Taksiyrittäjä ei ole yrittäjä vaan kartellin renki

Anonyymi-ap

Useat taksiyrittäjät ajavat ajojaan jollekin välitysyhtiölle eli ovat ennenminkin työntekijöitä kuin yrittäjiä. Taksiyrittäjä ajaa välitysyhtiöiden ajoja välitysyhtiöiden määräämillä ajovuoroilla ja hinnoilla. Työmääräykset ja ohjeet, jopa työasua myöden, tulevat välitysyhtiöiltä. Taksiyrittäjä ei voi vaatia mitään, vaan ajaa välitysyhtiön käskyjen mukaan. Asetelma on sama kuin provisiopalkkaisella työntekijällä. Ajat käskyjemme mukaan tai lopetat.

Taksiyrittäjä ei saa päättää mistään asioista itse välitysyhtiön "yrittäjäduunarina". Vain välitysyhtiötä voi vaihtaa, joka ei hyödytä mitään, koska hinnat ja toimintatapa on kaikilla sama. Kaikilla välitysyhtiöillä yrittäjä on työntekijän asemassa, eikä saa päättää itse mistään. Lisäksi välitysyhtiöt vaihtavat keskenään ajoja, siirtäen niitä toisilleen.

Suomessa on taksialan kartelli välitysyhtiöiden toimesta. Taksiaplikaatioiden tilaukset on kohdistettu välitysyhtiöiden kautta. Myös julkisen sektorin hinnoittelu ja ajot on sovittu keskenään ennen tarjouksien tekoa. Taksiliitto on osa toimintaa, joka toimii välitysyhtiöiden rahaliikenteen välittäjänä ja järjestää vain välitysyhtiöiden järjestelmiin sopivia taksikortteja julkiselle sektorille. Myös ns. Kelakyydit on sovittu ennen tarjouksien lähettämistä. Ne on jaettu aluekohtaisesti hiljaisella sopimuksella.

Vain Suomessa taksialalle on keskittynyt koko rikoslain kirjo kilpailu- ja hankintalain rikkomisista työntekijöiden palkka- ja työrikoksiin asti, sekä kaikki vero, vakuutus ja sosiaalikuluihin liittyvät rikokset niiden väliltä.

35

1180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi tarpeen nähdä milloin julkinen sektori ja työsuojeluviranomaiset hoitaisivat virkavelvoitteensa.

      • Anonyymi

        Kelan järjestämät ajot ovat pelkkää rikollisuutta.


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        🍑 ­­N­­­y­m­f­­­o­m­a­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17766204I

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Sitten nämä pellet luulevat olevansa jotain yrittäjiä vaikka ovat pelkkiä välityksen koiria ja tulot riittää nipin napin elämiseen. 😅

      • Anonyymi

        Ajokoira yrittäjän vastuulla ja kulkukoiran tuloilla🤣🤣🤣🤣


      • Anonyymi

        Luulet tietäväsi, etkä tiedä luulevasi. ;)


      • Anonyymi

        Mistä sen tiedät, mitä Suomen tuhannet taksiyrittäjät luulevat? Vaikka sinä pidät luulojasi tosiasioina, kaikki eivät pidä. Onneksi.


      • Anonyymi

        Silti alalle hinku ja halu. Nämä uudet pellet ovat vaan niin xxxxx, olisi pidetty ala kurissa ja maineessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajokoira yrittäjän vastuulla ja kulkukoiran tuloilla🤣🤣🤣🤣

        Vuf, vuf, räksyttää taksiyrittäjä ja kuseskelee tolpille.


      • Anonyymi

        On hienoa olla välitysyhtiön tyhmä koira ja maksaa vielä siitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuf, vuf, räksyttää taksiyrittäjä ja kuseskelee tolpille.

        Tarkastaja seisoo vieressä, muna kädessä.


    • Anonyymi

      Eiköhän ne "rehellisimmät" löydy sieltä Helsingin aseman basaarista, ne eivät ole "kartelliin" kuuluvia.

      • Anonyymi

        Uudet yrittäjät ovat itsenäisiä ja rehellisiä. Vanhat ovat roskaväkeä.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Ajovuorot kiellettiin kkv:n toimesta.

    • Anonyymi

      Alipalkkaus ja työvoiman hyväksikäyttö on alalla tavanomaista.

      • Anonyymi

        Työaikalakeja ei noudateta, koska välitysyhtiöt määräävät ajovuorot kaikille autoille. Se on tietenkin laitonta, kuten kaikki muukin kartellien toiminta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työaikalakeja ei noudateta, koska välitysyhtiöt määräävät ajovuorot kaikille autoille. Se on tietenkin laitonta, kuten kaikki muukin kartellien toiminta.

        Rengit leikkivät isäntää🤣🤣🤣🤣🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rengit leikkivät isäntää🤣🤣🤣🤣🤣

        Ja palstan trolli kriitikkoa.


      • Anonyymi

        … ja taksialalle etenkin taksilain uudistuksen myötä ja veronmaksuun kammoksuen suhtautuneen Sipilän hallituksen kätilöimänä eduskunnan siunauksella saatiin alustatalouden toimijoille vankka jalansija. Ja näkyy sama meininki olevan ruokapalvelualalla. Voitot yksityistetään. Kulut/tappiot sosialisoidaan. Ja verot valtion maksettavaksi. Sekä köyhät kyykkyyn: https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009537715.html?cs=email


    • Anonyymi

      Haluavat olla pölöjä orjia.

    • Anonyymi

      Tyhmiä ne ainakin ovat.

      • Anonyymi

        Sinä et selvästikään ole penaalin terävin kynä. ;)


      • Anonyymi

        Palstan ”nerojen” mukaan varmaan alla olevassa linkissä mainittukin muuttui em. Kelan päivärahoilla palstalle aivopieruja tuottavan uuninpankkopojan logiikalla välittömästi ”pölöksi” tartuttuaan taksin rattiin:
        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009478248.html?share=692f25c463299a512132d52f5f4fbb9d


    • Anonyymi

      ”Vain Suomessa taksialalle on keskittynyt koko rikoslain kirjo kilpailu- ja hankintalain rikkomisista työntekijöiden palkka- ja työrikoksiin asti, sekä kaikki vero, vakuutus ja sosiaalikuluihin liittyvät rikokset niiden väliltä.”
      Et ole, poika, asioista perillä. Taksialan rikollisuus on pientä verrattuna k.o. rikollisuuteen esim. rakennus- ja ravintola-alalla.
      Suhmurointi on Suomessa maan tapa. Alla esimerkki viime ajoilta Turun suunnalta:
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/c0f309bc-cf7f-4a82-932b-ba2aa0605774

    • Anonyymi

      K kauppias ei ole yrittäjä vaan Keskon renki.

      • Anonyymi

        No sun mielestä kaikki pienyrittäjät on renkejä, sehän jo on tullut selväksi.
        Olisko sun kannattanut itse istua sellä oman taksin ratissa enemmän, eikä ajattaa kuskeilla kaikkea ja istua baarissa päivät pitkät. Et olis noin katkera nyt kun rahat on loppu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sun mielestä kaikki pienyrittäjät on renkejä, sehän jo on tullut selväksi.
        Olisko sun kannattanut itse istua sellä oman taksin ratissa enemmän, eikä ajattaa kuskeilla kaikkea ja istua baarissa päivät pitkät. Et olis noin katkera nyt kun rahat on loppu.

        Paitsi ketjun aloittaja tolkuttaa palstalla viikosta toiseen, että isännät ovat kartellin renkejä, vaikka luulevat olevansa isäntiä. Aloittaja pitää luulojaan tosiasioina.


    • Anonyymi

      Taksi yrittäjä saa ihan itse päättää mihin sopimukseen lähtee mukaan vai vaihtaako alaa tai miten asiansa hoitaa, mutta yrittäjä hän kuitenkin on.

    • Anonyymi

      Jakotaksin autoilijat ovat kaikki yrittäjiä ja hyviä sellaisia.

      • Anonyymi

        Parhaita


    • Anonyymi

      Voi voi!

    • Anonyymi

      En usko kartelliin kela-ajojen suhteen. Aika heikko kate on ja silläpä kiinnostus varsinkin kaupugeissa huono. Jotain tarttis tehdä.

    • Anonyymi

      Onneksi on vanhat kunnon LTX ja HTD, parempia välitysyhtiöitä ei voisi maailmassa olla! Kyllä on juhlaa pitää autoja näin ammattitaitoisissa firmoissa. Puheluihin vastataan, keikkaa pukkaa ja välitys toimii. Kyllä rahalle saa vastinetta ja johto on joka penninsä ansainnut.

      • Anonyymi

        Lähitaksin sopimuksista kaikki pyrkivät eroon. Pelkkää paskaa koko touhu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      50
      2305
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      93
      2028
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      91
      2000
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1787
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1731
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      497
      1583
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      2
      1540
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1370
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      37
      1285
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1278
    Aihe