Marin on työllistänyt suomalaisia - vai onko?

https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/sipilan-hallituksen-tyollisyyslukuja-kelpaa-esitella-onnistumisesta-huolimatta-kiitokset-ovat-tiukassa/

Sipilän hallitus onnistui työllistämään 138 000 ihmistä. Marinin hallitus vasta noin 100 000. Mutta onneksi sentään Marinin hallitus on nyt alentanut persupensan hintaa ja sähkön hintaa.

Noinhan sen täytyy mennä. Sipilän hallitus työllisti ja Marinin hallitus työllisti ja laski hintoja. Eihän niissä voi olla mitään osaa globaalilla talous- ja hintakehityksellä. Jos olisi, niin eiväthän Sipilän hallitukseen osallistuneet olisi mainostaneet suuria saavutuksiaan.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ero Sipilän hallitukseen on siinä, että Marinin hallituksen koronatuki todella esti konkurssiaallon ja varmasti auttoi pitämään työllisyystilanteen jonkin verran parempana kuin se ilman tukia olisi ollut. Aika kallis keinohan se oli ja olisi voinut kohdentua tarkemmin, mutta ehkä kuitenkin parempi kuin olisi ollut olla tekemättä mitään.

Tietenkin myös Marinin hallitukset toimet kuten koulutuksen parantaminen ja tutkimuksen ja kehityksen lisääminen ihan oikeasti vaikuttavat työllisyyteen ja tulevaan kehitykseemme, toisin kuin Sipilän "työllisyystoimet", joilla hän yritti tehdä Suomesta Pohjolan Intiaa, maailman köyhintä demokratiaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/sipilan-hallituksen-tyollisyyslukuja-kelpaa-esitella-onnistumisesta-huolimatta-kiitokset-ovat-tiukassa/

Sipilän hallitus onnistui työllistämään 138 000 ihmistä. Marinin hallitus vasta noin 100 000. Mutta onneksi sentään Marinin hallitus on nyt alentanut persupensan hintaa ja sähkön hintaa.

Noinhan sen täytyy mennä. Sipilän hallitus työllisti ja Marinin hallitus työllisti ja laski hintoja. Eihän niissä voi olla mitään osaa globaalilla talous- ja hintakehityksellä. Jos olisi, niin eiväthän Sipilän hallitukseen osallistuneet olisi mainostaneet suuria saavutuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu