Ei siihen, joka ne haavat on tehnyt, vaan johonkin toiseen. Sellaiseen, jonka kanssa natsaa kerralla. Ei tarvi riidellä eikä vaatia. Se tulee eteen ja se pysyy siinä. Hivelee hellästi olkapäästä ja hymyilee silmät loistaen. Näin se on mennyt ja niin se menee nytkin.
Rakkaus oikeaan ihmiseen parantaa haavat.
Anonyymi-ap
44854
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Kyllä ne ajan kanssa paranee ilman laastarisuhteitakin.
Eikä ne laastarit taida toimia kun täällä uliset edelleen tuollaisia.
Ei ole mitään laastareita. Eikä tule. Tuossa tapauksessa, jota ajattelin, meni kolme vuotta ennenkuin viereen tuli ihminen, joka totisesti paransi haavat. Siinä menee aikaa ennenkuin on siinä tilassa, että voi päästää toisen ihmisen lähelleen, eikä tuo edellisen suhteen katkeruutta ja kaavoja siihen uuteen. Olen ollut pitkään yksin. Ei ole vielä tullut eteen sitä ihmistä. Ihania ihmisiä kyllä. Olen rakastunutkin välillä, mutta siitä ei tullut mitään. Eikä ole vanhan suhteen haavoja hoidettavana. Haavoja ja arpia on kyllä. Miksi olet niin negatiivinen?
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17752724k
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Hyvä ajatus, mutta ei tollasta ole sattunut kohdalle, ja aikaakin on sentään kulunut.
Kyllä se sieltä vielä tulee, kun päästät jonkun lähellesi.
Käännä tuo lauseesi toisinpäin. Kaipauksen kohteet ovat lähteneet pakoon, siis ne, joihin olen oikeasti rakastunut.
Oletko oikeasti päästänyt heidät lähelle? Sitä kannattaa kysyä itseltään.
Siis minä olen pyrkinyt heidän lähelleen, mutta eivät ole antaneet.
Sitten kannattaa varmaan siirtyä seuraavaan.
Niitä seuraavia on ollut kymmenkunta ainakin.
Se on sinun elämäsi. Elä niinkuin parhaaksi näet.
Tiedä tuosta mä en ole ainakaan koskaan lähteny karkuun ketään tai mitään kerran lähtee jotain karkuun sitä usein saa paeta si lopun elämäänsäni miks turhaan paeta
Liiankin
Kunpa voisin parantaa haavani yksin. Rakkaus kun ei koskaan ole ollut mitään muuta kuin tuskaa. Lisää tuskaa vain vanhan tuskan päälle... Ei tahdo jaksaa enää.
Voi ei ❤️🩹😔
Ottaisit yhteyttä rakkautesi kohteeseen muutoin voi käydä niin huonosti että joudut olemaan lopun elämääsi yksin jos et uskalla ottaa riskiä
Kerro sun uudesta ja pyydä vanhaa häipymään. Älä viestittele ja roikuta. Anna sille vapaus. Älä boostaa itseäsi exsän hyvinvoinnin kustannuksella.
Ei ole mitään eksää kuvioissa. Enkä roikuta ketään. Kavereihin pidän yhteyttä. Mikä sun ongelmasi on.?
Tuo minkä kirjoitin. En kuvittele sen liittyvän aloittajaan.
Hänen ongelma on varmaan sairaalloinen mustasukkaisuus tai pelko menettämisestä mistä tuota tietää
No sitä on liikkeellä. Mustasukkaisuus ja menettämisen pelko on tuttua itsellekinn..me on erittäin huonosti hoidettavissa tällä palstalla.
Siis ne on erittäin huonosti hoidettavissa palstalla.
Näin se menee.
Kuulostaa helpolta? Itse oppinut sen, että teoria ja käytäntö harvemmin menee yksiin. Mitä jos sen oikean alta paljastuukin täysin väärä ihminen itselle ja siitä tuleekin itselle painajainen. Ihmiset osaavat hyvin esittää toista (roolileikki, jolla saa haluamansa). Näitä pelureita löytyy miehistä ja naisista, sukupuolella ei ole väliä. Kärjistymisiä tapahtuu valitettavan paljon. Sen ymmärtää paremmin, kun täälläkin näitä juttuja lukee.
Pelureista kannattaa pysytellä erossa.
Jos et uskalla ottaa riskiä et voi tietää vaikka menettäsit jotain elämääkin suurempaa
En nyt tiedä, ovatko ne pelureita, jos löytyy ihmisestä epämieluisia puolia. Paremminkin ajattelen niin, että ihmiseen tutustuessa löytyy ne puolet, joista ei pidä. Jos johonkin ihastuu, kannattaa tutustua kunnolla. Sitten vasta voi arvioida, onko edellytyksiä enempään. Kyllä uusia ihmisiä tulee vastaan jatkuvasti ja kannattaa tutustua avoimin mielin ennenkuin tuomitsee. Voisin sanoa, että se on 80/20 jatkuuko asia edes jollain tavalla tutustumisen jälkeen. 80 prosentissa tapauksia tutustuminen auttaa pääsemään yli ihastuksesta.
Millaisia nämä kärjistymiset sitten mahtaa olla anonyymien kesken? 2/5 provo ja kyljessä tullut lattea käytännön neuvo 1/5.
Näin se pääpiirteittäin on, oikea-aikaisuus ja oikeanlainen rakkaus. Ei toisen kunnioitukseen kuulu riitely eikä asioiden vaatiminen saati minkäänlainen itsekäs tai ilkeä käytös.
https://youtu.be/quOiUYqKYwA
Näinhän se kai olisi vielä kun tuo muistettava si kun on ollaan parisuhteessa
Kun vaan ei ota miestä, joka on aina oikeassa ja väheksyy tai saamatonta tapausta.
En usko, että sitä vaaraa on olemassa.
Voihabnjoskus jollekin sellainenkin ihme käydä🤔 useammat vaan joutuvat turvutumaan kalliisiin erityistason terapeutteihin. Silloinkin lopputulos voi olla fiftisiksti.
No, elämä on ihmisen parasta aikaa. Ans kattoo, miten käy...
Mä en tarvitse terapiaa traumaani, vaan ihan jotain muuta. Hämmentävää miten pihalla ihmiset on terveydestä ja kehosta.
Aika näyttänee
Vertaan tätä aina haavahoitoon. Haavan pitää aina parantua pohjalta ensin. Mitä tapahtuu, jos vedät laastarin/sidoksen siihen haavan päälle mikä ei ole pohjalta parantunut? Se tulehtuu pahemmin. Eli hoida itsesi ensin ja sitten vasta se toinen kehiin tukemaan lopullista paranemista.
Sekin on vähän riippuva siitä, että kauanko on suhteessa ollut. Jotkuthan harrastaa vain lyhyitä laastarisuhteita, että vedetään laastaria laastarin päälle. Haetaan jännitystä tylsään elämään.
No totta tämäkin. Parantaako se kuitenkaan ja toistaako siinä vanhaa kaavaa. Kaikilla on tietysti omat keinonsa.
Rakkaus voi parantaa ruvet haaleiksi arviksi, mutta kyllä ne kipeät kokemukset silti mieleen jää. Oikeanlaisen ihmisen kanssa vaan niitä kipeitä kohtia ei triggeröidä ja ärsytetä, toisinsanoen tuon ihmisen kanssa asiat toimii toisin.
Hän on erilainen ja hänen rakkaus on erilaista, kun ne jotka haavoja sai aikaan. Usein vaan ihminen itsepäisesti hamuaa itselleen jotain mihin ennenkin tunsi vetoa. Toistaa kaavaa. Eikä osaa tai uskalla poiketa..
Ja jos suhteessa tulee menneisyyden möröt useinkin pintaan, voi olla että on tullut valittua taas se kumppani joka niistä edellisistä kipeistä muistuttaa samanlaisuudellaan.
Aina ei kyse ole siitä, ettei itse ole valmis rakkauteen, vaan siitä että valitsee rakkauden kohteensa toistuvasti väärin. Ja kiertää kehää...
Ja nuo asiat tulee esiin vasta suhteessa. Tämän vuoksi alotus ei ole mielestäni täysin oikeassa. Tutustumisvaiheessa monella voi olla haasteita ties mistä syistä, mutta enempi asiat selviää puhumalla. Tämän vuoksi nykyinen pärstäkertoimeenkin pääosin rajoittuva deittailukulttuuri on aika syvältä.
Vois sitä kai noinkin kuvitella jos on jotain mistä tarttii parantua mu silti naisilla jonkin verran kaikesta huolimatta tuntuu aina niitä vaatimuksia olevan
Just vaatimuksia on. Tärkeintä olisi kuitenkin miettiä sitä omaa käytöstä ja rohkeasti tutustua ihmisiin. Omat tunteet ja piilotunteet meissä kaikissa kummittelee eniten. Helposti tulee tulkittua negatiivisesti toista osapuolta vain siksi ettei ole käsitellyt niitä omia mörköjä pään sisällä.
Emme voi toisesta tehdä itselle ihanne kumppania mut itse sitä voimme yrittää olla.