.
DDR:n -punainen YLE, Halonen ja SDP harrastavat
SDP:n vastaisen yleisön ja yhteisöjen halveksintaa, ja käyttävät julkisia tiloja ja medioita SDP:n valtapyrkimyksien edistämiseen;
Se on demokratiaan kuulumatonta laitonta mielivaltaa!
Tasavallan presidentin oikeuksiin kuuluu saada kuva –ja ääniaikaa mediassa laissa rajattujen syiden perusteella.
SDP:n presidenttiehdokkuudesta tai siitä luopumisesta kertominen ei kuulu Tasavallan presidentin kanslian kautta järjestettäviin laillisiin syihin eikä oikeuksiin.
YLE:n kanavien hyväksikäyttö sekä muun median ”pakkokäyttö” on tässä tarkoituksessa ehdottomasti laitonta.
Kun Halosen ilmoitus kuitenkin välitetään suorana YLE:n TV –ja radiolähetyksenä Tasavallan presidentin virka-palatsista tänään klo 15.00, on silloin laittomuus huipussaan.
Eikö mikään maailman mahti voi enää estää Hakaniemen punakoneen röyhkeilyä?
Miksi YLE saa ilman mitään rajaa levittää SDP:n ehdokkuuden ympärillä käytävän presidentinvaalikampanjan mainontaa aivan eri tasoisena ohjelmana kuin sen tehtäviin mitenkään kuuluisi?
Miksi muut valtakunnanmediat eivät uskalla ottaa asiaa kriittiseen tarkasteluun vaan suostuvat välittämään SDP:n, siis Hakaniemen väkivaltakoneen vaalimainontaa edes tässä muodossaan veloituksetta, jakaessaan TV-ohjelmissaan tiedotetta laittomasta tapahtumasta?
Kun Halonen kertoo aikeistaan SDP:n presidenttiehdokkuuden suhteen, toimii hän silloin
YKSITYSIHENKIKÖNÄ,
EI LAINKAAN, EI MISSÄÄN MUODOSSAAN
SUOMEN TASAVALLAN PRESIDENTTINÄ!
Protestoin julkista törkeätä vedätystä SDP-punakoneen tuotteen mainostamisesta YLE –medioissa. Moista puuhaa on pidettävä kaikin tavoin sopimattomana, lakia ja SDP:n ja sen väkivaltaisen pelin vastustajia halveksivana toimintana.
YHTEENSÄ:
Suomen tasavallan presidentin korkeata asemaa,
virkaan kuuluvaa arvovaltaa sen monine vallan symboleineen ei saa väärinkäyttää,
..kuten myöskään YLE -mediaa ei saa väärinkäyttää missään muodossaan SDP:n
vaalivankkureitten vedätykseen muiden
ehdokkaitten ulottumattomissa
olevilla tavoilla!
Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta

Vastaukset 10
Vanhimmat
tämän saitin moderaattorit eniro:ssa!
Nuolevat kilvan sossu lesbon oksennuksia ja häpäisevät presidentti -instituution täydellisesti, kun sijoittavat yhden ehdokkaan kisaan ilmoittautumisen tänne presidentti -palstalle!
YKSINKERTAINEN. Mutta keskustalainen kuitenkin siis yhtä tyhmä.
Unohdat, että Sössö Tatunpoika Matti Vanhanen käyttää täysin hyväkseen yhteiskunnan siis meidän veronmaksajien rahoja vaalikampanjoissaan. Ensiksi puolueen saamaan puoluetuen kautta ja sitten asemansa antamin oikeuksin. Ylen keskustalaiset toimittajat masinoivat jo useita Sössön haastatteluja, jotka selkeesti liittyivät vaalikampanjointiin
Puhu tai kirjoita vasta sitten, kun joitain ymmärrät ettet paljasta jatkuvasti tolkutonta tyhmyyttäsi.
teiskonjuntti (kesk)
Tapsan Toimisto....heheee.. Hagigsen hallin roskiksen päältä Tabu-boy runoilee.., hehee toimisto; Siinä Tabun lafkassa haisee savusilakalle; mistähän syystä Tabu?
Muuten aiheesta;
Tapsa parka.. Taas sulla menevät soosit ja muusit sekaisin pienessä kaalissa!
Lue alkujuttu, vastaa aiheesta jos osaat mutta älä aina marise asian vierestä kuin akat...
Eiks ne toiset pikku-politrukit siellä punaisella torilla sua itkupilliä ala jo inhoomaan.., aina tillittämässä!
Seppo etkö voisi olla lokaamatta arvostettua presidentti-instituutiotamme noilla ala-arvoisilla ja loukkaavilla kirjoituksillasi.
Ne vain osoittavat vain kyvyttömyytesi järkevään mielipiteen vaihtoon, harkitsevien ja asiallisten ihmisten kanssa.
.
..Ja siinä kaikki tärkeimmät hänestä!
Totuuden muruja Halosesta aidoimmillaan Stalinisti-kommareitten tähtenä 1970 -luvun alkuaikoina:
Kommuunien rivoileva julkisesti kasvatti, perhearvojen ja terveitten tapojen romutta, PV:n ja veteraaniemme törkein pilkkaaja (sanon faktan livenä paikalla nähneenä ).
Eilen Halonen toi esiin todella tökerön näkemyksensä todellisuudestaan:
HÄN RYHTYI VALEHTELEMAAN kantaneensa erityistä huolta PK-sektorin yritystoiminnasta ja yrittäjistä!
Se oli törkeätä ivaa, sillä verekseltään hänet saa käpälälautaan karkeasta päinvastaisesta toiminnasta: ..Muistuttamalla taannoin suorittamastaan Koiviston konklaavin asiakirjojen salaamisesta!
Siinä Sinullekin hieman Halosen arvostusta, pidä vain hyvänäsi, kasseineen ja huiveineen sekä kokomaailman-GAY-järjestöjen suosikkiasemineen!
Sellaisten piirien suosikit eivät saisi kuulua missään muodossaan asiayhteyteen puhuttaessa presidentti-instituution arvovallasta.
SAK SDP Koivisto-Ahtisaari-Halosen saastuttama presidentti-instituutio sekä mafia-tyyppinen kenttäorganisaatio muodostavat punaisen värisuoran, Hakaniemen väkivaltakoneen jonka soluttautuminen on saattanut meidän häpeälliseen proletariaatin diktatuuria muistuttavaan tilaan.
Demokratiaamme kuulumattoman väkivaltaisen apparaatin nyt par’aikaa tapahtuva vallankaappausyritys ei ansaitse pienintäkään kiitosta. Punakoneen ruhtinaitten likaama ylin istuimemme on ollut väärässä käytössä. Sen arvovalta on tosiasiaa taas ensi vuonna kun SAK:n katujyrä palautetaan hänelle kuuluvalle tasolleen, vaikkapa Hakaniemen torille rähjäämään perunakauppiaitten kanssa, pois likaamasta tuota korkeinta istuinta.
Stalinisti-kommunistin saastuttamasta instituutiosta voi puhua vain sen oikeilla nimellä. Se joka ryhtyy edessä päin makeilemaan Halosen suuntaan, sylkee ja pyllistää samalla koko laajalle isämaalliselle osalle kansaa, jotka sanovat ison EIN jo ääneen:
Ei setalaiselle valtionjohdossa, -ei kommareille esimiehenä ja meistä KV -kuvan luojana, - ei SAK:n katujyrälle ylimmällä istuimella!
Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta
.
Edellinen oli niin törkeää kieltä ja loukkaavaa käytöstä, että siitä olisi lienee syytä lähettää noottia Enirolle.
se että ihminen kannattaa suvaitsevaisuutta ja yhteiskunnallista tasa-arvoa sekä pohjoismaista hyvinvointia, ei tee vielä kenestäkään törkyviestien kohteeksi sopivaa.
Käytöstapoja sinulla ei ole lainkaan ja vielä vähemmän älyllistä rehellisyyttä noiden kuvottavien vuodatustesi raapustelussa.
Kuulehan, Suomi on vapaa maa jossa Halosen "suvaitsevaisuudesta" pitää saada puhua, Halonen ja kaltaisesi perinteisten arvojen vihaajan pitää totuus kestää, vaikka se tunnetusti kirpaiseekin.
Totta kai suvaitsevaisuuteen kuuluu oikeus kriittisen mielipiteen esittämiseen.
Kriittinen mielipide on perusteltu näkemys jostakin toimijan harjoittamasta poliittisesta toiminnasta, josta voidaan arvolähtöisesti ja perustellusti olla eri mieltä.
Toinen asia on kokonaan alatyylinen, loukkaava, moukkamainen, osoitteleva ja haistatteleva törkyily, joka ei missään nimessä täytyy rakentavan kritiikin edellytyksiä. Juuri tällaiseen kirjoitteluun City.-Keskusta mielestäni jatkuvasti syyllistyy.
Miksi YLE:n johtoon pitää valita aina SOSSU, eikö sinne voisi valita johtajan politiikan ulkopuolelta.
Olen ollut huomaavinani, että lähes kaikki toimittajat, kuin myös taiteilijat ovat vasemmiston edustajia poliittiselta kannaltaan. Ei sieltä toimittajakoulusta valmistu, jollei ole suhteellisen "punainen". Hyvä vai huono, sitä en mene sanomaan. Kyllästyttää vaan tämä yksipuolisuus.