Saakeli, olin väärässä!

Kuvittelin keskustan joutuvan siihen tilanteeseen, että Matti Vanhanen olisi presidenttiehdokkaana Paavo Lipposta vastassa sen jälkeen, kun Tarja Halonen olisi kieltäytynyt ehdokkuudesta.

Olin väärässä.

Nyt jouduimme porvareiden kannalta aika ikävään tilanteeseen, koska keskusta kannattaa vasemmistolaista Halosta, mutta oikeistolaista Lipposta vasemmistolainen keskusta olisi vastustanut.

Tästä seuraa, että ainoan oikeistoehdokkaan - Sauli Niinistön - voitonmahdollisuudet pienenevät, koska Matti Vanhanen menettää suuren osan 1. kierroksen äänistään Tarja Haloselle siitä syystä, että vasemmistolaiset kepulaiset äänestävät mieluummin suoraan sosiaalidemokraattista Halosta eikä Lipposen myötäilijää Vanhasta.

Halonen ei kuitenkaan onneksi voita vaalia suoraan, koska äämnet hajautuvat, joten vaalissa tulee 2. kierros.

Siinä vaiheessa jää nähtäväksi noudattaako rehellinen Matti Vanhanen itse aikaansaamaansa "porvarisopimusta" ja testamenttaa omat äänensä 1. kierroksen porvarivoittajalle, sauli Niinistölle.
29735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

I kierros

Halonen 42 %
Vanhanen 26 %
Niinistö 19%
Muut 13%

Äänestä
  • minä kun ihmisten kanssa puhun, halonen on ykönen ja niinistö tulee perästä.

    Äänestä

  • vanhasen kakkossijalle? kirjoitti:

    minä kun ihmisten kanssa puhun, halonen on ykönen ja niinistö tulee perästä.

    Kirkkonummella vai Kehä III sisäpuolella?

    Äänestä

  • Halonen 45 %
    Vanhanen 29 %
    Niinistö 15%
    Muut 11%

    t. nim. tietävä in Espoo

    Äänestä

  • ...jos Niinistö häviää Vanhaselle 1. kierroksella.

    Vaali on kuitenkin se mielipidemittaus, joka ratkaisee.

    Äänestä

Lipposen sotapolitiikka hävisi eduskuntavaalit 2003, joten samasta aiheesta ei tarvitse käydä vuoden 2006 presidentinvaaleja.

Presidentille ja pääministerille on kiusallista käydä vaaleja toisiaan vastaan, mutta onneksi Niinistö koko kuolleella painollaan kahlitse pähkähullun elinkeinoelämän valtuuskunnan - se on kuin kansanvaltuuskunta.

Äänestä

Tulet huomaamaan - ikävästi - 1. kierroksen jälkeen miten MUSTAT taas pettävät itseään, ja oma saa tuskin 15% äänistä! Mutta tämähän on sitä cöccö -'sivistystä' :-}}

Äänestä

En oikein usko sun olettamukseen kepulaisista havukan äänestäjinä ensimmäisellä kierroksella.

Pahin riski on taas kokoomuksen naiset ja kokoomuslaiset ay-"wannabeporvarit".

Kerro Jäbä yrittäjänä, miksi esimerkiksi veronmaksajien 100 %:sesti perheensä, asuntonsa ja yleensäkin toisten veroilla elinkustantama ja eleskelevä "porvari"naislääkäri äänestäisi OIKEASTI oikeistoehdokasta?

Äänestä
  • Valitettavasti Suomesta löytyy paljon korkeasti koulutettuja mutta älyllisesti laiskoja "naislääkäreitä" ja muita humanisteja, jotka nauttivat palkkaa julkisista viroista ja kuvittelevat, että heidän palkanmaksunsa on turvattu, jos veroja ei alenneta.

    Heillä nimittäin ei riitä äly muuta kuin nollasummapelin yhteen- ja vähennyslaskuun.

    Äänestä

itse ja täytyy myöntää, että Halosen mukaan
tulo yllätti. Keskustan osalta tulee käymään
todennäköisesti se, että sirtyvät Halosen taakse,
Niinistöä vastaan. Matti on valitettavasti jäämässä jalkoihin, liian saamaton ja sanomaton
nahjus. Ja yksityiselämä sekaisin kuin kaappikello.

Äänestä
  • Minusta Vanhasen ja Niinistön kannatusta vaalin 1. kierroksella on vaikea ennustaa. Molemmilla on nimittäin hyvä pohja eikä kummallakaan liikaa pahoja vastustajia vasemmiston ulkopuolella.

    Niinistön aikanahan kokoomuksen kannatus nousi huippuunsa ja Niinistö sai kaikkien aikojen äänisaaliin Helsingistä. Vanhasella on mahtava gallup-suosio maltillisena pääministerinä. Paljon täytyy kummankin mokata, jos Halonen menee läpi 1. kierroksella.

    Jos Vanhanen pystyy maltillisuutensa lisäksi ottamaan edes joitain kantoja keskeisiin asioihin eikä esiinny epävarmana jahkailijana, niin hän voi hyvinkin voittaa Niinistön, sillä Niinistö ei taida juurikaan osata antaa itsestään kovin lämmintä ja inhimillistä vaikutelmaa.

    Niinistö tulee luultavasti kuitenkin saamaan paljon suuremman ääniosuuden, mitä kokoomuksen puoluekannatus nyt on, sillä kansan joukosta löytyy kyllä niitä, jotka arvostavat miestä, joka sanoo ikävätkin asiat suoraan niin kuin ne ovat.

    Äänestä

... olla huolissaan kepulaisten mahdollisesta tuesta Haloselle. Hänen pitäisi olla hiljaa, sillä kokoomukselaiset ovat ratkaiseet sossupresidenttien valinnan jo yli 20 vuoden ajan asettumalla ratkaisevassa äänestyksessä sossun kannalle porvariehdokasta vastaan. Niin käy nytkin.

Äänestä
  • Mielipidemittaus ilmoitti viimeksi, että kokoomuksen kannattajista antaisi äänensä Haloselle toisella kierroksella Vanhasta vastaan kymmenen prosenttia vähemmän kuin keskustan kannattajista antaisi äänensä Haloselle Niinistöä vastaan.

    Nuo lukemat olivat kokoomuksen suhteen yllättävä suuret, mutta kuitenkin Keskustalla ne olivat tuon kymmenen prosenttia suuremmat.

    Äänestä

  • jauhaa tuota samaa lauluaan. Nämä pressanvaalit on HENKILÖVAALIT ja suurin osa kansasta ei kuulu puolueisiin. He äänestävät siis henkilöä, ei puoluetta.

    Äänestä

  • Liittykää Halosen kannattajiin, niin ei tarvitse päätä vaivata sillä, mistä ne ratkaisevat äänet Haloselle tulevat.

    Ja Oivallehan sopii muutenkin se, ettei Vanhasta valita, koska Vanhanen tarvitaan hoitamaan pääministerin virkaa 2007 saakka;-)

    Äänestä

  • Miksi porvarit olisivat tukeneet Kekkosta 1956, kun kekkonen liittoutui kommunistien kanssa?

    Miksi porvarit olisivat tukeneet Väyrystä, joka pyrki vain kekkoseksi Kekkosen paikalle?

    Miksi porvarit olisivat tukeneet Ahoa, jonka tavoite oli punamulta ja kokoomuksen työntäminen oppositioon.

    Aika moni porvari - hyvin suuri enemmistö - toki tuki Ahoa, mutta sitoutumattomat äänestäjät ratkaisivat, kun Ahon päälleliimattu, valheellinen porvarillisuus ja hänen kannattajiensa solvauskampanja Halosta kohtaan alkoivat ällöttää.

    Tuossa on syitä, miksi meillä ei ole porvaripresidenttiä keskustasta.

    Se, ettei meille tule porvarpresidenttiä kokoomuksestakaan tulee myös aiheutumaan keskustasta itsestään, tulet huomaamaan, Oiva.

    Minä kyllä aion 2. kierroksella äänestää Vanhasta, jos Vanhanen sinne saakka pääsee, ellei hän ryhdy kampanjassaan liikaa mielistelemään Halosta tai puhumaan perättömiä kokoomuksesta.

    Näissäkin vaaleissa teen ratkaisuni vasta, kun kampanjat on käyty ja ehdokkaiden puheet kuunneltu. Ellei Niinistö pääse 2. kierrokselle, niin silloin äänestän kokoomukselle vähiten vahingollista vaihtoehtoa, kuten viimeksikin. Vanhasesta itsestään siis riippuu saako hän ääneni vai ei. Tämänhetkisen mielikuvani perusteella kyllä äänestäisin Vanhasta mieluummin kuin Halosta.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Miksi porvarit olisivat tukeneet Kekkosta 1956, kun kekkonen liittoutui kommunistien kanssa?

    Kylläpä löytyy selityksiä sille, miksi Kokoomukselaiset puoluejohtoa myöten ovat ratkaisevasti vaikuttaneet demaripresidenttien kauden jatkumisen yli 20 vuotta.

    Keskustalaisilla on vaikea äänestää Niinistöä, jos hän nyt toiselle kierrokselle pääsisi. Niinistö oli Lipposen avustajana harjoittamassa sitä äärimmäisen oikeistolaista politiikkaa, jolla pahasti järkytettiin kansakuntamme sisä- ja ulkopoliittista tasapainoa. Niinistö oli ratkaisijan roolissa, kun kokoomukselaisia kannustettiin äänestämään Halosta.

    Minä olen ilmoittanut, etten äänestä Niinistöä. Silloin jätän toisella kierroksella äänestämättä, jos (kun) toisena vaihtoehtona on Halonen

    Äänestä

  • bannattu kirjoitti:

    jauhaa tuota samaa lauluaan. Nämä pressanvaalit on HENKILÖVAALIT ja suurin osa kansasta ei kuulu puolueisiin. He äänestävät siis henkilöä, ei puoluetta.

    ... presidentinvaalit ovat aina pääsääntöisesti olleet. Kekkonenkin sai viimeisissä vaaleissaan 86% valitsijamiehistä. Ei kepulaisia ollut noin paljoa.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Kylläpä löytyy selityksiä sille, miksi Kokoomukselaiset puoluejohtoa myöten ovat ratkaisevasti vaikuttaneet demaripresidenttien kauden jatkumisen yli 20 vuotta.

    Keskustalaisilla on vaikea äänestää Niinistöä, jos hän nyt toiselle kierrokselle pääsisi. Niinistö oli Lipposen avustajana harjoittamassa sitä äärimmäisen oikeistolaista politiikkaa, jolla pahasti järkytettiin kansakuntamme sisä- ja ulkopoliittista tasapainoa. Niinistö oli ratkaisijan roolissa, kun kokoomukselaisia kannustettiin äänestämään Halosta.

    Minä olen ilmoittanut, etten äänestä Niinistöä. Silloin jätän toisella kierroksella äänestämättä, jos (kun) toisena vaihtoehtona on Halonen

    Kannatan kyllä porvaripuolueiden yhteistoimintaa porvaripresidentin valitsemiseksi vihdoinkin. Mutta Kokoomuksella on virhe, että valitsevat Niinistön ehdokkaaksi. Häntä on kepulaisten vaikea äänestää. Me saamme porvaripresidentin varmemmin, jos Vanhanen ensin äänestetään toiselle kierrokselle. Eräs mielipidetiedustelukin osoitti, että kokoomukselaisista äänestäisi suurempi osa Vanhasta toisella kierroksella kuin kepulaisista Niinistöä.

    Vanhasella ei ole pienimpiäkään mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.

    Siis kun kepulaiset vetävät oman ehdokkaansa pois jo nyt tai antavat äänensä heti ensimmäisllä kierroksella Niinistölle, saa hän noin 40% Halosen 45% vastaan loppujen äänien mennessä RKP:n ja Vihreiden ehsokkaille.

    Niinistön huippumenestys rohkaisee ihmisiä toisella kierroksella äänestämään häntä ja näin Sauli peittoaa Halosen.

    Vanhasta tai ylipäätään kepulaista ei kaupunkien porvaristo ikäpäivänä ääänestä, joten Vanhasen on turha edes yrittää

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • ...

    Äänestä

  • Otsikossa hymiö kirjoitti:

    ...

    sama viesti lähettää kolmesti.

    Äänestä

  • oivahärkönen kirjoitti:

    Kannatan kyllä porvaripuolueiden yhteistoimintaa porvaripresidentin valitsemiseksi vihdoinkin. Mutta Kokoomuksella on virhe, että valitsevat Niinistön ehdokkaaksi. Häntä on kepulaisten vaikea äänestää. Me saamme porvaripresidentin varmemmin, jos Vanhanen ensin äänestetään toiselle kierrokselle. Eräs mielipidetiedustelukin osoitti, että kokoomukselaisista äänestäisi suurempi osa Vanhasta toisella kierroksella kuin kepulaisista Niinistöä.

    >>Eräs mielipidetiedustelukin osoitti, että kokoomukselaisista äänestäisi suurempi osa Vanhasta toisella kierroksella kuin kepulaisista Niinistöä.

    Äänestä

Vanhoja ei ihmeemmin kannata kaivella mutta kuitenkin ?

Kuusi vuotta sitten Niinistö käytti julkisen puheenvuoron: "Ensimmäinen kierros on karsintakierros ja toisella kierroksella katsotaan mihin porvarilliset voimat riittävät"

Tovotaan että nyt riittävät !

Äänestä
  • Toivottavasti myös paskanjauhanta siitä, että Niinistö ratkaisi Halosen valinnan, laimenee, koska se ei pidä paikkaansa.

    Tällä kerralla tilanne on aivan toinen, sillä Lankia ja Vanhanen olivat niitä, jotka halusivat saada kokoomuksen mukaan "porvarisopimukseen".

    Nähtäväksi jää pitääkö sopimus, vai luistellaanko siitä jo ennen vaaleja.

    Äänestä

Ilman kokkareita Halosesta ei olisi tullut pressaa.

Äänestä

... ennustaja! Minä lyön aina vetoa päinvastaisesta, mitä ennustat ja rahan tuloa ei ole voinut estää. ;-)))

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Kuvittelin keskustan joutuvan siihen tilanteeseen, että Matti Vanhanen olisi presidenttiehdokkaana Paavo Lipposta vastassa sen jälkeen, kun Tarja Halonen olisi kieltäytynyt ehdokkuudesta.

Olin väärässä.

Nyt jouduimme porvareiden kannalta aika ikävään tilanteeseen, koska keskusta kannattaa vasemmistolaista Halosta, mutta oikeistolaista Lipposta vasemmistolainen keskusta olisi vastustanut.

Tästä seuraa, että ainoan oikeistoehdokkaan - Sauli Niinistön - voitonmahdollisuudet pienenevät, koska Matti Vanhanen menettää suuren osan 1. kierroksen äänistään Tarja Haloselle siitä syystä, että vasemmistolaiset kepulaiset äänestävät mieluummin suoraan sosiaalidemokraattista Halosta eikä Lipposen myötäilijää Vanhasta.

Halonen ei kuitenkaan onneksi voita vaalia suoraan, koska äämnet hajautuvat, joten vaalissa tulee 2. kierros.

Siinä vaiheessa jää nähtäväksi noudattaako rehellinen Matti Vanhanen itse aikaansaamaansa "porvarisopimusta" ja testamenttaa omat äänensä 1. kierroksen porvarivoittajalle, sauli Niinistölle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu