Tapahtuuko sun elämässä

Transformaatio riehuu nyt ympäri maapallon. Kasveista eläimiin ja ihmisiin ja jopa Äiti maahankin.

Näitä sivuja tai otsikoita kun lukee suhteiden alla. Kovin synkkää on ihmisen karma.Ikävää kaiputa, Joillan jo heti aamun tunnit negativisia aloituksia. Ovatko sitten läpi yön valvonet? Nukkumaan vasta köpivät kun muut ihmiset heräilee ja aloittaa päivän sanomalla : Tänään on hyvä päivä!Vaikka ei olisi töitä tai koulutuspaikaa tai systä enen aikasilla eläkellä?Karman laki on olemassa. Kun ihminen sihen uskoo? Miksi itse ei käyttäydy hyvin ja ole ystävälinen ?

Kyllä taas meni sukat nurinpäin ,hih hih!

Tuli viimeisien vuosien aikaan tutustuttu mieleen niin paljon, että ymmärrän jollain tavalla tietoisuuden, alitajunnan ja kuinka hallita tunteitaan. Olen kiinnostunut erityisesti aisteista ja kuinka niiden välittämää todellisuutta on hyvä vähän epäilläkin välillä. Valo, varjot, silmien edessä olevan huoneen. Joskus kun varjojen geometriset kuviot eivät voineet olla aitoja niin jäin koukkuun. Olin siis silloin lähes varmasti joko unessa tai häviävän pienellä todennäköisyydellä muualla. Platon luolavertaus oli aikoinaan jotain niin pelottavaa mutta samalla mielenkiintoista. Se siis kertoo luolassa kasvaneista vangeista jotka ovat lapsesta asti nähneet vain tulen ja esineiden/ohi kävelevien ihmisten varjoja luolanseinillä. Tarina jatkuu jonka halukkaat voivat lukea googlettamalla, mutta pointti oli että kyseessä oli ainut heidän tuntema todellisuus. Jos vertauksen ymmärtää oikein niin lukija kyseenalaistaa omaakin maailmaansa.

Nyt viimeisen parin viikon aikana olen herännyt joskus yöllä seuraamaan seinälle muodostumia pelottavia hetkiä elämän varrelta uudelleen. Kuin elokuvia. Unohdettuja asioita ilmestyi seinälle ja koin ne uudelleen. Laitoin kerran peloissani AM-radion päälle kun luulin kuolevani. Olin jo unohtanut, mutta mielikuvitusta kun on niin mietin heti potentiaalista tarinan juonta ihmisestä joka kuollessaan vapauttaa vahingossa tietoisuutensa radiotaajuudelle. No pelon hetket käyty uudelleen läpi.

Nyt päästäänkin sitten siihen itse asiaan. Kirjoitin aikaisemmin aisteista. Olen varmasti lukuisia kertoja elämässäni nähnyt väärin tai kuullut omiani. Ehkä sen takia oppinut hallitsemaan tunteita ja siksi en reagoi ihan pienestä ärsykkeisiin. Tai ihan heti ala syyllistää muita. Osaan olla hyökkäämättä verbaalisti vastaan ellei joku kasvotusten jatkuvasti kuvittele olevansa liian ylhäällä ravintoketjussa.

Nyt olen sitten kokenut myös tämän parin viikon aikana tuntoharhoja ensimmäistä kertaa elämässäni. Esimerkki yksi; Voitte kuvitella, että jos olet yksin kotona ja makaat sängyssä niin jos tunnet jalkojesi päällä painoa vähän surullisella hetkellä niin joku sieltä mieleen putkahtaa silloin. Vaikka olisi harhaa tai vähintäänkin yliluonnollista niin siinä on aistit ja tunteet niin omissa sfääreissään, että onpahan kokemus. Harrastaa kiihkeää seksiä tuntikauseja putkeen... No harhan kanssa jonka tuntee fyysisesti lähellään. Sen verran meditaatiot tuttu juttu, että mielen voiman sekä kyvyn ymmärtää sitä säikähtämättä. Esimerkki 2; Aamuyöstä heräsin siihen kun joku selvästikin piti päästäni kiinni. Ja poraili jotain kallooni. Pohdiskelin, että olenko kuollut kun ollut vähän alitajuisesti ajatuksissa kuolema selvästikin. Vaikka vanhojen pelko tilojen näkeminen seinältä kuvana? Siinä "toisen" otteessa yhtään pelkäämättä lähinnä mietin, että olenkohan kuolemansyyntutkijalla, sairaalassa vai suorittaako joku minulle lobotomiaa? No taisin vaan kuiskata, että minäkin kannatan eugeniikkaa ☺️

Huumorintajua en ole menettänyt pelkojen mukana. Jänniä kokemuksia. Varsinkin kun vähän salaisesti unelmoin kuolemasta. En siis ole itsetuhoinen. Se vapaus lopulliseen rauhaan tuntuu niin tarunhohtoiselta. Taidan vähän tietoisesti vaan harrastaa itse sabotaasia joka ohjaa siihen suuntaan pitkässä juoksussa. Elämässä oli jotain silloin kun ei tiennyt potentiaaliaan. Sitten kun tulee tietoiseksi siitä kuinka kykenee melkein mihin vaan eikä muiden mielipiteillä ole enää ollut pitkiin aikoihin väliä niin huomaa ettei kuulu enää mihinkään. Yleiset unelmat tuntuu tyhmiltä. Rikkaiden ja köyhien elämät ihan yhtä tyhjiltä harrastuksineen. Joskus sen mielenkiinnon tai palon voi tajuta vasta silloin kun ei siihen enää uskonutkaan. ☺️

Välitän hyvistä/tärkeistä ihmisistä ehkä vähän jopa liikaa, mutta ensi kertaa elämässä muille eläminen saa riittää ja omalla hyvinvoinnilla on merkitystä.

Onko ätmillä paha olla jo 22 vuotta putkeen kyllä nyt itkettää