Entinen Vammalan kansanedustaja, nykyään Bile-Ilmarina tunnettu Ilmari Nurminen yrittää taaskin eduskuntaan, tällä kertaa Tampere kotipaikkakuntana.
Tämä Pirkanmaata edustava kansanedustaja ei ole saanut 4 vuodessa mitään muita lehtiuutisia aikaiseksi, muuta kuin että on kerrottu hänen kännisekoiluistaan yöelämässä. KAndanedustajan tehtävä ei ole tätä, vaan pitäisi meidän asioita ajaa ja edistää Helsingissä.
Sastamala kuuluu Pirkanmaahan vaalipiiriin. Me ei tätä viinan kanssa läträävää heppua enää tarvita. Äänestäkää ketä tahansa muuta SDP:n ehdokasta, mutta ei enää Bile-Ilmaria.
Älä äänestä Bile-Ilmaria. Pudotetaan tää pelle eduskunnasta
66
3901
Vastaukset
- Anonyymi
Samaa mieltä siinä että epäainekset pois valtion hommista. Näille ei mitään valtaa. Tyhjästä ja tuhoamisesta ovat nostaneet ylisuurta palkkaa köyhien rahoista.
- Anonyymi
Ilmari on sekundaväkeä.
Ei tuollaisia kaivata julkisuudessa
Ko henkilö on nuori ja voisi tehdä töitä, eikä mielistellä neitimäisellä olemuksellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmari on sekundaväkeä.
Ei tuollaisia kaivata julkisuudessa
Ko henkilö on nuori ja voisi tehdä töitä, eikä mielistellä neitimäisellä olemuksellaan.Ainakin on maksanut laskunsa,on sellaista eduskunnan väkeä kun on piikkiä Voudinlehto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmari on sekundaväkeä.
Ei tuollaisia kaivata julkisuudessa
Ko henkilö on nuori ja voisi tehdä töitä, eikä mielistellä neitimäisellä olemuksellaan.Mistäs sitten eduskuntaan saataisiin "pelle". Tarvitaan joukkoon yksi kapakoissa riekkuvakin
- Anonyymi
Joo, jos jonkun nyt ylipäätänsä on tuota puoluetta "pakko" äänestää, niin kannattaa kyl äänestää jotain muuta henkilöä tuosta puolueesta. Ite äänestän kyl PS.
- Anonyymi
Pitihän se arvata että persujen kyseenalaista vaalihäirintäähän tämä kaikki on . Voi ristus.
- Anonyymi
Ainakaan SDP ei ole missään tapauksessa enää duunarien, eli perinteisten, ruumiillista työtä tekevien puolue. SPP:n puoluejohto ei ole käynyt teollisuuden tai rakennustyömaiden työväkeä tapaamassa enää vuosikymmeniin. Sanna Marin italialaisissa avokkaissansa pelkäisi likaavansa kalliit merkkivaatteensa tuolla.
Useiden tutkimusten mukaan perussuomalaisessa puolueessa on suurin prosentuaalinen määrä ns. duunareita, eli työläisiä. Taakse jäävät niin Vasemmistoliitto kuin SDP:kin. Molemmat nuo ovat ammatillisesti ja yhteiskuntaluokkia katsoen toimihenkilöstöä edustavia puolueita.
Ainoa työväenpuolue Suomessa on Perussuomalaiset.- Anonyymi
totta, persut johtoon, ei kommari liikään enää köyhiä aattele kun ukkonsa liigamiljoonia laskeskelee, tää maa on tuhoon tuomittu. onneks ertokaani on turkissakin sen huomannut.
- Anonyymi
Jos populistinen oikeistopuolue perussuomalaiset on työntekijän puolue , on syyt olla huolissaan kun edellisen kerran oikeiston mukana hallituksessa pantiin köyhään kyykkyyn ja työtöntä monin tavoin ja kikyn surkeudesta maksetaan vieläkin, joten en palkansaajana metalliteollisuuden vuosiansioilla millään voi taipua ja muuttua oikeisto äänestäväksi.
Ei riitä vuositulot (55t€) eikä omaisuus (kaksio, velaton,) kun köyhäksi syntyy sellaiseksi jää .
¤0 vuoden kokemuksella työelämästä on edelleen mahdotonta edes mitenkään keskustella paikallisesta sopimisesta ottaan tavaksi sillä se taatusti johtaa matalapalkka aleen ja työehtosopimusten ja työsuhdeturvan alasajoon sihätän oikeisto ajaa ja persut ihan ensimmäisenä.
Vaikka nyt ovat ottaneet maahanmuutetun työvoiman ratsukseen kuin se palkka siitä laskisi,
no laskee jollei ammattiyhdistystoimintaa ja edunvalvontaa vahvisteta!
Ja kun sekin on oikeiston märkäuni saada työntekijä pikkurahalla töihin ja yhteiskunta maksaisi tukia ,että voi maksaa vuokraa ja elää eli työnantajan vaurastuminen ulkoistetaan yhteiskunnalle , siltä se persujen politiikka kuullostaa ja on. - Anonyymi
Ainoa työväenpuolue Suomessa on Perussuomalaiset.
Ha,ha,ha. Vitsin murjasit, oikein naurattaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa työväenpuolue Suomessa on Perussuomalaiset.
Ha,ha,ha. Vitsin murjasit, oikein naurattaa.Entinen työväenpuolue sdp lopetti toimikaudellaan lain eläkeputkeen pääsemisestä, kun on yli 60 v ja sairausdiagnoosi on työkyvytön
Sdp johto on merkillistä nuorisoa:. Biletystä, huumetta, viinaa, vieraita naisia ja miehiä, homostelua!!
Hyvin kaukana menneisyyden sdpstä.
- Anonyymi
Äänestäkää Bile-Ilmarin sijasta laajasydämistä ja anteliasta Sanna Marinia. Sanna kävi tänään lupaamassa Suomen Hornet-hävittäjät Ukarinalle, maan sotaponnistuksia tukemaan.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009446972.html
Suomi itse saa uusia F-35 hävittäjiä tilalle vasta vuonna 2026. Mutta tämä on pikkuseikka, kun SDP auttaa nyt Ukrainaa, tällä viikolla. Kyllä Suomi ilman hävittäjiäkin pärjää seuraavat 3 vuotta. - Anonyymi
Nyt USA:ssa vierailulla oleva presidentti Sauli Niinistökin joutui ikävään välikäteen. Pääministeri Sanna Marin oli antanut löperöjä, puolittaisia lupauksia Suomen hävittäjien aika pikaisistakin luovuttamisista Ukrainalle.
https://yle.fi/a/74-20021935
Sanna Marinin mukaan koneiden luovuttamisessa on kyse lähinnä enää vain siitä, kuinka Ukrainalle saadaan toimitettua tarvittava koulutus Horneteilla operoimiseen. - Anonyymi
Kannatettava aloitus !
👍 - Anonyymi
Bile - homo - Ilmarin paikka ei ole eduskunnassa .
Osaaminen ei vaan riitä kuin korkeintaan taloyhtiön pihatoimikuntaan , ja sinnekkin juuri ja juuri koska suuurin ajettava asia on hänen mielestään " vihapuhe ".
Onko naapururini " vihapuhunut " koska hän kertoi vihaavansa lumitöitä ?
Mitä tekee asialle Bile- tollo- hinttari Ilmari - ja bile - kansan rahoilla aamupala - Marin ?
Joutuuko naapuri vankilaan vai puhuvatko nuo kaksi edustajaa aivan ääliömäisiä asioita joita kukaan muu ei ymmärrä kuin he kaksi ? - Anonyymi
Ilmarille kenkää!
Menköön jauhojuhlimaan ja bilettään, mutta kansalaisten eli veromaksajien ei pidä Ilmarin loputonta kohellusta kustantaa.- Anonyymi
Bile-ilmarista ei oo ku saunan lämmittäjäksi ja rasvaamaan. . . . auton ovien saranoita.
- Anonyymi
Ilmari on sekunda kummallisen ulkonäkönsä että neitimäisen käytöksensä vuoksi. Yök!!
- Anonyymi
Pitäisi olla joku sellainen kiva, mummuille kohtelias, ja siisti nuori mies tai poika ehdokkaana. Nykyinen 33-vuotias Ilmari on aika ryvettyneen ja pahan näköinen., punanenäinen rantojen reiska.
Vaalikuviin laitettu Ilmarin naama ei vastaa lähellekään nykyhetken rappioitunutta tilannetta. Pitäisi saada vaaliluetteloihin rehelliset, tuoreet kuvat ehdokkaista. Silloin mummotkin saisi tehdä uuden arvion vanhasta kaupan kassatiskin suosikistansa. - Anonyymi
>Ainoa työväenpuolue Suomessa on Perussuomalaiset.
>Ha,ha,ha. Vitsin murjasit, oikein naurattaa.
Perussuomalaiset on Suomen suurin työväenpuolue ollut jo vuodesta 2009 lähtien.
https://yle.fi/a/3-5724908
"Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemästä tutkimusraportista
käy ilmi, että perussuomalaiset on Suomen puhdasverisin
työväenpuolue: peräti 50 prosenttia puolueen kannattajista
toimii työntekijäammateissa,"
SDP ei ole enää vuosikymmeneen edes yrittänyt tavoitella teollisuuden ja rakennustyömaiden haalariväkeä. Demukat profiloituu konttoritöiden sukkahousupuolueeksi, naisten johtama, naisvaltainen puolue.
Perussuomalaisessa äänestäjäkunnassa tuoksahtaa toisinaan ihan aito työläisen hiki. Muutenkin puolueessa miehet saa olla edelleenkin miehiä. - Anonyymi
EI katujengejä suomeen !! Tämä on Perussuomalaisten sanoma.. Ja Jussi Halla-Aho on ollut koko ajan oikeassa mitä maahanmuuttoon tulee jo 1990 luvulta asti ! #Katujengit.
- Anonyymi
Pride-Ilmari on demarien äänestysnapinpainaja. Ei mitään muuta. Täyte-edustaja penkinlämmittäjä, Marinin esiliina että pääsee pilettämään. Ilmari on tarpeeksi nöyrä demarien ajamaan politiikkaan.
Onko teistä kukaan ihmetellyt miksi Antti Lindtman ei pääse ääneen? Koska sisäinnen painostus ja kuri on niin valtava. Antti istuu Ilmarin kanssa hiljaa ja painaa juuri sitä nappia mitä Marin käskee. Kukaan ei uskalla Marinia haastaa, kosto tulee oitis.
Katri Kulmuni keskustasta haastoi Marinin politiikkaa niin jopa putkahti odottamatta joku lasku jonka takia Kulmuni erosi. Sitä ennen Marin oli nimitellyt Kulmumia maanvaivaksi. On se Marin fiksu ja hyvät käytöstavat.
Nyt junia ja hävittäjiä Ukrainaan ja suomalaiset maksamaan lisää veroja että saadaan uusia tilalle.... - Anonyymi
Jos Ilmari putoaa eduskunnasta, niin uusi ura voi silloin aueta vaikka showpainijan ammatissa.
Noilla Ilmarin raameilla ukkoo lentää, kun Ilmari hiukan körmistää vahvaa selkäänsä ja reislilihaksiansa.- Anonyymi
Ai niitä narureisiä ja narukäsivarsia vai?
- Anonyymi
Taika-talkkunaa a'la Ilmari Nurminen. Bile-Ilmarin jauhojuhlille on tultava loppu.
Helppoa. Se onnistuu, kun et anna Ilmarille ääntä. Sastamalalaiset ansaitsevat paremman edustajan - edustajan joka keskittyy työhönsä. - Anonyymi
Ilmari on tullut täysmustassa puvussaan vaalimainosmielessä tänne Sastamalan syrjäkylillekin pyörähtämään. Istumaan Varilassa vanhan kansakoulunsa pihan kivennokkaan.
”Sastamala on vanhoillinen paikkakunta. Itselleni on aina ollut tärkeää
tukea tasa-arvoasioita; naispappeutta ja samaa sukupuolta olevien
avioliittoa. Jo nuorena pidin ääntä näiden asioiden puolesta, eikä se
miellyttänyt kaikkia.”
https://alueviesti.fi/2023/03/15/kotiseutu-kannattelee-meidan-ilmaria-minulla-on-edelleen-vahva-kipina-ja-halu-uskoa-siihen-etta-asioihin-pystyy-vaikuttamaan/
Noin se vaan on. Ilmarin työajasta suurin osa menee LGBT-homojen asioiden ajamiseen ja niiden etujen kehittämiseen. Illat menee sitten juhliessa jauhojengin kanssa Helsingin yökapakoissa.
Saisi Ilmari jäädä nyt tällä kierroksella ulos eduskunnasta, äänet ei riittäneet. Joutuu sitten hakemaan itselleen töitä ihan vapailta markkinoilta. Kassahommiinkaan ei enää nykyään pääse tosta vaan, pitää olla soveltuvuus kunnossa, ja mitään huumetaustoja ei saa olla. - Anonyymi
Missä Bile-Ile, ei näy Sannan varjona Ylellä. Hiomassa vaalistrategiaa tai hinkkaamassa jotain muuta strategiaa. 🦧🙊🫠💰💃🏻🥱🙋♀️🇫🇮
- Anonyymi
Ilmari on rehellisesti sanottuna täysi nyhvelö ja liian helposti peräänantavaa tyyppiä. Ei todellakaan valtiomiestasoa.
- Anonyymi
Nykyiselle linjalle ajettu SDP ei ole kaupan kassahenkilöiden, raksamiesten, siivoojien, kaivosmiesten eikä teollisuduen työntekijöiden puolue.
Kukkakepin laihaa Bile-Ilmaria ei voisi edes kuvitella kypärä päässä vierailemaan jollakin raksatyömaalla. Puhua siellä haalariväelle kuinka työväen etuja ajaminen on SDP:lle jatkuvasti aivan ykkösasia.
Jos Pirkanmaalta löytyy riittävästi LGBT-väkeä äänestämään Ilmaria, niillä hän kykenee uusimaan paikkansa. Muussa tapauksessa se tuli nyt lähtö, Nurmisen pojalle. - Anonyymi
Persupojilla panta kiristää päätä,haaveilevat kimppakivasta Sebastia Tynkkysen ja hänen tumman miehensä kanssa,Nyt rohkeasti kaapista ulos ja huuda olen persuhomo!Elämäänne tulee valoisammaksi.
- Anonyymi
TOTTAKAI SE TÄYTYY SAADA PUDOTTAA. SE EI SAA VOITTAA.
- Anonyymi
Ilmarin mukanaan tuoma WOKEtus mädättää koko Suomen. Taitaa olla Sannakin lepakko kun sen ukko juoksee verevissä vieraissa naisissa. Kuka sellaista kaljottelevaa ja pettävää riivinrautaa jaksaa katsella.
Kuinka paljon perheitä on köyhyysrajan alapuolella? Onko sdp tehnyt mitään asialle nyt 4 vuoden aikana? Entäs kun oli edellisen kerran hallituksessa? Miten toi kokoomus on asiassa onnistunut?
Ne on vaalilupauksia joita eivät pidä. Ääntenkalastelua.- Anonyymi
Nurmisella ei ole esittää mitään todellisia aikaansaannoksia tai meriittejä kansanedustajan hommista. Ellei sitten yletöntä hillumista ja SDP:n mylläri-jauhomestarina toimimista ei lueta Nurmisen bravuuriksi.
- Anonyymi
Sanna Marin on aivan tolkuton tuulivirii ja valehtelija. Siitä ei ole kuin 5 vuotta aikaa, kun Marin 2018 sanoi, että sairaanhoitahjien pitää mennä lakkoon, että palkat saadaan kuntoon.
https://twitter.com/MarinSanna/status/970670989204967428
Pääministerinä Sanna Marin ei antanut mitään sympatiaa eikä tukea hoitajien palkakkuopalle. Marin sulki täysin korvansa, oli todella kylmä ja huono sosialidemokraatti.
Nyt koko Suomi kärvistelee 8000 sairaanhoitajan ja 16000 lähihoitajan puutteessa. Sanna Marin ei ole saanut tähän asiaan mitään korjausta, vaikka otti lisää velkaa 35 miljardia euroa 3.5 vuodessa.
- Anonyymi
Eduskunnan virkamieslähteistä on vuodettu tieto, että ainakin yhdellä nykyisellä kansanedustajalla on todettu HIV-positiivisuus.
Meidän vaalipiirissä on siis heti kaksi tunnettua vaihtoehtoa. Että kuinka terveitä nuokin molemmat tahoillaan ovat. - Anonyymi
Radiossa kuulin sdp mainoksen kuinka olot paranevat, mitä tapahtui tällä vaalikaudella, ulkolaiset saivat rahamme ja Marin ei ottanut mitään kantaa Ilmarin kanssa hintojen nousuun saanika palkkojen nousuun. Ei siis jatkoon.
- Anonyymi
Oot siis juuri tutustunut SDP:n politiikan lyhyeen oppimäärään.
Sanna Marin lupas vielä 2018 kaiken tukensa naisvaltaisille aloille ja sairaanhoitajille. Marin kehoitti kaikkia naisia menemään yleislakkoon, niin pitkäksi aikaa, että palkat nousee ja hoitajapula alkaa hellittää.
Heti kun pääsi ministeriksi Marin, niin ei ole pissinytkään enää sairaanhoitajien ja heidän vaatimustensa suuntaan. Sanna piti suunsa tiukasti supussa, eikä yrittänytkään pääministerinä ohjata tapahtumia siihen suuntaan, että sairaanhoitajapula alkaisi hellittää.
Hirmuiset lupaukset vappusatasesta ja nyt jo 1500 € peruseläkkeestä kaikille on SDP:llä lupaus ennen vaaleja.
Vaalien jälkeen ei sitten toteuteta yhtään mitään niistä. Silti velkaa on otettu 35 miljardia lisää, minne kummaan nekin rahat on kaikki menneet? Koronatukiin ei mennyt kaikkiaan kuin 3...4 miljardia, ei sen enempää.
- Anonyymi
Ilmarin räpsytys jauhojengin kanssa Helsingin iltaelämässä loppuu ylihuomenna. Nousee terveitä, isänmaallisia ja työteliäitä ihmisiä tilalle.
Sen lääkärimiehensä kanssa Ilmari saa etsiä jotakin uusia hommia ittelleen. Vaikka jostain kaupan markettihommaa tai muuta.- Anonyymi
Nurminen on epäihminen, inhottavaa nähdä tai kuulla tuota teeskentelijää!
- Anonyymi
Pirkanmaan vaalipiirissä SDP:llä on nyt 5 kansanedustajapaikkaa. Betsson vedonlyöntisivun mukaan tässä järjestyksessä ovat läpi pääsevien vedonlyöntikertoimet.
1. Sanna Marin
2. Pia Viitanen
3. Lauri Lyly
4. Hanna Laine
5. Marko Asell
6. Ilmari Nurminen
Bile-Ilmari on siis siinä kinthaalla tipahtaa pois eduskunnasta.
Ilmarin ainoa pelastusrengas on siinä, että Sanna Marin saanee koko maan suurimman äänimäärän, 35.000 ääntä tai enemmän. Tästä äänipotista riittää ilmarinkin vertailulukuun työntöapuja, ja Bilettäjä saattaa pelastua.- Anonyymi
Sekundailmari saa jopa työntöapua.. 🤡😂😂
- Anonyymi
Kokoomuksella on pitkään ollut 4 paikkaa Pirkanmaan vaalipiirissä, ja nuo paikat ovat nyt vedonlyöjien mukaan menossa näille:
1. Pauli Kiuru
2. Sofia Vikman
3. Anna-Kaisa Ikonen
4. Arto Satonen
Satonen olisi säilyttämässä niukasti paikkansa tälläkin kertaa. Tosin tuo samainen Marin-ilmiön äänivyöry voi johtaa siihen, että SDP nappaakin yhden paikan lisää, ja vie sen juuri kokoomukselta ja Artsilta. - Anonyymi
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Ilmari Nurminen oli vielä Sastamalan ehdokkaana listoilla. Silloin tuli ääniä 9712 kappaletta, eli kelpo vaalitulos.
Näissä 2023 vaaleissa Ilmari oli Tampereen endokkaana, ja ääniä tuli 4782 kappaletta. Pudotusta oli 51% verran. Sen verran se holtiton iltabiletys ja oman kotikunnan hylkääminen tuli maksamaan Ilmarille.
Seuraavissa vaaleissa 2027 Ilmari jää rannalle. Ei tule enää valituksi, kun Sanna Marinin vetovoimakin on siirtynyt jo Brysseliin. - Anonyymi
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Ilmari sai Sastamalasta 3351 ääntä. Sitten Ilmari loikkasi Tampereelle, parempien lihapatojen äärelle. Sastamalan mummut ja mammat ei tuosta tykänneet,
Nyt 2023 eduskuntavaaleissa Ilmari sai Sastamalasta enää 897 ääntä,
https://alueviesti.fi/2023/04/02/miko-bergbom-aanestetyin-sastamalassa-kaupunki-saamassa-kaksi-kansanedustajaa/
Siis 2500 Bile-Ilmarin aikaisempaa ääntä oli siirtynyt jonnekin toisaalle. - Anonyymi
"Silti velkaa on otettu 35 miljardia lisää, minne kummaan nekin rahat on kaikki menneet? Koronatukiin ei mennyt kaikkiaan kuin 3...4 miljardia, ei sen enempää."
Ilta-Sanomat 18.3.2023:
"Fuengirolassa toimiva kiinteistönvälittäjä kutsuu Espanjan Aurinkorannikkoa Europpan kesämökkialueeksi"- Anonyymi
Tänne meni 4,5 miljardia euroa suomalaisten verorahoja.
https://yle.fi/a/3-12406762
Tytti Tuppurainen sanoi, että tää on kaiken kaikkian hyvä diili, etenkin meille suomalaisille
- Anonyymi
Vaalien jälkeen Bile-Ilmari tilasi heti itselleen ja koko muulle Sannan jauhojengilel hotelliloman Pariisiin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009510807.html
Siellä on nyt syöty, juotu ja sniffattu koko pääsiäisen pyhien päivät. - Anonyymi
Aiwan, aiwan. Pm kävi itkemässä Lahdessakin, jotta elämään hänelläkin täytyy kuulua iloa, valoa ja lisäksi Olavia, Ileä + 🌈 jauhojulkkiksia. Elää aivan kuin keski-ikäistyvä teini. Onhan hänellä perhe?!?!?!?
- Anonyymi
Sateenkaariväki laskee jauhoperheen ihan tasavertaiseksi perheeksi heteroperheitten kanssa. Sikäli on ihan täyvet ja ymmärtäväiset perheet kummallakin.
- Anonyymi
Millaiset tyypit tätä nti bile-illua taas äänestivät? Millä on äänestävänsä vakuuttanut?
- Anonyymi
Sekundailmari itkettää mummoja kertomalla niille kuinka huonosti niillä on teveysasiat, sieltä Ilmari kalastelee äänensä.
- Anonyymi
Mitääääää?????? Bileillu ollut flowwaamassaaa. Missä lienee??????? Voihan olla että on löytynyt kiva KESÄKISSA.
- Anonyymi
Amazing race kuvauksissa pitäisi olla
- Anonyymi
Niin muuten näkyykin, kesäkissa näkyy olevan, biletykset ehkä vähemmällä. Katellaan kauanko kestää ja mitä äänestäjämummit tykkää?!?!?!?!?🫢😎🌈
- Anonyymi
MITÄ HELVETIN KOOMIKKOJA TÄNNE KIRJOITTAA... ILMARIHAN ON OLLUT HYS HYS KOKO TÄN LOPPUKESÄN JA SYKSYN
- Anonyymi
Milä onkin hyvä asia. Oisko jäänyt Amacing reissulle. Tosi mahtavaa jos oiskin. Demariprinsessa vieruspenkiltä myös kampaajansa varmaan aloittaa kalliit puhereissunsa. Bile Illu vaan mukaan. Ei tarvitse noita itseään täynnä olevan näköisiä katsella täysistunnossa.
- Anonyymi
Bile-Ilmari laittoi omat hakupaperinsa sisään, halusi puolueen varapuheenjohtajan vakanssille nousta. SDP:n kenttäväki oli kuitenkin eri mieltä. Vaalissa Bile-Ilmari sai vain 434 kpl sääliääntä, alle puolet tarvittavasta äänimäärästä.
Afganistanin kommunistisen puolueen johtajan tytär Nazyma Razymyr nousi SDP:n ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Jos Antti Lindtmann sairastuu, Nazyma johtaa SDP:tä siitä eteenpäin. - Anonyymi
Kyllä Bile-Illu vähän surkealta näyttää, kun demariprinsessa on poistunut viereltä. Onkohan kesäkissa vielä maisemissa. Se ehkä jonkin verran lohduttaa. Kannattaa jo välillä käydä Sastamalan mummoille vilkuttelemassa , jotta pysyy listalla seuraavissakin vaaleissa.
- Anonyymi
Aukuisten leikkikisa, Amazing Race on saatu päätökseen ensimmöisen jakson osalta. Yleensä kisassa parhaiten menestyvät hyväkuntoiset nuroet miehet, jotka jaksavat juosta rastilta toiselle. Tällä kertaa kuitenkin Illun mieskaksikko olikin ihan räkäkisaajia.
" Ilmari Nurminen yhdessä Aapo-rakkaansa olivat kisassa toiseksi viimeisiä, eli sijalla 11.", sanoo Iltalehti. Se 12-sijalla ollut joukkue tipahti sitten pois, läheltä liippasi.
Etenkin Illun puoliso Aapo vaikutti olevan kireä ja huonotyylinen koko kisan ajan.- Anonyymi
Ei oo kauheen hyvin pojilla tää kisa kyllä tähän asti menny, ihme että on vielä mukana
- Anonyymi
Wauuuuuu! Bile-Illuhan oli jopa puhumassa tänään eduskunnassa. Onnistui ilman demariprinsessaa. Hyvä, hyvä 🍂🍂🥱🥱🥱🙋🏻♀️🙋🏻♀️🙋🏻♀️💃🏻💃🏻💃🏻🎶🎶🎶🎶💃🏻💃🏻💃🏻💃🏻
- Anonyymi
Olen ihmetellyt, ketkä tätä Illua äänestävät Tampereen kaupunginvaltuustoon ja eduskuntaan? Tyyppi on vain yrittänyt seurata Mariinia kaikessa siinä vielä täysin onnistumatta. Millainen on SDP:n edustaja ja tavallisen kansan asioiden kun hänelle itselle on tärkeintä on ökyelämään pyrkiminen, bileet, julkkisten perässä hilluminen homppelikaverin kanssa?
- Anonyymi
Kyä isoon kaupunkiin friikkejä mahtuu. Aika paljonkin.
- Anonyymi
Juhlimisen asiantuntija Bile-Ilmari on tehnyt omat poliittiset arvionsa mahdollisuuksistaan 2027 vaaleissa uusia kansanedustajan paikkansa. Laskelma osoittaa että ei onnistu, ilmari tulisi jäämään rannalle.
Onneksi Tampereen paikallsiet demarit tarjoavat Nurmiselle auttavan kätensä.
https://yle.fi/a/74-20117290
SDP:n paikallisosastot Toveriseura ja Tulevaisuusdemarit ovat pyytäneet Bile-Ilmaria pormestariehdokkaakseen. Jos Ilmarista tulee pormestari, alkaa koko Tampereella 4 vuotta kestävä hel-v-etinmoinen ryyppääminen ja rilluttelu. - Anonyymi
Näille silmäätekeville ei ikinään kasva omia hartioita bergeles.
-A- - Anonyymi
öf,äd
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005207777- 2322692
- 262591
- 1611950
- 1141788
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?51612Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21376- 761203
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621188IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41165