Tuulimyllyt teknisessä valiokunnassa

Tekninenvaliokunta ottaa tuulimyllyt uudelleen käsittelyyn. Nyt tuulimyllykaava saa viimeinkin päätöksen ja näin vaalien alla päätös lienee suotuisa. Lappajärvi tarvitsee tuulivoimaa.
601711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat

Ei tarvi kaiken tuhoavia ropelleja.Monessa maassa niitä jo kaadetaan.

Äänestä

Pakkohan sen ottaa asia uudelleen käsittelyyn, sillä eihän muuten niitä tuulivoimaloita saa.

Äänestä
  • Kuulin, että viimeinkin päätetään alkaa rakentamaan tuulimyllyjä.

    Äänestä

Tuulivoimaloiden infraäänipäästöjä ympäristöön, sitäkö haluat?
Asiasta on vielä toistaiseksi aivan liian vähän puolueetonta tutkimustietoa.
Tuoshan saatta tietyn myllymäärän ylittyessä lakata järven kalatkin kutemasta.

Äänestä
  • Aurinkoenergiaa mieluummin nyt suunnitteille. Myllyt on rumia, ne rumentaisi kuvankauniin ison järvimaiseman.. niin ja se kirottu infraääni melusaaste.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Aurinkoenergiaa mieluummin nyt suunnitteille. Myllyt on rumia, ne rumentaisi kuvankauniin ison järvimaiseman.. niin ja se kirottu infraääni melusaaste.

    Vimpelin tulee ainakin 100 myllyä.Kyllä ne näkyy kivasti myös Lappajärvellä,sääli vaan että hyöty jää Vimpeliin

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vimpelin tulee ainakin 100 myllyä.Kyllä ne näkyy kivasti myös Lappajärvellä,sääli vaan että hyöty jää Vimpeliin

    Näkyy, minkä näkyy. Onneksi haitat jää kuitenkin vimpeliläisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Näkyy, minkä näkyy. Onneksi haitat jää kuitenkin vimpeliläisille.

    Mitkä haitat.

    Äänestä

  • Infraäänipäästöt on pientä sen rinnalla mitä ympäristöön on päästetty jo vuosikymmeniä lappajärvellä. Maatalouden lannoitteet, kasvimyrkyt, kettutarhojen päästöt ja hajut ets ets. Tämä tuulimyllysaaga on pienen vähemmistön jarrutuskamppanja jotta saisivat kesämökkeillä rauhassa. Mutta kattohan vain niin käy itteään vastaan tämä vastustus!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Infraäänipäästöt on pientä sen rinnalla mitä ympäristöön on päästetty jo vuosikymmeniä lappajärvellä. Maatalouden lannoitteet, kasvimyrkyt, kettutarhojen päästöt ja hajut ets ets. Tämä tuulimyllysaaga on pienen vähemmistön jarrutuskamppanja jotta saisivat kesämökkeillä rauhassa. Mutta kattohan vain niin käy itteään vastaan tämä vastustus!

    Taitaa tämä tuulimyllysaaga ole enempi pienen ( itsestään jatkuvasti ääntään pitävän) kannattaja piirin saaga. Yli tuhat nimeä listassa, jotka vastustaa tuulimyllyjä. Vastaan ne muutama kymmenen ihmistä, jotka kannattaa tuulimyllyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Taitaa tämä tuulimyllysaaga ole enempi pienen ( itsestään jatkuvasti ääntään pitävän) kannattaja piirin saaga. Yli tuhat nimeä listassa, jotka vastustaa tuulimyllyjä. Vastaan ne muutama kymmenen ihmistä, jotka kannattaa tuulimyllyjä.

    Yli tuhat tuulimyllyn vastustajaa, joopa joo. Putinillakin on lähes 100 pros kannatus venäjällä..

    Äänestä

Myllyt pyörimään ja nopeen!

Äänestä
  • Myllyistä otetaan kaikki irti mitä niistä saadaan. Suomessa oli 1.393 tuulimyllyä vvuoden 2022 lopussa.
    Fingrid : Sähköjärjestelmän tila 21.02.2023 klo 13.00
    - tuulienergia 120 MW
    - auringopanelit 80 MW
    Yhteensä n. 200 MW
    Sähköenergian tarve Suomessa nyt 12.000 MW, eli tuulimyllyillä 1.393 kpl tuotetaan vaivaiset 1% Suomessa kulutettavasta sähkön määrästä NYT, kun pakkasta on kymmenkunta astetta.
    Teknistä lautakuntaa tarvitaan ja olisi tarvittu Suomen eduskunnassa. Muista käydä äänestämässä.
    Vilu ja nälkä on paha yhdistelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Myllyistä otetaan kaikki irti mitä niistä saadaan. Suomessa oli 1.393 tuulimyllyä vvuoden 2022 lopussa.
    Fingrid : Sähköjärjestelmän tila 21.02.2023 klo 13.00
    - tuulienergia 120 MW
    - auringopanelit 80 MW
    Yhteensä n. 200 MW
    Sähköenergian tarve Suomessa nyt 12.000 MW, eli tuulimyllyillä 1.393 kpl tuotetaan vaivaiset 1% Suomessa kulutettavasta sähkön määrästä NYT, kun pakkasta on kymmenkunta astetta.
    Teknistä lautakuntaa tarvitaan ja olisi tarvittu Suomen eduskunnassa. Muista käydä äänestämässä.
    Vilu ja nälkä on paha yhdistelmä.

    Tuulivoima tuottaa jo lähes 20%suomen sähköntuotannosta ja määrä vaan lisääntyy vaikka Persut vastustaa.Eihän niillä ole vaihtoehtoa tähänkään asiaan vaan vastustetaan koska halutaan olla erimieltä joka asiasta.Varmaan jos lopetetaan kehitysavun lapiointi niin niillä rahoilla saisi sähköä Suomeen 100vuodeksi

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Tuulivoima tuottaa jo lähes 20%suomen sähköntuotannosta ja määrä vaan lisääntyy vaikka Persut vastustaa.Eihän niillä ole vaihtoehtoa tähänkään asiaan vaan vastustetaan koska halutaan olla erimieltä joka asiasta.Varmaan jos lopetetaan kehitysavun lapiointi niin niillä rahoilla saisi sähköä Suomeen 100vuodeksi

    Mitäs tekemistä tässä Tuulivoiman keskustelussa on Persuilla. Varmaan joku Keskustalainen, joka valehtelee aina !
    Katsokaapas Hanko - Hämeenlinna - Porvoo rannikkoaluetta, niin montako tuulimyllyä löydätte Tuulivoiman kartalta. Ei yhtään.
    Joten nyt äkkiä ko alueelle 1000 tuulivoimalaa ja eikä kysytä kuntalaisten mielipidettä.

    Äänestä

Pakkasta -22 ja lähes tyyntä,sähköntuotanto myllyillä lähes nolla.Myllyillä on oma paikkansa sähkön tuotannossa mutta ei siellä minne niitä ei haluta,tilaa on asumattomilla seuduilla ihan riittävästi missä liittäminen valtakunnan verkkoon ei ole ongelma.Suurin hyötyjä niistä on se omistajat jotka tuskin asuvat myllyjensä vierellä.

Äänestä
  • Aika asumatonta seutuahan tämä alkaa olemaan.

    Äänestä

Kortesjärvellä on ”Tuuli Timo” niminen kaveri, oikeaa sukunimeä en muista, mutta hänellä on elämäntehtävänä vastustaa tuulivoimaa , hän tulee mielellään kertomaan tuulimyllyjen haitoista ja muista ongelmista.
Hänen ansiotaan on ettei Kortesjärven alueella ole kuin yksi tuulimylly, monet suunnitelmat hän saanut torpattua.

Äänestä

Suomen sähköjärjestelmän tila Fingrid 22.02.2023 klo 10:00
- tuulienergia 89 MW
- aurinkopan. 67 MW
- Yhteensä 156 MW
Ulkona pakkasta 21 astetta ja Suomessa sähköä kulutetaan juuri nyt 11.713 MW
Tuulimyllyistä otetaan kaikki irti mikä saadaan ja sillä katetaan meidä suomalaisten käyttämästä sähköenergiasta 0,76 % NYT.
Muista käydä äänestämässä huhtikuussa.

Äänestä
  • Kannattais ilmoittaa kokonaistuotanto eikä vain tuulettomia päiviä Jos muut puolueet ois yhtä tietämättömiä kuin Persut,olisi meillä sähkön hinta jatkuvasti yli 50senttiä/khw.Onneksi ei ole niin

    Äänestä

Hyvä, että myllyt tulee.

Äänestä

Tuulivoima on ainoa pelastus hiipuvalle taloudelle.

Äänestä
  • Vihreän Rukousmyllyn pyörittäminen on sekoittanut pääsi.

    Äänestä

Miten joku voi haluta tuulimyllyjä lähelleen joista ei ole mitään hyötyä muille kuin omistajilleen ja muutamalle maanvuokraajalle.Kuvitellaan että myllyt antavat paikkakunnasta jotenkin elinvoimaisen kuvan ja lihottavat kunnan kassaa.Matkailua ja mökkiläisten viihtyyttä ne eivät vuosikymmenten riesana ainakaan edistä.Matkailu kun on Lappajärvelle yksi tärkeimmistä eloonjäämis tekijöistä.

Äänestä
  • Matkailusta tulevat tulot ovat todella pienet Mökkiläiset edes maksavat kiinteistöveroa

    Äänestä

  • Paskan marjat, että matkailu on tärkeimmistä eloonjäämis tekijöistä. 40 vuotta jauhaneet matkailusta ja kuntaa lypsäneet sillä. Edelleen on lasten kengissä koko matkailu,

    Äänestä

  • Tuore tutkimus: Tyytyväisyys kuntaan lisääntynyt huomattavasti tuulivomalapitäjisssä.

    Äänestä

On tämä sellaista tuurivoimaa.
Nytkin 270mw kun vesivoimastakin saadaan juuri nyt yli 1300 mw

Äänestä

Kyllä korkeimman hallinto-oikeuven tuulet kaataa myllyt.

Äänestä

Paikalliset MAANOMISTAJAT tietty ajaavat taloudellista etuaan tälläisten tuulimyllypuistojen rakentamisen kannalle ajaen asiaa ku käärmestä piippuun.
Saahan he niistä annetuista maista VIELÄ hyviä vuokria, eri asia on että kauanko.
- Myllyt saataisiin kyl muutamas kuukaudes pystyyn, mut ne tulis olemaan siinä järvimaisemia pilaamassa inframelusaasteen kera sitten vuosikymmenten ajan.
- Notta EN KANNATA!

Äänestä
  • Kunta saa suurimmat tulot, järvimaisemat parantuisi, kun yhdessä pienssä kulmassa näkyisi kaukana uutamia vakeita tuulimyllyjä, eikä pelkästään lepikkoa , pajukkoa ja huviloita, Tampereella näkyy kauniilta järveltä suurimmaksi osaksi kaupunkimaisemaa kerrostaloineen, eikä kukaan valita maisemasta, vaan aina kuvataan kaupunkumaisemaa tarkoituksella ja näsinneulaa.

    Infraäänen voi kuulla, mikäli äänen voimakkuus (dB) on tarpeeksi kova, kuten esimerkiksi räjäytyksien yhteydessä. Infraäänten kuulokynnys on varsin korkea: äänenpaineen tulee olla 90 – 120 dB, jotta infraääni olisi korvin kuultavissa. Kovat ja niin ollen kuultavat infraäänet ovat ympäristössämme harvinaisia. Niitä muodostuu esimerkiksi tykistön laukauksissa ja ajettaessa autolla yli 100 kilometriä tunnissa auton ikkuna auki.

    Alle kuulokynnyksen olevia, eli ei-kuultavia, infraääniä esiintyy joka puolella ympäristössämme. Niitä syntyy esimerkiksi ilmakehän paineenvaihtelusta, tuulesta, rakenteiden värähtelystä, keinumisesta tai vaikkapa juoksuaskelista tietynlaisella alustalla. Alle kuulokynnyksen jääviä infraääniä syntyy myös erilaisissa teollisissa prosesseissa, kuten tuulivoimaloissa. Tuulivoimaloiden infraäänenpainetaso jää tutkimusten mukaan merkittävästi kuulokynnyksen alle.

    Suomessa tuulivoiman infraäänen terveysvaikutuksia on tutkittu kokonaisvaltaisesti valtioneuvoston rahoittamassa hankkeessa (2020), jossa infraäänen vaikutusta selvitettiin kattavasti äänen pitkäaikaismittauksen, tuulivoima-alueille suunnattujen kyselytutkimusten sekä kuuntelu- ja fysiologisten kokeiden avulla. Tutkimustulokset vahvistavat aiempia tieteellisten tutkimusten tuloksia, joiden mukaan tuulivoiman infraäänellä ei ole vaikutuksia terveyteen. (Valtioneuvosto 2020.)

    Äänestä

oikein

Äänestä
  • ruma mies vastustaa tuulivoimaa, mutta voimalat tulee, eikä sitä kysytä rumalta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    ruma mies vastustaa tuulivoimaa, mutta voimalat tulee, eikä sitä kysytä rumalta mitään.

    itäkylän ruma vastustaa myllyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    itäkylän ruma vastustaa myllyjä.

    että parta vapisee

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    että parta vapisee

    myllyt tulevat itäkylään hyvä näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    myllyt tulevat itäkylään hyvä näin.

    kunnan voitto

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    kunnan voitto

    Raha ratkaisee ja luonto kärsii. Tätä vihreä siirtymä tarkoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Raha ratkaisee ja luonto kärsii. Tätä vihreä siirtymä tarkoittaa.

    saapasneva kohta kukoistaa ja vauraus lisääntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    saapasneva kohta kukoistaa ja vauraus lisääntyy.

    Erinomaista, olen jo kauan odottanut näkeväni omasta ikkunasta, kauniiden siipien pyörimistä ja samalla tuottamaan hyvinvointia kuntaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    saapasneva kohta kukoistaa ja vauraus lisääntyy.

    Sammakot vain kurnuttaa nevalla, tuulimyllyt on pitkässä kuusessa. Juna meni jo, merellä on tilaa

    Äänestä

Kunta on rakentanut Nissiin miljoonia maksaneen koulun ja liikuntahallin velaksi. Niissä veloissa ei muutama saapasnevan tuulimylly auta mitään. Talous on ihan kuralla

Äänestä
  • 200000€ ylijäämä kertoo ihan muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    200000€ ylijäämä kertoo ihan muuta.

    Hienoa, eli hyvin pärjätään ilman tuulimyllyjäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Hienoa, eli hyvin pärjätään ilman tuulimyllyjäkin.

    TUULI 150000 lisää

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    TUULI 150000 lisää

    itäkylän ruma mies luulee olevansa viises mies ,elämäntehtävänään olla kehitystä ja kunnan taloutta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    200000€ ylijäämä kertoo ihan muuta.

    Sillä remontoisi Rantakankaan koulun kuntoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Sillä remontoisi Rantakankaan koulun kuntoon.

    koulu ja mylly molemmat hyviä.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    koulu ja mylly molemmat hyviä.

    molemmat tai ei kumpaakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    molemmat tai ei kumpaakaan

    Koulua ja tuulimyllyjä ei voi verrata keskenään. Opetuksen järjestäminen on kunnan lakisääteinen perustehtävä, sähköntuotanto ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koulua ja tuulimyllyjä ei voi verrata keskenään. Opetuksen järjestäminen on kunnan lakisääteinen perustehtävä, sähköntuotanto ei.

    On sillä vällillinen vaikutus, kun tuulimyllyt tuo lapsiperheitä itäkylään, ja kuntaan tuloja jolla ylläpitää kouluja.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    On sillä vällillinen vaikutus, kun tuulimyllyt tuo lapsiperheitä itäkylään, ja kuntaan tuloja jolla ylläpitää kouluja.

    Tuulimyllyjen avulla remontoidaan Rantakankaan koulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koulua ja tuulimyllyjä ei voi verrata keskenään. Opetuksen järjestäminen on kunnan lakisääteinen perustehtävä, sähköntuotanto ei.

    Laissa ei määrätä että montako koulua on kunnassa

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Laissa ei määrätä että montako koulua on kunnassa

    Ei niin, mutta syrjinnän kieltää. Kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ei niin, mutta syrjinnän kieltää. Kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti.

    Eikö se ole syrjintää, kun vanhemmat eivät päästä koululaisiaan uuteen kouluun?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Eikö se ole syrjintää, kun vanhemmat eivät päästä koululaisiaan uuteen kouluun?

    Koulupitää olla kirkonkylän lisäksi myös Itäkylässä ja Karvalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Ei niin, mutta syrjinnän kieltää. Kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti.

    Nyt kyllä on kaukaa haettu

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Nyt kyllä on kaukaa haettu

    Höpö höpö

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tekninenvaliokunta ottaa tuulimyllyt uudelleen käsittelyyn. Nyt tuulimyllykaava saa viimeinkin päätöksen ja näin vaalien alla päätös lienee suotuisa. Lappajärvi tarvitsee tuulivoimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu