En oikein usko välittäjiin omien kokemuksieni jälkeen. Tuntuu että pitää saada vain nopeata kauppaa toimeksiantajan eli myyjän kustannuksella
Onko kokemuksia Kauko Koskinen lkv:stä?
melkein höynäytetty
92852
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen sekä myynyt että ostanut Kaukolta. Asiantuntevaa palvelua. Alueensa paras tietäjä ja osaaja.
Olin kiinnostunut heidän kohteestaan ja sen kerran täytyy sanoa, että olisinpa lyönyt käteni siihen itseensä jos en olisi tarkastuttanut talon kuntoa vielä erikseen omalla rakennusurakoitsijallani. En saanut hyvää kuvaa heidän välittämisestään - mutta ylipäänsä, välittäjät vain välittävät ja hyvät sellaiset ovat tosi harvassa.
minusta hintapyynnöt ovat ihan epärealistisia ja mikä lienee sitten toteutunut taso.
En ainakaan haluaisi olla myyjänä tekemisissä kyseisen firman kanssa. Pyydettiin lisätietoja yhdestä kohteesta, välittäjä soitti ja kertoi muun jutustelun lomassa oma-aloitteisesti hintapyynnön olevan "utopistinen", sekä mihin hintaan myyjä olisi tyytyväinen. Ei käy myyjää kateeksi.
Oma kokemus nimenomaan myyjänä eikä hyvä. Itse hän arvioi oman asuntoni pyyntihinnaksi 16% vähemmän kuin toteutunut(!) hinta oli toisella välittäjällä. Joten vähän alle 300 teur kämpässä pyynnin ja toteutuneen hinnan ero oli 48000 eur joten pahasti oli arvio pielessä. Mielestäni erittäin ammattitaidotonta ottaen huomioon että kyseessä on lkv ja kiinteistöarvioitsija. Tai sitten hän halusi nopeat helpot kaupat.
todella ammattitaidotonta hommaa, ostettiin asunto, josta ennen tarjouksen tekemistä pyydettiin lisätietoa. Ne valehdeltiin, vaikka asiaa tivattiin moneen kertaan, samoin isännöitsijä. Lopulta asianajajat riiteli/sovitteli ja sai homman päätökseen. tosin lopputulos ei miellyttänyt mutta 2 vuotta riitelyä sen firman kanssa. Ja asian sopimisessakin olisi luullut olevan ammattitaitoa, mutta ei....
Erittäin hyvää ja asiallista palvelua. Kaikki paperit nopeasti ja oikein. Luotettava. Myy myös paljon vanhoja omakotitaloja. Hyvä hinta tietämys. Lähialueiden myynti hintoja noudattava. Vain hyvää sanottavaa pitkältä ajalta.
Olkaa ihmiset tarkkoja ja varovaisia tämän henkilön kanssa!
likka osti kämpän häneltä noin 10 v. sitten suosituksestani. Ja ei millään pahalla sinänsä mutta hinta lienee nyt tuplannut jo mukavasti. Että sillä lailla se jälkipolvikin pikkuhiljaa vaurastuu täällä Oy Suomi Ab.ssa. Kuinkas nyt muutenkaan voisi edes nykyaikana ajatellakaan?