Miehen katse

Anonyymi-ap

Ei olla tämän miehen kanssa vaihdettu oikeastaan sanaakaan..mutta siis mikä se on kun tunnen miehen läsnäolon ja sitten sellainen outo jännitys tilanteessa. Katson,hän katsoo, katsomme silmiin ja käännän pään pois. Tiedän olen ihastunut. Mutta mikä se on kun ensimmäisen kerran näin, en kiinnittänyt huomiota vasta kun hän jämähti kolmen metrin päähän sivuttain seisoi minuun ja katsoi,katsoin häntä, kunnes hän käänsi katseen ja kiireesti lähti pois. Jäi samantien outo tunne,en tiedä mikä. Toisen kerran hän oli mun takana kun tein työjuttuja. Käännyin näin hänet,hän kääntyi omista hommista katsahti muhun, tuijotti aika kauan ja se tunne valtasi taas,outo tunne,ihan kuin jotain en osaa selittää.. hän siis tuijotti kunnes taas kääntyi ja lähti pois. Nyt hän katsoo aina kun tulee vastaan,käännän katseeni pois koska se on niin, se katse menee syvälle. Tai kun tiedän että hän on ihan lähellä töissä niin mulla on todella jännittynyt olo sen koko ajan ja tuntuu että ei vaan kumpikaan osaa jutella toiselle niinkuin normaalisti jutellaan työkavereille..Puhutaan molemmat kaikille muille töissä mutta toisiimme luomme aina sellaisen pitkän katseen mutta kumpikaan ei siinä saa edes tervehdystä tai hymyä aikaan,lähinnä neutraali ja outo ilme naamalla. Mitä tää on.. kaikkia muita tervehditään. Tiedän koska ollaan sellaisessa paikassa töissä että kuulee kyllä kun jompikumpi meistä siellä juttelee. En osaa selittää. Kuvittelinko kaiken kun eka kerta ei ollut mitään että olisin ihmeemmin reagoinut ihmiseen, mutta toisella kerralla käännyin ja huomasin hänen katsovan mua ja katseet kohtasi pitkäksi aikaa ennenkuin hän otti jalat alle ja kolmannella kerralla mä katsoin kun hän kääntyi ja sama homma ja nyt sit kehittelen päässäni jotain outoa ja itte otan aina jalat alle jos katseet kohtaa..mut se tunne..ihan kuin ilma meidän välillä olis jännittynyt.

11

2020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllähän sitä aistii, jos tunne on molemminpuolinen 😍 Oletteko molemmat vapaita?

      • Anonyymi

        No luin kaikki kommentit ja tuo yks sai mut jo ajattelemaan itseni sekopääksi 👍


      • Anonyymi

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

        😋 ­­N­y­m­­­f­o­m­a­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17781013x

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Jaahas, ätmi on käynyt taas kioskilla fiilailemassa

    • Anonyymi

      Oli niin pitkä juttu.En jasanut lukea. Miksi sinä ikävöit jotain Miestä? Tällä mieht ikävöi jotain naista? Miksi ette ryhdy keskenään kirjoitaa? helpotaisi ikäväänne.Teette vaikka kaikki treffit ikävöivät ihmiset Livenä!

    • Anonyymi

      Tosi rasittavaa. Todella monesti sitä jos sattuu katsomaan jotain toista aivan tavallisesti, ihmettelemään mitä toi tuijottaa onkohan sillä asiaa tms. ja sit jossain vaiheessa ollaan kertomassa ihastumisesta ja kun sanoo että sori mut ei ole mitään tunteita niin alkaa se tivaaminen että kun sinä niin annoit olettaa ja välillä oli jokin tunne plaa plaa.. vaikka itse on elänyt elämäänsä aivan normaalisti ilman mitään ihmeempiä. Toi kaikki on ainoastaan sun korvien välissä sekopää.

      • Anonyymi

        Just tätä hain, kiitos,tätä just itekkin ajattelin että se on mun korvien välissä. Hyvä tietää. En enää katsettakaan luo tähän mieheen.


      • Anonyymi

        Harmi vaan että hän tuijotti eka ennenkuin edes tajusin hänen olevan siellä samassa paikassa ja toisella kerralla myös toljotti tekemättä mitään. Että mun olo eka että mitä toi toljottaa..


      • Anonyymi

        Enkä myöskään ole hälle edelleenkään puhunut sanaakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harmi vaan että hän tuijotti eka ennenkuin edes tajusin hänen olevan siellä samassa paikassa ja toisella kerralla myös toljotti tekemättä mitään. Että mun olo eka että mitä toi toljottaa..

        Enkä kyllä ole hälle kertonut mitään mistään ihastumisesta 👍 koska ei olla puhuttu mitään.


      • Anonyymi

        Anteeksi 😂 mutta miksi itse siis toljottelet muita 😂 aika huvittavaa että ilmeisesti sinä katselet muita eka ja sitten jos erehtyy sinua katsomaan niin ajattelet toisen ihastuneena suhun..saa tuosta tekstistä sellaisen kuvan koska aloittaja juuri sanoi etteivät ole oikastaan vaihtaneet sanaakaan 😂😂😂😂 oletko kenties palsta J 🤣🤣🤣❤️


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe