Mistä apu pitkittyneisiin vatsavaivoihin

Anonyymi-ap

Minulla on ollut aina suht "hyvä vatsa". Olen voinut syödä vapaasti, eikä vatsa ole reagoinut erilaisiin ruoka-aineisiin tms. Melko yhtäkkiä reilu vuosi sitten minulla alkoivat suolistovaivat. Maha/suolisto eivät aiheuta kipuja, mutta ulosteen koostumus on löysähköä ja limaista, ja pian mukaan kuvioihin tuli myös ulosteen verisyys. Veri on ollut aina kirkasta ja ei niinkään sekoitu ulosteeseen, joten alkuun tätä oireilua hoidettiin ihan vain peräpukamina. Kuitenkin limaisuus ja suoliston ärtyneisyys lisääntyivät (esiintyy etenkin aamuisin ja aamupäivällä), joten halusin paksusuolen tähystykseen poissulkeakseni myös esim. suolistosyövän mahdollisuuden. Tähystyksessä olin viime kesäkuussa ja siellä havaittiin paikoin tulehdusta, mutta koepaloissa ei löytynyt poikkeavaa kudostyyppiä, joten todettiin, että kyse ei tulehduksellisista suolistosairauksista, vaan todennäköisesti tulehdus esim. bakteeriperäinen (ruoasta tms). Tähystyksen yhteydessä hoidettiin peräpukamat ja sain tulehdusta hillitseviä suppoja. Näillä oireet katosivatkin. Suppojen lopettamisen jälkeen oireet palasivat lievinä hetkeksi, mutta sitten hävisivät täysin noin lokakuussa.

Nyt nelisen kuukautta vatsa on ollut täysin normaali ja iloitsinkin jo, että tulehdus on parantunut ja voin jatkaa normaalia elämää. Nyt yhtäkkiä viikko sitten oireet alkoivat jälleen. Ensin lievinä ja nyt päivä päivältä palaten aika lailla samaan tilanteeseen kuin silloin viime keväänä pahimmillaan.

Lisätutkimukset lienevät siis tarpeen, mutten oikein tiedä mennäkö samalle gastroenterologisen kirurgian erikoislääkärille, joka teki sen tähystyksen vai hakeutuako jollekin, joka ei erikoistunut kirurgiaan, vaan toiminnallisiin vatsavaivoihin. Labrakokeita (ml. kalprotektiini) ei missään vaiheessa ole otettu ja ne ainakin itseä kiinnostaisivat. Tähystyksessä kävin yksityisellä käyttäen siihen lomarahani, ja peruskokeet voisin vielä käydä yksityisellä, mutta jos vaatii isompia tutkimuksia, niin mielelläni kyllä siirtyisin kunnalliselle, vaikka siellä toki jonot varmasti pitkiä ja hoitoon pääsy haastavaa.

Kaipaisin siis lähinnä vinkkejä, mihin hakeutua seuraavaksi vaivojen kanssa. Kokemukset vastaavista oireista/vaivoista toki myös tervetulleita!

Lisättäköön vielä se, että keväällä/kesällä kokeilin myös ruokavaliohoitoa, mutta oireet eivät vähentyneet esim. FODMAP-dieetillä. Sokeria syön melko usein (olen normaalipainoinen, mutta suht säännöllisesti tulee esim. karkkia syötyä), mikä ei varmasti auta oireita, mutta tuskin tätä kaikkea aiheuttaakaan.

Niin ja toinen lisäys: Asiaa mutkistaa tällä hetkellä se, että olen raskaana eli esim. lääkehoitojen suhteen on hieman rajoitettua, mitä voidaan tällä hetkellä kokeilla.

4

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lääkärit eivät täällä vastaile, joten sinun pitää nyt mennä lääkäriin. Ihan sama, mille lääkärille. Jokainen osaa lähettää sinut eteenpäin, jos tarvetta on.

      • Anonyymi

        Se ei vain tunnu siltä, että osaavat ohjata eteenpäin oikealle taholle. Ensin kävin työterveyslääkärillä, joka hoiti oireita peräpukamilla toteamatta sellaisten olemassaoloa. Myöhemmin menin toiselle työterveyslääkärille, joka ei tehnyt mitään tutkimuksia, vaan kyseli oireet ja totesi, että kyseessä selvä IBS ja määräsi Vi-Sibliniä ja FODMAP-dieetin. Kun näistä ei ollut apua, menin sitten omaan piikkiin gastroenterologille, joka määräsi suoraan tähystykseen. Mutta sieltäkään ei löytynyt selitystä.

        Siksi siis kaipailin vinkkejä, että olisiko joku muu erikoisala osuvampi tällaisen ratkomiseen kuin gastroenterologinen kirurgia. Mutta taidan mennä sille samalla lääkärille nyt ja hän toivottavasti ohjaa tarvittaessa sitten eteenpäin (ja toivottavasti antaa lähetteen julkiselle, jos tarvitaan isompia lisätutkimuksia).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei lääkärit tutki kaupoissa myytävien ruokien kemikaalikoktaileja tai niiden terveystuhoja.
        Jokainen tuote täytyisi lukea sisältö tarkkaan ja selvittää mikä on vaivan aiheuttaja.

        Kemikaaliteollisuus kehittää tuhansia uusia kemikaaleja ruokiin lisättäviksi eikä niitä tutkita koe-eäimillä riittävästi tai ollenkaan.
        Mutta uusia myrkkyjä vaa pitää maailmaan lisätä.

        Lieneekö nykyään myös jo gmo-tuotteet sallittuja.
        Niihinhän kuoli aikoinaan kaukoidän tuotantoeläimiä ja ihmisiä. Mitä ei tietenkään rahanhioiset meille kerro.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei vain tunnu siltä, että osaavat ohjata eteenpäin oikealle taholle. Ensin kävin työterveyslääkärillä, joka hoiti oireita peräpukamilla toteamatta sellaisten olemassaoloa. Myöhemmin menin toiselle työterveyslääkärille, joka ei tehnyt mitään tutkimuksia, vaan kyseli oireet ja totesi, että kyseessä selvä IBS ja määräsi Vi-Sibliniä ja FODMAP-dieetin. Kun näistä ei ollut apua, menin sitten omaan piikkiin gastroenterologille, joka määräsi suoraan tähystykseen. Mutta sieltäkään ei löytynyt selitystä.

        Siksi siis kaipailin vinkkejä, että olisiko joku muu erikoisala osuvampi tällaisen ratkomiseen kuin gastroenterologinen kirurgia. Mutta taidan mennä sille samalla lääkärille nyt ja hän toivottavasti ohjaa tarvittaessa sitten eteenpäin (ja toivottavasti antaa lähetteen julkiselle, jos tarvitaan isompia lisätutkimuksia).

        Toisaalta et voi tilannettaan verrata kenenkään toisen tilanteeseen , koska yleensä nämä vaivat ovat yksilöllisiä jollain voi olla samat oireet kun sinulla, mutta saa siltikin eri diagnoosin . Joten paras että selvität asian lääkärisi kanssa.
        Niin saat sen avun mikä on juuri sinulle sopiva. Tsemppiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      335
      32240
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      60
      2546
    3. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      71
      1981
    4. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      207
      1767
    5. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      168
      1668
    6. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      45
      1451
    7. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      93
      1247
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1058
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      103
      1021
    10. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      962
    Aihe