Kanin hankinta

Hei!
Olen miettinyt että hankkisin tämän vuoden loppupuolella 2 kania, naaraksen sekä uroksen. Lukemani mukaan olisi hyvä leikauttaa ne, joten sen aion tehdä. Mutta kysymyksiä mulla edelleen riittää vaikka oon lukenu paljon kaneista. Olisin hyvin kiitollinen jos saisin vastauksia.

Minkä verran nykyään kanit maksaa kasvattajilta keskimäärin? Haluaisin että ne olisi lähellä luovutusikää eli 8 viikkoa-12 viikon vanhoja. Rodut joista olen kiinnostunut on kääpiöluppa sekä leijonaluppa.

Mä oon myös ajatellu että hankin niille aitauksen joka on noin P 280cm × L 140cm × K 70cm, riittäisikö se kahdelle kanille? Ne olisi siellä yöt sekä koulupäivän ajan. Tottakai heti kun tulen kotiin ne saa jaloitella aitauksen ulkopuolella.

Ja osaisitteko arvioida minkä hintaiseksi tulisi vesipullo/-kulho, ruokakupit, heidän lelut, kantokoppi, vessa laatikko yms?
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kanin hinta riippuu sen rodusta. Leijonalupat ja kääpiölupat maksaa kasvattajasta riippuen 50€-90€

Aitauksen koko kuulostaa hyvältä, etenkin, kun ne saisivat sitten olla vielä vapaana. Kannattaa hankkia juomakulho, kani saa sieltä helpommin vettä kuin pullosta. En osaa sanoa tavaroiden yhteishintaa, mutta uskon että satanen riittää.

Äänestä

Hei, mulla on just kääpiökani ja leijonaluppa kanit, aika sattumaa :D Ne on mun ensikanit, mutta olen myös eläintenhoitaja. Niimpä jos aijot hankkia kanit niin hanki ensin uros ja leikkauta se ensiksi kun hankit sille naaraksen (näin vältät pikku kani yllätykset) näin mulle kasvattajakin sanoi. Lisäksi tuo uros sekä naaras kanin leikkaus eli kastrointi ja sterilisointi ehkäisee myös esim naaras kanilla kohtusyöpää.
Kasvattajilla on omat hintansa. Minun kanien kasvattajilta kanit maksoivat n.100€, koska tietysti haluaa varmistaa että saavat hyvät kodit ja oli myös fiksu ja kanitietoinen kasvattaja.
Ne "oikeat" kasvattajat eli suomenkaniyhdistykseltä lista niistä, niin myy vain luovutusikäisiä kanin poikasia. Ei kannata hankkia alta luovutus iän, vaikka antaisikin, koska siinnä on tietyt riskit kun emosta vieroittautuu liian aikaisin ja näin myös kaikilla muilla eläimillä.
Aitaus on hyvä kokoinen mielestäni kahdelle kanille, mutta isompi saa tietysti olla jos vain mahdollista tai jopa oma TURVALLINEN huone, missä häkki olisi vain ns "turvapaikkana" niinkuin minun kaneillani on. Näin kanit eivät tunne itseään vangituksi kun häkin ovi aina auki. Kanit tarvitsevat kuitenkin liikuntaa paljon.
Arvioisin että ei nuo perus jutut kuin jotain 60-70€ ja MÖKKI minne pääsee petoeläimenä piiloon. Mieluusti molemmille omat mökit ja myös vessalaatikot jos ei toinen suostu käymään samalla.
Toivottovasti tämä auttoi :) Kasvatttaja varmaan osaa vielä kertoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!
Olen miettinyt että hankkisin tämän vuoden loppupuolella 2 kania, naaraksen sekä uroksen. Lukemani mukaan olisi hyvä leikauttaa ne, joten sen aion tehdä. Mutta kysymyksiä mulla edelleen riittää vaikka oon lukenu paljon kaneista. Olisin hyvin kiitollinen jos saisin vastauksia.

Minkä verran nykyään kanit maksaa kasvattajilta keskimäärin? Haluaisin että ne olisi lähellä luovutusikää eli 8 viikkoa-12 viikon vanhoja. Rodut joista olen kiinnostunut on kääpiöluppa sekä leijonaluppa.

Mä oon myös ajatellu että hankin niille aitauksen joka on noin P 280cm × L 140cm × K 70cm, riittäisikö se kahdelle kanille? Ne olisi siellä yöt sekä koulupäivän ajan. Tottakai heti kun tulen kotiin ne saa jaloitella aitauksen ulkopuolella.

Ja osaisitteko arvioida minkä hintaiseksi tulisi vesipullo/-kulho, ruokakupit, heidän lelut, kantokoppi, vessa laatikko yms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu