Olipa joskus sellainen tilanne, että eräs henkilö ihastui toiseen ihmiseen henkisellä tasolla, kun kuuli hänen kertovan ajatuksistaan. Mutta hän ei koskaan halunnut tutustua siihen ihmiseen, koska hän koki heidät liian erilaisiksi. Tuo toinen ihmisen yritti saada huomiota monen monta kertaa lähestymällä, mutta sanomatta sanaakaan. Se jota lähestyttiin yllättäen koki sellaiset lähestymiset outoina. Hänellä ei ollut mitään käsitystä lähestyneen henkilön motiiveista ja mitä useammin häntä lähestyttiin sitä ahdistuneemmaksi hän tuli. Hänellä itsellään ei ollut mitään tarvetta jakaa ajatuksiaan häntä lähetystyneen henkilön kanssa. Stressioireet pahenivat ja lopulta tuntui siltä, että tapahtuisi jotain kauheaa hänelle itselleen ja hänen terveydelleen. Silloin hän ajatteli jopa niin, että joku hänen tuttunsa voisi käydä antamassa turpaan sille, joka oli lähestynyt häntä yllättäen, koska hän ei enää jaksanut sietää sitä mitä tapahtui. Kun ihminen ajettiin nurkkaan, tuntui siltä ettei ollut mitään keinoa ratkaista tilannetta niin, että hän saisi rauhan sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa hän ei halunnut olla missään tekemisissä. Siksi alkoi tuntua siltä ettei elämä olisi enää elämisen arvoista, koska stressioireilu oli jokapäiväistä ja pahenevaa.
Elävästä elämästä
Anonyymi-ap
192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinulla on traumaperäinen stressihäiriö, minullakin on ja voin tuon allekirjoittaa. Mutta sen lisäksi haluaisin nostaa pintaan että traumaihmiset siirtävät traumaa eteenpäin, eli se joka on sanattomasti lähennellyt on ollut traumatisoitunut eikä kykenevä sen takia normaaliin kommunikointiin, ja niin myös ne jotka saavat tällaisesta käytöksestä trauman siirtävät sitä eteenpäin samoin.