Hyvästi hyvinvointi-Suomi!?

Anonyymi-ap

Minulle joskus muodostui sellainen käsitys KANSANEDUSTUSLAITOKSESTA eli EDUSKUNNASTA, että kun Suomalaiset käyvät vaaliuurnilla valitsemassa sinne edustajia, ajaisivat edustajat Suomalaisten (äänestäjien) etuja. Lisäksi, että eduskunnassa olisi vallassa eniten kannatusta saaneet puolueet/henkilöt. Tätä tilannetta jotkut kutsuvat DEMOKRATIAKSI. Viime vaaleissa tuo EI toteutunut ja nytkin käydään jo keskustelua siitä, miten saadaan kasaan hyvä jengi, riippumatta äänestystuloksesta. Suomen edulla ei ole mitään merkitystä, ilmoittavat Vihreät ja Vasemmistoliitto, silti heille kaavaillaan hallituspaikkaa. Valitettavasti näitä 1-5% kannatuksen saaneita puolueita näköjään tarvitaan, jotta hallitus saadaan muodostettua. Näille pikkupuolueille hallituspaikka on elinehto ja siksi "takkien kääntäminen" (lue:lupaukset äänestäjille) ovat vain sanojen helinää. Toki "vastalahjaksi" hallituksen muodostaja puolue "joutuu" antamaan periksi joillekin pienpuolueiden tavoitteille. Nykyinen hallitus on täysin epäonnistunut toimissaan ja vallanhuumassa pohtivat, kuinka pääsisivät jatkokaudelle vaalituloksesta riippumatta.
Hyvästi Suomi ja demokratia tervetuloa sosialismi, köyhyys ja entinen hyvinvointisuomi.
Taitaa olla edessä viimeinen eduskuntavaalien äänestys.

3

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei puolueet päätä vaalien tuloksesta ,mitä järkeä niitä silloin olisi ylipäätänsä järjestää. Suomen valtiomuoto on kansanvaltainen demokratia ja toimimuoto se että kansa valitsee päättäjänsä ei päättäjät ei edes siitä kenen äännellä valitut kelpaavat, jos sellaista kuvittelee ei sellaisten ihmisten paikka ole eduskunnassa vaan vallan jossain muualla. Eduskunta toimii kansan mandaatilla ja vaalit voittanut muodostaa hallituksen. Hallitusneuvotteluissa katsotaan hallituksen toimivuuden kannata parhaiten soveltuva pohja hallitukselle. Jollei sitten jonkun kanssa jonkun sovi tehdä yhteistyötä voi kyllä jättäytyä oppositioon, mutta yhdenkään puolueen opposition jättäminen puhtaasti yhteistyöhaluttomuudesta/ "mielipide "eroista johtuen ei ole peruteltua ei puolueiden päätösvallassa . Sellainen olisi vaalituloksen mitätöimistä ja katsottavissa jonkin asteiseksi poliittiseksi vallan kaappaukseksi. Hallituksessa sovitellaan eri näkemyksiä ja jollei niin tehtäisi maassa voisi vallita yksipuolue järjestelmä ,mutta se ei ole tarkoituksen mukaista vaan se että eri kantoja omaavien kansalaisten mielipide ja edun ajo näkyy päätöksenteossa ja myös toteutuu jos ei täysin ,niin ainakin jossain määrin kompromissejen kautta. Toki aivan vastapäiden kanssa tullaan asetelmaan jossa ristiriitaisuudet ovat niin suuret että hallitusyhteistyöhön ei ole edellytyksiä ja tuo katsotaan hallitusneuvotteluissa joissa kartoitetaan soveltuvat hallituskumppanit huomioiden tulevia käsiteltäviä asioita ja kartoitetaan onko näkökulmat soviteltavissa sovinnollisesti yhteen. Eli jokseenkin se mitkä ovat kunkin tahon kynnyskysymyksiä ja mistä asioita voidaan sovitella ja miten .Ja tuo jo sinänsä vaatii ennalta asenteettomuutta.

    • Anonyymi

      Jokainen ehdokas haluaa hyväpalkkaisen tehtävän ja suosiota. Jokainen suomalainen taas katsoo oikeudekseen valittaa joka asiasta. Jos jotain luvataan niin se hivelee kansalaisen korvia. Miten tyytymättömiä ihmiset ovat nyt ja näköalattomia.

    • Anonyymi

      Jotkut joka tapauksessa tulevat valitukse äänestäneiden äänien perusteella. Valituksi tulleet päättäjät tekevät sitten niitä maatamme koskevia päätöksiä ja ratkaisuja. Kannattaa pyrkiä vaikuttamaan siihen, ketkä sinne eduskuntaan valitaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1442
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      56
      849
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      683
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      680
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      333
      651
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      644
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      72
      609
    Aihe