Markkinarako keskustaan

Suomessa voisi olla pitkällä tähtäimellä markkinarako aidosti keskustalaiselle puolueelle. Kepuahan on vaikea laskea keskustalaiseksi. RKP on ehkä nykyisistä puolueista lähinnä poliittiseen keskustaan sijoittuva puolue, mutta senkin ongelma on leimautuminen kielipuolueeksi.

Uusi Liberaalipuolue voisi olla jossain suhteessa tällainen keskustalainen puolue, koska sen talouspolitiikassa ei ole ehdotuksia sosiaaliturvan purkamisesta eikä hyvinvointivaltion alasajosta. Uuden puolueen ohjelma saattaa olla vielä jäsentymätön, mutta toivoisin, että se saisi edes edustajan eduskuntaan ja sitä kautta lisäävän tunnettavuuttaan. Puolueessa on selvästi talousosaamista kärkenään ekonomisti Sanna Kuronen, joka tuntee myös Venäjän taloutta. Hänellähän oli järkeviä pakotepolitiikkaehdotuksia jo Ukrainan sodan alkuvaiheessa.

Kepuunhan liitettiin aikoinaan LKP:n jäänteet ja yllättäen sen vaikutus alkoi näkyäkin kepulaisuudessa erityisesti Olli Rehnin ja sittemmin Matti Vanhasen ansiosta. Mutta se ei ole koskaan saanut niskapersotetta kepulaisesta aluepolitiikasta eli on näivettynyt enemmän arvopolitiikaksi.

Kansa on jakautumassa kahtia ja politiikka polarisoitumassa. Siksikin tarvittaisiin uutta tasapainottavaa voimaa, mutta ei nykyisen kaltaista feikki-keskustaa vaan ihan aitoa sellaista.

8

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarvitaan enemmän Väyrysen tyyppisiä poliitikkoja, jotka eivät ota ohjeita vieraiden valtioiden eikä aatesuuntien johtajilta.

      • Anonyymi

        Nyt tuli kunnon sarkasmia ja ironiaa;-))))))) 10 pistettä tuosta heitosta;-))))))) Vähän sama, kuin nuoriso voi samaistua Väyryseen......


      • Anonyymi

        Kes kusta on JooJoo-puolue, jos yrittää olla kaikkien mieliksi, niin Ei tuommosella puolueella ole mittää annettavaa Kansalle, niin ! - Näkeehän se nytkin, kun on ollut SDP:n ViherVassarihallituksessa Vain " Juoksupoikana " jopa RKP:n potkittavana.

        Kansa odottaa puolueelta Jämäköitä tekoja ja aloituksia kuten PerusSuomalaiset !


    • Anonyymi

      Osuit jälleen suoraan asian ytimeen, meillä ei käytännössä ole ollut keskustalaista puoluetta, nimen varasti yhden ammattiryhmän ammattiliitto eli maalaisliitto. Joka on ollut puhtaasi yhden asian ja pienen ihmisryhmän etujen ajaja, vieläpä hyvin suppea ryhmän. Sen vuoksi syntyi persut ja muutamia muita pieniä puolueita tappelemaan tuosta ammottavasta aukosta, joka Suomessa on ollut. Kepu ei ymmärtänyt aloittaa muutosta ja sen kohtalo on sama, kuin muissa länsimaissa, eli hyvin pieni maaseudun ja maanviljelijöiden ammattiliittona jatkaminen. Mutta keskustalaisuudesta tulee kova taistelua ja ikävä kyllä persut on siinä selvässä johdossa ja hyvä kysymys on se, että onko edes persut keskustalainen puolue, vai pelkästään EU ja ulkomaalaisvastainen. Nythän näitä yhden asian hörhöpuolueita syntyy, kuin sieniä sateella, VKK, Vapauden liitto, Suomi ensin Sinumusta (tätä luulisi divari jalkapallojoukkueeksi nimen perusteella) jne jne.. Sinne pesityy elämäänsä pettyneet, katkeroituneet ja vihamielisyydestä kaikkea ulkopuolista kohtaan kärsivät. Mutta edelleen itsekin sitä mieltä, että oikeaa keskustalaista puoluetta Suomessa ei ole edelleenkään. Yllättävää kyllä, ehkä lähimpänä sitä on demarit.

    • Anonyymi

      Kaipaamasi keskustalainen puolue voisi olla Kokoomus, joka on etenkin ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikassa mennyt niin vasemmalle, että hirvittää. Ohittanut Keskustan kaukaa vasemmalta. Paluu näissä kysymyksissä realismin tielle merkitsisi aitoa keskustalaista puoluetta.

      Suomen Keskusta on taas talouspolitiikassa ja monessa muussakin kysymyksessä antautunut vasemmistopolitiikan takaajaksi, ja kuten yksityiselämässäkin holtittomien velanottajien takaajan käy, takaaja itse joutuu hankaluuksiin. Niinpä Kepukin on menettänyt asemansa merkittävänä ja uskottavana puolueena.

      Perussuomalaiset onkin tällä hetkellä keskustalaisin puolueemme, kun niin Kokoomus kuin Keskusta ovat liukuneet pahasti vasemmalle. Persut ovat joissain asioissa oikeistolaisia, mutta pääosin hyvin keskustalaisia.

    • Anonyymi

      Lienee päinvastoin niin, että keskustalaiselle puolueelle ei ole entisenlaista tarvetta, koska perinteinen vasemmisto ja oikeisto ovat lähentyneet näkemyksiltään toisiaan. Erojen tekeminen onnistuu väkinäisesti vaalien alla, ja silloinkin vain, jos ei ollut sinipunahallitusta.

      Talouspolitiikka on liian kapea sektori todellisten erojen havaitsemiseen, varsinkin kun jokaisessa puoluejohdossa nojaudutaan asiantuntijoihin, jotka ovat näkemyksiltään valmiiksi jokseenkin keskellä. Rohkeus omiin näkemyksiin puuttuu. Saamelaiskäräjälaista on tullut vasemmiston ja oikeiston erottava asia, mutta ei silläkään koko äänestäjäkuntaa jaeta.

      Eduskuntaan pyrkivä uusi liberaalipuolue voi puhua mitä tahansa, koska sillä ei ole painetta muuhun kuin äänestäjien kosiskelemiseen vasemmalta ja oikealta. Jos se joskus pääsee vastuuseen, sillä on samat ongelmat edessään kuin vanhoillakin puolueilla.

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä avaus, kepu on edelleen maalaisiliitto, henkisesti ja fyysisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      246
      2179
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      190
      1655
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1309
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1025
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      826
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      800
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      780
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      756
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe