TVO ilmoittaa, että Olkiluoto3 kolmosen sähkön tuotanto viivästyy jälleen.
Nyt lupaillaan huhtikuun puolen välin jälkeen laitoksen alkavan toimia. Kuka uskoo?
Nyt lupaillaan huhtikuun puolen välin jälkeen laitoksen alkavan toimia. Kuka uskoo?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Koekäyttö pitäisi alkaa 15.03.2023 ja säännöllinen sähköntuotanto 17.03.2023.
Olisi pitänyt alkaa jo 2009. Pikkasen on viivästynyt.
Tuo sinun tietosi on tämän mukaan jo vanhaa, uudesta viivästymisestä on jo ilmoitettu.
"Voimalan omistava Teollisuuden Voima (TVO) kertoo verkkosivuillaan, että voimalan säännöllisen sähköntuotannon on nyt määrä alkaa 17. huhtikuuta. "
MItä puhutte ajasta jäljessä
HUOMENNA TULEE SE
FORTUMIN VUOSIKERTOMUS
jotain lehtien otsikoita seuraatte kuin ap inatoksalla
Fortumin vuosikertomus tuskin tekee olkiluotofarssista yhtään uskottavampaa.
Siirsit muuten maalia ja eihän sinun ole pakko lukea lehtiä, mitä siinä valitat?
TVO arvioi viimeisimmän projektiaikataulun ja sovintosopimuksen perusteella OL3-hankkeen kokonaiskustannukseksi noin 5,5 miljardia euroa.
OL3-hankkeen rahoitus on järjestetty ulkoisella rahoituksella, osakeannein ja osakaslainoin omistajien ja TVO:n välillä. Sovintosopimuksella ei ole välitöntä vaikutusta Fortumin OL3-hankkeen nykyisiin osakaslainasitoumuksiin.
Laitoksen toimittajan mukaan yksikön säännöllisen sähköntuotannon odotetaan alkavan toukokuussa 2019.
Fortum Oyj
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja
Yksi väliaikatiedote muutaman vuoden takaa.
olkiluodosta ette tiedä yhtään mitään ettekä ydinvoiman tuotannosta
hlvein älytöntä pskapuhetta mutta voit pskavarpaana kepulaisena imeä vaikka
kremlinpresettä fennovoiman kepuvoimalassa
Etteikö mitään tiedetä? Kyllä tiedetään se mitä TVO kertoo. Eli ei tule niinsanotusti lasta ei paskaa koko hommasta. Sinäkö siellä olet ollut huoltohommissa, huoltohommat sujuu yhtä huonosti kuin oikeinkirjoitus, mitä?
Mitä kepulaisiin tulee, niin on se hupaisa se Annika Saarikko siinä TV:n vaalimainoksessa, kun se kiskoo Suomen lippua salkoon.
>>>...Annika Saarikko siinä TV:n vaalimainoksessa, kun se kiskoo Suomen lippua salkoon.<<<
Toinen yhtä hupaisa tollake oli se persujen Peltokangas, jonka aluevaalivaalimainos taannoin päättyi sanaan perkele. Muutenkaan mainoksen sisältö ei mitenkään kuulunut edes vaalien teemaan, mutta populismillahan persut typeryksiä höynäyttääkin.
Mikä tässä hankkeessa mättää ja mihin sillä pyritään, että annetaan uusia aikatauluja lyhyin väliajoin, kun aiemmat lupaukset ei pidä? Luulisi tässä ajassa jo huomatun, ettei niillä lupauksilla ole oikein uskottavuutta, joten eikö voitaisi vain sanoa, että toimii sitten kun toimii josko toimii koskaan, mutta toivotaan parasta ?
Ketä ja miksi tuolla touhulla yritetään kusta linssiin, kai jo optimistisimmiltakin olkiluotohopottajilta usko alkaa mennä, elleivät he ole täysiä idiootteja tai sitten he hyötyvät jotain tuollaisesta katteettomasta hopotuksestaan, johon kenties eivät itsekään usko?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7d160cce-62cd-4eff-8107-9241a9515664
Sentään jotain positiivista: Olkiluoto 3:n epäsäännöllinen sähköntuotanto on aloitettu jo aikoja sitten.
Jos sitä tuotantoa/jakelua säännöstelläänkin tarkoituksellisesti? Syyksi ilmoitetaan milloin mitäkin ja väitetään, ettei täyteen kapasiteettiin kyetä, kun nyt meni rikki se ja se ja ilmoitetaan, että kun se ja se on saatu korjattua, sitten alkaa säännöllinen tuotanto. Mutta sitten ilmoitetaankin, että nytpä menikin rikki sitten taas jotain ja tuotanto viivästyy jälleen, mutta eipä hätää, kun taas on tiedossa uusi päivämäärä, jona säännöllinen tuotanto alkaa. Paitsi, että kuvio näyttää toistuvan säännöllisesti ja loputtomasti niin, että aina kun joku ilmoitettu päivämäärä lähenee, ilmoitetaankin uudesta viasta ja vaivasta ja samalla ilmoitetaan uusi päivämäärä, jolloin OL3 alkaa porskuttaa..
Tuossa laitoksessa on säännöllistä ainoastaan uudet ilmoitukset toiminnan viivästymisestä.
ps. Jos siellä ei poikkeuksellisesti ole joku rikki, siellä on sitten vähintään huoltotauko.
Vanhaan aikaan näköradioissa oli ns. mittaustauko.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/04/seuraa-ohjelmansiirtoketjun-mittaustauko
Säännöllisen epäsäännöllistä kuin koulupinnarin koulunkäynti. Mutta sekin loppuu viimeistään oppivelvollisuusiän täyttymisessä, OL3-kusetus sen sijaan voi jatkua ties kuinka kauan?
ps. Tuossa joku kirjoitteli jo mininatojäsenyydestä, kun näyttää sekin hanke etenevän hieman
toisin kuin aikoinaan Suomelle lupailtiin, aika suurestikin toisin, mutkia matkaan ja muuttujia on tullut jo luvattoman paljon, että uskottavuudesta voitaisiin puhua.
🙈🙉🙊
Laittakaa stukkille pääsykielto ko. laitokseen pysytään reaalimaailman testeissä
Osaamattomille korjausmiehille pääsykielto!
Jos niiden jäljiltä STUK ei sinne pääse, tuloksena on Tsernobylin kohtalo ja voin kertoa, että sanomista tulee entistäkin enemmän.
kepuainen pskavarvas inisee
Mikä tässä hankkeessa mättää ja mihin sillä pyritään, että annetaan uusia aikatauluja lyhyin väliajoin, kun aie
se johtuu siitä että TVO ei ole kepulaisille pskavarpaille vastuussa energian tuotannota vaan omistajilleen
ja niin kauan kuin omistajille riittää suojaukset projektissa
ei kepulaisille pskavarpaille mitään olleelista kerrota
LUKEKOON HESARI JA JOTAIN YLEÄ JA IHMETELKÖÖN JA JAUHATKOON
PSKAANSA TÄÄLLÄ
huomenna torstaina tulee Fortumin tulos ja se tuo näkemystä sähkömarkkinoihin
yleensä uniperin pölyn laskeuduttua
mutta ei pskavarvaskepulaisille joiden kommunistien kansa yritys Rosatomin
päästämiseksi vakoilemaan fennovoiman kautta kantaverkkoa
EI ONNISTUNUT KEPULTA KREMLIN MYYRÄNTYÖ
Älä nyt ala persuakin tyhmempää esittää.
Odottaa EK-KOKOOMUKSEN vaalivoittoa jolloin saamme nähdä KOK-YLEN paneeleineen julistavan ORPON suulla kuinka he saivat sen toimimaan ja KAIKKI tämän hallituksen energiatukitoimet vain VELKAUTTIVAT Suomea.
Tuo selitys ontuu, koska OL3-hanke on venynyt jo liikaa.
Annetaan tarkkoja päivämääriä, jolloin muka alkaa toimimaan? Jotenkin se haiskahtaa, vähintäänkin se on epäuskottavaa?
Mutta näyttää niihin kaiken maailman Lintilät uskovan.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/2b9698be-c5de-44c0-ba69-ebc5b9db109a
Kai tuokin ehkä uskoo asiaansa virkansa puolesta, tai on uskovinaan ?
No, annetaan noille kaiken maailman lintilöille työrauha, sitähän tuokin jossain vaiheessa pyyteli, kun huomasi epäuskottavuutensa lässytyksissään.
Ja sitten tuli siinä epäuskottavuuden aiheuttamassa kepuvitutuksessa vielä se kännykkäjuttukin.., jokohan Lintilälle on selvinnyt, kuka niitä meemejä lähetteli?
Aika heikko muuten tuo kepun kannatus, kepulaisena minuakin vituttaisi.
Ranskalainen autokaan ei toimi vuottakaan ilman sähkö ym vikoja jakopäät ym leipoo jo heti käyttöön oton jälkeen . Napoleon ja konjakki on vain parasta mitä ranskasta on tullut .
Napoleon hävisi Waterloossa.