Matti Äijö
Ikaalinen
Keskusta
1) Elämme aikaa jossa kolme maatilaa lopettaa toimintansa joka päivä, osa isoja ja tehokkaita. Näin ei voi pitkään jatkua. Ukrainan sodan aiheuttama kustannusten nousu ei ole suomalaisen maatalouden syytä, mutta se joutuu siitä kohtuuttomasti kärsimään. Maatalouden investoinnit ovat pitkäjänteisiä, jopa vuosikymmeniksi tehtyjä. Kannattavuus turvataan sillä, että tuotannosta ja tuotteista maksetaan riittävä korvaus, niin huonoina kuin hyvinäkin aikakausina.
2) Suomalaisen maatalousyrittäjän tulee saada riittävä palkka työstään. Tämä edellyttää, että tuotannon kustannusten pitää olla alemmat kuin tuotteista saatava vuotuinen tulo. Elintarvikehuolto ja ruuan omavaraisuuden turvaaminen vaatii päivityksen, jossa tarkastellaan ja korjataan ne epäkohdat, jotka nyt uhkaavat tai ovat este riittävälle omavaraisuudelle ja alan kannattavuudelle.
Ikioman Mattimme viisaita ajatuksia maataloudesta. Kyllä Matti tietää, mitä tulisi nyt tehdä!
22
260
Vastaukset
- Anonyymi
omavaraisuutta ei lisää hömppäheinän näennäisviljely kun tuotetaan vain
rikkaruhoja naapurin peltojen kiusaksi ja otetaan tuet noin tekee matti- Anonyymi
Ruohon kasvattamisella nettoaa huomattavasti paremmin. Yhdessä pekan kanssa he kasvattavat höpöheinää hakkuaukioilla ja rahaa tulee joka tuutista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruohon kasvattamisella nettoaa huomattavasti paremmin. Yhdessä pekan kanssa he kasvattavat höpöheinää hakkuaukioilla ja rahaa tulee joka tuutista.
onko matti hakkuuaukotkin raivannut pelloksi, vain pellot ovat tukikelpoisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko matti hakkuuaukotkin raivannut pelloksi, vain pellot ovat tukikelpoisia
Pellot kasvavat hamppua.
- Anonyymi
Kummasti tällä hömppäheinällä on kysyntää.
- Anonyymi
Kymmenessä vuodessa puolet maatiloista on lopettanut. Onko pellot hävinneet jonnekin ? Ei ole . Kun tuet menee suurille tiloille valtion ohjauksessa seuraus on tämä.
- Anonyymi
tukia menee pienille tiloille jotka eivät yrittäkään tuottaa mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tukia menee pienille tiloille jotka eivät yrittäkään tuottaa mitään
Tukiraja nostettiin 3 hehtaarista 5 hehtaariin . Pienet tilat on jo poistettu kartalta isojen haltuun.
- Anonyymi
suurten metsätilojen metsät pitää nyt jakaa vaikeuksissa oleville maatiloille
lisämaaksi sotien jälkeisellä tavalla- Anonyymi
Matti lupasi ajaa metsien jakamista vaikeuksissa oleville tiloille kun pääsee edustajaksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matti lupasi ajaa metsien jakamista vaikeuksissa oleville tiloille kun pääsee edustajaksi
Sellaista sontaa hän ei ole koskaan luvannut ajaa. Hän ostaa metsiä pilkkahintaan, mutta ei jaa niitä kenellekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista sontaa hän ei ole koskaan luvannut ajaa. Hän ostaa metsiä pilkkahintaan, mutta ei jaa niitä kenellekään.
matin vaalipäällikkö kertoo totuuden matin tavoitteista eduskunnassa
pilkkahintaan mummujen metsät ja muiden tyhmien kilpailuttamatta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
matin vaalipäällikkö kertoo totuuden matin tavoitteista eduskunnassa
pilkkahintaan mummujen metsät ja muiden tyhmien kilpailuttamattaRahat ja metsät pois tietämättömiltä ihmisiltä on ihan oikein, koska hyvissä ja oikeissa käsissä niistä saadaan paljon enemmän irti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista sontaa hän ei ole koskaan luvannut ajaa. Hän ostaa metsiä pilkkahintaan, mutta ei jaa niitä kenellekään.
ne pitää pakolunastaa pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista sontaa hän ei ole koskaan luvannut ajaa. Hän ostaa metsiä pilkkahintaan, mutta ei jaa niitä kenellekään.
mummut myyvät pilkkahintaan kilpailuttamatta sekä perikuntienyksinkertaiset pojat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mummut myyvät pilkkahintaan kilpailuttamatta sekä perikuntienyksinkertaiset pojat
Järkevintä on ostaa metsät pilkkahintaan juuri noilta tietämättömiltä ihmisiltä.
- Anonyymi
Osa tiloista poistetaan kartalta taas kerran seuraavan hallituskauden aikana . Jatkumoa systemaattiselle pidemmän aikavälin toiminnalle kun perhevilmät jäävät osakeyhtiöiden jalkoihin .
- Anonyymi
Neukkulassa kolhoosit eivät olleet menestys vaan nälkää näkivät mutta ukraina pelasti
kun antoi kaalia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neukkulassa kolhoosit eivät olleet menestys vaan nälkää näkivät mutta ukraina pelasti
kun antoi kaaliaKolhoosit olivat huonosti organisoituja. Matti olisi pitänyt olla niiden hallinnossa.
- Anonyymi
Matti lupasi suurten metsätilojen maat jaettaviksi vaikeuksiin jooutuneille tiloille
- Anonyymi
Ei ole perää.
- Anonyymi
milloi matti aalkaa jakaa metsiään vaikeuksiin joutuneille maatiloille
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 918485
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on978133Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1736190- 145653
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585248En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛234285Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?54100- 384053
- 373849
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..623720