Lunastimme veljeni osuuden meidän kotitalomme perintöosuudesta.
Kunnostusta on valtavasti kun tekee täysremppaa.
Kaverini erosi vaimostaan ja on nyt autellut remonttihommissa meitä.
Kysyin vaimoltani haluaisiko hän olla myös kaverimme kanssa eli oltaisiin kolmistaan sängyssä.
Vaimo mietti viikonpäivät ja sanoi suostuvansa jos minä haluan sitä ja toki halusin.
Seuraavana kertana kun Lämmitin saunan niin sovittiin vaimoni kanssa että hän tulee mukaan kun olemme menneet saunaan.
Kaveri ei tiennyt mitään meidän suunnitelmasta ennen kuin vaimo istui meidän keskelle ja otti kverin käden syliinsä ja otti kumpaakin kullista kiinni.
Kysyimme tässä vaiheessa haluaisiko hän tulla kolmanneksi kimppaan meidän kanssa.
Kaveri kertoi ajatelleensa vaimoani seksuaalisesti mutta pitäneensä häntä saavuttamattomana unelmana.
Kaveri on nyt ollut 8kk vaimoni rakastaja ja meidän kimppakaveri ja yöpyy meillä melko usein saaden lohtua yksin oloonsa ja naisen kaipuuseen.
Kaverille yllätys
19
3239
Vastaukset
- Anonyymi
Meillä kans kokemusta tuollaisesta. On mahtavaa kun vaimo saa vierasta ihan luvan kanssa.
Onko teillä mitään bi puolta tuossa kimpassa?
Ovatko koskaan kanhdestaan?
Tietääkö kukaan tuttu,kaveri kummallakaan puolella teidän upeasta harrastuksesta?- Anonyymi
Jäi laittamatta omat vastaukset noihin kysymyksiin…
Meillä on miesten kesken koskettelua ja suuhun ottoa, ei panoa.
Vaimo ja kaveri ovat välillä kahdestaan ja ovat myös käyneet yhdessä mm laivareissulla.
Kaverin pari tuttua tietää ja meillä tietää vaimon paras tyttökaveri, minun kolme kaveria tietää ja yksi yhteinen tuttava pari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi laittamatta omat vastaukset noihin kysymyksiin…
Meillä on miesten kesken koskettelua ja suuhun ottoa, ei panoa.
Vaimo ja kaveri ovat välillä kahdestaan ja ovat myös käyneet yhdessä mm laivareissulla.
Kaverin pari tuttua tietää ja meillä tietää vaimon paras tyttökaveri, minun kolme kaveria tietää ja yksi yhteinen tuttava pari.Meillä ei ole miesten keskeisiä juttuja.
Eikä olla ainakaan vielä kerrottu kenellekkään meidän kimppaseksistä.
Pelko on että jäädään vielä kiinni kun kaveri nukkuu usein meillä kun kotona ei ole ketään odottamassa ja vaimoni antaa meille pillua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ei ole miesten keskeisiä juttuja.
Eikä olla ainakaan vielä kerrottu kenellekkään meidän kimppaseksistä.
Pelko on että jäädään vielä kiinni kun kaveri nukkuu usein meillä kun kotona ei ole ketään odottamassa ja vaimoni antaa meille pillua.Ovatko olleet kahdestaan koskaan,ilman sinua?
Kiihottaako ajatus että kertoisitte jollekin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko olleet kahdestaan koskaan,ilman sinua?
Kiihottaako ajatus että kertoisitte jollekin?Ovat olleet kun kaveri on työtön.
Vaimoni on jatkuvassa 2 vuorotyössä ja vapaat ovat 3 ja 4 päivän välein niin vapaita on myös viikolla.
Silloin kun olen töissä kaveri on kaksistaan vaimoni kanssa.
Kiihoittaisi kyllä kertoa tästä kimpasta muille joss rohkeus riittäisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat olleet kun kaveri on työtön.
Vaimoni on jatkuvassa 2 vuorotyössä ja vapaat ovat 3 ja 4 päivän välein niin vapaita on myös viikolla.
Silloin kun olen töissä kaveri on kaksistaan vaimoni kanssa.
Kiihoittaisi kyllä kertoa tästä kimpasta muille joss rohkeus riittäisi.Unohdetaan noi ”Spede buhaaa höpötykset” ja jatketaan me asiallista keskustelua kiihottavasta jutusta.
Minkälaista seksiä harrastavat kun ovat kahdestaan, kertooko sulle itse kuinka paljon ka kuinka paljon sun täytyy kysellä jutuista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohdetaan noi ”Spede buhaaa höpötykset” ja jatketaan me asiallista keskustelua kiihottavasta jutusta.
Minkälaista seksiä harrastavat kun ovat kahdestaan, kertooko sulle itse kuinka paljon ka kuinka paljon sun täytyy kysellä jutuista?En ole kysellyt mutta vaimoni kertoo ainakin milloin ovat olleet yhdessä sängyssä.
Hänelläkin tekisi mieli kertoa joillekin kavereille että hän saa kahta miestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole kysellyt mutta vaimoni kertoo ainakin milloin ovat olleet yhdessä sängyssä.
Hänelläkin tekisi mieli kertoa joillekin kavereille että hän saa kahta miestä.Rohkaise kertomaan, siinä on oma kiihotuksensa ja ties vaikka kaverikin innostuisi.
Ovatko olleet kahdestaan jossain matkoilla tms? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rohkaise kertomaan, siinä on oma kiihotuksensa ja ties vaikka kaverikin innostuisi.
Ovatko olleet kahdestaan jossain matkoilla tms?Olivat kerran canarialla 2 viikkoa kun kaveri jäi sinkuksi ja oli 2 lippua.
Sain terveiset matkalta valokuvan muodossa.
Parivuode jossa vaimo oli alasti kaverin kuvatessa.
Ollaan vähän arkoja puheille niin ei olla uskallettu kertoa vaikka mieli tekisikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olivat kerran canarialla 2 viikkoa kun kaveri jäi sinkuksi ja oli 2 lippua.
Sain terveiset matkalta valokuvan muodossa.
Parivuode jossa vaimo oli alasti kaverin kuvatessa.
Ollaan vähän arkoja puheille niin ei olla uskallettu kertoa vaikka mieli tekisikin.Olivatko naineet, olleet alasti julkisesti siellä kun on nakurantoja jne?
Minun vaimo on kans ollut vakkarinsa kanssa laivalla ja Kreikassa.
Kuvia tuli minullekin. Nam. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olivatko naineet, olleet alasti julkisesti siellä kun on nakurantoja jne?
Minun vaimo on kans ollut vakkarinsa kanssa laivalla ja Kreikassa.
Kuvia tuli minullekin. Nam.Olivat panneet vaikka kuinka paljon ei vaimo sitä kieltänyt eikä kyllä ollut rusketusraitoja eli oli ollut myös nakurannoille.
Ei kyllä kieltänytkään ja kun tulivat niin vietiin vaimo heti pantavaksi vaikka kertoi kyllä ettei tarvinnut puutteessa olla lomalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olivat panneet vaikka kuinka paljon ei vaimo sitä kieltänyt eikä kyllä ollut rusketusraitoja eli oli ollut myös nakurannoille.
Ei kyllä kieltänytkään ja kun tulivat niin vietiin vaimo heti pantavaksi vaikka kertoi kyllä ettei tarvinnut puutteessa olla lomalla.Hienoa ja kiihottavaa hommaa.
Olivatko ihan vaan kahdestaan sekstailleet vai oliko ollut kimppaa,vaihtoa,ryhmää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa ja kiihottavaa hommaa.
Olivatko ihan vaan kahdestaan sekstailleet vai oliko ollut kimppaa,vaihtoa,ryhmää?Käsittääkseni olivat kaksistaan olleet pariskuntana reissussa.
Vaimo sai ilmaisen etelänmatkan ja kaveri sai seksiä matkan aikana ja on saanut kyllä muutenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittääkseni olivat kaksistaan olleet pariskuntana reissussa.
Vaimo sai ilmaisen etelänmatkan ja kaveri sai seksiä matkan aikana ja on saanut kyllä muutenkin.Tossa on ollut vin vin juttu toinen sai matkan ja toinen persettä!
Kumpikin voitti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittääkseni olivat kaksistaan olleet pariskuntana reissussa.
Vaimo sai ilmaisen etelänmatkan ja kaveri sai seksiä matkan aikana ja on saanut kyllä muutenkin.Makeeta. Kuinka paljon kertoo sulle itse mitä ovat tehneet?
Kuinka paljon kyselet häneltä tekemisiä, kokemuksiaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rohkaise kertomaan, siinä on oma kiihotuksensa ja ties vaikka kaverikin innostuisi.
Ovatko olleet kahdestaan jossain matkoilla tms?Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi kertoa jollekin ystävälle/ystävätterelle että saa kahta miestä.
Vaimoni kertoi hänen ystävätär oli kesällä nähnyt kun kaverini oli tullut yöllä meidän makkariin ja aamulla tulleen makkarasta vaatteet kainalossa.
Vaimo oli myöntänyt seksisuhteensa tähän mieheen.
Ihmettelin silloin kerran kun olin tämän aviossa olevan naisen kanssa sängyssä vaimoni pyynnöstä mutta tämä oli varmistus ettei hän puhuisi vaimoni seksisuhteesta kaverini kanssa.Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi kertoa jollekin ystävälle/ystävätterelle että saa kahta miestä.

Ihmettelin silloin kerran kun olin tämän aviossa olevan naisen kanssa sängyssä vaimoni pyynnöstä mutta tämä oli varmistus ettei hän puhuisi vaimoni seksisuhteesta kaverini kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi kertoa jollekin ystävälle/ystävätterelle että saa kahta miestä.
Vaimoni kertoi hänen ystävätär oli kesällä nähnyt kun kaverini oli tullut yöllä meidän makkariin ja aamulla tulleen makkarasta vaatteet kainalossa.
Vaimo oli myöntänyt seksisuhteensa tähän mieheen.
Ihmettelin silloin kerran kun olin tämän aviossa olevan naisen kanssa sängyssä vaimoni pyynnöstä mutta tämä oli varmistus ettei hän puhuisi vaimoni seksisuhteesta kaverini kanssa.Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi kertoa jollekin ystävälle/ystävätterelle että saa kahta miestä.
Vaimoni kertoi hänen ystävätär oli kesällä nähnyt kun kaverini oli tullut yöllä meidän makkariin ja aamulla tulleen makkarasta vaatteet kainalossa.
Vaimo oli myöntänyt seksisuhteensa tähän mieheen.
Ihmettelin silloin kerran kun olin tämän aviossa olevan naisen kanssa sängyssä vaimoni pyynnöstä mutta tämä oli varmistus ettei hän puhuisi vaimoni seksisuhteesta kaverini kanssa.Kysyin vaimoltani jos hän haluaisi kertoa jollekin ystävälle/ystävätterelle että saa kahta miestä.
Vaimoni kertoi hänen ystävätär oli kesällä nähnyt kun kaverini oli tullut yöllä meidän makkariin ja aamulla tulleen makkarasta vaatteet kainalossa.
Vaimo oli myöntänyt seksisuhteensa tähän mieheen.
Ihmettelin silloin kerran kun olin tämän aviossa olevan naisen kanssa sängyssä vaimoni pyynnöstä mutta tämä oli varmistus ettei hän puhuisi vaimoni seksisuhteesta kaverini kanssa.Kaverimme himoitsee vaimoani niin paljon että panee vähän väliä vaimoani ja täytyy myöntää että on kiihoittava näky.
Itse teen aamupalaa kun kaveri jää vielä aamu panolle.
Vaimoni tykkää näyttää välillä juhliessamme rintansa seurueelle eikä tarvitse paljon kehoittaa niin antaa helposti pillua. - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17750711n
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631433Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on531237Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241219Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141120- 1261068
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk315991- 42939
- 72905
- 73899