Vaalityön tärkeys

Kannustan kaikkia hyviä ihmisiä osallistumaan vaalityöhön Marinin ja sosialidemokraattien voiton varmistamiseksi. Moni epäilee omia kykyjään, mutta tarvitaan vain antautumista vaalityöhön ja pitää toistuvasti muistuttaa ihmisiä Marinista ja puolueesta.

Omakohtainen esimerkkini rohkaiskoon ihmisiä. Tapanani on tehdä lähidemokratiaa ja keskustella esimerkiksi naapureiden kanssa, kun tapaan heitä pihalla tai rappukäytävässä.

Yksi naapureistani on yksihuoltajaäiti, jolla on kolme pientä lasta. Keskustelin hänen kanssaan Marnista ja oikeudenmukaisesta politiikasta. Hän esitti vastakysymyksiä. Vastasin hänelle huolellisesti ja vartin päästä hän lähti jatkamaan matkaansa.

Pian tapasin yksihuoltajan uudelleen ja kerroin tarkemmin asioista. Valitettavasti, mutta tietenkin ymmärrettävästi hän yksinhuoltajana oli kiireinen, joten emme ehtineet jutella kovin kauan.

Mutta nyt tulemme tärkeimpään. Seuraavan kerran tavatessamme aikaa olikin vierähtänyt varmaan jo kuukausi. Hän muisti minut hyvin. Kerroin hänelle monelta kantilta asioista ja hän nyökkäili. Erotessamme hän hymyili ja jatkoi matkaansa, kun huutelin perään, että uurnilla tavataan. Eli muistakaa, että vaikka ensimmäisellä tai toisella kerralla ei vielä saisi viestiä perille, niin olkaa sitkeitä ja käyttäkää kaikki tilaisuudet puhua Marinista ja oikeudenmukaisesta politiikasta.
69189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

En äänestä Sannaa. Äänestän Putinia.

=======
=ZZZZZ=
=====Z=
====Z==
===Z===
==Z====
=Z=====
=ZZZZZ=
=======

1Äänestä

Nyt vaaditaan kaikkien järkevien aktiivisuutta, että saamme lyötyä vihollisen vaalikamppailussa.

Äänestä
  • Kansan vihollinen on demari jonka käsi on aina kansan taskussa ja vie viimeisenkin lesken rovon.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kansan vihollinen on demari jonka käsi on aina kansan taskussa ja vie viimeisenkin lesken rovon.

    Valhetta pukkaat, mutta mitäs muuta voi kokoomuslaiselta odottaa, kuin valheita.
    Ääneni menee SDP:lle ja niin tekee jokainen joka osaa itse ajatella.

    Äänestä

  • Hoidamme.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kansan vihollinen on demari jonka käsi on aina kansan taskussa ja vie viimeisenkin lesken rovon.

    Kansanedustajat eivät tiedä päättämistään asioista PAKKOROKOTUSLAKI toki pari Rehellistäkin löydettiin.. 2" osainen haastettelu. https://positv.fi/videot/tiedatkomitaan1/

    Äänestä

  • Kuka voi demokraattisen maan vaaleissa olla vihollinen. Jos olet tai haluat olla demari, on velvollisuutesi lopettaa vihollisen määrittely, tai vaihdat puoluetta. Itäkeskuksessa nähtiin viikonloppuna sekin kauheus mihin huutaminen tv-keskusteluissa ja viholliskuvan luominen johtaa.
    Riittää, että puolueen puheenjohtaja toimii hölmösti viholliskuvia määrittäen ja huutaen. Kannattajien toimia siihen ei tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Valhetta pukkaat, mutta mitäs muuta voi kokoomuslaiselta odottaa, kuin valheita.
    Ääneni menee SDP:lle ja niin tekee jokainen joka osaa itse ajatella.

    Ja paskat. En pane tikkua ristiin tuon puolueensa pettäneen mustan lepakon puolesta.

    Äänestä

Kun kaikki hyvät ihmiset lähtevät vaalityöhön, niin Marin haviää vaalit oikein rumasti, sillä hyvä ihminen ei lähde mukaan Marinin populistiseen henkilöpalvontatyöhön.
Marin on pilannut puolueen mahdollisuuksia väittämillään ja tekemisillään enemmän kuin kilpailevat puolueet yhdessä ovat kyenneet pilaamaan.

Äänestä
  • Aika häpeällisesti kirjoitat. Sanna Marin ❤️ on sentään Suomen arvostetuin poliitikko, niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika häpeällisesti kirjoitat. Sanna Marin ❤️ on sentään Suomen arvostetuin poliitikko, niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

    Opettelee nyt ensin ymmärtämään sen mikä on totta ja mikä ei. Sitten opettelee puhumaan totta. Ja tietysti sitten vielä käyttäytymään. Magpie visiteeraajana tunnettu EU:n johtoelimissä.
    Voi ihminen, et voi olla niin tyhmä, että väität hänen olevan Suomen arvostetuin poliitikko. Ehkä juuri nyt nauretuin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika häpeällisesti kirjoitat. Sanna Marin ❤️ on sentään Suomen arvostetuin poliitikko, niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

    Oho, toi on aivopieru.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika häpeällisesti kirjoitat. Sanna Marin ❤️ on sentään Suomen arvostetuin poliitikko, niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

    Ehkä Sinun mielestä ja sinulla on oikeus tuohon mielipiteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ehkä Sinun mielestä ja sinulla on oikeus tuohon mielipiteeseen.

    Ei ole katetta tuolla mielipiteeellä. Sannaa vihataan ankarasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aika häpeällisesti kirjoitat. Sanna Marin ❤️ on sentään Suomen arvostetuin poliitikko, niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin.

    Jassoo, näin pitkälle on SDP ehtinyt diktatuuri puolueen polulla. Italian fasistit määrittelivät Mussolinin samalla tavalla koskemattomaksi jalustallaan.
    Eikö yhtään hävetä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Opettelee nyt ensin ymmärtämään sen mikä on totta ja mikä ei. Sitten opettelee puhumaan totta. Ja tietysti sitten vielä käyttäytymään. Magpie visiteeraajana tunnettu EU:n johtoelimissä.
    Voi ihminen, et voi olla niin tyhmä, että väität hänen olevan Suomen arvostetuin poliitikko. Ehkä juuri nyt nauretuin.

    Täältäkö se kokoomus ymmärryksensä ammentaa, eli ilmeisesti kun ei tunne Suomea johtavaa pääministeriä. Sanna Marin tunnetaan mailmalla paremmin mitä nykyinen kokoomus presidenttimme ja on paljon arvostetumpi juurikin ulkomailla ja tääällä vain oikeistossa nauretaan hullunnaurua, kun huomataan oma tyhmyys ja yksinkertaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei ole katetta tuolla mielipiteeellä. Sannaa vihataan ankarasti.

    Persut ja kokoomuslaiset vihaa Sannaa ja sen me kyllä olemme huomanneet.

    Äänestä

Äänestetään SDP suurimmaksi puolueeksi eduskuntaan ja Sanna Marin ❤ muodostamaan seuraava hallitus ja jatkamaan pääministerinä!

Äänestä
  • Käyn äänestämässä Sdp:n ehdokasta ennakkoon jo ke 22.3.!

    Ennakkoäänestysaika on kotimaassa 22.-28.3.2023
    ja ulkomailla 22.-25.3.2023.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Käyn äänestämässä Sdp:n ehdokasta ennakkoon jo ke 22.3.!

    Ennakkoäänestysaika on kotimaassa 22.-28.3.2023
    ja ulkomailla 22.-25.3.2023.

    Niin minäkin, tietenkin demaria ❤

    Äänestä

  • Näin teemme.

    Äänestä

  • Kovasti näitä punaisentorin propagandakirjoituksia tänne tulee. Hätä on suuri jos ja kun sosialismi suomesta vähenee.

    Äänestä

  • Aika sairasta henkilö palvontaa,some pelittää aivot sumuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Kovasti näitä punaisentorin propagandakirjoituksia tänne tulee. Hätä on suuri jos ja kun sosialismi suomesta vähenee.

    Hölmöt idealistipopulistit maasuttavat pystyynjäätyvää ylimielistä huutavaa riidankylväjää.

    Äänestä

MARIN II jatkaa jo Vappuna.

Äänestä
  • Miksi kaikki paska sakkautuu samaan ämpäriin. Miksi?

    Äänestä

Yhteisin ponnisteluin voittoon.

Äänestä

Muistakaa puhua tuttavillenne väsymättä Marinista. Muistavat sitten käydä äänestämässä. Kun ennakkoäänestys alkaa, niin kannattaa kysellä ja soitella perään, etteivät unohda.

Äänestä
  • Joo, kerron heille EU:n käytävien Magpie-visitorista. Naurunaiheesta.

    Äänestä

Hoh hoijaa. Oletteko te nyt ihan tosissanne?

Tällaisen maan te haluatte jättää tuleville sukupolville. Nyt koulussa olevat maksavat nämä kekkerit. Elintasoa on laskettava !!

Äänestä
  • Se laskee automaattisesti, jos kokoomus pääsee vallan kahvaan. Näin on käynyt aina, elintaso on noussut vain rikkailla osaakkeenomistajilla joille kokoomus petaa kaiken. Maksajina tietenkin vähäosaiset ja tavan duunarit.

    https://yle.fi/a/3-10095106

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se laskee automaattisesti, jos kokoomus pääsee vallan kahvaan. Näin on käynyt aina, elintaso on noussut vain rikkailla osaakkeenomistajilla joille kokoomus petaa kaiken. Maksajina tietenkin vähäosaiset ja tavan duunarit.

    https://yle.fi/a/3-10095106

    Mutta eihän Marin edusta kokoomusta!!!! Ja juuri näin on käynyt tällä Marinin hallituskaudella, elintaso on noussut vain rikkailla ja Suomessa on toimeentulotukea saavia enemmän kuin koskaan. Maksajina juurikin mainitsemasi vähäosaiset, duunarit (jopa 3000€/kk ansaitsevat) ja tietenkin eläkeläiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mutta eihän Marin edusta kokoomusta!!!! Ja juuri näin on käynyt tällä Marinin hallituskaudella, elintaso on noussut vain rikkailla ja Suomessa on toimeentulotukea saavia enemmän kuin koskaan. Maksajina juurikin mainitsemasi vähäosaiset, duunarit (jopa 3000€/kk ansaitsevat) ja tietenkin eläkeläiset.

    Marinin hallituskauden todelliset edunsaajat ovat Lontoon Cityn, Wall Streetin ja Frankfurtin pörssien suursijoittajat. Nyt maksamme heille korkokuluina yli 2,5 miljoonaa euroa.
    Marinistit haukkukoot itseään.

    Äänestä

Nykyaika on kovin kiireistä. Kaipaan aikaa jolloin ihmisillä oli aikaa pysähtyä keskustelemaan.

Äänestä

Kuten olette varmaan havainneet on Marinin tarkoituksellinen mustamaalaus saavuttanut hälyttävät mittasuhteet. Nyt aktiivinen vaalityö on entistäkin tärkeämpää. Kun jokainen meistä käy rimpauttamassa naapurin ovikelloa, niin saamme viestin tehokkaasti perille. Nyt on aika toimia!

Äänestä
  • Höpö höpö. Eikö hipiä kestä arvostelua. Näyttää kestäneen oman valehtelemisen ja tahalliset mokat.
    Nyt maalasi vielä Hornet-valheillaan itsensä ahtaaseen nurkkaan. Nyt sieltä huutelee ja kylvää riitaa.

    Äänestä

Muistakaa puhua väsymättä Marinin puolesta!

Äänestä
  • Muistakaa mustamaalata Sanna Marinia kyvyttömänä jauhojengiläisenä ja Lahden torilla itkekeenä falskina akkana.

    Äänestä

Kyllä. kyllä. Mutta muutamat naapurini välttelevät minua tai niin aikakin tulkitsen.

Äänestä

Suamen Talous ei kestä enään yhtään Marinia, Jauhojengiä, Hornet kohua tai lisää valtionvelkaa, ILMAISIA AAMIAISIA EI OLE.

1Äänestä

Ei tarvitse puhua edes puolesta, vaan muistuttaa kaikesta kurjuudesta, jos kok-persut pääsee valtaan. Meitä on jo pikku piiristä neljä taktisista syistä sdp:tä äänestävää vassuista ja vihreistä. Toivon, että > 50 vuoden "uskollisuudesta" luopuminen tässä hetkessä ei mene hukkaan.

Äänestä
  • Ei tarvitse puhua edes puolesta, vaan muistuttaa kaikesta kurjuudesta, mitä Marinin hallitus on vain neljässä vuodessa saanut aikaan. Pyytää vain katsomaan lompakkoonsa, pankkitililleen ja kaduilla ruokajonossa seisovia ihmisiä, joita tulee päivä päivältä lisää. Muistuttaa siitä, että jos Marin II olisi tullut valtaan, olisi suomen valtionvelka ainakin tuplaantunut. Vaikka SDP vaalilupauksissaan lupasi kymmenen hyvää, niin ei kertonut mistä muualta niihin rahat tulee kuin Sinun taskuista ja lainana. Tässä en edes viitsi kertoa valtavista jäsen ja korkomenoista jo nykyisellä lainakannalla.

    Äänestä

Mitä SDP tekee vaalivoitolla?

Äänestä
  • Marin mokaa taas ja vaalivoitto kuolee käsiin.

    Äänestä

  • Ottaa 50Miljardia lisää velkaa ja jakaa siitä puolet rikkaille EU maille ja tukee EU:ssa kaikkia suomen asemaa heikentäviä ja maksuosuuksia korottava päätöksiä (viimeisimpänä talojen osin tarpeeton lisäeristäminen).

    Äänestä

Sosialisoivat kaiken, Putin on parempi.

Äänestä

Kyllä se niin on, että pitää jaksaa vaan, vaikka oppositio kuinka yrittää mollata Marinia, niin totuus pitää tuoda esille, eikä uskoa kokoomusvalheita, joita ylekin syytää aamuasta iltaan.

Äänestä

Tää on tällä kertaa viimeinen taisto.

Äänestä

Rintamaa me yhtykää

Äänestä

Muistakaa vaalityössä toistaa, että Marin välitti lapsista joulun alla, eläkeläiset saivat todella suuret korotukset ja sähkölaskujakin maksetaan. Korostaa vastapuolen halua jääkylmään politiikkaan ja Orpon himoon irtisanoa 20 000 hoitajaa!

Äänestä

Marin ♥️ vastaan jääkylmä Orpo 🥶.

Äänestä

Valitsemme Sanna Marinin ❤️.

Äänestä

Ennakkoäänestys alkaa ihan pian. Sanna saa äänivyöryn!

Äänestä

Vajaa viikko voittoon! Nyt ei saa väsyä. Puhukaan kaikille tutuille ja tuntemattomile Sanna Marinin tärkeästä tehtävästä. Toistakaa sanomaa vaikka joka päivä, se tehoaa. Kannattaa mainita etenkin lapsille annetut joululahjat, eläkeläisten saamaat suuret korotukset, sähkölaskuissa jelppiminen, koronan voittaminen, Ukrainan pelastamiseksi tehty työ, Sannan ulkomailla nauttima valtava arvostus...

Opposition pahoista aikeista painottakaa röyhkeitä kuristavia leikkauksia, köyhien kyykyttämistä, rikkaiden suosimista, veronkorotusten vastustamista, oppositiojohtajien epäpätevyyttä... Purran kohdalla voi antaa ymmärtää, että olisihan noloa, jos tuolla ilmiasulla ulkomailla jne...

Sanna Marin ❤️ ja me voitamme!

Äänestä

Marin jaksaa bilettää ja huorata.

Äänestä

Tarkoittaako Avaaja, että on helpompaa kärsiä yhdessä huonoista poliittisista päätöksistä kun ollaan kaikki vaalityön ja äänestämisen kautta osasyyllisiä Marinin mielivallan käytölle.
Tuo juuri sitä hölmöä idealismia, kun ilman omaa ajattelua lähdetään juoksemaan populistisen vaalikampanjan mukaan.
Sinuna en panisi tikkua ristiin tuon likaisen ja sairasta poliittista väkivaltaa luovan ääripopulistisen kampanjan puolesta.

Äänestä

Edellisen kirjoittajan mielikin kyllä kääntyisi kunhan hänelle jaksettaisiin kertoa miten asiat oikeasti ovat.

Muistakaa puhua Sanna Marinin ❤️ SDP:n ❤️ tavoitteista. Muistakaa toistaa sanomaa. Älkää väsykö vaikka joku väittäisi aluksi vastaan. Puhukaa, puhukaa!! Tutuille, naapureille n vieraille!! Vajaa viikko vielä. Kyllä jaksaa! Kertokaa sanomaa yhä uudelleen vaikka ääni menisi käheäksi.

Äänestä

Käytän talviloman vaalityöhön. Moni muukin olisi voinut vaivautua, mutta tehdään nyt kumminkin kaikki mahdollinen. Ennen kaikkea! Puhukaa. Älkää väsykö, kyllä vielä jaksaa, voitto on kohta meidän!!

Äänestä

MARININ ON HÄVITTÄVÄ VAALIT.
KUKAAN EI TOIVO MARINIA EDES EDUSKUNTAAN, PUHUMATTAKAAN MIHINKÄÄN YHTEISTEN ASIOIDEN HOITAMISEEN, EI TODELLAKAAN.

Äänestä

Sanna Marin haluaa tuhota Suomalaisten työtätekevien ihmisten hyvinvoinnin täydellisesti kaikin mahdollisin keinoin.
-tuomalla ulkomaista halpaa työvoimaa ja ukoistamalla. tätä vastaan on tehtaissa taistelleet vuosikymmenten ajan ja suomalaiset ovat hävinneet tehtaista, siksi on n. 650.000 suomalaista vailla työtä, eikä heillä ole enää mitään halujakaan lähteä töihin
-lopetuttamalla tuotantolaitoksia
-valtion talous konkurssissa
-kaikki kotimaan asiat retuperällä ja hoitamatta, ei osaa eikä pysty mihinkään
-vihreän siirtymän varjolla tuhoaa suomalaisen kehityksen vaurastua, nälkäjonot kaikkialla, juopottelevat ja huumetta syövät ajankuluksee kaikki ukot ja akat
-koululaitos täysin persiistä ja ulkomaalaisi koulutetaan
-puukot ovat maailman onnellisimman kansan isku-voimaa
-perseaukiisia ja velkaisia suurinosa suomalaisista

Äänestä

Ei vaalityö enää ole puna-vihreiden-vasurien kohdalla ollenkaan tärkeää. Häviävät vaalit, rökäletappion tulee, kärsivät.
Tärkeintä nyt on keskittyä perussuomalaisten vaalityöhön.
Perussuomlaisille tehdä voitto. Pakko voittaa.
Keskustan Sipilä tuhosi.
Kokoomus on tyrinyt pahemman kerran. Se oli ennen työväen puolue, mutta ei enää nykyään suomalaisten työväen, vaan ulkomaalaisten. sieltä ei ääniä vielä tule.
Täysin unohtanut köyhän väestön.
Sensijaan perussuomalaiset, eivät koskaan unohda Suomen talouskasvua ja suomalaisia. Köyhyys suomalaisten kohdalla täytyy voida poistaa. JOTA SANNA MARIN KIIVAASTI VASTUSTAA.
SANNA MARININ SUULLA TYTTI TUPPURAINEN PUHUU ... "ON VAARALLISTA AJATTELUA OMA ETU ENSIN".
..................Turvallista ajattelua oma-etu ensin.

Äänestä

Heräsin jo viideltä ja kävin kissaa ulkoiluttamassa ennen kuutta. Tapasin naapurin. Otin tietenkin puheeksi vaalit ja korostin niiden tärkeyttä. Vartin puhuimme, mutta sitten hänelläkin oli kiire aamutoimiin. Kun tivasin, niin lupasi kuitenkin, että käy aivan varmasti äänestämässä! ♥️♥️♥️

Nyt on aika toimia. Puhukaa! Kertokaa miksi on niiin valtaisan tärkeää saada Sannan ♥️ joukoille voitto.

Äänestä

Loppukiri tuo taas voiton.

Äänestä

MARIN II

Äänestä

Sinun puolellasi.

Äänestä

Hyvät ihmiset. Tinkikää vaikka nukkumisesta, ottakaa saikkua töistä, tehkää mitä tilanne vaatii. Loppukiri! Puhukaa, puhukaa! Kaikille ihmisille tutuille ja tuntemattomille!

Äänestä

Me teemme sen taas.

Äänestä

Tuemme jatkuvuutta.

Äänestä

Tahtoo ääni käheytyä ja harmittaa, kun jotkut eivät kiireiltään ehdi kuunnella tarpeeksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kannustan kaikkia hyviä ihmisiä osallistumaan vaalityöhön Marinin ja sosialidemokraattien voiton varmistamiseksi. Moni epäilee omia kykyjään, mutta tarvitaan vain antautumista vaalityöhön ja pitää toistuvasti muistuttaa ihmisiä Marinista ja puolueesta.

Omakohtainen esimerkkini rohkaiskoon ihmisiä. Tapanani on tehdä lähidemokratiaa ja keskustella esimerkiksi naapureiden kanssa, kun tapaan heitä pihalla tai rappukäytävässä.

Yksi naapureistani on yksihuoltajaäiti, jolla on kolme pientä lasta. Keskustelin hänen kanssaan Marnista ja oikeudenmukaisesta politiikasta. Hän esitti vastakysymyksiä. Vastasin hänelle huolellisesti ja vartin päästä hän lähti jatkamaan matkaansa.

Pian tapasin yksihuoltajan uudelleen ja kerroin tarkemmin asioista. Valitettavasti, mutta tietenkin ymmärrettävästi hän yksinhuoltajana oli kiireinen, joten emme ehtineet jutella kovin kauan.

Mutta nyt tulemme tärkeimpään. Seuraavan kerran tavatessamme aikaa olikin vierähtänyt varmaan jo kuukausi. Hän muisti minut hyvin. Kerroin hänelle monelta kantilta asioista ja hän nyökkäili. Erotessamme hän hymyili ja jatkoi matkaansa, kun huutelin perään, että uurnilla tavataan. Eli muistakaa, että vaikka ensimmäisellä tai toisella kerralla ei vielä saisi viestiä perille, niin olkaa sitkeitä ja käyttäkää kaikki tilaisuudet puhua Marinista ja oikeudenmukaisesta politiikasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu