KUKA KAAPPASI LINTILÄN JALOVIINAT, VAI OLIKO RINNAKKAISKÄYTTÄJÄ taas asialla

Anonyymi-ap

Vanhanenkin uskaltaa lähteä puolustamaan , kun ei enää tarvitse huolehtia omasta vaalimenestyksestä. Tuskin nuo kaikki esimerkit ihan tarinoita on vai oliko niin, että joku joi Mikan puolesta alkoholia.RINNAKKAISKÄYTTÄJÄ TAI KAAPPAAJAJUOPPO

Jos ei pe iltana pysty lentämään hki-kokkola väliä ilman koneesta ostettua pulloa niin on alkoholi riippuvuus. Se onko siitä haittaa työsuorituksiin on sitten eri juttu.
Vanhanen taisi juuri todistaa miten totaalisen irrallaan todellisesta elämästä nämä kermaosaston porukka on. Tehdä saa mitä haluaa kunhan se ei vaikuta "häiritsevästi" töihin.
Mitään en ole ottanut. Mitään viestiä en ole lähettänyt. Mitään ongelmaa ei ole. Mistään en aio erota.

"Lintilä kiistää Iltalehdelle, että alkoholinkäyttö vaikuttaisi hänen työsuorituksiinsa."

Ei kiellä käyttäneensä vaan kieltää, ettei se vaikuta suoritukseen. Se olisi ilmeisesti selvinpäinkin yhtä huonoa joten sama vetää pienessä sievässä.
Vanhasen kommentti kertoo, että Lintilä käyttää alkoholia, "juominen" on jo epäilyttävä sanana. Jos ei häiritse töitä, niin voi tarkoittaa, että käyttää alkoholia työn aikana, sen lähellä ajallisesti tai lomalla. Otapa tuosta selvää; Vanhasen kommentti lyö vain lisää öljyä liekkeihin.
Vanhanen ei ole havainnut että Lintilän työt olisi häiriintyneet alkoholin käytöstä. Ei kuitenkaan kiistänyt ettei Lintilä ole käyttänyt alkoholia töissä ollessaan.

Eli on ihan ok että työpaikalla otetaan neuvoa-antavia ja alkomaholi on eduskunnassa ja politiikassa ihan ok, vaikka muualla se on hoitoon ohjaamisen paikka, kun kokouksessa esiintyy humalaisena. Että sekin on ihan normia, että eduskunnassa, politiikassa käytetään karkeaa kieltä, haukutaan, nolataan, ei pelkästään kilpailijasta, vaan työkaverista. Että pieni valkoinen valhe lautakasasta tai hakkereista, kuka niitä jaksaa. Kiitos Matti että kerroit millainen työpaikka se politiikka on. Ei ihme että alkomaholia kuluu.
juotu on mutta ei ole vaikuttanut töiden hoitamiseen.eli ei koeta omissa piireissä ongelmaksi.kukaan asiaa puolustavakaan ei ole kiistänyt,etteikö olisi juotu👍

196

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kepu on syytäny Sontaa Kansan silmille nii, että SontaTalikonvarsi katkesi !
      - että miten ne Kehtaakin ? ?
      - onneksi Kepu Romahtaa vaaleissa Satiaiseksi !

      • Anonyymi

        pitkäaikainen politiikan taustavaikuttaja kertoo, että Lintilän toiminta ja työteho nousi esiin keskustan sisällä jo viime hallituskaudella.

        Taustavaikuttaja kuvailee eduskuntaryhmää kollegiaaliseksi yhteisöksi, jossa kynnys puuttua asioihin on korkealla varsinkin, kun kyse on valtioneuvoston jäsenestä.
        Vanhasen normi repliikki mikä sopii myös monelle muullekin edustajalle ”en ainakaan muista hänen olleensa humalassa.” Muistin kanssa on ennemminkin ollut ongelmia 😁
        Tässä on ajojahdista kyse, Vanhanen tiivisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Lintilä oli molemmilla kerroilla sanonut Saarikolle, että alkoholinkäyttöä koskevat huhut olivat perättömiä."

        Saarikko oli tyytyväinen ja meno jatkui entisellään. Mikä on muuten Saarikon vastuu.

        Ajattelin, että minun vastuuni puuttua alkaa vasta myöhemmin, jos tällaisia tulee lisää.

        Outo tuo Vanhasen kommentti,että Suomessa ei ole kieltolakia.Kyllä se mielestäni työpaikoilla on.Siellä pitää olla selvinpäin.
        "Lauta Masa" ja "Bisse Mika", luottamusta herättävä parivaljakko. Äänestän varmuudella näitä veijareita vastaan nyt ja aina.

        Ongelma oli ja on ongelman peittely, valehtelu, väärät todistukset, ongelman vähättely, hyväveliverkostot jne
        28. syyskuuta 2009 Yle TV2:n Silminnäkijä-ohjelma väitti nimeltä mainitsemattoman rakennusliikkeen toimittaneen ilmaisia rakennustarvikkeita Vanhaselle tämän vuonna 1996 rakennettua taloa varten. Sama yhtiö olisi urakoinut taloja keskustaa lähellä olevalle Nuorisosäätiölle. Vanhanen kiisti väitteet.[24][25] Keskusrikospoliisi alkoi selvittää oliko syytä aloittaa esitutkintaa tapausta koskien,[26] mutta totesi myöhemminen että mahdollinen rikos olisi vanhentunut.[27] Kun vaalirahoituskysymys oli ollut mediassa esillä noin puoli vuotta, Kampanja-verkkolehden 1.–2. lokakuuta 2009 tekemässä kyselyssä Matti Vanhasella todettiin olevan suomalaisista huippupoliitikoista huonoin imago
        Osassa jutuissa on mainittu ihan konkreettinen päivä tai tietty työtilaisuus, jolloin alkoholia olisi nautittu överisti. Puhuvatko puoluetoverit siis palturia?

        Kes Kusta pettää aina

        1.Lintilän päättäessä koronan alussa 1.000 m€ avusta yrityksille mainostusrahaa (Ei melua), 2. Lintilän todettua ruoan hinta nousee 100 % (Ei melua), 3. 1 kuvan lähettäminen puoluekavereille (vähän ihmettelyä) 4. Lintilän illanistujaisissa ottamista alkoholipaukuista (Suuri melu).
        Ettei vaan ollut rinnakkaiskäyttäjä joka oli humalassa.

        Eikö eduskunnasta löydy alkometriä?
        Ei. Hakkarainen hönki ne kaikki tiltille viime kaudella.

        molemmilla herroilla on uskottavuus nollassa niin kannattaisi nyt tunnustaa miten asiat on...toisella ei kuitteja ollut ja toisella niitä liikaa.
        Koskaan ei tontilta löytynyt lautakasaa koska ne oli ehditty jo naulta kattoon.
        kun Lintilä tapaa toisten valtioiden johtajia, Ruotsin kuningasta kännissä niin onhan tuo varmaan peruskoulun läpäisseelle Perus-Virtasellekin selvää että liikakäyttö kyseessä ja ongelma. Hän on kaikkien diagnoosikriteerien mukaan alkoholisti. Nyt päihdeklinikkaan työterveyshuollon kautta yhteys.
        Kummallista Vanhanen väittää ajojahdiksi kun taas puolueen puheenjohtaja myöntää ,että keskusteli Lintilän kanssa asiasta viimeksi joulukuussa

        Kuulostaa siltä kuin Vanhanen myöntäisi hänellä olevan puutteita muistissa ja havaintokyvyssä. Lintilän alkoholinkäytön hän kuitenkin myöntää.
        Kun totuus tulee julki, niin sehän on ajojahtia.

        IL oli listannut niin pitkän listan tapauksia ja useiden eri todistajien suulla, ettei kyse ole mistään "huhuista".
        Spekulointia voisi jatkaa tarkastelemalla viime eduskuntavaalien tuloksia ja sitä, että Keskustalla tullee menemään vielä huonommin kuin silloin.

        Silloin Keskustan Vaasan vaalipiirin listalla viimeinen valituksi tullut oli Antti Kurvinen.
        Ensin tuo tekstiviestijuttu, joka meni Keskustan eduskuntaryhmälle. En usko, että sieltä kukaan järjestelmällisesti luovuttaa viestejään demariedustajien tai muidenkaan luettavaksi, joten joku siitä Kepun ryhmästä vuoti tarkoituksellisesti viestin sinne. Kepulla on nyt kolme edustajaa Vaasan vaalipiiristä ja tulevissa vaaleissa sieltä valitaan yksi vähemmän.

        Vanhanen tapansa mukaan ei muista mitään negatiivista kysytyistä asioista. Miten voi päättäjillä olla näin huono muisti? Vertaus keskustan puoluerahoitukseen silloin muinoin.
        Mikan viimeinen tehtävä tällä vaalikaudella on hyvinkin vaativa. Hänen pitäisi kasvattaa selkäranka.

        tämä uutinen kyllä laittaa whatsup meemikohun ja selitykset kaapatusta puhelimesta aivan uuteen valoon.

        Missähän Euroopan maassa voisi jatkaa Lintilän referenssillä ministerinä, paitsi Suomessa.
        en ole koskaan huomannut Lintilän työnteon häiriintyneen tästä,..." Olipa sananvalinnat Ykkösaamussa puhemieheltä. Kiertely itse asiassa oli jo tuskastuttavaa katsojallekin. Jos on alkoa käyttänyt ei se muutu muuksi selityksillä ettei vaikuta työntekoon. Vaikkei vaikuttaisi ei ainakaan työssä yleensä ole hyväksyttävää. Vai saako nyt kaikissa töissä käyttää alkoa jos se ei vaikuta työntekoon? Selvä puolusteluyritys ja vieläpä surkea sellainen. Joutuu vielä myöntämään ja nöyrtymään totuuden edessä. Helppo on puhemiehen puolustella, kun ei ole oma tarve saada ääniä...

        Kepulaisille tulee vaalin jälkeen kamala Kankkunen ilman viinaakin.

        Kepu hei, sääliin vetoaminen alkaa olla kulunut ilmiö, ajojahti sen sitäkin kuluneempi ilmaisu. Aikonaan näitä sanottiin vaaleiksi. Voisi ilmaista myös lopun aluksi ... Uurnilla tavataan ... Minä en ole 30 vuoteen nähnyt kuin järjestelmällistä kotimarkkinoiden ja palveluiden tuhoa, jonka ootte läpi runnoneet .. Viimesimmäksi maakuntahärvelit. Kera kokoomus ja ilmankin kaikki se mitä meiltä on maakunnista pudotettu kivijaloiltaan, kaikki se mitä vain etäämmäs kansaa menee. Nämä maakuntiin keksityt sukkahousu ja viitta hyvävelisuojatyö virat sun muut palvelut palvelukarjaa paimentamassa, kaikenmaailmaan urkintajärjestelmät (tiedustelulait ja itsensä sen yläpuolelle asettamiset, liikenneuudistukset .. ja vaikka taksit.., umpihullu aktiivimalli ja muut ihmisten palvelukastissa alistamiset).. Emme jää kaipaamaan teiltä siellä kepussa enää mitään. Mitä kepuun tulee, Kepu itse sanoi mitä eduskunnan tolppia nää valtionvrainministeriön virat on. Ei niitä halua kukaan, entäs elinkeinoministeri?

        Selvänä tai ottaneena, mutta joku tolkku pitäisi ministereilläkin olla asioiden hoidossa. Perusteeksi ei käy, että kansa maksaa. Eikä se, että ei muista.
        tämä nämä kaikki on velaksi syöty ja juotu nämä edustamiset. Nuoriso maksaa korotettuina veroina ja leikkauksina!

        Se on näillä politiikoilla aina omasta mielestään kyse ajojahdista, kun heidät nostetaan kyseenalaisista taipumuksista tikun nokkaan. Kyllähän nyt suomalaiset ottavat ihan silkkana toteamuksena mieltymyksen alkoholin käyttöön. Ei se aina ole ajojahti, jos nousee otsikoihin.

      • Anonyymi

        ei kai ministerin etuihin kuulu "pikku hönössä" hommiaan hoitaa?? Miksi noin monet ihmiset puhuisivat vastoin totuutta Lintilän juomisesta?

        jos tässä hommassa menee niin,että kuten Vanhanen sanoi,ei ole vaikuttanut työhön/työntekoon millään lailla. olisko tuo sopiva muissa töissä, kevyesti marinoituneena hommiin vaan,jos vaan työt sais tehtyä. laadusta kun on aika hankala sanoa liikoja kehumisia. ei olisi kiva jos kirurgi esim.olis silleinsä.
        Lintilä upottaa Keskustasta sen, mitä nyt enää olikaan ennen vaaleja pinnalla. (Minä en kyllä tätä viestiä lähettäny)

        Lintilän alkoholin käyttö on pientä Vanhasen lautakasa jupakkaan verrattuna

        sama Mika, joka osti Uniperin?
        Sipilän hallituksen elinkeinoministeri oli, joka ,hallitus siis, painosti Fortumia pistämään Carunakaupan rahat poikimaan nopeasti. Uhkaamalla viedä muuten rahat taseesta.
        Hänhän mestaroi Sipiän kanssa Fortumin Uniper kaupan (harmi vain, että Lundmark kertoi herrojen osudesta vasta kohun laannuttua). Tätä paremminhan on onnistunut vain Soneran Saksan seikkailu. Soneran hallituksen puikoissa oli muuten silloin aikanaan toinen pätevä kepulainen.

        Ihmekös menikin miljrdit ja miljoonat sekaisin yritysten koronatukien jakamisessa.
        Kyllä taas Lintilää paapotaan ja hänen tekemisiään "ymmärretään".

        Kannattaako Vanhaselta kysyä mitään menneestä, sen jälkeen, kun hän oli tyystin unohtanut kuka oli hänen rakannukselleen antanut lautakuorman, olen katsonut, ettei näe vaivaa kuormittaa Vanhasen muistia enää millään tavalla. Häneltä pitää kysyä vain tulevista.
        Voi vain arvailla mikä revittely iltapäivälehdissä jos kyseessä olisi demariministeri tai jopa pääministeri
        . Ihme hiljaisuus on laskeutunut asiasta porvari lehdistön ja YLE:n keskuuteen. Onneksi ko ministeri ei tanssinut,mikä olisi ollut maata mullistavaa.
        myös keskustan omat edustajat ovat kertoneet ministerin juomatavoista, joten en kutsuisi tätä ajojahdiksi, kun puoluetoveritkin ovat tilanteesta huolissaan.
        Se siitä rehellisyydestä. Lintilän on kuitenkin monen suulla kerrottu esiintyneen humaltuneena virallisissa tilaisuuksissa.

        Lintilää on päin vastoin yritetty tukea ansiottomasti, kun Saarikko yritti tehdä hänesta oto-puolustusministerin Kaikkosen vanhempain vapaan ajaksi. Siinä ei 'isänmaan' asia painanut paljoa, kun puolueen sisäisessä ottelussa haluttiin syrjäyttää Savola ja panna alkoholin reipas käyttäjä hoitamaan samaan aikaan kahta vaativaa ministerin tehtävää.

        Kepulle pettäminen on arkea. Sitä se teki myös omien intressiensä vuoksi saamelaislain käsittelyssä.
        on tärkeintä selvittää kuka pääsi Lintilän puhelimelle laittamaan viestin jonka laiton hän jopa lakitupaan asti kieltää. Eli kyse on siitä minkä krapulassa kiistää, niin sen voi jo nousukännissä myöntää, kuten meistä suurin osa tekee. Tosin jos ei ole pulloon tarttunut sen jälkeen, niin me kyllä odotamme, mutta ennen vaaleja sen on tapahduttava, myöntö nyt ainakin.

        Lintilän tulisi tilanteessa tehdä on nostaa käsi ylös virheen merkiksi ja yrittää säilyttää jokin uskottavuus. On ihan inhimillistä, että viina vie joskus miestä ja jopa lähetellä meemejä kännissä ja läpällä, mutta kaiken tämän kieltäminen ja ihan suora valehtelu asioista ei ole hyväksyttävää keneltäkään saatika vielä ministeriltä. Tämä kertoo hyvin karua kieltä henkilön luotettavuudesta.

        Uskokoon keskustan Vanhasta kuka haluaa. Sen verran monta alkoholin kyllästämää tilannetta ja "kehityskeskustelua" Lintilällä on artikkeleiden mukaan jo ollut, että sattumasta ei ole enää kyse. Todennäköisesti asia on työntekoonkin vaikuttanut. Mutta milläpä ministereiden työpanosta mitattaisiin erityisesti kun keskusta ja muu työyhteisö näyttää tässäkin tapauksessa asiaa piilotelleen.

        Toteamus "työnteko ei ole tästä (!) häiriintynyt" kertoo, miten asiaa kierretään. Moralisoimatta; käsittääkseni työpaikoille ei saa mennä juopuneena, mikä koskenee myös Arkadianmäkeä. Lintilän pitäisi itse vastata kysymykseen ilman puolestapuhujia.
        Kun kohuista puhutaan, niin vaalien alla on hyvä muistaa, että ehdokkaiden pahimmat kilpailijat eivät tule muista puolueista vaan oman puolueen ehdokkaista.
        Lintilän pitää mennä liikuttuneena kameroiden eteen kertomaan kansalle että hänkin on vain ihminen, ihminen joka kaipaa iloa, valoa ja jaloviinaa..

        Varsin vastuutonta kepulta yrittää pistää Lintilälle kaksi salkkua.
        Joskus olisi syytä myöntää tosiasiat, kepulaistenkin.
        Toiset ajojahdit hyväksytään toisia ei. Aamupala-ajojahti ja bile-ajojahti saivat lehdet innostumaan kuukausitolkulla. Kummassakaan ei ollut mitään väärää. Tietyt ajatushautomot ovat näiden ideoijat.

        Eli jos poliitikko lähettää päissään känniviestejä pääministeristä, niin se on ajojahti, jos häntä halutaan tilille siitä, ja toisekseen siitä, miksi hän tekee työtään päissään? Onko alkoholismi pääsyvaatimuksena tuohon asemaan, vai miksi se on suojelun kohde?
        ei kai ministerin etuihin kuulu "pikku hönössä" hommiaan hoitaa?? Miksi noin monet ihmiset puhuisivat vastoin totuutta Lintilän juomisesta?
        Mitenkäs nyt soteen rahat riittävät, kun ministeri on ne juonut.

        Hallituksen sisäpiiristä alkoholinkäyttöepäilyt ajoittuvat erityisesti koronaneuvottelujen aikaan loppukesästä 2020. Hallituslähteet kuvasivat Lintilän käyttäytyneen koronaneuvotteluissa tuolloin ainakin kerran niin karkeasti, että pääministeri Sanna Marin (sd) joutui ottamaan asian esiin keskustan kanssa.

        Vanhanen ei muistanut todistaneensa kyseisen kaltaista tilannetta.

        Tuttuun tapaan Vanhanen ei tunnu tietävän mistään mitään. Tai sitten valehtelee oikein olantakaa. Mutta kuitenkin siis puolueen puheenjohtaja kertoo ottaneensa asian esille Lintilän kanssa pariinkin kertaan...

        ei kai ministerin etuihin kuulu "pikku hönössä" hommiaan hoitaa?? Miksi noin monet ihmiset puhuisivat vastoin totuutta Lintilän juomisesta?
        Vanhanen sanoi,ei ole vaikuttanut työhön/työntekoon millään lailla. olisko tuo sopiva muissa töissä, kevyesti marinoituneena hommiin vaan

    • Anonyymi

      Jos sil on sama ongelma ku mul ku mää heräsi pie kipiän. En se ollu mää ku vetäs ton kossu ,se ol toi mun sisäne minä jol ol annettava periks ku ei muut mahtanu -Ol nääs voimakkaamp ku mä.

    • Anonyymi

      Aina on syy muissa. Se on sama virsi, aina kun kepun tai kepulaisen suhmurointi tai muu epäilyttävä toiminta paljastuu. Tässäkin Lintilä alkaa vänkäämään Iltalehden toimittajalle jossain toritapahtumassa. Olisi vain sanonut suoraan, että kyllä taikka ei. Mutta Mikahan puhuu niin totta kuin osaa. Oli kyseessä pandat taikka putelit.
      Miten aina kepulle käy näin? Jäätteemäestä Kulmuniin ja Vanhasesta Lintilään. Välissä Kauhavan kaveri halusi ihan ite ja omalla päätöksellä Pekingiin pienelle olympiamatkalle. Monet muut maathan perui edustajiltaan matkan Kiinan ihmisoikeustilanteen takia, mutta tilanteessa kuutamola ollut Kurvinen halusi päästä parrasvaloihin. Miten siinäkin sitten kävi? Lopputuloksena yksi imagohaitta lisää maalaisliitto-keskustan historiaan.

    • Anonyymi

      No nythän myö koko Suomen kansa uskotankii ihan sataprosenttisesti, että kaikki on täyttä huhua ja ajojahtia, kun Lintilä kiistää ja oikein puolueen johtaja ja eduskunnan puhemies sen vahistaavat.

      Jaloviinoo ei oo juotu eikä aineskaa virka-autossa.
      Ja eduskunnan puhemies kerta sanoo, niin on meijän kaikkien alettava uskoo, ettei meillä ole kieltolakia eikä kukaan ole huomannutkaan, että Lintilä olis ollu liian humalassa töitänsä tehdessään.

      Keskustan paras ministeri on nyt jätettävä rauhaan ja annettava hoitoo hommiansa entiseen malliin.
      Ja pyysin se Matti ihan vähän äänestämäänki kuitenkin.

    • Anonyymi

      Nythän se vasta iljettävä kepusoppa elinkeinoministeri Lintilän hoopoiluista syntyikin.
      Ei herranjestas sentään, koko näytää olevan kepuporukka yhtä typeriä.
      Kepujen poliittisiin taitoihin tuntuukin kuuluvan kieroilu, epärehellisyys, sopimusten pettäminen, uhkailu. yms.
      Poliittinen kepusirkus.

    • Anonyymi

      Kenenkähän keput vielä uskottelevatkin heihin luottavan?

    • Anonyymi

      Eduskunnan puhemies ei tiedä yhtään mitään, mitä eduskunnassa tiedetään laajasti.
      Häpeällisen kallis on tuo kepujen ministeri, johon ei tehoa liikaa edes huhuttu jaloviinaa. Tekee ministeristä vain kunnon seuramiehen, jonka puhelin osaa lähettääkin puhelimen omistajan ravintolaillan aikana 'ihan hyvän' meemin pääministeristä.

      • Anonyymi

        Lintilän joutsenlaulu, ei ne juorut ihan tyhjästä synny eikä naurettavat selitykset tilannetta paranna.

        Oletteko antanut virkapuhelimenne toisen henkilön haltuun? En tietoisesti? Kuinka tietoisesti puhelimen ylipäätään voi antaa toiselle, ja käyttää sitä n. 3 tunnin kuluttua itse? Tämä kohu on selvitettävä juurta jaksain, kaikki käänteet on tutkittava. On outoa tämä jatkuva kiertely, että asia on selvityksessä, mutta mitään tietoa siitä, onko joku toinen ollut tilaisuudessa lähettää pilkkameemin Lintilän oman puolueen sisäpiirin naureskeltavaksi. Tutkitaan ja odotellaan, odotellaan ja tutkitaan minä en ole sitä tietääkseni lähettänyt. Tietääkseni? Yritetäänkö tätä kohua pehmitellä jollain alkoholipaljastuksilla vai löytyykö jostain joku avustaja tunnustamaan yllättäen ministerin virkapuhelimen kanssa leikkimisen?
        Lintilä ei itse edes muista käyneensä keskustelua saarikon kanssa kuin kerran. Silloinkin hänen mukaansa saarikko olisi vain kertonut että huhuja liikkuu mutta niistä ei pidä välittää 🙄
        "Hänen omatuntonsa oli puhdas siksi, että hän ei milloinkaan käyttänyt sitä."

        Seuratessa ko ministerin esiintymisiä on syntynyt vaikutelma " teen juuri sen mikä on pakko tehdä eikä yhtään enempää" lauseet lyhyitä ja useimmiten mitään sanomatonta. Olen ihmetellyt mistä moinen käytös juontuu, aivot on muualla kuin siellä missä pitäisi olla.

        Outoa on Matti Vanhasen kommetti " 20 yhteisen työvuoden aikana en ole kokenut Mikan alkoholinkäytön aiheuttaneen ongelmia työnteossa" Siis on ollut humalassa töissä mutta ongelmia ei ole ollut.
        "ei hänen muistinsa mukaan". Tällä hän väistää vastaamasta suoraan kysymykseen. Ei pelaa muisti jos on ollut alkon alaisena. Niinhän siinä hyvin usein käy.

        Omat koirat purivat. Lintilän vaalipiiristä löytyy kamppaajia koska taistelu eduskuntapaikasta on tiukka. Myöskin ilmiantaja persoonalla Pohjoisesta on näppinsä pelissä. Likaista ja kovaa peliä.
        Ei esimies ota puhutteluun Suomessa jos ei asiassa olisi jotain perää..kyllä nyt pitäis tietää mihin ja miten Whatsapp tili on linkitetty jos on ministervastuussa puhelimeen..15 vuoden nilkki selvittäisi lokit ja muut alle 6 tunnissa ..nyt on koko valtiokoneisto tukena.
        Kepun sisäinen paikkakisa. Varmaan armoton esim. Vaasan vaalipiirissä. Kukas vuoti meemin ja ketähän koettaa vaaleissa avittaa.
        Siinä vaiheessa kun henkilö joutuu selvittelemään alkoholinkäyttöään, on jo selvää, että ongelma on. Tekisi vaan palveluksen itselleen myöntämällä sen. Apua saa, mutta valtakunnan asioita ei hoidella kännissä.

        nyt on puhemiehen mielipiteellä ainakin lupa käyttää alkoa jos se ei ain vaikuta työntekoon
        Whatsapista löytyy kyllä se historiatieto ja helposti. Todellisia ihmemiehiä (henkilöitä) tuolla on taas ollut puuhailemassa siirtymiä, vailla mitään havainnointikykyä.
        Taantuvan Keskustan poliittisen eliitin jäljelle jäävistä johtopaikoista käydään nyt kovaa kisaa, tovereita mustamaalataan oman poliitisen pyrkyryyden varjolla sääliä tuntematta,

        keskustapuolueen puheenjohtajalla luulisi olevan rohkeutta puuttua asiaan, jos tarvetta näyttää olevan. Näköjään Saarikon puhti on tullut esiin ainoastaan opposition haukkumisena. Saarikolta oli ainakin täydellinen kömmähdys esittää Lintilää hoitamaan puolustusministerin tehtäviä, näinä vakavina aikoina. Onneksi omat tämän torppasivat.

        Liittyykö tuo muistamattomuus, koska ei muista lainanneensa kännykän, eikä muista että olisi laittanut sitä viestiä, kun sanoo että en tietoisesti ole lainannut, niin liittyykö näihin se alkoholi, koska se ainakin sopisi tuollaisiin sanomisiin.
        Ongelmana pitäisin enemmän elinkeinoministerin toimessa tehtyjä päätöksiä. Muistan keväällä 2022 kun Mika esitti että korkeat polttoaineen mittarihinnat ( yli 2 € ) johtuvat raakaöljyn markkinahinnasta. Tuolloin Brent etc, olivat samoissa kuin 2014-16. ja silloin diesel oli 1.3 € / l. Business Finlandin korona tukirahat ovat omaa luokkaansa. Satatonnisia jaettiin ilman mitään tarkistusta yrityksen toiminnasta. Sama nyt julkistetut energiayhtiöiden tilinpäätökset. Helen ja Fortum tahkonneet huipputulosta. Hävetkää.

        En tietoisesti jakele virkakännykkääni muille, mutta siitä minulla ei ole mitään kuvaa mitä teen tiedottomasti. Jallua en juo kuin silloin tällöin päivän aikana.
        Nämä lintilän jutut on pelkkää vaaliesiintymistä, kunhan nimi on esillä jatkuvasti, kansalla on huono muisti asioiden hoitamisen tasosta.

        Tuo Kurvinen voikin olla se jokeri? Kun se oma valinta on ihan kiikunkaakun nyt
        Kuka on myyrä? Sekin selviää ajallaan. Kuka vuotaa,siihenkin selvyys saadaan.

        Eikös tässä ole kyse alkoholin käytöstä eikä ajojahdista,Vanhanen erehtyi asiasta!
        Lintilä ei itse edes muista käyneensä keskustelua saarikon kanssa kuin kerran. Silloinkin hänen mukaansa saarikko olisi vain kertonut että huhuja liikkuu mutta niistä ei pidä välittää 🙄

    • Anonyymi

      Keskustapuolue on oikeutetusti vajonnut pohjamutiin.

    • Anonyymi

      Se rinnakkaiskäyttäjäkö tulleekiin känniin, ja elinkeinoministeri Lintilä toimii korrektisti niin kuninkaallisten juhlaillallisilla kuin muissakin huhutuissa valtion edustustilaisuuksissa.

      • Anonyymi

        Kepulainen totuus on sitten metka ilmiö. Eilen Saarikko sanoi ylen uutisissa, ettei ole koskaan joutunut puuttumaan Lintilän alkoholin käyttöön ja täällä taas lukee hänen sanoneen, että 2 kertaa on täytynyt puuttua. Muistaako media sanomiset väärin
        ON poliittisesti tarkoituksenmukaista, mutta moraalisesti ja inhimillisesti kyseenalaista Saarikon ja Vanhasen lailla puolustella kenenkään työpaikkajuopottelua.

        Tällainen vaan vähentää luottamusta politiikkaan ja poliitikkoihin. Asioita salaillaan ja omia suojellaan. Ei takuulla avita tämä tapaus keskustaa vaaleissa.
        Oikeassa demokratiassa Lintilä olisi jo ex-ministeri.
        Moni päätös mikä tulee keskustan riveistä, tuntuu kuin olisi humalassa tehty ja seuraavana päivänä pyöristellään tehtyjä päätöksiä.

        Jos asiassa on perää, niin olisiko Saarikon pitänyt ryhtyä toimeen jo aikaisemmin? Edelleen, jos asiassa on perää, niin miksi Saarikko ehdotti häntä vielä puolustusministerin sijaiseksikin?
        Se ihmetyttää,että Saariikko on moneen kertaan Lintilän kanssa asiasta keskustellut,tiennyt ongelman, mutta siihen se sitten on jäänytKyllä meni myös Saarikon uskottavuus,puolueen puheenjohtajan olisi pitänyt muutakin tehdä kuin puhutella

      • Anonyymi

        Sehä se on varsin mukavoo, ku kaver ostoo ja ja juo ja ihe tulloo huppellii....heheh..

    • Anonyymi

      Turvat tukkoon Olvi Luoto 4 ,n ja pommak"" on kova sana !!!

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • Anonyymi

      Kuka hoitaa Lintilän viinakaapin mahtavat täydennykset?
      Vai ihanko ihan ite ministeri antaa mrrkkilistan ETEENPÄIN 🇫🇮 varaston huvetessa!

      • Anonyymi

        "Vuosina 2017–2018 ministeriön varoilla hankittiin jatkuvasti vahvaa alkoholia ministerin omaan ja tarkemmin erittelemättömään edustuskäyttöön." Ajatelkaas minkälainen duuni, valtio (lue: veronmaksajat) maksavat palkan 'edustuskuluineen' ja sen päälle vielä viinat joita voi näkymäs ihan vapaasti myös juoda työaikana, koska se "ei ole vaikuttanut työhön" tms. Mahtavaa, onnistuisikohan myös tavalliselle duunarille tuollainen,

        Syyllisiä tähän suurenteluun ja ajojahtiin. Ovat Keskustan sisältä, samasta vaalipiiristä lähtöisin. Vaalipiireissä on kova taistelu, kun on ihan selvää. Että Keskusta tulee vaaleissa menettämään monta kansaedustajaa. Näistä paikoista Keskustassa nyt koitetaan joitakin mustata, että oma asema vahvistuisi.

        Jos missä tahansa työpaikalla havaitaan alkoholisti, johdon tehtävänä on laittaa läträäjä katkolle ja sitten hoitoon. Miksi hallituksessa ei ole tehty näin, vaikka sen ministerillä on selkeä pitkään jatkunut alkoholiongelma?
        mikä on ollut virkavelvollisuus ja jääviys viime aikoina päätettäessä Business Finlandin Fortumin ja St1 Helenin etc tuista.
        Jos ongelma on ollut puolueessa tiedossa, on vastuutonta antaa hoitaa ministerin tehtäviä. Kepussa ei ole ajateltu veronmaksajien rahan perään.

      • Anonyymi

        KAIKKI HOITAA, KUTEN MINISTERIEN JA KANSAEDUSTAJIEN PALKATKIN AUTOMAATISESTI NOSTETAAN, KUN TARVETTA ON, SITÄ VARTEN PERUSTETTU ULKOPUOLINEN ELIN LAKISÄÄTEISESTI.
        VIINAKAAPIT PIDETÄÄN AINA TÄYNÄ JA TILIT, KULUTUKSSTA RIIPPUMATTA, SIITÄ EI KANSALAISTEN TARVITSE HUOLEHTIA.
        LIIAN HÖLMÖJÄHÄN NE OLISIVATKIN KANSANEDUSTAJIKSI, ELLEIVÄT ÄLYÄISI HOITAA OMAT ETUNSA JA TURVATA.
        Soinikin persiile potkittu työtön entinen edustaja n.5000 € kuussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Vuosina 2017–2018 ministeriön varoilla hankittiin jatkuvasti vahvaa alkoholia ministerin omaan ja tarkemmin erittelemättömään edustuskäyttöön." Ajatelkaas minkälainen duuni, valtio (lue: veronmaksajat) maksavat palkan 'edustuskuluineen' ja sen päälle vielä viinat joita voi näkymäs ihan vapaasti myös juoda työaikana, koska se "ei ole vaikuttanut työhön" tms. Mahtavaa, onnistuisikohan myös tavalliselle duunarille tuollainen,

        Syyllisiä tähän suurenteluun ja ajojahtiin. Ovat Keskustan sisältä, samasta vaalipiiristä lähtöisin. Vaalipiireissä on kova taistelu, kun on ihan selvää. Että Keskusta tulee vaaleissa menettämään monta kansaedustajaa. Näistä paikoista Keskustassa nyt koitetaan joitakin mustata, että oma asema vahvistuisi.

        Jos missä tahansa työpaikalla havaitaan alkoholisti, johdon tehtävänä on laittaa läträäjä katkolle ja sitten hoitoon. Miksi hallituksessa ei ole tehty näin, vaikka sen ministerillä on selkeä pitkään jatkunut alkoholiongelma?
        mikä on ollut virkavelvollisuus ja jääviys viime aikoina päätettäessä Business Finlandin Fortumin ja St1 Helenin etc tuista.
        Jos ongelma on ollut puolueessa tiedossa, on vastuutonta antaa hoitaa ministerin tehtäviä. Kepussa ei ole ajateltu veronmaksajien rahan perään.

        Lintilä nautti Fortumin voitelusta, kun kuittasi uniperin katastrofia korkeilla sähkönhinnoilla. Tuota se on kuin verorahoilla leikitään ja viina se virtaa vaan.
        Miksi Lintilän tekstiviestin selvityksen tulos salataan? Tuskin siinä valtion turvallisuus on vaarassa.

        Olitko juonut alkoholia ennen kokousta?

        ”Meitä oli siellä useita ministereitä STM:ssä [sosiaali- ja terveysministeriössä] istumassa, mutta ei siellä kyllä kukaan ollut humalassa.”

        Sanot, ettei kukaan ollut humalassa, mutta olitko juonut alkoholia ollenkaan?

        ”Kyllä meillä varmaan viiniä oli ainakin tarjolla siinä. Mutta ei kukaan siitä porukasta ollut kyllä humalassa. Me vain odotettiin käytännössä, että istunto alkaisi.”

        Oli myös havaintoja siitä, että hotellissa teidän seurassa oli muille tuntematon nuori nainen, joten kysyn nyt vielä siitäkin.

        ”Joo, minun pikkuserkku. Sen voit vaikka tarkistaa.”

        Annika Saarikko vielä joulukuussa ja puolenkuun puhuttelun Lintilälle pidettyään suositteli tätä hoitamaan myös puolustusministerin tehtävät Kaikkosen perhevapaan ajan. Miten se pesti olisi sujunut jos varsinainenkaan ei pysy olalla ilman viinaa? Sodan riehuessa rajan takana ja uhatessa levitä, kenellä tässä nimityssavotassa harkinta petti?
        Ei muista ollenkaan oliko kohtuuttoman isoista edustusviinojen määrästä tullut selvityspyyntöjä, mutta silti osaa eritellä tarkasti että joi yhden lonkeron lennolla vuosia sitten. Yritysmaailmassa vastaava selvityspyyntö olisi rinnastettavissa erityistilintarkastukseen, ja kyllä varmasti jäisi mieleen, sillä mahdollisena seuraamuksena voisi olla ministeriuran loppu.

        Joissakin kommenteissa todetaan, että kyseessä on ministerin ”oma asia” ja että alkoholimäärät ovat olleet pieniä. Se missä kunnossa valtion työtehtäviä ja muutakin tärkeitä työtehtäviä hoidetaan, on kuitenkin meidän kaikkien asia. Siksi on tarpeen, että media nostaa poikkeuksellisen alkoholinkäytön esille. Äänestäjät sitten päättävät, miten suhtautuvat. On syytä muistaa, että alkoholisteille on tyypillistä vähätellä omaa juomista ja annosmääriä.

        Virkatehtävissä ei ole olemassa sopivaa humalatilaa. Nollatoleranssi on ainoa oikea tapa.
        Puhelimet kaapataan, frakki ei mene päälle... Pojat on poikia.
        Lintilä ja hänen viiteryhmänsä olisi nyt otettava vastuu siitä miten tämä ratkaistaan peittelemättä ja valehtelematta. Suomalaisilla on ollut historiallisesti pitkä pinna sietää eriasteisia alkoholisteja valtakunnanjohdossa. Ei enää. On luottamuspulaa, on komporomat-epäilyjä, suojelun hinnan ja sidonnaisuuksien kysymyksiä, jääviysepäilyjä.

        Pitkäaikainen säännöllinen alkoholin käyttö alkaa viimeistään vaatia veronsa terveyden kannalta juuri tuon 60-ikävuoden jälkeisinä vuosina. Unen pitkäaikainen huono laatu aiheuttaa muistiongelmia, kireyttä ja ärtyisyyttä käytöksessä ja ongelmia tunteiden hallinnassa, jos alkoholia ei saa tankattua. Sitten romahtaa joko yleiskunto, pää tai sisäelimet ja motoriikka.

        Tässä Lintilän tapauksessa se on sitä miltä näyttää. Toinen kysymys on sitten se onko se hyväksyttävissä kansalaisten ja eduskunnan työyhteisön tahoilta.

    • Anonyymi

      Kepu pettää aina, amen!

      • Anonyymi

        Tosta kännykän kaappamisesta saisi antaa vähän täsmällisempää infoa.

      • Anonyymi

        Lintilä ei lukenut muistioitaan eikä aina ollut edes selvillä mitä muistioita oli saanut. Ja oli esiintynyt humalaisena ja sumeana monessa tilaisuudessa.

        Annika Saarikko lisää, etteivät väitteet elinkeinoministerin reippaasta alkoholinkäytöstä vaikuttaneet joulukuiseen päätökseen puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) sijaisesta.

        Saarikko ehdotti puolustusministerin sijaiseksi alun perin Mika Lintilää. Saarikko perustelee arvioineensa ensin, että kokenut ministeri valtioneuvoston sisältä olisi ollut hyvä vaihtoehto hoitamaan lyhyt sijaisuus.

        – Luovuin tästä ajatuksesta kuitenkin jo ennen valintakokousta, koska oma ja yhteinen arvio puolueen sisällä kehittyi siihen suuntaan ettei energiakriisin keskellä elinkeinoministerin työtehtäviä ole syytä lisätä. Päätös liittyi siis vain ja ainostaan elinkeinoministerin jo valmiiksi painavaan työtaakkaan.

        Kansan närkästyminen ja median aktivoituminen johtuu ennen kaikkea siitä, että on syytä epäillä Lintilän viime aikoina käyttäneen totuutta säästeliäästi.

        Toiseksi, lukuisten virkamiesten, avustajien ja autonkuljettajien yms. on mahdotonta tulla omilla kasvoillaan kertomaan havainnoistaan, olkootpa ne miten varmoja tahansa. Koska se johtaisi urakehityksen pysähtymiseen, työpaikkakiusaamiseen tai työpaikalta ulos savustamiseen. Herrojen hölmöilyyn puuttuvaa ei hellästi käsitellä ja totuuden puhujalle ei ole yösijaa. Siis organisaation sisällä.

        Oli myös havaintoja siitä, että hotellissa teidän seurassa oli muille tuntematon nuori nainen, joten kysyn nyt vielä siitäkin.

        ”Joo, minun pikkuserkku. Sen voit vaikka tarkistaa.”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansan närkästyminen ja median aktivoituminen johtuu ennen kaikkea siitä, että on syytä epäillä Lintilän viime aikoina käyttäneen totuutta säästeliäästi.

        Toiseksi, lukuisten virkamiesten, avustajien ja autonkuljettajien yms. on mahdotonta tulla omilla kasvoillaan kertomaan havainnoistaan, olkootpa ne miten varmoja tahansa. Koska se johtaisi urakehityksen pysähtymiseen, työpaikkakiusaamiseen tai työpaikalta ulos savustamiseen. Herrojen hölmöilyyn puuttuvaa ei hellästi käsitellä ja totuuden puhujalle ei ole yösijaa. Siis organisaation sisällä.

        Oli myös havaintoja siitä, että hotellissa teidän seurassa oli muille tuntematon nuori nainen, joten kysyn nyt vielä siitäkin.

        ”Joo, minun pikkuserkku. Sen voit vaikka tarkistaa.”

        Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) alkoholinkäyttöön liittyen on tehty kantelut ylimmille laillisuusvalvojille.

        Porin kuninkuusraveissa kun herra oli Hippoksen puh.joht.eivät päästäneet puhetta pitämään kun jutuista ei saanut ilman tulkkia selvää tapauksia on muitakin ei se ole ajojahtia ongelmat pitää tunnustaa ja hoitaa kaikissa asioissa
        Keskustan sisäistä peliä, jota käydään julkisuutta hyväksi käyttäen. Tuollainen jahti on helppo nostattaa puolueessa, johon uskonnolliset ääriainekset Pohjanmaalla ja Lapissa kuuluvat.

        Toivon , että Vaasan vaalipiiristä ei valita ketään tulevaan eduskuntaan.
        Kepun apupuolue kausi ei ole mennyt putkeen, päätöksistä ovat valittaneet jälkikäteen vaikka niihin voi vaikuttaa vain kun on mukana päättämässä. Saarikko on ollut ottamassa lainaa ja kritisoinut ottamaansa velkaa. Menneisyyden haamut eivät nosta nekään puolueen kannatusta. Sote uudistus farssi.
        Joku omasta puolueesta lyö nyt puukkoa selkään, kun jostain sisäisesti tämä What's Up uutisointikin tuli ja nyt tämä alkoholin juominen.
        Onko se puolueen etu, että salataan tietoisesti ja annetaan jatkaa vaativassa työssä. Puheista paljastuu, että hyvin moni on ollut tietoinen jo kauan. Ei tätä selitä mikään "ajojahti".
        Tuli otettua liikaa jallua, lähetettyä meemit ja muutenkin riehaannuttua. Mutta ei. Kielsi asian ja yritti kiemurrella ja onnistui vielä Metankin laittamaan tutkimaan olemattomia asioita, kuten puhelimen kaappausta ja sai Matinkin, raittiin miehen vielä kertoilemaan satuja

        Käytännössä Lintilä on saanut jo useamman varoituksen ongelmastaan. Nyt on aika vetää johtopäätökset. Ei tavallisessa työpaikassakaan voi ottaa työaikana, se on täysin selvä ja seuraukset on kannettava. Kansanedustaja ja ministeri on luottamustehtävässä, jolloin tilanne on vieläkin vakavampi. Nyt on aika toimia.

        Olet oikeassa ja epäilenkin, että keskustassa ollaan jo puuhailemassa hänelle vaalien jälkeen palkkioviraksi jotain metsäasiamiehen virkaa. Luonnossa kierrellessä voi sitten paremmin ottaa janojuomaa.
        Keskusta romahtaa seuraavissa vaaleissa ja paikkoja on aika vähän. Nyt yritetään jo kampittaa vahvoja pelureita pois, jotta itselle ja kaverille jäisi parempia paikkoja. Sellainen Keskusta.

        Vanhanen vähättelee tätä sanomalle että Lintilä on suoritunut kuitenk7n työtehtävistään ilman ongelmia. Ilmeisesti siellä Keskustassa ollaan sitä mieltä että myös autoa voi ajaa alkoholin alaisena kun se ei yleensä kuskin mielestä juurikaan vaikuta ajosuoritukseen. Onkohan tämä keskustan uusi vaaliteema?
        Kyllä Mikallekin jotain vaalien jälkeen löytyy. Alkon pääjohtajan paikkaakin voi hakea kun vapautuu.
        Niin, toki muistamme hyvin, että Lintilä (kepu) nimitti taannoin Kimmo Tiilikaisen (kepu) GTK:n pääjohtajaksi. Tiilikainen oli Lintilän mielestä sopivin tehtävään, maan tavan mukaan.

        Kantelut eivät johda mihinkään, koskalaillisuusvalvojat ja virkamiehet muuttuvat poliitikkojen konsulteiksi ja sparraajiksi - ja lyövät laimin lakiin kirjatut virkatehtävänsä. Ilmiö täyttää rakenteellisen korruption tunnusmerkit, jos ja kun näyttää siltä, että korkeimpiin virkoihin pääsyn edellytys on epäkohtien silottelu ja konsulttiasenteen omaksuminen. Vastuu maan tavasta lankeaa myös poliitikoille, jotka pitävät yllä nimityskulttuuria, jossa suositaan poliitikon omille valtapyrkimyksille suopeita ihmisiä. Samalla kansalaisten luottamus valtion- ja valtakunnansyyttäjien ja oikeuskanslerin riippumattomuuteen on vahingoittunut. Syyttäjien ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen olisi syytä harkita, onko heillä enää edellytyksiä jatkaa virassaan.

        Annika Saarikkohan kertoi menneellä viikolla keskustelleensa Mikan kanssa joulukuussa, ja oli kaiketi saanut jo silloin varoituksenkin viinan käytöstä työaikana. Normaalisti ihminen oppii asioista, mutta tässä tapauksessa vauhti tuntuu kiihtyvän, kuten jallut virka-autossa ja meemit osoittavat.suosittelen, että miettivät vakavasti, pitäisikö hoitoon ohjaustakin harkita. Jos ei muuten niin pelkästään jo puolueen ryvettyneen imagon takia.

        Mies tissuttelee vuosikaudet hallituksesta toiseen ja nyt sitten huomataan, että tämähän on ollut yleisesti tiedossa. Kerrotaan, että Saarikko ja Marinkin olisi puhutellut, mutta aihettako ei ole ollut? Harvapa se joutuu ennakoivasti puhutelluksi alkoholin käytöstä. Kyllä Lintilältä meni nyt eduskuntapaikka. Lestadiolaisalueella ei tällaista hyväksytä.

        Lintilä on/oli avainministereitä tehtäessä kaikkia kansalaisia koskevia päätöksiä. Sähköcasessa totesi, että tuli kiire miettiessä erilaisia tukitoimenpiteitä. Omalla kohdallaan totesi, että hänellä on kyllä varaa maksaa kohonneetkin sähkölaskut. Tällaista kiireeseen vetoamista ei voi hyväksyä. (Mutta kun itsellä ei ole hätää.)

        Lintilän omaa baarikaappia oli täydennetty kahdella shamppanjapullolla perustellen, että ne ovat "työhyvinvointiin". 30 viinipulloa muuhun tarkoitukseen. Samalla, kun kansalaiset taistelevat pärjätäkseen perustoimeentulossa. Ehkä ministerillekin liikunta tai muu vaihtoehto olisi parempi vaihtoehto hoitaa työhyvinvointia.

        Tässä ei ole kyse ajojahdista, vaan siitä, että tuossa asemassa olevien pitää olla skarppeina ja työkunnossa. Selvää on, että ajat ovat olleet kovat, mutta sitä paremmin pitää pitää kunnostaan huolta. Kyseisen henkilön kannattaa hakea apua, siinä ei ole mitään hävettävää.
        Ylipäätään ei kansalaisten pitäisi maksaa kansanedustajien alkoholiostoksia.

        Miksi tämä koko asia on edes eduskunnassa ongelma? Tuntuu että yksi tärkeimmistä asioista siellä on ollut joillain puolueilla saada sitä alkoholia ja väkevämpiä juomia joka kauppaan. Nyt jos joku vähän sitä käyttää, niin paheksutaan
        Siksi että välinpitämättömyys on edennyt Suomessa kuten tauti, ja hälläväliä tyyli on muotia, ei kuulu mulle, kuten kokoomuksen Orpo ja Valtonen toteavat. Se näkyy jo valtion talouden hoidossa, tai sen hoitamattomuudessa, sekä useassa muussa yhteiskunnan organisaatiossa. On todella merkillistä, että työyhteisössä ei muka huomata jonkun yksilön olemusta, vaikka vuosikausia lähes vierekkäin aikaa kulutetaan. Ei kuule mulle, myöskään nämä vaalit, pitäkää ne itsellänne, älkää enää valehdelko yleisillä foorumeilla turuilla ja toreilla.

        Järkyttävää, että vuonna 2023 saa lukea vielä tällaisia. Henkilöhän on päivänselvästi (heh) alkoholisti. Ja vielä siinä vaiheessa, että kieltää itse kaiken. Vastenmielistä.
        Ihan yhtä vastenmielistä on elinkeinoelämän hännystelijät, kuten Fortuminen TJ, joka oli siinä päivällistapaamisessa, jossa Lintilän kännykkä "kaapattiin". Vielä kehtasi mennä sanomaan, että ei Lintilä mitään siinä sometellut. Siis samanlaista sakkia kuin ministeri itse. Häpeäisivät.

        Sitkeästi nämä sählärit nykyään roikkuu viroissaan kiinni. Tämäkin on jo ainakin valehdellut ja eiköhän nuo juomahommatkin pidä paikkansa kun aletaan puhua niistäkin totta. vaihtoon.

        eivät viestit itsestään lähde, ne täytyy lähettää. Alkoholin käytön voi jälkeenpäin kiistää sanomalla, ettei sitä ole tapahtunut, mutta viesti on lähtenyt ja se on vastaanotettu. Mikan puhelin ei ole itsenäinen toimija ainakaan vielä. Jos sitä tiliä ei ole kaapattu, niin käyttäjän täytyy olla Mikan tiedossa. Kukaan ei kuitenkaan ole ilmoittautunut kuten taannoinen piikin pistänyt talonmies. Kohuhan loppuu vasta kun lähettäjä tunnustaa teon.

      • Anonyymi

        tehtiinkö Fortumin Uniper kaupat Octoberfestien aikana Saksassa, silloin ei oltu köyhiä eikä kipeitä ja jälki oli sen mukaista, ei siinä ehtinyt tarkastaa minkälaisilla ehdoilla Uniper jälleenmyi venäläsitä kaasua, kun piti kaksinkäsin lappaa huurteista kitusiin.

        Saarikon mieiestä Lintilä oli kuitenkin paras mahdollinen puolustusministerin tuuraajaksi.
        Eiköhän nämä valtiovallan tervehdykset Lintilän puolesta ole nyt lausuttu. Ei sellaisella tervehdyksellä mitään tee mistä kuulija ei saa mitään selvää.

        Kepun vaalitaistelu Vaasan vaalipiirissä?
        Vähän ihmetyttää Hesarin juttu, Hesarihan on tunnettu kokoomusvaikuttaja
        Mutta että otetaan käsittelyyn ministeri Lintilä, jokin siinä haiskahtaa.
        Ettei taustalla olisi hallitusneuvottelut, Lintilää ei haluta tulevaan hallitukseen, vaikka muu kepu suostuisikin?

        Lasi viiniä ruuan kanssa. Oma alkoholi kaappi ministeriössä. Whatsapp lähtee koneesta kun syödään. Jaloviina haetaan valtion autolla. Hieman kuulostaa kummalta. Vaikka vaalit lähestyy. Vastauksia lisää. Onko Lintilä mukana Tasavallan Presidentti reissulla yrittänyt katsoa ketkä pääsivät mukaan. Firmojen miehet tai naiset. 🇫🇮🇫🇮🇫🇮

        Kepulainen selkäänpuukotus ei ehkä rajoja tunne, mutta hyöty menee Lintilän kanssa samassa vaalipiirissä oleville.
        Likaa lentää vaaleihin asti ja jos keskustan gallupluvut pitävät vaaleissa, niin likapyykkiä riittää helposti neljäksi vuodeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk) alkoholinkäyttöön liittyen on tehty kantelut ylimmille laillisuusvalvojille.

        Porin kuninkuusraveissa kun herra oli Hippoksen puh.joht.eivät päästäneet puhetta pitämään kun jutuista ei saanut ilman tulkkia selvää tapauksia on muitakin ei se ole ajojahtia ongelmat pitää tunnustaa ja hoitaa kaikissa asioissa
        Keskustan sisäistä peliä, jota käydään julkisuutta hyväksi käyttäen. Tuollainen jahti on helppo nostattaa puolueessa, johon uskonnolliset ääriainekset Pohjanmaalla ja Lapissa kuuluvat.

        Toivon , että Vaasan vaalipiiristä ei valita ketään tulevaan eduskuntaan.
        Kepun apupuolue kausi ei ole mennyt putkeen, päätöksistä ovat valittaneet jälkikäteen vaikka niihin voi vaikuttaa vain kun on mukana päättämässä. Saarikko on ollut ottamassa lainaa ja kritisoinut ottamaansa velkaa. Menneisyyden haamut eivät nosta nekään puolueen kannatusta. Sote uudistus farssi.
        Joku omasta puolueesta lyö nyt puukkoa selkään, kun jostain sisäisesti tämä What's Up uutisointikin tuli ja nyt tämä alkoholin juominen.
        Onko se puolueen etu, että salataan tietoisesti ja annetaan jatkaa vaativassa työssä. Puheista paljastuu, että hyvin moni on ollut tietoinen jo kauan. Ei tätä selitä mikään "ajojahti".
        Tuli otettua liikaa jallua, lähetettyä meemit ja muutenkin riehaannuttua. Mutta ei. Kielsi asian ja yritti kiemurrella ja onnistui vielä Metankin laittamaan tutkimaan olemattomia asioita, kuten puhelimen kaappausta ja sai Matinkin, raittiin miehen vielä kertoilemaan satuja

        Onpa hyvä. Että alkoholinkäytöstä on tehty kantelu. Mietin tätä ketjua lukiessani että tähän salailuun, valehteluun ja muistamattomuuteen pitää saada selvyys. Ei Suomen kansa hyväksy mitään peittelyä, puolustelua ja salailua varsinkaan ministeriltä. Myös Vanhasen ja Saarikon ympäripyöreät puheet ovat peeceestä. Eikö eduskunnassa ole hoitoonohjaus alkoholin käyttäjille niinkuin muillakin työpaikoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantelut eivät johda mihinkään, koskalaillisuusvalvojat ja virkamiehet muuttuvat poliitikkojen konsulteiksi ja sparraajiksi - ja lyövät laimin lakiin kirjatut virkatehtävänsä. Ilmiö täyttää rakenteellisen korruption tunnusmerkit, jos ja kun näyttää siltä, että korkeimpiin virkoihin pääsyn edellytys on epäkohtien silottelu ja konsulttiasenteen omaksuminen. Vastuu maan tavasta lankeaa myös poliitikoille, jotka pitävät yllä nimityskulttuuria, jossa suositaan poliitikon omille valtapyrkimyksille suopeita ihmisiä. Samalla kansalaisten luottamus valtion- ja valtakunnansyyttäjien ja oikeuskanslerin riippumattomuuteen on vahingoittunut. Syyttäjien ja oikeuskanslerin sekä eduskunnan oikeusasiamiehen olisi syytä harkita, onko heillä enää edellytyksiä jatkaa virassaan.

        Annika Saarikkohan kertoi menneellä viikolla keskustelleensa Mikan kanssa joulukuussa, ja oli kaiketi saanut jo silloin varoituksenkin viinan käytöstä työaikana. Normaalisti ihminen oppii asioista, mutta tässä tapauksessa vauhti tuntuu kiihtyvän, kuten jallut virka-autossa ja meemit osoittavat.suosittelen, että miettivät vakavasti, pitäisikö hoitoon ohjaustakin harkita. Jos ei muuten niin pelkästään jo puolueen ryvettyneen imagon takia.

        Saarikko muistaa myös huonosti. Välillä on puhunut Lintilälle alkon käytöstä välillä ei?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepulainen selkäänpuukotus ei ehkä rajoja tunne, mutta hyöty menee Lintilän kanssa samassa vaalipiirissä oleville.
        Likaa lentää vaaleihin asti ja jos keskustan gallupluvut pitävät vaaleissa, niin likapyykkiä riittää helposti neljäksi vuodeksi.

        Lintilä sanoo ettei ole ollut niin humalassa että se olisi vaikuttanut töiden hoitamiseen. Minä luulin ettei töissä saa ottaa ollenkaan, sujuu työt kuinka hyvin tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä sanoo ettei ole ollut niin humalassa että se olisi vaikuttanut töiden hoitamiseen. Minä luulin ettei töissä saa ottaa ollenkaan, sujuu työt kuinka hyvin tahansa.

        Ja sitten ajojahti, onneksi kepulaiset eivät itse ole sitä koskaan harrastaneet. Jos tämä herra olisi demari , olisi saarikolla kiirettä vetämään luottamus pois. Tämähän on kepun käytäntö. Jos ne todistajat kerran valehtelee, miksei ministeri vedä heitä oikeuteen ja vaadi korvauksia?
        Kokoomusta on valtamedia galluptulokseen perustuen juhlinut jo vuoden ajan vaalien voittajana ja Orpoa tulevana pääministerinä. Huomattavan osan lisäkannatuksesta puolue on saanut keskustalta. Viimeiset gallupit ovat kuitenkin osoittaneet, ettei kokoomuksen voitto olekaan kirkossa kuulutettu. SDP ja persut hengittävät niskaan virhemarginaalin sisässä. Kokoomuksen vaalivoittoon saatetaan tarvita "akanatkin" keskustan säkin pohjalta. Siksi ajoitus Lintilän alkoholinkäytöstä on kuin täsmätilaus ennen vaaleja ja media on pitämässä huolen, ettei asia tule kansalta unohtumaan ennen vaaleja. Maassa tule olla huhtikuun jälkeen kokoomuslainen pääministeri.

        Onko kyseessä kepun sisäinen ajojahti puheenjohtajan vaihdosta ennakoiden se kun noilla Saarikon kiukuttelun kerryttämillä kannatusluvuilla heidän on pakko tehdä jos mielivät pysyä puoluekartalla ? Vai onko kyseessä medioiden ajojahti heillä kun pitää olla aina joku poliitikko hampaissaan jotta lehdet myy ?

        Tulevat vaali ovat ilmiselvästi syy, miksi ulostulo Lintilän alkoholinkäytöstä uutisoitiin juuri nyt. Keskustasta on kannattjia siirtynyt viime vuosina lähinnä kokoomukseen ja persuihin. Vaikka kannatus on jo alhainen, ilmeisesti vielä ennakoidaan, että siirtyjiä edelleen löytyy. Kokoomuksen kannatus on nimittäin huolestuttavasti laskenut ja suurimman puolueen asema pahoin vaarantunut. Pienikin apu voi pelastaa pääministerinsalkun. Tämä voisi tulla vielä kuihtuneelta keskustaltakin, kun oikein pelataan. Sopiva kohu siis keskustan sisälle ja tähän Lintilä on mainio kohde. Politiikka on meillä tulevisssa vaaleissa raadollista ja likaista.

        Auton ajamisestakaan päihtyneenä ei aiheudu mitään haittaa niin kauan kun ei kolaroi.

        ministerin tehtäviä näköjään voisi hoitaa alkoholiongelmainen. Vain typerän ja sokean puolueuskollisuuden takia. Eikö hävetä?

        Eipä vielä ole julkaistu lopullista tulosta Lintilän meemikohunkaan selvityksistä, vaikka Metalta jo aikaa sitten tulivat tekniset datat. Tilin kaappaushöpinä todettiin jo paikkansa pitämättömäksi. Mutta oliko edes rinnakkaiskäyttöäkään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulevat vaali ovat ilmiselvästi syy, miksi ulostulo Lintilän alkoholinkäytöstä uutisoitiin juuri nyt. Keskustasta on kannattjia siirtynyt viime vuosina lähinnä kokoomukseen ja persuihin. Vaikka kannatus on jo alhainen, ilmeisesti vielä ennakoidaan, että siirtyjiä edelleen löytyy. Kokoomuksen kannatus on nimittäin huolestuttavasti laskenut ja suurimman puolueen asema pahoin vaarantunut. Pienikin apu voi pelastaa pääministerinsalkun. Tämä voisi tulla vielä kuihtuneelta keskustaltakin, kun oikein pelataan. Sopiva kohu siis keskustan sisälle ja tähän Lintilä on mainio kohde. Politiikka on meillä tulevisssa vaaleissa raadollista ja likaista.

        tässä selvääkin selvempi keskustan sisäinen selkäänpuukotus kamppanja menossa joka juontuu yksin ja ainoastaan siitä että Lintilä ja kurvinen samassa vaalipiirissä ja näillä luvuilla toinen tippumassa eduskunnasta ja kun tiedetään että Lintilä kuitenkin aika suorapuheinen jolla niitä omiakin mielipiteitä kun taas kurvinen täysin saarikon hihnassa kulkeva puudeli niin vaikea arvata mistä kyse ja mistä lähtöisin koko keskustelu ja miksi. Ja ei tämä ainakaan paranna keskustan asetelmia tuleviin vaaleihin nähden,jakaa vaan puoluetta ja se kympin kannatus vaaleissa voi olla haaveita vain sillä ei kaikki näitä uutisia lue sinisillä silmillään sen verran näkyvää selkäänpuukotusta tulee Lintilälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ministerin tehtäviä näköjään voisi hoitaa alkoholiongelmainen. Vain typerän ja sokean puolueuskollisuuden takia. Eikö hävetä?

        Miltä tuntuisi jos esim. Orpo ja Vanhanen sanoisivat jostakin autokuskista, että "hyvin se kuitenkin ajaa vaikka humalassa onkin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tässä selvääkin selvempi keskustan sisäinen selkäänpuukotus kamppanja menossa joka juontuu yksin ja ainoastaan siitä että Lintilä ja kurvinen samassa vaalipiirissä ja näillä luvuilla toinen tippumassa eduskunnasta ja kun tiedetään että Lintilä kuitenkin aika suorapuheinen jolla niitä omiakin mielipiteitä kun taas kurvinen täysin saarikon hihnassa kulkeva puudeli niin vaikea arvata mistä kyse ja mistä lähtöisin koko keskustelu ja miksi. Ja ei tämä ainakaan paranna keskustan asetelmia tuleviin vaaleihin nähden,jakaa vaan puoluetta ja se kympin kannatus vaaleissa voi olla haaveita vain sillä ei kaikki näitä uutisia lue sinisillä silmillään sen verran näkyvää selkäänpuukotusta tulee Lintilälle.

        Annika Saarikko antaa lehdistölle avoimia lausuntoja asiasta käytyjen keskustelujen tiimoilta. Miksi hän ei vastaa tyypillisesti, en kommentoi. Taitaa Saarikolla olla lehmänkaupat ja luulee saavansa ääniä, kertoessaan puoluetoverista arkaluontoisia asioita. Käyttää Lintilää oman aseman turvaamiseen, tyypillistä kepua.

        Valehtelu puhelimen käytöstä.Oli arvattavissa olevaa humala käytöstä,sekoilua.Työllistäen ammatti ihmisiä tutkimaan muka puhelimen kaappausta. Se että omat ep poijat antoi julki jos antoivat oli kuinka puukko haavaan. Kepulaisten kisa ep alueella on ollut törkeää. Mediassa oli ennuste tippuvista edustajista ep alueella. Luki Lintilä, Savola, Kurvinen. Poijat käy kovaa kisaa keskenään. Onneksi samalla kepun kannatus tippuu..

        En minä ymmärrä sitäkään, että Lintilä on myöntänyt hallituksen kokouksissa olleen viinit pöydällä. Varsinkin korona-aikana kun päätettiin sulkea Uusimaa, oli pullo kaupalla valkkaria tarjolla, ja itse sanoi että oli puoliyö ja kyllä, alko tarjoilua oli. Kun maan johto hiprakassa päättää näin tärkeistä maan asioista, ja vedetään samalla sitä kuuluisaa valkkaria, niin jotain on pielessä.

    • Anonyymi

      ja sähkönsiirtohinnat vain nousee, lintilän toimista huolimatta,lintilänhän niitä piti kohtuullistaa mutta toisin kävi, kun antoi vapaat käret sähkösiirtäjille mennä kansalaisten kukkarolle,pian alkaa konkursi aalto, lakot sossu ja leipä jonot kasvaa

      • Anonyymi

        No, se menee Sanna Marini toivomalla tavalla. Emäntä on talossa joka määrää, ellei ole jo vaihtanut sukupuolta, isäntä.
        KYLLÄHÄN KAIKKI TIETÄVÄT, AINAKIN TULISI TIETÄÄ, MIKALAINEN ISÄNTÄ ON TALOSSA, SELLAISIA OVAT RENGIT.

    • Anonyymi

      KAAPPASIKO JOKU LINTILÄN JALOVIINAT.
      KYLLÄ SE VAIKUTTAA SILTÄ JA ETTÄ MARIN NE OLISI OTTANUT......"ILOA. VALOA, AURINKOA, HAUSKAA JA OLAVIA". SE KYLLÄ VIITTAA SILTÄ.
      KUKAANHAN NIITÄ EI KOSKAA SANNAN YKSITYISASIOTA SAA SELVILLE, VANHANEN SÄÄTI SEN ESTÄVÄN LAIN JA SANOI OLEVAN POLIITISTA AJOJAHTIA.

      • Anonyymi

        Niin, kyllä se on kansan uskottava, kun ministeri sanoo.
        "Lait ovat, niinkuin kirjoitetetaan ja asiat, niinkuin ajetaan". EIKÖS SE LE SITÄ SUOMALAISTA DEMOKRATIAA.

    • Anonyymi

      Kitkerän katkera Kärnä on vuotanut lehdistölle Kepun sisäisiä asioita. Että mies voikin olla lapsellinen.

    • Anonyymi

      KEPULIT ON KIEROJA KUN KORKKIRUUVI KIRNUUN PISTÄÄ EI MÄNTÄ SATU. KEPULI LEPPÄKIN TEETÄTTI KANTTUROILLEEN UUTTA PIKITIETÄ 1.5 KM. WATSAPPI KEPULIN VIINAKAAPIT PITÄÄ RATSATA TOHOLAMMIN KORTTEERI MYÖS SIELTÄ VARMAAN LÖYTYY VALTION VIINAA EHKÄ MUUTAKIN VOHKITTUA.

      • Anonyymi

        Lintilän lausunto lienee tulkittavissa siten, että hän myöntää kyenneensä juovuksissakin hoitamaan työtehtävänsä. Samaan kykenivät aikanaan myös Ahti Karjalainen ja Veikko Pihlajamäki.

        Onhan tässä ristiriita. Lintilä sanoo, ettei alkoholinkäyttö ole vaikuttanut hänen työskentelyynsä. Hän ei kuitenkaan kiellä käyttäneensä alkoholia työaikana.

        Eli kännissä saa töissä olla jos se ei vaikuta tai kuvittelee itse, että se ei vaikuta työtehtäviin? Onko Suomen valtion asiat ja ministerin tehtävät niin helppoja, että kestää olla pienessä sievässäkin? Entäs sitten kun se vaikuttaakin, sori siitä? Ehkä se kännykän käyttö ja tietoturva-asiatkin hoituisi paremmin jos ei naukkailisi edes sitä vähää.

        Ja Saarikko ehdotti Lintilää puolustusministerin sijaiseksi, vaikka tiesi näistä epäilyistä. Olisipa ollut jännä nähdä mitä meemejä ja minne Lintilän puhelimesta tämän tietämättä olisi voinut esim. Turkin diktaattorista lennellä.

        "– Alkoholi ei ole vaikuttanut millään tavoin työtehtäviini. "

        Onhan alkoholi vaikuttanut kun mies ei tiedä kuka hänen puhelimellaan lähettelee viestejä.

        ei oo vaikuttanut työskentelyyn. Mutta ei kiellä juomista. Ja isompi kysymys on , valehteleeko.

        Lintilä on elinkeinoministeri ja kauppoja on tehnyt Fortumin ja Uniperin kaupatkin
        ovat hänen kausillaan tehty. Olisi vaarallista jo Suomen verorahoilla tehtäisiin kauppoja joissa olisi humaltunut ministeri niitä allekirjoittamassa.

        sähkönhinta"ryöstökeissin"aikana Lintilä lupaili haastatteluissa sitäjatätä,mitään positiivistä ei kuluttajan kannalta tapahtunut?

        Vain kepu on ollut jarruna uuudistuksille, joita olisi pitänyt saada aikaan viimeisen 4 vuoden aikana. Kepu on koko ajan ilmoittanut olevansa "ei vasemmisto puolue" ja " väärässä hallituksessa", eli AJAA VAIN RIKKAIDEN ETUJA. Siksi kannatus ei maaseudun köyhien keskuudessa ole suuri.

        Lintilän synti on se että hän tulee vaalipiiristä jossa selkään puukottaminen, kiusaaminen, oman edun tavoitteleminen ja lyttääminen ovat arkipäivää. Inhottaa tämä mentaliteetti että jos et ole muutaman tyypin mieleen niin silloin demokratia on toisarvoinen asia. Mielenkiintoisin kysymys onkin että kuka näitä viestejä kepulta vuotaa ja kuka hyötyy eniten.

        Miksi ei Lintilä nosta syytettä mediaa vastaan perättömistä huhuista? Onko kyseessä kunnian loukkaus? Tämä viesti kohu on edelleen mysteeri, vaikka tiedot saadaan nykyään aika nopeasti kuka lähetti ja kenelle. Mysteeri mies tämä Lintilä.

        Väitetään että alkoholi ei ole vaikuttanut työntekoon.
        Millä mitataan alkoholin vaikutus työntekoon?
        Tällä väittämällähän hän myöntää käyttäneensä alkoholia työtehtävien aikana.

        Lintilän käytös eduskunnassa 15.12.2022 oli hävytöntä.

        – Onhan se nyt hävytöntä, että hän on ollut eduskunnan edessä vastaamassa kyselytunnilla kysymyksiin alkoholin vaikutuksen alaisena, edustaja sanoo.

        Lintilä edusti koronaasiassa(kin) miehekkäästi toimeksiantajiaan EK:ta ja ravintola-alaa kansan kustannuksella. Eilen hän sai työstää julkisen kiitoksen epäviralliseltA pomoltaan Antti Herliniltä, joka kehui häntä Helsingin Sanomissa hyvästä työstä.

        Silloin kun minun "sometilini on kaapattu", en laske viinin määrää senttilitroissa, vaan pulloissa. Jos menee yli kahden pullon, niin silloin se jo ehkä vaikuttaa "työtehtäviini". Onneksi olen aina tähän mennessä saanut sometilini takaisin hallintaani jo heti seuraavana aamuna.

        Lintilän lausunto lienee tulkittavissa siten, että hän myöntää kyenneensä juovuksissakin hoitamaan työtehtävänsä.

        Kun puolustuksena on ,ettei ole vaikuttanut työtehtävien hoitoon, mitä myös saarikkokin käyttää, niin onko siis niin Kepun mielestä ,että humalassa voi hommia hoitaa jos työ sujuvat edes jollain lailla. Koskeeko sama logiikka myös muissa ammateissa toimivia,esim ambulanssin kuljettajia

        "Lintilä Ylellä: ”Alkoholi ei ole vaikuttanut millään tavalla työ­tehtäviini”"

        Tämähän on tunnustus, että on ollut alkoholin vaikutuksen alainen.

        Rattijuoppoudesta kärähtänyt voisi sanoa, että alkoholi ei ole millään tavalla vaikuttanut ajooni. Eikö silläkin pitäisi välttää tuomio, jos Lintilä selviää tästä kuin koira veräjästä.

        Jos valehteli, niin herääkin kysymys, voiko ministerinä toimia alkoholiongelmista kärsivä ja kansalle ja sen valitsemalle eduskunnalle valehteleva ministeri? Eikö eduskunnan edessä tapahtuva tietoinen valehtelu

        Ministeri ei voi valehdella yleisölle ja eduskunnalle. Jos Lintilä on valehdellut puhelimensa Whatsapp-tilin kaappauksen, hänen on erottava. Jos ei itse eroa -siinä tapauksessa että olisi valehdellut-, eduskunnan on hänet erotettava. Valehtelusta ja halventavien kuvien lähettämisestä ei voi tulla hyväksyttävää politiikan tekemisen välinettä.

        Vai kuinka moni teistä haluaa maksaa ministerin viinat, ihan vapaaehtoisesti? Lintilän alkoholin käyttö on tapahtunut työtehtävien aikana ja näemmä ministeriltä on muistikin pettänyt, kun piti ihan illalliskumppanin, Fortumin johtaja pyytää vakuuttelemaan, että Lintilä ei kännykkäänkään räplännyt, vaikka pilkkameemi oli hänen kännykästä lähtenyt.

        Tarkemmin kun katsoo pelokkaan näköisen Lintilän kuvia, joita eri tilaisuuksissa on otettu, niin niissä taitaakin järjen lisäksi seistä alkoholista sumeat silmät!

        Mitä enemmän Lintilä vakuuttelee alkoholinkäyttönsä vähäisyyttä ja sitä, ettei se ole vaikuttanut työtehtävien hoitamiseen, sitä epäuskottavammaksi nuo vakuuttelut muuttuvat.
        Ministerin postia ei hoideta vasemmalla kädellä pienessä maistissa, vaan se vaatii asioihin perehtymistä ja kirkasta ajattelua. Ministerin työ on lähes 24/7 työtä, jossa vapaa-ajallakaan ei voi olla ihan tillin tallin, koska työtehtäviä voi tulla yllättäenkin. Työaikana työpaikalla humalassa ei voi olla koskaan eikä pitkät kosteat lounaat sovi tehtävien hoitoon. Eduskunta on myös ministerien työpaikka, jossa liialliseen alkoholinkäyttöön pitää puuttua.

        "”Alkoholi ei ole vaikuttanut millään tavalla työtehtäviini, ja en ole kuullut vielä keneltäkään sitä, että olisi havainnut, että se olisi vaikuttanut jollain tavalla työtehtäviini”, Lintilä sanoi."

        Ei tietenkään. Mutta entä niiden työtehtävien hoitamiseen? Sehän on toinen asia

        Kepu, ei vaivaudu edes tutkimaan asiaa. Lintiläähän tämä ei kuitenkaan auta, koska hän jää nyt löysään hirteen roikkumaan. Tämä on käsittämätön veto Kepulta, sillä näennäinenkin asian "tutkinta" olisi käytännössä hoitanut asian pois päiväjärjestuysestä: "Käsittelimme asian Mikan kanssa ja tässä näyttää tehdyn kärpäsestä härkänen." Puolue tukisi näin Lintilää ja vaikka asia jossain välissä osoittauisikin todeksi, niin puolue ei näyttäisi vähätelleen asiaa, kuten nyt tekee. Nyt puolue riskeeraa turhaan, eikä edes auta Lintilää. En keksi sille muuta syytä kuin, että nämä huhut ovat Keskustan piireistä lähtöisin.

        Henriksson vahvistaa HS:n saaman tiedon, että Lintilä myöhästyi kyydistään, kun Suomen valtuuskunta suuntasi Tukholman Grand Hotelilta Kuninkaanlinnalle, jossa Ruotsin kuningaspari isännöi valtiovierailun juhlaillallista.

        Onko totta, että Lintilä vietiin Kuninkaanlinnan illalliselle varsinaisen autosaattueen jälkeen?

        ”Pitää paikkansa”, Henriksson sanoo.
        HS kysyi Lintilältä lauantaina, joutuiko hän siirtymään Kuninkaanlinnalle jollakin poikkeuksellisella tavalla.

        ”Ei”, vastasi Lintilä tuolloin. ELI VALEHTELI SIINÄKIN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Miten suurlähettiläs kommentoi tätä Lintilän lausuntoa?

        ”Jos hän tarkoitti [ei-poikkeuksellisuudella] sitä, että hän siirtyi autolla, niin sitten hän vastasi oikein. Mutta hän ei siirtynyt sillä kyydillä, jolla hänen olisi pitänyt siirtyä.”

        HS:n tietojen mukaan Lintilä haettiin hotellihuoneestaan sen jälkeen, kun tavoittelu ei ollut tuottanut tulosta.

        Lauantaina Lintilä vastasi HS:lle kieltävästi suoraan kysymykseen siitä, jouduttiinko häntä hakemaan hotellihuoneestaan.

        ”Ei. Käytävällä vastaan tuli tuo minun erkkari [erityisavustaja] muistaakseni”, hän sanoi.
        eli JATKUVAA VALEHTELUA KOKO AJAN!!!!!!!!!!!!!!!!!

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009438274.html?utm_medium=promobox&utm_campaign=hs_tf&utm_source=is.fi&utm_content=promobox

        Suurlähettiläs Henrikssonin mukaan Kaikkosella ja Lintilällä oli hotellilla aikaa valmistautumiseen tunti tai vähän vajaa tunti. Kaikkonen ehti saattueeseen.

        Lintilän mukaan hän ehti tavata ennen illallista hotellilla myös naista, joka ei kuulunut Suomen delegaatioon. HS:lle puhuneet paikalla olleet lähteet sanoivat nähneensä hotellilla ministerin seurassa nuoren naisen.

        Lintilä sanoi HS:lle lauantaina, että kyseessä oli hänen pikkuserkkunsa.

        ”Joo, minun pikkuserkku. Sen voit vaikka tarkistaa.”

        HS on toistuvasti yrittänyt kysyä pikkuserkun nimeä tarkistaakseen tapahtumien kulkua. Lintilä kieltäytyi viimeksi tiistaina kertomasta sitä.

        Asialla on merkitystä, koska Lintilä tapasi delegaatioon kuulumatonta henkilöä kesken merkittävän valtiovierailun ja koska tapaamisen jälkeen hän oli myöhästyä tärkeältä illalliselta.

        Suurlähettiläs Henrikssonin mukaan Lintilälle ei ollut merkitty avecia vierailun protokollaan.

        HS lähetti tiistaina iltapäivällä sähköpostilla Lintilälle tarkentavia kysymyksiä Ruotsin-vierailusta. Lintilä ilmoitti puhelimessa, ettei hän ehdi vastaamaan kysymyksiin tiistain aikana.

        iso joukko hyviä veljiä lähtenyt puolustamaan Lintilää aina Matti Vanhasesta alkaen. Ja mies itse on jo useampaan kertaan valehdellut sekä meemi- että alkoholiasiassa. Nytkin jäi kiinni valheista.

        Minä olen saanut Lintilästä hyvin negatiivisen kuvan. Korona-aikana Lintilä jakeli rahoja holtittomasti ties minne, raivosi naisille, iski kapulaa rattaisiin kun piti saada karanteenit ynnä muut toimimaan.

        Ja mikä mahtoi olla totuus Uniper-kaupoista? Lintilä sanoi, että sai tietää asiasta puoli tuntia ennen kun Fortum osti Uniperin. Kepun mittapuulla hieno mies, mutta Suomen kannalta aikamoinen harmi.

        varsinainen asia on se, että Lintilä jää toistuvista valheista kiinni. Miksi? Yrittääkö hän peitellä jotain? Miksi muuten vähäpätöisestä asiasta pitäisi valehdella?

        "Pikkuserkku" haiskahtaa. Ensin Lintilä sanoi HS:llem että asian voi tarkistaa, mutta kieltäytyy antamasta tämän ns. pikkuserkun nimeä pyydettäessä. Haiskahtaa siis jälleen uudelta hätävalheelta. Voisin lyödä vetoa sen puolesta, ettei nainen ollut Lintilälle sukua.

        On hyvin mahdollista, ettei mikään valehdelluista asioista ole merkittävä, ja ne voisi sivuuttaa. Jatkuva valehtelu on toinen asia. Lintilä ei näytä ymmärtävän, ettei kannata valehdella asiasta, jonka voi helposti tarkistaa. Ja muutenkin, vaikkei asiaa edes voisi tarkistaa, niin ottaa huomioon haitta, joka syntyy kun valehtelusta jää kiinni. Jos Lintilä ei olisi jäänyt valheista kiinni, kaikki olisi kuivunut kasaan kauan sitten.

        Kyllä Lintilästä jää negatiivinen kuva. Selittelyn makua. Jos on töissä päihtyneenä, tavis saisi potkut. Miksi Lintilä saa jatkaa tehtävässään? Kyse on kuitenkin hyvin julkisesta virasta, jossa pitäisi edustaa Suomea ja sen kansaa. Hävettää moisen "edustajan" toilailuista lukeminen. Eron hän selvästikin ansaitsee!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        varsinainen asia on se, että Lintilä jää toistuvista valheista kiinni. Miksi? Yrittääkö hän peitellä jotain? Miksi muuten vähäpätöisestä asiasta pitäisi valehdella?

        "Pikkuserkku" haiskahtaa. Ensin Lintilä sanoi HS:llem että asian voi tarkistaa, mutta kieltäytyy antamasta tämän ns. pikkuserkun nimeä pyydettäessä. Haiskahtaa siis jälleen uudelta hätävalheelta. Voisin lyödä vetoa sen puolesta, ettei nainen ollut Lintilälle sukua.

        On hyvin mahdollista, ettei mikään valehdelluista asioista ole merkittävä, ja ne voisi sivuuttaa. Jatkuva valehtelu on toinen asia. Lintilä ei näytä ymmärtävän, ettei kannata valehdella asiasta, jonka voi helposti tarkistaa. Ja muutenkin, vaikkei asiaa edes voisi tarkistaa, niin ottaa huomioon haitta, joka syntyy kun valehtelusta jää kiinni. Jos Lintilä ei olisi jäänyt valheista kiinni, kaikki olisi kuivunut kasaan kauan sitten.

        Lintilä ei ilmestynyt pyynnöstä huolimatta 7.3. A-studioon oikomaan mahdollisia väärinkäsityksiä. Jos mies ei pysty myöntämään suhteellisen harmittoman whatsúp-meemin lähettämistä, tuskin hän on valmis myöntämään muitakaan väitteitä, joita pukkaa esiin vähän joka taholta.

        Kysymys ei enää ole pelkästään Lintilän mahdollisesta alkoholinkäytöstä työajalla, vaan siitä, onko Lintilä valehdellut. Meemikohu oli vasta äsken. Lintilä selitteli siinäkin. Ensin tarina afrikkalaisesta hakkerista ja sitten selittelyä, että joku muu on rinnakkaiskäyttäjänä lähettänyt Sanna Marinia pilkkaavan meemin. Kuka tämä henkilö oli, ei Lintilä kuitenkaan osannut sanoa, vaikka hänen itsensä olisi se rinnakkaiskäyttö pitänyt säätää, jos sellainen olisi ollut. Sama toistuu tässäkin tapauksessa. Lintilä esimerkiksi kertoi tavanneensa viime vuonna valtiovierailulla Ruotsissa kesken kaiken pikkuserkkunsa mutta ei suostunut kertomaan tämän nimeä toimittajalle, jotta asia olisi voitu tarkistaa. Samasta vierailusta tuli esiin myös valheita, joita Lintilä on kertonut toimittajalle, kuten että Lintilää ei olisi jouduttu hakemaan hotellilta edustusillalliselle vaikka jouduttiin. Kyse on nyt siitä, voiko Lintilää pitää luotettavana henkilönä ja sopivana virkaansa, jos hän valehtelee jatkuvasti.

        Lintilä tuotiin Kuninkaanlinnaan omalla kyydillä muun saattueen jälkeen. HS:n tietojen mukaan Lintilä haettiin hotellihuoneestaan sen jälkeen, kun häntä ei ollut tavoitettu.

        Lintilä kiisti lauantaina HS:lle siirtyneensä Kuninkaanlinnalle ”poikkeuksellisella tavalla”.

        Hyvä mika kiistä vaan kaikki. Mä kyllä uskon asian menneen juuri noin. Mut kuka nyt olettaa tai edellyttää että aikuinen ihminen muistais mennä ajoissa tapaamiseen, ainakaan jos se aikuinen sattuu olemaan ministeri.. Eihän ne muista koska niillä on lomat, ne ei ymmärrä ettei kipeenä mennä klubille tai salibandyotteluun muita tartuttamaan.. Ei ne ymmärrä oikeen mistään mitään. Normaali terve ihminen kyllä hallitsee moiset asiat, mut ei meidän ministerit.

        Ai Mikan mielestä ei ole poikkeuksellinen tapa siirtyä, että hänet pitää erikseen hakea huoneestaan ja kyydittää yksin muun seurueen jälkeen? En luota Mikan juttuihin yhtään. Eikä varmasti moni muukaan. Kepussa toki skandaalit ja epäluotettavuus ovat vain meriittejä.

        Kumpi valehtelee, Lintilä vai suurlähettiläs? Pitäisikö asiaa kysyä Salelta kun hän oli myös tuolla illallisella, mikä oli tilanne?
        Ohjeena on kiistää mahdollisimman pitkään, toivoen että pahin menee ohi. Mutta tuokin hyppää silmille uudelleen kun ilmaantuu video, jossa todisteet ovat nähtävillä. Sen jälkeen pyydellään anteeksi että jäin kiinni.

        asia muuttuu vakavaksi jos Saarikko ehdottaa puolustusministerin tehtävää henkilölle jolla alkoholiongelma.

        Erilaiset setämiehet jahtasivat Marinia kuukausikaupallla vapaa-ajan biletyksestä. Nyt samat sedät puolustelevat ministeriä. joka on monen todistajan mukaan hoitanut virkaansa toistuvasti kännissä. Päälle tulevat vielä läpinäkyvä valehtelu ja huono viranhoito noin muutenkin.

        Kun hän sen selityksen kanssa alkoi venkoilla ja sepitellä puhelimen kaappaus ym. teorioita, niin ihmiset alkoivat kertoa näitä, että kuppi on maistunut pitkin matkaa.

        Eli kyllä ajoitus oli ihan Lintilän oma.
        Eli itse suunnitteli ja masinoi uratuhonsa taidolla?

        Alkoholin vaikutuksesta moni voi ajaa näennäisen sujuvasti vilkkaassakin liikenteessä eikä ilmeisesti aiheuta vaaratilanteita. Ei ole syytä puolustella lausmalla: "alkoholilla ei ole ollut vaikutusta työhön!" Viittaan asiantuntijan lausuntoon: "Jo pieni annos muuttaa henkilön käyttäytymistä ja vaikuttaa työssä!"

        Lintilän osalta on vielä juomisen lisäksi äärimmäisen kiusallinen valehtelu WhatsAppin ”kaappauksesta”. Normaalissa Eurooppalaisessa valtiossa olisi lähtenyt jo vaihtoon.

        Kuulemma hänen siirtymisessään kuninkaanlinnaan muka ei ollut mitään erikoista, vaikka herra piti lausuntojen mukaan erikseen hakea huoneestaan ja yksin kuljettaa paikalle muun seurueen jälkeen.. Meemiäkään ei kuulemma laittanut, mutta uskottavaa selvitystä ei ole siitä, kuka sen sitten lähetti.
        Lintilä esimerkiksi kertoi tavanneensa viime vuonna valtiovierailulla Ruotsissa kesken kaiken pikkuserkkunsa mutta ei suostunut kertomaan tämän nimeä toimittajalle, jotta asia olisi voitu tarkistaa.

    • Anonyymi

      Paras on se kun se puutavaratyyppi poistuu kuvioista kokonaan.

    • Anonyymi

      sama jätkä otti panonsakkin hallitukseen, vaikka muuta etuja ei ollut kuin antoisa jalkoväli ja nätti mutta tyhjäpää,jonka palkinto oli ministeri viran lisäksi
      5000E VEROTON ELÄKE

      • Anonyymi

        Lintilä esimerkiksi kertoi tavanneensa viime vuonna valtiovierailulla Ruotsissa kesken kaiken pikkuserkkunsa mutta ei suostunut kertomaan tämän nimeä toimittajalle, jotta asia olisi voitu tarkistaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä esimerkiksi kertoi tavanneensa viime vuonna valtiovierailulla Ruotsissa kesken kaiken pikkuserkkunsa mutta ei suostunut kertomaan tämän nimeä toimittajalle, jotta asia olisi voitu tarkistaa.

        LIERO-LINTILÄ OLIKIN NAISISSA kännipäissään unohtaen kuninkaalliset, "pikkuserkkutyttö" olikin tärkeempi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        LIERO-LINTILÄ OLIKIN NAISISSA kännipäissään unohtaen kuninkaalliset, "pikkuserkkutyttö" olikin tärkeempi

        pikapano ennen silviaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pikapano ennen silviaa

        Kun HS kysyi, oliko Lintilä juonut alkoholia ennen illallista, Lintilä vastasi, että ”yksi lonkero juotiin lennolla”.

        IS tiedusteli Puolustusvoimilta, mitä matkustajasääntö pitää sisällään ja tarjoillaanko Puolustusvoimien lentokoneissa ministereille ja muille matkustajille alkoholia.

        – Puolustusvoimien lennoilla voi olla erityistapauksissa tarjoilua. Kyseisellä lennolla alkoholitarjoilua ei oltu pyydetty, Tuomas Pulsa Pääesikunnan viestintäosastolta vastasi.

        Herää siis kysymys, ottiko Lintilä lennolle mukaan omia alkoholituotteita.

        Suomen Tukholman-suurlähettiläs Maimo Henriksson kertoi HS:lle, että Lintilällä ja Kaikkosella oli hotellilla aikaa valmistautumiseen tunti tai vähän vajaa tunti. Kaikkonen ehti saattueeseen.

        Lintilän ehti tavata ennen illallista hotellilla myös naista, joka ei kuulunut Suomen delegaatioon. Lintilä kertoi HS:lle, että kyseessä oli hänen pikkuserkkunsa.

        Liian paljon selityksiä, monilta tahoilta kuultu näistä tapahtumista, joten en usko niitä aivan perättömiksi. Ihmeellistä ettei ole puututtu aikaisemmin jos oli tiedossa. Keksimällä lisää selityksiä asia vain pahenee.

        Lintilä halutaan hyvin ansaitulle vapaalle vaikka väkisin. Antti Kurvinen on asian pääekonomi ja hyvänä takapiruna häärii tässä sopassa puheenjohtaja Saarikko. Lintilä on liian oikealla ja pitää liiaksi maaseudun puolta ja hänet on saatava pois.

        Lintilä on itse myös aiheuttanut kömpelöillä lausunnoillaan tämän kohun.

        Hän on antanut aihetta epäillä, että onko ministerin ominaisuudessaan valehdellut kansalle, ensin kännykkä ja meemi uutisoinnissa ja nyt tässä asiassa. Eikä tilannetta auta nämä, join yhden viinin, tai lonkeron, tai se oli pikkuserkku jne. lausunnot.

        Jos näin on käynyt, ettei ole ollut rehellinen, niin on täysin mahdotonta hänen jatkaa ministerinä.

        On se kumma, että aina, siis aina, kun kepulainen on tekemisistään tilillä, kuten aika usein on, niin se on ajojahtia.
        Kaikki alkoi Lintilän WA - valehtelusta ja sen innoittamana yksi jos toinenkin päätti kertoa kokemansa, haistamansa ja näkemänsä.

        LINTILÄ OLIKIN NAISISSA kännipäissään unohtaen kuninkaalliset, "pikkuserkkutyttö" olikin tärkeempi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kumma, että aina, siis aina, kun kepulainen on tekemisistään tilillä, kuten aika usein on, niin se on ajojahtia.
        Kaikki alkoi Lintilän WA - valehtelusta ja sen innoittamana yksi jos toinenkin päätti kertoa kokemansa, haistamansa ja näkemänsä.

        Suomellakaan ei ole varaa ministeriin, joka työvälineidensä kanssa sekoillessaan aiheuttaa turvallisuusriskin. Jopa hakkerit Afrikassa ovat todennäköisesti kokoontuneet kriisipalaveriin selvittämään kuka sen meemikeissin teki.

        Valehtelija ja alkkari. Kauan lie saa olla ministeri Suomen valtiolle ennenkuin tarjotaan suojatyöpaikkaa jonkun yrityksen johtoportaasta

        Oliko oman alkoholin nauttimiselle lennolla tässä uutisessa mainitun ilmaoperaatiokeskuksen johtajan lupa. Jos tällaista lupaa ei ollut niin miten se lonkero siellä koneessa on voitu sitten nauttia. Luvasta päättää ilmaoperaatiokeskuksen johtaja ei esimerkiksi puolustusministeri. Eikö tätäkin kannattaisi nyt selvittää.

    • Anonyymi

      Onkohan tässä samalla lailla tehty kun ukkelit oli huudellut että joivat puoli vuorokautta ja eivät tulleet humalaan. Jälleen kerran ministerit ja muut eduskuntaloiset saivat taas ilmaiset humalat ja krapulakin oli muilla. Luonnollisesti eivät möhlinyt edustamistaan.

      • Anonyymi

        Meemikohun lopputulema halutaan näemmä vaieta, vahva epäilys jää elämään. Hesarille Mika selventää, ettei muka olisi Tukholmassa siirtynyt poikeuksellisesti kunkunlinnaan, vaikka erikseen on pitänyt huoneestaan hakea ja yksin kuljettaa muun seurueen jälkeen. Kyllä Mikalla tarinoita riittää.
        Miksi Saarikko oli sitten joutunut kaksi (2) kertaa puuttumaan Lintilän ottamiseen ? Oliko Saarikko keksinyt asian omasta päästään? Motiivi?

        OLI se hyvä asia ettei Lintilä ollut Kaikkosen perhevapaan tuuraajana, miten olisi selvinnyt nuo pari kuukautta jokseenkin "selvänä",
        Aina vaan selitykset menevät onnettomammaksi. Erikseen haetaan pari lonkeroa tunnin lentoa varten.

        Oliko oman alkoholin nauttimiselle lennolla ilmaoperaatiokeskuksen johtajan lupa. Jos tällaista lupaa ei ollut niin miten se lonkero siellä koneessa on voitu sitten nauttia. Luvasta päättää ilmaoperaatiokeskuksen johtaja ei esimerkiksi puolustusministeri.
        Ajojahti? Ministerin käsistä lähtenyttä tissuttelua työaikana ei saisi käsitellä?
        Lintilällä omat lonkerot, joihin nyt sotkeutui.
        On moraalisesti oikein että kansan rahoilla liikkuvat edustajat on luotettavia ja selvin päin. Julkisuus on nimeomaan oikealla asialla kun tuo epäkohtia esille. Vapaa media on paras vallan vahtikoira länsimaisessa demokratiassa.

        Lintilä on kunnostautunut muutamien muiden lähipiirin henkilöiden kanssa niin paljon valtio-omistusten myynteihin vaikuttamisessa (alkaen Raskoneesta) ostajien eduksi, että olisikohan median ja oikeuskanslerin syytä perehtyä asiaan.
        "Lintilä on kertonut IS:lle, ettei hän tunnista sellaista tilannetta, jossa hän olisi ollut päihtyneenä sillä tavalla, että se olisi vaikuttanut hänen työtehtäviinsä."

        Vaikuttaa siltä ettei Lintilä tunnista työtehtävänään sellaista tilannetta jossa ollaan ihan selvinpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä on kunnostautunut muutamien muiden lähipiirin henkilöiden kanssa niin paljon valtio-omistusten myynteihin vaikuttamisessa (alkaen Raskoneesta) ostajien eduksi, että olisikohan median ja oikeuskanslerin syytä perehtyä asiaan.
        "Lintilä on kertonut IS:lle, ettei hän tunnista sellaista tilannetta, jossa hän olisi ollut päihtyneenä sillä tavalla, että se olisi vaikuttanut hänen työtehtäviinsä."

        Vaikuttaa siltä ettei Lintilä tunnista työtehtävänään sellaista tilannetta jossa ollaan ihan selvinpäin.

        On se kumma, että aina, siis aina, kun kepulainen on tekemisistään tilillä, kuten aika usein on, niin se on ajojahtia.
        Kaikki alkoi Lintilän WA - valehtelusta ja sen innoittamana yksi jos toinenkin päätti kertoa kokemansa, haistamansa ja näkemänsä.
        Jos kerran Lintilä ei ole ongelmissa alkoholin kanssa, niin miksi Marin ja Saarikko ilmoittivat puhutelleen Lintilää alkoholin käytöstä.

        Lintilä lähti vaalien läheisyyden takia kieltämisen tielle jo WA-asiassa ja jatkaa muutamien keskustlaisten tuella kieltelyään.
        Linja on valittu ja vaaliuurnat näyttää oliko linja oikea.
        Lintilä sanoi tiistaina Kalajoen "tupaillassa", että mikäli kannatus on vaaleissa alle 10 pros, niin keskusta ei ole hallituksessa.
        No samaa lupasivat viime vaalien jälkeenkin vähän eri prosentein, mutta niin vain työntyivät hallitukseen.

        Lintilä jouduttiin viemään hotellilta juhlaillalliselle muiden arvovieraiden perässä. Lintilä myöhästyi autosaattueesta, kun Suomen valtuuskunta suuntasi Tukholman Grand Hotelilta Kuninkaanlinnalle, jossa Ruotsin kuningaspari isännöi juhlaillallista.

        Lintilä tuotiin Kuninkaanlinnaan omalla kyydillä muun saattueen jälkeen. HS:n tietojen mukaan Lintilä haettiin hotellihuoneestaan sen jälkeen, kun häntä ei ollut tavoitettu.

        Lintilä kiisti lauantaina HS:lle siirtyneensä Kuninkaanlinnalle ”poikkeuksellisella tavalla”.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lintilä jouduttiin viemään hotellilta juhlaillalliselle muiden arvovieraiden perässä. Lintilä myöhästyi autosaattueesta, kun Suomen valtuuskunta suuntasi Tukholman Grand Hotelilta Kuninkaanlinnalle, jossa Ruotsin kuningaspari isännöi juhlaillallista.

        Lintilä tuotiin Kuninkaanlinnaan omalla kyydillä muun saattueen jälkeen. HS:n tietojen mukaan Lintilä haettiin hotellihuoneestaan sen jälkeen, kun häntä ei ollut tavoitettu.

        Lintilä kiisti lauantaina HS:lle siirtyneensä Kuninkaanlinnalle ”poikkeuksellisella tavalla”.

        Työn laatu on ollut heikkoa monelta osin, etenkin yltäkylläiset yritystuet korona aikaan olivat vailla mitään järkeä. Silti sama puolue, porvarien tapaan on kovasti säästämässä nyt köyhiltä ja työnsä menettäneiltä. Kepu ja kokoomus ovat olleet hallituksissa alkaen 2008 jollin velanotto on ollut tolkutonta ja lisäksi on myyty valtion omaisutta kuten Caruna. Eivät ole talousosaajia. Etenkin kun samaan aikaan yritysten investoinnit eivät kasvaneet, vaikka työntantajamaksuja siirrettiin työntekijöiden maksettavaksi. Omiin liiveihin vetivät yritykset ne rahat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työn laatu on ollut heikkoa monelta osin, etenkin yltäkylläiset yritystuet korona aikaan olivat vailla mitään järkeä. Silti sama puolue, porvarien tapaan on kovasti säästämässä nyt köyhiltä ja työnsä menettäneiltä. Kepu ja kokoomus ovat olleet hallituksissa alkaen 2008 jollin velanotto on ollut tolkutonta ja lisäksi on myyty valtion omaisutta kuten Caruna. Eivät ole talousosaajia. Etenkin kun samaan aikaan yritysten investoinnit eivät kasvaneet, vaikka työntantajamaksuja siirrettiin työntekijöiden maksettavaksi. Omiin liiveihin vetivät yritykset ne rahat.

        Henriksson vahvistaa HS:n saaman tiedon, että Lintilä myöhästyi kyydistään, kun Suomen valtuuskunta suuntasi Tukholman Grand Hotelilta Kuninkaanlinnalle, jossa Ruotsin kuningaspari isännöi valtiovierailun juhlaillallista.

        Onko totta, että Lintilä vietiin Kuninkaanlinnan illalliselle varsinaisen autosaattueen jälkeen?

        ”Pitää paikkansa”, Henriksson sanoo.

        Kyseltiinkö Ruotsin ulkoministeriöstä, että missä on Lintilä?

        ”Kyllä, kiirehdittiin, kyllä. He vastasivat kuljetuksista.”

        Hekö kyselivät, että yksi puuttuu?

        ”Kyllä.”

        HS kysyi Lintilältä lauantaina, joutuiko hän siirtymään Kuninkaanlinnalle jollakin poikkeuksellisella tavalla.

        ”Ei”, vastasi Lintilä tuolloin.

        Onhan ongelma se, että on asenne, joka sallii alkoholin työtehtävien yhteydessä, jos se ei "haittaa" työntekoa. Näinhän Lintiläkin selittee. Sanoo, ettei alkoholi ei ole haitannut työntekoa. Samalla kuitenkin tunnustaa alkoholinkäytönsä "työaikana".

        Ongelma on siinä että joka asiaan tuntuu ensin tulevan hätävalhe, jota sitten selitellään uusilla tarinoilla. Jos Tukholmassa oli kova kiire laittautua päivällisille ja aikaa oli 40 minuuttia, niin miksi siitä ajasta 15 minuuttia piti käyttää siinä kohdin pikkuserkun tapaamiseen? Vai oliko kyseessä "pikkuserkku"...? Oliko se perusteltu syy myöhästyä järjestetystä kuljetuksesta ja sitten selittää että hänellehän oli autokuljetus järjestetty? No tietysti oli jos kerran yksi juhlien merkkihenkilöistä piti sinne saada niin kuljetushan järjestettiin. Mutta se ei ollut mikään ennalta järjestetty kuljetus vaan Lintilän oman toiminnan aiheuttama pikajärjestely.
        annetaan epämääräisiä selittelyjä joita sitten taas joudutaan selittelemään? Miksi, jos mitään hämärää tai outoa ei ollut?
        koko jupakka taisi saada alkunsa WhatsApp-meemistä, joka lähetettiin ministeri Lintilän puhelimesta puolueen eduskuntaryhmän keskusteluketjuun Lintilän ollessa illallisella erään pörssiyhtiön edustajan kanssa. Hänen kootut selityksensä kuten, että puhelin olisi hakkeroitu hänen Afrikan matkansa aikana eivät liene aivan uskottavia.

        Kirjoittelu ja spekulointi jatkuu, koska ministeri itse ei kerro totuutta, vaan kiertelee sitä koko ajan ja todennäköisesti valehtelee monessa lausunnossaan. Lintilä itse olisi voinut lopettaa nämä spekulonnit alkuunsa ottamalla suoraselkäisesti vastuun toilailuistaan ja myöntämällä ongelmansa, ja tietysti muuttamalla käyttäytymistään.
        Ydinongelmahan ei ole ollut juominen, vaan valehtelu. Jokaiseen kiusalliseen kysymykseen näyttää olevan ratkaisuna hätävalhe.

        Lintilän tarinat ja touhut ovat jo pitkään olleet sen laatuisia, että hänen tai hänen puolueensa olisi aika tehdä johtopäätökset sen suhteen, että eiköhän tämä ollut nyt tässä. Siis Lintilä vaihtoon.

        Ministeri Lintilä on viime aikoina ollut useaan kertaan otsikoissa varsin vähäisistä toilailuista, jotka olisi voinut hoitaa pois päivänjärjestyksestä suoraselkäisellä vastuunkannolla. Ei olisi ollut tarvetta edes erota, rehellisyys olisi riittänyt.

        Sen sijaan ministeri Lintilä on käyttänyt aikansa kaivamalla kuoppaa riman alitse. Miksi? Minkä takia täytyy ahkeroida lapion varressa, kun paljon vähemälläkin olisi päässyt?

        aika noloa tämä jatkuva valehtelu ministeriltä. Olisko aika avoimesti myöntää ainakin muutama moka tai muuteltu totuus? Kyllä poliitikkojen voi olettaa pystyvät puhumaan totta tai edes myöntämään, jos on tullut kiireessä keksittyä selityksiä.
        Ministeri muistaa varmasti väärin, se olikin jokin toinen lento kun juotiin lonkeroa.
        Ongelmahan ei ole esimerkiksi siinä, joiko Lintilä jossain lonkeron vai ei. Ongelma on siinä että joka asiaan tuntuu ensin tulevan hätävalhe, jota sitten selitellään uusilla tarinoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henriksson vahvistaa HS:n saaman tiedon, että Lintilä myöhästyi kyydistään, kun Suomen valtuuskunta suuntasi Tukholman Grand Hotelilta Kuninkaanlinnalle, jossa Ruotsin kuningaspari isännöi valtiovierailun juhlaillallista.

        Onko totta, että Lintilä vietiin Kuninkaanlinnan illalliselle varsinaisen autosaattueen jälkeen?

        ”Pitää paikkansa”, Henriksson sanoo.

        Kyseltiinkö Ruotsin ulkoministeriöstä, että missä on Lintilä?

        ”Kyllä, kiirehdittiin, kyllä. He vastasivat kuljetuksista.”

        Hekö kyselivät, että yksi puuttuu?

        ”Kyllä.”

        HS kysyi Lintilältä lauantaina, joutuiko hän siirtymään Kuninkaanlinnalle jollakin poikkeuksellisella tavalla.

        ”Ei”, vastasi Lintilä tuolloin.

        "Sekin on ihan normaalia, että presidentin seurueessa valtiovierailun yhteydessä pikkuserkun tapaaminen ohittaa Ruotsin kuninkaalliset , joka sitten aiheuttaa muutoksia yhteiseen kuljetukseen.
        Nehän ehtii kuninkaalliset kyllä ehtii nähdä, mutta pikkuserkkua ei."

        Alkoi nyt oikein kiinnostamaan missä Lintilä tapasi tämän pikkuserkun, hotellin aulassa tai ravintolassa vaiko ihan omassa hotellihuoneessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan ongelma se, että on asenne, joka sallii alkoholin työtehtävien yhteydessä, jos se ei "haittaa" työntekoa. Näinhän Lintiläkin selittee. Sanoo, ettei alkoholi ei ole haitannut työntekoa. Samalla kuitenkin tunnustaa alkoholinkäytönsä "työaikana".

        Ongelma on siinä että joka asiaan tuntuu ensin tulevan hätävalhe, jota sitten selitellään uusilla tarinoilla. Jos Tukholmassa oli kova kiire laittautua päivällisille ja aikaa oli 40 minuuttia, niin miksi siitä ajasta 15 minuuttia piti käyttää siinä kohdin pikkuserkun tapaamiseen? Vai oliko kyseessä "pikkuserkku"...? Oliko se perusteltu syy myöhästyä järjestetystä kuljetuksesta ja sitten selittää että hänellehän oli autokuljetus järjestetty? No tietysti oli jos kerran yksi juhlien merkkihenkilöistä piti sinne saada niin kuljetushan järjestettiin. Mutta se ei ollut mikään ennalta järjestetty kuljetus vaan Lintilän oman toiminnan aiheuttama pikajärjestely.
        annetaan epämääräisiä selittelyjä joita sitten taas joudutaan selittelemään? Miksi, jos mitään hämärää tai outoa ei ollut?
        koko jupakka taisi saada alkunsa WhatsApp-meemistä, joka lähetettiin ministeri Lintilän puhelimesta puolueen eduskuntaryhmän keskusteluketjuun Lintilän ollessa illallisella erään pörssiyhtiön edustajan kanssa. Hänen kootut selityksensä kuten, että puhelin olisi hakkeroitu hänen Afrikan matkansa aikana eivät liene aivan uskottavia.

        Lintilä on myöntänyt tehneensä töitä humalassa, mutta se ei ole vaikuttanut töihin. Onko tai eikö vaikuttanut, sillä ei ole merkitystä, kun Suomessa humalassa työn teko on kielletty. Nyt ajojahti poikki ja Lintilä työterveyteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittelu ja spekulointi jatkuu, koska ministeri itse ei kerro totuutta, vaan kiertelee sitä koko ajan ja todennäköisesti valehtelee monessa lausunnossaan. Lintilä itse olisi voinut lopettaa nämä spekulonnit alkuunsa ottamalla suoraselkäisesti vastuun toilailuistaan ja myöntämällä ongelmansa, ja tietysti muuttamalla käyttäytymistään.
        Ydinongelmahan ei ole ollut juominen, vaan valehtelu. Jokaiseen kiusalliseen kysymykseen näyttää olevan ratkaisuna hätävalhe.

        Lintilän tarinat ja touhut ovat jo pitkään olleet sen laatuisia, että hänen tai hänen puolueensa olisi aika tehdä johtopäätökset sen suhteen, että eiköhän tämä ollut nyt tässä. Siis Lintilä vaihtoon.

        Ministeri Lintilä on viime aikoina ollut useaan kertaan otsikoissa varsin vähäisistä toilailuista, jotka olisi voinut hoitaa pois päivänjärjestyksestä suoraselkäisellä vastuunkannolla. Ei olisi ollut tarvetta edes erota, rehellisyys olisi riittänyt.

        Sen sijaan ministeri Lintilä on käyttänyt aikansa kaivamalla kuoppaa riman alitse. Miksi? Minkä takia täytyy ahkeroida lapion varressa, kun paljon vähemälläkin olisi päässyt?

        kun yli 30 ihmistä sanoo havainneensa alkoholin käyttöä työhön liittyvissä tilanteissa, se on porvarin mielestä "ajojahti".

        Samaan aikaan iltapäviälehdet jatkavat uutisointia, jossa kerrotaan VAIN tämän vaalikauden velanotosta, vaikka VM kertoi että se on alkanut vuodesta 2008. Tämä on "ajojahti" jos mikä, koska tässä tasa-arvon mallimaassa on "setien" mahdotonta hyväksyä että nainen johtaa. "Kato kun sedät ottaa vähän kuppia ja päättää asioista ilman nalkuttavia naisia. Ja jos mies nalkuttaa, haukkuu muut ministerit, se on vain "jämäkkää toimintaa" jonka jälkeen (tai jo ennen) on hyvä ottaa hieman kuppia.

        Sekin on ihan normaalia, että presidentin seurueessa valtiovierailun yhteydessä pikkuserkun tapaaminen ohittaa Ruotsin kuninkaalliset , joka sitten aiheuttaa muutoksia yhteiseen kuljetukseen.
        Nehän ehtii kuninkaalliset kyllä ehtii nähdä, mutta pikkuserkkua ei.
        Ja ajatelkaa, kaikki tuokin on vain ajojahtia.
        Ajojahdiksi syyttäjät kääntävät asian muuksi kuin mitä on tapahtunut jamikä asiassa on se ydin.
        Vai kuinka moni ajojahdista puhuja hyväksyy esim sydäntään leikkaavaksi kirurgiksi haiskahtavan kirurgin, joka on omasta mielestään työkykyinen ja sanoo, että koskaan ei haiskahtaminen ole haitannut työn tekemistä..
        Se tuntuukin olevan vain ministerien oikeus päättää milloin on työkykyinen.

    • Anonyymi

      Lintilän ydinongelma = valehtelu sen kuin vaan jatkuu ja saa Lintilän näyttämään entistä enemmän työaikana liiallista viinan käyttöään piilottelevaksi ja kiistäväksi sekoilijaksi.
      Nyt keksi sitten hätäpäissään frakin pukemisen aiheuttaneen kuninkaanlinnan autosaattueeseen kerkeämisen muiden arvovieraiden tavoin.

      Mitä oudoimpia selityksiä Lintilällä kyllä löytyy joka tilanteeseen.
      Ministerin työtehtävissä ei enää nykypäivänä saa sallia viinan läträämistä eikä valehtelua.
      Täysin epäluotettavaa ja ministeriksi sopimatonta käytöstä!

    • Anonyymi

      Alkoholisti harvoin myöntää alkoholisminsa.
      Vasta raitistunut alkoholisti uskaltaa myöntää edes itselleen olevansa viinan orja.

      • Anonyymi

        Juurikin tuon takia on paljon raivoraittiita.

    • Anonyymi

      Anteeksi vaan, mutta minun mielestä ministeri Lintilä on Suomen valtiolle suorastaan turvallisuusriski.
      Ja kaikista pahinta on, että tuollaisen ministerin käytösyä yritetään puolustella ja jopa kieltää laajasti jo vuosia tiedetty Lintilän työssä silminnähden humalassa esiintyminen.

    • Anonyymi

      Valehtelevaan ministeriin ei enää luoteta eikä muuten saa luottaakaan.

    • Anonyymi

      Voihan se pieni humalatila olla Lintilälle jo niin tavallista, ettei enää itse tajua sen vaikuttavan työtehtäviin.
      Kun sitten tarvitsee isompaa rentoutusta vaativimmissa esiintymisissään, niin alkaa näkyä selvemmin alkoliongelma, joka tuo mukanaan 'muistamattomuudet' ja mitä kummallisemmat tarinat.

    • Anonyymi

      Saarikon olisi pitänyt puolueen johtajana hoitaa tuo Sipilän luottoministeri jo ajat sitten hoitoon.
      Mitähän kaikkea oikeasti ministeri Lintilä liekkään kahdeksan vuoden aikana aiheuttanut ....?

    • Anonyymi

      Valheella on lyhyet jäljet. Se olisi Lintilänkin pitänyt ymmärtää pilkkaviestiä kepulaisille kollegoillen lähetettyään.

    • Anonyymi

      Kepupolitiikkaan kuuluu omituisuudet, kieroilu, uhkailu ja sovituissa asioissa törkeä pettäminen.
      Kaikki toisten puolueiden syytä.

      • Anonyymi

        Saarikko on itse ollut kirstun vartijana ja nyt sanoo, ettei voi hyväksyä Saarikon entistä politiikkaa.. on tämä...tämä on kyllä härskiä!
        Ensin piti mennä laittamaan Suomen talous kuralle ja nyt siitä, että enää ei jatketa pyritään tekemään hyve. Kepu on pettänyt äänestäjänsä ja Suomen

        Saarikon puheissa onkin tekopyhyys huipussaan. Keskusta on tieten lähtenyt nykyiseen hallituksene ja tieten tehnyt tällaista talouspolitiikkaa, mitä nyt itse sitten huonoksi haukkuu. Ettei nyt vain olisi kuolevan puolueen korahduksia tämä viimeisin ulostulo.

        Nyt on hyvä olla jämynä, kun on ei oo enää ku viikkoja vaaleihin...
        Näin puhuu suomen valtionvarainministeri, jolla olisi ollut töihinsä kuuluva mahdollisuus korjata tiettyjä asioita. Nyt kuitenkin jälleen kaikki on muitten vikaa ja itse ollaan niin syyttömiä kaikkeen. Voi että ihan ärsyttää tuommoinen asioitten vääristely.
        Täytyy Saarikolta kysyä että miten kehtaat puhua tällaista,neljä vuotta olit melkein joka asiassa vasemmiston kanssa samaa mieltä,nytkö sitten takki kääntyi. Vaalipuheita,kuka uskoo..

        Tämän katastrofin jälkeen ei kukaan ole halukas jatkamaan samassa hallitus kokonaisuudessaan,jossa Saarikko oli yksi tuhon aiheuttajista!
        omat agendat saatiin kuitenkin ajettua pakettiin eli aluehallinto ja sen johtajien paikat omaan laariin. Nyt riittää taas pudonneille edustajille hyväpalkkaisia virkoja.
        Saarikko puhuu höpöjä ennen vaaleja, jotta huomio kiinnittyy pois siitä miten hän itse on hoitanut valtiovarainministerin tehtävää kuluvalla hallituskaudella.
        Keskusta on kyllä kaikista puolueista vaikein hallituskumppani muille puolueille. Se ei pidä kiinni sovituista asioista ja kieroilee, niin muita puolueita vastaan, kuin sisäisestikin.
        Itse oli rahoja hölväämässä. Nyt esittää vastuullista talous osaaja.

        Nyt alkaa Saarikolla olla tosi hätä. Itse on ollut toteuttamassa massiivista velka vuorta kehykset paukkuen ja katsoo, ettei entisen kaltainen hallitus pohja voi olla jatkossa. Ymmärtääkö hän millaiselta tuollainen puhe kuullostaa ja minkälaisen kuvan hän antaa itsestään . Kepun talouden tasapainotus on yhtä tyhjän kanssa. Mutta kovasti nyt kannetaan huolta Suomen taloudesta ja pestään itseä pois porukasta ,joka tämän rappiotilan sai aikaan.

        Ei yksikään nykyisen hallituksen muista puolueista vähään aikaan lähde Keskustan kanssa samaan hallitukseen. Syypää siihen on Keskusta itse. Se on suorastaan öykköröinyt hallituksessa ja jopa liittoutunut opposition kanssa monessa asiassa. Keskustan kannatuksen kehitys näyttää hyvältä.

        Saarikkko ilmoitti Kepun olevat jälleen valmis huoraamaan kenen kanssa tahansa.
        https://www.is.fi/politiikka/art-2000009443998.html

        Varsinainen neropatti kepun johdossa. Vanhasen toisen kauden loppuun kepu vaihtoi Kiviniemen ottamaan tuleva tappio vastaan, mutta Saarikko lyllertää vaalien yli ennen kuin heitetään sivuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei yksikään nykyisen hallituksen muista puolueista vähään aikaan lähde Keskustan kanssa samaan hallitukseen. Syypää siihen on Keskusta itse. Se on suorastaan öykköröinyt hallituksessa ja jopa liittoutunut opposition kanssa monessa asiassa. Keskustan kannatuksen kehitys näyttää hyvältä.

        Taas yksi Keskustan vaalitemppu. Vähän kuin Sipilän hallituksen kaataminen kalkkiviivoilla. Saarikko yrittää viestittää että Keskusta on tavallaan oppositiossa vaikka onkin hallituksessa. Onko uskottava kummassakaan roolissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yksi Keskustan vaalitemppu. Vähän kuin Sipilän hallituksen kaataminen kalkkiviivoilla. Saarikko yrittää viestittää että Keskusta on tavallaan oppositiossa vaikka onkin hallituksessa. Onko uskottava kummassakaan roolissa?

        Kepun ei olisi pitänyt olla niin hanakasti työtätekevien niskassa pakkolakiensa kanssa, ne maatilojen lapset jotka olivat siirtyneet palkansaajiksi lopettivat puolueen tapa äänestämisen kun pääsivät lapsuudenkodin vaikutuksesta pois ja alkoivat ajatella omilla aivoillaan.

    • Anonyymi

      Lintilä valehteli Whatsup-kohussa. Koska valehtelun toteen osoittaminen olisi johtanut välittömästi ministerin eroon, on nyt siirrytty toissijaiseen asiaan, alkoholin käyttöön. Whatsup-kohussa IT-alan ammattilaiset jättivät selvitykseensä Lintilän mentävän aukon! Asia olisi ollut helposti selvitettävissä ja ulos lausuttavissa, mutta sitä ei vaan haluttu tehdä.

      • Anonyymi

        KUKA ihme vosu se Lintilän mainitsema nuori nainen (serkku) oli siellä hotellihuoneessa? Näkyykö tämä missään hotellin kameroissa? Itse hän sanoi että tämän saa tarkistaa. pikapano rapulaan?

        "Kaikkonen ei vastannut lupa-asiaa koskevaan kysymykseen Ylellä."

        Lintilällä oli hotellilla lennon jälkeen vajaa tunti aikaa valmistautumiseen, jonka aikana hän tapasi kertomansa mukaan myös pikkuserkkuaan.
        Itse illalliselta ei Lintiläkään myöhästynyt, vaan hänet kuljetettiin sinne autosaattueen jälkeen erikseen viime tingassa.

        HS:n useista lähteistä saamien tietojen mukaan Lintilää jouduttiin hakemaan hotellihuoneesta, kun häntä ei tavoitettu. Tämän Lintilä kiistää.

        Arkadian mäki tarvitsee ryhtiliikkeen, jotta se palautetaan arvokkaaseen ja asialliseen asemaansa. Toivottavasti kaikki äänioikeutetut miettivät tarkkaan ketä äänestävät huhtikuun alussa

      • Anonyymi

        Miksi piti pysähtyä ostamaan lonkeroa ja juoda sitä vasta lentokoneessa? Kohu on turha ja sillä selvästi yritetään haudata varsinainen meemikohu, jossa ministeri on nähtävästi lasketellut luikuria tai vähintään puhunut hieman muunneltua totuutta. Meemikohu päätökseen, totuus siitä esiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arkadian mäki tarvitsee ryhtiliikkeen, jotta se palautetaan arvokkaaseen ja asialliseen asemaansa. Toivottavasti kaikki äänioikeutetut miettivät tarkkaan ketä äänestävät huhtikuun alussa

        Saarikko näillä puheillaan sitoutuu Kokoomuksen leikkauksiin. Kysymys siis kuuluu miksi kukaan äänestäisi Keskustaa, kun saman saa äänestämällä Kokoomusta. Saarikolta on myös kysyttävä, mitä etuja hän haluaa karsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saarikko näillä puheillaan sitoutuu Kokoomuksen leikkauksiin. Kysymys siis kuuluu miksi kukaan äänestäisi Keskustaa, kun saman saa äänestämällä Kokoomusta. Saarikolta on myös kysyttävä, mitä etuja hän haluaa karsia.

        Keskusta on nyt siinä jamassa, että sille alkaa tosi paikassa kelpaamaan mikä tahansa koaliitio niin kuin RKP:lle. Ei oikein pysty sanelemaan ehtoja tuolla kannatuksella.
        Miten kehtaa peiliin edes katsoa, 4 vuotta mahdollistanut tämän nyt koittaa päästä kokoomuksen kainaloon.

        Saarikolta sitä ei tulla edes kysymään jatketaanko samalla hallituspohjalla. Mitä tuo kuvittelee Kepusta ja varsinkin itsestään. Harvoin näkee noin täynnnä itseään olevaa kyynärpääsuojuksilla varustettua pyrkyriä. Vallanhalua on ja kykyä litistää puolueessa tieltään kuka taahansa, ja sitten esittää valtivarainministeriä jolla soisi olla edes aavistus talouspolitiikasta ja siitä mikä olisi viisasta.

        "Eihän Saarikolla ja Kulmunilla ole mitään linjaa – kumpikin ajaa Sipilän laina-autolla".

      • Anonyymi

        Pienessä hutikassa voi poliitkko olla vaikka töissä verovaroilla kunhan ei ole hutikassa vapaa-aikana ja samalla tanssi. Näin se menee Suomessa vuonna 2023.

      • Anonyymi

        Saarikko vierittää syyn laskujen hyväksyjille.
        Kovin on hepponen selitys. Eiköhän meistä kaikki tiedä sen, että jos ministeri käskee tilaamaan jotain, niin ei siellä jotkut satasten tai muutamien tonnien laskut tietenkään jää ministeriön hallinnon hyväksynnästä kiinni. Kukaan ei ole kiinnittänyt asiaan edes mitään huomiota. Se huomio kiinnittyy asiaan vasta siinä vaiheessa, kun asia tulee laajemmin julki (kuten nyt). Se että hallinto olisi puuttunut edustusviinojen hankintaan, on yhtä kuin olisi puututtu ministerin tapaan tehdä työtään. Se on melkoisen kova kynnys ja kuten sanoin, siihen mennään vasta kun asia on mediassa (jos silloinkaan).
        Onko oletus ja käsitys riittäviä perusteita nyt?. Jos ilman viinaa ei näitä hommia voida hoitaa ollaan väärällä alalla.
        Ei siellä mitään tarkistella, vasta kun jotain tulee julki niin sitten alkaa selittely

    • Anonyymi

      On hurjaa, että toisen puhelinta pystyisi käyttämään henkilö, joka haluaa lähettää sillä vain yhden viestin. Kepun ryhmään! Jos on taitoa moiseen, on outoa, ettei mitään muita viestejä lähetetty. Motiivikin kiinnostaa.
      KRPn ainoa mahdollisuus "tutkintaan" on lähettää kysely watsäpille:) Ei siihen poliisin resursseja kulu. Eri asia on kuinka sitten etsivät tekaistut todisteet.
      Kuinka kalliiksi tulee tämä jatkuva tutkiminen itsestäänselvässä asiassa. Lintilän oli pakko jollain konstilla siirtää totuus vaalien jälkeiseen aikaan ettei eduskuntapaikka mene

      Ihme-puhelin, lähettää itsestään meemejä, ihan kuin joku faxeja ennenvanhaan. Kepulaisille sitä sattuu ja tapahtuu, mutta nyt vaan eteenpäin Alkoon.
      Krp on pihalla kuin lumiukko! Kuka kaappaisi ja sitten lähettäisi yhden kuvan, hei haloo! Jos joku kaappaisi, niin käyttäisi johonkin ihan muuhun tarkoitukseen , kuin yhden kuvan lähettämiseen!!!

      No ei varmasti ole murtauduttu ja lähetetty pelkästään yhtä meemiä. Olisi sillä tehty muutakin ja se olis jo tullut selville
      tällä kikalla pelataan aikaa vaalien yli. No asian oikea tilanne lienee jo kaikille selvä, joten turha on enää polttaa rahaa tämän tutkimuksiin.

      • Anonyymi

        Nythän on luotettavissa käsissä tämä tutkinta, kansalaisuus hakemusten tutkintaan ei ollut aikaa "taitoa" mutta pienessä myötäisessä lähetetyn viestin tutkintaan valjastetaan koko laitos
        Puhelinhan voi olla kenen hyvänsä kourassa, ainakin reissuilla ollessaan herra nauttii matkatarjoiluista. Ei voi niin satavarma olla kenellä milloinkin puhelin on ja kuka sillä viestittelee. Ei syytä epäillä mistään mutta tutkivat nyt kuitenkin, tilanteen rauhoittamiseksi. Muutama kymppitonni varmaan kustannuksia veronmaksajiĺle taas luvassa.

        Katsoin MOTin. Kyllä Lintilä on niin energiaministeriön virkamiesten armoilla ja sähkölobbareiden tanssitettavissa. Onko Lintilä itse hakeutunut pieneen sievään vai ovatko toiset juottaneet? Selväksi tuli, että Lintilä on pienessä sievässä ja muut päättävät asioista. En usko kaappaamista niin kauan kun asiaa ei tuoda päivänvaloon. pelkkä hämäysyritys, jolla kansa pidetään sinisilmäisenä vaaleihin asti.

        Kohta selvinnee ehkä sekin,että joku muuhan ne konjamiinitkin on väkisin hälle kurkkuun kaatanut?
        Farssi saa yhä enemmän kierroksia. Taitaa olla kepulaisia tuolla KRP:ssä, kun ryhtyvät pikkujutun takia tutkimaan asiaa. Hukkaan menevät oppineen aika ja veronmaksajien rahat. Eihän tuo WhatsUp edes kuulu mitenkään valtion tai edes ministerien kännykkään. Tutkisivat edes sen, miten WhatsUp on päätynyt ministerin virkakännykkään. Lintilä voisi nyt "puhaltaa pelin poikki" (vaikka alkometriin) ja tunnustaa, mitä tuli pikku maistissa tehtyä. Se unohtuisi parissa päivässä.
        Olennaista on kuka kuvan ministerin puhelimeen lähetti ja se kuka keskustan sisäpiiristä toi ministerin kännykästä lähetetyn viestin julkisuuteen? Ministerin selittelyt on ollut sen verran kummallista, että aivan aiheesta media on tarkistanut taustoja.
        Lintilän puhelin siis on KRP:n mielestä hakkeroitu ja hakkeroinnin seurauksena lähetettiin yksi herjaava viesti, jolla hakkerointi paljastettiin tapahtuneeksi. Tähän näkemykseen uskovat: KRP, sekä , että , kuin myös .

        Niin, piti vielä sanoa Lintilän whatsapp tilin kaappaamisesta, että se on todella paljon vaikeampaa, kuin esim facebook- tai messenger-tilien kaappaus, koska whatsapp on sidottu puhelinumeroon. Jos Lintilän whatsapp tili on kaapattu, niin hänen puhelinumeronsa on myös kaapattu. Sehän merkitsisi jo todella merkittävää uhkaa, eikä hän voisi enää samaa puhelinumeroa käyttää.
        Tuohon se ministeri viinojen kanssa vehtaaminen johtaa, väliin tili on kaapattu väliin taas ei.
        Emme ole kyseistä päätöstä tehneet, mutta sellainen on tehty. En ole päivällistä syönyt, mutta se on syöty. En ole juomia ostanut, mutta ne on ostettu. En ole kommentoinut, mutta on kommentoitu. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta

        eikö krp:llä ole parempaa tekemistä kuin tutkia yhtä tekstiviestin alkuperää..on meillä hyvin asiat.
        Näköjään pitää nyt saada väkisin ministeri näyttämään syyttömältä...
        Poliisilla olisi tärkeämpääkin tehtävää kuin pestä yksi poliitikko puhtaaksi mitättömän pilakuvan lähettamisestä. Toivottavasti selvittävät myös kuka onjuonut ministerin vii oja niin että veronmaksajien laskuunlisää joudutaan ostamaan.

        Poliisi valittaa resurssipulaa, mutta tällaiseen niitä riittää. Tänään oli myös juttu, että poliisi oli vakuutuslaitoksen toimeksiannosta tutkinut vanhaa moottoririkkotapausta - miksi poliisi suostuu toimimaan vakuutuslaitoksen käskyläisenä?

        KRP:n esitutkinta päätyy siihen että puhelimeen ei ole murtauduttu, ja Lintilä joutuu joko esittämään tyhmää, tai myöntämään että on sellainen.

        Kyllä poliisi keksii jostain murtautujan. Jos ei muuten niin joku ohikulkija peloitellaan tunnustamaan.
        Lintilän puheiden todenperäisyyttä krp pitäisi tutkia tarkemmin. Kun vaalit on ohi, niin tämäkin puhelin episodi paljastuu valehteluksi, se ei toki silloin enää miestä haittaa.

        Kyseessä lienee "hyvä veli" henkinen tutkinta, jolla pyritään jeesaamaan kaveria alkoholikohun keskellä. Ei KRP poikkea tässä suhteessa Suposta, jossa kansalaisuushakemukset onnistuu suhteilla jonon ja selvitysten ohi.
        Yhtiöltä saa tiedot, että kuka on käyttänyt tiliä ja milloin. Lintilä oli kuulemma itse tilannut jo nämä tiedot sieltä. Sieltähän se kaikki selviää, miksi ei julkaista niitä tietoja? Ei tarvisi mitään tutkintaa?
        Ainakin itse uskoin niitä asiantuntijoita, jotka väänsivät rautalangasta, etteivät Lintilän selitykset todennäköisesti pidä paikkaansa, mutta jos kerran KRP rupeaa tutkimaan, niin sittenhän vaihtoehtoja on mielestäni kaksi: a) rikosta ei voi sulkea pois, b) ruvetaan tutkimaan lähestyvien vaalien takia, jotta Lintilän selitykset eivät veisi niin paljon ääniä. Olen edelleenkin sillä kannalla, ettei mitään rikosta tapahtunut. Koskahan tutkinta valmistuu? Tänä vuonna vai vasta ensi vuonna?
        Poliisikin saadaan mukaan tähän teatteriin, kun on riittävät suhteet. Tutkikaa nyt vielä sekin, kuka on mahdollisesti juonut ne viinat.

        tuo kaikki on jo varmasti selvinnyt, kun piti vaan kysyä "metalta" nuo lokitiedot. Lintilähän kuulemma oli ne jo kysynyt. Mihin ihmeeseen tässä nyt tarvitaan mitään tutkintoja? Kaikki selviää sieltä yhtiöltä tulleesta vastauksesta, mitä Lintilä ei ole viitsinyt antaa julki

        Jospa se olikin se toinen Lintilä joka tulee esiin muutaman konjakin jälkeen eli niin sanottu rinnakkaiskäyttäjä
        Keskustalla ja Lintilällä on hyvät yhteydet KRP:iin näköjään. Epätoivoinen valkopesu menossa ennen vaaleja.
        Logitiedostot paljastavat heti kuka tai mistä viesti on lähetetty.. miksi Lintilän puhelimen logitietoja salataan, vielä yksi kuukausi ja sitten vaalit on jo ohi ja totuuden voi kertoa, että itse ne viestit laittoi, mutta väärään osoitteeseen,

        Siis onko Lintilä murtautunut lonkeroillaan omaan puhelimeensa?
        Jos KRPn tietomurto epäilys osoittautuu aiheelliseksi, alkaa eduskunnan tietohallinnon salattu selvitys vaikuttaa todella likaiselta.
        Nyt tietysti otetaan joku ohikulkia kiinni ja se tunnustaa tietomurron. Venäjän malli.. Sipilä näytti tekevän samoin. Kun ääni puuttui videosta.
        Saatiin sopivasti asia menemään yli vaalien, onkohan poliisipäälliköllä kepun jäsenkirja taskussa?

        kuten Lintilä aiemmin kertoi, niin kyllä ne siellä Afrikassa puhelimeen murtautuivat ja Whatsapp-viestillä kuvan Keskustan eduskuntaryhmälle lähettivät, eikö vaan. Ovatkohan lähettäneet ryhmälle muita viestejä? Jos eivät, niin vähäänpä ovat tyytyneet. Nyt muuten KRP:n on lähetettävä sinne Afrikkaan kansainvälinen virka-apupyyntö, jolla pyydetään selvittämään paikallisista palvelimista tms., ketkä puhelimeen murtautuivat.

      • Anonyymi

        aika nopsaan kepun omat poliisit selvittivät tuon mysteerin "oikean" laidan, kepun omat asiantuntijat saarikko etunenässä auttoivat jutun ratkaisemisessa oikeudenmukaiseen malliin kuten tavallista heille...

      • Anonyymi

        Ennustan, että mitään ei löydy, mutta tämän tiedotus tapahtuu sopivasti vaalien jälkeen. Jolloin menneisyyteen jääneet toukohousut ovat äänestäneet hänet taas kerran baarikaapil… ei kun eduskuntaan.

        Jos ei Lintilä itse lähettänyt viestiä, niin tällöin on mahdollisuutena tietomurto. Varsinaista tietomurtoa epäilen, mutta käyttäjätunnuksen luvaton käyttö on mahdollinen. Lintilän selvityksissä ilmeni, että aluksi puhelin ei hänellä ollut mukana, mutta sitten se olikin hänellä mukana taskussaan. Jotain peitellään nyt. Jos Lintilä on antanut ohjeistuksen esimerkiksi avustajalleen lähettää viesti viesti hänen puolestaan, niin tämäkin on rikos, koska käyttäjätunnusta ei voi antaa toiselle henkilölle, eikä sitä edes tarvitsen, jos sovelluksesta ei kirjauduta ulos, mikä on tyypillistä. Mitä tulee Saarikon puolustuspuheessa Lintilän kohdalla, niin hän on Saarikon mielestä hoitanut työtehtävänsä hyvin. Lintilä on valitettavasti ollut hallituksen "mustalammas", joka on epäonnistunut jo lausunnoillaan ja toimillaan todella pahoja mokia politiikassa. Jos Saarikon mielestä tällä tavalla hoidetut asiat ovat hyvin hoidettuja, niin mitä on Keskustan asioiden hoito. Ei todellakaan hyvin!

        Lintilän puheet muuttuivat ja selitykset vaihtuivat. Nyt KRP on pantu asialle. Ihan turha tutkinta. Asia pitkittyy ja aikaa ja resursseja kuluu. Ärsytys ihmisillä Lintilää kohtaan kasvaa, kun tuntuu, että venkoillaan. Ei sitä Mikaa enää puhtaaksi saada.

        Näin se vaan toimii Lintilällä on millä tarvittaessa puristaa joka on päättämässä näin se vaan hyväveli yhteiskunta peli toimii tap.tap.!
        On merkityksellinen tapshtuma selvittää tarkoin. Ei voi olla niin, että valtionjohdon viedtintävälineiden tietoturva on noin haavoittuva ohjeiden mukaan säilytettynä ja käytettynä. Jos on suojattua, niin sittenhän mitättömään kohuun johtanut nipu-napu-nipu-napu on lähtenyt viestimen haltijalta. Eikä auta enää nostaa virhettä käden merkiksi. Se mahdollisuus meni

        Lintilän oli pakko jollain konstilla siirtää totuus vaalien jälkeiseen aikaan ettei eduskuntapaikka mene
        Hölmö rosvo jos tyytyi lähettämään vain yhden viestin, eikä kopioinut koko valtioneuvoston tietoja. Jos taas joku muu on käyttänyt puhelinta annetuilla tunnuksilla niin eikös silloin joku ole syyllistynyt virkavirheeseen.
        Lintilä on todennäköisesti saattanut jättää puhelimensa pöydälle ja poistunut esim. toilettiin. Vieressä ollut henkilö on ladannut omaan tablettiinsa Lintilän WhatsApp profiilin. Toimenpiteeseen menee alle minuutin. Ko. kopion tehnyt henkilö on voinut lähettää Lintilän nimissä viestin silloin kuin se on hänelle sopinut. Ko. henkilö on viestien lähetysten jälkeen poistanut kokonaan WhatsApp sovelluksen ja samalla Lintilän profiilin tabletiltaan.
        Siis KRP epäilee jotakin muuta tekijäksi. Jos epäilee, pitää olla näyttöä, eikä vain halu pelastaa kepu ministeri.

        Kuulostaa vain imagon pesu projektilta johon poliitikko käyttää poliisia. Ja siellähän se näkyy metalta saadussa datassa et mistä sinne kirjauduttu. nolo juoppo ei vaan ilkeä tunnustaa lähettäneensä.

        Se, joka KRPllä uskoo kaappaamisen arvoisena yhden puolisatiirisen meemin lähettämisen, ei ole välttämättä oikealla alalla. Voi pyhä yksinkertaisuus.
        "Lintilä arveli aluksi, että hänen tammi- helmikuun vaiheessa tekemä Afrikan-matkansa saattaisi liittyä tilin kaappaukseen."

        Lintilän kannattaisi palata tähän selitykseen takaisin koska tämä on kaikista noista selityksistä uskottavin. Tuntematon afrikkalainen kaappasi tilin ja sitten matkan jälkeen lähetti yhden viestin Suomen keskustan whatsapp-ryhmään, yllättäen ja pyytämättä.
        Ehkäpä tavalliselle sukankuluttajalle olisi sanottu suoraan ettei tietomurtoa näillä tiedoilla ole syytä epäillä.
        joku muukin sen on voinut lähettää, JOS Lintilä itse on ottanut rinnakkaiskäytön käyttöön skannaamalla puhelimellaan tarvittavan QR-koodin.

        Lintilän itsensä mukaan hän ei "tietääkseen" ole tehnyt niin. Ei ei sitä "tietääksemme" kukaan muu ole tehnyt, kun eduskunnan tietoturva-asiantuntijatkin ovat todenneet, että tiliä ei ole kaapattu.

        Oikeusvaltiossa epäilty saa valehdella niin paljon kuin pystyy ja saa siihen avustajan auttamaan, mutta tehtyä ei koskaan saa tekemättömäksi, oikeessa elämässä Neitsyt ei synnytä on hyvä muistaa.
        Tottakai poliisi käynnistää esitutkinnan, jos ministerismies tekee rikosilmoituksen.

        Poliisi sitten varmaan aikanaan kuulee niitä tietoturva-asiantuntijoita, jotka ovat jo todenneet, että tiliä ei ollut kaapattu - kuten Lintilä myös itsekin on kertonut.

        Jännä nähdä sitten joskus löytyykö tietomurrosta koskaan mitään näyttöä. Yhden lähetetyn meemin perusteella voi olla vaikea löytää mitään johtolankoja (paitsi tietysti se yksi ilmeisin, mutta oman puhelimen käyttö ei toisaalta ole tietomurto).

        KRP on jo kertonut, että ennen vaaleja on turha odottaa mitään tuloksia. Se ei liene kovin yllättävä ilmoitus. Saadaankohan tuloksia vaalien jälkeenkään?

        KRP:n johto poliittisesti valittu ja tässä on tulos.

        *tyhjän tutkinnan' tarkoitus on siirtää asia pois päiväjärjestyksestä vaalien jälkeiseen aikaan, jolloin ML voi keskittyä sopeutumisrahojen ja veronmaksajien kustantamien lonkeroiden mahdollistamiin vaihtoehtoisiin tarinoihin.

        Seuraavaksi alkaa varmaan Lintilän muunnelmien tutkiminen aiheesta "Tuhannen ja yhden lonkeron sadut".

        Lintilä sai Whatsappiinsa meemin, jonka hän lähetti eteenpäin keskustan sisäiseen ryhmään, josta sen joku katsoi aiheelliseksi antaa julkisuuteen. Mikä ihmeen rikosepäily tässä nyt oli mihinkään suuntaan?
        KRP on siis aloittanut esitutkinnan. No sellainen varmastikin aloitetaan, jos ministeri on tehnyt rikosilmoituksen. Rikoskomisario ei kuitenkaan ollut se, joka kertoi että KRP epäilee tietomurtoa. Se oli (Iltalehden?) toimittajan, tai hänelle esitutkinnasta vinkanneen henkilön tulkintaa. Kukahan lienee se henkilö, joka tämän juttuaiheen "KRP:n väitetystä epäilystä" on medialle kertonut?
        Tuskinpa tietoja kuuluu enää vaalien jälkeenkään. Eiköhän tämä ole pelkkää vaalikikkailua - yritetään vähän puhdistaa Lintilän imagoa, vaikka onhan siinä vielä paljon muutakin putsattavaa jäljellä.
        Ettei nyt vain olisi se kuuluisa talonmies käynyt sekoittamassa puhelimien paikkoja.
        Ensin "tili oli kaapattu", sitten se ei ollutkaan. Sitten kyse olikin rinnakkaiskäytöstä, vaikka ei se olekaan oikein mahdollista, ellei Lintilä itse ole sitä mahdollistanut. Hän ei "tietääkseen" ole tehnyt niin.

        Nyt sitten tutkitaan onko Lintilän tilille murtauduttu (huom! Yhden meemin lähettämistä varten). Lintilä, tai joku hänen asiamiehensä, on ilmeisesti tehnyt asiasta rikosilmoituksen, että Lintilää ei pidettäisi niin ilmeisenä syyllisenä.

        Rikoskomisario muuten kertoi vain, että aiheesta on aloitettu esitutkinta. Ei hän sanonut mitään siitä, että KRP epäilee Lintilän WA-tiliä kaapatuksi (huom! Yhden meemin lähettämistä varten). Olisiko Lintilä itse, tai joku hänen asiamiehensä syöttänyt sanamuodon toimittajalle?

        No, katsotaan nyt sitten, mitä KRP saa selville, vai yritetäänkö koko juttu lakaista maton alle. Tosiaan on hyvin erikoista, että tilille olisi murtauduttu ja siltä olisi lähetetty vain yksi ainoa meemi - joka sekään ei ollut kovin paha, sen olisi voinut kuitata vain sanomalla, että meemi lähti vahingossa väärään ryhmään ja pyytämällä anteeksi. Nyt tämä homma vain jatkuu ja jatkuu. Mutta ei mitään - lisää popcornia paistumaan.

        Toivottavasti KRP:n resursseja hyödynnetään seuraavaksi selvittämään, kuka on tilannut ja juonut ne viinat, joita Lintilälle on hankittu, vaikka hän itse puhalsi pelin poikki jo vuosia aikaisemmin. Hyvä toki, että poliisille löytyy töitä, etteivät joudu ihan toimettomana oleskelemaan.

        Tietomurtoa ei siis oikeasti vielä epäillä, vaan KRP on vain vahvistanut, että joku on tehnyt rikosilmoituksen tietomurrosta. Sitä se esitutkinnan aloittaminen tarkoittaa. Media on ollut huolestuttavan epätarkka viime aikoina monien asioiden uutisoinnissa. Jos toimittajat eivät ymmärrä miten prosessit Suomessa toimivat kannattaisi tarkistaa asia ettei kerrota vääriä tietoja lukijoille.

        Vai oikein ammattilaisia, luulisi ammattilaisen lopettavan tälläisen hölynpölyn. Mielestäsi on hyvinkin todennäköistä, että joku olisi murtanut Metan tietosuojan, jotta olisi päässyt lähettämään vain hauskan kuvan? Mikäli Lintilä oikeasti ei ole itse kyseistä kuvaa lähettänyt, niin on tainnut puhelin jäädä vähäksi aikaa kuppilan pöytään ja puhelimen lukituksen koodi olla ollut: 1234. Tällöin kyseessä on kyllä huolimattomuus eikä mikään tietomurto.

        On kyllä niin poliittinen, maistissa Whatsappaillutta ministeriä hädässä tukeva viesti poliisilta. Tutustuisivat nyt ensin Whatsappin toimintaan ennenkuin menevät antamaan moisia lausuntoja. Kukaan muu kuin Lintilä itse ei ole voinut tuota typerää meemiä lähettää. Joko työasemalta, tai puhelimesta. Muita vaihtoehtoja ei ole.
        Se että krp tutkii ei todista yhtään mistään Lintilän puolesta, toisin kuin moni tuntuu kuvittelevan. Ihan sama kuin jos sinä ilmoittaisit poliisille että autosi on varastettu. Se olisi silloin tutkittava. Ei mitään merkitystä miten se auto on liikahtanut. Eikä tutkinnan aloitusvaiheessa poliisi edes tiedä onko edes olemassa autoa joka on varastettu. Se kaikki selviää vasta tutkinnan edistyessä.

        Joku siis tehnyt tutkintapyynnöön.
        Tällä asia saadaan lykätyksi yli vaalien. Koko aja voidaan vedota meneillään olevaan tutkintaan jotta ei tarvitsisi kenenkään puhua totuutta, ja mehän alkoholia käyttävät tiedämme mikä se on.

        krp lähtee tekemään politiikkaa. Sen verran pelisilmää pitäisi olla, että olisivat käsitelleet asian nopeammin.
        (Tietysti voi olla, että Lintilä ei tehnyt tutkintapyyntöä aiemmin, vaan pelkästään kuten sanoi keskusteli poliisin kanssa ja näin esti heitä toimimasta nopeammin. Jos oikeasti halusi selvittää asian luulisi tehneen tutkintapyynnön heti.)
        Nyt kuitenkin kun asia on vihdoin käsittelyssä ja vaalit tulossa, vauhtia peliin ellei tarkoitus ole tukea Lintilän kampanjaa.
        Kuten täälläkin kommenteissa näkyy, moni kuvittelee krp:n tutkimisen tarkoittavan, että jotain hämärää on tapahtunut. Siitähän ei ole kyse. Krp joutuu tutkimaan asian kun se heidän pöydälleen on tuotu, mutta mistään se ei vielä todista. Jos aiemmat tutkimiset eivät löytäneet mitään hakkerointia, ei ole todennäköistä että krp löytää mitään uutta. Ja jos sattuisikin löytämään, sitä tärkeämpi että tulos saadaan hyvissä ajoin ennen vaaleja ettei joku ennakkoäänestä väärillä luuloilla. Puoleen tai toiseen.

        Onhan pätevät tietoturva asiantuntijat todenneet, ettei Lintilän puhelimeen ole murtauduttu. Polisilta aikanaan tulee vaalien jälkeen samanlainen lausunto.
        Viisas veto Lintilältä, antaa asia poliisin tutkittavaksi, kuten huomaatte hänhän on jo nyt lähes syytön. Vaalien jälkeen tilanne saattaa olla toisin, mutta mitä väliä enään silloin.
        Juu ja vielä Applen puhelin johon nyt ei pääsee asentaan mitään haittaohjelmaa tai käsiksi kukaan muu ilman käyttäjän hyväksyntää! Siinä pitää olla käyttäjätunnus jos asentaa jonkun ohjelman jolla voisi sitten päästä seuraamaan tai lähettään viestejä mikä sekin on aika vaikea saada onnistumaan jossan ministerin taskussa olevan puhelimeen....tainnut myötäsessä hekottaessa lähettää ihan itse meemit.

        Tutkiva komissaarikin sanoo että on aloitettu tutkinta, ei puhu epäilystä. Ja sopivasti juuri ennen vaaleja, mahtaako tutkinnasta kuulua mitään ennen vaaleja, epäilen?
        Mita tulee Lintilään, niin epäilen että saattaa siinä konjakki maistua kun öisin herää painajaisiin kansaa polvistavasta energian hinnasta? Silloin voi kyllä lähettää hauskoja viestejäkin puolivahingossa.

    • Anonyymi

      LINTILÄ,yrittää nyt uhritumalla hakea kansan sympatiaa,vaikka itse petti koko kansan sähkönsiirto asiassa,kokoomus on asian luvannut korjata, niin että monopoli murretaan ja voittoja leikataan 500 miljoonaa

    Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe