KUNTALIITOS OULAISIIN!

Merijärvi on reipas pikkukunta, mutta eivät sen voimat kovin kauas riitä! Ennen pitkää tulee kuntaliitos ajankohtaiseksi, kute esimerkiksi aikoinaan Rautiossa ja Temmeksessä. Silloin kannattaisi suunnata yhteistyö oman jokilaakson isoimpaan kuntaan Oulaisiin. Siellä on sentään aluesairaala ja paljon työpaikkoja. Ikäihmisille on paljon hoitopaikkoja ja mielenvirkistystä eri toimijoiden avulla. Tervetuloa jokolaakson isoimpaan kuntaan, jota itse voimistatte!
202239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Taistellaan viimeiseen asti,ettei liitytä ylimieliseen Oulaisiin.Ennemmin vaikka kalajokeen.

Äänestä
  • hypäkkää ylivieskaan niin saatte rautatienkin,

    Äänestä

Aikanaan Merijärvi teki huonon valinnan liittymällä/perustamalla Pyhäjoen-Merijärven yhteiskoulun. Joka päivä aamua-iltaa toista tuntia linja-autossa, siinä se söi motivaatiot opiskelusta. Kyllä järkevän suunta on se, josta palvelut saa nopeimmin käyttöön ja suurimalla osalla Merijärvisistä se on Oulainen.

Äänestä

Tulkaa merijärviset avuksi! Oulainen kuihtuu, kun syntyvyys on kuolleisuudesta vain puolet. Teillä on viriilimpää menoa! Yhteisenä kuntana olisimme vahvempi vaihtoehto naapurijokilaakson isoimmille kunnille. Niiden takamaaksi ei kannata jäädä. Isoveli ja pikkuveli käsi kädessä!

Äänestä
  • Kuka haluaa sellaisen isoveljen,joka pilkkaa ja ali arvioi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kuka haluaa sellaisen isoveljen,joka pilkkaa ja ali arvioi.

    Se on entistä aikaa. Nyt olemme samalla starttiviivalla kohti tulevaisuutta. Enemmän on Merijärvellä yhteyttä Oulaisiin kuin Kalajokeen. Esimerkiksi yhteinen joki! Joskus on Oulaisista siirretty kyläkulma Merijärveen. Sekin puhuu yhteistyön puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se on entistä aikaa. Nyt olemme samalla starttiviivalla kohti tulevaisuutta. Enemmän on Merijärvellä yhteyttä Oulaisiin kuin Kalajokeen. Esimerkiksi yhteinen joki! Joskus on Oulaisista siirretty kyläkulma Merijärveen. Sekin puhuu yhteistyön puolesta.

    oulainen tyhjenee kuin rutto,liike huoneita tyhjillään,väkivähenee,ei merijärven oulaisiin kannata liittyä,takapajunen kylä,

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    oulainen tyhjenee kuin rutto,liike huoneita tyhjillään,väkivähenee,ei merijärven oulaisiin kannata liittyä,takapajunen kylä,

    Väki vähenee koko Suomessa.

    Äänestä

Pyhäjoki on yhdistävä tekijä. Kummallakin puolella on hyvä vaihtoehto yhteistyökumppaniksi. Kalajoki ja Ylivieska ovat liian mahtavia. Peräkyläksi siellä Merijärvi jäisi.

Äänestä
  • Pyhäjoessa on hyvä yhteisprojekti lähteä kehittämään jokea vapaasti virtaavaksi, joka mahdollistaa kalan nousun yläjuoksulle saakka. Tästä vois kunnat laittaa yhteisen aloite "kisan" pystyyn.

    Äänestä

Alaranta oli useamman kauden kansanedustaja,mitä Merijärvi siitä hyötyi?

Äänestä
  • Ei mitään,vielä eläkkeellä ollessaankin jatkoi epärehellistä peliään.

    Äänestä

Ehkä kantsis laittaa kaikki alueen tuppukylät yhteen, nii jotaki saatas aikaan? Merkku, Oulainen, Alavieska, Ylivieska, Kalajoki, miksei Pyhäjokiki. Ei se olis siltikää kovin iso kunta sen enämpi ihimismääräsä eikä pinta-alasa.

Mitä nuista persaukisista pikkukunnista nyhyjää yhteen, tehhään kerralla semmonen liitos, ettei tarvi joka vuosi jappasta, että pitäskö liittyä tuohon eli tähän. Oulaisiin tai Kalajokkeen liittyminen ei ratkasis yhtikäs mittään, isompi se pitäs olla, ja Ylivieska on selevästi tämän alueen ainua paikka, josa vähä on kasvua ja palaveluja. Koko Oulun eteläistä pitäs suunnitella Ylivieskan ympärille, jos meinais saaha jotaki oikiaa rategiaa tulevaisuuen varalle.

Tai sitte pittää pilikkua koko Merkku ossiin: Ojalanperä ja Kalapuas Oulaisiin, Kirkonkylä ja Saukko Kalajokkeen (ku ne lestat sinne niin hinkuu), ja Pyhänkoski Pyhäjokkeen. Eipä se tuokaan mittään ratkasis, vaan eipä se ratkasis kuntaliitos Oulaisiin tai Kalajokkeenkaan.

Äänestä

No siirretään loput asukkaat muualle. Ja tehdään merijärvestä luonnonsuojelu
alue.Johon kielletään menemästä.Näin vyörytetään kepu pala palalta suomesta.

Äänestä
  • Kepu matalaksi maksoi mitä maksoi.Muistakaa mitä esko aho teki.Kun oli heti työläisten
    kimpussa.Samoin oli vanhanen ja sipilä.Näyttivät mitä se kepu on.Ajaa isäntien etua

    3Äänestä

Kyllä tätä merijärvisten pillitystä ei voi muuta kun ihmetellä. Mikäli jollakin on niin huono itsetunto, ettei kestä muutamaa leikin laskua, niin kannattaa vaihtaa maakuntaa. Ainoa järkevä vaihtoehto on liittyä Oulaisiin. Jokainen kunta ja julkinen yhtymä on "pisassa" tällä hetkellä ja erityisesti Merijärveltä alkaa paukut olla lopussa.
Oulaisten suuntaa tulee varmaan jonkinlaiset terveyspalvelut jäämään ja jo siitä syystä oikea suunta. Tämmöinen muutaman henkilön halu liittyä milloin Kalajokeen, milloin Pyhäjokeen ja milloin minnekin ei johda muuta kuin huonoon lopputulokseen. Kalajoella kun käyt, niin ei siellä merijärvisiä näy kun juhannuksena. Oulaisiin kun menet, niin melkeinpä joka liikkeessä merijärvinen tulee vastaan.

Äänestä

Oulainen paras vaihtoehto`.Alaranta voi jäädä puolustamaan Merijärven kirkkoa?

Äänestä

Kyllä se nyt kannattaa valita Oulainen, kun terveyspalvelut lähtee, niin ainoa suunta jossa mahdollisesti pysyy jotain palveluja. Etäisyys kohtuullinen. Onneksi saa itse valita mihin terveyspalveluun voi ilmoittautua, niin kyllä se kallistuu Oulaisiin.

Äänestä

Laiska Alaranta nukkui,kyläläiset laittoi heinät seipäille?

Äänestä

Miten on merijärvisten kyky tehdä ratkaisija.Kun ei tajuta menneisyyttä.
Niin ei myöskään nähdä tulevaisuuteen.Ääri porvarillinen kylä pahanen.
Joka on elänyt yhteiskunnan tuilla.Ja nyt on ajat sellaiset.Joita merijärviset
on itse olleet tukemassa.Jotta yhteiskunnan osuutta ollaan pienentämässä.
Ei siinä auta kuntaliitokset.Hallintoa saadaan kylläkin pienennettyä.
Ja siinä sivussa saadaan palveluita ajettua alas.Tämä on se aika mihin on
merijärvikin itse pyrkinyt.Jo nyt lapsiköyhyys on maan suurinpia.Siis näillä
joiden pitäisi olla tulevaisuus.Mitään siihen suuntaan ei ole kylä pahainen
tehnyt.Jotta näin ei olisi käynyt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Merijärvi on reipas pikkukunta, mutta eivät sen voimat kovin kauas riitä! Ennen pitkää tulee kuntaliitos ajankohtaiseksi, kute esimerkiksi aikoinaan Rautiossa ja Temmeksessä. Silloin kannattaisi suunnata yhteistyö oman jokilaakson isoimpaan kuntaan Oulaisiin. Siellä on sentään aluesairaala ja paljon työpaikkoja. Ikäihmisille on paljon hoitopaikkoja ja mielenvirkistystä eri toimijoiden avulla. Tervetuloa jokolaakson isoimpaan kuntaan, jota itse voimistatte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu