Eikä aikaakan kun keskusta oli selvä ykkönen "priimus", 2015 ihan omalla kymmenluvullaan EK vaalissakin.
Kyllä meillä suut menee hymyyn "niin perusteellisesti" Eikä ihan mitättömiä pissiksiä, pari entistä pääministeriä.
https://hs.mediadelivery.fi/img/978/35db6afd45828b11a5e974ecc57dfb16.jpg.webp
Eduskunta jää tänään vaalitauolle.
Viimeinen täysistunto alkaa kello 13, ja sen asialistalla ovat esimerkiksi lopulliset äänestykset kotoutumislaista ja metsästyslain muuttamisesta.
Vaalikauden päättäjäiset pidetään 29. maaliskuuta.
Eduskunnan ovat vapaaehtoisesti jättämässä monet kokeneet kansanedustajat. Muun muassa entiset pääministerit Matti Vanhanen (kesk) ja Juha Sipilä (kesk) eivät enää asetu ehdolle. Myöskään aiemmin ministereinäkin toimineet Erkki Tuomioja (sd), Satu Hassi (vihr), Toimi Kankaanniemi (ps), Jukka Gustafsson (sd), Anu Vehviläinen (kesk), Jari Leppä (kesk) ja Emma Kari (vihr) eivät enää ole ehdolla.
Seuraava eduskunta valitaan 2. huhtikuuta pidettävissä eduskuntavaaleissa. Valtiopäivien avajaiset on tarkoitus pitää 13. huhtikuuta.
Se on sitten ohi, tämän jälkeen emme voi puhua tulevasta hallitus työskentelystä kuin vasta uuden tultua voimaan. Jatkaa vielä heikentynein eväin, tai voi tulla ihan toinenkin kokoonpano, demokratia sallii ns virkamieshallituksenkin. Nämä ministerit ym hoitaa joitain juoksevia asioita siltikin, mm vierailuja, joka mm tulossa Unkarista puhemies Vanhasen tontille.
Sitten on humpan aika.
https://www.youtube.com/shorts/qEzEf5WkBxs
https://www.youtube.com/watch?v=7UNTmRrdDzg&ab_channel=Rivienv%C3%A4list%C3%A4
Sanovatkin "haistakaa paska kaikki"

Vastaukset 5
Vanhimmat
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17765190I
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Humpassa mentiin loppuun asti-
https://www.youtube.com/shorts/qEzEf5WkBxs
Humppa se joka tiellä pitää !
10-vuotta sitten joo ja sen jälkeen sipilä ryssi huolellisesti kaiken
No ei Keskusta ainakaan aloituksen aikaan noussut vaan hävisi saaden 11,3% äänistä. Se tulee nousemaan sieltä ensi vuoden huhtikuussa