ja nyt se on tapahtunut,rakkaani haki eroa miehestään.Tutustuin häneen vuonna 1980 työasioissa,molemmat luulimme sen olevan pieni,hetkellinen ihastus-muutaman kerran sängyssä,mökillä ym. nurkissa.Olin silloin vapaa,sen jälkeen avioitunut,hän saman miehen kanssa siihen pari viikkoa sitten tapahtuneeseen hetkeen saakka,jolloin sain textarin,erohakemus lähetetty!!Olemme pitäneet yhteyttä,välissä muutama vuosi hiljaisempaa,nyt taas viimeiset 5-6 vuotta jatkuvaa tekstailua,tapaamista,mutta huom! ei seksiä...vain kaksi,kolme kertaa,muutaman kerran käsin jossain..kaksi vuotta sitten tajusin rakastuneeni häneen.Nyt hän on eroamassa,minä aviossa,en onnellisessa,mutta kuitenkin,lapset maailmalla jo.Kysymys kuuluu teille viisaille ihmisille:mitä HELVETTIÄ voin tehdä?Tiedän että mikäli jätän vaimoni,hän masentuu ja murtuu lopullisesti,tällä hetkellä odottaa eläkepapereita,yksi syy vaikea masennus.Tiedän etten pysty antamaan itselleni anteeksi ehkä koskaan,mikäli lähden,mutta elämäni nainen odottaa,hukkaanko lopunkin elämäni täällä, vai alanko elämään uutta elämää vielä 46-vuotiaana?Tiedättekö, miehilläkin on tunteet...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
täysin varma ettei vaimosi masennuksen yksi syy ole avioliittonne, hän on ehkä tajunnut ettet rakasta häntä.Sellaiset asiat vaistoaakin vaikkei niistä puhuttaisikaan.Kaikkein pahinta on jatkaa samalla lailla.Joku lopullinen ratkaisu asiaan on hyvä saada.
on tuo 25 vuotta. Siinä ajassa on ehtinyt muuttua aika paljon toisenlaiseksi. Ihan jo elämän koulu muuttaa ihmisen. Hän ei ole enää se sama tyttönen, johon ihastuit, etkä sinä ole sama nuorukainen. Näin se vaan menee, vääjäämättä.
En nyt ihan tyrmää, etteikö se onnistuisi, mutta jos rakastat vielä vaimoasi, niin panosta jo olemassa olevaan. Älä haikaile nuoruuden rakastetun perään, vaikka hän niin ihanalta tuntuukin.Elät jollain tavalla huumassa ja saavuttamaton asia ei jätä rauhaan.
Siinä on vielä sekin, jos hyppäätte molemmat vanhoista suhteista heti uuteen, niin onnistumisen todennäköisyys pienenee edelleen.
Ainakin suosittelisin odotamaan vielä, jos olet noin kauan jaksanut odotella. Ei siinä lisä enää tunnu missään. Saat vähän selvitellä päätäsi ja rauhoittaa tunteitasi. Nyt tilanne on niin kiehumispisteessä, että et näe, etkä kuule muuta kuin tämän halusi saada hänet. Siis malttia.
Sillon sulla vasta uusi elämä alkaakin, jos tämän naisen kanssa menee mönkään, olet tyhjänpäällä, yksin ja syytät itseäsi. Olis aika ikävä tilanne.
Monesti on parempi pysytellä vanhassa, kuin hypätä tuntemattomaan.
Mitä tahansa teet, onnea valinnallesi.
Mitäpä jos kertoisit vaimollesi totuuden ja annat hänen päättää. Et ole kummoinen mies ja voipi olla että vaimosi on tiennyt kaiken , naisilla on vaistonsa.
Siitä on niin kauan,
aika on muuttanut meitä.
Mutta mitäs me vanhat parrat,antaa palaa!
Jos olet 25 vuotta asiaa ajatellut niin miksi nyt ykskaks sinun pitäisi toimia kiiruulla? Anna elämäsi naisen toipua nyt rauhassa erostaan ja mieti sinä mitä haluat tehdä omalla elämälläsi - älä kuvittele että tuo nainen erotessaan olisi päättänyt puolestasi!
Ymmärrän myös huolesi vaimostasi. Totuus kuitenkin on, että viime kädessä emme voi kantaa vastuuta kuin itsestämme. Hänkin on ihminen masennuksestaan huolimatta ja kykenevä huolehtimaan aikuisena ihmisenä itsestään.
Jokatapauksessa erosit tai et niin elämässäsi on nyt varmasti jonkilainen taitekohta, jonka tarkoitus ei ole olla kenellekään teistä helppo vaan jälkeenpäin arvioituna elämänmakuinen ja kasvattava kokemus!
Olen huomannut tässä pikkuhiljaa, että itselläni on käytettävissä vain yksi elämä... MIksi elää riutuen kun voisi olla myös onnellinen.
Avioeroja tapahtuu... Niitä tapahtuu ja joskus syytkin voivat olla hyviä. Sinulla on hyvä syy.
Älä enää petä itseäsi ja vaimoasi.
Kerron esimerkkinä omien vanhempieni tarinan, se on samankaltainen kuin sinun.
Vanhempani elivät ns. kuolleessa liitossa, mukamas lasten takia, noin 20 vuotta. Asiaan vaikutti myös äitini milenterveys- ja päihdeongelmat, isäni ei uskaltanut lähteä. Vanhimpana lapsena tunsin koko ajan, ettei kaikki ole kohdallaan. He erosivat kun nuorin lapsista oli 18 vuotias. Äitini on sairas ihminen, joka yritti sairastuttaa koko perheen.
Aikaan isäni itse kertoi minulle löytämästään rakkaudesta, jota hän ei ollut koskaan aiemmin saanut, ja hän uskalsi vielä yli 50 vuotiaana aloittaa uuden suhteen ja elämän. Näen hänet onnellisempana kuin koskaan aiemmin. Isäni tutustuessa tähän naiseen, hän eli vielä saman katon alla äitini kanssa. Eri huoneissa, eri kerroksissa, niin oli eletty jo 20 vuotta.
Tiedän, ettei ratkaisusi ole helppo, ja siksi toivotankin onnea ja voimia, oli päätöksesi mikä hyvänsä.
Vanhempieni tapauksessa äitini yritti eron jälkeen kääntää jopa meidät lapset isäämme vastaan, kuitenkaan onnistumatta.
sanoo äijänpätkä näistä vastauksista! Hienoa huomata että on muitakin samassa jamassa, vastaukset auttavat pähkäilyssä huomattavasti!Enkä tosiaan aio pitää mitään kiirettä, onhan heilläkin vielä puoli vuotta miettimisaikaa... Hyvää kesää kaikille!
Minullakin alkoi uusi elämä, kun vaimo jätti lähes 20 yhdessäolovuoden jälkeen. Olin aluksi masentunut, mutta nyt olen tilanteeseen tyytyväinen. Nelikymppinen voi todella elää täyttä elämää!
Hötkyillä ei kannata tai tarvitse, kuten täällä on neuvottukin. Tilanteesi ei ole helppo: toisaalta on velvollisuudentunne kumppaniasi kohtaan, toisaalta on rakastumisen ja onnen kaipuun tunteet. Onko kulissiliitto loppujen lopuksi hyväksi vaimollesi?
Jos haluat vaihtaa ajatuksia, kirjoittele: [email protected]
täällä taas ollaan. Enpä muistanutkaan tätä ketjua enää, mutta kaivelin vanhoja Suomi24:sen juttuja ja tää tuli eteeni. Eli, haluan päivittää hieman asioita, jos sattuu joku lueskelemaan näitä.
Erosimme sitten vihdoinkin, ero oli KAMALA, exä ei olisi halunnut päästää irti millään, roikkuu vieläkin vaikka on jo kihloissa uuden kanssa.. Nyt olen asunut pian jo vuoden tämän neljännesvuosisataisen rakkauteni kanssa, ja ei voi muuta sanoa kuin että toivottavasti meillä on piiiitkä elämä edessä...kyllä se luonto tietää mitkä hormonit sopii yhteen, ja mitkä ei!
Meillä menee loistavasti, kemiat toimii, niin henkisellä kuin MYÖS fyysisellä tasolla, paranee vaan...jatkellaan jos jotakin kiinnostaa myöhemmin!