ilman muuta, ainakin jos punavihreiden "suvaitsevaisia" on uskominen.
Nieminen esiintyi vuosia sitten maikkarilla naama mustattuna. Niemisen esiintymistä moitittiin heti alusta pitäen. Hän puolustautui:
– Koska ”blackface” tarkoittaa törkeän rasistista kuvausta tummasta ihmisestä, tuo ei ole ”blackface”.
Mikähän se sitten on?
Kokoomusnuoriin kuuluva Mats Uotila kiteyttääkin:
– Jos jonkun muun puolueen kuin vasemmistoliiton ehdokas olisi maalannut naamansa mustaksi ja esittänyt televisiossa afrikkalaista Masimbaa mehustellen negatiivisia stereotypioita niin olisi kova metakka. Nyt on hiljaista kuin huopatossutehtaalla.
Niinpä, eli mukasuvaitsevaiset ovat tekopyhiä ja ajavat kaksilla rattailla.
Vas.liiton Riku Niemisen "blackface"-hahmo on stereotypinen ja rasistinen
23
302
Vastaukset 23
- Anonyymi
Kielitieteilijä Erkki Seppänen puntaroi tapausta.
– Riku Niemisen eduskuntavaaliehdokkuuden myötä uudelleen keskustelunaiheeksi 8 vuoden takaa noussut blackface-sketsi on hyvä tapaustutkimus samalla tarkastella woke-asenteiden kehitystä ja toimintalogiikkaa Suomessa. - Anonyymi
Punavihreillä standarteilla hahmo on rasistinen, mutta kun Nieminen on vassari niin hys hys.
Alkuperäinen Tacon Puttin´ on the Ritz esittää blackface-kohdan..ei ole kaikkialta canceloitu..Youtubessa on. "Super duper.."
https://www.dailymotion.com/video/x2mb9b1- Anonyymi
Vasurit on kovia canseloimaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasurit on kovia canseloimaan.
Mutta itte saavat öyhöttää.
- Anonyymi
Omissa kolisee näillä vasureilla jatkuvasti.
- Anonyymi
Riku Nieminen näyttääkin ihan joltain putoushahmolta
- Anonyymi
Moni kommari on rasse.
- Anonyymi
Asiasta moitittiin tai asiasta oltiin hiljaa. Kummasta on kyse?
- Anonyymi
Tuossa on vielä linkki juttuun jos joku haluaa lukea sen kokonaan:
https://www.suomenuutiset.fi/vasemmistoliiton-tunnetun-ehdokkaan-blackface-puhuttaa-ei-nahnyt-itse-asiassa-ongelmaa-ei-vahvista-mitaan-stereotypioita-tai-halveeraa-ketaan/ - Anonyymi
No "suvaitsevaisuus" ja tekopyhyys ovatkin synonyymeja.
- Anonyymi
Voi vassareita miten tekopyhiä olette. Onko vassareilla omat säännöt okein Woke säännöt titi tyy.....???
- Anonyymi
Vihervasurien woke-sääntö on että me emme hyväksy mitään mutta teidän täytyy hyväksyä kaikki.
- Anonyymi
Vasemmiston rasismihuutelu on vain poliittinen lyömäase. Ei vasemmisto tosiasiassa ole koskaan välittänyt rasismista. He näkevät siinä vain poliittisen hyödyn.
Sen kun tajuaa, niin tajuaa miksi Niemisen blackface on ok mutta persun ei.- Anonyymi
Tietenkin se on. Samoin kuin enatsittelu ja venäjän kätyreiksi syyttely.
- Anonyymi
Hyvä kommentti.
- Anonyymi
Eipä ole ensimmäinen kerta kun vassari-Riku pelleilee ulkomaalaisten vähemmistöjen kustannuksella. https://www.iltalehti.fi/viihde/a/2015011419019533
Miksi vasemmistoliitto ei puutu tähän? Onko vasemmistoliitto niin epätoivoinen että yrittää Rikun avulla saada kannatusta nousemaan kun vasemmiston kannatus on aina korkeintaan 7% tienoilla??- Anonyymi
Vas.liitto on täysin pellepuolue.
- Anonyymi
Vasuriliitto on todellisuudessa täynnä rasisteja.
- Anonyymi
Miksi Andersson on hiljaa?
- Anonyymi
Munamieskin oli/on rasistinen niitä miehiä kohtaan, joilla on kuukautiset eli ei munia.
- Anonyymi
Riku nieminen
Kommunisti
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571371- 26990
- 78859
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642- 88631
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93508
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457