Leikkaukset tarkoittavat väen vähentämistä, se tiedoksi Marinillekin

Anonyymi-ap

Sanna Marin ei ole tainnut joutua sanomaan ihmisiä irti koskaan. Eduskunnassa hän pauhasi Kokoomukselle, että heidän ehdottamat leikkaukset sosiaalipuolelle tarkoittaa ihmisten irtisanomisia. Kyllä, näin se on. Jos leikataan, niin todennäköisesti se tarkoittaa irtisanomisia. Ei niin sinisilmäinen saa olla, että ei tarkoittaisi. SDP ajaa myös leikkauksia. Se tarkoittaa irtisanomisia. Sitä on turha muuksi selittää.

Sote-puolen leikkaukset pitää tehdä hallinnosta. Hallintohimmeliä on paisutettu aivan turhaan. Jostain hemmetin syystä uuteen soteen piti palkata useita johtajia lisää samoihin hommiin, mitä tehtiin ennenkin, paisutettiin valtuustoa ja hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkaa. Lisäksi jaetaan rahaa sote-valtuustossa oleville puolueille. Ei tällainen rahanjako lyhennä hoitojonoja tai paranna palveluja.

Ympäristöministeriö voidaan lakkauttaa, kuten Ruotsissa suunnitellaan tehtäväksi. Työt on jo tehty ja osa virkamiehtä voidaan siirtää toiseen ministeriöön.

Julkisen talouden väen vähennykset eivät ole ongelmia. Yksityisellä puolella on työvoimasta pulaa. Vain nopeimmin siirtyvät saavat valita parhaat paikat. Kun julkisen puolen turha joukko saadaan siirrettyä yksityiselle puolelle, niin silloin ongelmat ovat paljon pienempiä: julkinen puoli säästää ja yksityinen saa tarvitsemaansa työvoimaa. Julkinen työvoima siirtyy kustannuksesta tuottavaksi. Se on kaksinkertainen hyvä. Bruttokansantuote kasvaa. Samalla julkisen puolen tuottavuus paranee, koska palvelut eivät suinkaan heikkene. Vain turha joukko siirtyy tuottajaksi. Ansiosidonnainen pitää porrastaa, että ihmisille tulee motivaatio hakeutua töihin ennen koko 400 päivän lusimista. Sekin voidaan lyhentää 350 päivään. Ei kotona makoilusta pidä maksaa. Esimerkiksi ravintola-alan suuri työttömyys johtuu siitä, että korona aikana vähennetty väki makaa sohvilla, eikä heitä kukaan patista töihin. Kohta tosin 400 päivää on lusittu ja pitää alkaa jo harkitsemaan...

Tuloveroja pitää laskea. Työnteon pitää olla haluttavaa. Arvonlisäveroa voidaan nostaa. Se on oikeudenmukaista. Silloin suurituloiset maksavat enemmän veroa kuin pienituloiset. Se johtuu siitä, että lähtökohtaisesti kaikki tulot kulutetaan. Jos tienaat 1000 euroa kuussa ja kulutat sen, siitä 1% on 10 euroa. Jos tienaat 10 000 euroa ja kulutat sen, niin 1% on 100 euroa. Suurituloinen maksaa enemmän liikevaihtoveroa. Liikevaihtoveroa voidaan pitää myös haittaverona, joka saattaa jossain määrin vähentää turhaa kulutusta ja siten säästää ympäristöä.

11

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Osittain totta, mutta unohdat (tai et tiedä), että ei julkiselta puolelta niin vain siirrytä yksityiselle puolelle työhön. Yksityisellä puolella osaamisvaatimusten täyttymiseen ei riitä oppiarvo tai muodollinen pätevyys.

    • Anonyymi

      Leikata voi myös, jos lasketaan palkkoja. Yksityisellä puolella joidenkin yritysten keino pienentää palkkakuluja, on tavoitella halvempaa ulkomaista työvoimaa. Jos suomalainen joutuu tästä syystä työttömäksi, niin se nostaa valtion kuluja, koska työttömälle pitää maksaa tukia ja avustuksia. Kaikki liittyy kaikkeen.

    • Anonyymi

      Sote nosti takuulla hallintokuluja, koska tuli täysin uusi hallintoa pyörittävä kokonaisuus valtion ja kuntien väliin, nimeltä hyvinvointialue. Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, joissa on omat virkamiehet pyörittämässä byrokratiaa.

    • Anonyymi

      Leikkauksetko tarkoittavat väen vähentämistä?

      Tämä on valheellinen väite, aivan hyvin tiedetään se, että tuolileikkien sijasta - ja hyväosaisimpien palkkojen suojelun sijasta - voidaan menoleikattavat määrät jakaa irtisanomisten sijasta tasaisemmin jokaiselta vähentäen.

      Työpaikkoja tulee ja menee joka tapauksessa, oli leikkauksia tai ei, mutta leikkuria ei siis ole PAKKO käyttää siten että jokainen leikattu euro siirtyy suoraan irtisanomisiksi samoilla euromäärillä.

      Käyttäkää nyt järkeänne uivelot, ja hoitakaa asiat niin, että jos on jo vuosikausia maksettu liikaa joillekin ryhmiä, sitä liikaa maksettua voidaan vähentääkin, ja sen jälkeen jokainen opettelee taas hoitamaan talousasiansa hieman niukemmilla tuloilla, ja kun jokainen tekee näin, saadaan myös kustannuksia asteittain alaspäin ilman varsinaista suurta vahinkoa.

      Markkinoilta tutut sanat hinta ja volyymi liittyvät tähän asiaan, ei ole kaikkea pakko priorisoida hintojen nostamisen suojelemiseksi volyymien kustannuksella, vaan asiaa voidaan hoitaa myös toisinpäin, suojellaan volyymejä ja joustetaan hinnasta.

      Yrityksille jaettavaksi lisätuloksi tämä ei kuitenkaan saa päätyä, vaan sen pitää päätyä uusien työpaikkojen ja investointien syntymiseen, siinä asiassa ei voitot Suomesta ulos verosuunnittelevilla yrityksillä ole paljonkaan apua.

      • Anonyymi

        On ihan ensiarvoisen tärkeätä, että mitään menoleikkauksilla saatavaa lisävaraa ei siirretä yritysten Suomesta ulos verosuunniteltavaksi potiksi.

        Se raha pitää käyttää Suomessa, kyse on vain varojen uudelleenkohdentamisesta, jos jostain vähennetään, pitää löytyä myös kohteita johon se vara kannattaa siirtää.


      • Anonyymi

        Kovasti unohdetaan nykyisin kokonaan termi tehostaminen. Leikkauksia voidaan tehdä nytkin ihan joka sektorilla, myös koulutuksessa. Se vaatii vain tehokkuuden nostoa. Tehtävä kun on kieltämättä henkistä pääomaa vaativaa, selvittää kuinka tehostetaan onnistuneesti, niin siihen ei ole halua. Julkisella puolella. Helpompi syytää ja etenkin vaatia rahaa ja valittaa resurssien puutteesta. Ensin kulutukseen kun priorisointi: perusopetus ja -taidot kuntoon. Ideologiset maailman parantamiset sivuun, ne lapsi/nuori löytää itsekin halutessaan ajallaan, kun oma ymmärrys riittää niiden käsittelemiseen. Aikaa ja rahaa jää itse päasiaan jo tästä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovasti unohdetaan nykyisin kokonaan termi tehostaminen. Leikkauksia voidaan tehdä nytkin ihan joka sektorilla, myös koulutuksessa. Se vaatii vain tehokkuuden nostoa. Tehtävä kun on kieltämättä henkistä pääomaa vaativaa, selvittää kuinka tehostetaan onnistuneesti, niin siihen ei ole halua. Julkisella puolella. Helpompi syytää ja etenkin vaatia rahaa ja valittaa resurssien puutteesta. Ensin kulutukseen kun priorisointi: perusopetus ja -taidot kuntoon. Ideologiset maailman parantamiset sivuun, ne lapsi/nuori löytää itsekin halutessaan ajallaan, kun oma ymmärrys riittää niiden käsittelemiseen. Aikaa ja rahaa jää itse päasiaan jo tästä.

        Mitä tehokkuudella milloinkin tarkoitetaan?! On todettu, että lyhentämällä työviikkoa, niin tietyillä aloilla on saavutettu parempi tehokkuus.

        Edellisen hallituksen Kiky oli taas insinöörin laskennallinen tehokkuus. Työaikaa pidennettiin 6 min ja se piti pelastaa maailma. Jotkut työnantajat ja alat älysivät "kerätä" ne minuutit ja käyttää nämä ylimääräiset päivät jollakin hyödyllisellä tavalla. Omalla kohdallani jokainen työpäivä piteni sen 6 min. Käytin sen ajan nenän kaivamiseen tai paskalla istumiseen.


    • Anonyymi

      Suomalaisten rahat kannetaan lähi-itään, Afrikkaan ja EU,n pohjattomaan kitaan. . . .

    • Anonyymi

      Ympäristöministeriö,tuo Sosialistien keksintö,täysin turha miljoonakustannuksia aiheuttava HuuHaa-virasto,joka työllistää vain kaikenmaailman GreenPeace aktivisteja,joiden ainoa tarkoitus on vain tehdä taloudellista tuhotyötä Länsimaisen yhteiskuntamallin tuhoamiseksi Moskovan laskuun.

    • Anonyymi

      velkarahalla yritykset pyörii ja korkojen noustessa yritykset menevät nurin tai irtisanovat työtekijöitä

      • Anonyymi

        Yritysten tehtävä on kilpailla markkinoilla siten että ne kykenevät kehittymään toiminnassaan, silloin ei tarvitse ajaa yritystä nurin eikä irtisanoa ketään, vaan sen sijasta pikemminkin pidetään huolta siitä että sama positiivinen kehitys jatkuu.

        Pääoman yrityksestä voi toki aina siirtää uuteen yritystoimintaan, näin tapahtuu taloudessa jokaikinen päivä, eli vaikka yhtäällä toiminta vähenisikin, em. toiminta pitää huolen siitä että jossain toiminta kasvaa vastaavasti.

        Se on huono ilmiö jos yritykset toimii ainoastaan yhteen suuntaan, eli siten että yritys ei kehity, vaikka samaan aikaan jaellaan avokätisesti yritystoiminnan kehittämiseen tarvittavat varat yrityksestä pois näennäisinä voittoina.

        Liiketoimintakin on pääomaa, jonka elinkelpoisuudesta on huolehdittava, muutoin ei markkinoilla käy hyvin.

        Yritykset tavoittelevat järjestelmällisesti sellaista tilannetta että voittoja tulisi helpolla ilman riskiä tai ilman että tarvitsee tehdä mitään, mutta jos sellainen ilmiö on koko markkinanlaajuinen, eihän se tietenkään valtiota voi hyödyttää koska edellytetään että vähintään jokin tietty osa yrityksistä kilpailee ja hakee tuottoja esim. maailmalta.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe