Saavuttamattoman rakkauden kanssa?
Miten muut pystyy elämään
Anonyymi-ap
38682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Helposti. Se on parasta rakkautta eikä satuta.
Sehän satuttaa eniten. Kun joutuu olemaan ilman rakkauden kohdetta.
Eikä satuta. Voi olla vaikka ajatuksissa sen kanssa.
Ei se riitä mulle ainakaan.
Sitten voi olla vaikeampi. Minulle riittää ajatukset.
Niinhän ne varmaan riittääkin, jos on rakastunut haavekuvaan, eikä itse ihminen oikeasti kiinnosta.
Kiinnostaa muutenkin. Minä vain elän siinä kuplassa ja se riittää. Introvertin hienouksia kun aivojen sisällä on toinen maailma.
Parempi rakastaa kaukaa kun tietentahtoen satuttaa itseään
Satuttaa todella paljon. Kuin parantumaton haava. Kokoaikainen ikävä, jolle et voi mitään. Kukaan muu ei kiinnosta, aina yksin.
Totta. Ei se ole mitään "hienoa ja ylevää rakkauden ylistystä". Raadollista kipua, joka seuraa kaikkialle.
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17754392z
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Jos vaikka on elämänsä aikana rakentanut liian korkeat suojamuurit, mitä ei enää itsekään saa helpolla hajalle, niin kyllähän siinä rakkaus vaikuttaa etäällä jäävän vaikkei haluaisi.
Satuttaa se, pitää saada pois mielestä se on vaikeaa koska tiedän että toinenkin tykkää, välittää
Mistäs sä sen voit tietää
Se on vähän sama kuin jos joku kuolee. Päivä päivältä se sattuu vähemmän. Aika on paras lääke tunteista johtuviin kipuihin.
Onhan se kärsimystä.
Vaikeaa. Välillä jo kuvittelee pääsevänsä yli, mutta kun taas nähdään ja jutellaan, huomaa ettei ne tunteet vieläkään suostuneet kuolemaan. Tuntuu niin hyvältä pelkkä jutteleminenkin, mutta illalla kotona tyhjyys iskee kun tietää että hän on jonkun toisen oma.
Haikailit saavuttamatonta 40 vuotta. Nyt sanot, että se oli harhaa. Sanot sen liian myöhään. Ajoit minut jo pois. Et pitänyt kiinni. Minulle olit saavuttamaton.
Ihan hyvin
Heikosti menee.
Ihan niin kuin ennenkin
Päivä kerrallaan... Välillä hyvin ja välillä huonommin.
En tiedä, kun on vain voimakasta ihastumista ja vaikeaa on tämäkin💔
Ei ole koskaan ollut sellaista. Yksin oleminen on tuntunut hyvältä kauan kestäneen parisuhteen päättymisen jälkeen. Yli viiteentoista vuoteen en ole ollut kiinnostunut kenestäkään niin, että olisin halunnut kunnolla tutustua.
Ihmissuhteen lupaava alku katkesi koronan ja sulkujen takia aikanaan, koska juuri vuoden 2019 alussa oltiin vaiheessa jossa olisi pitänyt nähdä ja paljon. Ei ehditty tutustua kunnolla, tuskin ollenkaan. Yritettiin viestittää ja soittaa joitakin kertoja, mutta molemmat joutuivat omalla tahollaan koronasta johtuvien odottamattomien tapahtumien pyörteisiin. Ne veivät kaiken huomion ja yhteys katkesi kokonaan. Oli vain selviytymistä ja aikaa meni paljon. Nyt ollaan päästy taas yhteyteen ja rakennetaan alusta. Molemmat ovat muuttuneet vuosien ja kriisien myötä. Nyt tutustutaan tähän uuteen ihmiseen. Kärsivällisyys on tässä suuressa osassa.
Vuosi meni väärin, silloin elettiin vuotta 2020. Monia vuosia ettei enää muistakaan.
Niin elettiin, vuoden loppua. Ja seuraava vuosi toikin välirikon.
Miten se uusi tutustuminen on toiminut?
ei mitenkään
Vahvasti aloitettu. Jos ei pysy yhteys niin sitä ei ole varmaan sitten tarkoitettu?
Jos kerta kasvattaa erilleen niin ei silloin ole pakko ängetä mukaan.
Hyvin helposti. Paljon paremmin kuin saavutetun.
Satuttaa eniten tajuta ettei hän edes välitä riuduttaa paskassa
Mistä sä oikein puhut tässä?
Väkivaltainen ihminen puhuu näin
Millä tavalla saavuttamattoman?
Siinä se menee muun kärsimyksen ohella.
Hyväksyen tunteen