Miksi Sanna ei jo tule parrasvaloihin?

Anonyymi-ap

Minä ja moni muu maaseutulahjakas on ihmetellyt, miksi Sanna Antikainen ole vielä liihotellut mainosten voimin valokeilaan kertoilemaan omasta erinomaisuudestaan tavoitteena päästä tai suorastaan mennä uudeksi kaudeksi edusskuntaan? Hevosmiesten tietotoimisto kyllä tiesi kertoa, että hän valmistautuu loppukiriin maaliskuun puolivälin tienoilla pitämällä ulkoilmapartyja Outokummussakin lähes joka kylällä tarjoilemalla jopa kotiintuotauna kylmää hernevelliä ja siskonmakkaroita. Lähipitäjissä hänellä on tarkoitus kiireen vilkkaa ajella kovaäänisin varustetulla matkoiluautolla kertomassa viime edustakauden saavutuksistaan ja niihin paikkoihin, missä vähintäinkin kaksi on hiljntynyt häntä kuulemaan, hänen on tarkoitus kertoa mahdollisista tulevista kyselyistään eduskunnan vahtimestareilta. Näin siis HMTT uutisoi Sannan aikeista. Hyvä niin!
Toivotamme Sannalle menestystä taistelussa tuulimyllyjä vastaan. Uurnilla viimeistään tavataan!

41

1012

    Vastaukset 41

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Punikkien ulinaa,hätä on suuri, kun Sanna Antikainen menee äänivyöryllä eduskuntaan.eihän kukaan ole niin sekaisin,että äänestäisi hallituspuolueita.maailman kalleinta energiaa..kalleinta polttoaineita,suurin verotus,kallistuvat elintarvikkeet ,terveydenhuolto kriisissä .aivopestyt lampaat ne äänestää vanhasta muistista kommunisteja😁

      • Anonyymi

        Mitä Sannalla on virkaa eduskunnassa? Hänen puolueensa on selkärangaton huutelijaporukka, mikä ei uskalla ottaa vastuuta maan asioista. Ovat sitten niin kokonaisuuksia hallitsematonta yhdenasian kavereita, vaikka ei uskoisi. Persut eivät uskalla mennä tällä vuosikymmenellä hallitukseen, koska he joutuisivat syömaan sanansa monessa asiassa. Millä muten edellinen kirjoittaja rahoittaisi kaikki ehdottamansa alennutset? Ei millään, sillä hän on tyypillinen huutelijapersu. Hänen pitää vain mölistä joutavia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä Sannalla on virkaa eduskunnassa? Hänen puolueensa on selkärangaton huutelijaporukka, mikä ei uskalla ottaa vastuuta maan asioista. Ovat sitten niin kokonaisuuksia hallitsematonta yhdenasian kavereita, vaikka ei uskoisi. Persut eivät uskalla mennä tällä vuosikymmenellä hallitukseen, koska he joutuisivat syömaan sanansa monessa asiassa. Millä muten edellinen kirjoittaja rahoittaisi kaikki ehdottamansa alennutset? Ei millään, sillä hän on tyypillinen huutelijapersu. Hänen pitää vain mölistä joutavia?

        Peukku kirjoituksellesi, olen samaa mieltä. Sanna ja persut valtakunnan roskajoukkoa jolla ei käsitystä maan ja maailman menosta..

        Hallitusvastuun painaessa hajoaa porukka kun varpusparvi. Edellyttää toki että pääsevät hallitukseen. Kumppaneita voi olla vaikea löytää öyhöeväillä, muuta ei persuilla tarjolla.

        Kokoomus on ns sivistyspuolue jolla ympäristö tärkeä toisin kuin persuilla.
        Kepulit haluavat olla kaikessa mukana mutta lilliputtina persujen kanssa ei hallistusta synny.

        Vasemmisto ei lähde sontiaisten kanssa samoille kinkereille, joten vähiin jää öyhöjen kaverit, useimmat pikkupuolueet eivät myös lähde mainehaitan vuoksi kumppaniksi..


    • Anonyymi

      Avomersulla pääsee pitkälle, Renaultilla kyykyttää

    • Anonyymi

      EI taida Sannalla olla enää ite kehuttavaa!

    • Anonyymi

      Sanna hörähteli omiaan eduskunnan kyselytunnilla.
      Eri asiasta mistä keskustelu. Puhemies keskeytti

      • Anonyymi

        Sanna oli kännissä tai aineissa, hoitoonohjaus paikallaan.. Kilpailee muutenkin Tollo Mäkelän kanssa PS tyhmyrin viitasta, sekoilu nosti kyllä kärkeen kirkkaasti..

        Outokumpu nousi maailmankartalle kertaheitolla, kiitos Sanna minkä teit...


      • Anonyymi

        Mikä on Sanna Antikaisella? Eduskunnan kyselytunnin esiintyminen oli outo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on Sanna Antikaisella? Eduskunnan kyselytunnin esiintyminen oli outo.

        Onko Antikainen itse kommentoinut törttöilyään? Jotain outoa on.


    • Anonyymi

      Hienosti meni kyselytunnilla🤣🤣. Samassa linjassa typerien face postauksien kanssa. Pääministeri ainesta🫡

      • Anonyymi

        Erkki on rutjanna jutun


    • Anonyymi

      Eipä sitä muuten persuksi pääsisikään

    • Anonyymi

      Sanna oli xtra oluen jo naksauttanut aamulla.

    • Anonyymi

      Demareitten vika kun sekoilee😆

    • Anonyymi

      Innolla seuraavaa puhetta ootellaan, puhuukohan markan devalvaatiosta vaiko Burman kansannoususta vaikka keskustelun aihe olisi polttoainevero

      • Anonyymi

        Sanna osaa julkisuuden paremmin kuin kepulainen


      • Anonyymi

        Burma varmaan framilla


    • Anonyymi

      Tosi hyvin osaa🤣🤣🤣🤣 innolla odotan seuraavaa stand up esitystä🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Sinnuu harmittaa kun kepulainen vaa harmaa ja näkymätön


    • Anonyymi

      Kyllä kadehdin tuob esiintymisen jälkeen, en pysty samaan🤣🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Mitä sienikeittoa hän syö?
      töttöröö

      Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) joutui keskeyttämään puoluetoveri Sanna Antikaisen (ps) puheet eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

    • Anonyymi

      Pakko kattoo kaikki täysistunnot jos vielä sattuisi suunsa aukaisemaan🤣🤣

      • Anonyymi

        Onko Sannalla Oma viinakaaöpi eduskunnan työhuoneessa? Vai mikä on naisella kun ei ajatus kulje. Tuollainen sairaanhoitaja on riski potilaille.


    • Anonyymi

      Facessa taas noita hölmöjä linkityksiä laittelee. Varmaan rautalangasta saavat kotkanpesässä väntää mitä saa kirjoitella.

      • Anonyymi

        Joko sie sinulla syttyy valot, vai onko yhä pimmeetä siellä


    • Anonyymi

      Punikit oppositiosta räksyttää...hyvä sanna

    • Anonyymi

      Hyvä Sanna! Lisää tällaisia puheita🤣🤣, ei tarvii ees opposition räksyttää.

    • Anonyymi

      Vasemmisto aiheutti hyperventilaation ja demarit sekoilun, puhemies onneksi keskeytti.

    • Anonyymi

      Punikit hiljaa

      • Anonyymi

        Putininkin aika tulee...


    • Anonyymi

      Pelle akka koko SA, oppisi pitämään turpansa kiinni eduskunnassa

    • Anonyymi

      Ei missään nimessä hiljaa. Viihdearvo menee jos ei kerran vaalikauteen huohota ja puhu puutaheinää🤣🤣

      • Anonyymi

        Tuleva ministeri


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuleva ministeri

        Nato kenraali rajat kiinni!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato kenraali rajat kiinni!!!

        Ministeri Sanna. Kuulostaa hyvältä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ministeri Sanna. Kuulostaa hyvältä.

        Ylös


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato kenraali rajat kiinni!!!

        Tuleva ministeri Sanna laitto rajat kiini


    • Anonyymi

      Ketjua selatessaan näkee porukan huikean älykkyysosamäärän. Vertaisensa Arkadianmäen sirkukseen äänestäneet möykkäävät samaan tyyliin edustajansa (Sanna) kanssa..

      Mensan testejä ei tarvita osoittamaan tyhmyyttä kun sellainen on käsin kosketeltavissa...

    • Anonyymi

      Sanna pysyköön hiljaa, nolaa okulaiset muuten lopullisesti puhuessaan mitä sattuu sylki suuhun tuomaan..

      • Anonyymi

        Tuleva ministeri


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe