Hämeen sanomien virallinen kukkahattutäti

On Teija Sydänmaalakka.

Kirjoitti tämän päivän lehden mielipidesivulla. Purra oli sanonut A-studion haastattelussa, ettei laittaisi lapsiaan sellaiseen kouluun, jossa on paljon maahanmuuttajia. Teija tähän, että "Itse mietin, että maahanmuuttajalapsi saattaa olla lahjakkain kaikista" ja myöhemmin: "Itse mietin, että köyhän perheen lapsi saattaa olla kaikkein lahjakkain oppilas..."

Saattaa olla. Saattaa olla myös tuleva groomaaja, kouluampuja tai vihreiden kansanedustaja. Itse mietin, että Teija Sydänmaalakka saattaisi olla hyvä argumentoija, jos ei olisi paatunut idealisti.

Minäkin olisin saattanut olla kirjoittamatta tätä, jos Teija olisi osannut kirjoittaa muustakin kuin kukista halvassa hatussaan.
10208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yleensä nämä on vielä kovia feministejä kuten Sannan ylistäjä ja Lintilän alistaja toimittaja politiikan tutkija Emilia Palonen. Täti esiintyy ASIANTUNTIJANA . Tunkiontarkastaja osuisi tietysti paremmin hänen tittelikseen.

Äänestä

Itse mietin ettei näiden suvakkien lapsia ole missään normaaleissa kouluissa vaan steinerkouluissa ja sellaisissa pienissä kyläkouluissa jossa pirtelöidään.

Äänestä
  • HE tietävät paremmin, miten SINUN kuuluu elää. Ei heidän tarvitse näyttää esimerkkiä, kunhan teet kuten parempasi sanovat.

    Äänestä

Nyt menee kyllä taas köyhyys ja ihmisarvo sekaisin.
Niinhän se meni rikkailla orjalaivojen varustajillakin, käsitteellisellä tasolla.

Äänestä

Kyllä taas näyttää siltä, että toimittaja on lähtenyt tulkitsemaan asioita, joita ei ole tekstissä lukenut; Jos Purra on sanonut "paljon maahanmuuttajia", miksi toimittaja mainitsee edes Purran nimeä kirjoittaessaan omia arveluitaan lasten viisaudesta? Kaiken järjen mukaan nämä asiat ovat aika lailla erillään toisistaan? Ei kuitenkaan kannata kenenkään provosoitua prinsessalehden kirjoituksista. Ne voi ihan huoletta jättää omaan arvoonsa.

Äänestä

Etsi en muuttaisi alueelle, jossa asuu paljon persuja. Segretaatio tällaisilla alueilla on jo edennyt niin pitkälle, että yhteiskunnalla ei ole tulevaisuudessa resursseja korjata tehtyjä virheitä.

Äänestä
  • Onkohan "Segretaatio" peräisin Keski-Suomen murrealueilta?

    Äänestä

  • että sellaset sekreetit siellä.

    Äänestä

Onko tätä ihmistä edes oikeasti olemassa. Pelkkiä mielipidekirjotuksia.

Äänestä

Pravda kertoo puolueettoman totuuden

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On Teija Sydänmaalakka.

Kirjoitti tämän päivän lehden mielipidesivulla. Purra oli sanonut A-studion haastattelussa, ettei laittaisi lapsiaan sellaiseen kouluun, jossa on paljon maahanmuuttajia. Teija tähän, että "Itse mietin, että maahanmuuttajalapsi saattaa olla lahjakkain kaikista" ja myöhemmin: "Itse mietin, että köyhän perheen lapsi saattaa olla kaikkein lahjakkain oppilas..."

Saattaa olla. Saattaa olla myös tuleva groomaaja, kouluampuja tai vihreiden kansanedustaja. Itse mietin, että Teija Sydänmaalakka saattaisi olla hyvä argumentoija, jos ei olisi paatunut idealisti.

Minäkin olisin saattanut olla kirjoittamatta tätä, jos Teija olisi osannut kirjoittaa muustakin kuin kukista halvassa hatussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu