Pissat ruikkien suuhun

Anonyymi-ap

Vastasinkin jo tuohon toiseen ketjuun, jossa kerroin, että minut saatiin joskus aikanaan pissaleikkien pariin ja sen jälkeen ne onkin ollut mielessä.

Minulla oli kunnia saada pussailla ihanan naisen päälle ja suuhun aikanaan. Runkkailin ja ruikin kultaiset nektarit hänen rinnoilleen ja välillä suuhunkin. Sain laskea lastit hänen hellästi pitäessä huulia terskan ympärillä. Tämä vaati runsaasti treeniä, mitä oli kyllä tarjolla. Kun olin saanut laskea kerta toisensa jälkeen spermat hänen suuhunsa alkoi pissojen laskeminenkin Sujumaan.

Nykyään välillä runkkaan huvikseni munan kovaksi ja treenaan pissojen laskemista kyrpä kovana, haaveillen, että ihanan nainen olisi ottamassa niitä vastaan. Joskus teen sen vain pissan kanssa, joskus runkkaan yhtä kyytiä lastit liikkeelle. Voi että tulee ihana ja tyhjentynyt olo muuten tuon jälkeen.

Olisi ihana pissata myös perseeseen... ensin naida hieman... laskea lastit sisään ja antaa roiskahtaa ne ulos ja naida lisää nii kauan että lastit lentää.. Se on kokeilematta

Missä te ihanat riettaar naiset olette.

Nyt haluaisi. Nuola sinun persereikääsi sinu. Kyyköttäessä päälläni ja laskiessa samalla pissoja päälleni.

5

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei todellakaan olisi huono juttu.

      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🔞 ­­N­­y­m­f­­o­­m­­a­­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17750707n

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Pasko alles urpo

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍

      🍑 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe