        Ei ole vaan tyypillisen Wintoosa-uskovaisen digitaalitekniikkaa osana nenän kaivuuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OTA SE SORMI PERSEESTÄ NIIN HELPOTTAA.

        Sehän on siille saimaaaahalla aina siellä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OTA SE SORMI PERSEESTÄ NIIN HELPOTTAA.

        Pyllymajan tyyliinkö...


    • Anonyymi

      Tuon ajuriasennuksen voi estää hyvin helposti. Mikäli on käytössä Home -versio, niin rekisterimuutoksella. Pro- ja Education ja Enterprise -versioissa tekemällä paikallisen group policyn tai rekisterimuutoksella. Käyttöön laitetaan policy "Älä sisällytä ohjaimia Windows -päivityksiin".

      • Anonyymi

        Mikä on tämä salatun ja internetistä hakukonehauilla löytymättömän avaimen rekisteripolku.
        Itse näkisin ainoaksi vaihtoehdoksi päästä turhista nollapäivityksistä eroon luopua internet yhteydestä, tosin silloin Wintoosa saattaa alkaa päivittämään itseään yhdellä ja samalla jo tehdyllä päivityksellä aina vain uudestaan ja uudestaan ja kumulatiivisesti kuluttaa kovalevytilan loppuun jo vuodessa.


      • Anonyymi

        Mitä lässytystä!

        Matolaatikko Windowsin viimeiset vuodet meni jo.


    • Anonyymi

      Windows ei ole kaatunut enää pariin vuoteen, Hyvä peli.

      • Anonyymi

        Windows on hankala!


    • Anonyymi

      Minulla ei ole sitä matolaatikkoa niinkuin sinulla.
      Win ei ole koskaan asentanut ajureita minun koneisiin.
      Itse asennan ajurit SDIO:n avulla, harvoin asentuu ajuri mikä ei toimi mutta system restore korjaa toki helposti.

      • Anonyymi

        Nyt pitää päästä eroon Windowsista
        WINDOWS ON TODELLA KAMALA!

        Windows 11 ääni ongelmat
        Windows 11 Wlan ongelmat
        Windows 11 tulostin ongelmat
        Windows 11 näyttöresoluuttio ongelmat
        Windows 11 levyasema ongelmat
        Windows 11 päivitys ongelmat
        Windows 11 vakoiluongelma
        Windows 11 TV-mokkulaongemaa
        Windows 11 Nettikku ongelmaa
        Windows 11 laittaa bioksen päreiksi
        Windows 11 Hitsaa prosessorin oikosulkuun
        Windows 11 korruptoi kiintolevyt ja muistitikut
        Windows 11 hajoittaa polttavat asemat.
        Windows 11 saa tulostimet ylikuumiaan
        Windows 11 yms ongelmat.....

        Vaihdoin Minttiin!


    • Anonyymi

      Mielenterveysongelmat lisääntyvät maailmalla, mm Zelensky ja Vapunen...

    • Anonyymi

      Vaihdoin Ubuntuun.

    • Anonyymi

      Kukaan ei halua tietoturvariskiä, Windowsia!

    • Anonyymi

      Kuva ei näy kokonaan?

      Uusin windows asennettu mini tietsikkaan jossa intel hd näyttis tai jotain ja telkkariin liitetty hdmi kaapelilla. Ropleema on se että kuva ei näy kokonaan, eli menee ruudun ulkopuolelle ja esim yläpalkki ei näy ollenkaan yms. Windowsin näyttö asetuksissa olevat resoluutiot ei auta eikä siellä olevat scan systeemit. Myöskään ihme jutut ei auta koska ilmoittaa että ei löydy hdmi:tä ollenkaan.

    • Anonyymi

      Kertokaa, Miten madotan windowsini!

    • Anonyymi

      KYLLÄ

      maailmanlaajuisen haavoittuvuus tilaston kärjessä on windows ylhäisessä yksinäisyydessään!

      • Anonyymi

        Suosittelen poistamaan Windowsin, jos haluat inhimillisen käyttöjärjestelmän.
        😼 👾 🦊 🐯

        MAKSAKAA Microsoftille muutten EI ALA TOIMIA !
        Maksakaa, älkää valittako jos ei toimi. Pitää MAKSAA !!!!


    • Anonyymi

      Maailmanlaajuisen haavoittuvuus tilaston kärjessä on windows ylhäisessä yksinäisyydessään!

      Windowsilla vuotaminen on taattua kauraa!
      '''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

      • Anonyymi

        Windowsin tuottavuus on onneton! Kaikki toimii paremmin ja varmemmin!


    Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3515
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1576
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      826
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe