Katja Åkerlund työskentelee kassalla romanipuvussa

Anonyymi-ap

Katja Åkerlund työskentelee kassalla romanipuvussa – "Jos työnantajalla on ennakkoluuloja, on tehtävä töitä niiden voittamiseksi"

Katja Åkerlund saa olla työpaikassaan oma itsensä romanipuvussa. Asiakkailta hän on saanut hyvää palautetta.

Laura Mykkänen
27.7.2018 6:00 | Päivitetty 3.5.2020 17:28

Nastolasta kolme vuotta sitten Lappeenrantaan muuttanut Katja Åkerlund on toiminut vuoden ajan asiakaspalvelijana kierrätystavaratalo Kontissa.

Ammatiltaan hän on kokki, mutta on työskennellyt muun muassa kirpputorilla, lastentarhassa ja seurakunnalla.

Kontin hän sanoo tuntuneen hyvältä paikalta työhaastattelusta lähtien.

– Täällä on kansainvälinen ilmapiiri, mukavia asiakkaita ja hyvä yhteishenki, hän kertoo.

Aluksi Åkerlund ajatteli, ettei sovi kassatyöhön, mutta työnantajan kannustus toi varmuutta.

Hän sanoo edustavansa työpaikassa itseään, romanipuvussaan.

– Täällä saan olla ylpeästi oma itseni eikä tarvitse esittää muuta.

Juuri siitä hän kertookin saaneensa asiakaspalvelutyössä positiivista palautetta.

Romanipuku voi joissakin tapauksissa vaikeuttaa työnsaantia. Romanien tapakulttuuriin kuuluu, että pukeutumisella viestitään vanhempien kunnioitusta.

Etenkin työpaikoissa, joissa on mahdollista kohdata muita romaneja, on puvun käyttö tärkeää.

Åkerlundin mielestä pukeutuminen riippuu kuitenkin työstä.

– Työssä työnmukainen asu, hän toteaa.

Työpaikoissa, joissa hän on ollut, eivät oman kulttuurin tavat ja arvot ole olleet ristiriidassa valtakulttuurin kanssa.

Romani kohtaa usein ennakkoluuloja. Usein saatu negatiivinen palaute saattaa lannistaa.

Åkerlund kertoo ottavansa vastaan työn kuin työn.

Hän toteaa paitsi tuurilla myös omalla asenteella ja olemuksella olevan vaikutusta työn saatiin ja muiden asenteisiin.

– Jos työnantajalla on ennakkoluuloja, on tehtävä töitä niiden voittamiseksi.



Kierrätystavaratalo Kontti

Kontti on osa Suomen Punaisen Ristin toimintaa.

Myynnissä on lahjoitettuja vaatteita, tavaroita ja huonekaluja.

Myymälän tuotot jaetaan Punaisen Ristin avustustyöhön Suomessa ja ulkomailla.

Kontti työllistää pitkäaikaistyöttömiä määräaikaisiin työsuhteisiin.

Työhön kuuluu huonekalujen nouto lahjoittajilta, lahjoitustavaroiden lajittelu ja valmistelu myyntiin, myymälän siisteyden ylläpito sekä asiakaspalvelu.

Työllisyyspoliittisen hankkeen rahoittaa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeino-palvelut.

https://www.lappeenrannanuutiset.fi/paikalliset/1360802

1

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        281
        2926
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        52
        2313
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        348
        1997
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        115
        1733
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        108
        1675
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        212
        1375
      7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        66
        1317
      8. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        68
        1253
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        58
        1232
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        77
        1181
      Aihe