Sixten Korkman

kirjoittaa tämän päivän Hesarissa hallitusvaihtoehdoista ja pitää sinipunaa lupaavimpana. Hänen mukaansa persujen politiikka on monelta osin niin kaukana muiden puolueiden politiikasta, ettei siitä voi löytyä yhteistä linjaa, elleivät persut tingi vahvasti tavoitteistaan. Toisin sanoen petä vaalipuheitaan kuten Soini teki.

Kokoomus ja SDP ovat useimmissa asioissa samoilla linjoilla. Varsinkaan EU- ja ympäristöpolitiikassa ei ole suuria erovaisuuksia. Eikä maahanmuuttopolitiikassa. Ainoa missä eroja tulee on talouspolitiikka. Korkman näkee sekä Kokoomuksen että SDP:n talouspolitiikassa virheellisiä väittämiä, mutta kompromissi on mahdollista. SDP:n kasvupolitikka on ylitoiveikasta. Tarvitaan kaikenlaisia keinoja talouden tasapainottamiseksi. Historiaan perustuen Korkman ilmeisesti näkee, että SDP:llä on aina valmiutta tunnistaa ja tunnustaa faktat ja järkevä kompromissi saadaan syntymään.

Suomalaisille olisi tietysti onni, jos Korkmanin visio toteutuu. Sixten Korkmanhan on muutoinkin kaikin puolin osaavat talouspolitiikan ja myös yleispolitiikan arvioija.

30

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Korkman on tosi fiksu. Näinhän se asia juuri on. Sinipuna on tällä hetkellä paras vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Yksi Hallan panemista eli traumatisoimista..

        Aivot narikkaan tekstiä faktojen korvaamisineen mielikuvitusmaailman saduilla. Esim. Orpo on pennilleen samanlainen ilmastoahdistunutta teeskentelevä kuin Marinikin mikä näkyy kohta taas vaalipaneleissa missä molemmat sotii EU:n ennallistamisia vastaan molempien edustaessa teollisuusmetsä ajattelua millä Suomen luontokatoa on aiheutettu. Vastaavasti kokoomuksen ja demarien mamupolitiikka ovat toistensa ääripäitä jne jne.


      • Anonyymi

        Korkman on itseään täynnä oleva nousuajan viisastelija. Hän puhuu paljon, ristiin ja rastiin, mutta todellisuudessa ei osaa sanoa yhtään mitään. Jossakin tilanteessa sanoisin, että nuoleskelija pahemmasta päästä, mutta tässä jätän mölyt mahaani. Suomi tarvitsee ongelmiinsa aivan muuta kuin Korkamanin kaltaista viisastelijaa. Varmaan mukava seuramies, mutta siihen se sitten jääkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi Hallan panemista eli traumatisoimista..

        Aivot narikkaan tekstiä faktojen korvaamisineen mielikuvitusmaailman saduilla. Esim. Orpo on pennilleen samanlainen ilmastoahdistunutta teeskentelevä kuin Marinikin mikä näkyy kohta taas vaalipaneleissa missä molemmat sotii EU:n ennallistamisia vastaan molempien edustaessa teollisuusmetsä ajattelua millä Suomen luontokatoa on aiheutettu. Vastaavasti kokoomuksen ja demarien mamupolitiikka ovat toistensa ääripäitä jne jne.

        Tulisi mielenkiintoinen hallitus, jos sen muodostaisivat ilmastoahdistusta näyttelevä Orpo ja maahanmuuttoahdistusta näyttelevä Purra.


    • Anonyymi

      Korkmanne linee yhtä tumpelo kuin Orpo....

    • Anonyymi

      Korkaman on lähinnä sellainen virkamiesmäinen "osaaja", joka siirtää maalia ja muuttaa "mielipidettään", joka alunperinkin on muotoiltu aika miedoksi - kun osoittautuu että hän on taas kerran ollut väärässä visioidensa kanssa.

      Ei siis jatkoon tuokaan "tietäjä ja asiantuntija".

      • Anonyymi

        hyvin tyypillinen jopa tylsä "natsijahtaaja" jolla on epäterve pakkomielle persuihin.

        Hesari lehtenä niin persuvastainen että on alkanut jo hymyilyttämään...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyvin tyypillinen jopa tylsä "natsijahtaaja" jolla on epäterve pakkomielle persuihin.

        Hesari lehtenä niin persuvastainen että on alkanut jo hymyilyttämään...

        Kummasti niitä natsijahtaajia yhdistää se, ettei yhtäkään niistä kiinnosta pskan vertaa avoimesti rasistinen sinimusta puolue joka koostuu mm persuista pihalle potkituista äärioikeistolaisista sen enempää kuin se, että persu joutui sellaisen murhayrityksen kohteeksi?


    • AdDicte

      Kysehän ei ole enää siitä, mikä näyttää ja tuntuu mukavalta, vaan yksinkertaisesti Suomi on uppoamassa, ja virheiden määrä on kertaantunut ja tulisi kertaantumaan sinipuna-hallituksen kanssa. Yksinkertaisesti Suomi ei selviä, ei itsenäisenä edes tässä muodossa Korkmanin visioissa.
      Toki Korkman on hyvin harvoin, jos koskaan ollut oikeassa ennustuksissaan, kuten yleensä käy taloustieteilijöille, koska he saavat kaiken menneisyydestä. Maailma, varsinkaan taloushan ei toimi niin.

      Meidän on siis muutettava perusteellisesti "oloamme", mikäli aiomme olla yleensäkään olemassa. Ei siis mitään uutta auringon alla, taas yksi ennustelija raahataan julkisuuteen, jotta saataisiin haluttu tulos, sinipuna.

      • Mielenkiinnolla odotan, koska sinulla tulee jotain sanottavaa keskustelun aiheeseen, tuhansia noita toistojasi, kopioitasi on jo luettu ja kuin kärppä kun jotain kommenttia julkaisen, kukas se siellä on "viisauksiaan" laukomassa. Stalkkari-trollihan se.


      • Anonyymi
        AdDicte kirjoitti:

        Mielenkiinnolla odotan, koska sinulla tulee jotain sanottavaa keskustelun aiheeseen, tuhansia noita toistojasi, kopioitasi on jo luettu ja kuin kärppä kun jotain kommenttia julkaisen, kukas se siellä on "viisauksiaan" laukomassa. Stalkkari-trollihan se.

        Koko kotikatsomo odottaa sitä päivää kun sinulta tulee jotain järkevää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko kotikatsomo odottaa sitä päivää kun sinulta tulee jotain järkevää.

        Häneltä voi vielä odottaa jotakin järkevää, sinulta ei.


    • Anonyymi

      Itse pidän parhaana vaihtoehtona Marin II tällä samalla viisikolla. Osaamista on ollut ja osaamista tulee olemaan.

      • Anonyymi

        Osaamista ? Mihin, mitä, missä ja koska ?


    • Anonyymi

      Persut voisit kertoa avoimesti millaista oppositiostrategiaa he tulevat noudattamaan. Tällä hallituskaudellahan persut ovat saaneet paljon aikaan oppositiosta käsin eikä heillä ole mitään halua hallitukseen. PS on vahvimmillaan hallituksen ulkopuolella - on hyvä että meillä on vahva oppositio ja hyvä hallitus.

      • Anonyymi

        ''Tällä hallituskaudellahan persut ovat saaneet paljon aikaan oppositiosta käsin...''

        Esimerkiksi.....mitä ??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Tällä hallituskaudellahan persut ovat saaneet paljon aikaan oppositiosta käsin...''

        Esimerkiksi.....mitä ??

        Sitä voit vain pohtia. Tällä palstalla ei pysy reaalimaailman tapahtumien tasalla, joten välillä on muutakin elämää oltava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ''Tällä hallituskaudellahan persut ovat saaneet paljon aikaan oppositiosta käsin...''

        Esimerkiksi.....mitä ??

        Siinähän se vitsi että persut ovat saaneet enemmän aikaiseksi oppositiosta käsin kuin Soini koko uransa aikana hallitustaival mukaanlukien.


      • Anonyymi

        yritä nyt saatana päättää pjärven sekopää onko ne persut luikkimassa vastuuta pakoon oppositioon vai hillotolpille hallitukseen keinoja kaihtamatta kun joka päivä hypit ääripäästä toiseen aamusta iltaan????


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se vitsi että persut ovat saaneet enemmän aikaiseksi oppositiosta käsin kuin Soini koko uransa aikana hallitustaival mukaanlukien.

        Olet oikeassa, persut on vitsi. Huono vitsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä voit vain pohtia. Tällä palstalla ei pysy reaalimaailman tapahtumien tasalla, joten välillä on muutakin elämää oltava.

        Joo, persut saa niin paljon aikaiseksi oppositiosta käsin ettei perässä pysy vaikka lukisi päivittäin kaikki sanomalehdet.


    • Anonyymi

      Onhan se nyt oikeastaan selvä. Sekä kokoomuksella että demareilla on pitkän tähtäimen tavotteita, joita niiden on helpompi toteuttaa vaikka osittain sovittelemalla niitä keskenään.

      Persujen katse on pisimmillään seuraavissa Ylen ja HS:n kannatusmittauksissa. Miten sellaisten kanssa voisi edistää mitään?

      • Se tavoite tuntuu olevan lähinnä lopunkin Suomen itsenäisyyden ja itsenäisen päätöksenteon siirto Brysseliin ja Washingtoniin. Tosin kovinkaan vakuuttavaa ei ole Perussuomalaistenkaan toiminta tuon itsenäisyyden ja itsenäisen päätöksenteon pitämisen suhteen. Samassa jonossa Natoon seisovat kiltisti, kuten koko eduskunta. Odottaen mitä Turkin suurvisiiri loppujen lopuksi, koska loppujen lopuksi sitten päättää jäsenyydestä. Kyllä tuollaisessa luotettavassa ystävämielisessä joukossa varmastikin tuntee oleonsa turvalliseksi.
        Tarvittaessa apua tulee varmastikin yhtä sujuvasti.


    • Anonyymi

      Molemmat kaksi sinipunahallitusta jättivät jälkeensä hirvittävän tuhon, Holkerin törttöily tosin laukesi vasta Ahon silmille.

      Jos kokoomus saa johtavan roolin, ovat seuraukset erityisen huonot, ja ne ovat aina huonot, kun se puolue on hallituksessa.

      • Anonyymi

        Eikö sellainen ole jäänyt tuollaiselle tasolle, joka eri nikeillään täyttää palstaa kopioilla, yleensä vielä muilta "varastetuilla" ?


      • Anonyymi

        Nytkö AY-liike on ajettu alas kun porvarisinisijät juuri itkivät AKT:n lakosta?

        Kyllä, yksityiset toimijat pääsevät rahastamaan hoivalla, mutta eivät niin vapaasti kuin Sipilän mallissa.

        Rajanveto on vaikeaa. Yksityisiä tarvittaisiin, mutta millä ehdoilla ja missä muodoss, on se kysymys. Yksityinen kun aina tavoittelee voittoa, se pienikin toimija.


      • Anonyymi

        En kirjoita avauksia, enkä viesteihin kopioi lehtiartikkeleita. ;))))


      • Anonyymi

        Sehän on sinun tavaramerkkisi.


    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      173
      1445
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1039
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      735
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      660
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      650
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    10. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    Aihe