Suomi ja kaikki pohjoismaat sekä Baltian maat ja Alankomaat kuuluvat JEF-sotilasyhteistyöjärjestöön. Järjestön sotilaallinen voimavaltio on Iso-Britannia, joka on antanut myös erikseen Suomelle ja Ruotsille turvatakuut. Tämä puolustusyhteistyö on Suomelle erittäin tärkeä. Nämä valtiot ovat samanhenkisiä ja edustavat suhteessa Venäjään yhteneväistä linjaa. Tositilanteessa näiden valtioiden kesken on helppo saavuttaa yhteisymmärrys. Tämä on oman vahvan puolustuksen ohella puolustuksemme toinen tukipilari. Turvallisuuspoliittisesti samanhenkisiä jäsenkandidaatteja ovat Puola ja Tshekki.
Suomella ja USAlla on myös keskinäinen puolustusyhteistyösopimus, jonka yksityiskohtia hiotaan vielä tarkemmiksi. Tämä on Suomen puolustuksen kolmas tukijalka. Meillä ei ole kiire Natoon eli Turkin ja Unkarin miellyttämisessä on turhaa mennä liian pitkälle. Mainitut kolme tukijalkaa saattavat muodostaa tositilanteessa Suomelle Natoakin paremman turvan, koska se mahdollistaa yhteisymmärryksen lisäksi nopean toiminnan mahdollisuuden.
Edellä oleva perustuu Lauri Nurmen Iltalehden artikkeliin, joka sisälsi muutaman kiinnostavan detaljinkin. Englantilaiset perustelevat nimittäin yhteistyötä pohjoismaiden kanssa vanhoilla viikinkiyhteyksilläänkin. Eli löytyy myös historiallista samanhenkisyyttä. Englannin puolustusministeri toteaa myös, että tämän kautta Englanti saa apua Falklandin saarille, jos konflikti siellä uusiutuisi. Nämä ovat tietysti huumorimielellä sanottuja. Venäjä kuitenkin tietää, että sillä olisi meidän ja Baltian maiden kohdalla aika vahva puolustus heti valmiina. Ja varsinkin Suomen kohdalla meidän omien puolustusvoimien vuoksikin.
Suomi on jo mini-Naton jäsen
11
97
Vastaukset
- Anonyymi
JEF-järjestö perustettiin korjaamaan muutamia Naton valuvikoja, tai vikoja jotka liittyy Naton laajenemiseen. JEF kuuluu maat, jotka on loppujen lopuksi hyvin pitkälle samanlaisia ja arvopohjaltaan samanlaisia, esim moni välimeren maa ei pääsisi mukaan. Ajatuksena on todella nopeat ja keveydestään huolimatta hyvin voimakkaat, hyvin varustettu ja lähtönopeus huomattavasti Naton joukkoja parempi. Krim miehitys herätti länsimaita ruususen unesta ja osa länsimaista ymmärsi, että tarvitsemme etulinjan nopeat joukot ja sen verran vahvat, että niillä pystytään pidättelemään hyvinkin ryssän joukkoja. Suomelta viisas valinta ja syntymässä oleva sopimus USAN kanssa liittyy järeämpiin aseisiin ja niitä tulemme saamaan Suomen maaperälle ja niitä käyttämään USA ammattilaisia.
- Anonyymi
Höpö höpö. Suomi ei ole minkään Naton jäsen. Suomi voi saada materiaaliapua kuten Ukraina, mutta joukkoja Suomeen ei lähetettäisi. Epävirallisia vapaaehtoisia jokunen voisi tulla ns. vierastaistelijaksi..
Ei Suomi olekaan Naton jäsen, vaan vasta tarkkailijajäsen. En ole sellaista väittänytkään. Mutta JEFin jäsen Suomi on ja se on varsin merkittävä jäsenyys maanpuolustuksen kannalta. Kahdenkeskinen puolustusyhteistyö USAn kanssa on toinen ja voimaltaan vielä merkittävämpi sopimus. Iso-Britannian puolustusministeri on antanut myös julkisesti lupauksen siitä, että Iso-Britannia asettuisi puolustamaan Suomea ja Ruotsia, jos nämä joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi. Tämä tapahtuisi puolustusministerin mukaan riippumatta Iso-Britannian Nato-jäsenyydestä.
Myös presidentti Niinistö ja puolustusministeri Kaikkonen on puhuneet näistä Suomen turvallisuutta parantavista sopimusjärjestelyistä. Ihan puppuako he mielestäsi siis puhuvat? Siis valehtelevat kansalaisille. Niinkö?- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Ei Suomi olekaan Naton jäsen, vaan vasta tarkkailijajäsen. En ole sellaista väittänytkään. Mutta JEFin jäsen Suomi on ja se on varsin merkittävä jäsenyys maanpuolustuksen kannalta. Kahdenkeskinen puolustusyhteistyö USAn kanssa on toinen ja voimaltaan vielä merkittävämpi sopimus. Iso-Britannian puolustusministeri on antanut myös julkisesti lupauksen siitä, että Iso-Britannia asettuisi puolustamaan Suomea ja Ruotsia, jos nämä joutuisivat hyökkäyksen kohteeksi. Tämä tapahtuisi puolustusministerin mukaan riippumatta Iso-Britannian Nato-jäsenyydestä.
Myös presidentti Niinistö ja puolustusministeri Kaikkonen on puhuneet näistä Suomen turvallisuutta parantavista sopimusjärjestelyistä. Ihan puppuako he mielestäsi siis puhuvat? Siis valehtelevat kansalaisille. Niinkö?Materiaaliapua Suomi saisi. Missään ei ole sovittu joukkojen toimittamisesta Suomeen. Jotkut pyrkivät tietoisesti pimittämään tämän tosiasian -syystä tai toisesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Materiaaliapua Suomi saisi. Missään ei ole sovittu joukkojen toimittamisesta Suomeen. Jotkut pyrkivät tietoisesti pimittämään tämän tosiasian -syystä tai toisesta.
Jos USA (tai muukaan maa) lupautuisi joukkoja Suomeen toimittamaan, asia täytyisi käsitellä kongressissa pitkän kaavan mukaan. Ei tällaista käsittelyä ole ollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Materiaaliapua Suomi saisi. Missään ei ole sovittu joukkojen toimittamisesta Suomeen. Jotkut pyrkivät tietoisesti pimittämään tämän tosiasian -syystä tai toisesta.
JEF on siinä erilainen, kuin Nato, JEF yhteistyössä ei vaadita täyttä konsensusta, vaan muutama maa voi yhdistää voimansa tarpeen mukaan ja ne joiden mukana olo ei ole välttämätön, voivat taas jättäytyä sivuun. Hyvin voimakas nopeiden joukkojen yhteisö ja tarkoittaa juuri nopeita joukkoja, ei niinkään aseapua, eli joukkoja sieltä saataisiin mahdollisen konfliktin kriittiseen vaiheeseen, eli alkuun. Suomessa tarvitaan aikaa paljon kenttäarmeijan muodostamiseen viikkoja ja nuo joukot on valmiita 48 tunnin aikana missä vaan.
Lisätietoa löytyy helposti:
https://puolustusvoimat.fi/jef
Poiminta tuolta sivulta:
Puolustusvoimat on jo usean vuoden ajan osallistunut JEF-harjoituksiin, mutta Venäjän hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen yhteistyö JEF-kumppaneiden kanssa on aktivoitunut entisestään. Kevään ja alkukesän aikana harjoituksia on toimeenpantu niin maalla, merellä kuin ilmassa Suomessa ja sen lähialueilla. Meri- ja ilmavoimallisia harjoitusten lisäksi maavoimallista JEF-yhteistoimintaa on tänä keväänä testattu ja yhteensovitettu muiden kumppaneiden kanssa mm. Arrow-harjoituksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JEF on siinä erilainen, kuin Nato, JEF yhteistyössä ei vaadita täyttä konsensusta, vaan muutama maa voi yhdistää voimansa tarpeen mukaan ja ne joiden mukana olo ei ole välttämätön, voivat taas jättäytyä sivuun. Hyvin voimakas nopeiden joukkojen yhteisö ja tarkoittaa juuri nopeita joukkoja, ei niinkään aseapua, eli joukkoja sieltä saataisiin mahdollisen konfliktin kriittiseen vaiheeseen, eli alkuun. Suomessa tarvitaan aikaa paljon kenttäarmeijan muodostamiseen viikkoja ja nuo joukot on valmiita 48 tunnin aikana missä vaan.
Lisätietoa löytyy helposti:
https://puolustusvoimat.fi/jef
Poiminta tuolta sivulta:
Puolustusvoimat on jo usean vuoden ajan osallistunut JEF-harjoituksiin, mutta Venäjän hyökkäyssodan aloittamisen jälkeen yhteistyö JEF-kumppaneiden kanssa on aktivoitunut entisestään. Kevään ja alkukesän aikana harjoituksia on toimeenpantu niin maalla, merellä kuin ilmassa Suomessa ja sen lähialueilla. Meri- ja ilmavoimallisia harjoitusten lisäksi maavoimallista JEF-yhteistoimintaa on tänä keväänä testattu ja yhteensovitettu muiden kumppaneiden kanssa mm. Arrow-harjoituksessa.Tällä hetkellä JEF-yhteistyö on HARJOITTELUA. Kriisitilanteessa ei ole mitään automatiikkaa tai velvoitetta joukkojen toimittamiselle. Kussakin tapauksessa edellytettäisiin KANSALLISTA PARLAMENTTIKÄSITTELYÄ. Missään parlamentissa ei ole annettu hallituksille valtakirjaa päätöksiin. Minkään maan parlamentti ei ihan helposti tee ratkaisua osallistumisesta sotaan ydinasesupervaltaa vastaan jollakin Suomen kaltaisella periferisellä alueella.
- Anonyymi
Mitä luulette tapahtuvan, kun Nato menettää Ukrainan? Bakhmut on sulkeutumassa mottiin ja sen valtaus, avaa Venäjän raskaalle tykistökalustolle tien syvälle Länteen.
Oletteko varmoja, että Suomelle ei ole varattu Ukraina II:n roolia Venäjän ärsyttämisessä?
Eihän tässä ole koskaan ollut kyse Ukrainasta, vaan Venäjän tuhoamisesta ja sen raaka-ainevarojen varastamisesta ja maan jakamisesta. Ei tuo Ukrainakaan ole niin köyhä, etteikö sitäkin kannata ryöstää. Tämä on pankkiirien ja sotateollisuuden sota, jota media ajaa, kuin käärmettä pyssynsuuhun.
Kuten kaikki sodat, kärsijöitä ovat vain tavalliset kansalaiset ja voitot keräävät ne, jotka nuo sodat aina luovat.- Anonyymi
Kyllä se on edelleen ryssä joka siellä Ukrainassa tekee kansanmurhaa, ei USA, ei Nato ei EU.
Natolle ryssä on mitätön vastustaja, painivat täysin eri sarjassa kaikin puolin. Ei tuo ryssän menestys kovin kummoinen olo Ukrainassa ottaen huomioon heidän järkyttävän suuret menetykset ja turvautuminen vanhentuneeseen kalustoon. Ryssän vuoksi maailma tällä hetkellä kärsii. Ryssä kyllä joutaisi tuhoutua, kun eivät osaa ihmisiksi käyttäytyä. Kummasti se ryssä vaan Ukrainassa ryöstää, onko ryssä niin köyhä?
- Anonyymi
Naton Stoltenberg vahvisti jo ties monennenko kerran, että Suomi ja Ruotsi on jo Naton suojassa ja jos joku meitä uhkaisi, niin Nato puuttuisi peliin meidän puolella. Myös Kaikkonen sanoi eilen hyvin, että koskaan historiansa aika Suomella ei ole ollut näin hyvässä mallissa sotilaallinen turvallisuus, enää Naton täysjäsenyys nostaa meidän lopulliselle huipputasolle.
- Anonyymi
Stoltenberg on vain järjestöjohtaja. Hänellä ei ole mitään VALTUUKSIA puhua jäsenmaiden puolesta. Kussakin maassa PARLAMENTTI päättää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671242- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että338709- 51661
- 112659
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646- 51638
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574