Miksei suomessa toteuteta kansallisesti tärkeää suomalaisten säveltäjien musiik

Jos saan itse vastata, niin se johtuu mm. siitä etteivät suuret massat kuuntele suomalaista sinfoniamusiikkia vähänkään tuntemattomilta säveltäjiltä, musiikin mahdollisesta korkeatasoisuudestakaan huolimatta, vaan vannovat joidenkin harvojen tunnettujen säveltäjien nimeen.

Myös se, ettei näiden tuntemattomampien, unohdettujen ja nimettömien säveltäjien musiikista ole olemassa juurikaan minkäänlaista merkittävämpää korkeimman tason tutkimustietoa, on syynä heidän musiikkinsa aliarvostukseen, sekä ennen kaikkea sitä, ettei tavallisen kansan parissa ruohonjuuritasolla ole laajempaa tietämystä ja tietoa näistä suurelle yleisölle tuntemattomista nimistä, jolloin ei myöskään katsota tarpeelliseksi niiden laajamittaista taltioimista äänilevylle pohjoismaisittain korkeasta laatutasosta huolimatta, mikä voidaan katsoa suureksi tappioksi musiikkielämällemme. Virossa, Norjassa ja ruotsissa kansallisesti arvokas musiikkiperintö on sen sijaan taltioitu äänilevylle suomea paljon suuremmassa mittakaavassa.

"Miksei arvokkaan ja tärkeän, mutta suurelta osin unohdetun ja ohjelmistosta kadonneen musiikkiperinnön taltioimista äänilevylle mielletä niin tärkeäksi kansalliseksi projektiksi"

No esimerkiksi tapaus Georg Malmstén. Hän on yhä eniten yksittäisiä kappaleita levylle laulanut suomalainen artisti. Silti valtaosaa noista hänen tekemistään levytyksistä ei ole vuosiin missään muodossa saatavana. Se johtuu siitä että ne levytykset tehtiin pääosin Saksassa ja niiden matriisit tuhoutuivat tai katosivat Saksassa toisen mailmansodan aikana.

Osasta niitä levytyksiä Malmsténilla oli tekijäkappale, mutta nekin tuhoutuivat kun ryzzä pommitti talvisodan aikana maantasolle sen kerrostalon Helsingissä missä Malmstén perheineen tuolloin asui. Joten Malmsténin tekijänkappaleet monista varhaisista levytyksistään myös ovat tuhoutuneet.

Luultavaa kuitenkin on että koska noita levyjä on aikoinaan ollut myynnissä 78 kierroksen savikiekkoina että osasta noita levytyksiä yhä on yksittäisiä kopioita säilynyt ja ne ovat päätyneet yksittäisten kansalaisten vinteille tai varastoihin säilöttynä ja unohdettuina vaihtelevan kuntoisina 78 kierroksen levyinä, mutta aika näyttää tuleko niitä koskaan esille.

tankkimoottorin ääni, hävittäjälentokoneen ääniä pitää tallentaa ja saa apurahan, mutta tuohon klassiseen liikatarjontaan ei saa mitään

marssimusiikki on apuraha

koska musiikki on aineetonta kulttuuria ja siihen ei saa aineellista vastiketta

bitcoinin myötä musiikkikin saa....

kukaan ei osaa käyttää tietokoneita

Juu-u juu-u. Otetaan vaikka Annimari Gylen-Pacius-Bertin-Vogelius-Lötjösen mestariteos "Kleine Zimmer Nach Furz Geraucht". Se vaarassa kadota, koska ei löytyä niin taidokas soittaja. Kuvittele, ota ensin piano, ja poista kaikki musta näppäin. Niiden tilalle laita hiirenloukku.. kun sä soitta, pitää oikea rytmi tulla naps, naps, A-duuri, naps.

Uskon, että kyse on siitä, että kun jokin tuntemattomammaksi jäänyt teos ei nauti riittävän suurta populariteettia, jotta sen arvo ylipäänsä ymmärrettäisiin puhtaana esteettistä nautintoa tuottavana taideteoksena, kun eivät suuret massat ja kansanjoukot ole tulleet sinuiksi tällaisen harvoin esitetyn musiikin kanssa, jota kenties jonkun suosituksi tulleen kansallissäveltäjän maine vielä kaiken kukkuraksi himmentää ja tuntuu kenties hänen suurta kansansuosiota nauttivaan musiikkiinsa nähden jotenkin vaikeaselkoiselta, ei kenties vain parin musiikkitieteilijän teoksesta esittämien lausuntojen ja siitä tehtyjen analyysien perusteella katsota nauhoittamisen väärtiksi, vaan se jää auttamatta toisarvoisten seikkojen vuoksi unholaan, mitä sen puhdas ja objektiivinen taiteellinen kvaliteetti ei välttämättä edellyttäisi ja voidaan olettaa että suomen musiikinhistoria käsittää jopa huomattavan määrän tällaista arvokasta säveltaidetta, joka laiminlyödään vain sen tähden että sen olemattomaksi jäänyt historiallinen maine ja populariteetti eivät tee tästä tallentamisesta joko taloudellisesti ja kaupallisesti kannattavaa bisnestä taloudellisen voiton maksimoinnin kannalta tai joku julkisin verovaroin ylläpidetty yleisradioyhtiö ei usko nimettömän tekijän teoksen vetovoimaan puoleensa vetävänä artefaktina, jonka luokse yleisö voisi löytää ja omisi sen itselleen kansallisesti arvokkaana kulttuuriperintönä, joka kerttoisi jotain olennaista kansakunnasta ja sen vaiheista tai siitä itsestään, vaikka teosten korkea laatu itsessään edellyttäisi teoksen esitetyksi tulemista. Siltikin joku Pylkkäsen merkittävä ja hieno jousikvartetto, joka on tallennettu kantanauhalle, on esitetty muistaakseni vain kerran radioaalloilla eikä Fougstedtin sellokonserttoakaan sen enempää,.

Herää vain kysymys, miksi näitä kantanauhatallenteita ylipäänsä tehdään, jos itse musiikki ei löydä tietään yleisön luo ja tule kuulluksi ja sisäistetyksi, jolloin arvokas kulttuurityö menee tyystin hukkaan. Minusta tällaisten kantanauhatallenteiden tulisi soida radiokanavilla säännöllisemmin ja tiuhempaan, jotta kansallisesti arvokas kulttuuriperintö saisi sille kuuluvan arvoisensa paikan ihmisten sydämissä eikä arkistojen kätköissä lojumassa, joka tuntuu sangen ristiriitaiselta toiminnalta. Tuntuu siltä, että musiikkia nauhoitetaan vain ikään kuin velvollisuuden tunnosta hienoa musiikkia arkistoon pölyttymään, josta yleisö ei kuitenkaan saa kyllin usein nauttia, vaan se saattaa soida vain jonkun erinäisen kerran radiossa kun se on jonkun musiikkitoimittajan näppeihin vahingossa tarttunut, mutta koska siitä ei ole aikojen saatossa tullut yleismaailmallisen ihailun kohdetta kuten suurista ja yleisesti tunnustetuista mestareista, ja heidän teoksistaan, ei sillä katsota ja ajatella olevan myöskään mitään elämää suurempaa yleismaailmallista merkitystäkään suurena taiteena, vaan sen syrjään sysääminen ja unohtaminen käy vaivattomasti ja tuntuu siksi jopa loogiselta, sillä eihän Fougstedt mikään Beethovenin kaltainen sankari ja yli ihminen ollut, jonka teosten tulisi soida jatkuvasti radiossa, niin väliäkö sillä vaikkei soisi ollenkaan.