Onkohan kukaan kansaamme edustamaan pyrkivistä tullut ajatelleeksi
sitä toimintaa joka aiheuttaa monia isoja ongelmia Euroopassa?
Esimerkiksi sen, että kehitysmaista lähtee jatkuvasti ylilastissa seilaamaan porukkaa tiettyjä maita kohti. Mistähän tämä voisi johtua ja mitä sen
estämiseksi voisi tehdä? Sana kiirii heidän kauttaan jotka aiemmin ovat
noihin tiettyihin maihin jo matkanneet, että helppoelämä odottaa ja työstä voi kieltäytyä tai ainakin tiedossa on miten voi onnistua saamaan rahaa jos työ ei maita. Mitenkähän paljon ja kuinkahan kauan tällainen toiminta voi jatkua?
Työntekijöitä ei ole kun muutenkin saa rahaa elämiseen. Mistä riittää se raha tuollaiseen toimintaan jatkossa? Ainainen lainako. Edes ruokaan ei tavallisella kansalaisella tämmöisen vuoksi ole kohta enää rahaa.
Kansaamme edustamaan pyrkiville kysymys!
Anonyymi-ap
3
177
Vastaukset
- Anonyymi
No sitä samaa on PS kysynyt kohta 20 vuotta. Onneksi valta kasvaa ja kysymyksesi nousee paremmin esiin. Vain äänestämällä PS.
Hakkarainen olisi hyvä pakolsisministeri ja Jussi tai Riikka tai Laura pääministeri.
Kysymyksesi on täysin oikea ja hyvä. - Anonyymi
Kannattaa toimia niin, ettei muualta olisi tarve pyrkiä Eurooppaan. Maailmaa haittaa myös ylikansoitus. Tämäkin seikka on huomioitava. Vielä 1960-luvulla arvioidaan maailmassa olleen alle 4 miljardia ihmistä. Nyt arvioidaan 8 miljardin ihmisen rajan menneen rikki. Ihmismäärä on tuplaantunut melko lyhyessä ajassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741370Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv44595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot133586Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547