luin tuosta auer kuolemasta

onhan se vaikuttanut irtisanomisiin, ehkä joku irtisanottu koki tulleensa kaltoin kohdelluksi?
oudointa se että ketään irti sanottua ei vaikuta tutkitun mitenkään kun luin alusta asti tapausta?

todella outo juttu. toinen vaihtoehto että nämä kotona tappeli yöllä ja kesken puhelun 59 sek tauko, anneli kävi valittavan jukan lopullisesti niittaamassa
8127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos irtisanottu olisi tappanut Jukan niin olisi ottanut kunnon tapporaudan mukaansa eikä Auerin keittiöstä omenaveistä.

Äänestä

Ulkopuolinen olisi tehnyt sen jossain missä Auer liikkuu yksin. Ja hölmö pitäisi olla että kiipeää oven ikkunasta sisään, kun oven voi avata kahvasta

Äänestä

Tuo murhatapaus sopisi parhaiten poliisin tekemäksi.

Äänestä

Häkenauhasta kuuluu KUOLE ja klonks. Nyt hiljeni.

Äänestä
  • Ei kuulu, vaan ensimmäinen sana peittyy lähes kokonaan, vain alkua kuuluu ihan vähän ja toinen sana kuuluu "uole". Se on luultavasti ollut "älä kuole".
    A. A kuitenkin puhelimessa silloin kun "nyt hiljeni".
    Prkl teitä A.A:n syyllistäjiä, vähä-älyisiä tolvanoita.
    Alkuperäisissä uutisissa aikoinaan kerrottiin ulkopuolisen tappajan ääntä tallentuneen häkenauhalle ja niin sieltä todella kuuluukin. Jotkut pyrkivät sittemmin ne äänet kiistämään.

    Äänestä

Asia on jo tutkittu, teitä pätevämpien tutkijoiden toimesta, moneen kertaan.
Teiltä puuttuu aineisto, näytteet jne.
Tsemppiä tutkintaanne😆

Äänestä
  • Parhaat tutkijat? Koko tutkinta meni pieleen heti alussa poliisin töppäilyn seurauksena. Uskoivat Annelin valheisiin ja sotkivat tutkinnan heti alussa.

    Äänestä

eikö se mitään todista sitten jos 12 tuomarista ketkä käsitellyt asiaa, niistä 5 mielestä syyllinen ja 7 mielestä syytön

miten voi 5 tuomaria siis , iso määrä.. ? pitäähän olla todistetta siis.
entä nämä 7, miksi ne ei usko samoihin todisteisiin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

onhan se vaikuttanut irtisanomisiin, ehkä joku irtisanottu koki tulleensa kaltoin kohdelluksi?
oudointa se että ketään irti sanottua ei vaikuta tutkitun mitenkään kun luin alusta asti tapausta?

todella outo juttu. toinen vaihtoehto että nämä kotona tappeli yöllä ja kesken puhelun 59 sek tauko, anneli kävi valittavan jukan lopullisesti niittaamassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu