Heijaaminen

Itsellä alkoi heijaaminen alle kouluikäsenä, joskus neljän - viiden vuoden iässä.. Nukkumaan mennessä keinuttelin kylkiasennossa itseäni vaikka kuinka kauan. Liittyi turvattomuuden tunteen vahvaan kokemiseen eli rauhoittelin itseäni heijaamalla. Kotona oli paljon ulkopuolisten taholta kohdistuvaa uhkaa, turvattomuutta ja yksinäisyyden kokemukdia.
Päivisin en toki sitä tehnyt , en esim.istuessani , tapa ainoastaan liittyi ainoastaan vuoteesen ja nukkumaan menon yhteyteen.
Tapa säilyi koko elämäni, tähän päivään asti. Siitä on tullut osa nukkumisrituaaliani. Kyse ei siis ole mistään oireyhtymästä vaan opitusta ja päälle jääneestä tavasta. Mitään diagnoosia en ole koskaan saanut. Eikä mitään neurologista saurautta tai oireyhtymää.
Toinen pakko- oire liittyy kynsien pureskeluun. Sen aloitin 6- 7 vuotiaana ja sekin on jatkunut tähän päivään asti. Pakko- oireesta tuossa kai on kyse ja opitusta tavasta purkaa stessiä, ahdistuneisuutta, turhautuneisuutta ja jännitystiloja.
Kynnet ja kynsinauhat ovat hirvittävän näköiset, ja kertovat toki hoitohenkilökunnalle yhtä sun toista, samoin kaikille kohtaamilleni ihmisille . On verrattavissa hiusten pakonomaiseen repimiseen mutta on paljon leimaavampaa. Hiusten repimisen voi peruukeilla peittää, kynsien pureskelua ei.
Ja on omiaan tuottamaan mielikuvia siitä että ihminen ei välitä ulkonäöstään eikä naisellisesta viehätysvoimastaan. Todella toimiii myös treffitilanteissa miinuksena, antaa ihmisestä epämiellyttävän kuvan ja epäsiistin huolittelemattoman yleisvaikutelman. Silti aina pakonomaisesti kynnet menevät suuhun ja alkaa nakertamnen , pahimmassa tapauksesa revin kynsinauhat rikki, ja revin niiden ympäristä ihoa lähes vereslihaan asti. Aikamoinen pakkoneuroosi..