Taasen keskustellaan liian suuresta viinan käytöstä maan asioita hoitavan henkilön kohdalla.
Kun luin, että hänen viinakaappiaan oli täydennyt hyvin ahkeraan ja ilman kuitteja tilaisuuksista, kertoo se jotain.
Ensinnäkin tuollainen täyttäminen pitää saada loppumaan, arkeen ei kuulu viina , viinit, oluet ja muutkaan päihteet.
Tämänkin kohdalla pitäisi nyt selvittää tarkoin, mikä on syy alkoholin käyttöön . Onko työ liian voimia tai pelottaako tilanteet, esiintyminen.
Vika voimakkaasti on kantaa ottanut erilaisiin asioihin, joka ainakin minut on aikaisemmin herättänyt ajattelemaan, miksi. Ei asioita sanelemalla viedä eteenpäin ja kenen etua ajaa. Tuolla tasolla sen pitäisi olla kansan ja Suomen valtion etu.
Kaapit täytettään näissä tapauksissa valtion rahoilla, varmasti pieni summa kokonaisuuteen verrattuna, kuitenkin jos näitä kaappeja riittää kaikissa paikoissa, alkaa jo näyttää suurelta tarpeettomalta kululta.
Jos tarvitsee olla jokin tarjoilu vierailijoille, arkena sen ei pidä olla viinilasi vaan hyvä kahvi ja pientä suolaista ja kahvipullaa. Pysyy asiatkin asioina, ei lupailla turhia ja pää ymmärtää.
Koko virkamieskunta ja kaikki työpaikat voisivat muuttaa vaikka nyt vuoden ajan viinat, viinit ja oluet kahviksi tarjoiluneen ja vesilasi aina saatavilla. Suomi on nyt siinä tilassa, että pää pitää olla selvä jokaisessa keskustelussa.
Jos ei kestä painetta, silloin on aika käydä lääkärissä, luopua tehtävästä, jota ei jaksa hoitaa.
Tosin pomojen pitää ymmärtää, että kukaan ei ole kone ja ihmisellä pitää olla lepäämiseen ja ennen muuta aikaa olla perheen kanssa myös.
Joka illanistujaisiin ei pidä mennä, siellä usein on viinat tarjolla ja lisäksi hajoittaa perheen tuollainen usein.
Salainen juopottelu
Anonyymi-ap
0
303
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102311Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231014- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha583855- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670- 68641
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627