Talousnero

Demarien talousnero on jobbarilta vaikuttava Matias Mäkynen. Luottaisitko sinä Matiakseen ja antaisit henkilökohtaisen omaisuutesi Matiaksen hoidettavaksi?

Matiaksen vaimo ainakin tietää voiko Matiakseen luottaa.
34269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Mäkysen motto "lisää lainaa niin kaikki hoituu".

Äänestä

En antaisi henkilökohtaista omaisuuttani yhtään kenenkään enkä varsinkaan aloittajaluikurin hoidettavaksi.

Äänestä

Luotatko aloittajaan? Uskoisitko aloittajan kirjoittaman jutun kaiken sen valehtelun ja vääristelyn jälkeen, mitä hän on tehnyt koko elämänsä ajan niin, että nyt hänen ainoa mahdollinen työpaikkansa on (huonosti) maksettuna trollina Suomi 24-palstalla.

Äänestä
  • Osui ja upposi.

    Äänestä

Henkilökohtaisen omaisuuden antaminen toisen hoitoon ja valtion talouden hoitaminen ovat eri tyyppisiä asioita. En luota Mäkyseen enkä Mariniin valtion talouden hoidossa. Eivät ole ministerityyppiä.

Äänestä

Borat on aasi.

Äänestä

Mäkynen on tietysti ollut hihan mittaa lähempänä neuvomassa Marinia ja hänen hallitustaan.
Tiedetään yleisesti, että hallitus ei ole kuunnellut hyviä eikä huonoja neuvoja, vaan on tehnyt taloudessa kaiken sen päin hemmettiä, minkä vaan voi päin hemmettiä tehdä.
On niin satavarmaa, että tämä maa ei kestä uudelleen hallitusta, joka tahallisesti ohittaa valtakunnallisen kokonaisedun ajamisen ja korvaa sen yksittäisen henkilön ura- ja vallantavoitteluedun ajamisella.
Marinin jatkaminen seuraavan hallituksen pääministerinä tarjoaa ikävällä tavalla yhä pahempien virheitten toistumiselle mahdollisuuden, jota hölmöjen idealistien massat tukevat eufoorisella henkilöpalvonnalla.
Nyt on mahdollista, että kansakunta ajautuu huonoille teille.
Puoluejohtajat, tarkkuutta prosesseihin. Ja demarit, ymmärtäkää nyt äkkiä vaihtaa puoluejohtajaa. Puolueen tila on huono.

Äänestä

Ei ole ketään muuta, joka takaa näin hienon kannatuksen.

Äänestä
  • Sinä sen tässä nyt taas kirjoitit. Tärkeintä demareille on kannatus. Suomen kansan asioista ja elinehdoista viis.
    Ennen niin hyvä puolue on nyt valtaan pyrkimisen väline. SDP:n vaaliväittämät eivät edusta kansan tai edes kansanosan pyrkimyksiä vaan ovat vilpillisiä vallan tavoittelun välineitä. Viimeisimpien vaalien yhteydessä puolueen verenmyrkytys eteni koko kansan etua uhkaavaksi. Tämän myrkytyksen lähteen jokainen tietää ja myrkky on hölmö idealismi, joka on valjastettu itsevallan tavoittelun välineeksi.
    Puolueen johto on kiireesti vaihdettava. Näin jatkuen riskit muodostuvat kohtuuttomiksi.
    Nyt populistisin puolue on kiistatta SDP.

    Äänestä

Yleensähän Matiaksen ulostulot ovat jotain pöyristyttävän ja uskomattoman välimaastosta! En siis päästäisi häntä mitään taloutta hoitamaan!

Äänestä
  • Yleisvaaralliseksi julistettava henkilö. Haku päälle, ensiksi tarkastettava nuorten suosimat yökerhot.

    Äänestä

  • Sinun vaikutusmahdollisuutesi on noin yksi 3,1 miljoonasta, jos äänestäneiden määrä on suunnilleen sama kuin viime vaaleissa. Ei siis onneksi sen enempää. Yksikin ääni toiseen suuntaan riittää tavallaan kumoamaan senkin äänesi. Kantakuppilan Arskalla on sama vaikutusvalta kuin sinulla. Ja Arska sekä hänen kaverinsa voivat antaa äänensä Mäkyselle. Potuttaako?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Sinun vaikutusmahdollisuutesi on noin yksi 3,1 miljoonasta, jos äänestäneiden määrä on suunnilleen sama kuin viime vaaleissa. Ei siis onneksi sen enempää. Yksikin ääni toiseen suuntaan riittää tavallaan kumoamaan senkin äänesi. Kantakuppilan Arskalla on sama vaikutusvalta kuin sinulla. Ja Arska sekä hänen kaverinsa voivat antaa äänensä Mäkyselle. Potuttaako?

    Saamme sitten kaikki kärsiä ystäväsi Arskan toheloinnista!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Yleisvaaralliseksi julistettava henkilö. Haku päälle, ensiksi tarkastettava nuorten suosimat yökerhot.

    Sieltä löytyy paljon pöllyissä olevia persupentuja.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Sinun vaikutusmahdollisuutesi on noin yksi 3,1 miljoonasta, jos äänestäneiden määrä on suunnilleen sama kuin viime vaaleissa. Ei siis onneksi sen enempää. Yksikin ääni toiseen suuntaan riittää tavallaan kumoamaan senkin äänesi. Kantakuppilan Arskalla on sama vaikutusvalta kuin sinulla. Ja Arska sekä hänen kaverinsa voivat antaa äänensä Mäkyselle. Potuttaako?

    Varmaankin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sieltä löytyy paljon pöllyissä olevia persupentuja.

    Viime aikoinahan on paljon julistettu ministeri pöllystä Kesärannan juhlissa!

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Sinun vaikutusmahdollisuutesi on noin yksi 3,1 miljoonasta, jos äänestäneiden määrä on suunnilleen sama kuin viime vaaleissa. Ei siis onneksi sen enempää. Yksikin ääni toiseen suuntaan riittää tavallaan kumoamaan senkin äänesi. Kantakuppilan Arskalla on sama vaikutusvalta kuin sinulla. Ja Arska sekä hänen kaverinsa voivat antaa äänensä Mäkyselle. Potuttaako?

    Taida olla sosialisti kun tuollaista valhetta päästät?
    Tuskin Mäkysen vaaalipiirissä noin montaa on äänestämässä ja luulisi jo pikku hiljaa ihmisten tajuavan että Mäkysen ja Marinin kaltaiset kommunistit olisi hyvä toimittaa heidän itäiseen ihmemaahan muiden samanhenkisten kanssa.

    Äänestä

Kertoo paljon demareiden osaamisen alennustilasta, että Mäkystä pidetään todellakin heidän talousnerona. Ei kait SDP:ssä sitten enää kertakaikkiaan ketään talousosaajaa ole kun Mäkysen tiedoilla ja taidoilla saa tuollaisen aseman.

Muutenhan koko asialla ei olisi merkitystä, mutta SDP sattuu olemaan pääministeripuolue, jolla pitäisi sentään joku tolkku olla myös maan talouden hoidossa.

Äänestä

Niinhän tuo Hallankin vaimo tietää.

Äänestä

Tärkeintä on nyt säilyttää asemat, jotta edistyksellistä politiikkaa voidaan jatkaa. Mäkysen esitykset täytyy saada myös toteutukseen ja talous pelastetaan elvytyksellä.

Äänestä

Eihän tuo Petteri Orpokaan ole mikään talousnero vaikka oli valtionvarainministeri. Ei ymmärrä % -laskuista tuon taivaallista:

Opposition kritisoimassa EU:n elvytyspaketissa on 30% jousto-osa, joka lopulta määrittää kunkin EU-maan elvytysmäärän. Jussi ja Orpo vaati aikoinaan sen osuuden nostoa 50%:iin ja se olisi läpi mennessään aiheuttanut sen, että Suomen saama tukiosuus olisi nyt Pienempi, kuin mitä se tulee olemaan.
Näin on koska Suomi on tähän mennessä selvinnyt koronan aiheuttamasta talouden alamäestä pienemmin vaurioin, kuin etukäteen oli ennustettu. (tuo 30%:n jousto-osuus lasketaan vasta jälkeenpäin, kun nähdään, että miten pahasti kunkin maan talous kyykkää vuosina 2020 ja2021). Mutta tuohonkaan Sanna Marinin kommenttiin oppositioherrat eivät sanoneet mitään, ymmärrettävästi.
Tuo jousto- osa elää riippuen mitenkä hyvin Suomen taloutta on hoidettu elikkä taloutta on hoidettu ennakoitua paremmin jolloinka tuo Suomen osuus laskee . Eihän ole kyse todellakaan mistään huijauksesta vaan puhtaasta % laskusta jota näköjään edes Orpokaan ei ymmärtänyt kun oli ihan Öönä A-Atolk tentissä Marinin vastauksen jälkeen!

Äänestä

Suomen talous on jälkisyklinen. Rahaa käytettiin rutkasti 2020 ja 2021. Selvää oli, että se silloin elvytti taloutta. Joten vertailuvuodet osoittavat, että Suomi tässä mitään apua tarvitse. Mutta 2023 ja 2024 tulee varsinainen taantuman jälkisykli, koska olemme vientivetoinen maa. Eli laskentavasta johtuen kärsimme eniten.

Äänestä

Mäkysen taloustietämys on kaikesta huolimatta arvostettua yli puoluerajojen.

Äänestä
  • Mikä tietämys?

    Äänestä

  • Vieraissa käynti, huopputaloustiedettä, siinäpä hänen huippualansa.

    Äänestä

Että ratkaisu kaikkiin ongelmiin on ottaa velkaa ja verottaa ankarasti yrityksiä. Vaimon lepyttelystäkin on varmaan kertynyt paljon tietämystä.

Äänestä

Paljonko Mäkynen herättää sinussa luottamusta?

Äänestä

Voiko Suomi luottaa miesoletettuun, johon ei edes vaimo voi luottaa?

Äänestä
  • Nyt SDP on Mäkysen ja Rinteen johdolla löytänyt mahtavan lääkkeen velan ja kustannusten nousun hoitamiseen. Käyttämällä suomalaiset lääkärissä, taloutemme kasvaa räjähdysmäisesti. 315 miljoonan kustannuksilla Rinne-Mäkynen kaksikko lupaa yli 10 miljardin säästöt.

    Valtion tulot lisääntyvät läåhes 6 miljardia ja menot pienenee yli 4 miljardia.

    Aivan mahtavaa upeaa, miksi leikkaisimme kun noin vain lääkärissä käyntejä lisäämällä talous tervehtyy tuosta vaan.

    Äänestä

Matias oikea demari, kaikki raha saatava itselle muilta.

Äänestä
  • Kokoomus taas ottaa köyhiltä rahat ja antaa ne rikkaille!!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kokoomus taas ottaa köyhiltä rahat ja antaa ne rikkaille!!

    Ei Marin ole kokoomuslainen.

    Äänestä

Talousneroihin kannata luottaa ei.
SirkkuHabero

Äänestä

Eikö teatterimaisteri Harakka olekaan enää demareiden talousnero? 😆

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Demarien talousnero on jobbarilta vaikuttava Matias Mäkynen. Luottaisitko sinä Matiakseen ja antaisit henkilökohtaisen omaisuutesi Matiaksen hoidettavaksi?

Matiaksen vaimo ainakin tietää voiko Matiakseen luottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu