Erikoiskouluttatutumisen mahdollisuus kaikille lapsille

Anonyymi-ap

Oli kyseessä ala- tai yläaste, tai lukio, painotusluokkien olemus on yleensä sama. Koulun pitäisi saada kaikki osamaan lukemista ja laskemista, mutta aina joillaikin vintiöillä on aikaa kaikkeen muuhun. Tärkeimmän päämäärän toteutumisen eteen voi olla esim. hyvä että heikot oppilaat ovat sidottuna tavalliseen pulpettiin 6 tuntia/päivä tai enemmän. Mitä muut tekevät, ei ole oikeastaan merkityksellistä muutoin kuin että heidätkin pidetään se aika tarkkailunalaisena yhteiskunnan rahalla.

Tästä asetelmasta vaikuttaisi hyvältä ratkaista yhtäaikaa sekä ns. painotusluokkien aiheuttama mielenpahennus että koulun aiheuttamat isommat ongelmat käyttämällä edellistä konseptia uusitussa muodossa. Jokaisen koulun yhteteyteen luotaisiin mahdollisuus ns. oppimaan ylimääräisiä asioita. Oppilas saisi muutamiksi tunneiksi luvan poistua oikeasta opetuksesta osoittamalla joko päivittäin tai kerralla sen, että osaa kaiken, mitä esim. luokalla L pitää osata.

Joissain aineissa on osoitettava toistoa. Eli äidinkielessä lapsen tulee kouluun aamulla tullessaan kirjoittaa yksi ainekirjoitus, josta tulee 9 tai parempi. Sekä tehdä kirjatentti. Matematiikkapäivänä tulee olla olemassa kotitehtävät ja kokeen pituisen tehtäväjoukon suoritus esim. samalla pisterajalla. Varsinkin matematiikkaa on helppo tarkistaa digitaalisesti. Ja esim. lisähenkilökunnalla tässä voidaan varmistaa ettei varsinaisen opetustatarvitsevien opettajan tehtävänkuva muutu tässä paperisempaan suuntaan. Koululla voisi olla muunlaisia työntekijöitä, jotka esim. vain kuuntelevat esitelmiä 9-oppilailta ja antavat yksinkertaista palautetta.

Lopputulemana tässä on se, että kodit. jotka haluavat lapsensa painotettuihin askarteluihin, voivat saada tämän sinne nopeimmin opettamalla tämän lukemaan ja laskemaan kotona.

Kun jokainen koulu tarjoaa tämän palvelun, sen ei tarvitsisi tarkoittaa mitään lupausta esim. musiikkiopettajan tai kenenkän asioista paremmin tietävän tahon tapaamisesta päivittäin. Menu vaihtelisi jopa päivittäin sen mukaan kuin mihin alue pystyy. Tietysti nykyään on olemassa etämahdollisuus, millä voi painottua aina tarvittaessa etääntymiseen.

3

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokainen vanhempi tietää lukemisesta ja laskemisesta jotain. Mutta kaikki eivät ole kapellimestareita. Isompi koulupainottaminen kuin nykyinen on siinä mielessä järkevämpää, että se on useissa tapauksissa toimiva tehtävänjako koulun ja vanhempien välillä. Tätä varten ei kuitenkaan pitäisi ajatella vain yhteen painotukseen sitoutumista vuosiksi, vaan ottaa vastaan kaikki, mitä tästä vastuun ottamisesta perheelle voi saada vastalahjaksi.

    • Anonyymi

      Kun pienistä kouluista luovuttiin ja kaikki lapset sijoitettiin isoihin laitoksiin, niin siitä alkoi alamäki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe