Iida Vainio onneton veto

Jääkiekkofani...... valittaa olleensa sinisilmäinen hiippaillessaan maalivahdin huoneeseen....... voi, voi, voi😂😅🫠😝😴
52217729
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 522

Vanhimmat

Julkisuuteen hinnalla ja keinoilla millä hyvänsä. Ymmärtääköhän tää hölmö blondi, että julkisuudessa valehtelemisella voi olla kauaskantoiset seuraukset...

1Äänestä
  • Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    1Äänestä

  • samaa mieltä.

    Äänestä

  • Tuskin ymmärtää,kun tuntuu monen muunkin asian ymmärtäminen vaikealta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Ei tarvitse koulutusta kun on silikonit ja julkisuustyrkky.
    Mutta oikeasti tarvitsee. Miten luulee tekevänsä ihan oikeita töitä, kun kuitenkin on itse muka jonkin sortin stara. Ainahan nämä tyrkyttäret ovat omasta mielestään sopivia alalle kuin alalle, sivistyksestä, pohjakoulutuksesta ja sydämen sivistyksestä viis.

    1Äänestä

  • Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    Juu, juoksi ” hattutempun” tekijän perässä 😂. Mahtoiko hänenkin valtaisat rintansa olla salitreenin tulosta 😂a?

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuskin ymmärtää,kun tuntuu monen muunkin asian ymmärtäminen vaikealta.

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    1Äänestä

  • 😆voi voi...seli seli, tyrkyllä kun ryhtyy olemaan, niin sitä saa mitä tahtoo

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    Mitä selvittämistä tuossa olisi? Mitään rikokseen viittaavaakaan ei jutussa edes väitetä tapahtuneen.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    Ei juossut. Vain yhden vaan useimpien...oli paremminkin lätkäpelaajien kiertopalkinto

    Äänestä

  • Tämä juuri. En pahemmin arvosta Iidaa mutta kyllä nämä miehet käyttävät ihan leikkikaukuina tyttöjä. Varmaan aika yleistä ja hyvä kun nyt asiaa puidaan. Tällä miehellä viellå tyttöystävå ja pelaa tyollaista peliä. Tuskin ainut tapaus tämä Iida.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Tuskin urheilu toimittajaksi pääsee, urheilijoita jahtaamalla. Tulee mieleen eräs teko blondi, joka etsi seuraa urheilu sivuilta, ja kiristi rahaa tekaistuilla raskaus todistuksilla ukkomiehiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Mitä selvittämistä tuossa olisi? Mitään rikokseen viittaavaakaan ei jutussa edes väitetä tapahtuneen.

    Alaikäisyys

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Ei juossut. Vain yhden vaan useimpien...oli paremminkin lätkäpelaajien kiertopalkinto

    Onko näyttöä ?

    Äänestä

  • Tuo kun sanoi että hänet houkuteltiin
    Eikös häntä pyydetty johon hän vastasi myöntävästi
    Ei siinä ole mitään houkuttelun makua . Somessa muutenkin heitetään läppää
    Nuori fiksu nainen jättää kyllä menemättä
    Eikös ensin käydä treffeillä
    Sitten vasta ruvetaan tälläiseen

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuskin ymmärtää,kun tuntuu monen muunkin asian ymmärtäminen vaikealta.

    Mihin lopputulokseen tuo vierailu päättyi ? Kun se hänet yllätti ?

    Äänestä

  • Mutta kun se kohde omasi tyttöystävän jo....

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Tämä juuri. En pahemmin arvosta Iidaa mutta kyllä nämä miehet käyttävät ihan leikkikaukuina tyttöjä. Varmaan aika yleistä ja hyvä kun nyt asiaa puidaan. Tällä miehellä viellå tyttöystävå ja pelaa tyollaista peliä. Tuskin ainut tapaus tämä Iida.

    Oma valinta

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Suojaikäraja on 16 v.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    Ihan viaton ”pikkutyttö” ei ota silikonirintoja alaikäisenä 🤔. Tuo nuori nainen o tasan tarkkan tiennyt, mitä on tehnyt. Näin se vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    Kiekkoilijalle valitettava mainehaitta, jos tämän tason naikkoseen on tullut haksahdettua.
    Yhteydenpidon on ilmeisesti kuitenkin aloittanut Iida itse ja ollut muutenkin aktiivisempi osapuoli.
    Yhdessä on sitten hölmöilty hotellihuoneessa ja kiekkoilijan kiinnostus lopahtanut, tästä tusinasuttura on nyt suivaantunut useamman vuoden kuluttua.
    Kuka uskoo, että ihan viaton neitsykäinen on tullut törkeästi hyväksikäytetyksi? Niinpä!

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Eikö suojaikäraja ole 16vuotta Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Mitä selvittämistä tuossa olisi? Mitään rikokseen viittaavaakaan ei jutussa edes väitetä tapahtuneen.

    No kun tämä Iida on kuulemma tehnyt rikosilmoituksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Mutta kun se kohde omasi tyttöystävän jo....

    Ainahan voi kysyä , mitä toinen haluaa ja missä mennään
    Naisen /tytön kuuluu itse ne rajat tehdä
    Myös selväksi

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei tarvitse koulutusta kun on silikonit ja julkisuustyrkky.
    Mutta oikeasti tarvitsee. Miten luulee tekevänsä ihan oikeita töitä, kun kuitenkin on itse muka jonkin sortin stara. Ainahan nämä tyrkyttäret ovat omasta mielestään sopivia alalle kuin alalle, sivistyksestä, pohjakoulutuksesta ja sydämen sivistyksestä viis.

    Olisko ottanu marinista mallia siinä, että luulee pystyvänsä johonkin hommaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    Pedofilia liippaa aika läheltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Suojaikäraja on 16 vuotta.

    Äänestä

  • Seiskshan on nähnyt viestejä
    Joten mistä hän muka valehtelee
    Ei se ole oikein että korona aikaan rikkovat rajoituksia kumpikin
    Ja toinen on vielä alaikäinen

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Luulee että muut on yhtä tyhmiä kuin itse on. Suomessa ei tarvitse muuta naiselle päästä julkisuuteen kuin silikonirinnat lyhyt hame, ja sitten jonkun sänkyyn. Tiedossa 5-10 v julkisuutta , välillä pitää tietysti saada juttua lehtiin , sitten voi jo valittaa kun on käytetty hyväksi, voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Pedofilia liippaa aika läheltä.

    Eihän tuo poika parivuotta sitten ollut kuin parikymppinen ja Ida jo kokenut ilolintu.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    Eräs kahden lapsen äiti roikkui jääkiekkoilijan paidassa kiinni, todella noloa ja säälittävää !!!

    Mitähän tyttäret miettivät, vai onko heidän mielestään ihan ok , jos näkevät somessa pyörivän videon tapatuneesta.

    Tämä kyseinen Iida on sentään sinkku nainen.

    Äänestä

  • Niinä siinä usein käy, onhan näitä esimerkkejä. Milloin roikutaan kenenkin paidassa kiinni. Tuskin näillä mitään kasvatusta on muuhun rahamiesten perään juoksemisella.

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Mitä selvittämistä tuossa olisi? Mitään rikokseen viittaavaakaan ei jutussa edes väitetä tapahtuneen.

    Just näin...

    Äänestä

  • Anonyymi00246 kirjoitti:

    Ihan viaton ”pikkutyttö” ei ota silikonirintoja alaikäisenä 🤔. Tuo nuori nainen o tasan tarkkan tiennyt, mitä on tehnyt. Näin se vaan on.

    Meni kekkaloimaan tissitarjonnalla lentokentälle kultamekosss.kyllä viattomuus on kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00285 kirjoitti:

    Eikö suojaikäraja ole 16vuotta Suomessa?

    On .

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Tuskin urheilu toimittajaksi pääsee, urheilijoita jahtaamalla. Tulee mieleen eräs teko blondi, joka etsi seuraa urheilu sivuilta, ja kiristi rahaa tekaistuilla raskaus todistuksilla ukkomiehiltä.

    Hahhah... mistähän hitosta se onkin tuon "urheilutoimittajan" saanut tyhjään päähänsä? Ei tule koskaan onnistumaan, ei vakuuta millään muotoa. Siinä hommassa täytyy varmasti olla vähän älliäkin.
    No en jaksa vieläkään ymmärtää, mistä noita surkimuksia sikiää?? Jos minun tyttäreni olisi tuossa, se loppuis aika äkkiä. Häpeäisin suorastaan, että tuollaisen bimbonko olen saanut aikaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Ei ollut sakkolihaa.

    Äänestä

  • Mikä rikos,
    jos tyrkky menee aikaan jolloin pitää olla kotonaan poissa aikuisten silmistä huoneeseen, ainoastaan seksuaalinen huvittelu ja julkisuuden halua takan tässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Mikä mikä,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, 16 v ylitetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    Alaikäisyys

    Ei ole tässä asiassa alaikäinen, vaikka ei vielä päässytkään äänestämään.

    Johannes

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Tuskin ymmärtää,kun tuntuu monen muunkin asian ymmärtäminen vaikealta.

    Iida Vainion haaveissa on saada hyvät rahat.Eikös tää ole sama akka joka oli Stefun juhlissa.Kuuluu samaan sakkiin Sofia Belorfin kanssa .

    Äänestä

  • Oli tietoinen tytön iästä
    Sehän kävi viesteissä aelväkso , kyll se vaan niin on että mies oli aikuinen
    Toinen alaikäinen
    Korona aika

    Äänestä

  • Anonyymi00345 kirjoitti:

    Eräs kahden lapsen äiti roikkui jääkiekkoilijan paidassa kiinni, todella noloa ja säälittävää !!!

    Mitähän tyttäret miettivät, vai onko heidän mielestään ihan ok , jos näkevät somessa pyörivän videon tapatuneesta.

    Tämä kyseinen Iida on sentään sinkku nainen.

    Moes oli varattu , tyttö on oikeassa kun paljasti tämän . Ehkä miehet ottaa tosissaan ja miettivät mitä touhuavat

    Äänestä

  • Suomessa on suojaikäraja 16 vuotta

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    Muistan yhden tapauksen missä kaunis nainen istui toisen pelaajan kanssa katsomossa , oliko tämä jannu niin mustasukkainen ettei kestänyt sitä ? Ehkä kovin loukkaantui ja juoksi karkuun

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Seiskshan on nähnyt viestejä
    Joten mistä hän muka valehtelee
    Ei se ole oikein että korona aikaan rikkovat rajoituksia kumpikin
    Ja toinen on vielä alaikäinen

    Seuraava Tuksu

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Voi kauhea, menit miehen huoneeseen poloinen ja annoit tempun tehdä! Eikö mies antanut isoa tukkua rahaa ja yrität nyt jälkikäteen saada maksun panosta. Olet kyllä surkea, tyhmä kuin saapas, kukaan mies ei ota sinua täydestä, ensinnäkin olet vähemmän kaunis suttura.
    Eikä sinun ymmärryksellä ja koulupohjalla ikinä pääse urheilutoimittajaksi.

    tyhmä

    Äänestä

  • Ei ole oikein että häntä nyt kiusataan, haukutaan tai uhkaillaan

    Äänestä

  • Miten nainen näyttää reppanalta törröhuulet luuleeko että ovat hyvännäköiset. Voin sanoa kammottavat ei tule koskaan pullantuoksuista äitiä. Pelle tulee lähinnä mieleen miten voi pussata kunnolla ei mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    😜 juuri niin..yhtäkkiä🤦‍♀️

    Äänestä

  • Anonyymi00375 kirjoitti:

    Hahhah... mistähän hitosta se onkin tuon "urheilutoimittajan" saanut tyhjään päähänsä? Ei tule koskaan onnistumaan, ei vakuuta millään muotoa. Siinä hommassa täytyy varmasti olla vähän älliäkin.
    No en jaksa vieläkään ymmärtää, mistä noita surkimuksia sikiää?? Jos minun tyttäreni olisi tuossa, se loppuis aika äkkiä. Häpeäisin suorastaan, että tuollaisen bimbonko olen saanut aikaiseksi

    Kyllä näitä bimboja aina löytyy ja monesti myös äiti on samanlainen. Kulkee suvussa.

    Äänestä

  • Mutta kiekkoilijoiden moraali on vedenpitävää!.
    Sankarit saavat ylittää kaikki rajat ja lait!
    Urheilijoiden maailmassa kansan viihdyttämiseksi on kaikki sallittua!

    Äänestä

  • Anonyymi00203 kirjoitti:

    Mihin lopputulokseen tuo vierailu päättyi ? Kun se hänet yllätti ?

    En tapaa iidoja seurata, mutta näin kuvan, missä hän oli hepenissä hotellihuoneen sängyllä. Valokuvaaja tietysti imarteli likan antamaan oikein hekumallisen asennon ja ilmeen sitä mainetta lisätäkseen.

    Äänestä

  • Se maine on jo kuin kiveen hakattu, teki iida mitä tahansa ja meni minne tahansa. Kyllä tietää, mikä se työ on, minkä hän saa,
    Sofia B. on hyvä esimerkki näille iidoille ja lopputulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Moes oli varattu , tyttö on oikeassa kun paljasti tämän . Ehkä miehet ottaa tosissaan ja miettivät mitä touhuavat

    Vaikka iida ei muuta saisi hyvitykseksi, niin jätkän suhde vakituiseensa ei koskaan enää tule samaksi kuin se oli ennen uskottomuutta.
    Jos 20-vuotiaalle tämä oli ensimmäinen rikkomus.

    Mutta mitäs mitättömän unelmien riekaleista, kun
    naapurimaan kruununprinsessan suhde jäi työsuhteeksi
    miehensä hyppäiltyä vieraisiin - vaimo niin tylsä, kuulema.

    Äänestä

  • Anonyymi00505 kirjoitti:

    Miten nainen näyttää reppanalta törröhuulet luuleeko että ovat hyvännäköiset. Voin sanoa kammottavat ei tule koskaan pullantuoksuista äitiä. Pelle tulee lähinnä mieleen miten voi pussata kunnolla ei mitenkään.

    Aku-huulilla ei ainakaan tunne itse mitään.
    Ihmettelen, miten miehet haluavat silikonia luonnollisen sijaan!

    Äänestä

  • Johan pomppasi. Iida on nikke ankaran seurassa. Kaks pähkähullua. No saadaan lisää jutunaihetta voi noita reppanoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    No eipä tuo mieskään ihan täysillä pyöri jos pitää pikkulikkoja riiata
    Toivottavasti asia selviää

    Aivan, vieläpä tietäen tytön olevan 17-vuotias. Ei ole jääkiekkotähti järjen mestari.

    Äänestä

  • Anonyymi00144 kirjoitti:

    Tämä juuri. En pahemmin arvosta Iidaa mutta kyllä nämä miehet käyttävät ihan leikkikaukuina tyttöjä. Varmaan aika yleistä ja hyvä kun nyt asiaa puidaan. Tällä miehellä viellå tyttöystävå ja pelaa tyollaista peliä. Tuskin ainut tapaus tämä Iida.

    En ymmärrä miten tuollaista rottaa joka käyttää alaikäistä hyväkseen täällä eri selityksillä puolustellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Kiekkoilijalle valitettava mainehaitta, jos tämän tason naikkoseen on tullut haksahdettua.
    Yhteydenpidon on ilmeisesti kuitenkin aloittanut Iida itse ja ollut muutenkin aktiivisempi osapuoli.
    Yhdessä on sitten hölmöilty hotellihuoneessa ja kiekkoilijan kiinnostus lopahtanut, tästä tusinasuttura on nyt suivaantunut useamman vuoden kuluttua.
    Kuka uskoo, että ihan viaton neitsykäinen on tullut törkeästi hyväksikäytetyksi? Niinpä!

    Kiekkoilija voisi katsoa peiliin ja monet muut täällä palstoilla pyörivät. Laki on laki Heljangollekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00335 kirjoitti:

    Luulee että muut on yhtä tyhmiä kuin itse on. Suomessa ei tarvitse muuta naiselle päästä julkisuuteen kuin silikonirinnat lyhyt hame, ja sitten jonkun sänkyyn. Tiedossa 5-10 v julkisuutta , välillä pitää tietysti saada juttua lehtiin , sitten voi jo valittaa kun on käytetty hyväksi, voi voi.

    Niin yksinkertaisia miehet tosiaan ovat, ei kun silikonirinnat ja alkaa tunkea kiekkosankaria ja ministeriä iä lankoja pitkin. Että kuka on tyhmä??

    Äänestä

  • Anonyymi00340 kirjoitti:

    Eihän tuo poika parivuotta sitten ollut kuin parikymppinen ja Ida jo kokenut ilolintu.

    Poika parka kun ei ollut "kuin" 20 kymppinen. No eihän siinä iässä vielä voi mitään ymmärtää., mutta Iida 17 vuotta kyllä oli kirjoittajan mielestä täysin tietoinen tekemisistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00346 kirjoitti:

    Niinä siinä usein käy, onhan näitä esimerkkejä. Milloin roikutaan kenenkin paidassa kiinni. Tuskin näillä mitään kasvatusta on muuhun rahamiesten perään juoksemisella.

    Eikös se ollut Heljanko joka roikkui Iidan paidassa kun väkisin piti 17 vuotiasta vongata.

    Äänestä

  • Anonyymi00416 kirjoitti:

    Moes oli varattu , tyttö on oikeassa kun paljasti tämän . Ehkä miehet ottaa tosissaan ja miettivät mitä touhuavat

    Näin on. Ukkohan sinne hotellihuoneeseen vonkasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00442 kirjoitti:

    Voi kauhea, menit miehen huoneeseen poloinen ja annoit tempun tehdä! Eikö mies antanut isoa tukkua rahaa ja yrität nyt jälkikäteen saada maksun panosta. Olet kyllä surkea, tyhmä kuin saapas, kukaan mies ei ota sinua täydestä, ensinnäkin olet vähemmän kaunis suttura.
    Eikä sinun ymmärryksellä ja koulupohjalla ikinä pääse urheilutoimittajaksi.

    Mies on naurettava pelle jolla on omakin tyttöystävä. Tuota tekoa ei voi puolustella.

    Äänestä

  • Anonyymi00505 kirjoitti:

    Miten nainen näyttää reppanalta törröhuulet luuleeko että ovat hyvännäköiset. Voin sanoa kammottavat ei tule koskaan pullantuoksuista äitiä. Pelle tulee lähinnä mieleen miten voi pussata kunnolla ei mitenkään.

    Kummasti tuntuu monia kiinnostavan.

    Äänestä

  • Anonyymi00515 kirjoitti:

    Mutta kiekkoilijoiden moraali on vedenpitävää!.
    Sankarit saavat ylittää kaikki rajat ja lait!
    Urheilijoiden maailmassa kansan viihdyttämiseksi on kaikki sallittua!

    Niinpä. Nainen haukutaan pataluhaksi, vaikka kiekkosankari on oikea syyllinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00375 kirjoitti:

    Hahhah... mistähän hitosta se onkin tuon "urheilutoimittajan" saanut tyhjään päähänsä? Ei tule koskaan onnistumaan, ei vakuuta millään muotoa. Siinä hommassa täytyy varmasti olla vähän älliäkin.
    No en jaksa vieläkään ymmärtää, mistä noita surkimuksia sikiää?? Jos minun tyttäreni olisi tuossa, se loppuis aika äkkiä. Häpeäisin suorastaan, että tuollaisen bimbonko olen saanut aikaiseksi

    Hänen äiti vain kannustaa. Vanhempain on tarvinnut antaa lupa tissien silikoneihin. Tuo oli jo tollon oireita, että mennään kultamekossa muka urheilijoita vastaan, pelkkä hutsun mekko päällä talvipakkasessa. Ruma ja täysin yksinkertainen ihminen, ei ikinä kukaan urheilija huoli tuollaista bimboa. Eikö hän jo alaikäisenä ollut kihloissa nelikymppisen miehen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Jos olet aina uhrin puolella niin pitäisi ensin tietää kunpi on uhri.
    Mersäketo menetti duunit ja sitten selvisi että ei ollut mitään
    naiset sai sanktiot oikeudessa mutta työt ja kiertueet oli jo mennyt

    Äänestä

  • Anonyymi00267 kirjoitti:

    Kiekkoilijalle valitettava mainehaitta, jos tämän tason naikkoseen on tullut haksahdettua.
    Yhteydenpidon on ilmeisesti kuitenkin aloittanut Iida itse ja ollut muutenkin aktiivisempi osapuoli.
    Yhdessä on sitten hölmöilty hotellihuoneessa ja kiekkoilijan kiinnostus lopahtanut, tästä tusinasuttura on nyt suivaantunut useamman vuoden kuluttua.
    Kuka uskoo, että ihan viaton neitsykäinen on tullut törkeästi hyväksikäytetyksi? Niinpä!

    Onhan niitä huippukiekkoilijoita jotka on fiksuja , mutta ei kaikki ole, kyllä se vanhemmalle lätkämiehelle nuori silikonitissinen antava misukka aina kelpaa. Ei Suomessa paljon tarvitse julkisuuteen, minihame, silikoni tissit ja antavainen mieli niin vähäksi aikaa pääsee piireihin, toki täytyy pyöriä oikeissa piireissä?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Eikös se yksi ex-missikin juossut erään jääkiekkoilijan perässä. Mutta eipä onnistunut saamaan kiinni. Samoin tälle perässä juoksijalle kasvoi yhtäkkiä valtavat rinnat. Ihan itsestään.

    Miehet ei tykkää tuollaisista lehmän utareista, jotka on niinkuin 10 lasta synnyttäneillä. Inhottavan näköisiä. Tämä Iida ei nyt vain ole edes kaunis, tuollainen kiilapää ja hyvin yksinkertainen. Eikä tuo hänen äitinsä myöskään ole ihan Einstein, joka ohjaa tuota Iidaa milloin mihinki esille milloin ala-milloin yläpää paljaana.

    Äänestä

  • Anonyymi00323 kirjoitti:

    Pedofilia liippaa aika läheltä.

    Mitä pedofiliaa jos silikoni tissi on 17 ja tulee itse miehen huoneeseen ja mies parikymppinen. Iida oli jo kihloissa 40 lihavan miehen kanssa, oli vielä kahdesti kihloissa. Joten tuon muijan ottaisi nyt ihan hyvin 40 vuotiaasta käytetystä akasta, suttuiset maalatut kasvot ja tuo otsa on mahtava.

    Äänestä

  • Anonyymi00369 kirjoitti:

    Meni kekkaloimaan tissitarjonnalla lentokentälle kultamekosss.kyllä viattomuus on kaukana.

    Noin esiintyy oikea ammattilainen, saanut kotoa hyvät lähtökohdat.

    Äänestä

  • Anonyymi00414 kirjoitti:

    Oli tietoinen tytön iästä
    Sehän kävi viesteissä aelväkso , kyll se vaan niin on että mies oli aikuinen
    Toinen alaikäinen
    Korona aika

    17 vuotta ei ole alaikäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00535 kirjoitti:

    Mies on naurettava pelle jolla on omakin tyttöystävä. Tuota tekoa ei voi puolustella.

    Mikä mies, pojan loppi, eikai tuon ikäisellä pojalla tarvitse olla vakituista, vaan niitä tulee ja menee.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yleensä olen näissä aina uhrien puolella, mutta nyt laittaa kyllä vähän miettimään uusiksi.

    Aikamoinen julkisuustyrkky on tämä Vainio ja onhan hän sepittänyt valtavien rintojen yhtäkkisestä ilmaantumisestakin, että ne vaan kasvoi salitreenin seurauksena. Ilmeisesti pitää ihmisiä ihan tyhminä?

    IS jutussa tästä rikosasiasta kerrotaan, että Vainio haluaa urheilutoimittajaksi. Kuvitteleeko hän, että kohuotsikoissa seilaamalla hänestä tulee vakavasti otettava journalisti? Miten olisi vaikka johonkin koulutukseen hakeutuminen tyrkkyjulkisuuden ja rintavaon esittelyn sijaan?

    Kannattaisko opiskella ensin oikeesti toimittajaksi vai onko hän luonnon lahjakkuus ja olla jotain urheilutaustaa, eikait se vielä tee urheilutoimittajaksi jos jääkiekkomaajoukkuetta on kentällä vastassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Ei tarvitse koulutusta kun on silikonit ja julkisuustyrkky.
    Mutta oikeasti tarvitsee. Miten luulee tekevänsä ihan oikeita töitä, kun kuitenkin on itse muka jonkin sortin stara. Ainahan nämä tyrkyttäret ovat omasta mielestään sopivia alalle kuin alalle, sivistyksestä, pohjakoulutuksesta ja sydämen sivistyksestä viis.

    Jotkuhan on päteviä hommassa ku hommassa yksikin keittiöapulainen sanoi että kyll hän ossaa pistää mielenterveyspotilaalle rauhottavan piikin kun oon lukenu kirjaa miten se tehhään. Oli töissä eräässä hoitokodissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00222 kirjoitti:

    Mutta kun se kohde omasi tyttöystävän jo....

    Joka on kauniimpi kuin Iida , luonnollisen kaunis.Iidasta saa kaunista meikkaamallakaan liika meikki tekee tunkkasen näkösen. Ja tietäähän sen jos mies pyytää hotellihuoneeseen et mikä sil on mielessä tuskin se haluu jutella ja pitää vaan kädestä kiinni.

    Äänestä

  • Kuka hullu uskoo että ida menee naimisiin. Ei kukaan. Julkisuustemppu että saavat pysyä lööpeissä saalittävä olento toi ida. Luonnottoman näköinen. Mitä ihmettä tekee kun naama on oudon näköinen. Reppana isosti

    Äänestä

  • Teko tissit ja törröhuulet. Näillä avuilla pääsee seiskan kanteen. Voi minä reppana nainen. Ei ole suosikki miniä ainaskaan mulle. Hihhh

    Äänestä

  • Miten äiti on sallinut tollasen reppanan päästää median hampaisiin. Ihan reppana ihmiseksi. Mikä on tulevaisuudessa edessä media pilaa tollasen tissin näyttäjän törröhuulet hihhhhh

    Äänestä

  • Saiko rönttöstä?

    Äänestä

Tää blondi on kyllä ollut jo ihan nuoresta asti "setämiesten" kanssa. Nuorempana valehteli ikänsä. Eli jo ennen 17 v.

1Äänestä
  • Varmaan puhtoinen neitsyt edelleen. 🤡

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Varmaan puhtoinen neitsyt edelleen. 🤡

    Taitaa seurata Maisa Torpan jalanjälkiä, Maisalla oli jääkiekkoilijoita panokavereina, sitten alkoi muutamaa heistä kiristämään valeraskaudella, että semmonen tyttö Maisa oli

    1Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Taitaa seurata Maisa Torpan jalanjälkiä, Maisalla oli jääkiekkoilijoita panokavereina, sitten alkoi muutamaa heistä kiristämään valeraskaudella, että semmonen tyttö Maisa oli

    On se Maisa ollut härski muija, joku sille tehtaillut väärennettyjä raskaus todistuksia🤕yritti 10000euroa mut ei saanut

    1Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    On se Maisa ollut härski muija, joku sille tehtaillut väärennettyjä raskaus todistuksia🤕yritti 10000euroa mut ei saanut

    Itse asiassa jokuhan sille kait ehti maksaa tuon kymppitonnin, mutta kun tuli ilmi että Törppö oli valehdellut niin joutu maksaan summan takasin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Itse asiassa jokuhan sille kait ehti maksaa tuon kymppitonnin, mutta kun tuli ilmi että Törppö oli valehdellut niin joutu maksaan summan takasin.

    Maisa on oikea Munahaukkojen kuningatar, Tiina Jylhä jää toiseksi🤗

    Äänestä

  • No eipä nyt valehdellut mieshän ihmetteli kun onkin niin nuori vaikka näyttää vanhemmalta
    Eikö miehellä korvien välissä jo järki sano että tämähän on vielä alaikäinen
    Aika paha !

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Taitaa seurata Maisa Torpan jalanjälkiä, Maisalla oli jääkiekkoilijoita panokavereina, sitten alkoi muutamaa heistä kiristämään valeraskaudella, että semmonen tyttö Maisa oli

    Näin voi käydä kun toinen antaa olettaa liikoja , eivät ole kuvitelleet olevansa pelkkiä hoitoja
    Kyllä se suutuuttaa ja varoitus siittä että ei käytetä hyväksi
    Pitäis kyllä tyttöjenkin ymmärtää ettei anneta heti ym

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    On se Maisa ollut härski muija, joku sille tehtaillut väärennettyjä raskaus todistuksia🤕yritti 10000euroa mut ei saanut

    Härskiä hommaa on Maisa tehnyt. Nyt sitten yrittää esittää jotain maailman parhainta äityliä🤮

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Itse asiassa jokuhan sille kait ehti maksaa tuon kymppitonnin, mutta kun tuli ilmi että Törppö oli valehdellut niin joutu maksaan summan takasin.

    Miksi maksaa jos on syytön. Ei savua ilman tulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Maisa on oikea Munahaukkojen kuningatar, Tiina Jylhä jää toiseksi🤗

    Heljanko on pilluhaukkojen kuningas.

    Äänestä

  • Anonyymi00331 kirjoitti:

    No eipä nyt valehdellut mieshän ihmetteli kun onkin niin nuori vaikka näyttää vanhemmalta
    Eikö miehellä korvien välissä jo järki sano että tämähän on vielä alaikäinen
    Aika paha !

    Mikä helvetin alaikäinen, kumpikin täysi-ikäisiä 17 ja poika 20. Eikö sun kallon mene tuo.

    Äänestä

Miksi Seiska menee tuollaiseen mukaan?

Äänestä
  • Seiskasta saamme aina lukea, mitä nämä silikonitissit ja ankkahuulet oikeasti ovat.
    Toivottavasti nuoremmat myös huomaavat tuon naurettavuuden, ja eivät lähde matkimaan näitä bimboja. Itserakkaita pintaliitäjiä, joille ei tulevaisuus kovin loistavalta näytä. Esimerkkejä on jo olemassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Seiskasta saamme aina lukea, mitä nämä silikonitissit ja ankkahuulet oikeasti ovat.
    Toivottavasti nuoremmat myös huomaavat tuon naurettavuuden, ja eivät lähde matkimaan näitä bimboja. Itserakkaita pintaliitäjiä, joille ei tulevaisuus kovin loistavalta näytä. Esimerkkejä on jo olemassa.

    Tuntuu että seiska vihaa kaikkea kuten Sanna Marinia,,,,muka hyvää journalismiä ,,,

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuntuu että seiska vihaa kaikkea kuten Sanna Marinia,,,,muka hyvää journalismiä ,,,

    Onko sinulla harhoja? Ei Seiska ketään ” vihaa”. Seiska on paljastanut monet, julkimoiden, sekä isompien julkkisten kulissit ja kämmit. Se on tietysti ikävää, jos koet tuon noin kipeän henkilökohtaisesti, vaikka siitä syystä, että fanittamaasi henkilöä on käsitelty Seiskan jutuissa. Mietipäs vaihteeksi sitä, että olisiko siihen ollut joku muu syy kuin ”viha”? Olisiko henkilö/henkilöt käyttäytyneet huonosti, tehneet rikoksia menneisyydessä/ nykyisyydessä, yrittäneet peitellä jotain vakavaa? Huumeita? Perheväkivaltaa? Petoksia? Pettämistä? Liikennerikkomuksia? Rattijuopumuksia? Väkivaltaista käyttäyymistä? Lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua? Hyvä, että tällaiset asiat tuodaan julkisuuteen, vaikka Seiskankin kautta. Mietipä sitä tykönäsi 🤔…niin ja opettele oikeinkirjoitusta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tuntuu että seiska vihaa kaikkea kuten Sanna Marinia,,,,muka hyvää journalismiä ,,,

    Silti olet seiskan kestotilaaja!

    Äänestä

Iida Vainio on uusi Maisa Torppa.

1Äänestä
  • No nyt pomppas Maisa on 100 kertaa fiksumpi...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt pomppas Maisa on 100 kertaa fiksumpi...

    saakohan Iida Vainio porttikiellot hockey rinkeille kautta maan???

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt pomppas Maisa on 100 kertaa fiksumpi...

    Maisa ei ole todellakaan käyttäytynyt fiksusti, eikä ole fiksu. Siitä on todisteita pilvin pimein. Tietysti, jos kommentoijalla ei ole muun tyyppisistä henkilöistä kokemusta, niin voi kyseinen henkilökin vaikuttaa kommentoijan mielestä fiksulta. Kommentoija voisi ihan googlettaa, mitä sana ’fiksu’ tarkoittaa 🧐.

    Äänestä

  • Jep, hyvää vauhtia, ottanut esikuvaksi Maisa munahaukan😋

    Äänestä

  • Katsoin Erikan kuvia , luulin että siinä on tämä Iida , ovat hyvin paljon samaa näköä

    Äänestä

  • No maisa on sentään kaunis !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Katsoin Erikan kuvia , luulin että siinä on tämä Iida , ovat hyvin paljon samaa näköä

    Erikassa ja Iidassa on se ero, että Erika on tangokuningatar ja osaa laulaa. Erika olisi pärjännyt hyvin ilman Danny-vanhuksen opastusta. Jos Vikman ei olisi lähtenyt matkijan tielle, niin olisi se oma punainen lankakin voinut löytyä. Tuo Iida 🙈, meriittinä halpa kullanvärinen trikoomekko, silikonitissit, suuret luulot, eikä osaamista vielä millään elämän saralla…ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt pomppas Maisa on 100 kertaa fiksumpi...

    Eiköhän ne melko tasoissa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    No maisa on sentään kaunis !!!

    Kuvat voi olla hyvin muokattuja mutta luonnossa kaksoisleukainen nöpönenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    No maisa on sentään kaunis !!!

    Olet ilmeisesti nähnyt Maisasta vain sen muokatut kuvat.

    Äänestä

  • iida on tämän sakin pohjasakkaa! Minkälainen koti on ollut?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    saakohan Iida Vainio porttikiellot hockey rinkeille kautta maan???

    Miksi saisi? Mitä laitonta hän on tehnyt? Heljanko tutkintavankeuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No nyt pomppas Maisa on 100 kertaa fiksumpi...

    Maisa on ainakin monin verroin kauniimpi.

    Äänestä

Sinisilmäinen mennessään ihanko totta!!!?? Mitähän nyt luulee😁!luuliko et nukkumaan hei😂😉!

Äänestä
  • Seitsemäntoista ikäinen silarimimmi tietää tasan tarkkaan, mitä on tekemässä.

    Äänestä

  • Missä on tämän nuoren ihmisen vanhemmat?äiti?vai eikö kiinnosta mitä tyttönen yrittää..karmeaan tilanteeseen itsensä ajanut, kun ei ole elämänkokemusta

    Äänestä

  • Anonyymi00438 kirjoitti:

    Missä on tämän nuoren ihmisen vanhemmat?äiti?vai eikö kiinnosta mitä tyttönen yrittää..karmeaan tilanteeseen itsensä ajanut, kun ei ole elämänkokemusta

    Aivan !!! Vanhemmat olisivat voineet ehkä pelastaa tyttärensä tulevaisuuden mutta ehkä heitäkin kiinnosti enemmän julkisuus koska sallivat kaiken typeryyden.Iida on nyt
    valtakunnan "bimpo" ,eikä koskaan muuksi muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi00499 kirjoitti:

    Aivan !!! Vanhemmat olisivat voineet ehkä pelastaa tyttärensä tulevaisuuden mutta ehkä heitäkin kiinnosti enemmän julkisuus koska sallivat kaiken typeryyden.Iida on nyt
    valtakunnan "bimpo" ,eikä koskaan muuksi muutu.

    iidan vanhemmat ja varsinkin äiti on ollut iidan luomisessa mukana.
    Aivan samoin kuin tuksunkin kotiväki. Jos yksi lapsi on mustalammas ja muut harmaita, niin lasta voi syyllistää enemmän, mutta kun useampi lapsista on tehnyt itsemurhan ja maassa kuin maassa työllistää poliisit ja oikeusjärjestelmän, sasiaalin, niin silloin on syytä kvanhemmissa ja lapset saavat maksaa heidän kieroutuneesta elämänkatsomuksesta.

    Äänestä

Ei tainnut "urheilutoimittaja" nyt täysin ymmärtää millä kaikilla tavoin tämä melkoisen tarkoituksenhakuiselta vaikuttava syyte tulee vaikuttamaan hänen omaan elämäänsä. Syytekynnys kun nyt olemassa olevien tietojen mukaan ei kuitenkaan tule ylittymään.

Taisi olla liian vahvasti mielessä se, mitä kaikkea pahaa tämä temppu voisi saada aikaan ko liigapelaajalle ja ehkä jopa hänen joukkueensa menestykselle tulevissa pleijareissa. Ja siinäkin asiassa taitaa olla täysin väärässä.

Äänestä
  • No näitä on niin iisi tehdä rikosilmoitus,
    tänään kuuntelin radio novaa siellä toimittaja oli tehnyt rikosilmoituksen tyttärensä jostakin, mielenpahoittamisesta:
    Minne ja mihin maailma menee kun toisaalla lähteen henkiä ja koteja pommien alle , täällä lintukodossa tehdään ongelmaa tyhjästä muutenkin poliisia kuormittaa kaikki turha ja tyrkky "myy" itseään somessa ja pahoittaa mielensä ja tekee rikosilmoituksen tyhjästä....

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No näitä on niin iisi tehdä rikosilmoitus,

    Kyllä tämä radiotoimittaja teki ihan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä tämä radiotoimittaja teki ihan oikein.

    Siis oikeesti.!!!
    Mistä tää radiotoimittaja teki rikosilmoituksen?

    Äänestä

  • kaikki lätkäfanit voisivat porukalla laittaa boikottiin tämän "urheilutoimittajan" työnantajan epäurheilijamaisesta käytöksestä kesken play off sarjan..

    tämä väitetty seksuaalitekohan on tapahtunut vuosia sitten ja tämä ulostulo osoittaa vain syvää harkitsemattomuutta ja tahallista vaikuttamisyritystä Tapparan menestyksen torppaamiseksi !!!!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No näitä on niin iisi tehdä rikosilmoitus,
    tänään kuuntelin radio novaa siellä toimittaja oli tehnyt rikosilmoituksen tyttärensä jostakin, mielenpahoittamisesta:
    Minne ja mihin maailma menee kun toisaalla lähteen henkiä ja koteja pommien alle , täällä lintukodossa tehdään ongelmaa tyhjästä muutenkin poliisia kuormittaa kaikki turha ja tyrkky "myy" itseään somessa ja pahoittaa mielensä ja tekee rikosilmoituksen tyhjästä....

    Onko mielestäsi tosiaan näin, ettei sodan uhriksi joutunut maa saa reakoida ja puolustaa maataan, eikä radiotoimittaja saa reagoida lapsensa ahdisteluun ? ?

    Äänestä

  • Taisi Iidan urheilutoimittajan haaveet tyssätä tähän 🤔.

    1Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Taisi Iidan urheilutoimittajan haaveet tyssätä tähän 🤔.

    Juu, tyssäsi myös se, että lätkän pelaajalle vaimoksi pääsisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kyllä tämä radiotoimittaja teki ihan oikein.

    Onko hänellä koulutusta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siis oikeesti.!!!
    Mistä tää radiotoimittaja teki rikosilmoituksen?

    Onko kyse alaikäiseen sekaantumisesta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Juu, tyssäsi myös se, että lätkän pelaajalle vaimoksi pääsisi.

    Ilman tätäkään tuskin onnistuisi .

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Onko kyse alaikäiseen sekaantumisesta ?

    Iida oli hotellikeissin aikaan 17 ja tämä liigapelaaja joko 22 tai 23 -vuotias. Suojaikäraja Suomessa on 16 v, eli mitään rikollista ei lain mukaan tässä mielessä ollut.

    Mutta rikosilmoitus onkin tehty seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kultamekon logiikan mukaan tämä syyte on aiheellinen koska heillä kahdella oli "eri asema". Näin Iida twitterissä eilen kyselijöille vastaili. Se jäi epäselväksi mitä ihmettä hän tuolla tarkoitti? Sitäkö, että toisella osapuolella oli ihan oikea työpaikka? Vai kenties sitä, että kyse oli lätkänpelaajasta? No, julkisti kuitenkin tämän pelaajan nimen vaikka mitään syytettä ei ole nostettu, eikä tietenkään tulla nostamaankaan, joten luultavasti saa vastata itse kunnianloukkaussyytteeseen myöhemmin. Ja täysin aiheesta.

    Voimia Idalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Siis oikeesti.!!!
    Mistä tää radiotoimittaja teki rikosilmoituksen?

    Oikea kysymys ei ole mistä hän teki rikosilmoituksen, vaan miksi hän teki.

    Ja syyhän oli se, että tämä jääkiekkoilija ei alkanutkaan seurustelemaan hänen kanssaan yhteisen hotelli-illan jälkeen. Ja sitten selvisi että hän oli vielä varattukin. Siksi. Näin hän kertoi itse seiskalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00202 kirjoitti:

    Komppaan!
    On ihan ilmiselvää, että kun kaikesta julkisuuteen puskemisesta huolimatta jokainen asia kosahtaa surkeasti, niin vaihtoehdoksi jää törkypaljastelu.
    Kun korvienväli humisee tyhjyyttään niin havainto siitä, että on tullut hyväksikäytetyksi voi viivästyä näinkin pitkään.
    Katkeruus siitä, ettei kelvannut kuin kertapanoksi nykyisin varakkaalle ja edelleen varatulle kiekkosankarille on ememmän kuin yksinkertainen naikkonen voi kestää.
    Tolla habituksella viattomaksi tekeytyminen on kyllä jo huvittava tempaus.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Iida oli hotellikeissin aikaan 17 ja tämä liigapelaaja joko 22 tai 23 -vuotias. Suojaikäraja Suomessa on 16 v, eli mitään rikollista ei lain mukaan tässä mielessä ollut.

    Mutta rikosilmoitus onkin tehty seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kultamekon logiikan mukaan tämä syyte on aiheellinen koska heillä kahdella oli "eri asema". Näin Iida twitterissä eilen kyselijöille vastaili. Se jäi epäselväksi mitä ihmettä hän tuolla tarkoitti? Sitäkö, että toisella osapuolella oli ihan oikea työpaikka? Vai kenties sitä, että kyse oli lätkänpelaajasta? No, julkisti kuitenkin tämän pelaajan nimen vaikka mitään syytettä ei ole nostettu, eikä tietenkään tulla nostamaankaan, joten luultavasti saa vastata itse kunnianloukkaussyytteeseen myöhemmin. Ja täysin aiheesta.

    Voimia Idalle.

    Mahtoiko tarkoittaa eri asemalla sitä, että kiekkoilijalla on enemmän hynää. Tuo tyttö, halvannäköisessä kultamekossaan voi olla sitäkin mieltä, että hänelle kuuluu siivu tyypin rahoista?

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No näitä on niin iisi tehdä rikosilmoitus,
    tänään kuuntelin radio novaa siellä toimittaja oli tehnyt rikosilmoituksen tyttärensä jostakin, mielenpahoittamisesta:
    Minne ja mihin maailma menee kun toisaalla lähteen henkiä ja koteja pommien alle , täällä lintukodossa tehdään ongelmaa tyhjästä muutenkin poliisia kuormittaa kaikki turha ja tyrkky "myy" itseään somessa ja pahoittaa mielensä ja tekee rikosilmoituksen tyhjästä....

    No tämä radio Novan kynsilakka mies on ihan oma lukunsa. Taas tänään päässyt IP lehtiin kuvan kera ja aihe oli, "veljen" menehtyminen.
    Eikö nyt helvetti sentään voi mitään pitää yksityisenä ja kunnioittaa edes sillä tavoin tuota
    " veljeään ".

    Hänen jutut voi laittaa ihan rauhassa mappi Ö:hön ja alimmalle riville kellarin pimentoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Onko mielestäsi tosiaan näin, ettei sodan uhriksi joutunut maa saa reakoida ja puolustaa maataan, eikä radiotoimittaja saa reagoida lapsensa ahdisteluun ? ?

    Jos on todistetusti tapahtunut ahdistelua, niin on poliisiasia, ei julkisuusjuttu !

    Äänestä

  • Anonyymi00164 kirjoitti:

    Onko kyse alaikäiseen sekaantumisesta ?

    Eerikäinen voi selventää asiaa , tekee sen ihan mielellään, kun tehdään iso juttu IP-lehteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00298 kirjoitti:

    Mahtoiko tarkoittaa eri asemalla sitä, että kiekkoilijalla on enemmän hynää. Tuo tyttö, halvannäköisessä kultamekossaan voi olla sitäkin mieltä, että hänelle kuuluu siivu tyypin rahoista?

    Sitä juuri tarkoitti, kiekkoilijalla on rahaa mitä Iida raukalla on hyvin kehnosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00163 kirjoitti:

    Onko hänellä koulutusta ?

    Ei. Toimittajaksi voi opiskella mm Tampereen yliopistolla jos keskiarvo riittää ja on yo.

    Äänestä

  • Anonyymi00272 kirjoitti:

    Komppaan!
    On ihan ilmiselvää, että kun kaikesta julkisuuteen puskemisesta huolimatta jokainen asia kosahtaa surkeasti, niin vaihtoehdoksi jää törkypaljastelu.
    Kun korvienväli humisee tyhjyyttään niin havainto siitä, että on tullut hyväksikäytetyksi voi viivästyä näinkin pitkään.
    Katkeruus siitä, ettei kelvannut kuin kertapanoksi nykyisin varakkaalle ja edelleen varatulle kiekkosankarille on ememmän kuin yksinkertainen naikkonen voi kestää.
    Tolla habituksella viattomaksi tekeytyminen on kyllä jo huvittava tempaus.

    Juurikin näin!

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Iida oli hotellikeissin aikaan 17 ja tämä liigapelaaja joko 22 tai 23 -vuotias. Suojaikäraja Suomessa on 16 v, eli mitään rikollista ei lain mukaan tässä mielessä ollut.

    Mutta rikosilmoitus onkin tehty seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kultamekon logiikan mukaan tämä syyte on aiheellinen koska heillä kahdella oli "eri asema". Näin Iida twitterissä eilen kyselijöille vastaili. Se jäi epäselväksi mitä ihmettä hän tuolla tarkoitti? Sitäkö, että toisella osapuolella oli ihan oikea työpaikka? Vai kenties sitä, että kyse oli lätkänpelaajasta? No, julkisti kuitenkin tämän pelaajan nimen vaikka mitään syytettä ei ole nostettu, eikä tietenkään tulla nostamaankaan, joten luultavasti saa vastata itse kunnianloukkaussyytteeseen myöhemmin. Ja täysin aiheesta.

    Voimia Idalle.

    No tekikö ne temput ja onko siitä näyttöö vai uskooko ne vain Iidan sanaan , ja onko kukkaan ollu pitämässä jalasta kiinni ja näkemässä. Ja menikö heti tapahttuman jälkeen asemalle hitto kun akat voi tosta vaan pilata toisen elämän kun niitä aletaan uskoon. On se väärin niin vääärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Juu, tyssäsi myös se, että lätkän pelaajalle vaimoksi pääsisi.

    Seuraavaksi Dubaihin takomaan rahaa

    Äänestä

Edelleen naiivi. Mutta betonoinut itsensä pariksikymmeneksi vuodeksi n. s. mediapersoonien eli turhien julkkisten joukkoon. Voi voi sentään. Oman nimensä ja maineensa voi pilata monella tavalla, mutta että tutkinnassa olevan rikoksen epäillyn nimen vuotaa niin paha juttu.

Äänestä
  • ei taida tissityrkyllä olla enää haastateltavia ??
    taitaa tulevaisuus näyttää siltä että ne pukukoppien ovet pysyvät bimboblondilta tiukasti kiinni

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ei taida tissityrkyllä olla enää haastateltavia ??
    taitaa tulevaisuus näyttää siltä että ne pukukoppien ovet pysyvät bimboblondilta tiukasti kiinni

    Eikö reilu ja rehti teuvalaislähtöinen liikemies A. V. operoinut Iidalle uuden työpaikan ihan Epsanjasta saakka? Veikkaan, että Iida on oman itsensä suurin mainehaitta. Toisaalla kertoi julkkisuransa alussa olevansa urheilutoimittaja, toisaalla taas haaveili urheilutoimittajan urasta ja kansainvälisistä töistä. Ei taida tuolla statuksella tulla formulatoimittajaa eikä muutakaan toimittajaa.
    Mä kyllä veikkaan, että rikosilmoitus tehtiin vasta nyt julkisuuden takia. Joku random 17 vee "naiivi" ei tällaista julkisuusmyllyä olisi saanut aikaan. Mutta onnea Iidalle valitsemallaan tiellä. Tuksu tarvitseekin itselleen jo perintöprinsessan.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Jos tuo vielä pääsee ” toimittelemaan” haastattelua, niin tuleeko seuraava syytös siitä, että joku urheilija on vilkaissut haastattelijan ” antavaa tissivakoa irstaasti” 😂?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jos tuo vielä pääsee ” toimittelemaan” haastattelua, niin tuleeko seuraava syytös siitä, että joku urheilija on vilkaissut haastattelijan ” antavaa tissivakoa irstaasti” 😂?

    Ne on luomut! Iida kertoi ihan ite. Salitreenillä saa tollaset pallot.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    ei taida tissityrkyllä olla enää haastateltavia ??
    taitaa tulevaisuus näyttää siltä että ne pukukoppien ovet pysyvät bimboblondilta tiukasti kiinni

    Jos tuo juttu jonnekin etenee ja hän häviää, niin onko tyrkyllä rahaa maksaa molempien oikeuskulut, sekä kiekkomiehelle korvausta kunnianloukkauksesta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kaikkien silikonityrkkyjen äiti, sai urheiluministerin eroamaan virastaan 😏.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ne on luomut! Iida kertoi ihan ite. Salitreenillä saa tollaset pallot.

    Onko nämä kaikenmaailman Iidat täysin idiootteja ?? Siltä näyttää. Ulkonäkökin on semmoinen, että yrjöt lentää, jos tarkasti katsoo.

    Äänestä

  • Anonyymi00299 kirjoitti:

    Jos tuo juttu jonnekin etenee ja hän häviää, niin onko tyrkyllä rahaa maksaa molempien oikeuskulut, sekä kiekkomiehelle korvausta kunnianloukkauksesta. Kaukana ovat ne ajat, jolloin kaikkien silikonityrkkyjen äiti, sai urheiluministerin eroamaan virastaan 😏.

    Veronmaksajien piikkiin menevät Iidan oikeudenkäyntikulut, ei tuommoisella mitään rahaa ole ei nyt eikä tulevaisuudessakaan.

    Äänestä

Kuka on maalivahti, nimi esiin kamraatit???

Äänestä
  • KVG

    Äänestä

Neiti saanut useammaltakin pelaajalta kiristettyä rahaa luvattuaan olla tekemästä vastaavia ilmoituksia. Tällä kertaa ei rahaa saanut, joten toteutti uhkauksensa. Näin on.

Äänestä
  • Torppakin yritti aikoinaan kiristää kiekkoilijoilta ja yhdeltä liikemieheltä rahaa. Syynä oli valehdeltu raskaus. Bestis oli väärentänyt raskaustodistuksen. Onko tuo Iida samaa maata?

    Äänestä

  • siis urheilijatoimittajan statuksella alkanut antaa myös henkistä valmennusta ja yksityisluontoisia ns.reikihoitoja????

    Äänestä

  • Siis onko tämä ihan faktaa ja mistä tällainen tieto?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Torppakin yritti aikoinaan kiristää kiekkoilijoilta ja yhdeltä liikemieheltä rahaa. Syynä oli valehdeltu raskaus. Bestis oli väärentänyt raskaustodistuksen. Onko tuo Iida samaa maata?

    Torpan tekoja ei kyllä voi arvostaa. Huijari mikä huijari.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Torppakin yritti aikoinaan kiristää kiekkoilijoilta ja yhdeltä liikemieheltä rahaa. Syynä oli valehdeltu raskaus. Bestis oli väärentänyt raskaustodistuksen. Onko tuo Iida samaa maata?

    Samanlaisia bimboja molemmat, Maisa ja Iida.

    Äänestä

Kaikki entiset heilat käydään läpi verotiedoista. Onnea teille!

Äänestä
  • Toivotaan että Valavuori välttyy näiltä jutuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Toivotaan että Valavuori välttyy näiltä jutuilta.

    Voipi olla, ettei välty. Valavuorellakaan ei näytä olevan liiemmin itesuojeluvaistoa.

    Äänestä

Todennäköisesti mies tuomitaan. Näyttää olevan tämän hetken ilmiö.

Äänestä
  • Kyllä, näyttöä kun ei tarvita.
    Näissä jutuissa lähes aina sana sanaa vastaan, veikata voi kuka häviää.

    Äänestä

Yllättäen muisti vanhan tapahtuman ja nyt toi sen yllätys ,yllätys lehtien palstoille.

Äänestä
  • Kostoyritykseltä vaikuttaa. Erittäin epäonnistuneelta sellaiselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Kostoyritykseltä vaikuttaa. Erittäin epäonnistuneelta sellaiselta.

    Yllättikö friidun rahanpuute?

    Äänestä

Voi voi itsellesi raiskareiden kannattaja

Äänestä
  • Ei tässä mistään raiskauksesta ole kyse. Jos olisi, rikosilmoitus olisi tehty siitä. Tämä Vainiohan teki rikosilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, eli koki olleensa jotenkin mystisesti alisteisessa asemassa kun kipitti salaa sinne hotellihuoneeseen. Olihan kyseessä kuitenkin jääkiekkomaalivahti, eikä kukaan jääkiekkoilijan vetovoimaa pysty vastustamaan. Tietenkään.

    Äänestä

Tuota kultapimpsaa pukee hyvin maski naamassa. Näyttää niin ihan siedettävältä. Nykyään ihan karmivan näköinen.

Äänestä
  • Näin on! Ei olisi ilman Koronaa ollut mitään tsäänssiä julkisuuteen. On keskivertoa rumemman näköinen harakka ilman maskia.

    Äänestä

Jokin tässä haiskahtaa ja pahasti.

Äänestä
  • Jääkiekkoilijat ovat kautta aikain haksahtaneet näihin tyhmiin blondeihin, yleensä nuoriin, ja näinhän siinä sitten käy. Yleensä se blondi on joku ex-missi mutta tässä tapauksessa ei sitäkään, vaan pelkkä blondi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jääkiekkoilijat ovat kautta aikain haksahtaneet näihin tyhmiin blondeihin, yleensä nuoriin, ja näinhän siinä sitten käy. Yleensä se blondi on joku ex-missi mutta tässä tapauksessa ei sitäkään, vaan pelkkä blondi.

    Voi mitä juttuja Maisastakin Seiskassa, kun aikanaan jahtasi jääkiekkoilijoita. Ja nuori blondi oli siihen aikaan, tottakai. Nyt on vain blondi.

    Äänestä

  • Iida tässä haiskahtaa 😎.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Voi mitä juttuja Maisastakin Seiskassa, kun aikanaan jahtasi jääkiekkoilijoita. Ja nuori blondi oli siihen aikaan, tottakai. Nyt on vain blondi.

    Maisa oli silloin nuori, mutta oliko viaton, alkoi kiristämään

    Äänestä

Asuin itse 17 -vuotiaana avoliitossa.

Ei hän nyt mikään lapsi silloin ollut.

Järkyttävää tuon miesparan puolesta. Hänen pitäisi nostaa nyt joku kunnianloukkaussyyte elämän tuhoamisesta.

Äänestä
  • Ei miehet voi näille naisille mitään, jotka keksivät yhtäkkiä väittää jotain. Ainoa keino on nykyään pysyä kaukana naisista, ennenkaikkea noista blondeista, nuorista blondeista.

    Äänestä

  • Iida luulee, että kun on nyt kypsä 19 vee ja maailmaa nähnyt, niin omia toimia voi selitellä, että 17-vuotiaana olin naiivi. Muka kiekkomies antoi ohjeet, miten hiiviskellä hotellihuoneeseen. Kovaa henkistä kehitystä on muka tapahtunut. Mutta olen kallellaan siihen luuloon, että Iida on ollut tällaisessa mukana aikaisemminkin ja nyt vain ei olekaan irronnut kiristyksen kohteelta mitään astakaikua tai rahaa?
    Kuka maksaa Iidan meikit, releet, tukkajatkeet ym., kun tuloja suunnilleen nolla noista "urheilutoimittajan" hommista. Eikun somettamisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Iida luulee, että kun on nyt kypsä 19 vee ja maailmaa nähnyt, niin omia toimia voi selitellä, että 17-vuotiaana olin naiivi. Muka kiekkomies antoi ohjeet, miten hiiviskellä hotellihuoneeseen. Kovaa henkistä kehitystä on muka tapahtunut. Mutta olen kallellaan siihen luuloon, että Iida on ollut tällaisessa mukana aikaisemminkin ja nyt vain ei olekaan irronnut kiristyksen kohteelta mitään astakaikua tai rahaa?
    Kuka maksaa Iidan meikit, releet, tukkajatkeet ym., kun tuloja suunnilleen nolla noista "urheilutoimittajan" hommista. Eikun somettamisesta.

    Noista puolimaailmannaisista, pitäisi äijien ymmärtää pysyä erossa, koska noista ei koskaan seuraa mitään hyvää. Missä on miesten itsesuojeluvaisto? Olisi viisaampi vain katsoa, kuin koskea. 😎

    Äänestä

Ei tuossa mitään rikosta ole tapahtunut. Iida oli jo 17-vuotias, eli suojaikäraja oli reippaasti ylitetty.

Äänestä
  • Tätä minäkin ihmettelen. Että mistä tuo tissityrkky oikein Heljankoa syyttää? Tissityrkky oli 17v hiippaillesaan hotellihuoneeseen. Eli ei ollut sakkolihaa. Ja tasan tarkkaan tiesi kyllä mitä siellä hotellihuoneessa tehdään. Eli syyttääkö nyt Heljankoa raiskauksesta vai mistä? On tuo kyllä ihme ämmä.....

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Tätä minäkin ihmettelen. Että mistä tuo tissityrkky oikein Heljankoa syyttää? Tissityrkky oli 17v hiippaillesaan hotellihuoneeseen. Eli ei ollut sakkolihaa. Ja tasan tarkkaan tiesi kyllä mitä siellä hotellihuoneessa tehdään. Eli syyttääkö nyt Heljankoa raiskauksesta vai mistä? On tuo kyllä ihme ämmä.....

    Sinisilmäinen ja alisteinen Iida väittää olleensa, kun suostui naivina hiippailemaan miehen hotellihuoneeseen.
    Ei nää kiekkohemmot mitään älyn jättiläisiä ole koskaan olleet, joten eiköhän se älyllinen taso ole ollut aikalailla sama, joten alisteisesta asemasta puhuminen on ihan diipadaapaa.
    Naivi Iida on ollut kuvitellessaan, että kertapanoa kaivannut kiekkoilija haki hänestä vakisuhdetta.
    Ottais nyt vaan opirahoina tapahtuman ja pitäis suunsa supussa.

    Äänestä

Samasta syystä lähes kaikki naiset vois tehdä ilmoituksen.

Äänestä
  • Olen seurustellut yläasteikäisestä mieheni kanssa. Avioliitossa oltu 40-vuotta. Voisinko haastaa hänet oikeuteen kähmimisestä, jota tapahtui silloin muinoin? Oli kyllä molempien suostumus…muttamutta…😄.

    Äänestä

Voi näitä reppanoita.Hankkisi ammatin, eläisi omilla saavutuksillaan. Varokaa
pojat tälläisiä ressukoita.

Äänestä
  • Torppahan rahasti miehiä tuolla keinoin, olisiko tämä bimbo niitä esimerkin ottajia?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Torppahan rahasti miehiä tuolla keinoin, olisiko tämä bimbo niitä esimerkin ottajia?

    Maishan meni vielä astetta pidemmälle ja kiristi hokihemmoja ruutupaperille, ihan itse rustatuilla raskaustodistuksilla tyttökaverinsa kanssa.
    Samoja polkuja kulkee Iida vaikka on ulkonäöltään huomattavasti rujompi tapaus.
    Ei ole omat vanhemmatkaan saaneet tälle itsestään liikoja luulevalle bimbolle mitään rotia, tai rajoja aikaiseksi ja tulos on sitten tämä.
    Muija pilaa maineensa ja mahdollisuutensa kyseenalaisena kiertopalkintona ja limaisten äijien lyhytaikaisena leikkikaluna.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Eikös Maisa tapaillut jotain naimisissa olevaa perheellistä jääkiekkoilijaa ja uhkasi kertoa tämän vaimolle? Siis noiden valheellisten raskausväitteiden lisäksi.

    Äänestä

Tuosta miehestä ja tämän varallisuudesta on tuore juttu eli tammikuussa 2023 Ylen sivuilla. Siinä sanotaan että mies sijoittaja ja sijoittanut omistusasuntoihin ja osakkeisiin. Eli 25-vuotiaaksi jo varakas. Lisäksi hänen uraansa jääkiekkoilijana siinä jutussa kehutaan. Paras aika menossa ammatillisesti.

Äänestä
  • Näitähän nämä rahastaja naiset just kyttää. Ihme, että noitten älykkyysosamäärällä kuitenkin aina rahamiehet löydetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Näitähän nämä rahastaja naiset just kyttää. Ihme, että noitten älykkyysosamäärällä kuitenkin aina rahamiehet löydetään.

    Kannattaisi näiden rahamiestenkin vähän miettiä tekemisiään.

    Äänestä

  • No just! Täähän se selittää Iidan motiivin retostella vuosien takaisella tapauksella juuri nyt.
    Muijaa on jäänyt harmittamaan, että halvasta hotellipanosta ei syntynytkään vuosisadan lovestooria.
    Nyt sitten ollaan niin pöyristynyttä ja hyväksikäytettyä.
    Seitsemäntoista täyttänyt suttura on takuulla jakanut toosaansa jo ennen tätä kyseistä kaveria
    Nyt on vähän myöhäistä vedota sinisilmäisyyteen ja viattomuuteen.

    Äänestä

17 vuotias voi kyllä olla naiivi mutta jos mitään ei tapahtunut niin kaikki hyvin. Itselläni oli 16 vuotiaana 20v vanha kundikaveri. Oli kyl suht normaalia.. joten 17v ja 22v. 5 vuotta.. ei nyt hirmupaha.

Äänestä
  • Eiköhän tuossa asiassa eniten ärsytä noitten silikonibimbojen julkisuushakuisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Eiköhän tuossa asiassa eniten ärsytä noitten silikonibimbojen julkisuushakuisuus?

    Just se! Pitävät itsestään selvänä, että elävät miesten siivellä maailman vanhimmalla ammatilla. 😝

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Just se! Pitävät itsestään selvänä, että elävät miesten siivellä maailman vanhimmalla ammatilla. 😝

    Maisa voisi konsultoida Iidaa, sillä nimittäin alalta pitkäaikainen kokemus, toinen ketale olisi Tiina Jylhä, jolla vielä monipuolisempi kokemus, seuralaispalvelua yms.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Maisa voisi konsultoida Iidaa, sillä nimittäin alalta pitkäaikainen kokemus, toinen ketale olisi Tiina Jylhä, jolla vielä monipuolisempi kokemus, seuralaispalvelua yms.

    Mutta ei sitä silti loppupeleissäkään auennut Maisalle sitä upeaa, rikasta, glamourista, luksuksentäyteistä tulevaisuutta, vaikka kovin sinne yritti kiipiä. Hetken näytti hyvältä, pääsi miljonäärin kanssa oikein kihloihinkin, mutta omaa tyhmyyttään, ja ihan itse, möhläsi mahdollisuutensa. Yritti viedä jopa miljonäärin mukanaan sinne viemäriin, onneksi ei onnistunut. Sitä eroa sitten itkettiin ’iidamaisesti’ julkisuudessa yli vuoden ja uhkailtiin miljonääriä milloin mitenkin. Ahneus ja tyhmyys ovat huono aisapari 🤑. Halvassa kultamekossa keekoilleen Iidan pitäisi nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja miettiä, haluaako tätä elämää todella. Tyttö on vasta 19- vuotias ja elämä menossa jo aika huonoon suuntaan. Opittavana olisi vielä se, että jos kelpaa sänkyyn, niin ei välttämättä kelpaa tyttöystäväksi tai vaimoksi, varsinkaan jos pilaa mainettaan itse. Opittavana on vielä oman itsensä arvostus ja kunnioitus, nämä kun oppii, niin ei lähde ihn mihin tahansa mukaan 👍.

    Äänestä

  • Anonyymi00252 kirjoitti:

    *ihan mihintahansa*

    Täyttä asiaa!!

    Äänestä

Onkos tuossa "salaisesti hotelliin" nyt mitään ihmeellistä? Muistan lukeneeni, että jonkun pallonpotkijan luoksekin on hiivitty hotellin sivuovesta.
Kyllähän 17-vuotiaalla on jo sen verran älliä, turha valittaa sinisilmäisyyttään.
Teet valinnan, että menet tai et mene.
Kunpa nuoret tajuaisivat, että nuo negatiiviset uutiset seuraa tappiin asti. Oletan, että ovet sulkeutui jääkiekkopiireihin.
Ja yleensä urheilupiireihin. Mitäs sit keksis?

Äänestä
  • Ovet sulkeutuu Iidalta ihan oman toiminnan tuloksena ja etenkin, kun on itse vuotanut kuuman jutunaiheen viihdelehdelle. Todella uskottava urheilutoimittajana, someyhteistyökumppanina ja muutenkin. Kannattaa kaksilahkeisten juosta ja lujaa, kun Iida rynnii paikalle.

    Äänestä

  • Torpan, Tuksun, Sofian, Vikmanin ym. kaltaisten oppilaita alkaa ilmestyä julkisuuteen.
    Tulevaisuuden voi jo arvata. 🤡

    Äänestä

  • Mikkihiiri sai kunnolla sisään ajetun yksilön kun Maisan otti🤭

    Äänestä

  • No, onhan aina OnlyFans 😉. Sinne sitte vaan tienaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Mikkihiiri sai kunnolla sisään ajetun yksilön kun Maisan otti🤭

    Kyllä 😄. Torpalla oli ikäänsä nähden paljon kilometrejä mittarissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Torpan, Tuksun, Sofian, Vikmanin ym. kaltaisten oppilaita alkaa ilmestyä julkisuuteen.
    Tulevaisuuden voi jo arvata. 🤡

    Kun urheilutoimittajan työ jää haaveeksi niin Iida varmaan yrittää seuraavaksi laulajan uraa. Danny voi toimia mentorina, ei se Helmilläkään mikään kummoinen lauluääni ole.

    Äänestä

  • Se oli perhetuttu, jonka lasta Maisa kävi vahtimassa. Eiku.

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Kun urheilutoimittajan työ jää haaveeksi niin Iida varmaan yrittää seuraavaksi laulajan uraa. Danny voi toimia mentorina, ei se Helmilläkään mikään kummoinen lauluääni ole.

    Se olisi Dannylle ihan oikein, että saisi tuon kultamekon ristikseen 😃. Se vaan tässä on huono puoli, ettei kultamekko muistuta yhtään edesmennyttä Armia.

    Äänestä

  • Tämä entinen tyttö, jota vietiin vaivihkaa sivuovista futarin iloksi, kuvitteli myös alkavansa kyseisen futarin tyttöystäväksi 😂. Jos en väärin muista, niin tämä entinen tyttö katsoi myös asiakseen ilmoittaa futarin viralliselle tyttöystävälle, että tämän olisi aika siirtyä syrjään hänen tieltään 🤣. No, entisestä tytöstä ei tullut futarin tyttöystävää 😢.

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Tämä entinen tyttö, jota vietiin vaivihkaa sivuovista futarin iloksi, kuvitteli myös alkavansa kyseisen futarin tyttöystäväksi 😂. Jos en väärin muista, niin tämä entinen tyttö katsoi myös asiakseen ilmoittaa futarin viralliselle tyttöystävälle, että tämän olisi aika siirtyä syrjään hänen tieltään 🤣. No, entisestä tytöstä ei tullut futarin tyttöystävää 😢.

    On tämä entinen futarin sivuovista sisään viety jo aika kurpan näköinen.
    Kovasti on senkin jälkeen yrittänyt, mutta aina on tullut " stiplu " matkaan.

    Kahden lapsen äitinä roikkui vielä jääkiekkoilija RR:n paidassa kiinni, mutta ei lämmennyt RR vaan joku kaverinsa otti ja vei hotelliin, sitä ei tarina kerro, että pääsikö nyt sisään ihan paraatiovesta vai vieläkö piti mennä sivureittiä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00303 kirjoitti:

    Tämä entinen tyttö, jota vietiin vaivihkaa sivuovista futarin iloksi, kuvitteli myös alkavansa kyseisen futarin tyttöystäväksi 😂. Jos en väärin muista, niin tämä entinen tyttö katsoi myös asiakseen ilmoittaa futarin viralliselle tyttöystävälle, että tämän olisi aika siirtyä syrjään hänen tieltään 🤣. No, entisestä tytöstä ei tullut futarin tyttöystävää 😢.

    Ei siitä entisestä tytöstä tullut yhtään mitään.
    Parisuhderintamalla on ollut erittäin risaista.
    Ensimmäisestä aviosta hankkiutui eroon pettämisen jälkeen ja iski kiinni miljonääriksi luulemaansa ruotsinkieliseen hulttiopoikaan.
    Laski väärin , kun hyvin toimeentuleva mies ei vienyt yhdeksän vuoden jälkeenkään alttarille, ero oli odotettu, mutta riitaisa ja ruma.
    Pari lasta nainen on saattanut maailmaan, mutta näitä hoitavat exät ja mummot, kun nainen liihottaa omilla teillään.
    Vaihtuvia miehiä ja levotonta haahuilua, sitä se on naisen elämä— kukaan ei kadehdi kouluttamatonta, rääväsuista ikisinkkua.

    Äänestä

Voi sinua Iida, hukkasit aikasi julkisuudessa omaan tyhmyytesi. Opettele tulemaan kertomuksella ulos. sori olet hakusessa

Äänestä
  • Iida syyttää kiekkomiestä, kun ensin lupasi ja sitten pojalla ei pelittänyt ollenkaan, vaikka Idalla kaikki oli niin luomua.

    Äänestä

Eipäs nyt mollata nuorta tyttöä. Tämä on hänen näkemyksensä. Varatun miehen ei tarvitse esittää mitään hiiviskelyideoita, mutta houkutus oli suuri. Tuskinpa tuota nyt tarvitsee toimitusjohtajien taholta selvitellä, varsinkin kun ollaan menossa Suomen Mestaruus loppuotteluun.

Äänestä
  • Turha syyttää miestä tässä. Tämä tyttö halusi sulan hattuunsa ja sellaisen hän sai. Vaati tosin perättömän rikosilmoituksen vääntämistä ja ilmiantoa seiskalle. Kyllä nyt kelpaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    Turha syyttää miestä tässä. Tämä tyttö halusi sulan hattuunsa ja sellaisen hän sai. Vaati tosin perättömän rikosilmoituksen vääntämistä ja ilmiantoa seiskalle. Kyllä nyt kelpaa!

    Iidalla voi olla hetken sellainen suloisen koston olo, mutta pian vyöryy todellisuus päälle, ja takuulla miettii, että mitäs tuli tehtyä.” Myöhäitä pieraista, kun tavara on jo housuissa”, sanoi pappa-vainaakin.

    Äänestä

Vaikka iidalla on iso pää, ei sinne järkeä ole mahtunut yhtään.

Äänestä
  • Ei niin. Siinä päässä on kuivat ja valkaisuissa palaneet, kiillottomat hiukset.

    Äänestä

  • Iidahan on karmeen näköinen , huppu päähän ja sitten vasta panoksi.....

    Äänestä

Iida yrittää olla Maisa Torpan manttelinperijä, mutta Maisa, kaikesta muusta sekoilustaan huolimatta, oli sentään kaunis ja sanavalmis julkisuuteen tullessaan. Iida on vain omituisen, liian muokatun näköinen ja verbaalinen ulosantikin on vähän niin ja näin.

Olisi mielenkiintoista tietää, kumpi oli aloitteellinen osapuoli Iidan ja kiekkoilijan viestittelyssä? Ja miksi Iida suostui hiippailemaan kiekkoilijan hotellihuoneelle, kerta häntä kummastutti jo kysymys siitä, asuuko yksin? Sitä luulisi, että ensitreffit voidaan sopia ihan julkiselle paikalle?

Äänestä
  • Hitaasti käyvällä kestää useampi vuosi tajuta josko oli tullut hyväksikäytetyksi.
    Helppoa kertapanoa hakenut hokihemmo on takuulla unohtanut tämän tusinasutturan eikä ole yhteyksiä pitänyt tapahtuman jälkeen.
    Eiköhän tämä muija ole hiippaillut ihan jokaiseen ehdotettuun hotellihuoneeseen, aivan turha on vedota viattomuuteen ja ymmärtämättömyyteen, kun tunku ja tyrkytäminen julkisuteen on ollut niin ilmeistä ja kohteet lajin kuin lajin urheilijat.
    Ei tämä hutsu mitään vaimomatskua miehille ole vaan hetken hupia.
    Naikkosen itse valitsema habitus vain korostaa tarkoitushakuisuutta, fiksut miehet kaikkoaa pikaisesta kun Iida lehahtaa mestoille.

    Äänestä

  • Maisa kaunis?? 😳

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Hitaasti käyvällä kestää useampi vuosi tajuta josko oli tullut hyväksikäytetyksi.
    Helppoa kertapanoa hakenut hokihemmo on takuulla unohtanut tämän tusinasutturan eikä ole yhteyksiä pitänyt tapahtuman jälkeen.
    Eiköhän tämä muija ole hiippaillut ihan jokaiseen ehdotettuun hotellihuoneeseen, aivan turha on vedota viattomuuteen ja ymmärtämättömyyteen, kun tunku ja tyrkytäminen julkisuteen on ollut niin ilmeistä ja kohteet lajin kuin lajin urheilijat.
    Ei tämä hutsu mitään vaimomatskua miehille ole vaan hetken hupia.
    Naikkosen itse valitsema habitus vain korostaa tarkoitushakuisuutta, fiksut miehet kaikkoaa pikaisesta kun Iida lehahtaa mestoille.

    Eikö tämä Iida ollut jo kihloissa 12 vuotiaana jonkun sumopainijan kanssa, joten kokemusta on sillä alalla.

    Äänestä

Ihan peruskoulupohjallako Iida
touhuaa?

Äänestä
  • Niin taitaa tehdä, mutta luulot on suuret.

    Äänestä

  • Ei näissä piireissä, jota Iidakin edustaa tuo koulutus ole heidän vahvoja puoliaan.....heh heh

    Äänestä

Tämä Vainio. Voi luoja mikä tapaus. Jotenkin tuntuu, että ei ole parhaita pelimerkkejä annettu elämän matkalle mukaan.

Äänestä
  • Jotenkin tulee mieleen Tuksu turha julkkis 7lehden lemmikki joka aina myy lööpeillään.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Jotenkin tulee mieleen Tuksu turha julkkis 7lehden lemmikki joka aina myy lööpeillään.

    Tuksun ja Torpan oppi on mennyt tälle tyrkylle perille. 😖

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Tuksun ja Torpan oppi on mennyt tälle tyrkylle perille. 😖

    Hyvin on tämä kultalamellimekko omaksunut Tuksun Maisan ja Sohvan opit..
    Urheilutoimittajana kultalamellimekon meriitit ovat yhtä kovaa luokkaa kun Maisalla lentoemona ja siltä pohjalta kovanluokan selostajana ojensi myös Mertarantaa..

    Mertaranta sentään ymmärtää mitä eroa on maaliverkolla ja verkkosukkahousuilla...
    Silloin kun molempien edessä on haarat auki niin kaikkihan on avoinna suoraan pussin perälle saakka..

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Tuksun ja Torpan oppi on mennyt tälle tyrkylle perille. 😖

    Niinpä, kovaa vauhtia Iida on menossa perässä...

    Äänestä

On näköjään poistanut Instagramin, twitterin ja Facebookinsa. Mahtoikohan olla päivän lätkämatsia katselemassa? On kyllä harvinaisen vähä-älyinen ihminen, ja niin nuorena erittäin huonon polun elämälleen valinnut. Sääliksi käy

Äänestä
  • Haa haa haa! Jokohan tuo humanoidin näköinen petolinnun perse tajusi itsekin, että nyt tuli mokattua ja pahasti 🤣Onneksi Tapparan miehellä on sen verran massia, että pystyy palkkaamaan pätevän juristin itselleen. Siinä saattaa vielä idiootti-Iita joutua vastaamaan kunnianloukkaussyytteeseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Haa haa haa! Jokohan tuo humanoidin näköinen petolinnun perse tajusi itsekin, että nyt tuli mokattua ja pahasti 🤣Onneksi Tapparan miehellä on sen verran massia, että pystyy palkkaamaan pätevän juristin itselleen. Siinä saattaa vielä idiootti-Iita joutua vastaamaan kunnianloukkaussyytteeseen!

    Muijalla saattaa olla akuutti rahapula. Entinen hoito kuseen, Seiskalta vähän suolarahoja isompaan kassavajeeseen raflaavasta jutusta. 🤩🤩

    Äänestä

  • Eikös tuo Iida ollut myös Thermanin hoito viime vuonna ?

    Äänestä

  • Anonyymi00366 kirjoitti:

    Eikös tuo Iida ollut myös Thermanin hoito viime vuonna ?

    No kenenpä hoito Iida EI olisi ollut? Kyllä tuo daami on vieraillut varsin usein hotelleissa miesten mukana, myös Thermanin.

    Äänestä

Ketä tää on

Äänestä
  • No sehän on tämä tyyppi joka pukeutui kylmimmillä talvipakkasilla ainoastaan kultaiseen bilemekkoon ja meni tyrkyttämään itseään lentokentälle kun Suomen jääkiekkomaajoukkue palasi olympialaisista. Sen lisäksi hän on onnistunut hiippailemaan jääkiekkomaalivahdin hotellihuoneeseen hommiin. Siinäpä se pähkinänkuoressa.

    Äänestä

Voi sääli tuota tyrkkyä. Tyhmä voi olla mutta ei idiootti. Miltähän se tuntuu kun kaikkien mielestä pelkkä vitsi ja normijärkiset juoksee karkuun

Äänestä
  • Tuo on totta. Julkisuudessa jo 19-vuotiaana täysin pellenä. Parin kymmenen vuoden päästä ei ole tytöstä enää mitään jäljellä. Ulkonäkö ei ole vahva puoli, omituisen näköinen muija, ja luonne kuvautuu todella ärsyttävänä. Onnea vaan siihen urheilujuontoon.

    Äänestä

Ei taida tyttö tietää mitä tuleman pitää, kun tuolle linjalle lähti. Menee kyllä roskaa tuulettimen ja paljon.

Äänestä
  • Taisi se pas*a lentää tuulettimeen jo 😂.

    Äänestä

Yleensä tyhmimmät blonditkin tietää matematiikasta sen, jos jakaa niin ei saa kertoa! Tämä ei tunnu tietävän edes sitä?

Äänestä
  • Nimenomaan kaikista tyhmimmät, seksistiset urpot huutelevat tuota sinun mukahauskaa seksististä lausettasi --- ymmärtämättä yhtään mitään itse matematiikasta.

    Katsos, jos matematiikassa jakaa, sen jälkeen SAA KERTOA ihan niin paljon kuin toimitusta tarvitaan. Samoin jos matematiikassa jotakin kertoo, sen jälkeen SAA JAKAA.

    Sen sijaan sellainen sääntö matematiikassa on, että NOLLALLA EI SAA JAKAA. Joten tästä voisit muunnella osuvamman seksistisen varoituksen molemmille sukupuolille, kun sellaisista kerran pidät - että NOLLALLE EI SAA JAKAA.

    Jokainen määritelköön NOLLAN kohdallaan, onko julkisuustyrkky, nettirikollinen, spurgualkoholisti, vai mikä kenellekin. Nollalle ei saa jakaa, silloin menee oikein! :-)

    Äänestä

Kauhea tyyppi..rahaa vain haluaa..eikö tuon tytön vanhemmat saa sitä kuriin..oksetus..ei edes kaunis

Äänestä

Ei ole kovin pyhäkoulutytön näköinen ja oloinen, ollakseen noin nuori.

Äänestä

Jos toivottua seurustelsuhdetta ei synnykkään, niin näinkin voi käydä.

Äänestä
  • Idalle ollut kova paikka kun mies enää ottanut yhteyttä ja vielä kuullut myöhemmin, että miehellä oli tyttöystäväkin.

    Äänestä

  • Eikö tuo pyörinyt erään lähes nelikymppisen entisen urheilijan kanssa ja lisäksi Valavuoren ja Stefunkin kanssa. Tutiseekohan noiden miesten housut?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Idalle ollut kova paikka kun mies enää ottanut yhteyttä ja vielä kuullut myöhemmin, että miehellä oli tyttöystäväkin.

    Hyvä että aivan itse kertoo Seiskassa näitä syitä, miksi on nyt niin tuohtunut tuosta kahden vuoden takaisesta jutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Hyvä että aivan itse kertoo Seiskassa näitä syitä, miksi on nyt niin tuohtunut tuosta kahden vuoden takaisesta jutusta.

    Rientääköhän Iida Ketola nyt haukkumaan miestä? Katsotaan. Näin pääsisi taas ainakin Seiskan sivuille.

    Äänestä

  • Anonyymi00135 kirjoitti:

    Hyvä että aivan itse kertoo Seiskassa näitä syitä, miksi on nyt niin tuohtunut tuosta kahden vuoden takaisesta jutusta.

    Harmi, että täysin viaton ja kokematon tyttönen joutui ikävään tilanteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Harmi, että täysin viaton ja kokematon tyttönen joutui ikävään tilanteeseen.

    Mies ei ottanut sen jälkeen enää yhteyttä. Nyyh! Ja sillä miehellä oli vielä tyttöystäväkin. Nyyh! Ja houkutteli silti minut menemään sinne hänen hotellihuoneeseensa. Nyyh! Ja minähän menin, koska jääkiekkoilijat on aina kiinnostaneet. Nyyh!

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Eikö tuo pyörinyt erään lähes nelikymppisen entisen urheilijan kanssa ja lisäksi Valavuoren ja Stefunkin kanssa. Tutiseekohan noiden miesten housut?

    Ei valavuoren ainakaan, jos se haluaa se pilaa iidan kaikki tulevat työt ja siihen hirviöiida ei mahda mitään. Alkaa Suomesta jo tila loppumaan ja neidillä ikää vasta 19v, hienosti on saanut toiminnallaan itsestään virallisen pellen aseman eikä sillä asemalla edetä mihinkään vaikka iida imis kaikkien pomojen munia. Stefun puntit voi tutista kun iida on kuitenkin vasikka myös niin stefun raidat pöydällä voi olla iidalle liikaa joskus ja siitä se pöljä avautuu mediaan. En muista 40v aikana yhtään noin epätasapainoista tyrkkyä tulleen Suomen julkkikseksi joka kertoo kaikki asiat someen nimillä ja tahallaan (tai tyhmyyttä).
    Johan se kertoo että neiti tunnetaan kultamekko iidana eikä esim älykkäänä ihmisenä, pelkkä esine on iida, rikkinäinen esine joten periaatteessa joutais roskikseen. Seuraavaks iida yrittää suututtaa Tammisen ja sit Jukka Jalosen jos nuo miehet tajuaa olla antamatta mitään huomioo huomiohuoralle niin saattaa selvitä kuivin jaloin. Elää mikään media antako huomioo sille kun sitä se vaan kerjää.

    Äänestä

Hempukan puheita.

Äänestä

Todella vastenmielisen oloinen nainen. Ei mennyt itsensä brändäys ihan nappiin.

Äänestä
  • Aivan hirvee tyrkky. Mihin vielä ehtii kun on vielä noin nuori. Näyttää kylläkin paljon vanhemmalta hutsulta.

    Äänestä

Wannabe bimbot kun tavalla tai toisella pitää olla julkisuudessa ettei vaan unohdeta, no bimboja mitä bimboja ovat.

Äänestä

Muistuttaa ulkonäöltään ihan Erika Vikmania. Vaaleat hiukset, töröhuulet, povekas ja pukeutuminenkin natsaa yhteen.

Äänestä
  • Torpan, Tuksun ja Vikmanin esimerkin tulokset alkaa jatkamaan tätä siipeilijöitten ja rahastajien loistavaa kohujulkkisuraa. Tulevaisuuden jo melkeinpä arvaa.

    Äänestä

  • Onkohan nuo vanhat ja loppuun käytetyt kohujulkkikset ylpeitä tästä opetuslapsesta?
    Älyäävätkö, minkälaista mallia antavat nuoremmilleen? Onneksi nuorissa on suurin osa fiksuja, ja tajuavat miten naurettavia nämä tekotissit tanassa virnottavat ankkahuulet ovat. 🤡

    Äänestä

On se vaan lapsellinen edelleen. Eikä tajua, että lehtijutussa lausumansa asiat voidaan ottaa esille mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Naiivin Iidan motiivi hotellihuoneeseen menemiselle oli lapsellinen haave seurustelusuhteesta jääkiekkoilijan kanssa. Tässä Iidan tilityksen ydin ja osuva itse kertoma analyysi hänen ajatuksenkulustaan:
"Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että hän käytti asemaansa hyväksi niin nuoreen tyttöön kuin silloin olin. Luulin, että kyseessä olisi ollut seurustelua edeltävä tapailu, sillä hän antoi odottaa paljon enemmän."

Äänestä
  • Ymmärsinkö oikein, että tällä Iidalla oli sellainen käsitys, että kun ekalla tapaamiskerralla antaa parastaan, niin mies on velvollinen seurustelemaan helposti antautuvan tytön kanssa? Nyt ollaan sitten naama kurtussa ja katkeraa, kun itse blondatussa päässä mietityt, yksipuoliset tulevaisuuden kuviot menivätkin mönkään 😳. Uskomatonta tyhmyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00176 kirjoitti:

    Ymmärsinkö oikein, että tällä Iidalla oli sellainen käsitys, että kun ekalla tapaamiskerralla antaa parastaan, niin mies on velvollinen seurustelemaan helposti antautuvan tytön kanssa? Nyt ollaan sitten naama kurtussa ja katkeraa, kun itse blondatussa päässä mietityt, yksipuoliset tulevaisuuden kuviot menivätkin mönkään 😳. Uskomatonta tyhmyyttä.

    Näin mä ymmärtäisin... Että Iidan mielestä "seksuaalista hyväksikäyttöä on se, kun tyttö antaa pojalle piirakkaa toiveena seurustelu. Poika ei alakaan seukata, vaan pitää tyttöä vain yhden yön patjanaan. Ja tästäkös tyttö tulistuu ja syyttää nyt sitten seksuaalisesta hyväksikäytöstä! 🤦🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Sangen terävän oloinen tyttö. Muistaa jo muutaman vuoden perästä tavoitelleensa miestä hotellista. Kuinka alas pitää vajota, jotta naama pysyisi julkisuudessa? Melkoiseen kyykkyyn ilmeisesti.

Äänestä

Kyllä menee nyt pahasti yli tämä keskustelu. IIdalle tsemppiä. Kaunis olet 🪻

Äänestä
  • No eipä. Ihan on Iida tämänkin julkisuuteentulokohun kutonut. Mutta kun luulee, että kaikki julkisuus on hyvästä, niin tällaista käy ja keskustelu kuumana. Ei voi tämäkään neito olla pois julkisuudesta, kun tyrkyttämällä sinne päässyt,

    Äänestä

  • Anonyymi00173 kirjoitti:

    No eipä. Ihan on Iida tämänkin julkisuuteentulokohun kutonut. Mutta kun luulee, että kaikki julkisuus on hyvästä, niin tällaista käy ja keskustelu kuumana. Ei voi tämäkään neito olla pois julkisuudesta, kun tyrkyttämällä sinne päässyt,

    Tämän aivopierun jälkeen saa flikka unohtaa haaveet urheilutoimittajan urasta 🙈.

    Äänestä

  • Tsemppiä julkisuudessa järjestetylle henkilökohtaiselle kostoretkelle vai?
    Iida ihan itse hankkiutui sinne hotelliin, ihan itse teki asiasta rikosilmoituksen pari vuotta asian jälkeen vaikkei yhtäkään lakia hänen lausuntojensa mukaan edes rikottu, ja sitten vielä ihan itse ilmoitti asiasta seiskalle jotta asiasta nousisi julkinen kohu. Ja vieläpä tämän miehen nimen kera, vaikka mitään syytettä ei ole edes nostettu. Joo, tsemppiä IIdalle. Hieno ihminen. Kumpa kaikki toimisivat samoin, vai mitä? Olisi maailma kaunis paikka.

    Äänestä

On tuo kummallisen näköinen akka...nuori tyttö laittanut isot silikonit,meikkiä vedetään kaksin käsin naamaan ja tukka tupeerataan isoksi että edes näyttäisi 21 vuotiaalta

Äänestä
  • Niin ja lisätään vielä että omituisen näköinen iso otsa...näyttää vähän noiden silmien kanssa kuin joltain avaruusolennolta

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Niin ja lisätään vielä että omituisen näköinen iso otsa...näyttää vähän noiden silmien kanssa kuin joltain avaruusolennolta

    Ja blondauksessa kärventyneet kiillottomat hiukset.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Niin ja lisätään vielä että omituisen näköinen iso otsa...näyttää vähän noiden silmien kanssa kuin joltain avaruusolennolta

    sata vuotta sitten ennen alien aikaa vesipääksi olisi tituleerattu tuon näköisellä otsikolla varustettua...

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Niin ja lisätään vielä että omituisen näköinen iso otsa...näyttää vähän noiden silmien kanssa kuin joltain avaruusolennolta

    Outo tapa rajata ylähuuli hieman yli. Ei näytä kauniilta sekään. Ei mitään aitoa tuossa nuoressa naisessa. Ajatteleeko, että täysin luomuna näyttää ihan tavikselta.

    Äänestä

  • Iidasta taitaa tulla Maisan manttelinperijä, Maisa lokkeillut puolet elämästään

    Äänestä

Jääkiekkoilijoita kiinnostaa nuoret blondit ja nuoret blondit on niitä, joita heidän tulisi ennenkaikkea varoa. Mutta maailma on.

Äänestä
  • Eikös sen Pikkaraisenkin ympärillä pyörinyt nuoria blondeja kevään ja kesän ajan ja vielä lokakuussakin Levillä. Odottaakohan se blondi Hannua Levillä, kun Hannu niin kovasti ilmoittelee sinne menevänsä ja ajankohtakin on selvillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00187 kirjoitti:

    Eikös sen Pikkaraisenkin ympärillä pyörinyt nuoria blondeja kevään ja kesän ajan ja vielä lokakuussakin Levillä. Odottaakohan se blondi Hannua Levillä, kun Hannu niin kovasti ilmoittelee sinne menevänsä ja ajankohtakin on selvillä.

    Joku oli Pikkaraiselle ainakin kasvohoidon tehnyt eilen illalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Joku oli Pikkaraiselle ainakin kasvohoidon tehnyt eilen illalla.

    Sekaisin on tyttö.

    Äänestä

Tämä neitokainen on paljon ikäänsä vanhemman näköinen, joten ehkä tämä kiekkoilija kuvitteli hänet paljon vanhemmaksi kuin mitä tämä oli.

Äänestä

Hyvä että Iida pitää puolensa. Voin kuvitella miten yritetään hyväksikäyttöä naista ja sen jälkeen heitetään menemään.

Äänestä
  • Maria Veitolan MEETOO-hyökkäystä asiakokonaisuuden tiimoilta odotellessa...

    Äänestä

  • Kävikö viesteistä ilmi se, että kiekkoilija nimenomaan halusi (ehdotti) vakituista seurustelusuhdetta?

    Äänestä

  • Anonyymi00211 kirjoitti:

    Kävikö viesteistä ilmi se, että kiekkoilija nimenomaan halusi (ehdotti) vakituista seurustelusuhdetta?

    Menee samaan piikkiin, kun Torppa kertoi erään jääkiekkoilijan lähettäneen hänelle viestin alttarilta, että menee väärän naisen kanssa naimisiin 🤣. Tuota viestiä ei ole todistettu lähetetyn, eli Torpan puheissa vaan…

    Äänestä

Nuori tyttö kuvitteli että seksi = seurustellaan. Ei tuossa iässä ihan vielä ymmärretä kaikkea. Moni tyttö joutunut hyväksikäytetyksi. En silti ole tuon naisen puolella, ihmetouhua kun lehtien palstoille tällaista. Ja muutenkin erikoinen tapaus.

Äänestä

Feminismi on tehnyt monista naisista lapsia. Kun ei ole vastuuta omista teoistaan, ei myöskään tarvitse ajatella mitään.

Äänestä
  • Itseään täynnä olevia, helppoa elämää toivovia kiertopalkintoja. 🤡

    Äänestä

Minusta Iida on itseasiassa hyvinkin fiksu. Naiset on kautta aikojen antanut käyttää itseään hyväksi. Ja nyt antaa ukoille samalla mitalla takaisin. Hyvä, hyvä.

Äänestä
  • Jos Iidalla oli noin traumaattinen kokemus jääkiekkoilijan kanssa, että oikein rikosilmoitus piti tehdä, niin miksi sitten taas oli vastassa kultajoukkuetta minihameessa ja antoi lausuntoja että jääkiekkoilijat kiinnostavat ja pääsikin töihin sellaiseen paikkaan jossa sai haastatella jääkiekkoilijoita. No, tämän jälkeen ei enää pääse sellaisiin töihin. Joutuu Valavuori nyt työllistämään jatkossakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Jos Iidalla oli noin traumaattinen kokemus jääkiekkoilijan kanssa, että oikein rikosilmoitus piti tehdä, niin miksi sitten taas oli vastassa kultajoukkuetta minihameessa ja antoi lausuntoja että jääkiekkoilijat kiinnostavat ja pääsikin töihin sellaiseen paikkaan jossa sai haastatella jääkiekkoilijoita. No, tämän jälkeen ei enää pääse sellaisiin töihin. Joutuu Valavuori nyt työllistämään jatkossakin.

    Eikös tämä nelikymppinen entinen urheilijakin järjestänyt Iidalle jotain töitä. Muistan Iidan tämänkin asian Seiskalle kertoneen.

    Äänestä

  • Eiköhän tuo tipunen tarjoamalla tarjoa itseään miehille? Varokaa miehet noita kiertopalkintoja!! ☠

    Äänestä

  • Hyvä kun nykyaikana naiset pitää puolensa, miehet eivät voikaan tehdä mitä huvittaa joutumatta vastaamaan tekosistaan. Eri se oli ennen, kaikki oli naisen itsensä syytä.

    Äänestä

  • Anonyymi00207 kirjoitti:

    Jos Iidalla oli noin traumaattinen kokemus jääkiekkoilijan kanssa, että oikein rikosilmoitus piti tehdä, niin miksi sitten taas oli vastassa kultajoukkuetta minihameessa ja antoi lausuntoja että jääkiekkoilijat kiinnostavat ja pääsikin töihin sellaiseen paikkaan jossa sai haastatella jääkiekkoilijoita. No, tämän jälkeen ei enää pääse sellaisiin töihin. Joutuu Valavuori nyt työllistämään jatkossakin.

    tästä herääkin epäilys että herra Valavuorella ei ole puhtaita jauhoja tai muutakaan kun kuumaa ilmaa pusseissaan tämän kultalamellimekko tytsyn asioiden tiimoilta....

    Äänestä

  • Anonyymi00212 kirjoitti:

    Hyvä kun nykyaikana naiset pitää puolensa, miehet eivät voikaan tehdä mitä huvittaa joutumatta vastaamaan tekosistaan. Eri se oli ennen, kaikki oli naisen itsensä syytä.

    No mistä tämä Iida syyttää jääkiekkoilijaa?
    Jos aikuiset ihmiset yhteisymmärryksessä harrastavat seksiä
    niin eihän silloin ole tapahtunut rikosta.
    Muistaakseni suojaikäraja on 16vuotta eli Iida ei ollut "sakkolihaa".

    Äänestä

Lapsille ei pidä tarjota pelipaikkoja .

Äänestä

Mikä ihmeen urheilutoimittaja? Tää muija on pelkkä tyrkky feikki, ei mitään toimittajan ammattiosaamista .

Äänestä
  • Eikö ensin kerrottu julkisuudessa, että Iida opiskelle urheilutoimittajaksi? Kun paljastui, että ei opiskele, muuttui tarina eli haaveilee urheilutoimittajan urasta. Etenkin isoista tehtävistä lätkän arvokisoissa ja formuloissa. Siinäpä haaveilee, ne junat olivat jo ohi menossa kultamekkonäyttäytymisen aikoihin. Joku oma "ohjelma" tai Valavuoren videotouhuissa vierailu ei ole oikeaa toimittajan työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi00288 kirjoitti:

    Eikö ensin kerrottu julkisuudessa, että Iida opiskelle urheilutoimittajaksi? Kun paljastui, että ei opiskele, muuttui tarina eli haaveilee urheilutoimittajan urasta. Etenkin isoista tehtävistä lätkän arvokisoissa ja formuloissa. Siinäpä haaveilee, ne junat olivat jo ohi menossa kultamekkonäyttäytymisen aikoihin. Joku oma "ohjelma" tai Valavuoren videotouhuissa vierailu ei ole oikeaa toimittajan työtä.

    Siellä se vakavasti otettava urheilutoimittaja, formulavarikolla seisoisi mikki toisessa kädessä ja toisella vetäisi tissitoppia alemmas.

    Äänestä

Samalla kun silikonia on pistetty rintoihin in sitä viisaiin tullut tai noussut päähän..sen verran korkea ja iso otsainen Alien paa

Äänestä
  • Miettikää, minkä ikäisenä tuo viaton puhdas pulmunen, on ottanut nuo valtaisat tissit? Eikö siellä kotonakaan mitään sanottu?

    Äänestä

  • Anonyymi00305 kirjoitti:

    Miettikää, minkä ikäisenä tuo viaton puhdas pulmunen, on ottanut nuo valtaisat tissit? Eikö siellä kotonakaan mitään sanottu?

    Varmaan kotona on sanottu, että hyvä sijoitus tulevaisuutta varten. Kaivettu kuvetta, että lapselle saatu implantit ja askel kohti aikuisuutta ja julkkisuraa.

    Äänestä

Christianille jaksamista ja Iidan vanhemmille suosittelen käyntiä kasvatusneuvolassa.
Voi olla,että olette myöhässä,tuloksista päätellen.

Mummi 74 vee

Äänestä
  • Aivan oikein, vanhemmatkin taineet jäädä teinigenreen.

    Äänestä

Tuollaisille tyrkyille ei vaan pitäisi antaa yhtään palstatilaa missään lehdessä.

Äänestä
  • Samaa mieltä. Lehdet ovat taas nostaneet otsikoihin yhden turhan tyhjäpää bimbon.

    Lopettaisivat tuollaisista kirjoittamisen , niin loppuisi tuonkin säälittävän tyrkyn urpot avautumiset.

    Äänestä

Tuttava on isohkon paikallislehden toinittaja ja kertoi, että heillä (toimittajilla) on sopimus, että jos on selkeästi joko mielenterveys- tai tyhmyystapaus, niin jutut jätetään kirjoittamatta. Siksipä Tuksut ym ovat esiintyneet lähinnä Seiskassa, jonka toiminta perustuu julkkisjuoruihin. Näkyy menneen tämä tyär samaan kastiin. Itse vanhempana tätinä vain säälittää ja surettaa tämmöiset.

Äänestä
  • toimittajien etiikasta tulee mieleen myös se miten tämä kultalamellimekko ojensi ja koulutti Mertarantaa...

    Äänestä

  • MeNaiset ovat ainakin ottaneet tuollaisen sorttisia tapauksia juttuihinsa. Siellä on nähty useampaan kertaan mm. Torppaa ja Aitolehteäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    MeNaiset ovat ainakin ottaneet tuollaisen sorttisia tapauksia juttuihinsa. Siellä on nähty useampaan kertaan mm. Torppaa ja Aitolehteäkin.

    Eipä taida enää MeNaiset tehdä juttuja Maisasta, kuten ei muutkaan lehdet. Sen maine on mennyt julkisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00306 kirjoitti:

    MeNaiset ovat ainakin ottaneet tuollaisen sorttisia tapauksia juttuihinsa. Siellä on nähty useampaan kertaan mm. Torppaa ja Aitolehteäkin.

    MeNaiset tuo kulta Iidojen , Torpan ja Aitolehden tiedottaja....YÖK

    Äänestä

Hän oli ilmoittanyt tästä tapahtuneesta Seiskalle jo vuonna 2021, mutta Seiska ei tuolloin ottanut juoruilmoitusta minään. Nyt rikosilmoitus ja vihdoin sitä Seiskajulkisuuttakin pukkaa.

Äänestä
  • Ahaa siis Seiskan neuvojen mukaan tehdä rikosilmoitus että pääsee lööppilehteen...
    Tämä urheilutoimittajuus on siis täysin samaa tasoa kuin tuo Maisan työskentely lentoemäntänä....

    Äänestä

Haluu urheilutoimittajaksi! Miten ois opinnot tissien eteentyönnin sijaan

Äänestä
  • Tuo korppikotka luulee että urheilutoimittajaksi tullaan paneskelemalla mahd. monen urheilijan kanssa.

    Äänestä

Lopettakaa Iidan mollaaminen. Ette ymmärrä mitään. Iida on kuvankaunis, huippuälykäs ja hyvin herkkä. Hän on urheilutoimittaja jo 19 vuotiaana! Kaikkea hyvää ihanalle Iisalmen jatkossakin👍

Äänestä
  • Ihanalle Iidalle. Tekstinsyöttö teki tepposet.

    Äänestä

  • Anonyymi00234 kirjoitti:

    Ihanalle Iidalle. Tekstinsyöttö teki tepposet.

    Noloa Iida! 🙈 Menes nyt nukkumaan jo, senkin pikkutyttö. Huomenna on uusi päivä taas hävetä omaa käyttäytymistäsi. Ja miettiä mitä sekoboltsia keksit seuraavaksi.

    Äänestä

Tuo Iida on siis tehnyt jostain asiasta rikosilmoituksen tuota jääkiekkoilijaa vastaan. Eikös seuraava vaihe ole että menee syyteharkintaan että onko jotain rikosta tapahtunut vai ei? Miksi Seiska menee tässä vaiheessa julkaisemaan tuollaisia tietoja ja eikös uutisissa aivan yritetä esittää, että tämä kiekkoilija olisi syyllistynyt johonhin ja häntä nyt mustamaalataan ja häneen pyritään kohdistamaan halveksuntaa jopa mediassa? Hänestä pyritään tavallaan tekemään ihmisten mielissä syyllinen jo ennenkuin syytettä on edes nostettu? Saako media osallistua tuollaiseen toimintaan jo tässä vaiheessa? Ja jos nostetaan syyte niin eihän sittenkään ole vielä tullut todennetuksi että olisi syyllinen mihinkään. Aika vaarallista toimintaa medialta. Jos esitutkinta kestää vuoden niin hokeeko Seiska tätä asiaa nyt sen vuoden ja jos tulee syyte niin hokeeko Seiska taas tuota syytettä vuoden, vaikka tuomiota ei edes ole. Ja jos tulee tuomio ja siitä valitetaan, niin se ei ole lainvoimainen. Eli hoetaanko tuota tuomiota taas vuoden eteenpäin Hoviin asti?

Äänestä
  • Aivan heti ei nyt aukene että mikä tuossa oli se rikos. Oliko se se että mies ei enää ottanut yhteyttä ja myöhemmin paljastui että hänellä oli tyttöystäväkin?

    Äänestä

  • Alkanut ihmetyttää Seiskan motiivit pilata mahdollisimman monen ihmisen elämä. Nykyinen päätoimittaja ottanut tällaisen linjan.

    Äänestä

  • Anonyymi00241 kirjoitti:

    Aivan heti ei nyt aukene että mikä tuossa oli se rikos. Oliko se se että mies ei enää ottanut yhteyttä ja myöhemmin paljastui että hänellä oli tyttöystäväkin?

    Rikos oli tosiaan se, että Iitukka luuli hotelliseikkailua seurustelusuhteen aloitukseksi ja kun taisi saada pakit niin sitten huudetaan että rikos tapahtunut. Tai sitten naiivi Iida harrastanut vaakamamboa molarin kanssa ja jälkikäteen tullut mieleen, että a) rahat pois, b) rikosilmoitus. Jonka viime mainitun teki vasta sitten kun on (turha) julkkis.

    Kävi tässä miten tahansa, niin nyt viimeistään Iitukka on pilannut maineensa ja tuonut julki, mitä oikeasti on.

    Äänestä

  • Millähän rahoilla tuo Iida lähtee käräjöimään, ai niin, meidän kaikkien verorahoilla tietenkin. Idalla tuskin mitään ansiotuloja edes on .

    Äänestä

Tämä pornotähti Sandra Bay avautui hiljattain Seiskassa samantyyppisestä jutusta. Kyseessä oli häntä paljon nuorempi jääkiekkomaalivahti, joka pelasi ulkomailla. Oli viestitellyt ja sitten ilmeisesti tapasivat Suomessa käydessä. Bay antoi Seiskaan lausunnon harmistuneena kun sitten näki että miehellä oli tyttöystävä. Ei sentään mitään rikosilmoitusta tehnyt mutta Seiskassa sai sentään purkaa tuntojaan. Toki ei Bay voinut esittää että vietteli nuoremman viattoman tytön, koska oli paljon tuota miestä vanhempi ja lisäksi vielä ammatti on mikä on. Mutta se näytti harmittavan että mies ei enää osoittanut kiinnostusta ja että vielä tyttöystäväkin oli mokomalla.

Äänestä
  • Kyllä vaan. Tämä Sandra oli senverran iäkäs että oli jo oma asunto ja harmitteli kun tämä jääkkiekkoilija ei voinut koskaan jäädä pidemmäksi ajaksi vaan aina oli kiire johonkin. Alkoi epäillä että tällä oli tyttöystävä. Sitten olikin nähnyt tämän miehen baarissa ulkomaisen tyttöystävän kanssa ja Seiskalle katkerana tilitti ja Seiskahan otsikoi että "Olisin varmaan saanut turpaani" eli tämä Sandra vain tällaistakin keksi että tyttöystävä oli paljon pidempi ja olisi varmaan saanut turpaani, vaikka mitään tuohon viittaavaakaan ei ollut kyseessä. Mutta niin Seiska sai kohuotsikon ja samalla mustamaalattiin tuon miehen tyttöystävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00243 kirjoitti:

    Kyllä vaan. Tämä Sandra oli senverran iäkäs että oli jo oma asunto ja harmitteli kun tämä jääkkiekkoilija ei voinut koskaan jäädä pidemmäksi ajaksi vaan aina oli kiire johonkin. Alkoi epäillä että tällä oli tyttöystävä. Sitten olikin nähnyt tämän miehen baarissa ulkomaisen tyttöystävän kanssa ja Seiskalle katkerana tilitti ja Seiskahan otsikoi että "Olisin varmaan saanut turpaani" eli tämä Sandra vain tällaistakin keksi että tyttöystävä oli paljon pidempi ja olisi varmaan saanut turpaani, vaikka mitään tuohon viittaavaakaan ei ollut kyseessä. Mutta niin Seiska sai kohuotsikon ja samalla mustamaalattiin tuon miehen tyttöystävää.

    Iitulin elämän seuraavat vaiheet ovat pornoleffa, pornokuvat, miesten alustana toimiminen. Eiköhän jokin päihderiippuvuuskin saada.

    Äänestä

  • Ei tuo Bay niin kovin paljon vanhempi ollut, mies 27 ja Bay 31. Tuo Bay näyttää vain paljon vanhemmalta kuin onkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Ei tuo Bay niin kovin paljon vanhempi ollut, mies 27 ja Bay 31. Tuo Bay näyttää vain paljon vanhemmalta kuin onkaan.

    Elämää nähneen näköinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00244 kirjoitti:

    Iitulin elämän seuraavat vaiheet ovat pornoleffa, pornokuvat, miesten alustana toimiminen. Eiköhän jokin päihderiippuvuuskin saada.

    Eiköhän tuo ollut jossain vaiheessa jopa Thermanin hoitona...hm

    Äänestä

Taitaa nämä jääkiekkoilijat olla melkoisia häntäheikkejä. 🤭

Äänestä
  • Ehkä he sitten yksinäisinä hetkinään siellä jossain asunnoissa viihdyttävät itseään katselemalla näitä OnlyFans -yrittäjiä ja esim. tämän Bayn pornoesityksiä, kuten tämä Bay kertoikin tämän miehen kertoneen hänen ohjelmiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Ehkä he sitten yksinäisinä hetkinään siellä jossain asunnoissa viihdyttävät itseään katselemalla näitä OnlyFans -yrittäjiä ja esim. tämän Bayn pornoesityksiä, kuten tämä Bay kertoikin tämän miehen kertoneen hänen ohjelmiaan.

    ..siis kertoi miehen kehuneen hänen ohjelmiaan... Sitä se reissutyö teettää...

    Äänestä

  • Anonyymi00258 kirjoitti:

    Ehkä he sitten yksinäisinä hetkinään siellä jossain asunnoissa viihdyttävät itseään katselemalla näitä OnlyFans -yrittäjiä ja esim. tämän Bayn pornoesityksiä, kuten tämä Bay kertoikin tämän miehen kertoneen hänen ohjelmiaan.

    Erika Helin, Iida Ketola, Marika Fingerroos, Sandra Bay, Susanna Penttilä, BB-Sofia ja tällaiset yrittäjät saavat osansa jääkiekkoilijoidenkin rahoista ehkä?

    Äänestä

  • Anonyymi00260 kirjoitti:

    Erika Helin, Iida Ketola, Marika Fingerroos, Sandra Bay, Susanna Penttilä, BB-Sofia ja tällaiset yrittäjät saavat osansa jääkiekkoilijoidenkin rahoista ehkä?

    Kylläpä nuori nainen sai itsestään nopeasti naurettavan, säälittävän ja huonomaineisen.
    Koskaan ei saa enää mainettaan korjattua ja ei ruusuiselta tulevaisuus näytä.

    Äänestä

  • Nuoria kundeja ja varmaan hämmentävää kun yhtäkkiä naisia pyörii ympärillä tyrkyttämässä itseään.

    Äänestä

Voi hyväpäivää!! Itte meni kultamekkopäällä vastaan!!!?. Kyllä turkky ja sit itketään itte aiheutetaan!! Mikä tätä maailmaa vaivaa nämä Vikmannit ja kultamekot !!!

Äänestä

Seiskan toimittaja soittelee Iidan puolesta jääkiekkoilijalle että "Iidan mielestä kohtelit häntä kylmästi, annoit olettaa enemmän ja sitten sinusta ei enää kuulunut mitään" - siis whaaat????? Nyyh!!!

Äänestä
  • Taitaa olla maalivahdilla jo hyvän juristin neuvot tulilla, silloin ei kommenoida mihinkään, vaan antaa lakimiesten hoitaa. Kyllä Iitu tuon keissin häviää, vaan onko häviäjällä massia maksaa oikeuskulut ja kipurahat? Heräsi vaan kysymys 🤔.

    Äänestä

  • Anonyymi00308 kirjoitti:

    Taitaa olla maalivahdilla jo hyvän juristin neuvot tulilla, silloin ei kommenoida mihinkään, vaan antaa lakimiesten hoitaa. Kyllä Iitu tuon keissin häviää, vaan onko häviäjällä massia maksaa oikeuskulut ja kipurahat? Heräsi vaan kysymys 🤔.

    Eihän tuo juttu edes etene mihinkään oikeuteen asti, kun rikosta ei kerta ole tapahtunut. Oikeuslaitos on muutenkin ruuhkautunut, ei kai siellä nyt oikeasti ruveta käsittelemään jonkun pikkutytön loruja.

    Äänestä

Viaton Iida vuosien päästä keksii Jenkki tyyliin,miten saada huomiota.Nyt saa paistatella lööpeissä ja olla hetken " julkkis". Parhaiten myyvät jututhan ovat just näitä " viaton kaunis tyttö ja varakas tunnettu urheilija.Tällaisia wannabe salarakkaita kun on päässyt seiskan vakiopuheenaiheiksi.Oikeat salarakkaita: Fingerroos, Aitolehti ja Tukiainen ovat saaneet paistatella enemmän ja vähemmän julkisuudessa,Martina jopa teki sillä itselleen ammatin.Iida vetää vaan sympatiaa saadakseen tällä uhri linjalla,mutta klikkauksia tulee ja lehdet myy.

Äänestä
  • Mihin Torppa tuosta listastasi jäi? Toppa oli/on ihan samanlainen kuin Tukiainenkin.

    Äänestä

  • Minkä ammatin Martina teki? Eikös he Fingerroosin kanssa esittänyt muutaman kappaleen? Miksi et muistanut että Fingerroos oli myös mukana? Vai oletko Fingerroosin OnlyFans -asiakas ja siksi valikoiva kirjoituksissasi?

    Äänestä

  • Kenen salarakas Tukiainen oli? Jonkun hänen tanssiryhmässä mukana olleenko?

    Äänestä

  • Anonyymi00278 kirjoitti:

    Mihin Torppa tuosta listastasi jäi? Toppa oli/on ihan samanlainen kuin Tukiainenkin.

    Entäs tämä Henna kalinainen joka oli ihan samanlainen tyrkky

    Äänestä

  • Anonyymi00284 kirjoitti:

    Entäs tämä Henna kalinainen joka oli ihan samanlainen tyrkky

    Hennalla taitaa mennä nykyään ihan hyvin, onneks tuli järkiinsä👍

    Äänestä

  • Anonyymi00280 kirjoitti:

    Kenen salarakas Tukiainen oli? Jonkun hänen tanssiryhmässä mukana olleenko?

    Kaikkien, joille vaan kelpasi!

    Äänestä

Täysin viaton ressukka, joka tuli höynäytetyksi. Näinkö se meni?.

Äänestä
  • Iida väittää, että luuli kyseessä olevan seurustelun alkuun ja seurustelusuhteeseen johtava tapailu. Ja vissiin teki tämän ilmoituksen, kun miehestä ei seksin jälkeen kuulunutkaan mitään? Ensin hiippailtuaan miehen hotellihuoneeseen ohjeiden mukaan seksiä harrastamaan? Missään vaiheessa ei kyseenalaistanut touhua? Ja kuinkas ollakaan, miehellä oli tyttöystävä.

    Äänestä

Ihana Iida❤️ Kuvankaunis, nuori nainen.

Äänestä
  • Noita tekotissi vetyperoksidi blondeja mahtuu tusinaan 20. Tekotissien lisäksi yhteistä ei koulutusta, eiammattia, tyhjäpää eikä tavarastaan niin tarkka.

    Äänestä

  • Anonyymi00289 kirjoitti:

    Noita tekotissi vetyperoksidi blondeja mahtuu tusinaan 20. Tekotissien lisäksi yhteistä ei koulutusta, eiammattia, tyhjäpää eikä tavarastaan niin tarkka.

    12.22 Sinä olet varmaan hyvin koulutettu 🐷

    Äänestä

Tämä viesti on Iidan tutuille. Auttakaa tuota säälittävää ressukka-tyttöä löytämään oma paikka maailmassa. Kehukaa positiivisia asioita, ettei tarvitsisi kerjätä noin epätoivoisesti huomiota. Surullinen tapaus!!

Äänestä
  • Iida järjesti jo tulevaisuutensa ihan itse, ja paluuta ei enää ole.

    Äänestä

  • Olisiko niin että Seiska käyttää nyt häntä hyväkseen hyvien juttujen takia? Tai Seiskan mielestä ja ehkä Seiskan lukijoiden mielestä hyvien juttujen.

    Äänestä

  • Anonyymi00296 kirjoitti:

    Olisiko niin että Seiska käyttää nyt häntä hyväkseen hyvien juttujen takia? Tai Seiskan mielestä ja ehkä Seiskan lukijoiden mielestä hyvien juttujen.

    Ihan itse se noi jutut Seiskalle syöttää, kun niistä saa taas vähän reissurahaa.
    Iidan urheilutoimittajaura taisi vaihtua OnlyFan-uraksi. Kyllä sieltä rahaakin saa, jos jaksaa panostaa, vaikka suurin osa saa kuvat käsiinsä ihan ilmaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00296 kirjoitti:

    Olisiko niin että Seiska käyttää nyt häntä hyväkseen hyvien juttujen takia? Tai Seiskan mielestä ja ehkä Seiskan lukijoiden mielestä hyvien juttujen.

    Iida on täysi-ikäinen. Turha Seiskaa syyttää, jos Iida tykkää julkisesti munata itsensä. Seiska vaatii mustaa valkoiselle ja huolehtii ettei joudu mistään syytetyksi. Loppupeleissä hölösuu-julkimo kantaa vastuun ja häpeän sanomisistaan. Tuskin Idaa on sentään Seiskan juttusille ” houkuteltu” 🤭.

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    Ihan itse on Lappeenrannan neiti ottanut lehteen yhteyttä ja näyttänyt viestittelyt ja esittänyt siinä samassa siveää, katuvaa ja lapsellista. Lapsellinen toki on edelleen, sitä ei ilmapallosilikonit ja Lolita-ilmeily poista.

    Äänestä

Naisten täytyisi oppia ettei seksiä harrasteta ennen kuin puoli vuotta on tunnettu ja varma että on kyseessä seurustelusuhde. ei tarvis ehkä sitten tehdä rikosilmoituksia hyväksikäytöstä. Seksin perässä vonkaajat eivät jaksaisi tuota puolta vuotta odottaa, ja ne jotka tosimielessä, kyllä odottavat.

Äänestä
  • Kyllä kolmansilla treffeillä voi jo seksiä harrastaa, jos se tapahtuu yhteisymmärryksessä.

    Äänestä

  • Mutta kun naiset nimenomaan kuvittelee, että HETI kun levität jalkasi, niin mies on aivan myyty ja alkaa jo suunnitella kosimista. Kun tosiasiassa nää helpot tyrkyt jää vaan kertapanoiksi, ja vihille viedään toisentyyppiset naiset.

    Äänestä

Suutari pysyköön lestissään. Samaa suosittelen Horo-iidalle. Tehköön sitä mitä parhaiten osaa: jakamalla jo parhaat päivät nähnyttä värkkiään.

Äänestä
  • Sinulla on varmaan mennyt jo umpeen se värkki.

    Äänestä

  • Heh hej

    Äänestä

Kysynpä vaan, että kuka enää tämän keissin jälkeen ottaa tosissaan tuon piipittäjän urheilutoimittaja-haaveet??!! Kuka palkkaisi urheilutoimittajaksi tuollaista pyrkyriä, joka hiippailee urheilijan hotellihuoneeseen panemaan. Ja sitten pari vuotta myöhemmin itkee kun miehestä ei kuulunut panoyön jälkeen enää mitään ja sillä oli vielä tyttöystäväkin..... Ja kun tuo pyrkyri kuvitteli että paneminen on yhtä kuin seurustelu 🤦

"Musta piti tulla jääkiekkoilijan tyttis ja sitten mä olisin elellyt leveesti sen rahoilla ja päässy muuttamaan sen siivellä ulkomaillekin ja yhyy ja byääääh!"

Äänestä
  • Sääliksi käy nämä jääkiekkoilijoiden tyttöystävät.

    Äänestä

  • näinkos se Aleksi Valavuori neuvoo ja opastaa urheilutoimittajiaan???

    Äänestä

  • Kenties Iida hiipi sinne hotellihuoneeseen tekemään syvähaastattelua jääkiekkoilijan kanssa? 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00317 kirjoitti:

    Kenties Iida hiipi sinne hotellihuoneeseen tekemään syvähaastattelua jääkiekkoilijan kanssa? 🤔

    Iida the Syväkurkku !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00319 kirjoitti:

    Iida the Syväkurkku !!!

    Jonkinlaatuinen avautuminen siellä hotellihuoneessa vissiin koettiin ja siitä tämä mediamylläkkä nyt. Iida yrittää vaan tehdä journalistin työtään.

    Äänestä

  • Anonyymi00321 kirjoitti:

    Jonkinlaatuinen avautuminen siellä hotellihuoneessa vissiin koettiin ja siitä tämä mediamylläkkä nyt. Iida yrittää vaan tehdä journalistin työtään.

    Antoiko paljaalla?

    Äänestä

Voi tuota nuorta Iidaa, pilannut elämänsä jo noin nuorena!

Äänestä

Täällä entiset koulukiusaajat saa kiusata oikein sydämensä kyllyydestä. Törkeitä kommentteja, antakaa kaikkien kukkien kukkia. Vai haluatteko että nämä haukkumanne ihmiset tappavat itsensä? Sekö on teidän toive?

Äänestä
  • Ei huijareitten ja valheellisilla rikosilmoituksilla rahaa yrittävien toimia pidä ymmärtää. Vaan sellaiset pitää tuomita.

    Äänestä

  • Anonyymi00329 kirjoitti:

    Ei huijareitten ja valheellisilla rikosilmoituksilla rahaa yrittävien toimia pidä ymmärtää. Vaan sellaiset pitää tuomita.

    Jaa sullako on asiasta faktatietoa? Ootko ollu seuraamassa tapahtumaa?

    Äänestä

Otsikoihin hinnalla millä hyvänsä ja kun avut ei muuhun riitä niin keksi sitten tällaista. Säälittävää, mutta kyllä näitä tyhjäpäitä riittää

Äänestä
  • Enemmän tyhjäpäisyyttä on haukkua muita.

    Äänestä

Kuitenkin törkeää haukkua tyttöä tällä tavalla.. Siis oli kielto viedä ketään hotelliin oli koronan takia. Niin suht törkeetä vaarantaa koko joukkueen pelit näin tekemällä. Tyttö oli joo 17v. Toki täytti syyskuussa, samana vuonna 18v. Ja oli n 11 kk kuluttua jääkiekkoilijoita vastassa minimekossa... Voi olla, että nyt vasta tajuaa miten lapsellista touhua kaikki oli. Hyvä niin.

Äänestä
  • Mikäs vika minimekossa oli? Silloinko voi raiskata?

    Äänestä

  • Anonyymi00338 kirjoitti:

    Mikäs vika minimekossa oli? Silloinko voi raiskata?

    Juuri näin ja viellä perseeseen!

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Juuri näin ja viellä perseeseen!

    Aitolehden, Fingerroossin, Torpan, Siepin ym. opetuslapsia alkaa putkahdella julkisuuteen.
    Mitä siitä koulutuksesta ja maineesta, kunhan vaan näyttää hyvältä (?), pääsee julkisuuteen ja elämä on hauskaa! Se "hauskuus" vaan tuppaa loppua lyhyeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00338 kirjoitti:

    Mikäs vika minimekossa oli? Silloinko voi raiskata?

    Ei tietenkään! Mutta pointti oli, että miksi näin jos 11kk aikaisemmin tapahtui jotain traumaattista.. juuri jääkiekkoilijan kanssa. Tuskin nyt oli arkivaate..

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Aitolehden, Fingerroossin, Torpan, Siepin ym. opetuslapsia alkaa putkahdella julkisuuteen.
    Mitä siitä koulutuksesta ja maineesta, kunhan vaan näyttää hyvältä (?), pääsee julkisuuteen ja elämä on hauskaa! Se "hauskuus" vaan tuppaa loppua lyhyeen.

    Taas unohdit Belorfin, minkäköhän takia?

    Onneksi Iida ei ole ainakaan Aitolehden ja Siepin opetuslapsena ollut. Muita en tiedä, eikä ole väliäkään!

    Äänestä

  • Anonyymi00343 kirjoitti:

    Aitolehden, Fingerroossin, Torpan, Siepin ym. opetuslapsia alkaa putkahdella julkisuuteen.
    Mitä siitä koulutuksesta ja maineesta, kunhan vaan näyttää hyvältä (?), pääsee julkisuuteen ja elämä on hauskaa! Se "hauskuus" vaan tuppaa loppua lyhyeen.

    Mihin jäi Tuksu? Joka on tänään ilmoittanut, että on ensi vuonna vaaleissa ehdolla.

    Presidentinvaalit?

    Siinä myös esimerkki, miten käy kun mistään ei tarvitse välittää, aina joku maksaa ja kohun tullessa selitellään. No hällä ehkä jotain henkistäkin rikkinäisyyttä, mutta silti.

    Äänestä

  • Anonyymi00338 kirjoitti:

    Mikäs vika minimekossa oli? Silloinko voi raiskata?

    Ketään ei ole raiskattu vaan täysin yhteisymmärryksessä siellä on touhuttu.

    Äänestä

Tää humanoidi on joskus kertonut Seiskan haastattelussa haaveilevansa Miss Suomi kisoista🤭 Mutta haastatteluhetkellä koko olevansa vielä liian nuori noihin karkeloihin.. Mitäpäs tuumaatte, onko Iidassa ainesta Miss Suomeksi? Moitteeton maine, luomutissit, ei yhtään operoitu naama....

Äänestä
  • Onneksi ei ole sukulainen, eikä edes tuttu! 🙈

    Äänestä

  • Niin on kuin olisi joku vieraalta planeetalta tullut vierailemaan....HUAH

    Äänestä

  • Kauppa nyt jossain friikkisarjassa

    Äänestä

Ja juttu vaan sakenee.
Muija on ladannut instaansa hänelle lähetettyjä viestejä joista tunnistaa lähettäjän.
Viestit ei ole olleet ymmärrettävästi kovin kauniita, jopa kehoituksia tappaa itsensä oli mukana.
Mitähän tää muija sitten odotti—kehujako?
Taitaa lopulta sormi mennä suuhun kunhan kiekkoilijan asianajajat puuttuvat peliin.
Eiköhän jonkun täyspäisen läheisen nyt olis korkea aika puhua naikkoselle järkeä ja torpata kaikki medialle tiedottelu.

Äänestä

Niinpä...rikosilmoitusta oli tässä jättämässä,niin mikähän se mahtoi olla se nimike rikosilmoitukselle? Kertokaapa joku...

Äänestä
  • Törkeät kommentit, kunnianloukkaus useassa viesdtissä; siellä oli kommetteina h......lu, tapa itsesi, ala-arvoista nimittelyä jne...
    Jostakin mielestäni luin, että oli riittävät perusteet rikosilmoitukselle ja eikä häntä syytetä siitä, että toi osan nimistä julkisuuteen, koska olivat omilla nimillään kirjoitelleen häneen instaansa. kertoi rikospoliisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00391 kirjoitti:

    Törkeät kommentit, kunnianloukkaus useassa viesdtissä; siellä oli kommetteina h......lu, tapa itsesi, ala-arvoista nimittelyä jne...

    Siis viestissä

    Toki osoittaa älyn puutetta aikuiselta tai nuoreltakin, jos menee kuolemaa ja itsensä tappamista toivomaan. Tämän toiminnan tuomitsen. Mutta Iida onko ajatellut nimien julkistamista loppuun saakka? Ei ehkä.
    Mutta Iidalla itsellään on myös peiliin katsomisen paikka. Että miten omalla toiminnallaan olisi voinut välttää tällaiset kommentit. Ei nämä "mediapersoonat" aina ajattele, kun elävät elämänsä somessa ja tämä alle kakskymppinen suoltaa someen melkein alastonkuvia itsestään (jonkun setämiehen mielestä viekottelevia sellaisia). Ja antaa lapsellisia kommentteja ja haastatteluja ja puhuu muunneltua totuutta, esim. koulutuksestaan. Oli muka opiskelemassa toimittajaksi, mutta hups ei ollutkaan kun selvisi, että ei oikeasti olekaan alan opiskelija. Maine mennyt, suureksi osaksi itse mokattuna.

    Äänestä

Nainen tekee katkeruudessaan mitä vain, muistakaa miehet tämä.

Äänestä
  • Jääkiekkoilijat voisivat vähän miettiä tekemisiään.

    Äänestä

  • Anonyymi00368 kirjoitti:

    Jääkiekkoilijat voisivat vähän miettiä tekemisiään.

    Samaa mieltä, törkeästi käyttäneet hyväkseen nuorta Iidaa. Onko nyt hiukan vanhempana alkanut vasta ajattelemaan asioita, tiedä sitä?

    Äänestä

Olen samaa mieltä. Että nämä pikkuiitat ei tiedä? Naivat ja juovat julkisesti ja sitten oletti, että mennään katsomaan valokuva-albumeita?? Sekin pikkuiida on kun suttunen suttura. Tyttösen kannattais pestä naamansa, otattaa ne kaamean näköset muovitissit pois, mennä koulun penkille ja opetella ammatti. Voin vain kuvitella, kuinka elähtäneen näkönen se on 25 vuotiaana

Äänestä
  • Ei koskaan enää pysty korjaamaan mainettaan, että sellainen tulevaisuus.

    Äänestä

  • Ja kuitenkin jääkiekkoilijat tykkäävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00383 kirjoitti:

    Ja kuitenkin jääkiekkoilijat tykkäävät.

    Kertakäyttöisiä kiertopalkintoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Kertakäyttöisiä kiertopalkintoja.

    Ja niiden kanssa pettävät tyttöystäviään.

    Äänestä

  • 16:41 En kyllä ihan noin törkeästi asioita ajattele. Onneksi! Ehkä on nuori, kokematon eikä osaa ajatella kuinka "pahoja isot pojat ovat"?

    Äänestä

  • Anonyymi00383 kirjoitti:

    Ja kuitenkin jääkiekkoilijat tykkäävät.

    Kiekkomiehet pikkasen kroisia tyyppejä..... sillai pökät tanassa heti, jos blondi bimbo näyttäytyy lentokentällä tai hotellin ovella. 🏒🏒💃🏻💃🏻🍺🍺🍺🍹🍹🍹

    Äänestä

  • Anonyymi00395 kirjoitti:

    16:41 En kyllä ihan noin törkeästi asioita ajattele. Onneksi! Ehkä on nuori, kokematon eikä osaa ajatella kuinka "pahoja isot pojat ovat"?

    Ja se pitää julkisuudessa kertoa?? 😳

    Äänestä

  • Anonyymi00386 kirjoitti:

    Kertakäyttöisiä kiertopalkintoja.

    Eli toisinsanoen käytetään hyväksi.

    Äänestä

Taitaa olla mainosaika tytöllä kortilla kun noin juttua puskee. Reppanan oloinen.

Äänestä
  • En kyllä reppanasta oloisesta puhuisi.

    Äänestä

Miten tulee mieleeni, kun näitä lueskelen; miten ilkeitä aikuiset ihmiset voivat olla.

Äänestä
  • Todella ilkeitä, purkavat omaa pahaa oloaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00401 kirjoitti:

    Todella ilkeitä, purkavat omaa pahaa oloaan.

    Teistä ei ole vissiin ole yhtään ilkeää soittaa Seiskaan ja kaikissa valtakunnan medioissa leimata mies lasten seksuaaliseksi hyväksikäyttäjäksi, ennen poliisin tutkintaa, ennen syytteen nostamista ja ennen oikeuden tuomiota. Ja vielä kun kyseinen ”lapsi” on tässä tapauksessa ollut 17v. eli suojaikärajan ylittänyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00413 kirjoitti:

    Iidaa varmaan vithuttaa lukea Iltalehden juttu 18 vee tsekkipimusta. Pimu yritti kiristää Jaromir Jagrilta rahhaa. No ei onnistunut, mutta seuraavaksi olikin vuorossa jalkapallonpelaaja ja nyt ollaan leveän elämän syrjässä kiinni Ent. pimatsu oli siis jättänyt koulut kesken ja on nyt 27. Useampi urheilija ollut kierroksessa, mitä juttua luin.

    Tyypillisiä some-kuvia näkyy olevan eli pää kenossa ja huulet törröllä. Kuulemma nyk. futisvaimo on varakkaasta perheestä eli tiettyä tasoa pitää olla. Instagram-malli. Siinä Iidalle tavoitetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00401 kirjoitti:

    Todella ilkeitä, purkavat omaa pahaa oloaan.

    Iida on ihan itse halunnut julkisuuteen ja lähtenyt muka viattomuuttaan ja typeryyttään hokihemmon luokse hotelliseikkailulle. Jälkikäteenhän voi katkeruuksissaan ja asiaa itselle mieleiseksi muistellessaan satuilla sitä ja tuota. Kyllä normijärjellä varustettu 17-vuotias jättäisi menemättä, vaikka miten hienoa olisi. Iidalla oli tavoitteena seurustelusuhde hokihemmon kanssa. Nyt sitten sattui pari vuotta rukkasten jälkeen tulemaan asia mieleen ja piti kilauttaa Seiskaan.
    Jos oli 17 vee ja lapsellinen niin sama meno jatkuu kun on 19. Itse aiheuttanut mainehaittansa.

    Äänestä

Täällä Seiskaan vuotamisella Iida pysyy kansijutussa vielä pari viikkoa. Mutta ei pienessä päässään ymmärrä, että pikkujulkkiksen työtilaisuudet tästä tuskin lisääntyy, tuskin pääsee urheilutoimittajaksi. Mihin pääsee, on turha julkkis täksi, ensi ja seuraavaksi vuodeksi ja ties kuinka pitkään. Ehkä jo ensi kesänä johonkin fantsuun tositelkkari-leikkiin..

Äänestä

Totuuden kirjoittaminen tänne ei tarkoita, että kirjoittajalla olisi paha olo tai että hän olisi ilkeä.
Totuuden kirjoittaminen tarkoittaa, että kirjoittaa totta, vaikka se ei kaikkia miellyttäisikään.

Äänestä

Iida antaa itsestään todella kypsymättömän ja yksinkertaisen vaikutelman. Puheet eivät ole reaalimaailmasta. Ulkonäkönsä on muokannut friikiksi. Pukeutuu mauttomasti ja otattaa itsestään mauttomia kuvia.

Säälittävä olento.

Äänestä
  • Ei hyvältä näytä. Turha haaveilla edustusvaimon roolista, maine on jo tossa iässä mennyt.

    Äänestä

  • Lisäksi uskon, että hän itsekin uskoo noihin juttuihinsa ja ajattelee laittavansa kaikki maailman asiat kuntoon ja kerralla, kun hän on mielestään keksinyt ihan kuningasidean, mikä kenellekään muulle tällä planeetalla ei ole vielä koskaan tullut edes mieleen, puhumattakaan että olisi laittanut niitä järjestykseen. Uskon että odottaa työtarjouksia tulevan hänelle ihan tulvimalla, kun on mielestään synnynnäinen älykkö ja väärinkohdeltujen puolustaja ja heidän etupiirin äänitorvi

    Äänestä

  • Anonyymi00419 kirjoitti:

    Lisäksi uskon, että hän itsekin uskoo noihin juttuihinsa ja ajattelee laittavansa kaikki maailman asiat kuntoon ja kerralla, kun hän on mielestään keksinyt ihan kuningasidean, mikä kenellekään muulle tällä planeetalla ei ole vielä koskaan tullut edes mieleen, puhumattakaan että olisi laittanut niitä järjestykseen. Uskon että odottaa työtarjouksia tulevan hänelle ihan tulvimalla, kun on mielestään synnynnäinen älykkö ja väärinkohdeltujen puolustaja ja heidän etupiirin äänitorvi

    Samat on jorinat Johanna Tukiaisella, luulot itsestä myös.

    Äänestä

Hei

Äänestä

Naisvihaa, kiusaamista... Olette itse monin verroin pahempia ja julmempia kuin naiset, joita vihaatte. Te ette tule ikinä naista saamaan tuolla asenteella ja hyvä niin. Naisille ehdottomasti terveellisempi vaihtoehto pysyä kaukana.

Äänestä
  • Onko sinusta tämän Iidan touhut jotenkin fiksuja sitten? Iida luulee saavansa ulkonäöllä ohituskaistan vakavasti otettavaksi urheilujournalistiksi, vaikka ulosanti ja jutut on vähän sitä sun tätä. Pukeutuminen on kuin maksullisen naisen. Mihinkään alan kouluun hän ei ilmeisesti ole hakenut, tai ainakaan ole häntä minnekään hyväksytty opiskelemaan.

    Nyt on sitten laittanut tämän rikosasian vireille ja syyttää jääkiekkoilijaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, perusteena kertomansa mukaan romanttinen pettymys, kun siitä ei syntynytkään seurustelua ja miehellä tyttöystävä. Maine on mennyt lopullisesti, jos käy ilmi, ettei mitään rikosta ole edes tapahtunut. Erikoista on myös, että tämä väitetyn seksuaalirikoksen uhri itse otti asiassa yhteyttä Seiskaan.

    Äänestä

Naisten itsensä tulisi osata tehdä hyviä valintoja miesten suhteen.

Äänestä

Uskottavampaa olisi syyttää jotakuta hyökkääjää. Vaikka eipä paraskaan veskari kaikkia pysty torjumaan.

Äänestä

Toivottavasti tämä olisi ennakkotapaus siitä, että yhtä isolla kohulla uutisoitaisiin , miten tästä tulee syyttämättäjättämispäätös ja toivottavasti aika helvetin nopeasti vielä. Ja sen jälkeen automaattisesti kunnianloukkaussyyte.
Kukahan näitä pentuja oikein koutsaa näitä rikosilmoituksia tekemään. Varmaan joku Seiskan sankari toimittaja.
Tapparan joukkueenjohtaja ja maalivahtivalmentaja kommentoi lyhennetysti, että me keskitytään nyt playoffeihin.

Äänestä
  • Ei se kunnianloukkaussyyte varmaan nyt ihan automaattisesti tule. Eiköhän siihen tarvita sen kunniaa loukatun tekemä ilmoitus.

    Äänestä

Ihana Iida ❤️ Kuvankaunis, upea nuori nainen. Iida on paitsi kaunis myös ilmeisen älykäs. Kaikkea hyvää ja tsemppiä Iidalle👍

Äänestä
  • Ikäistään paljon nuoremman näköinen. Kuin 14-vuotias.

    Äänestä

  • Iida itse tääällä itseään tsemppaamassa ja kehumassa?

    Äänestä

  • Niin, luomuinen iida. Oikea prinsessa! Älykä kuin vuoren peikko!
    Täytyy vain varota salilla rintojensa kasvattamista, kun
    tuloksena voi olla kuin kaksi kaulasta lähtevää sekaleipää.
    Miehet tykkää: toinen tyynyksi ja toinen peittoksi.

    Äänestä

Uskaltaako nyt yksikään jääkiekkoilija ehdottaa tapaamista hänen kansaan?
Tarkoitan vaikkapa ihan viatonta ja normaalia tapaamista jossain kahvilassa kahvikupin ääressä.

Äänestä
  • No niin, voisi ajatella, että mahdollisuudet lätkäjätkän tyttöystäväksi meni sen siliän tien. Tulee tosiaan mieleen, että kukaan jääkiekkoilija ei tätä halua treffeille viedä, koska kaikki vuodetaan ensimmäiseksi Seiskalle.

    Eikös sillä ollut jotain treffailua tässä jokin aika sitten jonkun pelaajan kanssa (en muista edes lajia)? Sellaista tavallista treffailua, syömässä olivat. Treffailu loppui melkein alkuunsa, olivat niin erilaisia. Mutta tämäkin treffailu tuotiin julkisuuteen. Kaveri taisi kyllä jäädä nimettömäksi.

    Eli minkäänlaista yksityisyyttä on ilmeisesti turha odottaa tätä tyttöä treffaillessa. Julkisuuden huuma on varmaan vielä tässä vaiheessa suurempaa kuin esim. ihastumisen huuma.

    Mutta hän on nuori, hänellä on mahdollisuus vielä kehittää itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00431 kirjoitti:

    No niin, voisi ajatella, että mahdollisuudet lätkäjätkän tyttöystäväksi meni sen siliän tien. Tulee tosiaan mieleen, että kukaan jääkiekkoilija ei tätä halua treffeille viedä, koska kaikki vuodetaan ensimmäiseksi Seiskalle.

    Tässä tapauksessa sellaista toivoa ei todellakaan ole. Kiertopalkinnon maineen on jo saanut, ja se kestää loppuiän. Tuksu on nro 1, Erika Tuksu nro 2 ja tämä tyrkky on Tuksu nro 3.

    Äänestä

  • Anonyymi00435 kirjoitti:

    Tässä tapauksessa sellaista toivoa ei todellakaan ole. Kiertopalkinnon maineen on jo saanut, ja se kestää loppuiän. Tuksu on nro 1, Erika Tuksu nro 2 ja tämä tyrkky on Tuksu nro 3.

    Erikalla on ammatti ja elättää itse itsensä.

    7-lehdessä verkkojutun (21.3. klo 6) kuvituksena, jossa Iidalla musta mekko ja muka tympääntynyt ilme. On aika pysäyttävä kuva, huulet tötteröllä ja ryntäät esillä. Ihan kun joku kolmevitonen transu.
    Iidalle: less is more. Alkaen halvannäköisistä ripsienpidennyksistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00435 kirjoitti:

    Tässä tapauksessa sellaista toivoa ei todellakaan ole. Kiertopalkinnon maineen on jo saanut, ja se kestää loppuiän. Tuksu on nro 1, Erika Tuksu nro 2 ja tämä tyrkky on Tuksu nro 3.

    Kun Eva Peron valitti Italiassa, että joku huusi häntä huoraksi,
    niin amiraali lohdutti: "Minä olen ollut eläkkeellä jo vuosia.
    Minuakin he kutsuvat amiraaliksi!"

    Näin se maine meihin ristataan kuin kiveen - aina nuoruudesta!

    Äänestä

Mielenterveys rakkaa pahasti mut minkäs teet.

Äänestä

Iidalle jäi niin pahat traumat jääkiekkoilijan kanssa vietetystä yöstä, että piti mennä minihameessa kentälle vastaan kokonaista jääkiekkojoukkuetta. Taisi jäädä ikuiset traumat

Äänestä
  • Ei niiden jääkiekkoilijoidenkaan kannata niitä tupatarkastuksia ihan kenen kanssa tahansa tehdä. 🤭

    Äänestä

  • Hyvä pointti!
    Muija laittoi uutta matoa koukkuun, mutta yksikään mies ei innostunut.
    Kiekkoilijoita oli vastassa myös vihityt vaimot ja lapset, joten hutsu sai lähteä pakkaseen ihan yksin.
    On se kitkerää ja katkeraa!

    Äänestä

Törkeää haukkua nuorta tyttöä tällä lailla mitä tällä palstalla. Haukutaan, mut kuitenkin oltaisiin itekkii käyttämässä hyväksi JOS saisi mahdollisuuden. Kyllä nää tapaukset tietää.

Äänestä

Katsoin juuri Iidan kuvan on kasvot muokattu??? Miksi miksi?? On menny yliymmäryksen maailman meno??? Nämä silikoonit ja huulet kasvojen muokkaus!! Tämäkö on kaunista😥 surullista! Sit myös ikääntyvät naiset nuoruutta ei saa takaisin! Olen ollu syöpäs.töis ja kun rinta joudutaan poistaa??? pitäis ajatella kun on terve ja jokainen on kaunis. Sisäinen kauneus! Ei yksin ulkonäkö! Ulkonäköpaineet kaikki ei jaksa tulee mielenterveys ongelmat !! Ja kun pitää olla seksikäs seksikkyys kuuluu elämään!! Mutta millä tavalla!! Sekö et rinnat ja takapuoli näkyy ?? Tälläset ohjelmat tempparit paratiissi ynnä muut!! Hyvin vääristynyttä!!!!!

Äänestä

Ja näissä jutuissa on se et järki käteen! Miehet miettikää hiukan myös !!

Äänestä

Seiskassa nyt hän on sokissa arvosteluista!!?. Joo järkevät jättäis omaan arvoon!!! Ja kyllähän täyityis miettii itte mten esiintyy? Ettei tule negatiivista palautetta.

Äänestä
  • Onkohan tuo ihan terve? JOS olisi, luulisi häpeävän nyt juttujaan niin paljon, että häipyisi julkisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00453 kirjoitti:

    Onkohan tuo ihan terve? JOS olisi, luulisi häpeävän nyt juttujaan niin paljon, että häipyisi julkisuudesta.

    Kyllä pitää olla yksinkertainen ja julkisuushakuinen, että tuon näköisenä levittelee moisia juttuja ja itse uhriutuu.
    Näkeehän tuon jo ulkonäöstä, ettei ihan kiltistä tyttelistä ole kyse. 🙈

    Äänestä

Julkisuuteen keinoja kaihtamatta.

Äänestä

Elämän koulu on kova koulu, varsinkin nuorelle naiselle. Vaikka joku mies johon on ihastunut houkuttelee ei täysi-ikäistä nuorta naista hotellihuoneeseensa, niin täytyy nykyaikana olla jo17 vuotiaalla ymmärrystä mitä siellä hotellihuoneessa tulee tapahtumaan.
Iida saa olla kiitollinen ettei hänen ihastuksensa ollut niin inhottava että olisi kutsunut sinne huoneeseen useampaakin joukkuekaveria.
Lokaa tullaan kaatamaan niskaan niin kauan kun siitä asiasta ilmoittelee lehdistölle.

Äänestä
  • Ihme, ettei Iida itse kutsunut seiskaa huoneeseen kuvaamaan, miten haluttu ja rakastettu hän on. Nyt sai juuri sitä, mitä itse halusi!

    Äänestä

  • Seiska tyrkkää tyrkkyä eteenpäin, taas on avauduttu. Mutta lehdelläkään ei ole pelisilmää, kun verkkojutun alkajaisiksi ruutuun pamahtaa video, jossa Iida jakaa naisille vinkkejä, että miten isketään miehiä. Iida vinkkaa, että kannattaa kiinnittää huomiota ulkonäköön ja pukeutua siististi. Kannattaisi varmaan noudattaa omaa vinkkiä ihan ekana.

    Äänestä

  • On aivan totta jos houkutellaan hotellihuoneeseen!!! Niin pitää kyllä tietää mistä kyse😁🙃. Kun kattoo kuvia hänestä sääi tulee😓😥

    Äänestä

  • Anonyymi00460 kirjoitti:

    On aivan totta jos houkutellaan hotellihuoneeseen!!! Niin pitää kyllä tietää mistä kyse😁🙃. Kun kattoo kuvia hänestä sääi tulee😓😥

    Ihan itse aiheutettu mainehaitta. Lapsellisuuttaan luuli, että kun pääsee kultamekollaan julkisuuteen, on kaikki ovet avoinna ja ihmiset ihailee ja on kateellisia. Työtilaisuuksia satelee, vaikka näyttöä ei olekaan. No pääsihän tuo Allu V:n leipiin pikavisiittinä ja SaiPa:nkin "emäntänä" taisi olla. Siinäpä se, pitää petrata ja paljon jos aikoo urheilutoimittajaksi. Yleissivistystä voisi kerätä ensiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00460 kirjoitti:

    On aivan totta jos houkutellaan hotellihuoneeseen!!! Niin pitää kyllä tietää mistä kyse😁🙃. Kun kattoo kuvia hänestä sääi tulee😓😥

    Eihän se Iita siitä Heljankoa syytäkään, että siellä hotellihuoneessa naiskenneltiin. Vaan siitä että se naiskentelu ei johtanutkaan seurusteluun. Voi luoja kuinka tyhmä voi ihminen olla🤦 On tainnut se vetyperoksidi syövyttää Iidan vähäisetkin aivosolut.

    Äänestä

Sääli sormet??,,?

Äänestä
  • Luuleeko nämä silikonitissit, että kaikki normaalit naiset elää puutteessa?
    Olen aina pukeutunut ihan tavallisesti ja olen ihan kokonaan luomu, enkä koskaan ole joutunut etsimään ja "iskemään" miehiä. Seuraa on aina riittänyt, eikä ainoastaan kertakäyttöisiä. Molemmat olemme olleet tyytyväisiä, ja ystäviä jatkossakin.

    Äänestä

Ikävä kyllä taitaa persoonallisuushäiriö ja älykkyys olla jotain luokkaa väliltä Tuksu-Torppa. Ja samaa tietä menee. Tulenee satuttamaan paljon itseään ja tielleen osuvia.

Äänestä

On oikein että naiset ei nykypäivänä anna miesten toimia miten sattuu. Ehkä miehet alkaa pikkuhiljaa oppia, että naisia ei kohdella miten sattuu.

Äänestä
  • Tämä on hyvä asia ja tasapuolisuuden nimissä toisinpäin myös. Nainen on tehnyt rikosilmon ja kertoo siitä nimellä, on hyvä selvittää, mikä rikos on tapahtunut ja saattaa asiaankuuluva rangaistus rikoksentekijälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00469 kirjoitti:

    Tämä on hyvä asia ja tasapuolisuuden nimissä toisinpäin myös. Nainen on tehnyt rikosilmon ja kertoo siitä nimellä, on hyvä selvittää, mikä rikos on tapahtunut ja saattaa asiaankuuluva rangaistus rikoksentekijälle.

    Mikä tässä se rikos oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00470 kirjoitti:

    Mikä tässä se rikos oli?

    Sitä ei vielä tiedä, mikä rikos ja onko rikosta. Aikanaan selviää.

    Äänestä

  • Anonyymi00472 kirjoitti:

    Sitä ei vielä tiedä, mikä rikos ja onko rikosta. Aikanaan selviää.

    Oikeuslaitoksella on tärkeämpääkin tekemistä kuin penkoa jonkun bimbon panoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00476 kirjoitti:

    Oikeuslaitoksella on tärkeämpääkin tekemistä kuin penkoa jonkun bimbon panoja.

    Hyvin sanottu!

    Äänestä

Alaikäisille pitäisi opettaa, että mitä he voivat tehdä ja mitä eivät. Kaikkiin houkutuksiin ei ole syytä mennä mukaan.

Äänestä

Esko meinasi kiilata Iidan edelle 🕺💃

Äänestä
  • Näillä Eskolla ja Iidalla kilpailu kumpi saa enempi klikkauksia ja julkisuutta? Molemmat ihan hirveitä julkisuustyrkkyjä.

    Äänestä

Kyllä tässä nyt on outoa!! Miksi lähti ei voi olla nkin ettei tiedosta??🤔. Ja mikä tarkoitus mennä lentokentälle pongata kiekkoilija ei ihan kaikki kotona😁

Äänestä

Tytöllä ollut ajatus helppo raha ja piireihin ,ettei tarvitse oikeisiin töihin mennä. Tyhjällä päällä tulee tuollaisia ajatuksia. Bimbo mikä bimbo.

Äänestä
  • Ei taida Iida saada enää lätkäjätkää. Nyt on tyytyminen vanhempiensa rahoilla elelevään wanna be rokkariin.

    Äänestä

Toivottavasti Idalla on massia maksella molempien oikeudenkäyntikulut ja kiekkoilijalle vahingonkorvaukset, jos tapaus ratkeaakin hänen vahingokseen.

Äänestä
  • Nythän on vuoden alusta tullut voimaan laki että miehet eivät saa edes katsoa naista "sillä silmällä" tai eivät saa puhua sellaista, että siitä ehkä nainen voi halutessaan, jos mies ei miellytä tai muuten vain haluaa kostaa jotain miehelle, tehdä vaikka rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta. Mutta nainenhan tekee tällaisen vain siinä tapauksessa että mies ei miellytä, ei muuten. Mutta takautuvasti tuo laki ei ole voimassa kuitenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00478 kirjoitti:

    Nythän on vuoden alusta tullut voimaan laki että miehet eivät saa edes katsoa naista "sillä silmällä" tai eivät saa puhua sellaista, että siitä ehkä nainen voi halutessaan, jos mies ei miellytä tai muuten vain haluaa kostaa jotain miehelle, tehdä vaikka rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta. Mutta nainenhan tekee tällaisen vain siinä tapauksessa että mies ei miellytä, ei muuten. Mutta takautuvasti tuo laki ei ole voimassa kuitenkaan.

    Siis ne tyypilliset flirttailuksi tai iskemiseksi tarkoitetut repliikit ja katseet on siis kielletty vuoden alusta lähtien. Eli ne että "mennäänkö meille vai teille". Jos mies miellyttää niin nainen sanoo että "meille", jos mies ei miellytä niin nainen tekee rikosilmoituksen seksuaalisesta ahdistelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00479 kirjoitti:

    Myös silloin jos mies on rikas tai muuten vain kuuluisa, niin silloin otetaan lisäksi yhteyttä Seiskaan. Enkä tarkoita nyt juuri tätä tapausta vaan onhan näitä paljon muitakin.

    Äänestä

Nyt hän on saanut törkyviestejä huoritellaan!! Eihän ole tietenkää oikeutta koskea eikä haukkua. Mutta mutta olisiko aika miettiä!!!

Äänestä

Miksi hän esiintyi lähes puolipukeissaan lentokentällä? Mitä hän sillä halusi viestittää?

Äänestä
  • Niin juuri mitä viestiä hän haki😁😋

    Äänestä

  • Ehkä viesti ettei enää ole sinisilmäinen ja seuraava kiekkoilija ei saa rikossyytettä.

    Äänestä

Muovia täyteen pumpattu pikku lutikka.

Äänestä

Heljanko ja kumppanit. Pitäkää tulevissa viina virtaa juhlissa, oma jormapoika housuissa, jottei rupea tulemaan elatusvaateita tms. 🏒🍺🏒🍺🍰🍺💃🏻🍹💃🏻🍹💃🏻

Äänestä

Heljanko oli edellisenä päivänä lehdessä puhumassa osakesijoituksistaan. Siitä bongattu, että nyt saa rikkaan lätkäjätkän.

Ihan tarkoituksella on tiennyt menevänsä hotellihuoneeseen seksiä harrastamaan. Pettyi vain kun ei kelvannut tyttöystäväksi.

Iida kuvittelee, että julkisuus ansaitaan sillä, että on silarit ja tyrkky ulkonäkö. Se pätevöittää mihin vain. Mitään ei tarvitse osata. Lehtien ei pitäisi ruokkia tuollaisia julkisuushaaveita.

Sitten jos joku kritisoi, niin hän älähtää ja on "rohkeasti oma itsensä". Mitään palautetta ei ota vastaan ja on mielestään ammattilainen pelkkien tissien avulla.

Ehkä ihmisiä suututtaa, koska hänellä ei ole mitään älyä, taitoa tai osaamista eikä mitään edellytyksiä mihinkään hommaan ja hän itse kuvittelee, että riittää että hän näyttää muoviselta pornonukelta. Kuhan vain tarpeeksi lujaa huutaa ja kiroilee vastaan arvostelijoille.

Ja on täysin pöhköä että hän on ottanut ulkonäön keinokseen menestyä. On vielä tosi nuori. Hankkisi koulutuksen ja menisi oikeisiin töihin. Ulkonäkö kun ei oikein edustava ole. Habitus pornotähden näköinen.

Ilman pakkeleita ja lisukkeita hän on paremman näköinen sitä paitsi.

Äänestä
  • Hyvin sanottu. Itsensä brändääminen ei ole mennyt nappiin; suttuisen ja tuhruisen oloinen, epämiellyttäviä ulostuloja mediassa, kritiikkiä ei osaa ottaa vastaan, kiroilee paljon julkisesti, ei mitään koulutusta olla minkään alan asiantuntija. Ja joka viikko Seiskassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00490 kirjoitti:

    Hyvin sanottu. Itsensä brändääminen ei ole mennyt nappiin; suttuisen ja tuhruisen oloinen, epämiellyttäviä ulostuloja mediassa, kritiikkiä ei osaa ottaa vastaan, kiroilee paljon julkisesti, ei mitään koulutusta olla minkään alan asiantuntija. Ja joka viikko Seiskassa.

    Tuksun perintöprinsessa, vähän nuorempi versio vain. Kymmenen vuoden kuluttua naama tosi kulunut julkisuudessa, eikä mitkään korkeista tavoitteista (formulatoimittaja ym.) ole toteutunut. Turhista asioista ja kohuista on esillä. Mun villi veikkaus tämä. Tuskin mitään yhteistyökuvioita saa lähitulevaisuudessakaan, on maine nyt jo melko kyseenalainen.

    Äänestä

  • Ja seostajaksi on turha edes haaveilla tuollaisella piipityksellä,jää muiden äänien jalkoihin. Ja haastatteluja ei voi tehdä suuressa tapahtumassa kun kukaan ei kuule esitettyjä kysymyksiä edes kaiuttimista.

    Äänestä

Seiska-lehti pitää velvoittaa testauttamaan julkaisujen kohteiden älykkyys ennen julkaisua. Jos älykkyystesti näyttää alle 95 älykkyysosamäärää, julkaisua ei saisi tehdä kohteen oikeusturvan takaamiseksi.

Mutta menisikö Seiska konkurssiin?

Äänestä

Eiköhän ole mennyt huoneeseen ihan omasta tahdostaan. Melkoinen tyrkky on ollut julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Nyt uhriutuu ja hakee taas julkisuutta.

Äänestä

Missähän Iitu hiippaili Pyhimyksen kanssa? ONNEA PYHIMYS 🙊🙊🙊🙊

Äänestä

Alina Vainio on lahjakas kestävyysjuoksja.

Äänestä

Pulassa on ainakin Vahavuori ja Pyhimys, uskon että "sinisilmäisellä" Iidalla on pitkä lista.

Tuo Aleksi on niin jotenkin... että en ihmettelisi jos Iida olisikin päässyt töihin reittä pitkin.

Mutta kuinka kauan menee läpi Idan "viaton sinisilmäisyys" 🤔

Ihan viattomastiko oli sen keski-ikäisen amex-jantterinkin kanssa.

Dannylle saattaa Iida olla jo liian vanha.

Äänestä

Nyt jo taas Iidan pitäis saada jotain uutta kohua aikaan!
Lähes viikkoo ei oo mitään kirjoiteltu.

Äänestä

Kohta Tappara finaalissa..... jos voittaa IITULLA juhlat tulossa. Moke ja muut saavat kultajuhlat pukuineen ja lisukkeet mukaan. ONNEA TAPPARA. 🕺💃🏻🕺💃🏻🕶🕶🍺🍺🍺🍺

Äänestä

Oli kuva Pyhimyksen keikalla voi voi näitä Iidoja ynnä muita🤔.

Äänestä

ONNEA PYHIMYS🤭🤭🤭☀️☀️☀️🕶🕶🕶💃🏻💃🏻💃🏻🎤🎤🎤🍺🍺🍺

Äänestä

Kaunis Iida laittaa miesten päät pyörälle. Ylivoimaisesti Suomen kaunein urheilutoimittaja. Ihana.

Äänestä
  • Mua jaksaa hämmästyttää ne tissit, jotka alkaa kaulasta. Miksi? Rintavarustus on sellainen etuperse.

    Äänestä

Toi kyseinen pissis ollut 13v lähtien eräänlainen häirikkö(tunnen muutamia iidan entisiä kavereita jotka kertonut minkalainen häirikkö iida oikeasti on), jos ei ole saanut tahtoaan läpi niin alkanut ilkeileminen selän takana ja kova pissis on uhriutumaan. Pysykää miehet erossa tosta, saatte 100varmaan paskaa niskaanne ja uhkailuita kun ton mielenterveyksestä kärsivän Iidan tehtävänä on vaan aiheuttaa pahennusta kaikkialla. Nyt on jo Suomen urheilutoimittajan ura lopussa kun suututtanut uhkailluilla monia oikeita Suomen urheilutoimittajia. Ulkomaille muutto olis iidan olemattoman maineen takia parasta ja alkaa tehdä onlyfansia kun urheiluhommat on kohta loppunut. Suomeen tupsahtelee aika-ajoin tollasia tuksu2 tyylisiä hönöjä joille kansa nauraa. Ei ole siis maine hyvä tai sinnepäinkään. Tehkää tekin jota iida koittanut uhkailla rikosilmoituksia iidasta niin olis tasapeli niissä jutuissa. Iida Suomen tyhmin julkkis, kova saavutus tuokin. 2vkon sisään Iida löytänyt uuden riitelykaverin.

Äänestä

Jääkiekkoilijat pitää toistensa puolta niin jäällä kuin siviilissäkin. Joukkovoiman saa taakseen jokaisen urheilutoimittajan, kanavat, somet etc. Iida voi toki laittaa asioitaan tutkittavaksi ja anoa varattomana oikeutta maksuttomaan oikeudenkäyntiin mutta ei kai hän tosissaan usko mitään ns voittavansa? Ei miehet niin tolloja ole, että yhden yön hoito saisi jotain isompaa harmia aikaiseksi. Iidalle naureskellaan ja hän alkaa olla viihdettä..tajuamatta sitä itse. Tyttö on nyt aivan sekaisin siitä, että joku julkimo on kännissä vähän hässinyt..

Äänestä

On tietysti mukana voittojuhlissa. Yhdelle Iita ja toiselle koksuhömpsyt. Eiks vaan. 🙊

Äänestä

Pyhimyksen jälkeen N. Ankara rikossyytejonossa. Ei taida näillä räppäreillä olla itsesuojeluvaistoa.

Äänestä

Varmaan oli Lahes suunnitelma laittaa Heljanko tutisemaan ja entinen naiivi mimmi Pelikaania kannustamaan. No, reisille meni tämä(kin). Ei auttanut pikku-Iidan uho Liigan suuntaan, ei.

Viimeistään nyt kannattaa urheiluseurojen ja -joukkueiden viimeistään lopettaa kaikki yhteistyö Iidan kanssa ja olla solmimatta uusia soppareita. Voi olla iso mainehaitta ja pahimmillaan tulla kalliiksi yhteistyökuviot (lue: olin muina naisina Pelicansin paita päällä ja sain ilmaisen lipun matsiin). Nolo selitys lahtelaisilta. Sakot vähintään nelinumeroiset, vaikka ei julkisuuteen kerrottu.

https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000009559240.html

Äänestä
  • Seuraavaa kohua odotellessa. Kai iida nyt raivoaa ensin pää kuumana ja sometta sormet verillä.

    Äänestä

Minäkin ryhdyn seuraamaan urheilua, kun on noin kauniita urheilutoimittajia kuin Iida.

Äänestä
  • Kerro ihmeessä, että mihin lehteen Iida kirjoittaa? Tai telkkarikanava? Ehkä sittenkin radio.

    Äänestä

Mitä tämä nyt oli istuttaa Iida povipommi etupenkkkiin🤔! Ei kyllä oo järkee myöskään näiden päässä.On sairasta touhuu tämä Iidan juttu tyrkyllä!

Äänestä

Väittävät tyhmää saapasta älykkääksi, ken tietää, barbi ei. Että silleen..

Äänestä

Hartikainen hoi....... Iitu on hastunut sinuun 💃🏻🏒🇫🇮 kannattaa olla varuillaan. Onhan hän nyt täysi-ikäinen. Toisin kun moken kanssa silloin joskus. Minkä sille voi, jos leijonat on kohteena. Eikös se hivele itsetuntoa, luilisin. 🕶🕶🕶🏒🏒🏒👌👌👌🇫🇮🇫🇮🇫🇮

Äänestä

Hei vielä makeaa uutista Iidalle, jos pidät vielä mokea varteenotettavana miehenä. Hänellä on asuntosijoituksia, joten kämppäasiat kunnossa ja varmaan 🤑-salkussakin sisältöä. Wau!

Äänestä
  • Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista. Ja veti ne syytteeseen. Jos jotain saisi hillottua.

    Mokke voitti Pelicansit, Iita, shää hävishit.

    Äänestä

Menikö se moken juttu syyteharkinnasta läpi? Milloin selviää?

Äänestä
  • Toivottavasti selviää 💪, muuten nää itteensä täynnä olevat moket sun muut luulevat voivan tehdä mitä vaan.

    Äänestä

Mokkemies ollut hyvin hiljaa. Toivottavasti totuus tulee julki. Ei nää mela/mailamiehetkään voi tehdä mitä huvittaa...ylimieliset paskat kautta aikain.... nimiä mainitsematta. Pahenee vaan. 💃🏻🕶🦧🤑🇫🇮

Äänestä

Mokke lomalla lusmuilee, kun hävettää. Kyllä varmaan saamme tietää vielä miten käy? Ellei ole rahalla hoidettu...... 🤑🤑🇫🇮🇫🇮

Äänestä
  • Mistäs tuota syytetään? 17-vuotias Iida hiipi hotellihuoneeseensa salaa vaikka mies oli varattu. Siitäkö?

    Äänestä

Kamalaa 🙈 Iidan mökillä hirven kakkaa. Eikö ollut ketään mokee siivoomassa tai muuta pelimiestä Mansesta.

Äänestä

Ja nyt se luulee sitten olevansa laulaja. No, Tukiainen joutaakin jo eläkkeelle ja tästä uutta blondia tilalle.

Äänestä
  • 😂😂😂😂

    Äänestä

Ei muuta kuin duettoa kehiin onnettoman moken kanssa Mansesta. 🕶💃🏻🇫🇮🏒💰🎶🎤

Äänestä

Ei osaa laulaa, playpäkkiä pukkaa. Taitaa vissiin toisenlaisen mikin käytön..
On tyhmän näköinen akka, kun irvistää aina kuvassa. Kaipa se yrittää saada naamansa näyttämään kapeammalta kuin se on.

Äänestä

Tällä kultamekolla ei ole tulevaisuutta näillä markkinoilla.

Äänestä

Nyt tämä Arhcien kaa voi hyväpäivää näiden juttuja. Joo toivotaan Iidalle ettei tule pettymään elämä on!

Äänestä

Tänään Tappara-JYP. Ei kiinnosta, mutta onko tietty moke saanut hoitoa Kultamekolta edelleen, jotta peli kulkee. Ärsyttää tuo hys hys tämän herran oikeustutkinnan ollessa kyseessä.

Äänestä

No nyt saa taas Iida julkisuutta tämän asian tiimoilta. Massiivista mediaa, niin kuin esikuvansa Tuksu sanoisi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 62 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jääkiekkofani...... valittaa olleensa sinisilmäinen hiippaillessaan maalivahdin huoneeseen....... voi, voi, voi😂😅🫠😝😴

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu