Rouvat kusee omiin muroihin ylimielisellä käytöksellä.Alentavat puheet perussuomalaisista on hyvin lyhytnäköistä. Persut on ainoa puolue Suomessa , jonka äänestäjät ovat ; laajin yhteiskunnan joukko ihmisiä, on duunareita, työttömiä , yrittäjien keskuudessa suurin puolue, korkeassa viroissa toimivia ihmisiä kotimaan ja ulkomaan hallinnoissa olevia, suurlähettiläitä, pankkiireja, sosiaali ja terveydenhoitoalan kaikista työntekijäluokista aina sairaalan ylimpään johtoon saakka, paljon professoreita, tutkijoita, tiedemiehiä jne.
Näiden arvostelu jotka ovat rakentaneet Suomea vuosikymmeniä on kuin puukottaisi itseään, varsinkin Saarikko, jonka puolue on liki puolta pienempi kuin ps. Suomen etua ei ole ajettu EU ssa vaan oma populistinen tarve olla suosittu. Kuten näille rouville oli tärkeämpi saada vaalikaudella ostetut asunnot maksettua ministerin palkoilla kuin kaataa hallitus , jonka suoritus ei tutkijoiden silmissä näytä muuta kuin kauhealta. Tosin kriisien toistelu on saanut ihmiset uskomaan pakolliseen tuhlailuun. Ideologia valtaa suomen ymmärtämättömät poliitikot , joiden naiivius usko hyvään ei tuota koko kansakunnalle hyvää tulevaisuutta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Saarikko: eteenpäin, suohon.
Marin taas valehtelee ummet- ja lammet tv-mainoksessa mm. terveydenhuollosta, kuka uskoo satuja?
Persuputineita ei ota kukaan hallitukseen , paitsi vkk ja oligarkki Harkimo !!
Persuputineita ei ota kukaan hallitukseen , paitsi vkk ja oligarkki Harkimo !!
Mitä puhut punikki putineista?
Stalin vieraili teidän puoluekokouksessa ja kiihotti vallankaappaukseen.
Teillä on venäjämielisiä lauma on Halonen, tuomioja, Heinäluoma ja piilokommareita koko sakki. Olisitte uskoneet kun kohta 10 vuotta sitten Halla-aho varoitti venäjän haluavan vaikutusvaltaa kaasuputkihankkeesta, mutta eihän käy kun oma etu , se kuuluisa korruptio joka rehottaa kaikissa sosialistimaissa. Heinäluomankin yritystaitoja ei tarvinnut, venakkojen kanssa teki diiliä ja lihotti omaa varantoa.